Sisko syyllistää

Vanhin siskomme (45 v.) syyllistää meitä muita siskoja (32 v. & 39 v.) melkeinpä ihan kaikesta. Itse olen tämä keskimmäinen (39v.). Tällä meidän siskolla on kaksisuuntainen mielialahäiriö, ollut jo vuosia. Se on välillä ollut ihan sairaalahoidossakin (psyk. osastolla), ja toipunut välillä suht. hyvinkin. Erosi miehestään, löysi uuden miehen, ja sai vielä lapsen uuden puolison kanssa. He muuttivat n. 1.5 vuotta sitten perheensä (avomies ja heidän yhteinen lapsi, joka on nyt 6 v.) kanssa n. 40 min. ajomatkan päästä meistä muista (en paikkakuntaa halua paljastaa).

Meidän isä kuoli maaliskuun lopussa. Itse olen jokseenkin jo hyväksynyt asian. Hautajaisetkin on jo pidetty. Mutta tämä meidän vanhin siskomme ei ole sisimmässään hyväksynyt asiaa vieläkään 🙁 se luulee, että isä on vieläkin siellä hoitokodissa. Vaikka me käytiin sen huoneessa, ja kerättiin kaikki sen tavarat yhdessä, niin silti se ei usko, että isä on oikeasti kuollut. Tästä on nyt jo n. 3 kk, eikä tilanne ole tästä mihinkään muuttunut.

Mitä tässä pitäisi tehdä?? Olen ihan toivoton 🙁🙁🙁 se "lääkitsee" itseään alkoholilla. Olen sille ehdottanut hakeutumista ammattiauttajalle, mutta ei mene, koska sitten menettäisi muka poikansa huoltajuuden. Ei se sitä menettäisi muutenkaan, koska onhan sillä myös isä huoltajana. Mutta kun ei ymmärrä tuota 🙁
161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ap:

Kertokaa kokemuksia puolesta/vastaan!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Vanhin siskomme (45 v.) syyllistää meitä muita siskoja (32 v. & 39 v.) melkeinpä ihan kaikesta. Itse olen tämä keskimmäinen (39v.). Tällä meidän siskolla on kaksisuuntainen mielialahäiriö, ollut jo vuosia. Se on välillä ollut ihan sairaalahoidossakin (psyk. osastolla), ja toipunut välillä suht. hyvinkin. Erosi miehestään, löysi uuden miehen, ja sai vielä lapsen uuden puolison kanssa. He muuttivat n. 1.5 vuotta sitten perheensä (avomies ja heidän yhteinen lapsi, joka on nyt 6 v.) kanssa n. 40 min. ajomatkan päästä meistä muista (en paikkakuntaa halua paljastaa).

Meidän isä kuoli maaliskuun lopussa. Itse olen jokseenkin jo hyväksynyt asian. Hautajaisetkin on jo pidetty. Mutta tämä meidän vanhin siskomme ei ole sisimmässään hyväksynyt asiaa vieläkään 🙁 se luulee, että isä on vieläkin siellä hoitokodissa. Vaikka me käytiin sen huoneessa, ja kerättiin kaikki sen tavarat yhdessä, niin silti se ei usko, että isä on oikeasti kuollut. Tästä on nyt jo n. 3 kk, eikä tilanne ole tästä mihinkään muuttunut.

Mitä tässä pitäisi tehdä?? Olen ihan toivoton 🙁🙁🙁 se "lääkitsee" itseään alkoholilla. Olen sille ehdottanut hakeutumista ammattiauttajalle, mutta ei mene, koska sitten menettäisi muka poikansa huoltajuuden. Ei se sitä menettäisi muutenkaan, koska onhan sillä myös isä huoltajana. Mutta kun ei ymmärrä tuota 🙁

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu