Harakka aikoo luoda aidosti aktivoivan mallin

Alkaa ruoska ja keppi viuhumaan.

Mallia on haettu muinaisista kaleerialuksista.
Toimii taatusti Sipilän mallia paremmin ja on demareille mieluisampi.

Juttu Kauppalehdessä.
50<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

"""”Aidosti aktivoiva malli”
Harakan mukaan malliin kuuluu työvoimapalveluiden kehittämistä – ja erityisenä esimerkkinä ministeri nostaa esiin palkkatuen, johon ensi vuoden budjetissa on varattu merkittävästi lisämäärärahoja."""

Työnantajat kiittävät, nostavat palkkatukirahaa muutaman kuukauden, nauravat ja potkaisevat säälittävän 9 euron luuserin pihalle, ja ottavat uuden.

Äänestä
  • Näin se on. Tuet ja rahat kelpaa. Muuten aika hiljaista.

    Äänestä

  • Palkkatuella työntekijä saa normaalin työehtosopimuksen mukaisen palkan eikä mitään 9 euron päivärahoja.

    Äänestä

Kun kaikille ei läydy oikeita töitä niin miten 9n e orjuudet parantaa? Valtio eli veronmaksajat maksaa siitä että tehdään x työtä. Mihin se lopulta johtaa on aika selvää. Orjuutus uudessa muodossa- Miksi maksaa ihmiselle kun botti tekee sähkön hinnalla.

Äänestä
  • Palkkatuki ei liity näihin 9 euron juttuihin mitenkään.

    Äänestä

Linkkiä tai muuten puhut paskaa. Linkin laittaminen on itsestäänselvyys, kun väitetään jotain tuollaista.

Äänestä

  • Te silkkipersevasemmistolaiset olette niin tottuneita siihen, että kaikki tuodaan tarjottimella nenän eteen, ettette viitsi edes lähdettä tarkastaa kun alkaa jo kitinä.

    "Juttu Kauppalehdessä"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Te silkkipersevasemmistolaiset olette niin tottuneita siihen, että kaikki tuodaan tarjottimella nenän eteen, ettette viitsi edes lähdettä tarkastaa kun alkaa jo kitinä.

    "Juttu Kauppalehdessä"

    Oletko itse niin laiska ettet viitsi laittaa linkkiä? Etkö tiedä kuinka paljon energiaa käyttää pelkästään yksi google-haku, saati kun sen tekee vaikka 100 000.

    Täytyy kyllä sanoa, että suomalaiset ovat melko tyhmiä kun 10. kysytyin ollut, miten lasketaan keskiarvo.
    https://www.hs.fi/nyt/art-2000006160649.html

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletko itse niin laiska ettet viitsi laittaa linkkiä? Etkö tiedä kuinka paljon energiaa käyttää pelkästään yksi google-haku, saati kun sen tekee vaikka 100 000.

    Täytyy kyllä sanoa, että suomalaiset ovat melko tyhmiä kun 10. kysytyin ollut, miten lasketaan keskiarvo.
    https://www.hs.fi/nyt/art-2000006160649.html

    Kommentoit tällä palstalla varmaan sitä ja tätä vaikka et lue muuta lehteä kuin Jallua, tai siitäkin katsot pääasiassa kuvat.
    Jos et sen vertaa lue uutisia että saisit tietää mitä politiikassa tapahtuu, älä viitsi silloin länkyttää vastaan viisaampien kirjoituksille.
    Harakan sanomiset löytyy varmaan useammastakin lehdestä, mutta totta tosiaan, Jallussa niistä tuskin on sanaakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kommentoit tällä palstalla varmaan sitä ja tätä vaikka et lue muuta lehteä kuin Jallua, tai siitäkin katsot pääasiassa kuvat.
    Jos et sen vertaa lue uutisia että saisit tietää mitä politiikassa tapahtuu, älä viitsi silloin länkyttää vastaan viisaampien kirjoituksille.
    Harakan sanomiset löytyy varmaan useammastakin lehdestä, mutta totta tosiaan, Jallussa niistä tuskin on sanaakaan.

    Hah hah, onko vastaan länkyttämistä kun kysyy oletko laiska? Jos kerran on kaikilla tiedossa niin miksi vaivauduit edes kirjoittamaan siitä? Olen nähnyt tuosta asiasta uutisista, keppiä taas ei mainittu linkittämässäsi jutussakaan. Kommentoin vaan miksi et vaivaudu laittamaan linkkiä, etkä näytä osaavan perustella, minulla oli perustelu miksi kannattaa laittaa. Länkytätkö vastaan?

    Jallun olen nähnyt viimeksi kymmeniä vuosia sitten, ilmestyykö se enää? Paljonkos se nykyään maksaa? Nykyään näkee pornoa halutessaan ilmaiseksi netistä, mutta jos olet tottunut pitämään lehteä patjan alla niin...tapansa kullakin. Tuleehan se peräkamarissa asumisesi ainakin halvaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hah hah, onko vastaan länkyttämistä kun kysyy oletko laiska? Jos kerran on kaikilla tiedossa niin miksi vaivauduit edes kirjoittamaan siitä? Olen nähnyt tuosta asiasta uutisista, keppiä taas ei mainittu linkittämässäsi jutussakaan. Kommentoin vaan miksi et vaivaudu laittamaan linkkiä, etkä näytä osaavan perustella, minulla oli perustelu miksi kannattaa laittaa. Länkytätkö vastaan?

    Jallun olen nähnyt viimeksi kymmeniä vuosia sitten, ilmestyykö se enää? Paljonkos se nykyään maksaa? Nykyään näkee pornoa halutessaan ilmaiseksi netistä, mutta jos olet tottunut pitämään lehteä patjan alla niin...tapansa kullakin. Tuleehan se peräkamarissa asumisesi ainakin halvaksi.

    Juurihan pyysin, että lopettaisit länkyttämisen selvästä asiasta.

    Ilmeisesti se kuitenkin on mahdotonta.

    Äänestä

Tehdäänpä nyt typerille persuille ja kokkareille selväksi, että palkkatuessa työntekijä saa normaalin TES-mukaisen palkan, mutta valtio maksaa työnantajalle osan kuluista (ei kaikkea). Eli työntekijä saa normaalin palkan ja työnantaja saa alennusta palkanmaksuun.

9 euron työharjoittelu kaleeriorjajutut eivät liity mitenkään tähän. Palkkatuki on yksi halutuimmista asioista työttömien piirissä.

Työtön haluaa ensi sijaisesti
1) Kokoaikaisen työpaikan
2) Opiskella haluamansa koulutuksen työttömyysetuudella
3) Päästä oppisopimuskoulutukseen (mihin tahansa)
4) Päästä palkkatuettuun työhön
5) Päästä työkyvyttömyyseläkkeelle

Kaikki muu (aivan kaikki muu) on työttömän orjuuttamasta ja kyykyttämistä.

Äänestä
  • Tehdään nyt kaikille lahtareille ja muillekin selväksi, että palkkatuessa valtio maksaa verorahoista piilotukea lahtareille, jotka ei halua itse maksaa niitä palkkoja, jää enemmän osinkojen maksuun muille lahtareille ja itselle tuhlattavaksi.

    Äänestä

Tehdään nyt kaikille lässyttäjille selväksi, että Harakka käynnistää tempputyöllistämisprojektin jonka seurauksena työttömyys putoaa nollaan (ehkä vähän allekin) kuten muinoin Neuvostoliitossa tai nykyisessä Pohjois-Koreassa.
Orwellilaistuneessa Suomessa tempputyöllistämiselle kyllä sitten keksitään oma hieno nimityksensä, onhan demarit ja vassarit keksimässä sitä.

Äänestä
  • No kerro jokin vaihtoehto vai oliko Sipilän hallituksen malli hyvä? No, eihän sinulla ole mitään oikeaan asiaan sanottavaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No kerro jokin vaihtoehto vai oliko Sipilän hallituksen malli hyvä? No, eihän sinulla ole mitään oikeaan asiaan sanottavaa.

    Työttömyys väheni Sipilän aikana.

    Nyt se nousee. Lukisit aloituksen ennen kommentointia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Työttömyys väheni Sipilän aikana.

    Nyt se nousee. Lukisit aloituksen ennen kommentointia.

    Vaikka väheni eivät sosiaalimenot vähentyneet koska Sipilän ja Orpon mallissa työntekijä sai vain 9 euroa päivässä ja joutui kerjäämään sosiaalista loput elämiseen.

    Äänestä

Työttömiä on tullut nähtyä kohtalainen otos ja täytyy sanoa, että aika suurella osalla heistä on erilaisia henkilökohtaisia ongelmia. Usein työttömyys on tuon ongelman seuraus eikä syy. On paljon työttömiä joiden kouluttaminen ei hyödytä yhteiskuntaa mitenkään, mutta kyseistä yksilöä siinä mielessä, että opiskelu antaa vuosiksi tekemistä.

Äänestä

Akti TE-toimiston muijien kanssa? Ja vastataan netissä kysymykseen, mikä oli vointi aktin jälkeen? ;-)

Äänestä

Onhan noista kokemusta. Vähentävät vain vakituisia työpaikkoja, kun työt voidaan teettää palkkatuetuilla pätkätyöläisillä. Luulisi nyt demariministerin tietävän sen verran työelämän raakuudesta.

Äänestä
  • Aivan. Pelkkää tempputyöllistämiskusetusta. Meilläkin vakituiset korvattiin näillä tukityöläisillä kun saatiin puoli-ilmaiseksi. Rekryt meni jäihin.

    Äänestä

Eikös tämä Harakka ollut yksi niistä jumalanteatterin kakanheittäjistä? Aikoo varmaan heitellä kakkaa työttömien päälle nyt.

Äänestä
  • Vai niinkö oli...? Mahtavat persutiedot, eikun hyvät tiedot sulla.

    Äänestä

Eikös Harakka ole niitä paskalintuja? Ennen ei ainakaan Harakan ampumisesta saanut mitään tuomiota.

Äänestä
  • Hänellä on osakeomistuksia enemmän kuin sinä pystyt käsittämään, joten keskity mv-lehden tavaamiseen. Siihen kykysi riittänee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hänellä on osakeomistuksia enemmän kuin sinä pystyt käsittämään, joten keskity mv-lehden tavaamiseen. Siihen kykysi riittänee.

    Niinpä, eniten osakkeita eli lahtareiden juoksupoika.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinpä, eniten osakkeita eli lahtareiden juoksupoika.

    Eikö duunarikin voi ostaa mielestäsi osakkeita? Säästäminenkin varmaan väärin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö duunarikin voi ostaa mielestäsi osakkeita? Säästäminenkin varmaan väärin.

    Duunarilla ei ole varaa ostaa satojentuhansien osakkeita, asunnon ja kaiken muun lisäksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Duunarilla ei ole varaa ostaa satojentuhansien osakkeita, asunnon ja kaiken muun lisäksi.

    Jaa, että varmaan ostanut kerralla..Sijoittamista se on js tod.näk. pitkäaikaista. Duunarilla on hyvinkin mahd. sijoittaa, kunhan ei hanki liian kallista asuntoa ja autoa, joista ylivelkaantuu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Duunarilla ei ole varaa ostaa satojentuhansien osakkeita, asunnon ja kaiken muun lisäksi.

    Duunari pystyisi ihan hyvin tekemään osakekauppaa, mutta jos on demariduunari, rahat sijoitetaan vaan kaljaan ja sitten ruikutetaan elämän köyhyyttä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Duunari pystyisi ihan hyvin tekemään osakekauppaa, mutta jos on demariduunari, rahat sijoitetaan vaan kaljaan ja sitten ruikutetaan elämän köyhyyttä.

    Persuduunarihan ei alkoholia juo vaan on aloittanut aamukirkossa käynnit. Semmoista hupia tuottavat..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jaa, että varmaan ostanut kerralla..Sijoittamista se on js tod.näk. pitkäaikaista. Duunarilla on hyvinkin mahd. sijoittaa, kunhan ei hanki liian kallista asuntoa ja autoa, joista ylivelkaantuu.

    Tuollaisia summia ei ole kenelläkään duunarilla varaa pistää osakkeisiin edes elökeikään mennessä, saati tuossa iässä kaiken muun omaisuuden lisäksi. Tavallinen duunari maksaa asuntoa ja autoa koko ikänsä kun lahtarit hilanneet hinnat pilviin.

    Äänestä

Harakka on älykäs lintu, vastakohta ihmis Harakalle

Äänestä

Tehdään nyt vielä lahtareille selväksi, että palkkatukea maksetaan niille työnantajille, jotka työllistävät niitä harvoja, jotka eivät jostakin henkisestä sairaudesta johtuen halua työkyvyttömyyseläkkeelle tai muutoin sosiaaliturvan pariin.
Terve ihminen luonnollisesti haluaa kuulua ihmisiin, jotka saavat sakkonsa anteeksi, ilmaisen päivähoidon lapsilleen, ilmaisen terveydenhoidon ja lääkkeet, ilmaiset julkiset taksit, kaikki mahdolliset asumistuet, ruokarahat, harkinnanvaraiset tuet ja muut sosiaaliset tulot, lisäksi ilmainen tv, tietokone, puhelin, sanomalehti jne.
Ei sellainen terve ihminen palkkatukea kaipaa.

Äänestä
  • Kuvasit vihervassarin. Se minkä unohdit, on se että hän haluaa heittää vankilaan kaikki jotka ajattelevay toisin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuvasit vihervassarin. Se minkä unohdit, on se että hän haluaa heittää vankilaan kaikki jotka ajattelevay toisin.

    Semmoistako olet kuullut. Voi ettähän. Nyt on kova juttu..:)

    Äänestä

Aktiivimallin+lopetus+on+taas+kerran+tyypillinen+demarikusetus,+eli+tilalle+tulee+"aidosti+aktivoiva+malli".Nyt+Aktiivimalli+leikkaa+max.+4,6%+työttömyysturvaa,+65+päivän+ajaksi,+js+työtön+ei+suostu+työvimaviranomaisten+työllistämistoimiin.+(Siis+varsi+n+lievä+sanktio,+niille+jotka+ryppyilee+ja+ei+ota+palveluja+vastaan.)Saatte+nähdä,+että+paskanheittäjädemari+Harakan.+Aktiivigiljotiini+koskee+paljon+useampaa+ja+on+moninverroin+"+vitt....sempi".

Äänestä
  • Heh heh, ihan pysyvästi leikkaa kaikilta jotka eivät toistuvien jaksojen aikana onnistu saamaan töitä tai osallistumaan turhanpäiväisille kursseille. Ei niiden jaksojen välissä ole päivääkään täysiä korvauksia, jotka nekin ovat EU:n mukaan liian pienet. Tärkeämpää maksaa vaikkapa rikkaille leskille leskeneläkellä yli miljardilla vuodessa, että voivat jatkaa loisimista kotona.

    Äänestä

  • Se niistä demareiden vaalilupauksista, että aktiivimalli haudataan. Kahta kauheampi malli tulossa tilalle.

    Äänestä

Eihän demari kaljarahoja halua tapatyöttömiltä leikata.

