Kauhea lapsuus

Erikoistapaus

Itselläni oli niin onnellinen lapsuus, että havahtuessani toisten ihmisten lapsuuden kauheuksiin, lapsuuteni loppui kuin seinään.

(Hihitystä)

Mulla oli mukava ja turvallinen lapsuus. Ehkä korkeintaan vanhemmat olivat epävarmoja itsestään, muuttaessa maalta kaupunkiin, mikä heijastui minuun ja siskoon, mutta se ei ollut turvattomuutta tuovaa, vaan ehkä päinvastoin. Sekään ei ole nimittäin hyvä, jos suojellaan liikaa.

Lapsuudessa ehkä tärkeintä on oman identiteetin rakentuminen vanhempien kautta. Saako kokea tunteitaan oikein? Onko oikein itkeä ikävää, purkaa vihaa, pettyä....

Pojat varsinkin opetetaan pieninä sivuuttamaan tunteet. Kiukustumisesta tulee ”tukkapöllö” ja itkemisestä sanotaan, ettei isot pojat noin tee. Pojat saa harvemmin halejakaan. Sieltä lapsuudesta se monesti lähtee, millainen minäkuva on vanhempana.

Oma lapsuuteni oli todella onnellinen, mutta valitettavasti omat lapseni ovat joutuneet kärsimään ex-vaimoni narsismista ja alkoholismistata muutaman vuoden.

Oli ihana lapsuus. Tein rikoksia ja tytöt tykkäsi minusta. Vanhempani oli ihan perseestä juoppoja ja jättivät minut usein päiviksi yksin joten varastelin kaupasta ruokaa ja kaikkea. Koulussa tytöt piti pahiksena ja sain heti kavereita tytöistä ja henkasin niitten kanssa myös kesällä. Sitten tein elämänparannuksen aikuisena 18 vuotiaana ja tytöt eivät enää välittäneet minusta koska olin tylsä ja pukeuduin kauluspaitaan. Sain kiitettäviä numeroita ja tytöt eivät puhuneet kanssani vaan toisten pahisten kanssa.

Ei ollut minullakaan helppo lapsuus,olin nääs invalidi jo syntyessäni.Koulussa kiusattiin,väkivaltaa jouduin kokemaan.Jokaiselle vanhemmalle soisi älyä että ei lapsensa elämää turmele.

Kotitalo tuhoutui tulipalossa täydellisesti.
Pari kuukautta myöhemmin isä teki itsemurhan.

Multinikkarirosvolla ei ollut rakastavat vanhemmat, ehkä vanhemmat vihasivat, syntyi henkisesti vajakkina.

Hyvä ja onnellinen lapsuus, suurimmalta osin. Asuttiin ensin kaupungissa, lähiössä, sitten maalla. Aika paljon olin kyllä itsekseni, introvertti kun olin, vanhemmat olivat töissä eikä ollut mitään iltapäiväkerhoja ala-asteella. Oli silti pari hyvää kaveriakin. Niiden kanssa hengattiin lomilla ja iltapäivisin. iltaisin metsissä ja mailla ja mannuilla. Ei ollut kännyköitä, vaan tultiin kotiin, kun ulkona pimeni. Kesälomilla rakentelin isovanhempien luona maalla (eli täällä missä nykyään asun) itsekseni majoja metsiin. Kesä saattoi mennä metsässä pyörien. Viisi vuotta nuoremmasta veljestä oli myös seuraa, kunhan kasvoi taaperosta vähän isommaksi. Syksyllä olin kaupungissa kouluun mennessä ihan "metsäläinen", koko kesän olin liikkunut paljain jaloin, heinä suussa, käynyt kotona vaan syömässä:) Tai ahminut kirjoja sadeilmalla. Pyörillä kuljettiin alle kouluikäisestä 18-vuotiaaksi asti kilometritolkulla, jos jonnekin haluttiin päästä.

Surkeeta. Vaikka siis on onnellinen lapsuus ette ole onnnistuneet työelämässä ihmissuhteiss ettekä taiteissa/ tieteissä nyyh

Masentavaa että onnellinen lapsuus on niin hyödytönt

Kauheaan lapsuuteen voi monesti liittyä kiusaaminen, siitähän höpisevät nyt kaikkialla, iankaikkisestikin, aamen.

Tuossa asiaan liittyvä ruotsalaisten elokuva, Luokkakokous (Återträffen 2013), tuli vain vastaan tuo elokuva. Ihan mielenkiintoinen sinänsä. Ruotsalaiseksi elokuvaksi.

Oli paska lapsuus. Ei ollunna hampurilaisia. Voi vittu.

Pieraisen murheillenne, sitä samaa paskaa se suurimmalle osalle oli lapsuudessa.
Vanhempiaan kun ei voi valita.

hei, moni tunnistaa tuon ns kun oli tiukkaa ruuasta ja kesäloma ajan tekemisistä.vaikka oli niukkaa ,kaveriporukka oli se pelastus..mutta noita ns,,kavereita ei tietysti kaikilla ollut..itse olin urheilullinen ,sillä
sain paljon ylöspäin katseita..vanhempani menetin jo nuorena..tuo urheilu aamusta iltaan kentällä kavereiden kans,,kesät ja talvet..
kasvatti mut ..ok..uintia..jääkiekkoa..yleisurheilua..omenavarkauksia..naapurin tyttöön ,ihastusta..talkkaria karkuun vintiltä..jess ,nyt rauhallinen mies,ok

Kellään ei ollut huonoa tai hirveää lapsuutta kaikki yeistä elää joten joku teistä on pitänyt huolta yeidän pitäisi olla kiitollisia eikä nirista täällä kuin pikku lapset jos sinä elät niin ole siitä onnellinen.

Taas löytyy uutisista yksi suurperhe joissa lasten kosketusta ulkomaailmaan rajoitetaan ja syyllistytään raakuuksiin. Niissäkin perheissä osa näyttää osaavan sulkea pois ne ikävät asiat ja olla tyytyväinen siitä vähästä hyvästä mitä ehkä oli. Ihminen tottuu ja sopeutuu. Kai sitä pilleripurkille ajautuisi yksi sun toinenkin, jos alkaisi jotain selkäsaunaa tai pakollista risusavottaa sillä mielellä ajattelemaan.

xLiner

En halua muistella lapsuuttani. Enkä myöhempiäkään vuosikymmeniä.
Onneksi kukaan muukaan ei halua muistella minua.

Ei ollut. Mutta traumaattinen kyllä. Tietysti tämä aikuiselo täällä on vielä pahempaa, jos oikein katotaan.