Hyvää tämmöselle ötmillekkin kun eilen lenkkipolulla tuli kaunis nuorehko nainen tervehtimään ja juttelemaan ihan oma-aloitteisesti. Harmi vaan kun en uskaltanut alkaa enempää tuttavuutta tekemään vaan juttelin vähän aikaa niitä näitä ja jatkoin matkaani. Ei taida olla enää mahdollisuutta että tapaisin uudestaan tuota naista samassa paikassa ja turha kai spekuloida koko asialla kun en kuitenkaan osaisi sanoa mitään tutustumista edistäviä asioita.
Tapahtuu elämässä sentään joskus jotain
Anonyymi
16<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Hyvä kun en alkanut siinäkin jotain pahemmin änkyttämään ja takeltelemaan sanoissani kun ei tuollaisia tilanteita tule vastaan kuin kerran 10 vuodessa jos silloinkaan.
Ja sitten sä heräsit.
Lenkkeilevät nuoret naiset EIVÄT tervehdi eivätkä tule juttelemaan ylipäätään koskaan, saati sitten ötmille.
No ei ollut ihme kyllä unta, sen takia siitä tänne kirjoitinkin.
Sosiaalisia taitoja oppii kun menee yökerhoon juomaan viinaa niin siinä samalla voi jutella naisille.
Lenkkeilijän ei tarvitse, lenkkeilijälle naiset tulevat itse juttelemaan.
Saahan niitä unia nähdä...
Ei lenkkeilijät lenkkipolulle juttelemaan mene.
Lenkillä ollaan sitäpaitsi selvinpäin, eikä kukaan nainen selvinpäin vilkaisekaan Ω-miestä.
Juttelen usein naapurissa asuvan kauniin naisen kanssa. Myin sille kalaakin kun sain mereltä.
Aloittaja tässä moi,
Menin lenkille samaan paikkaan samaan aikaan mutta sitä naista ei enää näkynyt siellä.
Tämä ei ole rakkaustarina, vaan tarina uskollisuudesta. Jonain päivänä sinustakin tehdään patsas, missä istut odottamassa naista joka kysyi tietä tinderdeittinsä luokse.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Hachikō
Olen niin yksinäinen ollut jo yli 10 vuotta että mulla on ollut jo monta mielikuvitus tyttöystävää tämän vuoden aikana ja puhun heidän kaikkien kanssa itsekseni.
Kävin taas lenkillä samassa paikassa, ei ketään. :(
Terveisin aloittaja
Käyt vaan ahkeraan lenkillä. Kyllä hän vielä vastaan tulee. Sitten menet tervehtimöön pokkana kun olette jo tuttuja. Sitten ehdotat vaan kahveja ja siitä se lähtee.
Jatka vain odottamista Hachiko, et ole vielä kuollut vanhuuteen.
"Hachiko odottaa ja odottaa vuositolkulla, että hänen isäntänsä palaa tajuamatta, että omistaja on kuollut. Myöhemmin koira kuolee vanhuuteen, niin kuin Hachikon kävikin oikeassa elämässä"
Enpä usko että tulee vastaan sillä en asu itsekkään vakituisesti tällä pienemmällä paikkakunnalla ja kohta on taas lähdettävä isompaan kaupunkiin.
Enpä usko että tulee vastaan enää kun en asu itsekkään vakituisesti tällä pienellä paikkakunnalla ja joudun taas lähtemään isompaan kaupunkiin.
Aloittaja