1Äänestä
  • Ei. Sillä lailla vasuripuolueet säilyttävät edes osan kannattajakunnastaan.

    Äänestä

Ei minua kiinnosta palkkatukityö sen enempää/vähempää kuin 9€ orjatyötkään. Eli en mene kumpaankaan.

3w ollut nyt työttömänä ja huomaa asiat paljon paremmin kuin töissä käydessä.

Äänestä

Siis kokkareitten ja orpon linja jatkuu, jatkuu, jatkuu....nyt vain erona on se ettei siitä matalapalkka työstä saadulle palkalle tarvitse anoa palkansaajan "palkkatukea" kelasta, kuten orpon mallissa.
Ei palkkatuki ollut sipilällekkään mitenkään vieras, varsinkin ennen vaaleja kaikenlaista kivaa "palkkatukea".

"Hallitus lupasi 4 200 euroa riihikuivaa rahaa yrityksille, jotka palkkaavat osatyökykyisen tai pitkäaikaistyöttömän"

Tämä siis käytössä alkuvuoden 2019.

https://tem.fi/palkkatuki

Äänestä

Jospa se on vähemmän pöpi kuin nazikörttimalli.

Äänestä

Kuka oikeasti uskoo että palkkatuella ottavat ketään töihin kun saavat edelleenkin noita 9 euron orjia?

Kun talous rommaa ihan kohta niin koko homma unohtuu ja paniikki nappulaa painetaan kaksin käsin kun moni suojispaikkalainenkin saa loparit ihan aikuisten oikeasti.

Kohta lähtee moni työttömien haukkuja kortistoon ja jopas kello alkaa soimaan heillä toisella tapaa, kyllä minä nautin kun vittuilijat saavat kenkää.

Äänestä

näimpä,eikös tuo aikaisempi ministeri jo koita mediassa selitellä ja puolustella omia tekosiaan , aikas säälittävää toimintaa , pitäisi noissa hommissa olla jo eritason miehiä valittuna jotka pystyvät kantamaan vastuunsa tekosistaan , no nyt maistaa omaa lääkettään...

Äänestä

Tässä taisi nyt edellisen psykopaattihallituksen toimesta tulla monelle työttömälle sen verran liikaa paskaa niskaan että saivat tehtyä kusipäisellä toiminnallaan niitä ideologisia työttömiä oikein aikamoisen ison porukan lisää,
että vitutti katsoa sitä ylimielistä päävikaisten paskamahojen sadistista työttömien kohtelua ja virastoista löytyi henkisesti pahoinvoivia kanoja tukemaan tuossa toiminnassa.

Hulluille, psykopaateille ja hamepukeisille miehille ei kuuluisi valta.

Äänestä
  • Ja nyt saatiin viherfundamentalistein vahvistettu psykopaattihallitus joka jättää rauhaan kaikki työtävieroksuvat ja sälyttää työtätekevien niskaan koko maailman sosiaalitoimiston laskut, lisättynä erilaisin ilmastonmuutospakottein, jotka tekevät työtätekevän duunarin elämän mahdottomaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja nyt saatiin viherfundamentalistein vahvistettu psykopaattihallitus joka jättää rauhaan kaikki työtävieroksuvat ja sälyttää työtätekevien niskaan koko maailman sosiaalitoimiston laskut, lisättynä erilaisin ilmastonmuutospakottein, jotka tekevät työtätekevän duunarin elämän mahdottomaksi.

    Syytä lahtareita, nehän ne vie työpaikat Kiinaan, täällä teettävät roboteilla tai matuilla ja ottavat koko ajan suurenevat voitot itselleen. Kohta olet työtön itsekin ellet osaa lipoa tarpeeksi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Alkaa ruoska ja keppi viuhumaan.

Mallia on haettu muinaisista kaleerialuksista.
Toimii taatusti Sipilän mallia paremmin ja on demareille mieluisampi.

Juttu Kauppalehdessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu