Yle pöyristyi Trumpin itsenäisyyspäivän paraatista

Sen sijaan Yle näyttää tv:ssä joka vuosi hehkuttaen Suomen itsenäisyyspäivän sotilasparaatin eikä näe siinä mitään pahaa. Mutta kun se on Trump niin se on paha.
19<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Totta kai, kaikki mitä se lapsen älyinen läskipää tekee saattaa USA kansan häpeään maailman silmissä.

Äänestä
  • Niin: tai sitten vasemmistolainen media yrittää näyttää kaikki Trumpin tekemät asiat huonossa valossa ja kaltaisesi vajakit nielevät kaiken purematta sellaisenaan.

    Äänestä

Ylen uutisoinnin mukaan Trumpin järjestämään juhlaan ei osallistunut, kuin muutama sateessa värjöttelevä mummo. Todellisuus on kuitenkin taas aivan toinen. Sen voi todeta, kun seuraa kansainvälistä uutisointia.

Äänestä

Yleyleyleyle. Alkaa pikkuhiljaa tuntua siltä, että aina kun Suoli24-vajukit älähtelevät, on Yle tehnyt jotain oikein. Saa sen töllön sammuttaakin joskus.

Äänestä

Ei Yle kerro juuri mitään siitäkään, että ulkopuoliset valtiot, kuten Yhdysvallat on mukana sotaharjoituksissa Suomessa.

Äänestä

Kun Trumpin päätös muuttaa itsenäisyyspäivän juhlinta Venäjän ja Pohjois-Korean (ja miksei vähän Suomenkin) tyyliseksi armeijan ylistykseksi sai USA:ssa ristiriitaisen vastaanoton, niin mitä Ylen olisi pitänyt Persuöyhöjen mielestä raportoida?

Olisiko pitänyt valehdella, että kaikki USA:ssa kokevat Trumpin vähintään uudestisyntyneenä Jeesuksena ja maailman pelastajana ja valehdella että se ei herättänyt mitään vastustusta?

Yle kertoi, että Trumpin tempaus sai ristiriitaisen vastaanoton. Se tarkoittaa, että jotkut tykkäsi jotkut ei. Jos joku Suomen presidentti tai pääministeri muuttaisi itsenäisyyspäivän vieton rituaaleja merkittävästi niin tulos olisi täsmälleen sama. Jotkut tykkäisi ja jotku ei - ihan riippumatta minkälainen muutos olisi.

Äänestä
  • "Yle kertoi, että Trumpin tempaus sai ristiriitaisen vastaanoton."

    Vaikka Trump pelastaisi hukkuvan lapsen merestä, niin sekin saisi USA:n demokraattipiireissä "ristiriitaisen vastaanoton", ja YLE uutisoisi siitäkin vakavalla naamalla.

    Pitääkö sitä jokaista "ristiriitaisuutta" erikseen uutisoida, kun on selvää, että demokraatit eivät ole vieläkään toipuneet tappiosta presidentinvaaleissa, ja sen takia tahallisesti suhtautuvat "ristiriitaisesti" kaikkeen mitä Trump tekee, koska pyrkivät saamaan oman ehdokkaan seuraaavissa vaaleissa presidentiksi! HALOO!

    Sitä paitsi Trump sai inspiraation itsenäisyyspäivän juhlintaan ollessaan vierailulla RANSKASSA, missä hän ihastui RANSKAN itsenäisyyspäivän viettoon, joten mistä vitun persereiästäsi sinä tähän yhteyteen revit nuo pohjoiskoreat ja venäjät? EI SAATANA.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Yle kertoi, että Trumpin tempaus sai ristiriitaisen vastaanoton."

    Vaikka Trump pelastaisi hukkuvan lapsen merestä, niin sekin saisi USA:n demokraattipiireissä "ristiriitaisen vastaanoton", ja YLE uutisoisi siitäkin vakavalla naamalla.

    Pitääkö sitä jokaista "ristiriitaisuutta" erikseen uutisoida, kun on selvää, että demokraatit eivät ole vieläkään toipuneet tappiosta presidentinvaaleissa, ja sen takia tahallisesti suhtautuvat "ristiriitaisesti" kaikkeen mitä Trump tekee, koska pyrkivät saamaan oman ehdokkaan seuraaavissa vaaleissa presidentiksi! HALOO!

