Tuula Ekbom on kuollut

Anonyymi

Turun luterilaisessa Martinkirkossa tiistaisin toiminut ns Ilpoisten piirin johtaja ja perustaja Ekbon on siis kuollut. Hän veti vuosikymmeniä karismaattisia kokouksia luterilaisessa kirkossa. Kävijät olivat etupäässä vapaista uskonsuunnista ja ja kirkon "Hengen uudistus kirkossamme" edustajia. Muistan erään illan kun olin kuuntelemassa ja katsomassa kun kehitysvammaisiakin yritettiin parantaa Jeesuksella. Minusta se oli aika irvokasta ja sairasta touhua.

288

3820

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Yleensä nämä liikkeet kaatuvat kun johtohahmo kuolee. Uskon että näin käy myös tämän Ilpoisten piirin.

      • Anonyymi

        Monenlaista hömppää markkinoidaan kristinuskon nimissä. Ilpoisten piiri on tästä valitettavana esimerkkinä. Kirkko haluaa mielistellä kaikkia ja usein tämä tapahtuu sairaitten ihmisten kustannuksella. Vastuutonta touhua.

      • Anonyymi

        Jos Ilpoisten rukouspiirissä on sellainen vetäjä tai vastaavia vetäjiä kuin oli Tuula, niin sehän voi jatkaa. Kyse on siitä, onko vastaavia armolahjoja, kuten tiedon sanat, uskon lahja, terveeksitekemisen lahjat. Profetoimisen lahja on Paavalin mukaan arvokas lahja seurakunnassa. 1 Kor. 14:1-3.

        Kovin monet nyt arvostelevat Ilpoisten uskovien toimintaa. Tulee mieleen, että ilmeisesti arvostelijoista ei ole ilmeisesti kai juuri kukaan omistamassa näitä Pyhän Hengen lahjoja, joista erikoisesti 1 Kor, 12 luvussa opetetaan. Lukekaa tarkkaan Apostolien teot ja huomaatte, että erilaiset armolahjat olivat ensimmäisen kristillisen seurakunnan toiminta jokapäiväistä ihmeiden kokemista.

        Kirkot ovat tehneet kaikkensa, voidakseen estää aidon karismaattisen toiminnan. Onneksi kirkkoon on tullut niitä, jotka ovat janonneet jumalallista, yliluonnollista toimintaa. Juuri sen kautta voidaan todistaa, että Jumala elää ja tekee vieläkin armotekoja ihmisiä auttaen uskoon ja myös parantuen.

      • Anonyymi

        Höpö,höpö! Ihmisen ei pitäisi leikkiä jeesusta ja vakavilla asioilla. Tämmöiset "tuulat" aiheuttaa usein enemmän ongelmia touhutessaan. RIP tälle tuulalle, mutta rukoilen, ettei uusia tulisi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tähän kirkkoa pidä sotkea,vaikka kirkko on maallistunut.Kirkko vuokraa ja antaa tiloja mielellään Erilaisiin Sanan ja rukouksen tilaisuuksiin ja musiikkitapahtumiin. Olen lapsesta asti käynyt kirkossa ja kirkko on tullut minulle läheiseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö,höpö! Ihmisen ei pitäisi leikkiä jeesusta ja vakavilla asioilla. Tämmöiset "tuulat" aiheuttaa usein enemmän ongelmia touhutessaan. RIP tälle tuulalle, mutta rukoilen, ettei uusia tulisi!

        Se on taas Jumalan käsissä kenet hän työkentälle kutsuu.Ei hän tuollaisia Sinun "höpö höpö"rukouksia noteeraa.Tuulaa ei voi korvata.Jumala kyllä voi lähettää Palvelijan samalla isolla armolahjoilla varustettuna.Tuulalla oli terveeksi tekemisen armolahjat/parantamisen armolahjat/ tiedon sanat mitkä piti paikkansa.Itse parantunut Malmin kirkossa Vuonna 2006 joten jatkoajalla elän.Kiitän Jumalaa tästä jatkoajalla minkä Jumala armossaan minulle on antanut.Ilpoisten piiri toimii edelleen joten tervetuloa sinne.Itsekkin olen menossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos Ilpoisten rukouspiirissä on sellainen vetäjä tai vastaavia vetäjiä kuin oli Tuula, niin sehän voi jatkaa. Kyse on siitä, onko vastaavia armolahjoja, kuten tiedon sanat, uskon lahja, terveeksitekemisen lahjat. Profetoimisen lahja on Paavalin mukaan arvokas lahja seurakunnassa. 1 Kor. 14:1-3.

        Kovin monet nyt arvostelevat Ilpoisten uskovien toimintaa. Tulee mieleen, että ilmeisesti arvostelijoista ei ole ilmeisesti kai juuri kukaan omistamassa näitä Pyhän Hengen lahjoja, joista erikoisesti 1 Kor, 12 luvussa opetetaan. Lukekaa tarkkaan Apostolien teot ja huomaatte, että erilaiset armolahjat olivat ensimmäisen kristillisen seurakunnan toiminta jokapäiväistä ihmeiden kokemista.

        Kirkot ovat tehneet kaikkensa, voidakseen estää aidon karismaattisen toiminnan. Onneksi kirkkoon on tullut niitä, jotka ovat janonneet jumalallista, yliluonnollista toimintaa. Juuri sen kautta voidaan todistaa, että Jumala elää ja tekee vieläkin armotekoja ihmisiä auttaen uskoon ja myös parantuen.

        Rohkeutta on rukoilla ihmisten puolesta. Ja uskoa yliluonnolliseen Jeesukseen.

      • Anonyymi

        Johtohahmo on kuollut 2000 vuotta sitten, mutta ylösnoussut. Hän elää vielä tänä päivänä ja Hänen työnsä ei kuole, vaikka joku Hänen palvelijoista kuolisikin ruumiillisen kuoleman. Jos Hänen tahtonsa on, Ilpoisten piiri jatkaa. Niin myös uskon käyvän ja vastaavia tulee muitakin.

        Jos Turun Martinkirkon kirkkoherra Tuomo Norvasuo haluaa tuon shown jatkuvan kirkossaan, se voi jatkua, ja koska uusia huijareita kyllä riittää.

        Toivon, että Jeesus koskettaa sinua Pyhän Henkensä kautta. Ymmärrän, että on vaikea uskoa. Mutta testaa, pyydä Jeesusta ilmestymään, jos hän elää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Johtohahmo on kuollut 2000 vuotta sitten, mutta ylösnoussut. Hän elää vielä tänä päivänä ja Hänen työnsä ei kuole, vaikka joku Hänen palvelijoista kuolisikin ruumiillisen kuoleman. Jos Hänen tahtonsa on, Ilpoisten piiri jatkaa. Niin myös uskon käyvän ja vastaavia tulee muitakin.

        Hyvin sanottu !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö,höpö! Ihmisen ei pitäisi leikkiä jeesusta ja vakavilla asioilla. Tämmöiset "tuulat" aiheuttaa usein enemmän ongelmia touhutessaan. RIP tälle tuulalle, mutta rukoilen, ettei uusia tulisi!

        Höpö höpö itelles!

    • Yhtään ihmetekoa eli yliluonnollista tapahtumaa ei ole ihmiskunnan historiassa tapahtunut.

      • Anonyymi

        Yhtään ihmettä ei todistettavasti Ekbomin vetämissä kirkkoilloissa tapahtunut. Eräs tuttavani teki tuollaisen kokouksen jälkeen itsemurhan. Sekään ei ollut ihme.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Herkälle mielelle tälläiset raastavat ja valheelliset tapahtumat ovat todella suuri rasite.

        Kun joku todistaa parantumisista, niin ulkopuolisen on vaikea arvioida, mitä on tapahtunut, mikä ihmistä aiemmin vaivasi, oliko lääkäri todennut vaivan, olisiko sairaus muutenkin parantunut ja tapahtuiko mitään pysyvää muutosta ollenkaan.

        Niilo Yli-Vainion kokouksista on tehty kyselytutkimus. Tässä tulokset:

        Matti Miettinen julkaisi vuonna 1980 Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisusarjassa väitöskirjan "Uskonnolliset ihmeparantumiset lääketieteellis-psykologisesta näkökulmasta". Yhteistyössä Yli-Vainion kanssa jaettiin vuonna 1980 kyselylomakkeita 2000 kpl, joista 744 palautettiin. Seurannassa karsiutui määrä 611 henkilöön, jotka ilmoittivat 1403 sairautta, oiretta ja vaivaa, joiden kohdalla myönteisiä kokemuksia kertyi 829, pettymyksiä 574. Tutkijan oman arvion mukaan ainoakaan elimellinen sairaus ei parantunut, ja mielenterveyden häiriöissä oli joitakin yksittäisiä enemmän tai vähemmän ohimeneviä myönteisiä vaikutuksia, joista valtaosan kohdalla on aiheellista nähdä ne pelkästään tunnelmointiefekteinä. Kokonaisuutena ei tullut esiin mitään tavanomaisesta ennusteesta poikkeavaa.

        Vannon, että tuollaista se on.

      • Anonyymi

        Jokainen uskoon tulo, uudestisyntyminen, on ihmisen suurin ihme. Hän on ollut hengellisesti kuollut ja matkalla ikuiseen tuleen. Uskoon tultua hän on Jumalan oma ja matkalle ikuiseen iloon. Ihmeparantumisia on ollut ja tulee olemaan yhä enemmän.

        Vannon, että asia ei ole noin. On se kuuluisa oma kokemus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhtään ihmettä ei todistettavasti Ekbomin vetämissä kirkkoilloissa tapahtunut. Eräs tuttavani teki tuollaisen kokouksen jälkeen itsemurhan. Sekään ei ollut ihme.

        Höpö höpö nyt puhut kyllä omiasi.Minä olen kaksi kertaa kertaa siellä parantunut eläimellistä sairaudesta ja sille on ihan lääketieteellistä näyttöä.Kiitos Jumalalle jatko ajalla elän ja tulee jo 16vuotta ja kiitän Jumalaa.

      • Anonyymi
        sage8 kirjoitti:

        Herkälle mielelle tälläiset raastavat ja valheelliset tapahtumat ovat todella suuri rasite.

        Niin psyygepotilaat onkin vaikeampia rukoiltavia Mielummin rukoilen elemmellisten sairauksien puolesta ja annetaan Jumalan toimia ja parantaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhtään ihmettä ei todistettavasti Ekbomin vetämissä kirkkoilloissa tapahtunut. Eräs tuttavani teki tuollaisen kokouksen jälkeen itsemurhan. Sekään ei ollut ihme.

        Se ystäväsi olisi tehnyt sen itsemurhan muutenkin, jos oli niin vahvasti päättänyt ja sekin on geneettistä

      • Anonyymi
        torre12 kirjoitti:

        Vannon, että asia ei ole noin. On se kuuluisa oma kokemus.

        Minä taas tiedän vannomatta, että asia on näin. Monta kertaa olen nähnyt, että ihmisen elämä muuttuu, kun kohtaa Jeesuksen.

      • Anonyymi
        torre12 kirjoitti:

        Vannon, että asia ei ole noin. On se kuuluisa oma kokemus.

        Niin siinähän torre juuri kertoo siitä omasta kokemuksestaan, ihan vannoo vielä raukka !

        voi ihmisparkaa kun kuvittelee olevansa jokin mailmankaikkeuden hallitsija vaikka ei hallitse mitään, yks suoni päässä katkeaa, siinä on vannoja pyörineen pitkin katua eikä enää vanno mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhtään ihmettä ei todistettavasti Ekbomin vetämissä kirkkoilloissa tapahtunut. Eräs tuttavani teki tuollaisen kokouksen jälkeen itsemurhan. Sekään ei ollut ihme.

        Tämä itsemurhan tekijä olis tehnyt sen,muutenkin ilman mitä mitään rukous kokousta.Olisit ohjannut hänet Itsemurhien ehkäsykeskuskukseen,järkyttäviä juttuja täällä kirjoittelet ja kehtaat vielä syyllistää kirkkoa ja rukouskokouksia HÄPEÄ

      • Anonyymi

        Ihmeitä on tapahtunut ilman määrää. Niistä kertoo kirja Jumalan kutsu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun joku todistaa parantumisista, niin ulkopuolisen on vaikea arvioida, mitä on tapahtunut, mikä ihmistä aiemmin vaivasi, oliko lääkäri todennut vaivan, olisiko sairaus muutenkin parantunut ja tapahtuiko mitään pysyvää muutosta ollenkaan.

        Niilo Yli-Vainion kokouksista on tehty kyselytutkimus. Tässä tulokset:

        Matti Miettinen julkaisi vuonna 1980 Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisusarjassa väitöskirjan "Uskonnolliset ihmeparantumiset lääketieteellis-psykologisesta näkökulmasta". Yhteistyössä Yli-Vainion kanssa jaettiin vuonna 1980 kyselylomakkeita 2000 kpl, joista 744 palautettiin. Seurannassa karsiutui määrä 611 henkilöön, jotka ilmoittivat 1403 sairautta, oiretta ja vaivaa, joiden kohdalla myönteisiä kokemuksia kertyi 829, pettymyksiä 574. Tutkijan oman arvion mukaan ainoakaan elimellinen sairaus ei parantunut, ja mielenterveyden häiriöissä oli joitakin yksittäisiä enemmän tai vähemmän ohimeneviä myönteisiä vaikutuksia, joista valtaosan kohdalla on aiheellista nähdä ne pelkästään tunnelmointiefekteinä. Kokonaisuutena ei tullut esiin mitään tavanomaisesta ennusteesta poikkeavaa.

        Joku puhui "evankeliumihumalasta"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokainen uskoon tulo, uudestisyntyminen, on ihmisen suurin ihme. Hän on ollut hengellisesti kuollut ja matkalla ikuiseen tuleen. Uskoon tultua hän on Jumalan oma ja matkalle ikuiseen iloon. Ihmeparantumisia on ollut ja tulee olemaan yhä enemmän.

        Siis ne on jotka ei ole kristittyjä eikä usko Jeesukseen tietysti . Ei saa käydä kristittyjen päälle . Muita uskontoja jumalia riittää ketä voi käännyttää.

    • Anonyymi

      Tuula Ekbomin johtama Ilpoisten piiri ei ollut missään nimessä puhdasta Raamatun opetusta tai edes muutenkaan asiallista toimintaa. Siellä esiintyi monet väärät profeetat, jotka olivat aiemmin jääneet kiinni epäonnistuneista profetioista. Kansa ei sellaisesta välittänyt, koska he etsivät Ilpoisten piiristä yliluonnollisia kokemuksia, mutta löivät laimin heidän sanomansa koettelun Raamatulla.

      Ilpoisten piiri kutsui puhujaksi mm. kirkkoherra Oiva Sallin, joka profetoi aikanaan, että Venäjän armeija hyökkää Suomeen 100 päivän kuluessa. Hän jakoi omaa väärä profetiaansa jopa Muurlan seurakunnan leimoilla varustetulla asiakirjalla. Oiva Salli joutui tämän vuoksi tuomiokapitulin kuulusteltavaksi, mistä hän sai nuhteet.

      https://anttikoivuniemi.wordpress.com/2014/08/29/myrsky-nousee/

      Nykyään Oiva Salli puuhastelee Turun seudun muiden äärikarismaattisten eksyttäjien kanssa.

      • Anonyymi

        Oiva Salli on joutunut selittelemään epäonnistunutta profetiaansa julkisesti. Hän sanoi, että aluksi ajatteli profetian olleen väärän, mutta tulleen myöhemmin toisiin ajatuksiin, koska profetia oli läpäissyt Paavo Väyrysen kriittisen arvion. Väyrynen kun julkaisi hänen profetiansa silloin, kun oli päätoimittajana jossain lehdessä. Tämä on mitä uskomattomin meriselitys mitä olen kuullut. Vai on Paavo Väyrynen ylin tuomari arvioimaan profetioita. Huheijaa! Voiko kukaan järkevä ihminen uskoa tuollaista selittelyä???

        http://oivasalli.fi/oiva-sallin-profetia-7-5-1993/

        Tästä huolimatta Ilposten piiri päästi Oiva Sallin puhumaan seurakunnan eteen. Tämä osoittaa, ettei Ilpoisten piirin asiat olleet kunnossa.

        On käsittämätöntä, että Martin seurakunta antoi Martin kirkon Tuula Ekbomin käyttöön.

        Paavo Väyrynen ei varmastikaan ole ylin auktoriteetti arvioimaan profetioita.

        Kyseinen Oiva Sallin profetia liittyi Suomen ulkopolitiikaan. Paavo Väyrynen on, ja varsinkin siihen aikaan, kun ko. profetia on lausuttu ja ollut julkisuudessa, Suomen johtavia ulkopolitiikan tuntijoita. Olihan hän Suomen pitkäaikaisin ulkoministeri. Jotain painoarvoa Väyrysen kommentille voi antaa, on hänestä muuten mitä mieltä tahansa.

        Oiva Sallin profetia on kuitenkin väärä, mitä Paavo Väyrysen hyväksyntä ei miksikään muuksi muuta. On lapsellista vedota tällaisissa asioissa Paavo Väyryseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oiva Salli on joutunut selittelemään epäonnistunutta profetiaansa julkisesti. Hän sanoi, että aluksi ajatteli profetian olleen väärän, mutta tulleen myöhemmin toisiin ajatuksiin, koska profetia oli läpäissyt Paavo Väyrysen kriittisen arvion. Väyrynen kun julkaisi hänen profetiansa silloin, kun oli päätoimittajana jossain lehdessä. Tämä on mitä uskomattomin meriselitys mitä olen kuullut. Vai on Paavo Väyrynen ylin tuomari arvioimaan profetioita. Huheijaa! Voiko kukaan järkevä ihminen uskoa tuollaista selittelyä???

        http://oivasalli.fi/oiva-sallin-profetia-7-5-1993/

        Tästä huolimatta Ilposten piiri päästi Oiva Sallin puhumaan seurakunnan eteen. Tämä osoittaa, ettei Ilpoisten piirin asiat olleet kunnossa.

        On käsittämätöntä, että Martin seurakunta antoi Martin kirkon Tuula Ekbomin käyttöön.

        "On käsittämätöntä, että Martin seurakunta antoi Martin kirkon Tuula Ekbomin käyttöön."

        Tätä minäkin olen ihmetellyt. Minusta se kertoo siitä että Martin seurakunnassa Turussa ei tiedetä mikä on seurakunnan tehtävä vaan halutaan olla kaikille ja kaikelle mieliksi eli kaikki käy. Ajattelevat ja vastuunsa tuntevat ihmiset jättävät tuollaisen huuhaakirkon. Edelliseltä kirkkoherra Kauko Viitaselta sitä jo kyselin ja hän puolusteli luvan antamistaan sillä että kristinuskoon on aina kuulunut karismaattisuutta, mutta ilmoitti samalla ettei Ilpoisten piiri ollut seurakunnan omaa toimintaa. Nykyinen kirkkoherra Tuomo Norvasuolle näyttää myös kaikki hömppä käyvän. Ilpoisten piiri on ollut koko olemassaolonsa aikana filunkia toimintaa ja sairaita ihmisiä on petetty kristinuskon nimissä ja rahaa kerätty aivan uskomattomalla teatterilla josta minulla olisi paljonkin kerrottavaa. Kysyin tätä aikanaan jo silloiselta arkkipiispalta mutta tämä vain siirsi pallon eteenpäin eikä kukaan näyttänyt ottavan mitään vastuuta.

        Kuinka Ilpoisten Piiri on kerännyt rahaa?

        Sekö vielä on rääpimättä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sekö vielä on rääpimättä?

        Taitaa olla niin, ettei siitä mitään kovin kummallista löydy. Väite jostain oudosta on kuitenkin esitetty:
        "Ilpoisten piiri on ollut koko olemassaolonsa aikana filunkia toimintaa ja sairaita ihmisiä on petetty kristinuskon nimissä ja rahaa kerätty aivan uskomattomalla teatterilla josta minulla olisi paljonkin kerrottavaa. "

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka Ilpoisten Piiri on kerännyt rahaa?

        Kirkon aulassa oli kori johon "aivan vapaaehtoisesti" rahaa kerättiin. Ekbom katsoi haukankatseellaan kuka siihen pani rahaa. Vain setelit näyttivät miellyttävän häntä. Niin, Jeesushan rakastaa iloista antajaa.

        Taitaa tuo sinun tarinasi olla teatteria. Ainakin koetat saada tuon kuulostamaan kovin dramaattiselta. Olet tainnut olla silmä kovana tarkkailemassa, kuka on laittanut ja minkä verran rahaa koriin ja sen jälkeen seurannut Tuula Ekbomin reaktioita, jos tuo tarinasi nyt on muuten totta.

        Ainakin aikoinaan monet kyselivät, kuinka voisivat antaa rahaa työn tukemiseen. Ehkä asia on loppuvaiheessa ratkaistu siten, että kirkon aulassa on ollut kori sitä varten. Voi tietenkin olla, että olet sekoittanut tuon koriin, johon on kerätty rukouspyyntöjä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "On käsittämätöntä, että Martin seurakunta antoi Martin kirkon Tuula Ekbomin käyttöön."

        Tätä minäkin olen ihmetellyt. Minusta se kertoo siitä että Martin seurakunnassa Turussa ei tiedetä mikä on seurakunnan tehtävä vaan halutaan olla kaikille ja kaikelle mieliksi eli kaikki käy. Ajattelevat ja vastuunsa tuntevat ihmiset jättävät tuollaisen huuhaakirkon. Edelliseltä kirkkoherra Kauko Viitaselta sitä jo kyselin ja hän puolusteli luvan antamistaan sillä että kristinuskoon on aina kuulunut karismaattisuutta, mutta ilmoitti samalla ettei Ilpoisten piiri ollut seurakunnan omaa toimintaa. Nykyinen kirkkoherra Tuomo Norvasuolle näyttää myös kaikki hömppä käyvän. Ilpoisten piiri on ollut koko olemassaolonsa aikana filunkia toimintaa ja sairaita ihmisiä on petetty kristinuskon nimissä ja rahaa kerätty aivan uskomattomalla teatterilla josta minulla olisi paljonkin kerrottavaa. Kysyin tätä aikanaan jo silloiselta arkkipiispalta mutta tämä vain siirsi pallon eteenpäin eikä kukaan näyttänyt ottavan mitään vastuuta.

        Norvasuo on teatterimiehiä itsekin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka Ilpoisten Piiri on kerännyt rahaa?

        Mikään yhdistys ja järjestö ei tule toimeen ilman rahaa,vuokrat ja sähköt pitää maksaa ja kallista ostaa TV aikaa .Jokainen tarvitsee ruokaa elääkseen ja autokaan ei kulje ilman bensaa

        Ai tämä on jonkun rahan ahneen kateellisena ihmisen kirjoittamaa vuodatusta.Ruumisarkussa ei ole taskuja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirkon aulassa oli kori johon "aivan vapaaehtoisesti" rahaa kerättiin. Ekbom katsoi haukankatseellaan kuka siihen pani rahaa. Vain setelit näyttivät miellyttävän häntä. Niin, Jeesushan rakastaa iloista antajaa.

        Osaatko törkimys hävetä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oiva Sallin profetia on kuitenkin väärä, mitä Paavo Väyrysen hyväksyntä ei miksikään muuksi muuta. On lapsellista vedota tällaisissa asioissa Paavo Väyryseen.

        Joona saarnasi Ninivessä.että 40 vrk kuluttua kaupunki tuhotaan. Niniveläiset tekivät parannuksen ja Jumala säästi kaupungin. Ehkä Jumala säästi Suomenkin.

        Onko kyse ortodoksikirkosta? Vaparit? Hellarit? Lain alaiset?? Lestat?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirkon aulassa oli kori johon "aivan vapaaehtoisesti" rahaa kerättiin. Ekbom katsoi haukankatseellaan kuka siihen pani rahaa. Vain setelit näyttivät miellyttävän häntä. Niin, Jeesushan rakastaa iloista antajaa.

        Huomaa tää, ANTAJAA . Ei ottajia . Autuasta on antaa eikä ottaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikään yhdistys ja järjestö ei tule toimeen ilman rahaa,vuokrat ja sähköt pitää maksaa ja kallista ostaa TV aikaa .Jokainen tarvitsee ruokaa elääkseen ja autokaan ei kulje ilman bensaa

        Tehköön kukin käsillään töitä että on mitä antaa tarvitsevalle . Älköön enää näpistelkö vaan tehköön töitä . Omalla työllämme olemme ...Paavali. Netti TV ei maksa mitään kuka vaan voi sen perustaa. Auto no eikö sellainen ole ylellisyyttä kun bussit kulkee . Autorahoilla syö monta vuotta ruokaa .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joona saarnasi Ninivessä.että 40 vrk kuluttua kaupunki tuhotaan. Niniveläiset tekivät parannuksen ja Jumala säästi kaupungin. Ehkä Jumala säästi Suomenkin.

        Varsinainen Raamatun lukija . Se oli esimerkki ja NIINIVE TUHOTTIIN AIVAN KOKONAAN OIKEASTI .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirkon aulassa oli kori johon "aivan vapaaehtoisesti" rahaa kerättiin. Ekbom katsoi haukankatseellaan kuka siihen pani rahaa. Vain setelit näyttivät miellyttävän häntä. Niin, Jeesushan rakastaa iloista antajaa.

        Oikeesti huijausporukoita liikkuu uskonto piireissä ja eri seurakunnissa .

      • Anonyymi

        Olen ollut Ilpoisten Piirin toiminnassa mukana - kuuntelijana

        Tuon tilaisuuden Herra on aina Herra Jeesus Kristus!
        Kaiken toiminnan johtaa Herra Jeesus Kristus!

        Oiva Sallin toiminnan tulisi saada meidät kaikki Suomalaiset ymmärtämään, että maamme rauha ei ole meidän omissa käissämme vaan Herran Jeesuksen Kristuksen käsissä!
        Olemme nykyisin hyvin syntinen kansakunta!
        Toisin oli sodan aikana, joilloin Presidentistä alkaen rukoiltiin Jumalaa ja pyydettiin apua ja armahdusta.

        Isäni oli sodassa ja kertoi, ettei juoksuhaudoista koskaan löytynyt yhtäkään ateistia

        Kristoffer Streng on hyvin säveltänyt ja esittänyt Presidentin Rukous virren!

    • Anonyymi

      Tuula Ekbom ei ollut Jumalan asialla, kun hän puhui Martin kirkossa seurakunnan edessä. Jumala ei ollut lähettänyt Tuula Ekbomia sinne saarnaamaan. Hän rikkoi Jumalan käskyä, ettei nainen saa johtaa seurakuntaa eikä puhua seurakunnan edessä. Jumala ei riko itse antamaa käskyä vastaan. Jos joku ääni Tuulan sydämessä on kehottanut häntä puhumaan seurakunnan edessä, niin se ääni ei ole ollut Jumalan ääni.

      1 Tim. 3:2 Seurakunnan kaitsijan tulee olla moitteeton, yhden vaimon mies,

      1 Tim. 3:12 Seurakunnanpalvelijan on oltava yhden vaimon mies

      1 Tim 2:11 Naisen tulee kuunnella opetusta, hiljaa ja kuuliaisena. [1. Kor. 14:35]
      12 Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti.

      1 Kor 14:32 Profeetat pystyvät hallitsemaan henkilahjojaan,
      33 sillä Jumala ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala. Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa,
      34 naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo. [1. Moos. 3:16; Ef. 5:22; Kol. 3:18; Tit. 2:5; 1. Piet. 3:1]
      35 Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa. [1. Tim. 2:11,12]
      36 Teidänkö luotanne Jumalan sana on lähtenyt liikkeelle? Tai onko se tullut pelkästään teidän luoksenne?
      37 Jos joku uskoo olevansa profeetta tai saaneensa muita Hengen lahjoja, hänen tulee tietää että tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky. [2. Kor. 10:7]
      38 Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä.

      Naispappeuskielto on niin ankara, että jos joku ei tunnusta tätä Jumalan käskyä, sitä ei Jumala tunnusta, kuten Paavali sanoo 1 Kor 14:38. Tämän perusteella voimme todeta, ettei hiljakkoin kuollut Tuula Ekbom ole voinut pelastua, koska hän rikkoi tätä käskyä vastaan kuolemaansa asti. Kun lukee edellä olevat kommentit, niin ei ole muutenkaan syytä ajatella, että Ilpoisten piirissä olisi ollut asiat kunnossa.

      • Anonyymi

        "Tuula Ekbom ole voinut pelastua, koska hän rikkoi tätä käskyä vastaan kuolemaansa asti."

        Etkö nyt muista että ihminen ei ole tuomari? Kuinkahan te jotkut niin herkästi rikotte tuota kieltoa..

      • Anonyymi

        Tälläistä tämä on. Fundamentalistiset uskovat ovat syrjäyttäneet Jumalan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tuula Ekbom ole voinut pelastua, koska hän rikkoi tätä käskyä vastaan kuolemaansa asti."

        Etkö nyt muista että ihminen ei ole tuomari? Kuinkahan te jotkut niin herkästi rikotte tuota kieltoa..

        Ei ihminen ole ylin tuomari, mutta Jumalan Sana on. Ei ole väärin todeta selviä faktoja.

        Lueppa, mitä Raamatussa ilmoitetaan. Joka ei tunnusta naispappeuskieltoa, sitä ei Jumala tunnusta omakseen. Se tarkoittaa varmaa tuomiota helvettiin, jos ei noudata tätä jumalan käskyä. Naispappeus on paholaisen juoni johdattaa naispapit ja naispappeuden hyväksyvät kirkon johtajat helvettiin.

        Jeesus vaati seurakunnan paimenilta paljon. Hän sanoi hyvin ankarilla sanoilla, että joka kumoaa hänen käskyjään, niin hän ei pelastu. Joka noudattaa lakia ja niin opettaa, on Jeesuksen valtakunnassa suuri.

        "Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa. Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan." (Matt 5:19,20)

        Jostain syystä moni luterilainen naispappi ei korvaansakaan lotkauta Jeesuksen vakavalla varoitukselle. Ei olisi mikään ihme, ettei kukaan luterilaisista papeista löytyisi taivaasta. Niinhän Jeesus sanoi, että vain harvat seurakuntalaiset pelastuvat.

        "Mutta voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun suljette taivasten valtakunnan ihmisiltä! Sillä itse te ette mene sisälle, ettekä salli meneväisten sisälle mennä... Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette!" (Matt 23:13,15)

        Luterilaiset papit ovat kuin Jeesuksen ajan fariseukset. He keksivät käskyjä omasta päästään ja noudattavat niitä Jeesuksen antamien käskyjen sijasta.

      • Anonyymi

        Raamattu ei ole vaikea kirja. Siitä saa maallikkokin selvää, kunhan viitsii lukea, mitä riveillä lukee. Emme tarvitse luterilaista pappia selittelemään mitä siellä lukee, kun kirjaa ymmärtää tavallinen ihminenkin.

        Onko sinulla jotain vaikeuksia uskoa Raamattua? Minä ainakin uskon, mitä Raamatussa lukee. Onko sinulle vastenmielistä lukea Raamattua? Minun mielestä Raamatun naispappeuskielto on Jumalan käsky, jossa ei ole mitään huonoa.

        Luterilainen kirkko ei ole Jumalan kirkko vaan maailman ruhtinaan laitos. Sen takia kirkon toiminta ja Raamattu ovat jyrkässä ristiriidassa keskenään. Luterilainen pappi, joka puhuu liperit kaulassa, ei todellakaan ole aina Jumalan sanansaattaja. Minä kiinnitän huomiota siihen, saarnaako pappi Raamattua, kuten se on alun perin tarkoitettu, vai särähtääkö korvaan kierot selitykset, joilla yritetään kiertää Jumalan käskyjä. Raamattu kehottaa koettelemaan pappien puheet:

        Ap. t. 17:11 Juutalaiset olivat täällä avarakatseisempia kuin Tessalonikassa. He ottivat sanan halukkaasti vastaan ja tutkivat päivittäin kirjoituksista, pitikö kaikki paikkansa.

      • Anonyymi

        Raamatussa ei kielletä naista puhumasta seurakunnan edessä, vaan häiritsemästä seurakunnan kokousta häiritsevällä höpinällä.

        Ilpoisten Piiri ei ole seurakunta, eikä Ekbom ole johtanut seurakuntaa.

        >>>Raamatussa ei kielletä naista puhumasta seurakunnan edessä, vaan häiritsemästä seurakunnan kokousta häiritsevällä höpinällä<<<<

        Sinä puhut täyttä valhetta. Yrität teologien tapaan etsiä jonkun verukkeen tai kiertotien olla noudattamatta Jumalan selvää käskyä.

        Raamatussa nimenomaan kielletään naista puhumasta seurakunnan edessä. Nainen ei saa edes keskeyttää puhetta kysyäkseen puhujalta, vaan hänen on odotettava kokouksen päätökseen asti ja sitten kysyttävät aviomieheltään.

        1 Kor 14:34 naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo.
        35 Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa. '

        Paavali myös kielsi naista opettamassa seurakunnassa ja määräsi, että seurakunnan paimenena voi toimia vain yhden vaimon mies. Näissä käskyissä ei ole tulkinnan varaa. Ne ovat aivan selvät käskyt.

        1 Tim. 3:2 Seurakunnan kaitsijan tulee olla moitteeton, yhden vaimon mies,

        1 Tim 2:11 Naisen tulee kuunnella opetusta, hiljaa ja kuuliaisena.
        12 Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti.

        Jos joku ei tottele tätä Jumalan käskyä, niin Jumala ei tunnusta sellaista hänen omakseen. Tottelemattomuus tälle Jumalan käskylle vie rikkojan helvettiin. On siis kaduttavat Herran edessä sitä, että on tehnyt tätä syntiä ja sen jälkeen lopetettava käskyn rikkominen, jos mielii pelastua.

        --------
        38 Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä.

        Matt 7:22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' 23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ihminen ole ylin tuomari, mutta Jumalan Sana on. Ei ole väärin todeta selviä faktoja.

        Lueppa, mitä Raamatussa ilmoitetaan. Joka ei tunnusta naispappeuskieltoa, sitä ei Jumala tunnusta omakseen. Se tarkoittaa varmaa tuomiota helvettiin, jos ei noudata tätä jumalan käskyä. Naispappeus on paholaisen juoni johdattaa naispapit ja naispappeuden hyväksyvät kirkon johtajat helvettiin.

        Jeesus vaati seurakunnan paimenilta paljon. Hän sanoi hyvin ankarilla sanoilla, että joka kumoaa hänen käskyjään, niin hän ei pelastu. Joka noudattaa lakia ja niin opettaa, on Jeesuksen valtakunnassa suuri.

        "Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa. Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan." (Matt 5:19,20)

        Jostain syystä moni luterilainen naispappi ei korvaansakaan lotkauta Jeesuksen vakavalla varoitukselle. Ei olisi mikään ihme, ettei kukaan luterilaisista papeista löytyisi taivaasta. Niinhän Jeesus sanoi, että vain harvat seurakuntalaiset pelastuvat.

        "Mutta voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun suljette taivasten valtakunnan ihmisiltä! Sillä itse te ette mene sisälle, ettekä salli meneväisten sisälle mennä... Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette!" (Matt 23:13,15)

        Luterilaiset papit ovat kuin Jeesuksen ajan fariseukset. He keksivät käskyjä omasta päästään ja noudattavat niitä Jeesuksen antamien käskyjen sijasta.

        Et sinä silti tiedä kenenkään tila, mikset hoksaa? miten siellä sanotaankaan niiden kadotustuomioitten lausumisesta ja mittaamisista? Eikö ihmisen kuulu olla hiljaa noista!

        (kui2)

      • Anonyymi

        Kuinkahan monta aihetta, laskekaa..
        Raamatun tekstien mukaan joutuu tosi monesta mokasta sinne helvettiin - jos oikein tarkkaan siilaa. Liekö yhtä ainutta ihmistä edes olemassa joka ei mitään niistä olisi rikkonut, julki ja salaa, tieten ja tietämättään, muistamattaan, itsepäisyyttään ja ties mistä syystä milloinkin.

        "1 Kor 14:34 naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo.
        35 Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa. '"

        Kiitos, että otit tämän lainauksen Raamatusta esiin. Siinä näkyy selvästi se, mitä tarkoitetaan sillä, että naisilla ei ole lupa puhua. Tuossahan siis viitataan siihen, että Korinton seurakunnassa oli naisilla tapana häiritä seurakunnan tilaisuuksia juttelemalla keskenään ja keskeyttämällä puhujaa kysymyksillä kesken puheen. Tähän häiritsemiseen Paavali joutui puuttumaan.

        Tie taivaaseen on kapea. Vain hyvin harvat uskovaiset sinne pääsevät. On tehtävä parannus Jumalan lain rikkomisesta, jotta Jeesus Kristus armahtaa.

        Ap.t 17:30 "Tällaista tietämättömyyttä Jumala on pitkään sietänyt, mutta nyt sen aika on ohi: hän vaatii kaikkia ihmisiä kaikkialla tekemään parannuksen. [Luuk. 24:47; Ap. t. 14:16; Tit. 2:11]
        31 Hän on näet määrännyt päivän, jona hän oikeudenmukaisesti tuomitsee koko maailman, ja tuomarina on oleva mies, jonka hän on siihen tehtävään asettanut. Siitä hän on antanut kaikille takeet herättämällä hänet kuolleista."

        Ap.t 3:19 Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois,
        20 että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista ja hän lähettäisi hänet, joka on teille edeltämäärätty, Kristuksen Jeesuksen.

        Jos naispappi haluaa pelastua helvetin tulelta, niin hänen on erottava kirkon papin virasta, pyydettävät Herralta syntejään anteeksi ja tehtävä parannus lain rikkomisesta Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä. Kukaan naispappi ei pelastu, jos ei lopeta synnin tekemistä toimimalla seurakunnassa pappina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ihminen ole ylin tuomari, mutta Jumalan Sana on. Ei ole väärin todeta selviä faktoja.

        Lueppa, mitä Raamatussa ilmoitetaan. Joka ei tunnusta naispappeuskieltoa, sitä ei Jumala tunnusta omakseen. Se tarkoittaa varmaa tuomiota helvettiin, jos ei noudata tätä jumalan käskyä. Naispappeus on paholaisen juoni johdattaa naispapit ja naispappeuden hyväksyvät kirkon johtajat helvettiin.

        Jeesus vaati seurakunnan paimenilta paljon. Hän sanoi hyvin ankarilla sanoilla, että joka kumoaa hänen käskyjään, niin hän ei pelastu. Joka noudattaa lakia ja niin opettaa, on Jeesuksen valtakunnassa suuri.

        "Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa. Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan." (Matt 5:19,20)

        Jostain syystä moni luterilainen naispappi ei korvaansakaan lotkauta Jeesuksen vakavalla varoitukselle. Ei olisi mikään ihme, ettei kukaan luterilaisista papeista löytyisi taivaasta. Niinhän Jeesus sanoi, että vain harvat seurakuntalaiset pelastuvat.

        "Mutta voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun suljette taivasten valtakunnan ihmisiltä! Sillä itse te ette mene sisälle, ettekä salli meneväisten sisälle mennä... Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette!" (Matt 23:13,15)

        Luterilaiset papit ovat kuin Jeesuksen ajan fariseukset. He keksivät käskyjä omasta päästään ja noudattavat niitä Jeesuksen antamien käskyjen sijasta.

        <<Ei olisi mikään ihme, ettei kukaan luterilaisista papeista löytyisi taivaasta. <<

        Aivan loistavaa, nyt olen löytänyt oikean uskovaisen, joka auttaa. Alla linkki luterilaisen uskonnon tärkeimpään tunnustukseen, Augsburgin tunnustus. Näytätkö minulle missä siinä on opetus taivaasta ja taivaaseen menosta. Kiitän!

        https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Augsburgin_tunnustus

        Luterilaiset perinnäissäännöt ovat usein ristiriidassa Raamatun kanssa. Jumalan Sana kuitenkin määrittää sen, kuka sinne taivaaseen pääsee. Hyvin harvat uskovat pääsevät. Yleensä syynä armon menettämiseen on lain käskyjen kumoaminen ja tottelemattomuus lain käskyille.

        Matt 5:19 Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
        20 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.

        Matt 7:21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
        22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

        Heb 10:26 Jos me näet teemme syntiä ehdoin tahdoin, senkin jälkeen, kun olemme oppineet tuntemaan totuuden, ei ole enää mitään uhria syntiemme sovitukseksi.
        27 Ei ole muuta kuin kauhea tuomion odotus ja ahnas tuli, joka nielee Jumalaa uhmaavat.
        28 Jos joku kieltää Mooseksen lain, hänet tuomitaan säälittä kuolemaan; siihen riittää kahden tai kolmen todistajan sana.

        Room 6:16 Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon.

        Luuk 13:23 Joku kysyi häneltä: "Herra, onko niin, että vain harvat pelastuvat?" Jeesus vastasi:
        24 "Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä sanon teille: monet yrittävät mennä sisään mutta eivät siihen kykene. [1. Tim. 6:12; 2. Tim. 4:7 | Matt. 7:13]
        25 "Tulee hetki, jolloin talon isäntä nousee ja sulkee oven. Kun te sitten seisotte ulkona, kolkutatte ovelle ja huudatte: 'Herra, avaa meille!', hän vastaa: 'Keitä te olette? En tunne teitä.' [Matt. 7:22,23, Matt. 25:11,12]
        26 Silloin te alatte selittää: 'Mehän söimme ja joimme sinun kanssasi, ja sinä opetit meidän kaduillamme.'
        27 Mutta hän sanoo: 'Keitä te olette? En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, kaikki te vääryydentekijät.' [Ps. 6:9; Matt. 25:41]
        28 "Siellä te itkette hammasta purren, kun näette Abrahamin ja Iisakin ja Jaakobin ja kaikki profeetat Jumalan valtakunnassa mutta huomaatte, että teidät itsenne on suljettu ulos.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "1 Kor 14:34 naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo.
        35 Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa. '"

        Kiitos, että otit tämän lainauksen Raamatusta esiin. Siinä näkyy selvästi se, mitä tarkoitetaan sillä, että naisilla ei ole lupa puhua. Tuossahan siis viitataan siihen, että Korinton seurakunnassa oli naisilla tapana häiritä seurakunnan tilaisuuksia juttelemalla keskenään ja keskeyttämällä puhujaa kysymyksillä kesken puheen. Tähän häiritsemiseen Paavali joutui puuttumaan.

        Hienoa. Paavali tietysti kirjoittaa vain tietyille seurakunnille ja ihmisille.

        Ei mikään Paavalin kirjoitus kuulu meille.

      • Anonyymi
        torre12 kirjoitti:

        Hienoa. Paavali tietysti kirjoittaa vain tietyille seurakunnille ja ihmisille.

        Ei mikään Paavalin kirjoitus kuulu meille.

        Olipa Pe.kumainen kommentti, mutta tällä kerralla hänen opetuslapsensa kirjoittamana.

        Tuossa lainauksessa oleellisinta on se, että siinä kielletään seurakunnan kokouksen häiritseminen, eikä se, että se tapahtui Korintossa tai että häiritsijät olivat naisia.

        Kun tällaiset asiat tuottavat sinulle ja Pe.kulle ylitsepääsemättömiä vaikeuksia, ei ole ihme, että paljon yksinkertaisemmatkin asiat ovat teille monesti ylitsepääsemättömän vaikeita.

        Katson että Paavali kirjoitti eri ihmisille ja seurakunnille. Te ette kuulu Paavalin tarkoittamiin ihmisiin.

        Ja tässä pontevasti sanottiin kirjeiden erityismerkityksestä niiden saajille siinä ajassa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tuula Ekbom ole voinut pelastua, koska hän rikkoi tätä käskyä vastaan kuolemaansa asti."

        Etkö nyt muista että ihminen ei ole tuomari? Kuinkahan te jotkut niin herkästi rikotte tuota kieltoa..

        "Älkää kadotustuomiota lausuko" 🙏🏻😇

    • Anonyymi

      Tuulako kuallu?? En oo kuullu et ois ollu edes kipiäkkään!

      • Anonyymi

        Onko kellään tietoa, mihin Tuula kuoli? Ei tainnut olla vielä huonossa kunnossa eikä niin vanhakaan kun kuoli.

      • Anonyymi

        Tuula Ekbomista:

        Jaakob 2
        26 Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin kuollut ilman tekoja.

    • Anonyymi

      Minä olin muutamia kertoja seuraamassa Ilpoisten piirin kokousta Martinkirkossa. Eräänä iltana oli haalittu kirkkoon kehitysvammaisia joiden puolesta rukoiltiin Jeesusta että hän parantaisi heidät. Ei tainnut parantaa. Usein siellä oli myös selvästi psyykkisesti sairaita ihmisiä, joiden puolesta rukoiltiin. Eräs mielisairaanhoitaja kertoi että nämä olivat hyvin huonossa kunnossa aina tämän illan jälkeen ja lääkitystä oli siksi lisättävä. Kerran oli eräs ruotsalainen parantaja-saarnaaja tullut seuralaisineen kirkkoon. Yksi seuralaisista istui pyörätuolissa kirkon ensimmäisessä penkissä. Saarnaaja rukoili Jeesusta parantamaan naisen. Sitten hän veti tämän ylös pyörätuolista ja kävelytti kirkon edessä yleisön huutaessa kiitos jeesusta. Näytös toistui seuraavassa paikassa. Nämä näytökset toivat aina enemmän rahaa koriin. Eräs tapaus on jäänyt hyvin selvästi mieleeni. Psyykkisesti sairas mies oli rukousjonossa ja hän "antoi elämänsä Jeesukselle". Seuraavalla viikolla saarnaaja kertoi että tämä mies oli kuollut. Hän oli tehnyt itsemurhan. Saarnaaja kiitti monisanaisesti Jeesusta siitä että tämä mies pääsi nyt taivaaseen koska oli tullut silloin uskoon.

      • Anonyymi

        Tuollaiset suggestiouskoontulot ovat hyvin vaarallisia psyykkisesti sairaille ihmisille. Kun sairaudentunne saadaan suggestiolla katoamaan, voi vain ajatella mitä kauheaa siitä seuraa. Näin arvelen käyneen kyseiselle miehelle Martinkirkossa. Saarnaaja käänsi tapahtuman ovelasti edukseen.

    • Anonyymi

      Eikös näissä tilanteissa kristittyjen ole tapana todeta, että joko
      a) Herra otti hurskaan sisaren luokseen tai
      b) kyse oli rangaistuksesta joka todisti henkilön harhaoppisuuden.

      Miten äänet jakaantuu tällä kertaa?

      • Anonyymi

        Vaihtoehtosi ovat ainakin osittain keinotekoiset.

        Tuula oli naispastori, joka vieläpä johti seurakuntaa. Sellainen on ankarasti naisilta kielletty Raamatussa. Jos joku ei tottele tätä Jumalan käskyä, niin Jumala ei tunnusta sellaista hänen omakseen. Tottelemattomuus tälle Jumalan käskylle vie rikkojan helvettiin. Ilpoisten piirissä asiat eivät olleet muutenkaan kunnossa.

        1 Kor 14:34 naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo.
        --------
        38 Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä.

        Matt 7:22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' 23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

      • Anonyymi

        Jaak 2:26 Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin kuollut ilman tekoja.

        Tuula Ekbom ei ollut naispastori, pastori, eikä johtanut seurakuntaa. Etkö sinä lue ollenkaan tätä keskustelua?

        Ja mikä valhe sinulta.

        Tuula Ekbom oli maallikkopastori ja naispastori, koska hän opetti seurakunnan edessä, minkä Raamattu kieltää naiselta. Tuula Ekbom oli nimenomaan Ilpoisten piiri -seurakunnan johtaja, mitä ei nainen saa olla. Tuula Ekbom rikkoi Raamatun käskyä naisen olla vaiti seurakunnassa. Jumala ei tunnusta niitä omakseen, jotka eivät tottele sitä käskyä, ettei nainen saa puhua seurakunnassa.

        1 Kor 14:34 naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo.
        --------
        38 Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä.

        Jaak 2:26 Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin kuollut ilman tekoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja mikä valhe sinulta.

        Tuula Ekbom oli maallikkopastori ja naispastori, koska hän opetti seurakunnan edessä, minkä Raamattu kieltää naiselta. Tuula Ekbom oli nimenomaan Ilpoisten piiri -seurakunnan johtaja, mitä ei nainen saa olla. Tuula Ekbom rikkoi Raamatun käskyä naisen olla vaiti seurakunnassa. Jumala ei tunnusta niitä omakseen, jotka eivät tottele sitä käskyä, ettei nainen saa puhua seurakunnassa.

        1 Kor 14:34 naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo.
        --------
        38 Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä.

        Jaak 2:26 Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin kuollut ilman tekoja.

        En minä mitään valehdellut. Tuula Ekbom ei ollut maallikkopastori eikä naispastori.

        Ilpoisten piiri ei ole eikä ole koskaan ollut seurakunta.

    • Anonyymi

      Saivatko yhtään kehitysvammaista parannettua, vai oliko koko homma taas rahastusta ja väärää profetiaa jolla aiheutetaan vain pahaa?

      • Näinhän se menee, poikkeuksetta.

      • Anonyymi

        Totta kai menee, koska ei ole taivasta, ja huudetaan avuksi Jeesusta, joka ensin on tapettu Jumalana ja sitten vielä juodaan verta ja syödään hänen ruumista, joka Paavallin sanoin tarkoittaa hänen kuolemansa julistamista! Ja tämä on koko kristinuskon oppi.

        Miksi joku kuvittelee, että tämän jälkeen Jeesus kallistaisi edes korvaansa näin järjettömälle kuviolle ja ihmisille?

        Tarkistetaan nyt asia viellä kerran - laitoin tuonne ylemmäksin. Ja jos se opetus taivaasta löytyy, niin katsotaan sitten uudelleen, että mitä mieltä Jeesus itse on tästä asiasta:

        <<Ei olisi mikään ihme, ettei kukaan luterilaisista papeista löytyisi taivaasta. <<

        Alla linkki luterilaisen uskonnon tärkeimpään tunnustukseen, Augsburgin tunnustus. Näytätkö minulle missä siinä on opetus taivaasta ja taivaaseen menosta. Kiitän!

        https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Augsburgin_tunnustus

        Löytyykö se opetus taivaasta?

        Luterilaiset perinnäissäännöt ovat usein ristiriidassa Raamatun kanssa. Martti Luther itsekin tajusi, ettei hänen yksin armosta yksin uskosta oppinsa ollut Raamatun mukainen. Luther ei tunnustanut syntiään eikä tehnyt parannusta. mutta yritti juntata omaa harhaoppiaan väkisin läpi vaatimalla Raamatusta poistettavaksi mm. Jaakobin kirjeen ja Ilmestyskirjan. Hänen kannattajansa eivät kuitenkaan suostuneet siihen, joten Lutherin opin ristiriita jäi elämään.

        Jumalan Sana kuitenkin määrittää sen, kuka sinne taivaaseen pääsee. Hyvin harvat uskovat pääsevät. Yleensä syynä armon menettämiseen on lain käskyjen kumoaminen ja tottelemattomuus lain käskyille.

        Matt 5:19 Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
        20 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.

        Matt 7:21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
        22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

        Heb 10:26 Jos me näet teemme syntiä ehdoin tahdoin, senkin jälkeen, kun olemme oppineet tuntemaan totuuden, ei ole enää mitään uhria syntiemme sovitukseksi.
        27 Ei ole muuta kuin kauhea tuomion odotus ja ahnas tuli, joka nielee Jumalaa uhmaavat.
        28 Jos joku kieltää Mooseksen lain, hänet tuomitaan säälittä kuolemaan; siihen riittää kahden tai kolmen todistajan sana.

        Room 6:16 Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon.

        Luuk 13:23 Joku kysyi häneltä: "Herra, onko niin, että vain harvat pelastuvat?" Jeesus vastasi:
        24 "Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä sanon teille: monet yrittävät mennä sisään mutta eivät siihen kykene. [1. Tim. 6:12; 2. Tim. 4:7 | Matt. 7:13]
        25 "Tulee hetki, jolloin talon isäntä nousee ja sulkee oven. Kun te sitten seisotte ulkona, kolkutatte ovelle ja huudatte: 'Herra, avaa meille!', hän vastaa: 'Keitä te olette? En tunne teitä.' [Matt. 7:22,23, Matt. 25:11,12]
        26 Silloin te alatte selittää: 'Mehän söimme ja joimme sinun kanssasi, ja sinä opetit meidän kaduillamme.'
        27 Mutta hän sanoo: 'Keitä te olette? En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, kaikki te vääryydentekijät.' [Ps. 6:9; Matt. 25:41]
        28 "Siellä te itkette hammasta purren, kun näette Abrahamin ja Iisakin ja Jaakobin ja kaikki profeetat Jumalan valtakunnassa mutta huomaatte, että teidät itsenne on suljettu ulos.

      • Anonyymi

        Niin, uskovaisille ei edelleenkä löydy taivasta, ja jokainen heistä ilmeisesti uskoo olevansa matkalla taivaaseen. Mistähän tällainen ratkaiseva väärinkäsitys on nyt oikein syntynyt?

      • Anonyymi

        Minä tiesin, että Jeesus oli oikeassa, vain hän on tie, totuus ja elämä - tie taivaaseen opetustensa mukaan paluuna paratiisiin, jossa se ikuisen elämän puu on - eikä Paavali. Mutta sitä saa mitä tilaa.

    • Anonyymi

      Olen huomannut ettei kyseistä Ilpoisten piiriä ole mainostettu Martin seurakunnan sivuilla koska se ei ollut seurakunnan omaa toimintaa vaan yhden seurakuntalaisen Tuula Ekbomin kerho. Piiri toimi vuokratiloissa Martinkirkossa. Ehkä tämä ratkaisu oli kompromissi jonka oli tarkoitettu vastaamaan kriittisimmille arvostelijoille.

      • Anonyymi

        Tuula Ekbom ei ollut Martin seurakunnan jäsen. Tiloista ei makseta vuokraa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuula Ekbom ei ollut Martin seurakunnan jäsen. Tiloista ei makseta vuokraa.

        Ja miksi ei makseta??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuula Ekbom ei ollut Martin seurakunnan jäsen. Tiloista ei makseta vuokraa.

        Tietojen mukaan kirkon tiloista maksetaan vuokraa jos tilaisuus ei ole kirkon omaa toimintaa. Onhan siinä kulujakin mm. siivoojan ja vahtimestarin palkka. Ekbom taisi olla Henrikin alueella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietojen mukaan kirkon tiloista maksetaan vuokraa jos tilaisuus ei ole kirkon omaa toimintaa. Onhan siinä kulujakin mm. siivoojan ja vahtimestarin palkka. Ekbom taisi olla Henrikin alueella.

        Martin kirkon kirkkoherra tuki Ekbomin eksytystyötä.

    • Anonyymi

      Eräällä tuttavallani oli sydämen rytmihäiriöitä. Tuula Ekbom rukoili hänelle paranemista Jeesuksen nimessä. Seuraavalla kerralla hän kertoikin että rytmihäiriöt olivat pysyneet poissa. Tähän Ekbom ehdotti kiitoslapun kirjoittamista, mitkä aina luettiin ääneen alttarilta. Pari viikkoa kului ja rytmihäiriöitä tuli taas. Hän ei kuitenkaan perunut eikä kertonut ettei ollutkaan parantunut. Tämä on aika tyypillinen kertomus näistä parantumisista, luulisin.

      • Anonyymi

        Jos henkilö ei perunut parantumistaan, niin miksi sinä sitten määrität hänet sairaaksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos henkilö ei perunut parantumistaan, niin miksi sinä sitten määrität hänet sairaaksi?

        Hän itse määritti itsensä sairaaksi vaikka luuli ensimmäisen viikon aikana parantuneensa. Hän itse kertoi minulle että rytmihäiriöitä on taas tullut vaikka hän uskoi parantuneensa ja Ekbobille niin aluksi kertoi.
        Kyllä hänen olisi rehellisyyden nimissä pitänyt kertoa se myös Ekbomille ja tämän olisi pitänyt kaiken kansan kuullen kertoa totuus. En pidä falskiudesta johon uskovat jatkuvasti syyllistyvät.

      • Anonyymi

        Helluntailaisten puolella on tällainen avaus:

        "Luin Tuula Ekbomin sivuilta, että hän oli hyvin munuaissairas, muttei ottanut vastaan lääkäriä. Siten hän parani ja paransi kirjansa kuvaavana kymmeniä tuhansia ihmisiä Jumalasta. Hänesta on monia juttuja tv7ssa."

        Jos Tuula kuoli pitkäaikaiseen sairauteen, niin hän ei oikeasti koskaan parantunut, ainakaan kokonaan.

        Hän kuoli pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän itse määritti itsensä sairaaksi vaikka luuli ensimmäisen viikon aikana parantuneensa. Hän itse kertoi minulle että rytmihäiriöitä on taas tullut vaikka hän uskoi parantuneensa ja Ekbobille niin aluksi kertoi.
        Kyllä hänen olisi rehellisyyden nimissä pitänyt kertoa se myös Ekbomille ja tämän olisi pitänyt kaiken kansan kuullen kertoa totuus. En pidä falskiudesta johon uskovat jatkuvasti syyllistyvät.

        Kertomassani tuttavani sydämen rytmihäiriössä ei siis tapahtunut muutosta vaikka hän ensin niin luuli että Ekbomin rukous olisi hänen siitä parantanut ja ehti panna kiitoslapunkin Jeesukselle rukousvastausten pinkkaan. Hän ei kuitenkaan myöhemminkään korjannut asiaa. Siinä on varmaan paineita antaa itsestään parantuneen kuvaa, onhan se vahvan uskon merkki ja samalla ihminen haluaa mielistellä esirukoilijaa totuuden kustannuksella.

        Tässä tapauksessa tuttavani tiesi ettei ollut oikeasti parantunutkaan koska rytmihäiriöt jatkuivat, mutta on tapauksia ihmisistä jotka uskovat parantuneensa vaikka niin ei todellisuudessa olekaan tapahtunut . Niilo Yli-Vainion kokouksiss monet kuolivat seurantajakson aikana siihen sairauteensa mistä uskoivat parantuneensa. Ihmisen oma kertomus ei siis ole millään tavalla luotettava. Oikean tiedon saamiseksi on oltava lääketieteelliset tutkimukset asian varmistamiseksi.

        Suurin syy saattaa olla häpeä, että oli mennyt uskomaan.

        Kirkkoherra Kauko Viitanen antoi alunperin tuolle hihhuliporukalle luvan käyttää Turun Martinkirkkoa. Hän perusteli sitä sillä että aivan alusta asti karismaanisuuteen on uskottu. Kun riivaajat aiheuttivat sairauksia silloin, ne aiheuttavat sairauksia nytkin. Koska Maa oli silloin lituskainen, sen on oltava lituskainen tänäänkin. Ja hömppä saa jatkua ja kirkkoon kuuluvat maksavat viulut. Hallelujaa!!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helluntailaisten puolella on tällainen avaus:

        "Luin Tuula Ekbomin sivuilta, että hän oli hyvin munuaissairas, muttei ottanut vastaan lääkäriä. Siten hän parani ja paransi kirjansa kuvaavana kymmeniä tuhansia ihmisiä Jumalasta. Hänesta on monia juttuja tv7ssa."

        Jos Tuula kuoli pitkäaikaiseen sairauteen, niin hän ei oikeasti koskaan parantunut, ainakaan kokonaan.

        Kuoliko hän siis munuaissairauteen? Ellei kuollut siihen, on hän ilmeisesti siitä parantunut.

        Kuoliko hän pitkäaikaissairauteen, vai oliko hän sairastanut pitkään ennen kuolemaansa? On muitakin pitkäaikaissairauksia kuin munuaissairaus, mutta pitkään sairastaminenkaan ei automaattisesti tarkoita pitkäaikaissairauden sairastamista.

        Täällä on keskustelut sydämen rytmihäiriöistä ja munuaissairaudesta. Usein vanhoilla ihmisillä on monta sairautta ja he kuolevat niiden yhteisvaikutukseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helluntailaisten puolella on tällainen avaus:

        "Luin Tuula Ekbomin sivuilta, että hän oli hyvin munuaissairas, muttei ottanut vastaan lääkäriä. Siten hän parani ja paransi kirjansa kuvaavana kymmeniä tuhansia ihmisiä Jumalasta. Hänesta on monia juttuja tv7ssa."

        Jos Tuula kuoli pitkäaikaiseen sairauteen, niin hän ei oikeasti koskaan parantunut, ainakaan kokonaan.

        Pliis LUE ITSEekbo.in sivuilla sairaudet. Ei referoida vieraita vaan alkuper teksti.

    • Jos ihmeparantajan käsissä sairaudet parantuisi niin silloin ihminen olisi kuolematon.

      • Anonyymi

        Ihmiset voivat kuolla muutenkin kuin sairauksiin tai voi sairastua kuolettavasti niin, ettei ihmeparantaja ehdi hätiin.

        En nyt väitä Tuula Ekbomia ihmeparantajaksi, vaan toin vain esiin logiikkasi ontuvuuden.

      • Saivartelulla kaikissa kirjoituksissa voi katsoa olevan ontuvuutta. Myös sinullakin.

    • Anonyymi

      EU-tappamiset aiheuttaa poikkeus järjestelyjä.

    • Anonyymi

      Olen parantunut 20 vuotta sitten Ekbomin kokouksessa Martin kirkossa lääkärin kokein diagnosoimasta sairaudesta, joka ilmeni päivittäisin vaikein oirein. Paraneminen tapahtui hetkessä, oli täydellinen ja pysyvä.

      • Anonyymi

        Miksi sinulle pitäisi todistaa, että hän on parantunut?

    • Anonyymi

      Oiva Salli on Jumalan valittu mies.Hänellä oli ja on edelleen tiedon sanat ja hän paransi Pyhän Hengen voimassa minun sydämeni

      • Anonyymi

        Oiva Salli profetoi 1980-luvulla, että Venäjä hyökkää Suomeen 100 päivän sisällä. Se ei toteutunut hänen ilmoittaman ajan kuluessa, eikä ole vieläkään toteutunut. Oiva Sallille ei puhunut Pyhä Henki vaan joku muu taho. Oiva Salli joutui tämän vuoksi tuomiokapitulin kuulusteltavaksi, mistä hän sai nuhteet. https://anttikoivuniemi.wordpress.com/2014/08/29/myrsky-nousee/

        5 Moos 18:22 Jos se, mitä profeetta puhuu Herran nimissä, ei toteudu, se ei ole Herran sanaa vaan väärän profeetan röyhkeää puhetta. Älkää kuulko häntä.

        5 Moos 13 "Teidän keskuuteenne saattaa ilmestyä profeetta tai unennäkijä, joka lupaa tehdä ihmeen tai tunnusteon
        2 ja joka näin koettaa taivuttaa teidät palvelemaan vieraita ja teille outoja jumalia.
        3 Älkää kuunnelko sellaisen profeetan tai unennäkijän sanoja, vaikka hänen lupaamansa ihme tapahtuisikin. Herra, teidän Jumalanne, koettelee teitä näin saadakseen tietää, rakastatteko häntä koko sydämestänne ja koko sielustanne.
        4 Teidän tulee seurata vain Herraa, Jumalaanne, pelätä häntä, noudattaa hänen käskyjään, totella häntä ja pysyä hänen uskollisina palvelijoinaan.

        Profetia oli väärä.

        1980-luvulla oli Neuvostoliitto, ei Venäjä.

      • Anonyymi
        torre12 kirjoitti:

        Profetia oli väärä.

        1980-luvulla oli Neuvostoliitto, ei Venäjä.

        Kysymys ei olet tästä asiasta, vaan siitä, ettei 100 päivän kuluessa mitään armeijaa tullut rajan yli. Oiva Sallin profetia oli väärä.

    • Anonyymi

      En ota kantaa nyt mihinkään parantumiseen tai ihmeeseen. En kirjoita kenestäkään ihmisestä, vaan otan esille vain ne Jeesuksen sanat, jossa hän varoitti vääristä profeetoista.

      Matt 24:24 Sillä vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että he johtavat, jos mahdollista, valitutkin harhaan. [5. Moos. 13:2-4; 2. Tess. 2:9,10; Ilm. 13:13,14]

      Väärät profeetat pystyvät tekemään ihmeitä, siis parantamaan sairaita. Sellainen ei tapahdu Jumalan voimalla vaan ihan muilla voimilla. Väärät profeetat käyttävät Jeesuksen nimeä, mutta he eivät ole Jumalan profeettoja. Yksi sellainen väärä profeetta oli Simon sekä ylipappi Skeuaan pojat:

      Ap.t 8:9 Mutta ennestään oli kaupungissa muuan mies, nimeltä Simon, joka harjoitti noituutta ja hämmästytti Samarian kansaa sanoen olevansa jokin suuri;
      10 ja häntä kuuntelivat kaikki, pienet ja suuret, ja sanoivat: "Tämä mies on se Jumalan voima, jota kutsutaan 'suureksi'".
      11 Ja he kuuntelivat häntä sentähden, että hän kauan aikaa oli noituuksillaan heitä hämmästyttänyt.

      Ap.t 19:13 Myös jotkut kiertelevät juutalaiset henkienmanaajat alkoivat loitsiessaan lausua Herran Jeesuksen nimeä. Karkottaessaan sairaista pahoja henkiä he sanoivat: "Minä vannotan teitä sen Jeesuksen nimessä, jota Paavali julistaa." [Mark. 9:38]
      14 Näin tekivät myös juutalaisen ylipapin Skeuaksen seitsemän poikaa,
      15 mutta paha henki vastasi heille: "Jeesuksen minä tunnen ja Paavalinkin tiedän, mutta keitä te olette?" [Mark. 1:34]
      16 Ja mies, jossa paha henki oli, ryntäsi heidän kimppuunsa, nujersi heidät kaikki ja runteli heitä niin, että heidän oli alasti ja verissä päin paettava talosta.

      Kuten huomaatte, niin Jeesuksen nimen käyttäminen ei ole tae siitä, että jokin ihme tai voimateko olisi aina Jumalasta. Jos Jeesuksen nimeä käyttää väärin, niin voi käydä kovinkin huonosti, kuten tapahtui ylipappi Skeuaan pojille.

      Tämä vuoksi ei pidä perustaa omaa uskoaan yksistään johonkin ihmeeseen, vaan Jumalan Sanan tuntemiseen. Tulee aina tarkistaa Raamatusta, opettaako ihmeiden tekijä Jumalasta oikein. Koetelkaa kaikki ja pitäkää vain se, mikä on hyvää.

      Laittomuutta tai välinpitämättömyyttä laista opettava saarnaaja ei ole Jumalan asialla. Vaikka hän olisi pystynyt tekemään voimatekoja, mutta jos hän on tehnyt laittomuutta, niin Jeesus ei pelasta häntä.

      Matt 7:21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
      22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
      23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

    • Anonyymi

      Minkäänlaisia Skeuaan poikien ilmiöitä en ole Martin kirkon parantumisissa havainnut, itsekin jo vuosia sitten siellä parantuneena. En siis mitään negatiivista omassa paranemisessani tai toisilta kuulemalla, vaan päin vastoin. Samoin jatkuva suuri määrä tulleita kiitosaiheita sekä Ilpoisten piirin tiistai-illoissa, että Tv7:n suorassa Ilpoisten piirin rukousohjelmassa todistavat hyvää.

      • Anonyymi

        Raamattu kieltää kadotustuomion uhalla naista puhumasta seurakunnassa. Nainen ei saa toimia seurakunnan johtajana, ei pastorina, eikä tietenkään edes opettajana.

        Luuletko, että sellainen profetointi ja opettaminen on Jumalasta, joka rikkoo Jumalan itse antamaa käskyä? Ei todellakaan ole.

        Raamattu varoittaa sellaisista henkilöistä, joka viettelevät seurakuntaa rikkomaan Jumalan käskyjä vastaan. Jumala ei vahvista millään ihmeellä sellaista opetusta, joka rikkoo Jumalan käskyjä vastaan.

        1 Tim. 3:2 Seurakunnan kaitsijan tulee olla moitteeton, yhden vaimon mies,

        1 Tim. 3:12 Seurakunnanpalvelijan on oltava yhden vaimon mies

        1 Tim 2:11 Naisen tulee kuunnella opetusta, hiljaa ja kuuliaisena. [1. Kor. 14:35]
        12 Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti.

        1 Kor 14:32 Profeetat pystyvät hallitsemaan henkilahjojaan,
        33 sillä Jumala ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala. Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa,
        34 naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo. [1. Moos. 3:16; Ef. 5:22; Kol. 3:18; Tit. 2:5; 1. Piet. 3:1]
        35 Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa. [1. Tim. 2:11,12]
        36 Teidänkö luotanne Jumalan sana on lähtenyt liikkeelle? Tai onko se tullut pelkästään teidän luoksenne?
        37 Jos joku uskoo olevansa profeetta tai saaneensa muita Hengen lahjoja, hänen tulee tietää että tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky. [2. Kor. 10:7]
        38 Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä.

        Naispappeuskielto on niin ankara, että jos joku ei tunnusta tätä Jumalan käskyä, sitä ei Jumala tunnusta, kuten Paavali sanoo 1 Kor 14:38. Tämän perusteella voimme todeta, ettei hiljakkoin kuollut Tuula Ekbom ole voinut pelastua, koska hän rikkoi tätä käskyä vastaan kuolemaansa asti.

        Jeesus ei pelasta sellaisia laittomuuden tekijöitä, jotka ovat tehneet ihmeitä Jeesuksen nimessä. Jeesus ei ole väärän opetuksen takana.

        Matt 7:22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' 23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Raamattu kieltää kadotustuomion uhalla naista puhumasta seurakunnassa. Nainen ei saa toimia seurakunnan johtajana, ei pastorina, eikä tietenkään edes opettajana.

        Luuletko, että sellainen profetointi ja opettaminen on Jumalasta, joka rikkoo Jumalan itse antamaa käskyä? Ei todellakaan ole.

        Raamattu varoittaa sellaisista henkilöistä, joka viettelevät seurakuntaa rikkomaan Jumalan käskyjä vastaan. Jumala ei vahvista millään ihmeellä sellaista opetusta, joka rikkoo Jumalan käskyjä vastaan.

        1 Tim. 3:2 Seurakunnan kaitsijan tulee olla moitteeton, yhden vaimon mies,

        1 Tim. 3:12 Seurakunnanpalvelijan on oltava yhden vaimon mies

        1 Tim 2:11 Naisen tulee kuunnella opetusta, hiljaa ja kuuliaisena. [1. Kor. 14:35]
        12 Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti.

        1 Kor 14:32 Profeetat pystyvät hallitsemaan henkilahjojaan,
        33 sillä Jumala ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala. Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa,
        34 naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo. [1. Moos. 3:16; Ef. 5:22; Kol. 3:18; Tit. 2:5; 1. Piet. 3:1]
        35 Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa. [1. Tim. 2:11,12]
        36 Teidänkö luotanne Jumalan sana on lähtenyt liikkeelle? Tai onko se tullut pelkästään teidän luoksenne?
        37 Jos joku uskoo olevansa profeetta tai saaneensa muita Hengen lahjoja, hänen tulee tietää että tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky. [2. Kor. 10:7]
        38 Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä.

        Naispappeuskielto on niin ankara, että jos joku ei tunnusta tätä Jumalan käskyä, sitä ei Jumala tunnusta, kuten Paavali sanoo 1 Kor 14:38. Tämän perusteella voimme todeta, ettei hiljakkoin kuollut Tuula Ekbom ole voinut pelastua, koska hän rikkoi tätä käskyä vastaan kuolemaansa asti.

        Jeesus ei pelasta sellaisia laittomuuden tekijöitä, jotka ovat tehneet ihmeitä Jeesuksen nimessä. Jeesus ei ole väärän opetuksen takana.

        Matt 7:22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' 23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

        Annoit Paavalin käsityksiä.

      • Anonyymi
        torre12 kirjoitti:

        Annoit Paavalin käsityksiä.

        Paavali opetti lakia, joka on Jumalan sanaa. Hänhän sanoo 1 Kor 14:34:ssa, että naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa niin kuin lakikin sanoo. Jumalan määräys on, ettei nainen saa puhua seurakunnan edessä mitään!!! Joka ei tunnusta tätä käskyä, Jumala ei tunnusta häntä omakseen.

        2 Tim 3:16 Jokainen pyhä, Jumalan Hengestä syntynyt kirjoitus on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi Jumalan tahdon mukaiseen elämään.

        Matt 5:17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. [Luuk. 24:44; Room. 3:31]
        18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. [Luuk. 16:17]
        19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi.

        Eipä Jumala ole koskaan noin sanonut.

        Älä vääristele.

        Kristityt uskovat, että Raamattu on Jumalan sanaa. Jos sinä et usko, niin se ei minun uskoani mihinkään muuta.

        Puuttuu se, että Raamatussa sanottaisiin sen olevan Jumalan sanaa. Nyt se on vain kokoelma erilaisia kirjoituksia vuosituhansien varrelta.

        Minä en usko mielipiteisiin.

    • Anonyymi

      Minä en ota kantaa nyt mihinkään yksittäiseen ihmeeseen tai kehenkään ihmiseen. Käsittelen nyt yleisesti ottaen, mitä Raamattu opettaa ihmeistä. Ihmisiä voi parantua tai muita ihmeitä voi tapahtua seuraavissa eri tilanteissa:

      1. Pyhä Henki voi parantaa ihmisen vahvistaakseen puhtaan Jumalan sanan opetuksen. Tämä on ihme aidoimmillaan. Sen tekee Jumala, mikä tapahtuu aina totuudessa.

      2. Joku Jumalan palvelijaksi tekeytynyt huijari voi tehdä hämmästyttävän tempun, jossa ei tapahdu ihmettä, mutta kyseessä on taitavasti toteutettu illuusio tai muu taikatemppu. On mahdollista muuttaa vesi punaiseksi kaatamalla vesi lasista toiseen, kun toisen lasin pohjalla on ollut piilossa väriainetta. On surullista todeta, että maailmalla on ollut sellaista, että joku on lahjottu rahalla näyttelemään parantumien. Hän on voinut tehdä saman asian toistuvasti illasta toiseen.

      3. Riivaajahenki voi parantaa sairaan, koska se haluaa eksyttää yleisön luottamaan väärän henkilöön tai väärään opetukseen. Tähän perustuu se, että väärissä uskonnoissa tapahtuu myös parannusihmeitä.

      Seurakunnan on aina koeteltava kaikki saamansa profetiat. Jumala ei koskaan puhu omia käskyjään vastaan, eikä koskaan rohkaise toimimaan Raamattua vastaan.

      Raamattu on edeltä ilmoittanut, että myös väärät profeetta tekevät ihmeitä ja onnistuvat joskus jopa ennustuksissaan. Sen takia pitää antaa aina suurin painoarvo sen arvioimiseen, onko kaikki tapahtunut, kuten Raamattu opettaa.

      1 Joh 4:1 Rakkaat ystävät, älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta, sillä maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeettoja.

      Matt 24:24 Sillä vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että he johtavat, jos mahdollista, valitutkin harhaan. [5. Moos. 13:2-4; 2. Tess. 2:9,10; Ilm. 13:13,14]

      Se on aina varma merkki siitä, että riivaajahenki on antanut profetian, jos siinä ennustettu asia ei toteudu annetussa ajassa, esim. valtava herätys tulee Suomeen kolmen päivän päästä ja kirkot täyttyvät ääriään myöden. Jos sellaista ei tapahdu, profetia ei ollut Jumalasta. Samoin sellainen ei ole Jumalasta, jossa käsketään toimimaan Jumalan käskyjen vastaisesti. Näin toimi käärme paratiisissa.

      5 Moos 18:22 Jos se, mitä profeetta puhuu Herran nimissä, ei toteudu, se ei ole Herran sanaa vaan väärän profeetan röyhkeää puhetta. Älkää kuulko häntä.

      5 Moos 13 "Teidän keskuuteenne saattaa ilmestyä profeetta tai unennäkijä, joka lupaa tehdä ihmeen tai tunnusteon
      2 ja joka näin koettaa taivuttaa teidät palvelemaan vieraita ja teille outoja jumalia.
      3 Älkää kuunnelko sellaisen profeetan tai unennäkijän sanoja, vaikka hänen lupaamansa ihme tapahtuisikin. Herra, teidän Jumalanne, koettelee teitä näin saadakseen tietää, rakastatteko häntä koko sydämestänne ja koko sielustanne.
      4 Teidän tulee seurata vain Herraa, Jumalaanne, pelätä häntä, noudattaa hänen käskyjään, totella häntä ja pysyä hänen uskollisina palvelijoinaan.

      • Anonyymi

        Tässä videossa näytetään, miten kotona voi tehdä taikatempun niin, että muuttaa veden viiniksi: https://www.youtube.com/watch?v=MYkvDubxO8s

        Käydään pilailukaupassa ostamassa tabletti, joka värjää veden punaiseksi. Laitetaan tabletista hieman värijauhetta toisen lasin pohjalle. Otetaan toinen lasi, johon kaadetaan vettä. Kun vesi kaadetaan toiseen lasiin, niin pohjalla ollut väriaine värjää veden haljakan punaiseksi. Miltään aidolta tumman punaiselta viiniltä vesi ei näytä, pikemminkin laimealta esanssimehulta.

        Värjätty punainen vesi voidaan muuttaa toisella tempulla taakaisin vedeksi, kun punaista vettä kaadetaan sellaiseen lasiin, jonka veteen on sekoitettu valkaisuainetta, joka neutraloi punaisen värin pois ja vedestä tulee taas kirkasta ja väritöntä.

        Evankelista Guillermo Maldonado muuttaa tässä videossa veden viiniksi täsmälleen samalla tavalla, miten edellä olevassa taikatempun ohjeessa opastetaan. Maldonado kaataa toisesta lasista vettä tyhjään lasiin ja vesi muuttuu haljakan punaiseksi. Maldonado sanoo, että vesi muuttuu nimenomaan viiniksi. Katsokaa lasia ja päätelkää itse muuttuiko vesi punaviiniksi vai värjätyksi vedeksi?

        https://www.youtube.com/watch?v=ywfrfmgImEU&feature=youtu.be&t=6m10s

        Guillermo Maldonado esiintyi Missiomaailman Nouse Suomi tapahtumassa Espoo Areenalla vuonna 2017.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä videossa näytetään, miten kotona voi tehdä taikatempun niin, että muuttaa veden viiniksi: https://www.youtube.com/watch?v=MYkvDubxO8s

        Käydään pilailukaupassa ostamassa tabletti, joka värjää veden punaiseksi. Laitetaan tabletista hieman värijauhetta toisen lasin pohjalle. Otetaan toinen lasi, johon kaadetaan vettä. Kun vesi kaadetaan toiseen lasiin, niin pohjalla ollut väriaine värjää veden haljakan punaiseksi. Miltään aidolta tumman punaiselta viiniltä vesi ei näytä, pikemminkin laimealta esanssimehulta.

        Värjätty punainen vesi voidaan muuttaa toisella tempulla taakaisin vedeksi, kun punaista vettä kaadetaan sellaiseen lasiin, jonka veteen on sekoitettu valkaisuainetta, joka neutraloi punaisen värin pois ja vedestä tulee taas kirkasta ja väritöntä.

        "Värjätty punainen vesi voidaan muuttaa toisella tempulla taakaisin vedeksi, kun punaista vettä kaadetaan sellaiseen lasiin, jonka veteen on sekoitettu valkaisuainetta, joka neutraloi punaisen värin pois ja vedestä tulee taas kirkasta ja väritöntä."

        Tässä hyvä demonstraatio: https://www.youtube.com/watch?v=pOn-T18zve4&feature=youtu.be&t=136

    • Yhtään todistettua ihmetekoa ei ole koskaan ollut. Ihminenhän parantuu monista sairauksista itsestäänkin.

      • Anonyymi

        Ei varmaan sinulle eikä kenellekään muullekaan ateistille.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei varmaan sinulle eikä kenellekään muullekaan ateistille.

        Itse olen parantunut sen jälkeen kun olen ollut ateisti.

        Viimeiset vuodet uskossa juoksin parantajalta toiseen, eikä näkynyt kukaan parantuvan. Ei edes toinen uskova tuttu.

        Ainakaan minua ei kannata yrittää huijata.

    • Anonyymi

      Tuula Ekbom oli Jeesuksen asialla. Kiitos Jumalalle !

      • Aamen 🙏 sen ovat palstan ateistitkin huomanneet. Niin kovaa hänen panettelunsa on.

      • Anonyymi

        Ai oli??? Nainen ei saa puhua seurakunnan kokouksessa, joten Jeesus ei ole koskaan lähettänyt Tuula Ekbomia Martin kirkkoon puhumaan. Joka ei tunnusta tätä Jumalan käskyä, sitä ei Jumala tunnusta omakseen.

        1 Tim 2:11 Naisen tulee kuunnella opetusta, hiljaa ja kuuliaisena.
        12 Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti.

        Tuula Ekbom saastutti koko Ilpoisten piirin rikkomalla Jumalan käskyä vastaan. Näin hän veti monet muutkin seurakunnassa olleet samaan syntiin vieden heitä tekemään kadotukseen vievää syntiä, koska he hyväksyivät naisen puhua seurakunnassa. Tämä tarkoittaa sitä, että Tuula Ekbom teki huonoa hedelmää.

        1 Kor 14:32 Profeetat pystyvät hallitsemaan henkilahjojaan,
        33 sillä Jumala ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala. Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa,
        34 naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo. [1. Moos. 3:16; Ef. 5:22; Kol. 3:18; Tit. 2:5; 1. Piet. 3:1]
        35 Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa. [1. Tim. 2:11,12]
        36 Teidänkö luotanne Jumalan sana on lähtenyt liikkeelle? Tai onko se tullut pelkästään teidän luoksenne?
        37 Jos joku uskoo olevansa profeetta tai saaneensa muita Hengen lahjoja, hänen tulee tietää että tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky. [2. Kor. 10:7]
        38 Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä.

        Naispappeuskielto on niin ankara, että jos joku ei tunnusta tätä Jumalan käskyä, sitä ei Jumala tunnusta, kuten Paavali sanoo 1 Kor 14:38. Tämän perusteella voimme todeta, ettei hiljakkoin kuollut Tuula Ekbom ole voinut pelastua, koska hän rikkoi tätä käskyä vastaan kuolemaansa asti. Sama kohtalo on niillä, jotka tekevät samoin tai hyväksyvät naisten puhua seurakunnassa.

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Aamen 🙏 sen ovat palstan ateistitkin huomanneet. Niin kovaa hänen panettelunsa on.

        usko.vainen, sinä käytät tekopyhästi Aito avioliitto -logoa profiilikuvanasi. Turha sinun on puhua miehen ja naisen välisestä avioliitosta, jos sinä hyväksyt naispappeuden ja Tuula Ekbominen teot. Tekopyhä olet. Ala noudattaa Jumalan käskyä, ettei naisen tule sallia puhua seurakunnassa!!!

        1 Tim 2:11 Naisen tulee kuunnella opetusta, hiljaa ja kuuliaisena.
        12 Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti.

        1 Kor 14:34 naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo.
        ----
        38 Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä.

        2 Joh 1:9 Jokainen, joka ei pysy Kristuksen opetuksessa vaan tuo siihen jotakin lisää, on vailla Jumalaa. Jokaisella, joka tässä opetuksessa pysyy, on sekä Isä että Poika. [1. Joh. 2:23]
        10 Jos joku tulee teidän luoksenne eikä opeta tällä tavoin, älkää ottako häntä kotiinne älkääkä edes tervehtikö häntä. [Room. 16:17; Tit. 3:10]
        11 Se, joka lausuu hänet tervetulleeksi, osallistuu hänen pahoihin tekoihinsa.

        Missä olen sanonut, että hyväksyn naispappeuden 🤔❓ Tuula ei ollut pappi vaan evankelista kuten esim. Lydia Raamatussa. Vain seurakunnan paimenen virka on rajattu miehelle.

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Missä olen sanonut, että hyväksyn naispappeuden 🤔❓ Tuula ei ollut pappi vaan evankelista kuten esim. Lydia Raamatussa. Vain seurakunnan paimenen virka on rajattu miehelle.

        Lyydia ei opettanut seurakunnan edessä mitään. Hän kuunteli Paavalia joen rannassa, johon oli kokoontunut naisia KUUNTELEMAAN Paavalia. Tämä tapaus ei liity mitenkään tähän asiaan.

        Raamattu kieltää naista puhumasta ollenkaan seurakunnassa. Nainen ei saa opettaa eikä muutenkaan puhua. Merkitystä ei ole, mitä titteliä nainen käyttää, vaan sillä on merkitystä, että puhuuko nainen seurakunnassa vai ei. Jos naisella on kysyttävää, niin hänen on kokouksen jälkeen kysyttävä aviomieheltään kotona. Seurakunnassa voi olla äänessä vain miehet.

        Tätä käskyä Tuula rikkoi ja sinä annat nyt sille hyväksyntäsi, vaikka siteerasin sinulle selvät tekstit Uudesta testamentista. Jos joku antaa hyväksyntänsä naisen puhumiselle seurakunnassa mm. opettamalla tai muuten saarnaamalla seurakunnan edessä, niin sitä ei Jumala tunnusta omakseen. Tässä käskyssä ei ole mitään epäselvää.

        1 Kor 14:34 naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo.
        ----
        38 Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä.

        2 Joh 9:10 Jos joku tulee teidän luoksenne eikä opeta tällä tavoin, älkää ottako häntä kotiinne älkääkä edes tervehtikö häntä.
        11 Se, joka lausuu hänet tervetulleeksi, osallistuu hänen pahoihin tekoihinsa.

        Jos Tuula Ekbom on kertonut, että joku ääni on kehottanut häntä puhumaan seurakunnan edessä, niin se ääni tai näky ei ole ollut Herran antama, koska ääni on rikkonut Herran itse antamaa käskyä. Jumala ei lähetä yhtään naista puhumaan seurakunnan eteen eikä tietenkään johtamaan seurakuntaa, mitä Tuula Ekbom teki Ilpoisten piiri -seurakunnassa.

        Lyydia ja hänen perheensä olivat ensimmäiset eurooppalaiset kastetut. Jeesus lupasi: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti." Matt. 28:19.

        Tuula ei ollut pappi eikä seurakunnan pää vaan tavallinen evankelista kuten kaikki kristityt ovat 🤓
        Turhaan siinä räyhäät Ilpoisten piiri ei ole seurakunta.

        Raamattu tarkoittaa seurakunnalla uskovien yhteistä kokousta, jollainen Ilpoisten piiri on. Ilpoisten piiri kokoontuu uskovien yhteisönä ja vieläpä Martin kirkossa. Ei ole mitään epäselvää, etteikö se olisi Raamatun tarkoittama seurakunta. Sen seurakunnan edessä ei saa kukaan nainen opettaa vaan kaikkien naisten on kuunneltava opetusta kirkon penkillä hiljaa. Joka tätä Jumalan käskyä ei tunnusta, sitä Jumala ei tunnusta omakseen.

        1 Tim 2:11 Naisen tulee kuunnella opetusta, hiljaa ja kuuliaisena.
        12 Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Raamattu tarkoittaa seurakunnalla uskovien yhteistä kokousta, jollainen Ilpoisten piiri on. Ilpoisten piiri kokoontuu uskovien yhteisönä ja vieläpä Martin kirkossa. Ei ole mitään epäselvää, etteikö se olisi Raamatun tarkoittama seurakunta. Sen seurakunnan edessä ei saa kukaan nainen opettaa vaan kaikkien naisten on kuunneltava opetusta kirkon penkillä hiljaa. Joka tätä Jumalan käskyä ei tunnusta, sitä Jumala ei tunnusta omakseen.

        1 Tim 2:11 Naisen tulee kuunnella opetusta, hiljaa ja kuuliaisena.
        12 Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti.

        Ei todellakaan tarkoita. Seurakunta on ilman kokoustakin 🤓 kokous on kokous ja seurakunta on seurakunta.
        https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Seurakunta

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Lyydia ja hänen perheensä olivat ensimmäiset eurooppalaiset kastetut. Jeesus lupasi: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti." Matt. 28:19.

        Tuula ei ollut pappi eikä seurakunnan pää vaan tavallinen evankelista kuten kaikki kristityt ovat 🤓
        Turhaan siinä räyhäät Ilpoisten piiri ei ole seurakunta.

        >>Tuula ei ollut pappi eikä seurakunnan pää vaan tavallinen evankelista kuten kaikki kristityt ovat 🤓 Turhaan siinä räyhäät Ilpoisten piiri ei ole seurakunta.<<

        Raamattu ei ainoastaan kiellä naiselta papin virkaa, vaan kieltää naista opettamasta seurakuntaa ja kieltää myös naisen puhumasta seurakunnassa. Koska sinä annat tälle synnille hyväksyntäsi, niin sinä olet Kristuksen armon ulkopuolella, eikä Jumala ei tunnusta sinua omakseen.

        1 Kor 14:34 naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo.
        ----
        38 Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä.

        2 Joh 9:10 Jos joku tulee teidän luoksenne eikä opeta tällä tavoin, älkää ottako häntä kotiinne älkääkä edes tervehtikö häntä.
        11 Se, joka lausuu hänet tervetulleeksi, osallistuu hänen pahoihin tekoihinsa.

        Jumala on kirjoittanut tämän käskyn sen takia ankarasti, jottei kukaan uskaltaisi sitä vastaan rikkoa. Tätä käskyä on jokaisen ehdottomasti toteltava, jos haluaa päästä taivaaseen.

        Usko.vainen, sanon sinulle, että tottele!!!

        Jeesus antoi varoituksen, että moni uskovainen yrittää päästä taivaaseen, mutta ei voi. Vain hyvin harva sinne pääsee. Tie taivaaseen on kapea ja vain Jumalan käskyille kuuliaiset sinne pääsevät. Lain purkajilla ei ole mitään asiaa taivaaseen. Yksikään naispappi tai seurakunnan edessä opettava nainen ei pääse taivaaseen, ellei tee parannusta.

        Matt 5:19 Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
        20 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.

        Matt 7:21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
        22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

      • Anonyymi kirjoitti:

        >>Tuula ei ollut pappi eikä seurakunnan pää vaan tavallinen evankelista kuten kaikki kristityt ovat 🤓 Turhaan siinä räyhäät Ilpoisten piiri ei ole seurakunta.<<

        Raamattu ei ainoastaan kiellä naiselta papin virkaa, vaan kieltää naista opettamasta seurakuntaa ja kieltää myös naisen puhumasta seurakunnassa. Koska sinä annat tälle synnille hyväksyntäsi, niin sinä olet Kristuksen armon ulkopuolella, eikä Jumala ei tunnusta sinua omakseen.

        1 Kor 14:34 naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo.
        ----
        38 Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä.

        2 Joh 9:10 Jos joku tulee teidän luoksenne eikä opeta tällä tavoin, älkää ottako häntä kotiinne älkääkä edes tervehtikö häntä.
        11 Se, joka lausuu hänet tervetulleeksi, osallistuu hänen pahoihin tekoihinsa.

        Jumala on kirjoittanut tämän käskyn sen takia ankarasti, jottei kukaan uskaltaisi sitä vastaan rikkoa. Tätä käskyä on jokaisen ehdottomasti toteltava, jos haluaa päästä taivaaseen.

        Usko.vainen, sanon sinulle, että tottele!!!

        Jeesus antoi varoituksen, että moni uskovainen yrittää päästä taivaaseen, mutta ei voi. Vain hyvin harva sinne pääsee. Tie taivaaseen on kapea ja vain Jumalan käskyille kuuliaiset sinne pääsevät. Lain purkajilla ei ole mitään asiaa taivaaseen. Yksikään naispappi tai seurakunnan edessä opettava nainen ei pääse taivaaseen, ellei tee parannusta.

        Matt 5:19 Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
        20 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.

        Matt 7:21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
        22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

        Jeesuksen lähetyskäsky ei ollut vain miehille 😃

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Ei todellakaan tarkoita. Seurakunta on ilman kokoustakin 🤓 kokous on kokous ja seurakunta on seurakunta.
        https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Seurakunta

        Älä vääristele Raamattua. Paavali tarkoitti seurakunnalla uskovien kokousta. Ilpoisten piirin tiistainen tilaisuus on Paavalin tarkoittama seurakunta. Siellä ei saa yksikään nainen opettaa.

        Olet menossa kohti helvettiä, koska yrität oikeuttaa naisten puhumisen seurakunnassa. Jumalan käsky tässä asiassa on ehdoton.

        1 Tim 2:11 Naisen tulee kuunnella opetusta, hiljaa ja kuuliaisena. [1. Kor. 14:35]
        12 Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti.
        13 Ensinhän luotiin Aadam ja sitten Eeva, [1. Moos. 1:27, 1. Moos. 2:22; 1. Kor. 11:8,9]
        14 eikä petetyksi joutunut Aadam, vaan nainen antoi pettää itsensä ja rikkoi käskyn.

        😂 sinä siinä vääristelet. Seurakunta m y ö s kokoontuu mutta on olemassa myös seurakunnan kokousten ulkopuolella.

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Jeesuksen lähetyskäsky ei ollut vain miehille 😃

        Nainen saa profetoida vaikka presidentille, mutta ei saa puhua seurakunnassa. Nainen voi palvella Jumalaa ja perhettään monilla eri tavoin, mutta ei saa opettaa uskovien kokouksessa.

        Sinä näytät etsivän kaikki mahdolliset verukkeet kiertääksesi ehdotonta Jumalan käskyä, ettei nainen saa puhua uskovien kokouksessa. Näin sinä purat Jumalan käskyä ja lakia, minkä sinä teet omaksi kadotukseksi.

        Matt 5:19 Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
        20 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.

        Sinulla ei näytä olevan yhtään Jumalan pelkoa, kun kirjoittelet nettiin tuollaista. Taivaaseen pelastuu hyvin harvat uskovat. Sinä olet nyt Jeesuksen armon ulkopuolella.

        Room 6:16 Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon.

        Luuk 13:23 Joku kysyi häneltä: "Herra, onko niin, että vain harvat pelastuvat?" Jeesus vastasi:
        24 "Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä sanon teille: monet yrittävät mennä sisään mutta eivät siihen kykene. [1. Tim. 6:12; 2. Tim. 4:7 | Matt. 7:13]
        25 "Tulee hetki, jolloin talon isäntä nousee ja sulkee oven. Kun te sitten seisotte ulkona, kolkutatte ovelle ja huudatte: 'Herra, avaa meille!', hän vastaa: 'Keitä te olette? En tunne teitä.' [Matt. 7:22,23, Matt. 25:11,12]
        26 Silloin te alatte selittää: 'Mehän söimme ja joimme sinun kanssasi, ja sinä opetit meidän kaduillamme.'
        27 Mutta hän sanoo: 'Keitä te olette? En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, kaikki te vääryydentekijät.' [Ps. 6:9; Matt. 25:41]
        28 "Siellä te itkette hammasta purren, kun näette Abrahamin ja Iisakin ja Jaakobin ja kaikki profeetat Jumalan valtakunnassa mutta huomaatte, että teidät itsenne on suljettu ulos.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nainen saa profetoida vaikka presidentille, mutta ei saa puhua seurakunnassa. Nainen voi palvella Jumalaa ja perhettään monilla eri tavoin, mutta ei saa opettaa uskovien kokouksessa.

        Sinä näytät etsivän kaikki mahdolliset verukkeet kiertääksesi ehdotonta Jumalan käskyä, ettei nainen saa puhua uskovien kokouksessa. Näin sinä purat Jumalan käskyä ja lakia, minkä sinä teet omaksi kadotukseksi.

        Matt 5:19 Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
        20 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.

        Sinulla ei näytä olevan yhtään Jumalan pelkoa, kun kirjoittelet nettiin tuollaista. Taivaaseen pelastuu hyvin harvat uskovat. Sinä olet nyt Jeesuksen armon ulkopuolella.

        Room 6:16 Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon.

        Luuk 13:23 Joku kysyi häneltä: "Herra, onko niin, että vain harvat pelastuvat?" Jeesus vastasi:
        24 "Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä sanon teille: monet yrittävät mennä sisään mutta eivät siihen kykene. [1. Tim. 6:12; 2. Tim. 4:7 | Matt. 7:13]
        25 "Tulee hetki, jolloin talon isäntä nousee ja sulkee oven. Kun te sitten seisotte ulkona, kolkutatte ovelle ja huudatte: 'Herra, avaa meille!', hän vastaa: 'Keitä te olette? En tunne teitä.' [Matt. 7:22,23, Matt. 25:11,12]
        26 Silloin te alatte selittää: 'Mehän söimme ja joimme sinun kanssasi, ja sinä opetit meidän kaduillamme.'
        27 Mutta hän sanoo: 'Keitä te olette? En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, kaikki te vääryydentekijät.' [Ps. 6:9; Matt. 25:41]
        28 "Siellä te itkette hammasta purren, kun näette Abrahamin ja Iisakin ja Jaakobin ja kaikki profeetat Jumalan valtakunnassa mutta huomaatte, että teidät itsenne on suljettu ulos.

        Nainen saa tehdä ihan kaikkea muutakin mitä mies paitsi olla seurakunnan pää 🤓

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        😂 sinä siinä vääristelet. Seurakunta m y ö s kokoontuu mutta on olemassa myös seurakunnan kokousten ulkopuolella.

        >>>😂 sinä siinä vääristelet. Seurakunta m y ö s kokoontuu mutta on olemassa myös seurakunnan kokousten ulkopuolella. <<<

        Martin kirkon tiistai-illat ovat todellakin Paavalin tarkoittama seurakunnan kokous. Jos seurakunta sen lisäksi kokoontuu vaikka jonkun kotona harjoittaakseen yhteistä uskontoa, niin Paavalin käsky pätee myös sielläkin. Nainen ei saa puhua.

        Et näyttänyt tottelevan Raamattua, vaan jatkoit ylpeydessäsi eksyttämistä. Sinä et ole Kristuksessa.

        Nainen saa puhua seurakunnassa mutta ei häiritä kokousta. Otahan vähän selvää missä tilanteessa Paavali kehoitti naisia vaikenemaan 😃

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Nainen saa tehdä ihan kaikkea muutakin mitä mies paitsi olla seurakunnan pää 🤓

        >>>Nainen saa tehdä ihan kaikkea muutakin mitä mies paitsi olla seurakunnan pää<<<<

        Tuollaista ei lue Raamatussa. Raamattu kieltää naisen puhumasta uskovien kokouksessa kadotustuomion uhalla. Tottele, äläkä yritä vääristellä Raamattua. On parempi sinun kannaltasi, että nyt suljet suusi ja lopeta Suomi24:lle tuollaisen kirjoittelun. Vedät päällesi tuomion.

        1 Kor 14:32 Profeetat pystyvät hallitsemaan henkilahjojaan,
        33 sillä Jumala ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala. Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa,
        34 naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo. [1. Moos. 3:16; Ef. 5:22; Kol. 3:18; Tit. 2:5; 1. Piet. 3:1]
        35 Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa. [1. Tim. 2:11,12]
        36 Teidänkö luotanne Jumalan sana on lähtenyt liikkeelle? Tai onko se tullut pelkästään teidän luoksenne?
        37 Jos joku uskoo olevansa profeetta tai saaneensa muita Hengen lahjoja, hänen tulee tietää että tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky. [2. Kor. 10:7]
        38 Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >>>😂 sinä siinä vääristelet. Seurakunta m y ö s kokoontuu mutta on olemassa myös seurakunnan kokousten ulkopuolella. <<<

        Martin kirkon tiistai-illat ovat todellakin Paavalin tarkoittama seurakunnan kokous. Jos seurakunta sen lisäksi kokoontuu vaikka jonkun kotona harjoittaakseen yhteistä uskontoa, niin Paavalin käsky pätee myös sielläkin. Nainen ei saa puhua.

        Et näyttänyt tottelevan Raamattua, vaan jatkoit ylpeydessäsi eksyttämistä. Sinä et ole Kristuksessa.

        Lause "nainen vaietkoon seurakunnassa" kuuluu niihin Raamatun kohtiin, jotka asia yhteydestään irroitettuna väitetään ilmaisevan sellaista, mistä se ei ensinkään kerro mitään. Paavali kirjoitti Korintin seurakunnalle 1 Kor.14:34, virkkeen "nainen vaietkoon seurakunnassa" ojentaakseen naisia järjestykseen seurakunnan miesten opettaessa, jotkut naiset keskeyttivat heidät kesken opetuksen. Siinä tilanteessa ei ollut sopivaa, että naiset häritsivät opetusta ja osoittivat hallitsevansa omia miehiään sopimattomalla käytöksellään. "Nainen vaietkoon seurakunnassa" kun miehet olivat opetusvuorossa ja profetoitkoot vasta omalla vuorollaan saatuaan siihen profetian. Yhden tuli puhua tai profetoida kerrallaan omalla vuorollaan. Naisten ei sallittu hallita seurakuntaa miesten sitä johtaessa opetuksellaan.

        Jumala valitsi Jeesuksen yösnousemuksen ensimmäiseksi todistajaksi Maria Magdalenan.

        Ensimmäinen ylösnousemuksen todistaja

        Meillä on edessämme nainen, joka oli ensimmäinen Jeesuksen ylösnousemuksen todistaja. Hänestä näemme, että Jumala valitsee sen, joka ei ihmisten silmissä ole mitään. Yleensä luulemme, että Jumala ottaa käyttöönsä niitä, jotka ovat jotakin, esimerkiksi erityisen lahjakkaita tai hurskaita. Jumalan valtakunnassa asiat kuitenkin kääntyvät päälaelleen: ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi. Jumala valitsee todistajikseen ihmisiä, joita emme pitäisi mahdollisina niin suureen tehtävään. Hän antaa vastuuta niille, jotka meidän silmissämme näyttävät mitättömiltä ja vähäisiltä. Jumala antoi koko maailman edessä arvon Marialle, naiselle, jota yhteiskunnassa halveksittiin hänen sukupuolensa ja menneisyytensä tähden.

        Jumala antaa arvon

        Jumalan antamalla arvolla on suuri merkitys meille, jotka usein koemme itsemme sekä ihmisten että Jumalan edessä arvottomiksi. Monet kipuilevat huonoutensa kanssa ja ajattelevat, ettei heidän sopisi käydä varsinkaan hengellisissä tilaisuuksissa. Jeesus kuitenkin suhtautuu meihin eri tavalla kuin me suhtaudumme itseemme tai muihin. Hänen edessään on arvo silläkin ihmisellä, joka ei itse jaksa antaa arvoa itselleen, tai jota muut arvostelevat ja halveksivat. Jeesus toimi Marian kohdalla erittäin radikaalisti, sillä juutalaisten yleinen suhtautuminen naiseen oli aivan toisenlainen kuin Jeesuksella. Rukoillessaan aamuisin hurskas juutalainen kiitti Jumalaa siitä, ettei hän ollut syntynyt pakanaksi, orjaksi tai naiseksi. Jumala otti naisen ylösnousemuksensa todistajaksi, vaikka nainen ei siinä yhteiskunnassa kelvannut todistajaksi oikeuteen. Jumala käänsi asiat ylösalaisin, ja me siunaamme häntä siitä monessakin merkityksessä.

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Nainen saa puhua seurakunnassa mutta ei häiritä kokousta. Otahan vähän selvää missä tilanteessa Paavali kehoitti naisia vaikenemaan 😃

        >>>Nainen saa puhua seurakunnassa mutta ei häiritä kokousta. <<<

        Puhut täyttä roskaa. Lue Paavali kirjeet uudelleen. Paavali ei puhu mitään hälisemisestä, vaan sanoo, ettei nainen saa edes keskeyttää papin puhetta esittääkseen kysymyksen, vaan hänen on kysyttävä aviomieltään kotona, koska nainen ei saa puhua mitään seurakunnassa. Sinulle ei näytä menevän mikään perille. Olet menossa kovaa vauhtia helvettiin.

        1 Tim 2:11 Naisen tulee kuunnella opetusta, hiljaa ja kuuliaisena.

        1 Kor 14:34 naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo.
        35 Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        >>>Nainen saa tehdä ihan kaikkea muutakin mitä mies paitsi olla seurakunnan pää<<<<

        Tuollaista ei lue Raamatussa. Raamattu kieltää naisen puhumasta uskovien kokouksessa kadotustuomion uhalla. Tottele, äläkä yritä vääristellä Raamattua. On parempi sinun kannaltasi, että nyt suljet suusi ja lopeta Suomi24:lle tuollaisen kirjoittelun. Vedät päällesi tuomion.

        1 Kor 14:32 Profeetat pystyvät hallitsemaan henkilahjojaan,
        33 sillä Jumala ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala. Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa,
        34 naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo. [1. Moos. 3:16; Ef. 5:22; Kol. 3:18; Tit. 2:5; 1. Piet. 3:1]
        35 Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa. [1. Tim. 2:11,12]
        36 Teidänkö luotanne Jumalan sana on lähtenyt liikkeelle? Tai onko se tullut pelkästään teidän luoksenne?
        37 Jos joku uskoo olevansa profeetta tai saaneensa muita Hengen lahjoja, hänen tulee tietää että tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky. [2. Kor. 10:7]
        38 Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä.

        Kato hei, kato tätä
        https://m.youtube.com/watch?v=WXKb4F34tdA

      • Anonyymi kirjoitti:

        >>>Nainen saa tehdä ihan kaikkea muutakin mitä mies paitsi olla seurakunnan pää<<<<

        Tuollaista ei lue Raamatussa. Raamattu kieltää naisen puhumasta uskovien kokouksessa kadotustuomion uhalla. Tottele, äläkä yritä vääristellä Raamattua. On parempi sinun kannaltasi, että nyt suljet suusi ja lopeta Suomi24:lle tuollaisen kirjoittelun. Vedät päällesi tuomion.

        1 Kor 14:32 Profeetat pystyvät hallitsemaan henkilahjojaan,
        33 sillä Jumala ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala. Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa,
        34 naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo. [1. Moos. 3:16; Ef. 5:22; Kol. 3:18; Tit. 2:5; 1. Piet. 3:1]
        35 Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa. [1. Tim. 2:11,12]
        36 Teidänkö luotanne Jumalan sana on lähtenyt liikkeelle? Tai onko se tullut pelkästään teidän luoksenne?
        37 Jos joku uskoo olevansa profeetta tai saaneensa muita Hengen lahjoja, hänen tulee tietää että tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky. [2. Kor. 10:7]
        38 Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä.

        Kato hei, kato tätä
        https://m.youtube.com/watch?v=WXKb4F34tdA

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lause "nainen vaietkoon seurakunnassa" kuuluu niihin Raamatun kohtiin, jotka asia yhteydestään irroitettuna väitetään ilmaisevan sellaista, mistä se ei ensinkään kerro mitään. Paavali kirjoitti Korintin seurakunnalle 1 Kor.14:34, virkkeen "nainen vaietkoon seurakunnassa" ojentaakseen naisia järjestykseen seurakunnan miesten opettaessa, jotkut naiset keskeyttivat heidät kesken opetuksen. Siinä tilanteessa ei ollut sopivaa, että naiset häritsivät opetusta ja osoittivat hallitsevansa omia miehiään sopimattomalla käytöksellään. "Nainen vaietkoon seurakunnassa" kun miehet olivat opetusvuorossa ja profetoitkoot vasta omalla vuorollaan saatuaan siihen profetian. Yhden tuli puhua tai profetoida kerrallaan omalla vuorollaan. Naisten ei sallittu hallita seurakuntaa miesten sitä johtaessa opetuksellaan.

        Jumala valitsi Jeesuksen yösnousemuksen ensimmäiseksi todistajaksi Maria Magdalenan.

        Ensimmäinen ylösnousemuksen todistaja

        Meillä on edessämme nainen, joka oli ensimmäinen Jeesuksen ylösnousemuksen todistaja. Hänestä näemme, että Jumala valitsee sen, joka ei ihmisten silmissä ole mitään. Yleensä luulemme, että Jumala ottaa käyttöönsä niitä, jotka ovat jotakin, esimerkiksi erityisen lahjakkaita tai hurskaita. Jumalan valtakunnassa asiat kuitenkin kääntyvät päälaelleen: ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi. Jumala valitsee todistajikseen ihmisiä, joita emme pitäisi mahdollisina niin suureen tehtävään. Hän antaa vastuuta niille, jotka meidän silmissämme näyttävät mitättömiltä ja vähäisiltä. Jumala antoi koko maailman edessä arvon Marialle, naiselle, jota yhteiskunnassa halveksittiin hänen sukupuolensa ja menneisyytensä tähden.

        Jumala antaa arvon

        Jumalan antamalla arvolla on suuri merkitys meille, jotka usein koemme itsemme sekä ihmisten että Jumalan edessä arvottomiksi. Monet kipuilevat huonoutensa kanssa ja ajattelevat, ettei heidän sopisi käydä varsinkaan hengellisissä tilaisuuksissa. Jeesus kuitenkin suhtautuu meihin eri tavalla kuin me suhtaudumme itseemme tai muihin. Hänen edessään on arvo silläkin ihmisellä, joka ei itse jaksa antaa arvoa itselleen, tai jota muut arvostelevat ja halveksivat. Jeesus toimi Marian kohdalla erittäin radikaalisti, sillä juutalaisten yleinen suhtautuminen naiseen oli aivan toisenlainen kuin Jeesuksella. Rukoillessaan aamuisin hurskas juutalainen kiitti Jumalaa siitä, ettei hän ollut syntynyt pakanaksi, orjaksi tai naiseksi. Jumala otti naisen ylösnousemuksensa todistajaksi, vaikka nainen ei siinä yhteiskunnassa kelvannut todistajaksi oikeuteen. Jumala käänsi asiat ylösalaisin, ja me siunaamme häntä siitä monessakin merkityksessä.

        >>>"Nainen vaietkoon seurakunnassa" kun miehet olivat opetusvuorossa ja profetoitkoot vasta omalla vuorollaan saatuaan siihen profetian. <<<

        Mitä eksytystä sinulta. Jumala ei salli mitään opetusvuoroa naisille.

        1 Tim 2:11 Naisen tulee kuunnella opetusta, hiljaa ja kuuliaisena.
        12 Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti.

        Naisella voi olla profetian armolahja, jota hän tarvitsee monissa eri asioissa. Jumala ei toimi oman käskynsä vastaisesti. Jumala ei anna naiselle ilmoitettavaksi profetiaa, jonka hänen tulee lukea seurakunnalle opettaessaan seurakunnan edessä. Jumala käyttää tällaisessa asiassa miestä profeettanaan, joka voi sitten opettaa myös seurakuntaa. Tästä asiasta Paavali puhui kirjoittaessaan, ettei nainen saa puhua seurakunnassa, vaikka luulisi jonkin profetian saaneensa. Paavali tarkoitti tässäkin kohtaa myös profetoimista.

        >>>Jumala valitsi Jeesuksen yösnousemuksen ensimmäiseksi todistajaksi Maria Magdalenan.<<<

        Nainen voi puhua uskotaan ja todistaa tapahtumistaan uskosta osattomille ja kaduilla ja toreilla. Mutta nainen ei saa opettaa eikä puhua uskovien yhteisessä kokouksessa. Jos hän niin tekee, hän ajautuu heti Kristuksen armon ulkopuolelle, ellei kadu ja tee parannusta.

        Oletko varma, että sinä olet Jeesuksen armon sisäpuolella?

      • usko.vainen kirjoitti:

        Nainen saa puhua seurakunnassa mutta ei häiritä kokousta. Otahan vähän selvää missä tilanteessa Paavali kehoitti naisia vaikenemaan 😃

        Olet kaamea vääristelijä.

        Sinä pyrit esittämään omia lihallisia mielipiteitä, jotka oikeasti eivät perustu Raamattuun. Olet eksynyt, koska et tunnen kirjoituksia.

        Naisen puhekielto seurakunnassa ei perustu häiriköitiin eikä puheen sorinaan, vaan Mooseksen laissa mainittuun syntiin lankeamiseen. Koska Eeva oli syyllisempi kuin Aadam, niin koko naissuku joutui miehen hallintavallan alle. Tämä oli Jumalan päätös, johon kaikkien on vain tyytyminen.

        Tämän vuoksi takia nainen ei saa opettaa seurakunnassa Raamattua eikä mitenkään johtaa miehiä. Paavali sovelsi Jumalan alkuperäistä päätöstä niin, että naisen velvollisuus on kuunnella hiljaa ja olla muutenkin kuuliainen. Tämäkin on tietenkin Jumalan sanaa, koska se on osa Uuden testamentin opetusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >>>"Nainen vaietkoon seurakunnassa" kun miehet olivat opetusvuorossa ja profetoitkoot vasta omalla vuorollaan saatuaan siihen profetian. <<<

        Mitä eksytystä sinulta. Jumala ei salli mitään opetusvuoroa naisille.

        1 Tim 2:11 Naisen tulee kuunnella opetusta, hiljaa ja kuuliaisena.
        12 Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti.

        Naisella voi olla profetian armolahja, jota hän tarvitsee monissa eri asioissa. Jumala ei toimi oman käskynsä vastaisesti. Jumala ei anna naiselle ilmoitettavaksi profetiaa, jonka hänen tulee lukea seurakunnalle opettaessaan seurakunnan edessä. Jumala käyttää tällaisessa asiassa miestä profeettanaan, joka voi sitten opettaa myös seurakuntaa. Tästä asiasta Paavali puhui kirjoittaessaan, ettei nainen saa puhua seurakunnassa, vaikka luulisi jonkin profetian saaneensa. Paavali tarkoitti tässäkin kohtaa myös profetoimista.

        1 Kor 14:32 Profeetat pystyvät hallitsemaan henkilahjojaan,
        33 sillä Jumala ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala. Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa,
        34 naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo. [1. Moos. 3:16; Ef. 5:22; Kol. 3:18; Tit. 2:5; 1. Piet. 3:1]
        35 Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa. [1. Tim. 2:11,12]
        36 Teidänkö luotanne Jumalan sana on lähtenyt liikkeelle? Tai onko se tullut pelkästään teidän luoksenne?
        37 Jos joku uskoo olevansa profeetta tai saaneensa muita Hengen lahjoja, hänen tulee tietää että tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky. [2. Kor. 10:7]
        38 Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä.

        >>>Jumala valitsi Jeesuksen yösnousemuksen ensimmäiseksi todistajaksi Maria Magdalenan.<<<

        Nainen voi puhua uskotaan ja todistaa tapahtumistaan uskosta osattomille ja kaduilla ja toreilla. Mutta nainen ei saa opettaa eikä puhua uskovien yhteisessä kokouksessa. Jos hän niin tekee, hän ajautuu heti Kristuksen armon ulkopuolelle, ellei kadu ja tee parannusta.

        Kuinka sovitat tuohon nämä kohdat?

        Tiedämme
        (a) Paavalin hyväksyvän naisten profetoinnin, kun heidän päänsä vain on ”peitettynä” (11:2–16),
        (b) Paavalin ajattelevan, että ”kaikilla” on jotakin sanallista jaettavaa seurakunnan kokouksessa (14:26),
        (c) että ”kaikki” saattavat profetoida (14:24,31),
        (d) että Paavali soisi ”kaikkien” puhuvan kielillä (14: 4, 5, 18, 23, vrt. 27) ja
        (e) että Paavali kehottaa tavoittelemaan profetian lahjaa ja olla lopettamasta kielillä puhumista (14:39)
        (lista kopioitu täältä: naispastori.blogspot.com/2016/08/nainen-vaietkoon-seurakunnassa-1-kor.html)

      • Anonyymi

        Tuo on ihan roskaa jotta nainen olisi miehen hallintavallan alla. Ainakaan yhteiskunnassa ja duunissa ei ole. Naiset opiskelee enempi ja ovat tuomareina johtajina jne miesten pomoina. Mies on naisjohtajan alainen yhteiskunnassa. Nainen on lain mukaan tasa arvoinen Suomessa.

        Perheet tekee miten parhaaksi kokevat onko tasa arvo tai nainen tai mies johtaja.

        Seurakunnat kin ovat erilaisia.

        Raamattu on tehty patriarkaaliseen aikaan jolloin mies omisti naisen. Nyt et omista.

        Kyllä johtaja ja alainenkin ovat ainakin yleensä tasa-arvoisia Suomessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lyydia ei opettanut seurakunnan edessä mitään. Hän kuunteli Paavalia joen rannassa, johon oli kokoontunut naisia KUUNTELEMAAN Paavalia. Tämä tapaus ei liity mitenkään tähän asiaan.

        Raamattu kieltää naista puhumasta ollenkaan seurakunnassa. Nainen ei saa opettaa eikä muutenkaan puhua. Merkitystä ei ole, mitä titteliä nainen käyttää, vaan sillä on merkitystä, että puhuuko nainen seurakunnassa vai ei. Jos naisella on kysyttävää, niin hänen on kokouksen jälkeen kysyttävä aviomieheltään kotona. Seurakunnassa voi olla äänessä vain miehet.

        Tätä käskyä Tuula rikkoi ja sinä annat nyt sille hyväksyntäsi, vaikka siteerasin sinulle selvät tekstit Uudesta testamentista. Jos joku antaa hyväksyntänsä naisen puhumiselle seurakunnassa mm. opettamalla tai muuten saarnaamalla seurakunnan edessä, niin sitä ei Jumala tunnusta omakseen. Tässä käskyssä ei ole mitään epäselvää.

        1 Kor 14:34 naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo.
        ----
        38 Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä.

        2 Joh 9:10 Jos joku tulee teidän luoksenne eikä opeta tällä tavoin, älkää ottako häntä kotiinne älkääkä edes tervehtikö häntä.
        11 Se, joka lausuu hänet tervetulleeksi, osallistuu hänen pahoihin tekoihinsa.

        Jos Tuula Ekbom on kertonut, että joku ääni on kehottanut häntä puhumaan seurakunnan edessä, niin se ääni tai näky ei ole ollut Herran antama, koska ääni on rikkonut Herran itse antamaa käskyä. Jumala ei lähetä yhtään naista puhumaan seurakunnan eteen eikä tietenkään johtamaan seurakuntaa, mitä Tuula Ekbom teki Ilpoisten piiri -seurakunnassa.

        Jouduin tänään heittämään yhden naisen ulos kirkosta. Rupes puhumaan eteisessä jotain pojalleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka sovitat tuohon nämä kohdat?

        Tiedämme
        (a) Paavalin hyväksyvän naisten profetoinnin, kun heidän päänsä vain on ”peitettynä” (11:2–16),
        (b) Paavalin ajattelevan, että ”kaikilla” on jotakin sanallista jaettavaa seurakunnan kokouksessa (14:26),
        (c) että ”kaikki” saattavat profetoida (14:24,31),
        (d) että Paavali soisi ”kaikkien” puhuvan kielillä (14: 4, 5, 18, 23, vrt. 27) ja
        (e) että Paavali kehottaa tavoittelemaan profetian lahjaa ja olla lopettamasta kielillä puhumista (14:39)
        (lista kopioitu täältä: naispastori.blogspot.com/2016/08/nainen-vaietkoon-seurakunnassa-1-kor.html)

        Ensinnäkin sana kaikki tarkoittaa miehiä. Paavali sanoo jakeessa 1 Kor 14:39 "veljet" tarkoittaen miehiä, kun hän puhuu profetoinnista seurakunnassa. Oli itsestään selvää, ettei nainen saa puhua, joten kyse on siitä, että ei ainoastaan seurakunnan paimenet saa profetoida ääneen seurakunnan edessä vaan kaikki miehet, jotka ovat läsnä.

        Raamatussa esiintyy usein sellaista, että ensin sanotaan kaikkia pätevä yleissääntö, mutta muualla mainitaan sitä rajoittava erityissääntö: Esim. "kaikki nämä pelastuvat" ja sitten toisessa kohtaa sitä koskeva erityissääntö "ei kaikki kuitenkaan pelastu, koska.."

        Paavali sanoo, että kaikki uskonsa suullaan tunnustaneet pelastuisivat:

        Room 10:9 Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva.
        10 Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen.
        11 Kirjoituksissa sanotaan: "Yksikään, joka häneen uskoo, ei joudu häpeään."

        Sitten on toisessa kohtaa sääntö, joka sanoo, ettei kuitenkaan kaikki uskonsa suullaan tunnustaneet pelastu, koska he tekivät laittomuutta. Raamattu asettaa vanhurskaan uskon vaatimukseksi Jumalan tahdon tekemisen.

        Matt 7:21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
        22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

        Raamattu antaa tähänkin selityksen. Ei ole uskoa, jos ei ole lain tekoja. Suun tunnustus ja sydämen usko pitää näkyä lain tekoja, jotta on vanhurskasta uskoa. Tästä Jeesus puhui. Lainopettajien opetusta piti noudattaa, mutta heidän teoistaan ei pitänyt ottaa mallia, koska he puhuivat yhtä ja itse tekivät toista Matt 23:1-3.

        Jaak 2:9 Mutta jos te erottelette ihmisiä, te teette syntiä, ja laki osoittaa teidät rikkojiksi.
        -----
        18 Ehkä joku nyt sanoo: "Sinulla on usko, minulla teot." Näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, minä kyllä näytän sinulle uskon teoillani.
        19 Sinä uskot, että Jumala on yksi ainoa. Oikein teet -- pahat hengetkin uskovat sen ja vapisevat. [Mark. 1:24]
        20 Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?
        ------
        24 Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella.
        ------
        26 Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin kuollut ilman tekoja.

        Sinä väität, että sana kaikki tarkoittaisi sitä, että se kumoaa Jumalan käskyn, ettei nainen saa puhua seurakunnassa. Olet todella eksynyt.

        Raamatussa on nimenomainen kielto, ettei nainen saa puhua seurakunnan edessä, eikä saa edes kysymystä opettajalle seurakunnan penkiltä esittää. Tämän asian Paavali myös liittää profetoimiseen. Tämä yksiselitteisesti tarkoittaa sitä, ettei naisella ole lupa puhua ja Jumala ei käske naista seurakuntaan puhumaan. Jos joku nainen luullee saaneensa sellaisen profetian Jumalalta, niin se ei ole Jumalan antama.

        1 Tim 2:11 Naisen tulee kuunnella opetusta, hiljaa ja kuuliaisena. [1. Kor. 14:35]
        12 Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti.

        1 Kor 14:32 Profeetat pystyvät hallitsemaan henkilahjojaan,
        33 sillä Jumala ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala. Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa,
        34 naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo. [1. Moos. 3:16; Ef. 5:22; Kol. 3:18; Tit. 2:5; 1. Piet. 3:1]
        35 Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa. [1. Tim. 2:11,12]
        36 Teidänkö luotanne Jumalan sana on lähtenyt liikkeelle? Tai onko se tullut pelkästään teidän luoksenne?
        37 Jos joku uskoo olevansa profeetta tai saaneensa muita Hengen lahjoja, hänen tulee tietää että tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky. [2. Kor. 10:7]
        38 Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä.
        39 Veljet, tavoitelkaa siis profetoimisen lahjaa älkääkä estäkö kielillä puhumista.

        Jakeessa 39 Paavali puhuttelee korinttilaisia sanalla "veljet", tarkoittaen, että miesten on hyvä tavoitella profetoimisen lahjaa, koska miehet voivat rakentaa seurakuntaan profetoimalla. Naiset eivät saa puhua seurakunnassa.

        >>että Paavali soisi ”kaikkien” puhuvan kielillä<<

        Naisella voi kuitenkin olla profetian armolahja ja hänellä voi olla lahja puhua kielillä, mutta nainen ei saa opettaa eikä puhua seurakunnan kokouksessa.

        >>>(a) Paavalin hyväksyvän naisten profetoinnin, kun heidän päänsä vain on ”peitettynä” (11:2–16),<<<<

        Ensinnäkin tämä tarkoittaa pitkiä hiuksia eikä huivia, kuten monet luulevat väärin. Kyse ei ole ääneen rukoilemisesta vaan hiljaisuudessa rukoilemisesta,

        Paavali ei varmaan olisi uskonut kuinka paljon maailma tulee muuttumaan.

        Eikä olisi uskonut, ettei Jeesus ole vieläkään palannut.

    • Anonyymi

      Puhujaa ei pidä arvioida sillä mitä hänellä on jalkojenvälissä vaan sillä mitä hän puhuu ja tekee. Miehet voivat olla vielä pahempia lörpöttelijöitä kuin naiset. Heillekin kuuluu pitää turpansa kiinni.

      • Anonyymi

        Puhujaa ei pidä valita sinun mielipiteesi mukaan. Raamattu kieltää naista puhumasta seurakunnassa, joten sitä käskyä tulee noudattaa. Jumala itsekin toimii tällä tavalla. Ei ole sattumaa, että Jeesuksen 12 opetuslasta olivat kaikki miehiä, koska Jeesus noudatti lakia.

        1 Tim 2:11 Naisen tulee kuunnella opetusta, hiljaa ja kuuliaisena.
        12 Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti.

      • Anonyymi

        Keskustelun koko ydin on siinä, että olisi Tuula Ekbom Jumalan nainen vain ei. Kun häntä arvioidaan sen perusteella, että saiko hän puhua Ilpoisten piirissä, niin ainakin Paavalin antamien ohjeiden mukaan Tuula ei olisi saanut siellä puhua.

        Mitä tästä opimme?

        Seurakuntien pitäisi palata juurilleen ja alkaa noudattaa Raamatun opetusta. Naiset tulee siivota pois seurakuntien vanhemmistoista ja saarnastuoleista. Ehkä sitten seurakunnat alkaisivat muutenkin puhdistua kaikenmaailman muustakin hapatuksesta, mitä siellä on.

      Tuom.13:6. 13:18 Niin vaimo sanoi miehelle näin: Jumalan mies tuli minun luokseni; hän oli näöltään niiinkuin Jumalan enkeli, hyvin peljättävä. En kysynyt häneltä, mistä hän oli, eikä hän ilmoittanut minulle nimeänsä. Herran enkeli vastasi hänelle: Minkätähden kysyt minun nimeäni? Se on ihmeellinen. Alaviite: Jes.9:5 "ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja,"

      • Anonyymi

        Aivan oikein, Jeesus kävi Simsonin vanhempien luona.

        "Ihmeellinen neuvonantaja" tulee itse asiassa ymmärtää kahtena eri nimenä: Ihmeellinen ja Neuvonantaja. Ihmeellinen kertoo yliluonnollisesta voimasta ja neuvonantaja kertoo viisaasta opettajasta. Heprean kielessä ei ole pilkkuja, joten joskus on vaikea ymmärtää, mistä on kyse. Kyse on seitsemästä Jumalan nimestä:

        1 Ihmeellinen
        2 Neuvoantaja
        3 Väkevä
        4 Jumala
        5 Iankaikkinen
        6 Isä
        7 Rauhan Ruhtinas

        Jes 9:6 Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas.

        Matt. 23:8 "Älkää te antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä teillä on vain yksi opettaja ja te olette kaikki veljiä. 9 Älkää myöskään kutsuko isäksi ketään, joka on maan päällä, sillä vain yksi on teille isä, hän, joka on taivaissa. 10 Älkää antako kutsua itseänne oppimestariksi, sillä teillä on vain yksi mestari, Kristus.

        2 Neuvoantaja -> 2 Neuvonantaja

    • Anonyymi

      Sak.14:9 Herra on oleva koko maan kuningas. Sinä päivänä on Herra oleva yksi ja hänen nimensä yksi. Joh.10:16

      • Anonyymi

        Tuo toteutuu kokonaan 1000-vuotiskaudella. Silloin seurakunnassa ei saarnaa kukaan nainen. Seurakunta järjestyy miehet ja naiset eri ryhmiin. Puheenvuorot ovat sallittuja vain miesten puolelta.

        Sak 12:10 Mutta Daavidin sukuun ja Jerusalemin asukkaisiin minä vuodatan armon ja rukouksen nöyrän hengen. Ja he kohottavat katseensa minuun, kohottavat katseensa häneen, jonka ovat lävistäneet. He surevat häntä, niin kuin surraan ainoaa poikaa, ja valittavat häntä katkerasti, niin kuin esikoista valitetaan. [Hes. 39:29; Joel 3:1 | Jer. 6:26; Aam. 8:10]
        11 Silloin Jerusalemissa itketään yhtä äänekkäästi kuin itkettiin Hadad- Rimmonia Megiddon laaksossa. [2. Kun. 23:29; 2. Aik. 35:24]
        12 Koko maa on täynnä valitusta. Kukin suku valittaa erikseen, ja erikseen niiden miehet ja naiset: Daavidin suku, Natanin suku,
        13 Leevin suku, Simein suku
        14 ja kaikki muutkin suvut, jokainen niistä erikseen ja erikseen niiden miehet ja naiset.

        Jos joku feministi ei tätä hyväksy, niin silloin Jumalakaan ei tunnusta häntä omakseen.

        1 Kor 14:34 naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo.
        --------
        38 Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä.

        Matt 7:22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' 23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

    • Anonyymi

      Ehkä Jumalasta on tullut lepsu. Hänhän ilmoittaa puuttuvansa ankarasti naisharhaopettajien toimintaan, Ilmestyskirja 2:20. Tämä Tuula Ekbom sai kaikessa rauhassa 31 vuotta rukoilla sairaitten puolesta, ja ne tulokset olivat kiistämättömiä, ilman minkäänlaisia ”Skeuaan poikia”.

      Ehkä myös saatanasta on tullut täyskiltti ja siunaaja, kun nämä Martin kirkon paranemiset väitetysti tulevat Tuula Ekbomin syntien takia pahoilta hengiltä. Mutta mitään pahojen henkien vaikutuksia ei silti ole havaittu.

      • Anonyymi

        Sinä käsittelet tätä asiaa kevytmielisesti ja epäasiallisesti.

        Ei se ole mikään todiste, että Tuula olisi toiminut oikein, jos Jumala ei ole heti tuhonnut Ilpoisten piiriä maan tasalle. Kaikella on oma aikansa. Ilpoisten piiri ei ole myöskään ainut ongelma Suomen hengellisessä kentässä, eikä edes suurinkaan ongelma.

        Ensinnäkin, eksytyksiä on ollut maailman sivut. Jumala on armossaan odottanut parannuksen tekoa jopa satoja vuosia. Malakian kirjan profetia pappien erottamisesta toteutui noin 500 vuoden päästä, kun Rooman armeija lanasi temppelin maan tasalle Miten monta sataa vuotta Nooa saarnasi ja rakensi jättimäistä arkkiaan? Ken tietää, mutta todennäköisesti satoja vuosia ennen kuin, vedenpaisumus tuhosi kaiken arkkia lukuun ottamatta. Jeesus varoitti vääristä profeetoista, jotka eksyttävät ihmiset helvettiin, mitä on sallittu jo parituhatta vuotta.

        Mitä tulee Tuula Ekbomin toimintaan, niin se on ollut jo alun perin Raamatun vastaista. Nainen kun ei saa saarnata seurakunnassa. Sellainen vie helvettiin niin naissaarnaajan kuin muunkin, joka antaa sellaiselle hyväksynnän 1 Kor 14:38. Tuulan toiminnan tuloksen ovat sikäli kiistämättömät, että paljon on menossa ihmisiä tämän takia kohti helvettiä.

        Tuula ei ole tehnyt mitään hyvää hedelmää. Edellä on paljon hyvin huolestuttavia todistuksia siitä, millaisia muitakin ongelmia on ollut Ilpoisten piirissä. On kiistämätöntä, että Ilpoisten piiriin on kutsuttu myös sellaisia saarnaajia, jotka ovat todistettu vääräksi profeetaksi epäonnistuneiden profetioiden kautta. On kiistämätöntä, että Ilpoisten piirissä on ollut epäraamatullista toimintaa. Jos sinä tämän kiistät, niin puheesi on läpinäkyvää eksytystä.

        Paavali puhui, että Jumala lähettää rajun eksytyksen, laittomuuden ihmisen eksyttämään seurakuntaa, jotta ne, jotka rakastavat valhetta, joutuisivat kadotukseen. Katolinen kirkko on eksyttänyt ihmisiä kadotukseen jo parituhatta vuotta. Eksytyksen tarkoitus on koetella uskovia. Eksyneet saavat lopulta juuri sitä, mitä ovat ansainneet, tuomion kadotukseen, koska ovat rakastaneet valhetta. Tie taivaaseen on hyvin kapea ja vain harvat sinne pääsevät.

        Minä en hyväksy sellaista seurakuntaa, joka antaa naisten puhua ja vieläpä naisen johtaa sitä. Raamatun ilmoitus on selvä, ettei se ole Jumalasta. Jos vielä siellä esiintyy sellaisen miehet, jotka ovat todistetusti profetoineet väärin ja opetus haiskahtaa muutenkin laittomuudelta, niin kyse ei ole Jumalan seurakunnasta vaan ihan muusta.

        Oletko sinä Jeesuksen oma?

      • Anonyymi

        Minä en ota kantaa nyt mihinkään yksittäiseen ihmeeseen tai kehenkään ihmiseen. Käsittelen nyt yleisesti ottaen, mitä Raamattu opettaa ihmeistä. Ihmisiä voi parantua tai muita ihmeitä voi tapahtua seuraavissa eri tilanteissa:

        1. Pyhä Henki voi parantaa ihmisen vahvistaakseen puhtaan Jumalan sanan opetuksen. Tämä on ihme aidoimmillaan. Sen tekee Jumala, mikä tapahtuu aina totuudessa.

        2. Joku Jumalan palvelijaksi tekeytynyt huijari voi tehdä hämmästyttävän tempun, jossa ei tapahdu ihmettä, mutta kyseessä on taitavasti toteutettu illuusio tai muu taikatemppu. On mahdollista muuttaa vesi punaiseksi kaatamalla vesi lasista toiseen, kun toisen lasin pohjalla on ollut piilossa väriainetta. On surullista todeta, että maailmalla on ollut sellaista, että joku on lahjottu rahalla näyttelemään parantumien. Hän on voinut tehdä saman asian toistuvasti illasta toiseen.

        3. Riivaajahenki voi parantaa sairaan, koska se haluaa eksyttää yleisön luottamaan väärän henkilöön tai väärään opetukseen. Tähän perustuu se, että väärissä uskonnoissa tapahtuu myös parannusihmeitä.

        Seurakunnan on aina koeteltava kaikki saamansa profetiat. Jumala ei koskaan puhu omia käskyjään vastaan, eikä koskaan rohkaise toimimaan Raamattua vastaan.

        Raamattu on edeltä ilmoittanut, että myös väärät profeetta tekevät ihmeitä ja onnistuvat joskus jopa ennustuksissaan. Sen takia pitää antaa aina suurin painoarvo sen arvioimiseen, onko kaikki tapahtunut, kuten Raamattu opettaa.

        1 Joh 4:1 Rakkaat ystävät, älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta, sillä maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeettoja.

        Matt 24:24 Sillä vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että he johtavat, jos mahdollista, valitutkin harhaan. [5. Moos. 13:2-4; 2. Tess. 2:9,10; Ilm. 13:13,14]

        Se on aina varma merkki siitä, että riivaajahenki on antanut profetian, jos siinä ennustettu asia ei toteudu annetussa ajassa, esim. valtava herätys tulee Suomeen kolmen päivän päästä ja kirkot täyttyvät ääriään myöden, mikä ei kuitenkaan toteutunut. Samoin sellainen ei ole Jumalasta, jossa käsketään toimimaan Jumalan käskyjen vastaisesti, kuten naiselle annettu käsky perustaa seurakunta ja opettaa siellä. Näin toimi käärme paratiisissa ja synti tuli maailmaan naisen kautta.

        5 Moos 18:22 Jos se, mitä profeetta puhuu Herran nimissä, ei toteudu, se ei ole Herran sanaa vaan väärän profeetan röyhkeää puhetta. Älkää kuulko häntä.

        5 Moos 13 "Teidän keskuuteenne saattaa ilmestyä profeetta tai unennäkijä, joka lupaa tehdä ihmeen tai tunnusteon
        2 ja joka näin koettaa taivuttaa teidät palvelemaan vieraita ja teille outoja jumalia.
        3 Älkää kuunnelko sellaisen profeetan tai unennäkijän sanoja, vaikka hänen lupaamansa ihme tapahtuisikin. Herra, teidän Jumalanne, koettelee teitä näin saadakseen tietää, rakastatteko häntä koko sydämestänne ja koko sielustanne.
        4 Teidän tulee seurata vain Herraa, Jumalaanne, pelätä häntä, noudattaa hänen käskyjään, totella häntä ja pysyä hänen uskollisina palvelijoinaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä en ota kantaa nyt mihinkään yksittäiseen ihmeeseen tai kehenkään ihmiseen. Käsittelen nyt yleisesti ottaen, mitä Raamattu opettaa ihmeistä. Ihmisiä voi parantua tai muita ihmeitä voi tapahtua seuraavissa eri tilanteissa:

        1. Pyhä Henki voi parantaa ihmisen vahvistaakseen puhtaan Jumalan sanan opetuksen. Tämä on ihme aidoimmillaan. Sen tekee Jumala, mikä tapahtuu aina totuudessa.

        2. Joku Jumalan palvelijaksi tekeytynyt huijari voi tehdä hämmästyttävän tempun, jossa ei tapahdu ihmettä, mutta kyseessä on taitavasti toteutettu illuusio tai muu taikatemppu. On mahdollista muuttaa vesi punaiseksi kaatamalla vesi lasista toiseen, kun toisen lasin pohjalla on ollut piilossa väriainetta. On surullista todeta, että maailmalla on ollut sellaista, että joku on lahjottu rahalla näyttelemään parantumien. Hän on voinut tehdä saman asian toistuvasti illasta toiseen.

        3. Riivaajahenki voi parantaa sairaan, koska se haluaa eksyttää yleisön luottamaan väärän henkilöön tai väärään opetukseen. Tähän perustuu se, että väärissä uskonnoissa tapahtuu myös parannusihmeitä.

        Seurakunnan on aina koeteltava kaikki saamansa profetiat. Jumala ei koskaan puhu omia käskyjään vastaan, eikä koskaan rohkaise toimimaan Raamattua vastaan.

        Raamattu on edeltä ilmoittanut, että myös väärät profeetta tekevät ihmeitä ja onnistuvat joskus jopa ennustuksissaan. Sen takia pitää antaa aina suurin painoarvo sen arvioimiseen, onko kaikki tapahtunut, kuten Raamattu opettaa.

        1 Joh 4:1 Rakkaat ystävät, älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta, sillä maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeettoja.

        Matt 24:24 Sillä vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että he johtavat, jos mahdollista, valitutkin harhaan. [5. Moos. 13:2-4; 2. Tess. 2:9,10; Ilm. 13:13,14]

        Se on aina varma merkki siitä, että riivaajahenki on antanut profetian, jos siinä ennustettu asia ei toteudu annetussa ajassa, esim. valtava herätys tulee Suomeen kolmen päivän päästä ja kirkot täyttyvät ääriään myöden, mikä ei kuitenkaan toteutunut. Samoin sellainen ei ole Jumalasta, jossa käsketään toimimaan Jumalan käskyjen vastaisesti, kuten naiselle annettu käsky perustaa seurakunta ja opettaa siellä. Näin toimi käärme paratiisissa ja synti tuli maailmaan naisen kautta.

        5 Moos 18:22 Jos se, mitä profeetta puhuu Herran nimissä, ei toteudu, se ei ole Herran sanaa vaan väärän profeetan röyhkeää puhetta. Älkää kuulko häntä.

        5 Moos 13 "Teidän keskuuteenne saattaa ilmestyä profeetta tai unennäkijä, joka lupaa tehdä ihmeen tai tunnusteon
        2 ja joka näin koettaa taivuttaa teidät palvelemaan vieraita ja teille outoja jumalia.
        3 Älkää kuunnelko sellaisen profeetan tai unennäkijän sanoja, vaikka hänen lupaamansa ihme tapahtuisikin. Herra, teidän Jumalanne, koettelee teitä näin saadakseen tietää, rakastatteko häntä koko sydämestänne ja koko sielustanne.
        4 Teidän tulee seurata vain Herraa, Jumalaanne, pelätä häntä, noudattaa hänen käskyjään, totella häntä ja pysyä hänen uskollisina palvelijoinaan.

        En ota kantaa nyt mihinkään parantumiseen tai ihmeeseen. En kirjoita kenestäkään ihmisestä, vaan otan esille vain ne Jeesuksen sanat, jossa hän varoitti vääristä profeetoista.

        Matt 24:24 Sillä vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että he johtavat, jos mahdollista, valitutkin harhaan. [5. Moos. 13:2-4; 2. Tess. 2:9,10; Ilm. 13:13,14]

        Väärät profeetat pystyvät tekemään ihmeitä, siis parantamaan sairaita. Sellainen ei tapahdu Jumalan voimalla vaan ihan muilla voimilla. Väärät profeetat käyttävät Jeesuksen nimeä, mutta he eivät ole Jumalan profeettoja. Yksi sellainen väärä profeetta oli Simon sekä ylipappi Skeuaksen pojat:

        Ap.t 8:9 Mutta ennestään oli kaupungissa muuan mies, nimeltä Simon, joka harjoitti noituutta ja hämmästytti Samarian kansaa sanoen olevansa jokin suuri;
        10 ja häntä kuuntelivat kaikki, pienet ja suuret, ja sanoivat: "Tämä mies on se Jumalan voima, jota kutsutaan 'suureksi'".
        11 Ja he kuuntelivat häntä sentähden, että hän kauan aikaa oli noituuksillaan heitä hämmästyttänyt.

        Ap.t 19:13 Myös jotkut kiertelevät juutalaiset henkienmanaajat alkoivat loitsiessaan lausua Herran Jeesuksen nimeä. Karkottaessaan sairaista pahoja henkiä he sanoivat: "Minä vannotan teitä sen Jeesuksen nimessä, jota Paavali julistaa." [Mark. 9:38]
        14 Näin tekivät myös juutalaisen ylipapin Skeuaksen seitsemän poikaa,
        15 mutta paha henki vastasi heille: "Jeesuksen minä tunnen ja Paavalinkin tiedän, mutta keitä te olette?" [Mark. 1:34]
        16 Ja mies, jossa paha henki oli, ryntäsi heidän kimppuunsa, nujersi heidät kaikki ja runteli heitä niin, että heidän oli alasti ja verissä päin paettava talosta.

        Kuten huomaatte, niin Jeesuksen nimen käyttäminen ei ole tae siitä, että jokin ihme tai voimateko olisi aina Jumalasta. Tämä vuoksi ei pidä perustaa omaa uskoaan yksistään johonkin ihmeeseen, vaan Jumalan Sanan tuntemiseen. Tulee aina tarkistaa Raamatusta, opettaako ihmeiden tekijä Jumalasta oikein. Koetelkaa kaikki ja pitäkää vain se, mikä on hyvää.

        Laittomuutta tai välinpitämättömyyttä laista opettavat saarnaajat eivät ole Jumalan asialla. Vaikka he olisi pystyneet tekemään voimatekoja, mutta jos he ovat tehneet laittomuutta, niin Jeesus ei pelasta heitä.

        Matt 7:21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
        22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä käsittelet tätä asiaa kevytmielisesti ja epäasiallisesti.

        Ei se ole mikään todiste, että Tuula olisi toiminut oikein, jos Jumala ei ole heti tuhonnut Ilpoisten piiriä maan tasalle. Kaikella on oma aikansa. Ilpoisten piiri ei ole myöskään ainut ongelma Suomen hengellisessä kentässä, eikä edes suurinkaan ongelma.

        Ensinnäkin, eksytyksiä on ollut maailman sivut. Jumala on armossaan odottanut parannuksen tekoa jopa satoja vuosia. Malakian kirjan profetia pappien erottamisesta toteutui noin 500 vuoden päästä, kun Rooman armeija lanasi temppelin maan tasalle Miten monta sataa vuotta Nooa saarnasi ja rakensi jättimäistä arkkiaan? Ken tietää, mutta todennäköisesti satoja vuosia ennen kuin, vedenpaisumus tuhosi kaiken arkkia lukuun ottamatta. Jeesus varoitti vääristä profeetoista, jotka eksyttävät ihmiset helvettiin, mitä on sallittu jo parituhatta vuotta.

        Mitä tulee Tuula Ekbomin toimintaan, niin se on ollut jo alun perin Raamatun vastaista. Nainen kun ei saa saarnata seurakunnassa. Sellainen vie helvettiin niin naissaarnaajan kuin muunkin, joka antaa sellaiselle hyväksynnän 1 Kor 14:38. Tuulan toiminnan tuloksen ovat sikäli kiistämättömät, että paljon on menossa ihmisiä tämän takia kohti helvettiä.

        Tuula ei ole tehnyt mitään hyvää hedelmää. Edellä on paljon hyvin huolestuttavia todistuksia siitä, millaisia muitakin ongelmia on ollut Ilpoisten piirissä. On kiistämätöntä, että Ilpoisten piiriin on kutsuttu myös sellaisia saarnaajia, jotka ovat todistettu vääräksi profeetaksi epäonnistuneiden profetioiden kautta. On kiistämätöntä, että Ilpoisten piirissä on ollut epäraamatullista toimintaa. Jos sinä tämän kiistät, niin puheesi on läpinäkyvää eksytystä.

        Paavali puhui, että Jumala lähettää rajun eksytyksen, laittomuuden ihmisen eksyttämään seurakuntaa, jotta ne, jotka rakastavat valhetta, joutuisivat kadotukseen. Katolinen kirkko on eksyttänyt ihmisiä kadotukseen jo parituhatta vuotta. Eksytyksen tarkoitus on koetella uskovia. Eksyneet saavat lopulta juuri sitä, mitä ovat ansainneet, tuomion kadotukseen, koska ovat rakastaneet valhetta. Tie taivaaseen on hyvin kapea ja vain harvat sinne pääsevät.

        Minä en hyväksy sellaista seurakuntaa, joka antaa naisten puhua ja vieläpä naisen johtaa sitä. Raamatun ilmoitus on selvä, ettei se ole Jumalasta. Jos vielä siellä esiintyy sellaisen miehet, jotka ovat todistetusti profetoineet väärin ja opetus haiskahtaa muutenkin laittomuudelta, niin kyse ei ole Jumalan seurakunnasta vaan ihan muusta.

        "Heti tuhonnut maan tasalle" = vain yli 30 vuotta ennätti kulua eikä vieläkään ole maan tasalla. Ehkä vertauksesi sadoista vuosista ontuu vähän. Mm. Ilm.2 ilmoittaa, että Jumalakin (! etkä vain sinä) seuraa tilannetta, ja kynii kukkonsa ja kanansa, puuttuu asioihin ihan väärän opettajan eläessäkin. Puuttumista Jumalan puolelta ei tullut. Näyttää vahvasti siltä, että Hän on arviossaan eri mieltä kuin sinä.
        Alkaa muodostua kuvaa, että sinulla ehkä on henkilökohtaista katkeruutta Ilpoistenpiirin henkilöitä kohtaan. Olisi kuitenkin tärkeää antaa anteeksi.

        "Puuttumista Jumalan puolelta ei tullut. Näyttää vahvasti siltä, että Hän on arviossaan eri mieltä kuin sinä."

        Tämä ei pidä paikkansa. Minä olen rukouksessani kysynyt Ilpoisten piiristä ja olen saanut Herralta vastauksen, ettei se ole vanhurskas seurakunta ja sinne ei pidä mennä.

        Olen aiemmin ollut siellä käymässä ja olen havainnut siellä paljon arveluttavaa, mistä voisi paljonkin kirjoittaa. Suomessa on monta muutakin naisten johtamaa äärikarismaattista seurakuntaa, jossa on vastaavat ongelmat.

        Minä koettelen saamani profetiat Raamatulla. Kun kerran Raamattu kieltää naisen puhumasta seurakunnassa, niin saamani profetia on täysin Raamatun mukainen, joten uskon sen tulleen Pyhältä Hengeltä.

        Olen eräille ystävilleni varoittanut, ettei Ilpoisten piirissä ole asiat kunnossa. Monet siellä käyneet ovat kertoneet minulle myös eräistä hyvin huolestuttavista asioista, mutta se ei ole saanut kaikkia heistä lopettamaan käymistä sillä, kuten minä lopetin.

        Minulla oli aikanaan opettajana vanhempi mies, joka varoitti minua Ilpoisten piiristä. En silloin pystynyt ymmärtämään asiaa, mutta olen kantapään kautta asian voinut havaita samat ongelmat.

        Mitä tulee parantumisiin, niin tiedän ainakin yhden tapauksen, jossa Tuula Ekbom kertoi näystä, että eräs määrätty sairaus tulee parantumaan, mutta niin ei tapahtunut. Tämä asia on minun henkilökohtainen havainto, joten sinun on tämän jälkeen turha väittää, että naispastorin toiminta on kuitenkin Herrasta. Raamattu kieltää kuuntelemasta tällaista väärä profeettaa, joten tottelen sitä, enkä ota huomioon sinun mielipidettäsi.

        Olen eräässä toisessa seurakunnassa käynyt kuuluisan miespastorin rukouspalvelussa. Hän sanoi, että minulla on eräs sairaus, joka parantuisi. Muuten hyvä, mutta minulla ei ollut sellaista sairautta. Sanoin sen hänelle ja hän meni ihan hämmennyksiin. Tiedon sana ei ollutkaan totta. Ymmärsin, että tämä TV7:lla saarnaava kuuluisuus ei ollutkaan Herran profeetta. Jotenkin tuntuu siltä, että TV7:sta on tullut väärien profeettojen kanava. Niin monta sellaista on siellä. En väitä, että kaikki olisivat välttämättä vääriä profeettoja, mutta monta on ja monta naispastoria siellä myös esiintyy.

        Minusta tuntuu, että Herra hakee omansa tuosta Ilpoisten piiristä pois, ikään kuin käskemällä lähde pois Babyloniasta, hylkää väärä profeetta Iisebel, ja sitten minä lähdin. Sodomasta haettiin pois vain muutama ja sitten suuri enemmistö jäi sinne tulen alle.

        Ilpoisten piirin tarkoitus on eksyttää ne, jotka eivät tunne Herraa. Niiden kuuluukin jäädä sinne, jotka saastuttavat itsensä kuuntelemalla naispastoreita ja vääriä profeettoja. Tuo edellä mainittu Oiva Salli, joka profetoi 100 päivän päästä Venäjän hyökkäystä on aika selvä esimerkki, miten siellä asiat eivät ole kunnossa.

        Sinä et näytä olevan Kristuksessa!

        Niin. Näin se tuli siis esiin, että olet ollut henkilökohtaisesti Ilpoisten piirin illoissa ja / tai toiminnassa mukana, ja sinulla on varmaankin henkilökohtaiset katkeruudet sinne. Paha homma.

        Ei minulla ole mitään katkeruutta heitä kohtaan. Ei minua ole kukaan siellä loukannut millään tavalla. Ovat toivottaneet minut sinne aina lämpimästä tervetulleeksi. Kysymys ei ole siitä.

        Minä olen vain nyt tullut tietämään, ettei Ilpoisten piiri ole vanhurskas seurakunta. Jokainen järkevä uskova koettelee kaiken ja lähtee sellaisesta seurakunnasta pois, jonka toiminta ei ole asiallista.

        Sinä näytät olevan valheiden orja, koska et pysty hyväksymään sellaista ajatusta, että Ilpoisten piiri ei ollutkaan vanhurskas seurakunta.

        Minä olen tullut mielen muutokseen ja niin pitääkin tulla, jos havaitsee jotain niin vakavaa, ettei enää saa olla siellä. Minä kun en halua ottaa osaa heidän synteihinsä, niin lähdin pois.

      • Anonyymi

        Minulle riittää ihan se, jos usko perustuu Jumalan kuolemaan, niin se on takuuvarmaa eksytystä - kaikissa mahdollisissa muodoissaan. Sitä varmemmin, jos siitä väitetään jotankin jopa hyötyvän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei minulla ole mitään katkeruutta heitä kohtaan. Ei minua ole kukaan siellä loukannut millään tavalla. Ovat toivottaneet minut sinne aina lämpimästä tervetulleeksi. Kysymys ei ole siitä.

        Minä olen vain nyt tullut tietämään, ettei Ilpoisten piiri ole vanhurskas seurakunta. Jokainen järkevä uskova koettelee kaiken ja lähtee sellaisesta seurakunnasta pois, jonka toiminta ei ole asiallista.

        Sinä näytät olevan valheiden orja, koska et pysty hyväksymään sellaista ajatusta, että Ilpoisten piiri ei ollutkaan vanhurskas seurakunta.

        Minä olen tullut mielen muutokseen ja niin pitääkin tulla, jos havaitsee jotain niin vakavaa, ettei enää saa olla siellä. Minä kun en halua ottaa osaa heidän synteihinsä, niin lähdin pois.

        Aha. Sinulla ei siis ole henkulökohtaista katkeruutta. Sitten varmaan olet näitä, joille Nehemia joutui sanomaan: "Mitään sellaista, mitä sanot, ei ole tapahtanut, olet keksinyt kaiken omasta päästäsi." Neh.6:8.

        Tallaiset "olen kysynyt rukouksessa Herralta" ja "olen kuullut "joiltain toisilta" " ovat yleensä hölynpölyä, kun mikään todellisuuden tapahtumissa ei vahvista niitä. Kuten tässä ketjussa aiemmin mainittu perusteineen, Jumala itse valvoo palvelijansa ja puuttuu asioihin, nopeammin kuin sadoissa vuosissa. Ekbomin ja Ilpoistenpiirin parantumistyön alueella emme havaitse mitään puuttumista, vain runsaat todistukset todellisista rukousvastauksista.

        Näin ollen loogisesti päätellen juttusi luetaan kategoriaan: 5 Moos.18:22: Kun profeetta puhuu Herran nimessä, ja kun se, mitä hän on puhunut, ei tapahdu eikä käy toteen, niin sitä sanaa Herra ei ole puhunut; julkeuttaan se profeetta on niin puhunut; älä pelkää häntä.

        Sinun pitäisi vakavasti ja realistisesti tutkia näitä omia "ideoita", kun ne vaikuttavat olevan aivan konkreettisessa elämässä paikkansapitämättömiä. Ja myös Herralta rukoillen kysyä, mitä materiaalia oman sielusi rakenteista löytyy, kun sinulla on tällainen palava tarve tuoda epärealistista hölynpölyä esille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Puuttumista Jumalan puolelta ei tullut. Näyttää vahvasti siltä, että Hän on arviossaan eri mieltä kuin sinä."

        Tämä ei pidä paikkansa. Minä olen rukouksessani kysynyt Ilpoisten piiristä ja olen saanut Herralta vastauksen, ettei se ole vanhurskas seurakunta ja sinne ei pidä mennä.

        Olen aiemmin ollut siellä käymässä ja olen havainnut siellä paljon arveluttavaa, mistä voisi paljonkin kirjoittaa. Suomessa on monta muutakin naisten johtamaa äärikarismaattista seurakuntaa, jossa on vastaavat ongelmat.

        Minä koettelen saamani profetiat Raamatulla. Kun kerran Raamattu kieltää naisen puhumasta seurakunnassa, niin saamani profetia on täysin Raamatun mukainen, joten uskon sen tulleen Pyhältä Hengeltä.

        Olen eräille ystävilleni varoittanut, ettei Ilpoisten piirissä ole asiat kunnossa. Monet siellä käyneet ovat kertoneet minulle myös eräistä hyvin huolestuttavista asioista, mutta se ei ole saanut kaikkia heistä lopettamaan käymistä sillä, kuten minä lopetin.

        Minulla oli aikanaan opettajana vanhempi mies, joka varoitti minua Ilpoisten piiristä. En silloin pystynyt ymmärtämään asiaa, mutta olen kantapään kautta asian voinut havaita samat ongelmat.

        Mitä tulee parantumisiin, niin tiedän ainakin yhden tapauksen, jossa Tuula Ekbom kertoi näystä, että eräs määrätty sairaus tulee parantumaan, mutta niin ei tapahtunut. Tämä asia on minun henkilökohtainen havainto, joten sinun on tämän jälkeen turha väittää, että naispastorin toiminta on kuitenkin Herrasta. Raamattu kieltää kuuntelemasta tällaista väärä profeettaa, joten tottelen sitä, enkä ota huomioon sinun mielipidettäsi.

        Olen eräässä toisessa seurakunnassa käynyt kuuluisan miespastorin rukouspalvelussa. Hän sanoi, että minulla on eräs sairaus, joka parantuisi. Muuten hyvä, mutta minulla ei ollut sellaista sairautta. Sanoin sen hänelle ja hän meni ihan hämmennyksiin. Tiedon sana ei ollutkaan totta. Ymmärsin, että tämä TV7:lla saarnaava kuuluisuus ei ollutkaan Herran profeetta. Jotenkin tuntuu siltä, että TV7:sta on tullut väärien profeettojen kanava. Niin monta sellaista on siellä. En väitä, että kaikki olisivat välttämättä vääriä profeettoja, mutta monta on ja monta naispastoria siellä myös esiintyy.

        Minusta tuntuu, että Herra hakee omansa tuosta Ilpoisten piiristä pois, ikään kuin käskemällä lähde pois Babyloniasta, hylkää väärä profeetta Iisebel, ja sitten minä lähdin. Sodomasta haettiin pois vain muutama ja sitten suuri enemmistö jäi sinne tulen alle.

        Ilpoisten piirin tarkoitus on eksyttää ne, jotka eivät tunne Herraa. Niiden kuuluukin jäädä sinne, jotka saastuttavat itsensä kuuntelemalla naispastoreita ja vääriä profeettoja. Tuo edellä mainittu Oiva Salli, joka profetoi 100 päivän päästä Venäjän hyökkäystä on aika selvä esimerkki, miten siellä asiat eivät ole kunnossa.

        Tuula Ekbom ei ollut pastori, eikä Ilpoisten piiri ole seurakunta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aha. Sinulla ei siis ole henkulökohtaista katkeruutta. Sitten varmaan olet näitä, joille Nehemia joutui sanomaan: "Mitään sellaista, mitä sanot, ei ole tapahtanut, olet keksinyt kaiken omasta päästäsi." Neh.6:8.

        Tallaiset "olen kysynyt rukouksessa Herralta" ja "olen kuullut "joiltain toisilta" " ovat yleensä hölynpölyä, kun mikään todellisuuden tapahtumissa ei vahvista niitä. Kuten tässä ketjussa aiemmin mainittu perusteineen, Jumala itse valvoo palvelijansa ja puuttuu asioihin, nopeammin kuin sadoissa vuosissa. Ekbomin ja Ilpoistenpiirin parantumistyön alueella emme havaitse mitään puuttumista, vain runsaat todistukset todellisista rukousvastauksista.

        Näin ollen loogisesti päätellen juttusi luetaan kategoriaan: 5 Moos.18:22: Kun profeetta puhuu Herran nimessä, ja kun se, mitä hän on puhunut, ei tapahdu eikä käy toteen, niin sitä sanaa Herra ei ole puhunut; julkeuttaan se profeetta on niin puhunut; älä pelkää häntä.

        Sinun pitäisi vakavasti ja realistisesti tutkia näitä omia "ideoita", kun ne vaikuttavat olevan aivan konkreettisessa elämässä paikkansapitämättömiä. Ja myös Herralta rukoillen kysyä, mitä materiaalia oman sielusi rakenteista löytyy, kun sinulla on tällainen palava tarve tuoda epärealistista hölynpölyä esille.

        """Aha. Sinulla ei siis ole henkulökohtaista katkeruutta."""

        Minulla ei ole mitään katkeruuden tunteita Ilposten piirin henkilökuntaa kohtaan, mutta sinulla näyttää olevan kova tarve kaivaa tikulla edes joku merkki katkeruudesta, jotta voisit syyttää minua väärillä perusteilla. Minulla ei ole ollut mitään riitaa kenenkään heidän kanssaan vaan kaikkien hyvät välit.

        """Tallaiset "olen kysynyt rukouksessa Herralta" ja "olen kuullut "joiltain toisilta" " ovat yleensä hölynpölyä, kun mikään todellisuuden tapahtumissa ei vahvista niitä."""

        Minä olen saanut asiasta profetian, mistä todistan, joka on täysin Raamatun mukainen. Sen sisältö vastaa myös sitä, mistä opettajani aikanaan minua varoitti. Hän oli todellakin oikeassa: Ilpoisten piiri ei ole vanhurskas seurakunta eikä sinne pidä mennä.

        Miksi minun pitäisi uskoa enemmän Tuula Ekbomin seurakunnan profeetallista toimintaa, joka rikkoo Raamatun sääntöjä vastaan? Pitäisikö tässä alkaa uskoa kaikkea mitä huudellaan ja täysin mielivaltaisten periaatteiden mukaisesti? Profeetallinen toiminta koetellaan Raamatulla ja faktoilla.

        """Ekbomin ja Ilpoistenpiirin parantumistyön alueella emme havaitse mitään puuttumista, vain runsaat todistukset todellisista rukousvastauksista."""

        Tuo on sinun subjektiivinen mielipiteesi, jonka tueksi ei ole todellista näyttöä. Tässä ketjussa on monet todistaneet suurista pettymyksistä, mitä he ovat kokeneet Ilpoisten piirissä. Niitä ei voi lakaista maton alle.

        Toistan kysymykseni, miksi minun saamani profetia on huonompi, vaikka se on täysin Raamatun mukainen ja myös opettajani antaman oikean varoituksen mukainen, mutta Tuula Ekbomin seurakunnan profeetallinen toiminta olisi parempi, vaikka se rikkoon Raamatun sääntöjä vastaan? Pitäisikö tässä olla uskomatta Raamattua? Ei todellakaan.

        Onko sinulla huutoäänestysperiaate, kun koettelet profetioita. Profeetta Miika vastaan 400 väärää profeetta, joten johtopäätöksesi on, että Miika on väärässä mutta 400 tyytyväistä höynäytettyä asiakasta oikeassa?

        """Näin ollen loogisesti päätellen juttusi luetaan kategoriaan: 5 Moos.18:22: Kun profeetta puhuu Herran nimessä, ja kun se, mitä hän on puhunut, ei tapahdu eikä käy toteen, niin sitä sanaa Herra ei ole puhunut; julkeuttaan se profeetta on niin puhunut; älä pelkää häntä."""

        Miten niin muka? Ilpoisten piirissä puhunut väärä profeetta Oiva Salli profetoi Venäjän hyökkäystä 100 päivän päähän ja se profetia meni pieleen. Siitä huolimatta Ilpoisten piirin karismaattinen naisjohtaja kutsui Oiva Sallin puhujaksi.

        Tuula sai näyn, että eräs yksilöity elimellinen sairaus paranee, eikä niin tapahtunut. Sinun siteeraamasi jae "älä pelkää häntä" koskee nimenomaan Ilpoisten piiriä, jonka juttuja ei saa kuunnella ollenkaan.

        """Sinun pitäisi vakavasti ja realistisesti tutkia näitä omia "ideoita", kun ne vaikuttavat olevan aivan konkreettisessa elämässä paikkansapitämättömiä"""

        Ainakaan sinä et ole pystynyt osoittamaan yhtään esittämääni faktaa vääräksi. Sinä lähinnä esittelet omia lihallisia näkemyksiäsi, joiden tueksi ei ole Raamatun opetus eikä faktat.

        Olen havainnut, että sinä ole valheen orja. Sinä olet sen takia täysin kyvytön näkemään ja hyväksymään tosiasiat.

        """Ja myös Herralta rukoillen kysyä, mitä materiaalia oman sielusi rakenteista löytyy, kun sinulla on tällainen palava tarve tuoda epärealistista hölynpölyä esille."""

        Minussa on Pyhä Henki ja minä elän totuudessa. Saamani profetia oli Pyhästä Hengestä, minkä osoittaa myös Raamattu, jonka mukainen se oli.

        Tämä keskustelumme ei ole tuonut yhtään sellaista seikkaa esille, että minun pitäisi palata istumaan Ilpoisten piirin kokoukseen, vaan pikemminkin sellaista, ettei se seurakunta ole vanhurskas, minne ei todellakaan pidä mennä.

        Tätä keskustelua seuratessa: onneksi et toimi tieteen parissa, tai ole esim. lakimies, joissa molemmissa alueissa väitteet täytyy perustella järkevillä, todellisilla näytöillä. `Logiikkasi` ei kestä lainkaan lähempää tarkastelua, ja `perustelusi` ovat onneton ihmeellisten kehäpäätelmien sotku.

        Tuula Ekbom oli Henrikin seurakunnan jäsen. Hänellä ei ollut muuta omaa seurakuntaa.

        Ilpoisten piiri ei ole seurakunta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tätä keskustelua seuratessa: onneksi et toimi tieteen parissa, tai ole esim. lakimies, joissa molemmissa alueissa väitteet täytyy perustella järkevillä, todellisilla näytöillä. `Logiikkasi` ei kestä lainkaan lähempää tarkastelua, ja `perustelusi` ovat onneton ihmeellisten kehäpäätelmien sotku.

        """onneksi et toimi tieteen parissa, tai ole esim. lakimies"""

        Yleensä en kerro somessa itsestäni henkilökohtaisia tietoja, mutta tuolta alueelta ammattini löytyy. Tämän vuoksi naurahdin sinun väitteellesi, etten perustellut loogisesti asiaa. Voi sinua!!!

        """`Logiikkasi` ei kestä lainkaan lähempää tarkastelua, ja `perustelusi` ovat onneton ihmeellisten kehäpäätelmien sotku."""

        Sinä todellakin olet valheen orja. Kiellät tosiasiat ja teet asiattomia syytöksiä, joten sinun kanssasi ei ole järkevää keskustella enempää.

        Jotka käyvät Ilpoisten piiri -seurakunnassa, he saavat lopulta, mitä ansaitsevat. Viisaat lähtevät sieltä ulos.

        Edelleenkään Ilpoisten piiri ei ole seurakunta.

        Raamattu puhuu uskovien kokouksesta, jossa ei nainen saa opettaa eikä puhua ettenkin, kun kyse on kirkkorakennuksesta. Tuula Ekbom rikkoi tätä Jumalan käskyä.

        Titteleillä ja nimikkeillä ei ole merkitystä. Raamattua tulee soveltaa, kuten se on alun perin tarkoitettu.

        Nyt taisit pistää tuossa vähän jo omiasi sekaan.

        Kummallista, että he, jotka tuntevat alkuperäistä kieltä ja kulttuuria ovat lähes säännönmukaisesti päätyneet eri tulokseen kuin sinä.

        Jos titteleillä ei ole merkitystä, miksi itsepintaisesti käytät Tuula Ekbomista väärää nimitystä?

    • Anonyymi

      Passattu ja leimautettu. Luterilaisuudessa vierailijan on syytä tarkistaa irvikuvat.

    • Uskovaiset jakelevat täällä taivasosuuksia ja tekevät päätöksiä kuka on Jeesuksen oma, antamatta Jeesuksen vaikuttaa siihen asiaan yhtään.

      • Anonyymi

        Tästä sinulla on varmaa esittää pari esimerkkiä?

    • Anonyymi

      Ekbom oli kuollessaan 79 vuotias ja Turun Henrikin kirkon jäsen. Luulen että Ilpoisten piirin toiminta lopahtaa nyt pikku hiljaa.

      • Anonyymi

        Jos ihminen kastetaan sylilapsena, niin lapsi ei ole mitään evankeliumia kuullut, ei tullut mihinkään mielenmuutokseen, eikä pyytänyt syntejään anteeksi. Lapsi ei ole tunnustanut edes uskoaan Jumalan Poikaan, mikä on Raamatun mukaan este antaa kaste. Kastetta ei saa antaa muille, kuin uskoville, eikä yksikään sylilapsi ole uskossa.

        Ap.t 8:36 Matkan jatkuessa he tulivat paikkaan, jossa oli vettä. Silloin hoviherra sanoi: "Tässä on vettä. Estääkö mikään kastamasta minua?" 37 Filippos sanoi hänelle: "Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista." Hoviherra vastasi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika." 38 Hän käski pysäyttää vaunut, ja he molemmat, Filippos ja hoviherra, astuivat veteen, ja Filippos kastoi hänet.

        Tästä seuraa se, ettei lapsi ole saanut Jeesuksen tarkoittamaa kastetta uskottuaan ensin evankeliumin ja pyytänyt sitä syntiensä anteeksisaamiseksi. Jos Tuula Ekbom oli normiluterilainen, niin häntä ei ole ollenkaan kastettu, eikä hän ole sen takia pelastunut.

        Mark 16:15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. 16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

        Ap.t 2:38 Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.

        Usein tässä kohtaa joku ottaa esille, että kyllä se ryövärikin pelastui ilman kastetta, mutta kyse oli siitä, ettei Jeesus ollut antanut vielä kastekäskyä Mark 16:15,16. Kastekäskyn jälkeen ei kukaan voi pelastua, ellei ole itse pyytänyt kastetta syntien ateeksisaamiseksi.

      • Anonyymi

        Ei se mihinkään lopahda. Ilpoisten piiri ei ole yhden ihmisen liike.

    • Yhtään pitkälle levinnyttä pyhmytkudossyöpään sairastunutta, ei tuttuni, joka on ollut sisätautien lääkärinä pitkään, ole tiennyt. Sama juttu on muistisairaiden kohdalla, Onko Jumala sellainen, jos nyt on olemassa, että parantaa helpommat tapaukset mutta ei pysty vaikeimpiin. Kysyn vaan ilman hampaita ja sarvia? Ja ilman Tuula Ekholmin muistoa loukkaamatta.

      • Pehmytkudossyöpä....tietenkin.

      • Anonyymi

        Sinun pitäisi ensin kertoa joku tapaus, että tälläisen syövän takia on rukoiltu eikä vastausta ole tullut.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinun pitäisi ensin kertoa joku tapaus, että tälläisen syövän takia on rukoiltu eikä vastausta ole tullut.

        Väitätkö sinä että joku on parantunut? Muistisairaudestakin?

      • Anonyymi
        sage8 kirjoitti:

        Väitätkö sinä että joku on parantunut? Muistisairaudestakin?

        En väitä, mutta en myöskään väitä, ettei olisi parantunut jos on rukoiltu.

      • sage8 kirjoitti:

        Väitätkö sinä että joku on parantunut? Muistisairaudestakin?

        Testataan oletko parantunut 🤓
        Onko Mooseksen laki annettu kristityille ❓

      • Hesrissa oli taannoin pääkirjoitussivulla otsikko, että "Valehtelemisten hyötysuhde on muuttunut viime aikoina." Kirjoittaja ilmeisesti tarkoitti politiikkaa.

        Minusta tämä oivallus on totta ja tämä koskee myös uskontoa, ainakin tällä palstalla.

      • sage8 kirjoitti:

        Hesrissa oli taannoin pääkirjoitussivulla otsikko, että "Valehtelemisten hyötysuhde on muuttunut viime aikoina." Kirjoittaja ilmeisesti tarkoitti politiikkaa.

        Sinun kannattaa sitten lopettaa se valehtelusi 😃

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Testataan oletko parantunut 🤓
        Onko Mooseksen laki annettu kristityille ❓

        Mooseksen laki on annettu kristityille ja nimenomaan noudatettavaksi.

        Huomaa, Paavali puhuu kreikkalaisista ja juutalaisista yhtenä kansana, jotka tuomitaan lain ja tekojen mukaan. Mooseksen laissa on käsky uskoa Kristukseen, joten uskon puutekin on lain rikkomista.

        Room 2:Tuska ja ahdistus tulee jokaisen osaksi, joka tekee pahaa, ensin juutalaisen, sitten myös kreikkalaisen.
        10 Kirkkaus, kunnia ja rauha taas tulee jokaisen osaksi, joka tekee hyvää, ensin juutalaisen, sitten myös kreikkalaisen,
        11 sillä Jumala ei tee eroa ihmisten välillä. [Ap. t. 10:34 ]
        12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla.
        13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
        ----
        27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia.

        Room 3:31 Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.

        Kysyn sinulta, oliko Paavali kristitty? Miksi hän noudatti sitten Mooseksen lakia tarkasti ja näin kiivaasti vaati myös pakanuskovia noudattamaan lakia? Tässä on syy:

        Ap.t 25:8 Paavali kiisti ne sanoen: "Mitään väärää en ole tehnyt, en juutalaisten lakia, en temppeliä enkä keisaria vastaan."

        Matt 5:17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. [Luuk. 24:44; Room. 3:31]
        18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. [Luuk. 16:17]
        19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi.

        Ap.t 24:14 Mutta sen minä sinulle tunnustan, että kuljen sitä tietä, jota he sanovat lahkoksi, ja näin palvelen isieni Jumalaa: kaiken sen, mitä laissa ja profeettojen kirjoissa sanotaan, minä uskon, [Ap. t. 9:2, Ap. t. 18:25 | Ap. t. 26:22]

        Mitä jos sinä usko.vainen sanot, ettei laki koske sinua? Sinä joudut helvettiin. Et saa Jeesukselta armoa.

        1 Joh 3:4 Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista.

        Heb 10:26 Jos me näet teemme syntiä ehdoin tahdoin, senkin jälkeen, kun olemme oppineet tuntemaan totuuden, ei ole enää mitään uhria syntiemme sovitukseksi.
        27 Ei ole muuta kuin kauhea tuomion odotus ja ahnas tuli, joka nielee Jumalaa uhmaavat.
        28 Jos joku kieltää Mooseksen lain, hänet tuomitaan säälittä kuolemaan;

        1 Joh 3:7 Lapseni, älkää antako kenenkään johtaa itseänne harhaan. Joka tekee Jumalan tahdon, on vanhurskas, niin kuin Kristus on vanhurskas.
        8 Joka tekee syntiä, on Paholaisesta, sillä Paholainen on tehnyt syntiä alusta asti. Juuri sitä varten Jumalan Poika tuli maailmaan, että hän tekisi tyhjäksi Paholaisen teot.
        9 Yksikään Jumalasta syntynyt ei tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä. Hän ei voi tehdä syntiä, koska on syntynyt Jumalasta.
        10 Tästä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan, ketkä Paholaisen lapsia: se, joka ei tee Jumalan tahtoa, ei ole Jumalasta,

        Jahas, ja sinä sitten noudatat sitä 😃❓

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Jahas, ja sinä sitten noudatat sitä 😃❓

        Yritätkö etsiä jotain veruketta, ettei sinun tarvitsisi noudattaa lakia? Paavali kertoi, että on sellaisia ihmisiä, jotka täyttivät lain Jumalalle kelpaavalla tavalla ja he tulevat tuomitsemaan ne, jotka eivät suostuneet noudattamaan lakia.

        Matt 5:19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi.

        Room 2:27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia.

        Kyllä viimeisellä tuomiolla on niitä lain noudattajia, jotka tarvittaessa sinutkin tuomitsevat. Tässä pari esimerkkiä niistä, jotka tekivät parannuksen lain rikkomisesta:

        Matt 12:41 Niniven asukkaat nousevat tuomiolle yhdessä tämän sukupolven kanssa ja langettavat sille tuomion. He kääntyivät, kun Joona saarnasi heille, ja tässä teillä on enemmän kuin Joona! [Joona 3:5]
        42 Etelän kuningatar herää tuomiolle yhdessä tämän sukupolven kanssa ja langettaa sille tuomion. Hän tuli maan ääristä saakka kuulemaan Salomon viisautta, ja tässä teillä on enemmän kuin Salomo!

        Minä kysyin sinulta, että noudatatko SINÄ Mooseksen lakia🤓
        Noudatat vai et ❓

      • Miten olet pärjännyt Suomen lain kanssa 😂❓sinulla on varmaan monta henkirikosta jo kontollasi.

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Miten olet pärjännyt Suomen lain kanssa 😂❓sinulla on varmaan monta henkirikosta jo kontollasi.

        Ei mitään ongelmaa. Minä en ole käräjätuomari, joten Mooseksen lain käskyn mukaan en saa surmata ketään kuolemansynnistä epäiltyä.

        Pyhitän sapatin, en syö sianlihaa, syön ehtoollista Kristuksen muistoksi jne., ihan helppoa hommaa.

        Sepä outo tapa noudattaa lakia 😂😂😂😂

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Sepä outo tapa noudattaa lakia 😂😂😂😂

        Miten niin muka? Lain mukaan kukaan ei saa verekseltään kiinni jäänyttä rikollista tappaa omin päin. Rikos täyttyy viedä toimivaltaisen tuomarin tutkittavaksi, kuolemantuomio vaatii vähintään kaksi todistajaa yms. Muuten ei saa antaa kuolemantuomiota. Jos Suomen valtion käräjätuomarit eivät tuomitse ketään kuolemaan, niin se on heidän ja Jumalan välinen asia, eikä muut voi asialle mitään.

        Miten niin muka🤔❓

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Miten niin muka🤔❓

        Sinä et ole uskovainen. Olet tekeytynyt aitoavioliitto-konservatiiviksi, mutta et kunnioita Jumalan Sanaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinä et ole uskovainen. Olet tekeytynyt aitoavioliitto-konservatiiviksi, mutta et kunnioita Jumalan Sanaa.

        Kaikki väärin ‼️

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Sepä outo tapa noudattaa lakia 😂😂😂😂

        >>Sepä outo tapa noudattaa lakia 😂😂😂😂 <<

        Miten niin muka outo tapa noudattaa lakia?

      • Anonyymi kirjoitti:

        >>Sepä outo tapa noudattaa lakia 😂😂😂😂 <<

        Miten niin muka outo tapa noudattaa lakia?

        Juuri siten kun itse kuvasit 🤓

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Juuri siten kun itse kuvasit 🤓

        Sinä laitat kaiken lekkeripeliksi. Sinä et ole mikään uskovainen, vaan Suomi24 kirjoitteleva tekopyhä eksyttäjä, joka yrittää vanhurskauttaa itseään laittamalla aitoavioliitto-logon profiilikuvaksi.

        Nyt alat jo postata samaa 😂 melkoista lekkeriä😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinun pitäisi ensin kertoa joku tapaus, että tälläisen syövän takia on rukoiltu eikä vastausta ole tullut.

        Ihminen parannetaan niin, ettei hän edes huomaa, ja mitä enemmän paranemista toivoo ja haluaa, sitä kauemmaksi se katoaa. Rukoilemalla ei paranneta, eikä edes jumalauskolla, vaan mekanismi on aivan toinen. Kaikki paranemiset ovat mahdollisia - ei tiede edes tunne mitään sellaista faktaa, johon väliin ei ihme mahtuisi. Mutta tietysti tähän sopii jälleen vanha sanonta, että aasi saa kiljua hyvän tovin, että saa tippumaan tähdet taivaalta. Saatte kaiken, kun lopetatte haluamasta. Koko sana pitäisi poistaa kaikista maailman kielistä.

      • Anonyymi
        sage8 kirjoitti:

        Hesrissa oli taannoin pääkirjoitussivulla otsikko, että "Valehtelemisten hyötysuhde on muuttunut viime aikoina." Kirjoittaja ilmeisesti tarkoitti politiikkaa.

        Minusta tämä oivallus on totta ja tämä koskee myös uskontoa, ainakin tällä palstalla.

        Kuinkahan Pe.ku kokee jatkuvan valehtelemisensa hyötysuteen mahdollilsesti muuttuneen?

    • Usko.vainen on monesti kirjoittanut, että Jeesus opetti Mooseksen lakia kirjaimelisesti eikä poikennut siitä, mutta joskus usko.vainen kieltää Mooseksen lain ja toisinaan ei, tilanteen mukaan.

      Ja yleensä uskovat vannovat että koko Raamattu on Jumalan sanaa ja sitä on noudatettava mutta vallankin, jos se käy omalle rahapussille, siitä lipsutaan.

      • En minä mitään Mooseksen lakia kiellä vaan sanon, että se oli vain juutalaisille. Jeesuskin on juutalainen.
        Raamattu todellakin on Jumalan sanaa mutta tulee ymmärtää kenelle mikin kohta siellä on kirjotettu🤓

        On kolme ryhmää joille Raamatussa on kehoituksia
        1) Juutalaiset
        2) Pakanakristityt
        3)Kaikki kristityt

        Ateisteille ei siellä ole mitään 🤓

      • usko.vainen kirjoitti:

        En minä mitään Mooseksen lakia kiellä vaan sanon, että se oli vain juutalaisille. Jeesuskin on juutalainen.

        Missä niin on sanottu, ettei ateisteille ole mitään? Vai onko tuo taas kaikkitietävän usko.vaisen luulo, jolla ei ole mitään katetta.

      • sage8 kirjoitti:

        Missä niin on sanottu, ettei ateisteille ole mitään? Vai onko tuo taas kaikkitietävän usko.vaisen luulo, jolla ei ole mitään katetta.

        Raamatussa. Missän ei puhuta ateisteille🤓

        ps. esitä toki jokin kohta missä puhutaan ateisteille jos löydät 😃

      • usko.vainen kirjoitti:

        Raamatussa. Missän ei puhuta ateisteille🤓

        Jakeet vaan esiin.

      • sage8 kirjoitti:

        Jakeet vaan esiin.

        Etsi sinä esim Paavalin kirjeet ateisteille tai Jeesuksen puheet ateisteille 🤓

      • Silloin taisi olla paremminkin taikauskoon uskovia. Ateisti-sana ei tainnut olla silloin käytössä.

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        En minä mitään Mooseksen lakia kiellä vaan sanon, että se oli vain juutalaisille. Jeesuskin on juutalainen.
        Raamattu todellakin on Jumalan sanaa mutta tulee ymmärtää kenelle mikin kohta siellä on kirjotettu🤓

        On kolme ryhmää joille Raamatussa on kehoituksia
        1) Juutalaiset
        2) Pakanakristityt
        3)Kaikki kristityt

        Ateisteille ei siellä ole mitään 🤓

        >>>En minä mitään Mooseksen lakia kiellä vaan sanon, että se oli vain juutalaisille. Jeesuskin on juutalainen.<<<

        Puhut roskaa. Jeesus käski opettaa lain kaikille kansoille. Laki koskee kaikkia kansoja.

        Matt 23:1 Sitten Jeesus puhui väkijoukolle ja opetuslapsilleen:
        2 "Mooseksen istuin on nyt lainopettajien ja fariseusten hallussa.
        3 Tehkää siis niin kuin he sanovat ja noudattakaa heidän opetustaan. Älkää kuitenkaan ottako oppia heidän teoistaan, sillä he puhuvat yhtä ja tekevät toista.

        Matt 28:19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: -----
        20 ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa.

        Matt 5:19 Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
        20 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.

        Paavali vaati lain noudattamista kaikilta kansoilta. Ei ole eroa juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä. Kaikilla kansoilla on sama laki.

        Room 2:9 Tuska ja ahdistus tulee jokaisen osaksi, joka tekee pahaa, ensin juutalaisen, sitten myös kreikkalaisen.
        10 Kirkkaus, kunnia ja rauha taas tulee jokaisen osaksi, joka tekee hyvää, ensin juutalaisen, sitten myös kreikkalaisen,
        11 sillä Jumala ei tee eroa ihmisten välillä. [Ap. t. 10:34 ]
        12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla.
        13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
        ----
        27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia.

        Ap.t 10:34 Pietari rupesi puhumaan. Hän sanoi: "Nyt minä todella käsitän, ettei Jumala erottele ihmisiä.
        35 Hän hyväksyy jokaisen, joka pelkää häntä ja noudattaa hänen tahtoaan, kuului tämä mihin kansaan tahansa.

        Jes 56:6 Ja muukalaiset, jotka ovat liittyneet Herraan, palvellakseen häntä ja rakastaakseen Herran nimeä, ollakseen hänen palvelijoitansa, kaikki, jotka pitävät sapatin eivätkä sitä riko ja pysyvät minun liitossani,
        7 ne minä tuon pyhälle vuorelleni ja ilahutan heitä rukoushuoneessani, ja heidän polttouhrinsa ja teurasuhrinsa ovat otolliset minun alttarillani, sillä minun huoneeni on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi.

        Kuljetko vielä vapaalla jalalla🤓❓

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Kuljetko vielä vapaalla jalalla🤓❓

        Sinä vinoilet Raamatun lauseille. Sinä et ole Kristuksessa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinä vinoilet Raamatun lauseille. Sinä et ole Kristuksessa.

        Mikä oli vinoilua 🤔❓

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Mikä oli vinoilua 🤔❓

        Tuo sinun aitoavioliitto -logosi on niin tekopyhä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuo sinun aitoavioliitto -logosi on niin tekopyhä.

        Tekopyhä 🙄 miten❓

      • Se on kysymys, ymmärrätkö kysymys ❓❓❓

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Se on kysymys, ymmärrätkö kysymys ❓❓❓

        >>Kuljetko vielä vapaalla jalalla🤓❓<<

        Miksi sinä kysyt näin törkeällä tavalla? Haluatko pilkata vai vinoilla?

      • Anonyymi kirjoitti:

        >>Kuljetko vielä vapaalla jalalla🤓❓<<

        Miksi sinä kysyt näin törkeällä tavalla? Haluatko pilkata vai vinoilla?

        Mikä siinä on törkeää🤔❓

      • En ole. Sinun tarvitsee etsiä vertaistukea muualta 🤓

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Mikä siinä on törkeää🤔❓

        Okei, Sinä laitoit koko asian lekkeripeliksi. Sinä et ole mikään uskovainen, vaan Suomi24 kirjoitteleva tekopyhä eksyttäjä, joka yrittää vanhurskauttaa itseään laittamalla aitoavioliitto-logon profiilikuvaksi.

      • 😂 et kai vaan itse ole 😂

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        😂 et kai vaan itse ole 😂

        Sinä olet jäänyt koukkuun typeriin väittelyihin. Sinulla ei näytä olevan rauhaa.

    • Anonyymi

      <<<Room 2:9 Tuska ja ahdistus tulee jokaisen osaksi, joka tekee pahaa, ensin juutalaisen, sitten myös kreikkalaisen.<<<

      Missä Paavali puhuu kristityistä? Ja kun Jeesus käskee noudattamaan Mooseksen lakia, se johtuu siitä, koska on vaarallista olla sitä noudattamatta - koko ajan hänetkin yritettiin saada kiinni väärästä opetuksesta. Se nyt vaan oli silloin niin. Ja lopultahan hänet saatiin ristille Jumalan pilkasta, Mooseksen lain vastustamisesta ja uhrikultin vastustamisesta, ja tehtiin itse teurastetuksi uhrilampaaksi, Paavalin sanoin. (Vaikea käsittää, että miten lyhyet aivot teillä on.)

      • Anonyymi

        Sinulla on todella asiantuntematon meriselitys.

        Paavali ei koskaan vastustanut Mooseksen lakia eikä edes uhrikulttia, koska itsekin uhrasi uuden liiton aikana. Siis todellakin uhrasi. Se lukee apostolien tekojen kirjassa. Paavali noudatti uuden liiton aikana tarkasti Mooseksen lakia. Tämä on niin selvästi ilmoitettu Uudessa testamentissa, ettei sitä voi mitenkään kiistää:

        Ap.t 24:24 Ota heidät mukaasi, puhdistaudu yhdessä heidän kanssaan ja maksa heidän puolestaan, että he voivat leikkauttaa tukkansa. Siitä kaikki ymmärtävät, että sinusta levitetyissä puheissa ei ole mitään perää vaan sinäkin pidät kiinni laista ja elät sen mukaisesti.
        -----
        26 Paavali otti miehet mukaansa ja puhdistautui seuraavana päivänä heidän kanssaan. Sitten hän meni temppeliin ja ilmoitti, milloin heidän puhdistumisaikansa päättyisi ja kunkin puolesta suoritettaisiin uhri.

        Ap.t 24:14 Mutta sen minä sinulle tunnustan, että kuljen sitä tietä, jota he sanovat lahkoksi, ja näin palvelen isieni Jumalaa: kaiken sen, mitä laissa ja profeettojen kirjoissa sanotaan, minä uskon,

        Ap.t 25:8 Paavali kiisti ne sanoen: "Mitään väärää en ole tehnyt, en juutalaisten lakia, en temppeliä enkä keisaria vastaan."

        Ap.t 28:17 Kolmen päivän kuluttua Paavali kutsui juutalaisten johtomiehet luokseen. Kun nämä olivat saapuneet, hän sanoi: "Veljet! Minut luovutettiin Jerusalemissa roomalaisten käsiin, vaikka en ole millään tavoin rikkonut kansaamme enkä isiltä perimiämme säädöksiä vastaan.
        -----
        21 Juutalaiset vastasivat: "Emme ole saaneet Juudeasta mitään kirjettä, jossa kerrottaisiin sinusta, eikä kukaan veljistä ole täällä käydessään puhunut sinusta pahaa, ei julkisesti eikä yksityisesti.

      • Anonyymi

        Paavaliko ei vastustanut...?! No ei tietenkään, kun teki Jeesuksen murhalla liiton Mooseksen Jumalan kanssa ja lahjoitti tälle Jeesuksen Kristuksena hyvältä tuoksuvana uhrilahjana. Jeesus vastusti, josta syystä päätyikin ristille. Jos oli tullut Jeesuksen tilalle Paavalin nimi, niin se oli kirjoitusvirhe.

      • Anonyymi

        Ei minä missään ole nimiä sotkenut - tarkistin. On tämä niin sekopäistä. Etkö sinä ihminen osaa edes lukea?? Miten voikin olla näin järjetöntä ja tyhmää touhua koko uskontojuttu. Ja ihmisillä päät ihan sekaisin.

      • Anonyymi

        Minulle ei ole ollut missään vaiheessa epäselvää, että Paavalin kristinusko on myös uhrikultti - siinähän uhrataan jopa ihminen - ja mielenkiintoista tosiaan, että Paavali harrasti aikanaan myös uhrausta, kuten laittamistasi kohdista näkyy, mutta ettekö te - Luoja varjele! - tajua vuonna 2019 mitä pakanuutta ja karmeutta on ylipäätäänsä uhrikultti ja uskontona kaiken lisäksi vielä ihmisuhrikultti??!! Aivan käsittämätöntä touhua! Ja Jeesus juuri vastusti kaikkea tätä ja te palvotte nyt Jeesusta uhrikultin perusteella. Hulluutta, karmeaa hulluutta!

      • Anonyymi

        Älkääs vielä innostuko liikaa. Mooseksen laissa on määräys, ettei saa uhrata eläimiä missään muualla, kuin Jerusalemin temppelissä leeviläisen papiston kanssa. Koska kumpaakaan ei nyt ole, niin ei saa uhrata. Sen takia juutalaisetkaan eivät uhraa tällä hetkellä.

        Tämän lisäksi uhrit, joita ei saanut uhrata kukaan muu kuin ylipappi, ovat myös mahdottomia toimittaa, koska Jeesuksesta Kristuksesta on tullut ylipappi, eikä kukaan muu mies voi ryhtyä niihin uhraamisiin. Ylipappi Jeesus Kristus on sovittanut synnit kertakaikkisesti Golgatalla antamallaan uhrilla, joten syntien sovitus jatkossa perustuu nyt siihen. Kristityillä ei ole tällä hetkellä muuta uhriateriaa ehtoollinen Kristuksen sovitustyön muistoksi.

        Yksi sana jäi välistä:

        Kristityillä ei ole tällä hetkellä muuta uhriateriaa kuin ehtoollinen Kristuksen sovitustyön muistoksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älkääs vielä innostuko liikaa. Mooseksen laissa on määräys, ettei saa uhrata eläimiä missään muualla, kuin Jerusalemin temppelissä leeviläisen papiston kanssa. Koska kumpaakaan ei nyt ole, niin ei saa uhrata. Sen takia juutalaisetkaan eivät uhraa tällä hetkellä.

        Tämän lisäksi uhrit, joita ei saanut uhrata kukaan muu kuin ylipappi, ovat myös mahdottomia toimittaa, koska Jeesuksesta Kristuksesta on tullut ylipappi, eikä kukaan muu mies voi ryhtyä niihin uhraamisiin. Ylipappi Jeesus Kristus on sovittanut synnit kertakaikkisesti Golgatalla antamallaan uhrilla, joten syntien sovitus jatkossa perustuu nyt siihen. Kristityillä ei ole tällä hetkellä muuta uhriateriaa ehtoollinen Kristuksen sovitustyön muistoksi.

        <<Kristityillä ei ole tällä hetkellä muuta uhriateriaa ehtoollinen Kristuksen sovitustyön muistoksi.<<

        Raamatussa Paavalin antamat ehtoollisen asetussanat hänen mukaansa tarkoittavat vain riittiä Herran kuoleman julistamiseksi. Lue sieltä.

        Tai itse opista, jälleen Augsburgin tunnustus:

        <<Toisin kuin väitetään, eivät luterilaiset ole poistaneet messua, vaan viettävät sitä hartaudella. Sen sijaan ei enää pidetä ostettuja messuja ja 'nurkkamessuja', vaan messua vietettäessä seurakunnan on oltava koolla, ON HYLÄTTY OPETUS, jonka mukaan Kristus olisi kuolemallaan hyvittänyt vain perisynnin ja että messu olisi sovitusuhri muiden syntien edestä, sekä se käsitys, ETTÄ EHTOOLLINEN OLISI ASETETTU UHRIKSI SYNTIEN EDESTÄ.<<

        Uskonto ei ole mitään muuta kuin jättimäärä pelkkiä luuloja ja kuvitelmia, joita täällä jaetaan toisille ja itse samalla uskotaan vankkumattomasti omiin kuvitelmiin.

        Surkeaa, todella surkeaa, jos ei edes tiedetä mihin käsketään uskoa.

        Sinä sekoitat asiat keskenään. Ehtoollinen on uhriateria Golgatan uhrin muistoksi. Samalla tavalla pääsiäiskaritsan syöminen tehtiin Egyptistä pelastumisen muistoksi.

        Ehtoollisella syöty leipä on yhteys Kristuksen ruumiiseen ja juotu viini yhteys Kristuksen vereen. Jos ei syö Kristuksen ruumista ja juo Kristuksen verta, niin ei voi pelastua. Syöminen ja juominen tehdään kuitenkin leivän ja viinin kautta, koska näin Jumala on määrännyt uhriaterian toteutettavaksi.

        Joh 6:53 Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti: ellette te syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertaan, teillä ei ole elämää. [Mark. 14:22-24; 1. Kor. 10:16]
        54 Mutta sillä, joka syö minun lihani ja juo minun vereni, on ikuinen elämä, ja viimeisenä päivänä minä herätän hänet.
        55 Minun lihani on todellinen ruoka, minun vereni on todellinen juoma.
        56 Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, pysyy minussa, ja minä pysyn hänessä.

        1 Kor 10:16 Eikö malja, jonka me siunaamme, ole yhteys Kristuksen vereen? Ja eikö leipä, jonka me murramme, ole yhteys Kristuksen ruumiiseen?

        1 Kor 11:23 Olen saanut Herralta tiedoksi tämän, minkä olen myös opettanut teille: Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän, [Mark. 14:22-25]
        24 kiitti Jumalaa, mursi leivän ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni."
        25 Samoin hän otti aterian jälkeen maljan ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni. Niin usein kuin siitä juotte, tehkää se minun muistokseni."

      • Anonyymi

        Puhut taas pötyä vasten Raamatun parempaa tietoa - nimenomaan Paavali sanoo antaneensa ehtoollisen asetussanat, eikä Jeesus. Tämä todistaa vain Raamatun evankeliumeiden väärennöksen jälleen, ei mitään muuta, ja ehtoollinen on vain Herran kuoleman julistamiseksi, ei mitään muuta. Tässä faktat:

        Olet kopioinut:

        <<Joh 6:53 Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti: ellette te syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertaan, teillä ei ole elämää. [Mark. 14:22-24; 1. Kor. 10:16]<<

        Paavalin kirje korintolaisille:

        <<11:23 Sillä MINÄ OLEN SAANUT Herralta sen, minkä myös OLEN TEILLE TIEDOKSI ANTANUT, että Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän,
        11:24 kiitti, mursi ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan; tehkää tämä minun muistokseni."
        11:25 Samoin hän otti myös maljan aterian jälkeen ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni; niin usein kuin te juotte, tehkää se minun muistokseni."
        11:26 Sillä niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, TE JULISTATTE HERRAN KUOLEMAA siihen asti kuin hän tulee.<<

        Yksi salaman väläys ei ihan riitä kaikkeen siihen mitä Paavali väittää saaneensa tiedoksi - silkkaa valehtelua, väärentämistä, huijaamista - aivankuten Jeesus sanoo fariseuksista Johanneksen evankeliumin 8.luvussa - ovat isästä perkeleestä, jotka vain valehtelevat.

      • Anonyymi

        <<Sinä sekoitat asiat keskenään. Ehtoollinen on uhriateria Golgatan uhrin muistoksi. Samalla tavalla pääsiäiskaritsan syöminen tehtiin Egyptistä pelastumisen muistoksi.<<

        Katinokontit, ehtoollisella julistetaan Paavalin sanoin Herran kuolemaa, mutta siinä olet oikeassa, että Paavali sanoo tämä (Jeesuksen) olleen teurastettu lammas juutalaisten pääsiäisaterialle - olihan kyseessä hyvältä tuoksuva uhrilahja (viittaus ruokauhriin) Mooseksen Jumalalle, joka vaati ihmeidentekijää tapettavaksi.

        Tosin myös Egyptin pelastus orjuudesta on täysin kyseenalainen tarina, koska tuolle israelilaisten tarinalle ei löydy mitään totuuspohjaa tai historiallista faktaa ja tarinaa pidetäänkin jälkeenpäin tuotettuna - samoin Johanneksen evankeliumin 8. luvussa juutalaiset oppineet itse sanovat, etteivät he ole koskaan olleet kenenkään orjina.

        Täyttä pötyä kaikki ja tekosyy saada surmata Jeesus ja raakilemaista kutsua häntä pääsiäisen teurastetuksi lampaaksi ja uskomattoman brutaalia, että joku ihminen tai Jeesus käskisi ikinä, koskaan syödä ruumistaan tai juoda vertaan. Kuvottavaa! Pitäisi järjen nyt edes tämän verran kertoa.

        >>>Tosin myös Egyptin pelastus orjuudesta on täysin kyseenalainen tarina, koska tuolle israelilaisten tarinalle ei löydy mitään totuuspohjaa tai historiallista faktaa ja tarinaa pidetäänkin jälkeenpäin tuotettuna <<<

        Sinä olet valehtelija ja eksyttäjä. Oletko sinä luterilainen pappi?

      • Anonyymi

        En, vaan minua ohjaa totuuden Henki:

        <<Käsityksiä heimojen nykyisistä jälkeläisistä pidetään spekulatiivisina. Israelin kymmenen heimon vaiheista karkotuksen jälkeiseltä ajalta ei ole suoria mainintoja historiankirjoituksessa, eivätkä geenitutkimuksetkaan ole osoittaneet minkään nykyisen kansan suoraa sukulaisuutta kadonneisiin heimoihin, vaikka viitteitä seemiläisestä perimästä onkin joiltain ryhmiltä löydetty. Arkeologiassa myös koko kuvaus heimoista on kyseenalaistettu epähistoriallisena ja jälkikäteen tuotettuna.[2]<<

        Lähde: wikipedia

        <<Joh.8:31 Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani;
        8:32 ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi."
        8:33 He vastasivat hänelle: "Me olemme Aabrahamin jälkeläisiä emmekä ole koskaan olleet kenenkään orjia. Kuinka sinä sitten sanot: 'Te tulette vapaiksi'?"<<

        Lähde: Raamattu

      • Anonyymi

        <<Ehtoollisella syöty leipä on yhteys Kristuksen ruumiiseen ja juotu viini yhteys Kristuksen vereen. Jos ei syö Kristuksen ruumista ja juo Kristuksen verta, niin ei voi pelastua. Syöminen ja juominen tehdään kuitenkin leivän ja viinin kautta, koska näin Jumala on määrännyt uhriaterian toteutettavaksi.

        Sinä sekoitat asiat keskenään. Ehtoollinen on uhriateria Golgatan uhrin muistoksi. Samalla tavalla pääsiäiskaritsan syöminen tehtiin Egyptistä pelastumisen muistoksi.<<

        Jumalan nimi olikin Paavali, joka antoi ehtoollisen sanat tiedoksi, jotka oli Raamatussa väärennetty Jeesuksen suuhun, eikä se ollutkaan pelastukseen liittyvä asia - ei kirkon opin mukaan, eikä Raamatun - vaan ainoastaan julisti Herran kuolemaa. Eikä sitten ollutkaan mitään Egyptinkään orjuutta, jolla perustelit koko ehtoollisjuttua.

        Näetkö kuinka monta valhetta tässä on päällekkäin? Ja tämän valheiden verkon uhri nimeltä Jeesus on sitten tapettu juutalaisten teurastamana pääsiäislampaana nimeltä Kristus ja onkin Sol Invictus, Auringonjumala.

      • Anonyymi

        <<Joh.8:31 Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani;
        8:32 ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi."
        8:33 He vastasivat hänelle: "Me olemme Aabrahamin jälkeläisiä emmekä ole koskaan olleet kenenkään orjia. Kuinka sinä sitten sanot: 'Te tulette vapaiksi'?"<<

        Tässä tulee myös selvästi esille, että Jeesuksen opetus on eri kuin näiden juutalaisten, jotka sanovat 'me olemme Aabrahamin jälkeläisiä'. He tekevät eron Jeesuksen ja itsensä välille, mutta nyt kristinusko on tehty nimenomaan Aabrahamin Jumalalle, Aabrahamin jälkiläisille, jonka todistaa Paavalin kirje galatalaisille, luku 13, joten Jeesuksella ei ole mitään tekemistä tämän uskonnon kanssa, paitsi tietysti teurasuhrina VT:n Jumalalle uhrikultin mukaan.

      • Anonyymi

        Minun mielestä sinä et ole mitään totuuspaikkoja pystynyt esittämään. Edellä on pätevästi siteerattu suoraan Raamattua ja selitetty ehtoollisen merkitys oikein.

        Olen edelleen sitä mieltä, että sinä olet eksyttäjä. Oletko sinä luterilainen pappi?

      • Anonyymi

        En ole luterilainen pappi. Sinä olet sokea, jos et näe mitä olen kirjoittanut ja todistanut, eikä sinua tietenkään johdakaan totuuden Henki, koska olet niin syvällä Aabrahamin pakanajumalakultissa verisellä vampyyriuskonnolla - et siinä olisikaan, jos näkisit totuuden.

        Kirjoitat niin törkeää ja asiatonta tekstiä, että sinun juttusi voi heittää suoraan roskakoriin.

      • Anonyymi

        Huvittavaa, jos totuus muuttuu törkeydeksi. Ehkä sellaisen mielessä, joka ei totuutta kestä, ja se osuu johokin egon kohtaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huvittavaa, jos totuus muuttuu törkeydeksi. Ehkä sellaisen mielessä, joka ei totuutta kestä, ja se osuu johokin egon kohtaan.

        >>olet niin syvällä Aabrahamin pakanajumalakultissa verisellä vampyyriuskonnolla<<

        Tämä kirjoittamasi ei ole totuus, vaan törkeää herjaamista. Sen takia sinun kommenttisi voi heittää jatkossa suoraan roskakoriin.

      • Anonyymi

        No, mutta se oli vain lainaus teologian tohtori Tarkilta - hyvänen aika, ja hän jos joku tietää, että minkälainen uskonto kristinusko on! Tuokin pelkkä totuus.

        <<Siemenet nykykirkkojen ongelmiin kylvettiin Jarmo Tarkin mielestä 1000- ja 1100-luvuilla. Tuolloin kristilliseen teologiaan syvän vaikutuksen jättänyt Anselm Canterburylainen (1033–1109) muotoili sovitusopin, joka edelleen hallitsee lännen kirkkojen julistusta sekä 1200-luvulta peräisin olevaa messukäytäntöä.

        – Canterburylaisen sovitusoppi käytti keskiaikaisen feodaaliyhteiskunnan mallia, jossa kartanon herra ei voinut antaa torpparin rikkomuksia anteeksi ilman hyvitystä. Ihmiset olivat tehneet syntiä Jumalaa vastaan, joka vaati hyvitystä.

        JOS VERISTÄ SIJAISKÄRSIMYSTÄ KOROSTAVA KRISTINUSKO TULISI MARKKINOILLE NYT, SE TODENNÄKÖISESTI KIELLETTÄISIIN TAI SAISI AINAKIN K18-MERKINNÄN.

        – Koska ihmiset eivät kyenneet tähän Jumalan itsensä piti tulla ihmiseksi ja sovittaa pahat teot. Jeesus hyvitti ihmiskunnan synnit kärsimällä verisen uhrikuoleman. Nykyihmisen on vaikeata pitää tällaista veriuhriajattelua, vampyyriteologiaa mielekkäänä.

        Hänen mielestään nykykirkkojen todellisuus näkyisi toisenlaisena, mikäli Anselmia hieman myöhemmin eläneen Petrus Abaelarduksen kilpaileva teologia (1079–1142) olisi jäänyt voitolle.

        – Siinä Jeesuksen kuolemaa ei selitetä feodaaliyhteiskunnan malleilla ja roomalaisella oikeusterminologialla, vaan Jeesus on pikemmin ”tie”, Tarkki sanoo. Jeesushan on omien sanojensa mukaan ”tie, totuus ja elämä”.

        Nykyisin uskominen käsitetään Tarkin mukaan virheellisesti erilaisten väitelauseiden totena pitämiseksi.<<

        https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/kristinusko-2-0

        Tehty oppinormisto, ei muuta.

    • Anonyymi

      Ilpoisten piirissä on ahkerasti käynyt saarnaamassa amerikkalais-juutalais-ruotsalainen Rory Kaye.

      En ota sen enempää kantaa tähän asiaa, mutta kerron, miten hän aloitti erään saarnansa Martin kirkossa noin viisi vuotta sitten.

      Rory Kaye sanoi, että hän näkee täällä todella paljon demoneita. Sitten hän vähän hämmentyneenä alkoi opettamaa toisesta asiasta, mitä oli suunniteltu opettavansa sinä iltana Martin kirkossa. Yleisö ei näyttänyt kiinnittävän tähän tokaisuun mitään erityistä huomiota, ei edes kokouksen jälkeen.

      Mitä mieltä olette asiasta? Mitä tämä tarkoittaa?

      • Anonyymi

        Rory näki näyn, jossa hän näki paljon demoneja Martin kirkossa. Sitä se tarkoittaa.

    • Anonyymi

      Onk tää tuula jo julistettu pyhimykseks vai ei??

      • Anonyymi

        Ivallinen, mutta oivallinen kommentti sinulta. Tuula Ekbomista yritetään tehdä kuollutta pyhimystä, mutta hän ei pelastunut. Se johtuu siitä, ettei hän noudattanut naispappeuskieltoa, jolloin Jumala ei tunnusta häntä omakseen. Näin lukee Paavalin 1 Kor 14:38:ssa. Asia on päivän selvä:

        1 Kor 14:34 naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo.
        --------
        38 Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä.

        Jes 22:14 Niin minä sain kuulla Herran Sebaotin sanat: -- Tietäkää: tämä synti jää sovittamatta aina kuolemaanne saakka. Näin sanoo Jumala, Herra Sebaot.

        Matt 7:22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' 23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

        Jaak 2:26 Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin kuollut ilman tekoja.

      • Anonyymi

        <<<...hän ei pelastunut. Jumala ei tunnusta häntä omakseen. Näin lukee Paavalin...<<<

        Jumala näkee sydämet ja omatunnot - ei Paavalia. Ja Paavali vastaavasti ei ole Jumala. Ja sinä vastaavasti et näe toisten sydämiin ja omatuntoihin.

        Mitä tekemistä omatunnon kanssa on tämän asian kanssa? Ei kuule mitään. Nyt puhuttiin siitä, että Tuula Ekbom saarnasi kuolemaansa asti Ilpoisten piirissä. Tämän syntisen teon tietää kaikki. Raamatun mukaan naispappeus on kuoleman synti. Tuula Ekbom ei koskaan tehnyt tästä asiasta parannusta, joten hän ei ole voinut pelastua.

      • Anonyymi

        On vain ajankysymys kun se sinun Raamattusi poistetaan vaarallisena, kuten tästäkin nähdään.

        Paavi on jo ilmoittanut - ja hän on koko kirkkomaailman pää - että sana 'synti' on poistettu, helvettiä ja tuomiota ei ole, ihmiset arvioidaankin omantunnon mukaan toimimisesta. Uskosta ja Raamatun siteeraamisesta ei saa ensimmäistäkään irtopistettä - puhumattakaan, että sitä voisi jatkossa käyttää enää lyömäaseena.

        Saattaa sinutkin jonossa ohittaa jopa itse ateisti, ellei useampikin.

        Kannattaa alkaa ajoissa etsimän omaa kristittyjen valtiota. Toivottavasti se saadaan tällä kertaa hankittua ilman 6 miljoonan kristityn polttouhria, mutta ilmoittaudut varmaan halukkaaksi uhriksi, kun uhrikulttia kannatat, jos tuo ei ole mahdollista.

        >>Paavi on jo ilmoittanut - ja hän on koko kirkkomaailman pää - että sana 'synti' on poistettu, helvettiä ja tuomiota ei ole<<

        Sinun eksytystä ei kukaan usko. Tämä on luterilaisen kirkon palsta, joka on ottanut selvän pesäeron paaviin. Paavi ei edusta Raamattua eikä muutenkaan vanhurskautta. Raamatussa on edelleen synti, helvetti ja iankaikkinen tuomio.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On vain ajankysymys kun se sinun Raamattusi poistetaan vaarallisena, kuten tästäkin nähdään.

        Paavi on jo ilmoittanut - ja hän on koko kirkkomaailman pää - että sana 'synti' on poistettu, helvettiä ja tuomiota ei ole, ihmiset arvioidaankin omantunnon mukaan toimimisesta. Uskosta ja Raamatun siteeraamisesta ei saa ensimmäistäkään irtopistettä - puhumattakaan, että sitä voisi jatkossa käyttää enää lyömäaseena.

        Saattaa sinutkin jonossa ohittaa jopa itse ateisti, ellei useampikin.

        Kannattaa alkaa ajoissa etsimän omaa kristittyjen valtiota. Toivottavasti se saadaan tällä kertaa hankittua ilman 6 miljoonan kristityn polttouhria, mutta ilmoittaudut varmaan halukkaaksi uhriksi, kun uhrikulttia kannatat, jos tuo ei ole mahdollista.

        Martti Luther jo aikanaan tiesi, että paavi on antikristus. Tuollaiset paavin puheet tulevatkin antikristuksen suusta, minkä juoksupoika sinäkin olet.

      • Anonyymi

        No, sitä suuremmalla syyllä nyt sitten etsimään sitä omaa valtiopaikkaa uhrikultille.

        Tosin tuosta arviostasi on jälleen totuuden nimissä korjattava paavin nimittely, koska hän onkin päättänyt ottaa käyttöön Jeesuksen opetukset kristuskultin ja syntiopin sijasta, joten todellinen antikristus onkin Jeesus itse, eikä paavi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä tekemistä omatunnon kanssa on tämän asian kanssa? Ei kuule mitään. Nyt puhuttiin siitä, että Tuula Ekbom saarnasi kuolemaansa asti Ilpoisten piirissä. Tämän syntisen teon tietää kaikki. Raamatun mukaan naispappeus on kuoleman synti. Tuula Ekbom ei koskaan tehnyt tästä asiasta parannusta, joten hän ei ole voinut pelastua.

        Tuula Ekbom ei ollut pappi eikä naispappi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuula Ekbom ei ollut pappi eikä naispappi.

        Tuula Ekbom rikkoi Jumalan käskyä, että uskovien kokouksessa nainen ei saa opettaa eikä puhua. Nimikkeillä ei ole merkitystä. Tulee soveltaa Raamattua, kuten se on alun perin tarkoitettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuula Ekbom rikkoi Jumalan käskyä, että uskovien kokouksessa nainen ei saa opettaa eikä puhua. Nimikkeillä ei ole merkitystä. Tulee soveltaa Raamattua, kuten se on alun perin tarkoitettu.

        Älä sitten käytä väärää nimikettä.

        Olen samaa mieltä, että Raamattua tulee soveltaa kuten se on alun perin tarkoitettu. Minusta sinä olet ymmärtänyt sen hieman väärin tässä asiassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä sitten käytä väärää nimikettä.

        Olen samaa mieltä, että Raamattua tulee soveltaa kuten se on alun perin tarkoitettu. Minusta sinä olet ymmärtänyt sen hieman väärin tässä asiassa.

        Alun perin Raamattu on tarkoittanut ja edelleen tarkoittaa., ettei nainen saa puhua seurakunnassa. Tuula Ekbom oli jumalaton nainen, joka rikkoi tässä asiassa Jumalan selvää käskyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        <<<...hän ei pelastunut. Jumala ei tunnusta häntä omakseen. Näin lukee Paavalin...<<<

        Jumala näkee sydämet ja omatunnot - ei Paavalia. Ja Paavali vastaavasti ei ole Jumala. Ja sinä vastaavasti et näe toisten sydämiin ja omatuntoihin.

        Kun naisevankelistat ottivat maassamme johtoaseman levittääkseen ateismiuskontoa kansallemme jo päiväkodeista alkaen, saapui apu siinä kuin hätäkin. Hitaasti lähti maassamme käyntiin myös kristinuskon evankeliointityö naisten toimesta. Herätys on jo alkanut maassamme siltä osin ja esiin tulee yhä uusia ja entistä vahvempia naisia . Yksi heistä nyt voimallisesti esiintullut Päivi Räsänen. Milloin olisi miehet valmiita ottamaan sen paimenen paikan , minkä Jumala on heille säätänyt? Jokatapauksessa kiitos Herrallemme, hän pitää kansastaan huolen.

    • Anonyymi

      Tuula on kuollut 8.7.2019. Tosi harmi juttu. Tilaisuudet jatkuvat tiistaisin entiseen tapaan.

      • Anonyymi

        Uskon että koko Ilpoisten piiri kuihtuu pikku hiljaa. Uskonlahko joka on keskittynyt yhden ihmisen ympärille ei kovin pitkään voi jatkua.

    • Anonyymi

      Jostakin hemmetin tuulasta jaksetaan palstalla aina vaan jauhaa puuta heinää, tuskimpakin paavikaan tulee julistamaan häntä koskaan pyhimykseksi!

      • Anonyymi

        Joutuiko Tuula nyt helvettiin koska petti niin paljon ihmisiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joutuiko Tuula nyt helvettiin koska petti niin paljon ihmisiä.

        Hyvä että kuoli. Ei huijaa enää ihmisiä.

    • Anonyymi

      Melkien kaikki ihmiset, jotka ovat syntyneet tähän maailmaan, ovat kuolleet, ja teistäkin suurin osa kuolee joskus.

      • Anonyymi

        "suurin osa"???!!! Hahhahhaaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "suurin osa"???!!! Hahhahhaaa!

        ja melko varmasti siihen osaan kuuluu hahahhahaaakin.

    • Anonyymi

      Kuka toi on . Ei tunneta.

      • Anonyymi

        En kyllä tunne minäkään, mutta kuulemma kyseinen henkilö on ainoastaan ylöstempaistu, siis hän on kuollut vain kuvitteellisesti.

    Ketjusta on poistettu 26 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      3791
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      593
      3585
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3522
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      53
      2209
    5. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      2201
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      321
      1957
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      123
      1937
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      180
      1728
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      27
      1403
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1342
    Aihe