Olen ollut parisuhteessa 6 vuotta, meillä on omistusasunto, koira, ei lapsia ja kaikki muuten hyvin. Tapasin kolme vuotta sitten miehen johon ihastuin syvästi, mitään välillämme ei kuitenkaan tapahtunut (ei suutelua, seksiä ei mitään fyysistä kontaktia) molemmat tietävät toistensa tunteista mutta päätimme pysyä ystävinä koska olen parisuhteessa. Nyt tämä mies kuitenkin on pyörinyt mielessäni viimeiset kolme vuotta. Mitä siis tehdä? Eroanko nykyisestä suhteesta tämän toisen miehen takia vai pyörinkö tässä samassa tilanteessa niin pitkään että tunteet kuihtuvat häntä kohtaan?
Erotakko toisen miehen takia?
9
71
Vastaukset
- Anonyymi
Nyt pitäis kyllä ajatella sitä koiraa. Ero voi tuntua siitä raskaalta. Mieti kaikki huoltajuuskiistat ym. Voi, voi tätä nykyaikaa. Uuden anakondan perässä vaan juostaan ja hurvitellaan.
- Anonyymi
Omistusasento ainoa hankaluus, lapseton tilanne helpottaa päätöstä. Voin sanoa että ihastumisia tulee ja menee, muijani sentään kertoi ihastuneensa toiseen mieheen mutta irti pääsy suhteesta oli hankalaa. Itselläkin muutama ihastus pitkän parisuhteen aikana mutta ne tulee ja menee.
- Anonyymi
Voit ihastua ja ajatella vaikka kuuta taivaalla. Siihen sinulla on täysi oikeus. Kuitenkin:
Teoistaan ihminen tunnetaan.
Sinulla on luotettava ja hyvä partneri. Hän uskoo sinuun, olette luoneet yhteisen kodin. Teillä on asiat liian hyvin. Miksi maailmassa sinä tieten tahtoen ja täydellä järjellä repisit kaiken tuon kauniin säpäleiksi, vain jonkun typerän ihastuksen takia!?
Ajattele mitä voit tehdä ilahduttaaksesi nykyistä miestäsi, kuinka voisit tehdä hänestä vielä onnellisemman.
No, kukas tuossa yhtälossä voittaa?
Sinä itse tietenkin!!!!!!!!!!! - Anonyymi
Tottakai muitakin ihmisiä voi pyöriä mielessä kuin kumppani. Se on ihan normaalia. Turha sen vuoksi on eroa miettiä. Eroa mietiään sitten, jos kumppanissa ilmenee vaikeanlaatuista vikaa, jota ei saa korjattua.
Terveisin
nainen, jolla monta-miespuolista-ystävää Kuuntele miltä susta tuntuu. Jos rakastat nykyistä miestäs, niin ei kannata varmaan erota. Voisi olla ehkä hyvä miettiä sopiiko sulle parisuhde jossa pitää sitoutua vaikka tunteet sanois muuta. Tajusin hiljattain ettei sovi mulle, ei ainakaan siinä määrin ettei mun kumppani sais tehdä mitään toisten kanssa ja ettei mulla sais olla tunteita tai kanssakäymistä niiden ihmisten kanssa joihin mulla on tunteita. Ei siinä ole pakko harrastaa seksiä mutten sitäkään kieltäisi jos tuntee että se ois oikein.
- Anonyymi
Ensimmäisenä listalla on näköjään omistusasunto. Kuinkahan lienee talon lainojen hoito ja kenen vastuulla. Raha taitaakin olla ykkönen. Jää kertomatta, onko tällä ihastuksella yhtä paljon massia vai loppuuko matkailu ja ulkona syöminen.
- Anonyymi
Kokemuksesta voin sanoa, että ensi kannattaa yrittää puhua nykyisen miehesi kanssa asiasta ja jos se ei johda sinua tyydyttävään tulokseen niin ota hetkeksi etäisyyttä molemmista miehistä ja mieti mitä itse haluat. Uusi suhdehan on alussa (3-6kk) mukavaa, mutta kun se alkuinnostus laantuu, niin mitä sitten??? Kannattaako 6v suhdetta heittää roskakoriin ja aloittaa uusi ajatellen, että ehkäpä tämä on parempi.
Harvinaisen hyviä neuvoja olet saanut. Ei ollenkaan tämän palstan tapaista.
- Anonyymi
Kun nykyinen miehesi on niin yksinkertainen ja naivi että on ryhtynyt parisuhteeseen kanssasi, niin tottakai hän antaa erotilanteessa yhteisen asuntonne sinulle ja uudelle kumppanillesi lemmenpesäksi. Jos avioidut tämän uuden kumppanin kanssa niin olisi kohteliasta pyytää edellistä kumppaniasi sulhaspojaksi häihinne.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2824751Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353056Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k502959Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281541Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271242- 471189
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.7986Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52969Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78961