    Sitä paitsi Trump sai inspiraation itsenäisyyspäivän juhlintaan ollessaan vierailulla RANSKASSA, missä hän ihastui RANSKAN itsenäisyyspäivän viettoon, joten mistä vitun persereiästäsi sinä tähän yhteyteen revit nuo pohjoiskoreat ja venäjät? EI SAATANA.

    Kun Trumpin tekemiset saavat "ristiriitaisen vastaanoton" kahtia jakautuneessa USA:ssa, niin mitä muuta Ylen pitäisi kertoa kuin sen että Trumpin tekemiset saavat "ristiriitaisen vastaanoton".

    Äänestä

Niin kyllä se toki on totta, että Suomessa on perinteenä sotilasparaati Itsenäisyyspäivänä, mutta USA:ssa ei ole samanlaista perinnettä. Asialla on siis aidosti uutisarvoa koska Trump jostain syystä halusi järjestää sotilasparaatin. Idean hän sai vieraillessaan Ranskassa jossa hän seurasi suurta sotilasparaatia Ranskan kansallispäivänä.

Äänestä
  • Ranskasta? Putin on kuulemma trumpin pomo eli oisko sittekin idea venäjältä ja puutinilta.

    Äänestä

"Sadattuhannet ihmiset kerääntyivät torstaina Washingtonin National Mall -puistoon, jossa järjestettiin Trumpin puheen lisäksi konsertteja ja ilotulituksia"

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/trump-korosti-yhtenaisyytta-ja-ylisti-armeijan-saavutuksia-kiistellyssa-itsenaisyyspaivashow-ssaan-ukkonen-ja-mielenosoittajat-hairitsivat-spektaakkelia/7471194.

Valkoisen talon edustalla nähtiin puheen alla väkivaltaisia yhteenottoja, kun Trumpia vastustavat mielenosoittajat sytyttivät Yhdysvaltojen lipun tuleen. Maan turvallisuuspalvelu puuttui nopeasti tilanteeseen.

Washingtoniin perheensä kanssa tullut Dee Ranson, 55, piti Trumpin järjestämiä juhlallisuuksia tervetulleena.

–  Minusta se mahtavaa, mielestäni se osoittaa rohkeutta ja isänmaallista intoa, hän sanoi uutistoimisto AFP:lle.

Äänestä
  • Ylen uutistoimittaja sen sijaan sanoi vakavalla naamalla. että "paikalle ei saapunut niin paljon ihmisiä kuin oltiin odotettu". Voi vittu mitä pohjoiskorealaista valeuutisointia.

    Äänestä

Suomessakin itsenäisyyspäivän sotilasparaati pitää lakkauttaa.

Sen tilalla on jatkossa järjestettävä itsenäisyyspäivänä Pride-paraati Eduskuntatalolta Presidentinlinnaan, ja ainoastaan pride paraatiin osallistuneet saavat osallistua linnan juhliin.

Lisäksi tuntemattoman sotilaan näyttäminen teeveessä itsenäisyyspäivänä tulee lopettaa. Ei ole enää syytä muistella sotaa. Sen tilalla näytettäköön Tom of Finland elokuva.

Äänestä

Ryssien voitonparaatia ja uusia aseita yle jaksaa kyllä hehkuttaa, ja ne aseet ovat ihan itärajan takan hyökkäysvalmiudessa.

Oliko USA:ssa mitään armeijan paraatia, en ole nähnyt mitään uutista.

Äänestä

Mutta eivät Suomessa järjestettävät kansainväliset sotaharjoitukset Ylen ole saaneet yhtä isoa näkyvyyttä kuin Usan sisäiset tapahtumat vaikka aihetta olisi. Tätä eivät voi öyhöttäjänimittelijätkään kieltää.

Äänestä

Antaa kommarien itkeä. Trumpin uudellenvalinta se se vasta punikkeja vituttaakin !

Äänestä

Så arbetar vi SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet.

Yle voisi ottaa oppia ruotsin ylestä.

Äänestä

Minäkin itkupotkuraivaroin eilen kun paraati alkoi mie oikein romahin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Sen sijaan Yle näyttää tv:ssä joka vuosi hehkuttaen Suomen itsenäisyyspäivän sotilasparaatin eikä näe siinä mitään pahaa. Mutta kun se on Trump niin se on paha.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu