Pedon merkki edellyttää käteisestä luopumista

Anonyymi

On parempi alkaa opettelemaan kuinka tulla toimeen sademetsässä Amazonissa. Siellä on tilaa elää piilossa pakolliselta pedon merkinnältä.

Moni pitää mahdollisena että seurakuntaa oteta pois ennen kuin aika menee vaikeammaksi kuin osaamme päätellä. Itse hommaan paljon ruokaa piiloon ja suosittelen samaa muillekin, mukavaa selviytymista ilman pedon merkkiä kaikille vaan!

Muista, Ramattu sanoo että kuka ottaa pedon merkin vapaaehtoisesti joutuu Helvettiin. Sitä ei voi jälkikäteen katua. Mutta jos haluat ikuisuuden olla Helvetissä, joka on pahin paikka mikä on olemassa ikuisuudenviettoon niin silloin pedon merkki on valintasi. Se on mikrusiru oikeaan käteesi tai otsaasi. Se siru, pedon merkki, mahdollistaa ostamisen ja myymisen, ilman sitä siruya, pedon merkkiä, virallinen kaupankäynti on kielletty mutta pedon merkittömät alkavat vaihdantatalouteen mikäli eivät ole ylöstemmattuja ennen pedon merkin aikaa. Mutta tosiaan, käteisestä luopuminne on ehdoton edellytys , jotta mikrosirut saadaan ihnmisiin välttämättöminä ja pakollisina pedon merkkeinä.

Kun seuraat oman pankkisi toimintaa ja turvalukukorttien luopumista tarkasti niin huomaat että koko ajan mennään yhä kapeampaan skaalaan laskujen maksamisen suhteen. Tässäkin kirjoituksessa parturiliike kertoo että ei ota käteistä vastaan vaan pitää kortilla maksaa asiakkaan laskunsa. Perusteluna turvallisuus ja halpuus. Se tulee olemaan pedon merkin vaatimusperusteenakin aikanaan.

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/moni-yritys-valmis-luopumaan-kateisen-kaytosta-parturiketjun-toimitusjohtaja-euronkin-heitosta-piti-tehda-selvityksia-se-on-aika-holmolaisen-hommaa/6684add5-3ed3-4eb0-9c90-cd193f7701a7?ref=iltalehti:4ea4&utm_source=iltalehti.fi&

100

857

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suomen yrittäjät vastistaa erilaisia asioita. On ymmärrettävä heidän olevan suomenyrittäjiä.

      • Anonyymi

        Krist. uskovathan onkin tästä PAHAN vallassa olevan, saatanaa tuomiiokseen palveleman mailman / ihmiskunnan kansakuntien Jumalan Sanan (Ramatun UT) vastaisesti touhista ja politiikasta ULOS, irti sanoutuviiksi kutsuttuja! Sitä kaikille hyväksi Raamatun UT opetusten, ohjeiden ja kehoitusten mukaisesti toimivaa Krist. vaihtoehtoa rakentaviksi. Mikä se vain ketäkin estää lähtemästä tälle Raamatun UT mukaiselle ja perustuvalle oikein elämisen ja toimimisen / vaikuttamisen tielle. KAIKKI mahdollisuudethan on. On vain jokaisesta itsetään kiinni, sillä ettei halua.

        Täältä / täällä pääsee alkuun ja yhteyteen...

        http://www.suomenkristityt.foorumimme.com

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Ilm 13:17: (Vapaa suomennos KJV:sta) Ja että kukaan ei voisi ostaa tai myydä, paitsi ne, joilla oli se merkki, pedon nimi, tai hänen nimensä luku.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ilm 13:17: (Vapaa suomennos KJV:sta) Ja että kukaan ei voisi ostaa tai myydä, paitsi ne, joilla oli se merkki, pedon nimi, tai hänen nimensä luku.

        Hei-

        Minusta käännös on ollut todella "vapaa" -uskon että alkukielen merkitys on toisin mitä ko. "vapaa" käännös on tehty.

        Toinen huomio; -- Mikrosiru on sekin jonkun keksimää touhotusta, -Raamatun profetiaan se ei perustu.

        Perustelen asiaa täällä;

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/15717313/pedon-merkin-tulkinnasta

      • Anonyymi
        Jaxinhotelli kirjoitti:

        Sulla on samansuuntaista ajatusta pedonmerkistä kuin Jehovan Todistajilla?

        Oletko Jehovan Todistaja tai jokin muu antikristillisen tahon edustaja?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sulla on samansuuntaista ajatusta pedonmerkistä kuin Jehovan Todistajilla?

        Oletko Jehovan Todistaja tai jokin muu antikristillisen tahon edustaja?

        Kerro nyt minulle ensiksi minkälainen teologia Jehovan todistajilla on asiasta?

        En minä tiedä, enkä nyt jaksa etsiä JHWH-org teologiaa.

        Tarkoitan kuitenkin mitä sanon riippumattaomana uskonnon järjestöistä, että kun Raamattua käännetään oikein, päästään sellaiseen tulokseen mitä esitän linkissäni https://keskustelu.suomi24.fi/t/15717313/pedon-merkin-tulkinnasta ja että mikrosiru touhotus on jonkun touhotusta ollut jota sitten ristikunta on ottanut kaivaakseen itselleen vaikeuksia.
        Ristikunta jotka mikrosirusta ovat hihhuloineet, eivät tavallisen usein osaa edes määrittää mikä on syntiä Raamatulla perustellen, ja eivät löydä mikrosirua koskevaa profetiaa Raamatusta.

        Rahan käytöstä vastike-suorite-perusteella ei siis minun mielestäni ole kyse lainkaan pedon merkin 13 luvussa, vaan omantunnon asioiden vaihtumisesta rahatta.

        Niinpä ajan loppuun saakka huvila- autokauppoja tehdään, ja marketeissa shoppaillaan.

        AAmen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sulla on samansuuntaista ajatusta pedonmerkistä kuin Jehovan Todistajilla?

        Oletko Jehovan Todistaja tai jokin muu antikristillisen tahon edustaja?

        Lisäys;

        Minulla on kahdet kreikankielen ja yhdet hebrean kielen sanakirjat, sellaiset joilla pääsee Raamatussa käytettyihin-

        Olen kysymyksen pedon merkistä itse tutkinut sanakirjoistani käytettyjen alkukieli sanojen merkitystä.

        Luettelon Raamatun vertauksista "ostaa ja myydä" olen joltakin kopsannut tähän.

      • Anonyymi
        Jaxinhotelli kirjoitti:

        Kerro nyt minulle ensiksi minkälainen teologia Jehovan todistajilla on asiasta?

        En minä tiedä, enkä nyt jaksa etsiä JHWH-org teologiaa.

        Tarkoitan kuitenkin mitä sanon riippumattaomana uskonnon järjestöistä, että kun Raamattua käännetään oikein, päästään sellaiseen tulokseen mitä esitän linkissäni https://keskustelu.suomi24.fi/t/15717313/pedon-merkin-tulkinnasta ja että mikrosiru touhotus on jonkun touhotusta ollut jota sitten ristikunta on ottanut kaivaakseen itselleen vaikeuksia.
        Ristikunta jotka mikrosirusta ovat hihhuloineet, eivät tavallisen usein osaa edes määrittää mikä on syntiä Raamatulla perustellen, ja eivät löydä mikrosirua koskevaa profetiaa Raamatusta.

        Rahan käytöstä vastike-suorite-perusteella ei siis minun mielestäni ole kyse lainkaan pedon merkin 13 luvussa, vaan omantunnon asioiden vaihtumisesta rahatta.

        Niinpä ajan loppuun saakka huvila- autokauppoja tehdään, ja marketeissa shoppaillaan.

        AAmen.

        Pedonmerkintä tehdään pakottamalla eikä mukauttamalla/aivopesemällä ihminen vauvasta uskomaan niihin valheisiin joihin saatana haluaakin ja saada ihminen uskomaan että valehtelemiseen on olemassa hyväksyttävät syyt. Jokainen joka valehtelee olipa syy mikä tahansa tekee sitä mitä saatana toivoo ihmisen tekevän.

        Valhe paljastaa aina että henkilö on saatanan / valheen asialla. Heidän paatuneen omantuntonsa kykenevyydestä tunnistaa asia saatanasta olevaksi voi olla vaikeaa, en tiedä. En ole koskaan ollut vastaavanlaisen vauvana aloitetun systemaattisen vihaamiseen tähtäävän aivopesun kohteena. Mutta älyllisesti he sen ymmärtävät vääräksi kun he valehtelevat saadakseen maailman vallattua kumartamaan saatanaa herrana.

        " Rahan käytöstä vastike-suorite-perusteella ei siis minun mielestäni ole kyse lainkaan pedon merkin 13 luvussa, vaan omantunnon asioiden vaihtumisesta rahatta. "

        Olen tehnyt yhden havainnon kristityistä ihmisistä, jotka uskovat että pedonmerkki on hengellistettävissä oleva asia. Sinullakin on mahdollisuus osallistua kyselyyn, jonka tein luterilaisuuspalstalle aiheesta.

        " Niinpä ajan loppuun saakka huvila- autokauppoja tehdään, ja marketeissa shoppaillaan. "

        Tämä on mahdollista vain pedonmerkin kanssa kaupoissa asioiville.

        Mukavia kauppareissuja mikrosiru otsassasi tai oikeassa kädessäsi, jotta voisit ostaa itsellesi mitä maailmalla on tarjota, sinulle en kuitenkaan toivottele enkä pahoja paiseita vaan hyviä mikrosiruttomia päiviä.

        Kuule hei-

        >>>> Et ole vähääkään ymmärtänyt asiaa mistä kirjoitin!

        - Kerro mistä saat Raamatusta profetian mikrosirusta? En minä ole löytänyt sellaista profetiaa.

        -- Sitten pyydän katsomaan kreikankielen "poiei" alkukielen merkityksen, ja ymmärtämään, ettei sitä ole KR1992 Raamattuumme käännetty oikein.

        -- Katso KR1938 Ilm 13:16-17 -se on jo oikeammin käännetty.

        Olen nyt langennut jonkun hihhulin mikrosiruteologiaan, jolla ei ole siis Raamatun kanssa tekemistä. Siinä voi olla itte perkele asialla, että kristikunta tekee itselleen vaikeuksia itse.

        Ymmärrä tämä, -

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sulla on samansuuntaista ajatusta pedonmerkistä kuin Jehovan Todistajilla?

        Oletko Jehovan Todistaja tai jokin muu antikristillisen tahon edustaja?

        Eikö ne raamatun herrat ole kaikille kristityille yhteiset???

        https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.html

        "Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus."

        Lopeta nyt jo hyvä ihminen sen barjeesuksesta höpöttäminen.
        Siinähän selvästi sanotaan että se bar oli noita ja väärä profeetta, luuletko että Paavali ja kumppanit olisivat sitä seuranneet kun jo tiesivät miehen noidaksi ja vääräksi profeetaksi.
        Jeesus nimisiä miehiä oli siihen aikaan paljonkin, mutta vain yksi Jumalan poika Jeesus Kristus!Hän on meidän herramme ja vapahtajamme, barjeesukset on jo lahonneet hautaansa mutta Jeesus Kristus elää taivaassa.

      • Parempi ku et perustelisi sillä kirjoituksesi on ihan päin mäntyä ..ikävä kyllä.

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Parempi ku et perustelisi sillä kirjoituksesi on ihan päin mäntyä ..ikävä kyllä.

        Täsmennä kiitos!
        Mitä jostain Raamatun pahis sivuhenkilö Barjeesuksesta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö ne raamatun herrat ole kaikille kristityille yhteiset???

        https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.html

        "Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus."

        (Maailman suurimman tietokoneen nimi on Peto)

        Ja koko maa seurasi ihmetellen petoa.

        ja he kumarsivat lohikäärmettä, koska se oli antanut sellaisen vallan pedolle, ja kumarsivat petoa sanoen: "Kuka on pedon vertainen, ja kuka voi sotia sitä vastaan?"

        Ja sille annettiin suu puhua suuria sanoja ja pilkkapuheita, ja sille annettiin valta tehdä sitä neljäkymmentä kaksi kuukautta.
        Ja se avasi suunsa Jumalaa pilkkaamaan, pilkatakseen hänen nimeänsä ja hänen majaansa, niitä, jotka taivaassa asuvat.

        Ja sille annettiin valta käydä sotaa pyhiä vastaan ja voittaa heidät, ja sen valtaan annettiin kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot.

        Ja kaikki maan päällä asuvaiset kumartavat sitä, jokainen, jonka nimi ei ole kirjoitettu teurastetun Karitsan elämänkirjaan, hamasta maailman perustamisesta.

        Jos kenellä on korva, hän kuulkoon.
        Jos kuka vankeuteen vie, niin hän itse vankeuteen joutuu; jos kuka miekalla tappaa, hänet pitää miekalla tapettaman. Tässä on pyhien kärsivällisyys ja usko.

        Ja minä näin toisen pedon nousevan maasta, ja sillä oli kaksi sarvea niinkuin karitsan sarvet, ja se puhui niinkuin lohikäärme.
        Ja se käyttää kaikkea ensimmäisen pedon valtaa sen nähden ja saattaa maan ja siinä asuvaiset kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava parani.

        Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden.

        Ja se villitsee maan päällä asuvaiset niillä ihmeillä, joita sen sallittiin tehdä pedon nähden; se yllyttää maan päällä asuvaiset tekemään sen pedon kuvan, jossa oli miekanhaava ja joka virkosi.

        Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin. 16Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa,

        ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.

        Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi.

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Parempi ku et perustelisi sillä kirjoituksesi on ihan päin mäntyä ..ikävä kyllä.

        mikirosirutus tulee niille tyypeille, jotka sen ottaa, ja niille tulee vaikeeta jotka eivät ota, todelliset uskovaiset eivät Raamatun Sanan takia si--tä o----ta!

    • Anonyymi

      Mites kauan siinä menee, jos lähtee soutuveneellä?

      • Anonyymi

        ai minne??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ai minne??

        Sinne sademetsään, missä "on tilaa elää piilossa pakolliselta pedon merkinnältä".

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Saanko minä sinun sirusi, jos sinulla on tililläsi rahaa.

      • Anonyymi

        ei mulla ole rahaa, eikä siruakaan, joten ole hyvä ja mene ettimään se jostain muualta, vaikka Ruotsista.

    • Anonyymi

      Onko 666 BitCoin??

      • Anonyymi

        Pölhö Kustaalla on nuo syntymänumeroina

    • Anonyymi

      Käteinen raha pois.Kortit ei enää toimi.
      Oikeassa kädessä tai otsassa mikrosiru.
      Ilman sitä ei voi ostaa eikä myydä.
      Tilillä olevat varat muuttuvat Bitcoiniksi?

    • Anonyymi

      Minulla oli käsitys, että EU:n direktiivi määrittelee: jos joku laskuttaa euroalueella, sitten maksuksi pitäisi kelvata eurovaluutta. Sen pitäisi olla käypää valuuttaa edelleen.

      Käsitykseni mukaan laitokset, yrittäjät ja muut, jotka eivät ota vastaan käteistä, rikkovat tuota EU:n direktiiviä.

      Entäs pankit sitten? Asiakkaalle on lähetetty asiakkaan tuntemisen kyselylomake:
      https://saastopankki.fi/asiakkaantunteminen

      Mitä tämä merkitsee? Jos käytät käteistä, saatat joutua sitä selittelemään? Onko tällainen tietojen kysely ristiriidassa em. direktiivin kanssa?

    • Aloitukseen ....Kyllä se näin on .Täten raamatun sana eli Jumalan ilmoitus meille varoittaa vaikeista ajoista ja siinä punnitaan kestävyys ja usko .
      Kun se merkkiaika tulee merkkeineen niin uskovat tajuavat ,että se on itse saatanan lähettilään järjestelmä ja se on.
      Silloin ei tarvitse pohtia onko vai eikö ole sillä asia on selvä uskoville kun raamatun profetia jälleen kerran tulee käymään kohdalleen .
      Joillekkin tulee todellinen ahdistus jopa kuolema niinä päivinä ,mutta ....sen vaiheen läpi on käytävä ,jotka on elossa niinä päivinä ja voimme uskoa ,että maailma on muutenkin silloin ....onko ketään ,joka tekisi hyvää maanpäällä eli aika on todella surkea.

      • Anonyymi

        Minua inhottaa nyt se, että sinä et o-saa kir-joit-taa kieli-opin mukaisesti Raa-mat-tua isolla kirjaimella, senkin Idiootti!

    • Anonyymi

      Tuossa tuoretta näkemystä aihepiiriin: http://www.thepukki.fi/blog/post/kohti-pedon-merkkia

      Siitä löytyy myös aiemmat artikkelilinkit, joissa perusteltu sirun tms sen tyyppisen teknisen välineen kelpoisuus pedon merkiksi: esim. vertailu Jumalan merkin matkimiseen Hes. 9:4, juutalaisten merkkaus natsien keskitysleireillä ym – ja sirun ottaneille Ilm. 16:2:n paha ja ilkeä paise, miksi jne: http://www.thepukki.fi/blog/post/pedon-merkki-valmiina-jaettavaksi

      Johan ne Suomessa siirsivät messuilla sähköistä rahaa urpon käteen implantoituun mikrosiruun: https://www.youtube.com/watch?v=Pyhqjs7wm-M&t=52s

    • Anonyymi

      Oli sitten mikrosirusta mitä mieltä tahansa, ihan varmuuden vuoksi kenenkään uskovan ei sitä kannata ottaa.
      Minusta se selkeästi ON pedon merkki ja sitä edeltävästi on käteisen käytön loputtava.
      Siispä ehdotan että jokaikinen uskova yrittää käyttää käteistä niin paljon kuin suinkin pystyy, jättää mobiilimaksamiset ja itsepalvelukassat.
      Itse olen tätä toteuttanut jo vuosia parhaani mukaan, ei nettiostoksia ellei ole pakko ja pelkällä käteisellä.
      Näin estämme ottoautomaattien vähentymistä ja työllistämme myös kassoja.
      Hyvä olisi myös tarkoituksella nostaa rahaa pankista jotta palvelu säilyy, se on tärkeä palvelu monille.
      Huolehtikaamme näin myös ikä-ihmisten mahdollisuudesta elää ja toimia.

      • Anonyymi

        Mikrosirussa tulisi esiintyä kolme lukua, 600, 60 ja 6. Jos mikrosirussa on muita lukuja, se on pelkkä tavallinen siru eikä pedon merkki.

      • Anonyymi

        Aivan. Mutta on myös huomattava, että jossain vaiheessa tuo Raamatun ennustus sitten oikeasti toteutuu – ja nyt aletaan olla jo aika lähellä sitä.

        Uskovissa asuvan Hengen kautta he ovat maan suola (Matt. 5:13) ja maailman valkeus (Matt. 5:14). Suola on säilöntäaine, mutta se myös estää turmeltumisen leviämistä. Valkeus karkottaa pimeyden, sen ympäristön, jossa ihmiset mielellään tekevät pahuutta (Joh. 3:19). Kun seurakunnassa (1 Kor. 3:16) ja yksilöuskovissa (1 Kor. 6:19) pysyvästi asuva Pyhä Henki jättää maailman, laittomuuden pidättäjä lähtee.

        ”Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää” (2 Tess. 2:7)

        Raamatullisesti kestävä selitys pidättäjälle on mainittu, seurakunnassa ja yksilöuskovassa asuva Pyhä Henki. Tuossa edellä mainitussa jakeessa ”tieltä” on Strongin sanakonkordanssin numero 3319, ”mesos”, mikä tarkoittaa ”keskeltä, keskuudesta”.

        Pyhä Henki otetaan ”keskuudesta”, ylöstempauksessa, ja sen jälkeen antikristus ilmestyy. Paavali puhui 2 Tess. 2:5:ssä, ”Ettekö muista, että minä, kun vielä olin teidän tykönänne, sanoin tämän teille?” Eli Tessan uskovien tuli muistella sitä, mitä Paavali oli puhunut ollessaan heidän tykönään.

        Mitä/milloin Paavali puhui – seurakunnalle joka silloin jo oli suurissa ahdistuksissa ja vainoissa (2 Tess. 1:4)?

        ”Mutta me emme tahdo pitää teitä, veljet, tietämättöminä siitä, kuinka poisnukkuneiden on, ettette murehtisi niinkuin muut, joilla ei toivoa ole. Sillä jos uskomme, että Jeesus on kuollut ja noussut ylös, niin samoin on Jumala Jeesuksen kautta myös tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan. Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa. Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla.” (1 Tess. 4:13-18)

        Lohduttava Toivo...

        Mutta aikamme täällä alkaa käydä vähiin. Käytetään se viisaasti.

      • Anonyymi

        Ilmestyskijan mukaan kyseinen peto tunnusomaisena tekonaan lyö tulen taivaasta maahan, ja pedon merkki on χιϛ.

        Kyseistä petoa tuskin tarvitsee pelätä, kun kyseessä on suomalaisille tuttu Ukko ylijumala. Raamattu tunnustaa myös suomalaisten kansanjumalien olevan olemassa ja oikeita jumalia - suomalaiset eivät usko olemattomiin, vaan sellaisiin jumaliin jotka myös kristinusko tunnustaa.

        Kyseisen raamatunkohdan merkitys on luonnonuskontojen tunnustaminen, mutta antikristuksen nousemista sen sijaan ei tarvitse pelätä jos käyttää pikakassoja.

        Kirjoitit:
        #Uskovissa asuvan Hengen kautta he ovat maan suola (Matt. 5:13) ja maailman valkeus (Matt. 5:14). Suola on säilöntäaine, mutta se myös estää turmeltumisen leviämistä. Valkeus karkottaa pimeyden, sen ympäristön, jossa ihmiset mielellään tekevät pahuutta (Joh. 3:19). Kun seurakunnassa (1 Kor. 3:16) ja yksilöuskovissa (1 Kor. 6:19) pysyvästi asuva Pyhä Henki jättää maailman, laittomuuden pidättäjä lähtee.#

        Ihmetyttää tekstisi ristiriitaisuus. Käytät kristillisten Kaikkivaltiaan Jeesuksen tekstiä ja kristittyjen laittomuuden oppeja!
        Jos palvelet oppeinesi kristittyjen linjaa kristillisten tuella niin Kaikkivaltiaan mukaan
        uskominen on kielletty kristittyjen raamatussa ja kiellon rikkoja ovat jo tuomittuja.
        TUTKI:
        Kaikkivaltiaan kristillisen Jeesus asettaa vaatimuksen:
        Joh. 14:15 Jos te rakastatte minua, niin pitäkäät minun käskyni.
        Ja Hän tekee selväksi oman oikeudensa....
        Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
        28:18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä."
        24:23 Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
        24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee (Apostolien teot:13:6), ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.
        Matteuksen evankeliumi:
        Kielletyn uskomisen seurauksista....
        7:23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
        23:33 Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon?
        TUOMIO:
        Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
        25:41 "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen."
        -----------
        Tässä ne raamatussa olevat kristittyjen herrat, Barjeesukseen uskomisen Jeesus kielsi Kaikkivaltiaana. Hänen Vallan riistaminen ei ole soveliasta...:
        https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.html
        "Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmestyskijan mukaan kyseinen peto tunnusomaisena tekonaan lyö tulen taivaasta maahan, ja pedon merkki on χιϛ.

        Kyseistä petoa tuskin tarvitsee pelätä, kun kyseessä on suomalaisille tuttu Ukko ylijumala. Raamattu tunnustaa myös suomalaisten kansanjumalien olevan olemassa ja oikeita jumalia - suomalaiset eivät usko olemattomiin, vaan sellaisiin jumaliin jotka myös kristinusko tunnustaa.

        Kyseisen raamatunkohdan merkitys on luonnonuskontojen tunnustaminen, mutta antikristuksen nousemista sen sijaan ei tarvitse pelätä jos käyttää pikakassoja.

        ylöstempaus tapatuu Raamatun mukaan sitten kun rikkaat menevät luoliin piiloon jotain odotettavissa olevaa hirveää katastrofia, luonnon mullistusta, joka ei ole tässä ja nyt, mutta se aika kuitankin tulee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ylöstempaus tapatuu Raamatun mukaan sitten kun rikkaat menevät luoliin piiloon jotain odotettavissa olevaa hirveää katastrofia, luonnon mullistusta, joka ei ole tässä ja nyt, mutta se aika kuitankin tulee.

        uskovaiset eivät ikina kirjoita Raamattua pienellä alkukirjaimella jos joku niin tekee, voit epäillä tekstiä

    • Anonyymi

      Mitä enemmän olen sirusta lukenut, sitä vakuuttuneempi olen sen olevan pedon merkki.
      Sen käytännön toimivuuden vuoksi otolliset paikat kehossa ovat juuri oikea käsi ja otsa.
      Voisiko Raamattu asiaa enää suoremmin sanoa, ei lue sanaa mikrosiru mutta kun ei ollut silloin sellaista sanaakaan ihmisillä olemassa tai käsitystä.
      Siinä viitataan kuitenkin lävistävään merkkiin,pistoon,naarmuun eli johonkin joka menee ihmisen sisälle, kehoon fyyisesti.
      Oleellista olisi meidän kaikkien uskovien toimia tätä käteisen katoamista vastaan, jotta mahdollisimman moni vielä ehtisi pelastua ennen merkin aikaa.
      Nuoriso käyttää eniten mobiilimaksamisia, pitävät sokeat lampaat sitä vielä siistinä juttuna.
      Puhukaa lapsille ja teineillenne tästä, emmehän toivo että hekään joutuvat valinnan eteen vielä.
      Myös tiedon jakaminen ja pyynnöt ylöspäin ovat tärkeitä.
      Toivon että meidät temmataan pilviin ennen merkin tuloa, epäilen kuitenkin onko niin? Jos tempaus onkin myöhempänä ja joudumme marttyyreiksi kieltäytyessämme sirusta olkoon niin.
      Herra antaa voimaa.
      Tietääkseni on olemassa myös marttyyriyden armolahja, että voi tyynin mielin pelkoa tuntematta iloiten antaa henkensä teloitettaessa.
      Ei Stefanuskaan pelännyt, hän näki Herran kirkkauden ja hänen kasvonsa näyttivät enkelin kasvoilta, ja Herra otti hänet pois.
      Tuskin hän ehti edes juurikaan tuskaa tuntea.

      • Anonyymi

        Jos joku vielä kipuilee tempauksen ajankohdan kanssa - ja jaksaa vielä itsekin lukea Raamattua - niin tehkääpä tämä yksinkertainen testi:

        Ajatelkaa, että tempaus tapahtuu ennen vaivan aikaa. Lukekaa sitten 2 Tess. 2. luku. Paavalin lohduttava puhe siitä, etteivät pelästyneet ja jo mielensä maltin menettäneet tessalonikalaiset todellakaan olleet jääneet Herran päivään - jota muualla Raamatussa kuvataan Jumalan koston ja vihan päiväksi - kuulostaa sekä "järkevältä" että johdonmukaiselta.

        Sitten, ajatelkaa että tempaus tapahtuukin vaivan ajan lopulla, ja lukekaa 2 Tess. 2. luku uudelleen. Paavalin ko. kirjoitus muuttuukin sangen oudoksi, lähes "järkeenkäymättömäksikin": eihän hänen olisi pitänyt rauhoitella pelokkaita tessalonikalaisia, vaan koettaa jollakin ihmeen konstilla vahvistaa heitä lisää, jotenkin seuraavasti: "Kyllä, te olette jo monissa vaivoissa ja ahdistuksissa - sellaisissa, että minähän aivan kerskaan teistä niistä toisille seurakunnillekin (2 Tess. 1:4), mutta kuten tiedätte, paljon paljon pahempaa on vielä edessä sitten, kun se aika alkaa. Sillä niinä päivinä on oleva ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut hamasta luomakunnan alusta, jonka Jumala on luonut, tähän asti, eikä milloinkaan tule. Niin, silloin käyvät kuolevaiset harvinaisemmiksi kuin puhdas kulta, ihmiset harvinaisemmiksi kuin Oofirin kulta. Kyllä, sehän tulee olemaan aivan hirvittävä ajanjakso, koko maailmassa. Sana sanoo niin. Valitettavasti minun täytyy rehellisesti teille näin kertoa, että teidän on vain jotenkin yritettävä selviytyä siitä, tai... Anteeksi mitä? Ai ettäkö mitä se 1 Tess. 4:18:n pyyntöni lohduttaa toisianne niillä tempauksesta kertovilla sanoillani? No niinkuin siinä sanoin, jos olette säilyneet elossa, teidät temmataan kuolemaa näkemättä - muutoin kuolleista. Ai ettäkö sittenhän teidän kannattaisi toivoa pikaista ja kivutonta luonnollista kuolemaa, välttääksenne ne hirveydet kohdallenne, jos se alkaa jo teidän aikananne - kun jo nyt teillä on näin vaikeaa ... no, olette kieltämättä oikeassa ..."

        ????!!!!

        Lohduttava toivo? Ei todellakaan. Vaan niille, jotka jättivät - ja jättävät - kaiken Hänen takiaan, Herran lohduttava Sana on: "Älköön teidän sydämenne olko murheellinen".

      • Anonyymi

        Pedon merkin ottaminen on raamatun mukaan lopullinen, mikrosirun saa kädestä puukolla kaivamalla pois, joten pedon merkki ei voi olla mikään siru jonka saa pois.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pedon merkin ottaminen on raamatun mukaan lopullinen, mikrosirun saa kädestä puukolla kaivamalla pois, joten pedon merkki ei voi olla mikään siru jonka saa pois.

        No oletko niin tyhmä että otat sen riskin että oletkin väärässä?
        Ikuisuudella helvetissä tässä pelaillaan.
        Siru rikkoutuu ja akkuna oleva myrkky tappaa sinut jos sitä yrittää kaivaa ulos, nyt vaaditaan kypsyyttä koska asia on niin vakava.
        Itse uskon vakaasti sen olevan siru, mahdollisesti corona-rokotuksen mukana tuleva.

        Huomaan että olet henkisesti kypsymätön ja pelokas, nimittelemällä toisia tyhmiksi, osoitat ilmeisesti oman fiksuutesi. Minä en pelkää mitään pedon merkkiä, olen uskossa ja uskovat temmataan taivaaseen ennen kuin pedon merkki tulee, sitten kun antikristus nousee valtaan.

        Sitä paitsi jos rokotteen mukana tulisi pedon merkki, sen pitäisi kulkeutua, oikeaan käteen tai otsaan. Ne ovat raamatun mukaan pedon merkin paikat, koko ajatus pedon merkistä perustuu raamattuun joten pitää ymmärtää mitä siellä lukee.

        Sori jos loukkasin! Minähän kyllä kysyin että olisitko niin tyhmä ja ottaisit? En varsinaisesti sanonut sinua tyhmäksi, minusta minkään merkin ottaminen oikeaan käteen tai otsaan olisi tyhmää uskovalta.
        Olet oikeassa siinä että minä pelkään, pelkään kovastikin koska en ole varma tempauksen ajankohdasta.
        Toivon todella ja rukoilen että Jeesus hakisi meidät ennen sitä, tai että saisin kuolla ennen marttyyriksi joutumista.
        Jos olemme täällä pelkään myös uskovien avuttomassa tilassa olevien läheisteni vuoksi, en tiedä kuinka pystyn suojelemaan heitä.
        Pelkään pahoin että olemme täällä vielä silloin, kuinka kauan en tiedä, kukaan ei voi varmasti tietää.
        En halunnut sanoa pahasti, anteeksi!
        Tytti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huomaan että olet henkisesti kypsymätön ja pelokas, nimittelemällä toisia tyhmiksi, osoitat ilmeisesti oman fiksuutesi. Minä en pelkää mitään pedon merkkiä, olen uskossa ja uskovat temmataan taivaaseen ennen kuin pedon merkki tulee, sitten kun antikristus nousee valtaan.

        Sitä paitsi jos rokotteen mukana tulisi pedon merkki, sen pitäisi kulkeutua, oikeaan käteen tai otsaan. Ne ovat raamatun mukaan pedon merkin paikat, koko ajatus pedon merkistä perustuu raamattuun joten pitää ymmärtää mitä siellä lukee.

        Katso luciferace aloitukseni ketjun lopussa oleva video, se vastaa kysymykseesi rokotteen tavasta muodostaa pysyvä merkki käteen,ihoon.
        Suoritetaan mikroneulaus-systeemillä ja jää kuvio joka luetaan lukulaitteella.

        Ilmankos ihmisiä on totutettu mikroneulaukseen jo kauan, sitä käytetään kasvohoidoissa tosin ilman noita aineita tietysti. Niitä mikroneulaimia myydään jopa kotiin, mukamas nuorentavat ihoa pistelemällä ihoon pieniä reikiä.
        Ehkä ihmisten totuttamista ajatukseen tuokin.

      • Anonyymi

        eipä taida temmata ketään pilviin, ennenkuin tapahtuu se suuri maan järkkyminen, jakun ihmiset ihan oikeasti menevät luoliin piiloon jotakin, joka voisi ehkä olla vaikka ydinpommin aiheuttamat onelman luonnossa, jotka ovat hyvin hirvittäviä, ja juuri ennen niitä tapahtumia uskovaiset katoaa, niihän siellä Raamatussa sanotaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pedon merkin ottaminen on raamatun mukaan lopullinen, mikrosirun saa kädestä puukolla kaivamalla pois, joten pedon merkki ei voi olla mikään siru jonka saa pois.

        tai sitten se on, kuka kaivaa sen vapaaehtoisesti puukolla sieltä ulos??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pedon merkin ottaminen on raamatun mukaan lopullinen, mikrosirun saa kädestä puukolla kaivamalla pois, joten pedon merkki ei voi olla mikään siru jonka saa pois.

        et sinä saa mitään mikrosirua kaivelluksi ulos. harva niitä puukkoja sitten tulee kuitenkaan käyttelemään

    • Anonyymi

      En tällä hetkellä usko, jos mitään ihonalle laitettavaa mikrosirua maksuvälineeksi edes tulee, että se olisi pedon merkki. En silti ottaisi sitä. Vieras esine elimistössä tuntuu ajatuksena luonnottomalta, epämiellyttävältä. Lisäksi joskus vieras esine todella aiheuttaakin jonkinlaisen hylkimisreaktion elimistössä. Vielä järki sanoo, että entä jos jokin taho hakkeroi sen? Kysymys ei silloin olisi vain tavallisen tietokoneen hakkeroinnista vaan sellaisen asian, joka on osa ruumista! En ymmärrä miten sellainen mikrosiru parantaisi turvallisuutta. Esim. jos holviin pääsemiseksi tarvitaan iiris tunnistus, luulisi holviin pääsemisen olevan vaikeampaa. Todellisuudessa sellainen vain pakottaisi rikollisen olemaan raaka ja tappamaan ihminen, jolta sitten repii silmän päästä. Sama juttu ihonalla olevan mikrosirun kanssa.

      • Anonyymi

        Pedon merkin osalta ”omistaja” tuskin miettii mitään siitä, mistä voisi olla haittaa tms ongelmia itse sirutetulle. Piru haluaa tuolla merkillä jakaa porukan kahtia: kumartajiin ja kohta päättömiin (Ilm. 20:4 sana ”teloitetut”, pelekizo, tarkoittaa dekapitaatiota).

        Pedon Merkki on toiselta osaltaan kaupallinen ”viisumi”: ilman sitä ei onnistu ostot eikä myynnit. Nythän maailma alkaa jo olla valmis tuohon: jos käteinen poistuu kokonaan, voidaan sähköisellä rahalla todella pysäyttää kaikki. Sillä jos silloin sirusta pannaan ”virta pois”, olet yhtäkuin olematon.

        Merkin hengellinen osuus tulee siinä, että tuolla teknisellä härpäkkeellä Saatana voi imitoida Hes. 9:4:n Jumalan merkkiä. Ja se että merkin ottaneisiin tulee paha paise (Ilm. 16:2) selittyisi hyvin esim sillä, että elektromagneettisen pulssin tms aiheuttamana siru särkyy ihon alla => Litium vuotaa myrkyllisenä nahkan sisällä.

        Mitä tulee esimerkiksi sapattiin pedon merkkinä, jo pelkästään tuo Ilm. 16:2 poissulkee sen: ”Ja ensimmäinen lähti ja vuodatti maljansa maan päälle; ja tuli pahoja ja ilkeitä paiseita niihin ihmisiin, joissa oli pedon merkki ja jotka kumarsivat sen kuvaa”.

        ”Sapatti” ei ole kenenkään otsassa tai kädessä (Ilm. 13:16) – ja koetapa estää kaikki ostaminen ja myyminen aivan kaikilta niiltä – koko maailmassa – jotka eivät pidä sapattia, ja joissa ei ole sapatti: ”ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku” (Ilm. 13:17).

        Periaatteessa kaikki ko. merkkiin tarvittava teknologia jo löytyy. Vielä puuttuu sen merkin ”jakajan” esiinastuminen.

      • Anonyymi

        Pedon merkki on ennemminkin rannekello.
        Tammikussa ja kesäkuussa rannekellossa aina näkyy pedon merkki, 6.1. klo 6, ja 6.6. klo 6. Ranteessa on pedon merkki, kun käyttää kelloa. Luottokortissa/mikrosirussa pedon merkkiä ei ole, vaan pelkkä 16-numeroinen numerosarja.

        Vähän ylempänä kirjoittelin:

        "joissa perusteltu sirun tms sen tyyppisen teknisen välineen kelpoisuus pedon merkiksi"

        Minusta on se ja sama, onko SE merkki lopulta jonkinlainen mikrosiru, elektroninen tatuointi tai mikä hyvänsä. Mutta otsassa tai kädessä se on. Eli kellossa on "ongelma".

        Tärkeintä minusta on nyt havahtua ainakin näihin:

        1. Bitcoinit ym tekevät ensimmäistä kertaa maailmanhistoriassa oikeasti mahdolliseksi ko. tyrannian. Aina kun on rinnakkaisvaluuttaa tms., menee vaikeaksi estää&valvoa
        2. Nyt siis jo Suomessa siirrettiin kännykällä rahaa käsisiruun. On siis vehkeet olemassa - ja rahansiirto näkyi tilillä
        3. Käytännössä puuttuu vain SEN merkin jakaja. Liekö hiippailee jo kulisseissa ...

        Luottokortin numero on kuin oma nimi ja sosiaaliturvatunnus - kun sen osaa ulkoa, ei tarvitse kantaa mukana korttia tai sirua johon se on kirjoitettu. Ei ole pedon merkki sen enempää kuin henkilölle kasteessa annettu nimikään.
        Luottokortti on periaatteessa tarpeeton, jos opettelee ulkoa 16-numeroisen luvun ja 3-numeroisen turvakoodin, voi maksaa pikakassalla vain näpyttelemällä luottokortin numerot maksupäätteeseen.

        Rannekelloa sen sijaan on pakko pitää mukana jos haluaa tietää kellonajan eikä esim. käyttämänsä bussipysäkin lähellä missään ole julkisia kelloja.

        Minun ”tulokulma” on Raamattu, joka sanoo että otsassa tai kädessä (Ilm. 13:16; Ilm. 20:4).

        Ja antikristus ei pahemmin keskustele, haluatko merkin itseesi. Jollet, pää pois.

        Muuten, Ilmestyskirja kertoo että myös Jumalan omilla (se 144 000) on noihin aikoihin merkki otsassaan, Ilm. 7:3; Ilm. 9:4 sekä Ilm. 14:1:

        ”Ja minä näin, ja katso, Karitsa seisoi Siionin vuorella, ja hänen kanssaan sata neljäkymmentä neljä tuhatta, joiden otsaan oli kirjoitettu hänen nimensä ja hänen Isänsä nimi.”

        Myös suurella portolla on otsassaan nimi (Ilm. 17:1-5).

        Näyttää olevan vähän kaikilla joku nimi otsassa ...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vähän ylempänä kirjoittelin:

        "joissa perusteltu sirun tms sen tyyppisen teknisen välineen kelpoisuus pedon merkiksi"

        Minusta on se ja sama, onko SE merkki lopulta jonkinlainen mikrosiru, elektroninen tatuointi tai mikä hyvänsä. Mutta otsassa tai kädessä se on. Eli kellossa on "ongelma".

        Tärkeintä minusta on nyt havahtua ainakin näihin:

        1. Bitcoinit ym tekevät ensimmäistä kertaa maailmanhistoriassa oikeasti mahdolliseksi ko. tyrannian. Aina kun on rinnakkaisvaluuttaa tms., menee vaikeaksi estää&valvoa
        2. Nyt siis jo Suomessa siirrettiin kännykällä rahaa käsisiruun. On siis vehkeet olemassa - ja rahansiirto näkyi tilillä
        3. Käytännössä puuttuu vain SEN merkin jakaja. Liekö hiippailee jo kulisseissa ...

        Amerikkalaisen NBC News:in toimittaja Sarah Harman uutisissaan: ”Ihmisten mikrosirutus saattaa olla tulevaisuutemme, mutta Ruotsissa se on jo tätä päivää”.

        Pedon merkki, melkein täällä ...: http://www.thepukki.fi/blog/post/pedon-merkki-valmiina-jaettavaksi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pedon merkki on ennemminkin rannekello.
        Tammikussa ja kesäkuussa rannekellossa aina näkyy pedon merkki, 6.1. klo 6, ja 6.6. klo 6. Ranteessa on pedon merkki, kun käyttää kelloa. Luottokortissa/mikrosirussa pedon merkkiä ei ole, vaan pelkkä 16-numeroinen numerosarja.

        Mielestäsi se on rannekkello? hiihhiihhhihhhihhiihhhihhihhhihhhiiii....!

    • Anonyymi

      Mitä Paavali kirjoittaa Jumalan armolahjasta, Jeesuksesta Kristuksesta?

      "Sillä meidän vielä ollessamme heikot kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien edestä."
      "Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme."
      "Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut."

      Missä kohtaa Paavali mainitsee synnintunnon edellytykseksi Jumalan armon saamiselle? Millä tavoin ilmaukset "heikko, jumalaton, syntinen ja Jumalan vihollinen" ilmaisevat synnintuntoa ja katumusta? Kun ihminen on VIELÄ "HEIKKO, JUMALATON, SYNTINEN JA JUMALAN VIHOLLINEN", onko hän silloin JO "kääntynyt katumuksessa ja synnintunnossa" Jumalan puoleen? Ovatko JUMALATTOMUUS JA JUMALAN VIHOLLISUUS synonyymejä katumiselle ja synnintunnolle? Tarkoittavatko nuo neljä ilmausta suurin piirtein SAMAA?

      Sisällissodan aikana Kajaanissa valkoiset olivat teloittamaisillaan kiinni otettujen punaisten joukosta kolme henkilöä. Koska tuomitut olivat perheellisiä miehiä, astui punaisten rivistä esiin kolme poikamiestä, jotka ilmoittivat, että he voivat asettua tuomittujen tilalle, koska nämä olivat perheellisiä. Valkoisten upseeri suostui ehdotukseen, ja poikamiehet ammuttiin. Kun nyt nämä kolme poikamiestä ammuttiin, kolme perheellistä miestä säästyi kuolemantuomiolta. Voisi kai sanoa, että tuo poikamieskolmikko kuoli "oikeaan aikaan" noiden kolmen perheellisen edestä.

      Paavali kirjoittaa:

      "Sillä meidän vielä ollessamme heikot kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien edestä."
      "Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme."

      Eli: kuoliko Kristus edestämme siinä vaiheessa, kun osasimme oikealla tavalla katua syntisyyttämme ja pahuuttamme ja pyytää Jumalalta syntejämme anteeksi? Vai tulimmeko me "oikeaan aikaan" tapahtuneen kuoleman ansiosta SOVITETUIKSI peräti siinä vaiheessa, kun me EMME olisi voineet vähempää piitata koko Jumalasta ja synti- ja syntisyyskysymyksestä? Mitä kirjoittaa Paavali?

      "Jos me SILLOIN, kun vielä olimme Jumalan VIHOLLISIA, tulimme SOVITETUIKSI hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta."

      Kun kolme poikamiestä kaatui kuolleena maahan, valkoisten upseeri olisi osoittanut joko täydellistä ymmärtämättömyyttä tai patologista sikamaisuutta poikamiehille antamaansa lupausta kohtaan, jos hän olisi mennyt teloituksen jälkeen asettamaan henkensä säästäneille perheellisille miehille VIELÄ LISÄEHTOJA, jotta nämä voisivat säilyttää henkensä.

      Suurin osa nykykristityistä uskoo jumalaan, joka suhtautuu Poikansa kuolemaan kuin tällainen hypoteettinen idiootti/sika. On aivan sama, kuinka hienoin sanakoukeroin ja -siteerauksin he tämän uskonsa perustelevat, se ei tällaisen "jumalan" idioottimaisuutta/sikamaisuutta muuksi muuta. Surullista ja omituista tässä on tietenkin se, että tällainen "usko" perustellaan itselle ja muille useimmiten nimenomaan Raamatulla.

      Kammottavan sekasortoisena ja kuohuvana vuonna 1918 valkoisten upseeri kykeni pitämään kolmelle (taatusti vihaamalleen) viholliselle antamansa lupauksen. Siksi minusta on kummallista, että tällainen nykykristittyjen "raamatullinen" jumala kykenee pitämään - Paavalin vakuutteluista huolimatta - oman Poikansa kuolemaa paljon halvempiarvoisena kuin valkoinen upseeri piti kolmen vihollisensa kuolemaa ja heille antamaansa lupausta.

      • Anonyymi

        Oliko Kajaanissa ammutuissa sinun läheisiäsi? Tiedoksi, että minun sukulaiseni punaisen isän valkoiset telottivat. Joten on läheltä tuo asia.

        Mutten silti ala tekemään vertauskuvasta oppia.

        Jos/kun tuo Kajaani- tarina on oikeasti totta, nuo kolme olivat todella jaloja. Mutta sillä kertaa pelastuneilta ei edellytetty omaa tekoa.

        Toisin on pelastus Kristuksessa: "Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme" (Room. 6:23) ja "Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä." (1 Joh. 1:9)

        Sinun ”teologiasi” toisi siis pelastuksen piiriin Kristusta kiroavan saatanapalvojankin. Kerrataanpa siis vanha tuttu:

        "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä." Joh. 3:16

        Usko HERRAAN Jeesukseen, niin sinä pelastut – ja saat anteeksi syntisi, ja synnin.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Tässäkö nyt on sitten se THE pedon merkki?
      Patentin numero 060606 ja kuvaus sanoo: Ei voi ostaa, myydä, matkustaa, työskennellä – tai ylipäänsä ”olla olemassa” ilman sitä implantoituna ihmisruumiiseen.
      http://www.thepukki.fi/blog/post/kehoa-kyttaava-kryptovaluuttajarjestelma

      • Anonyymi

        Järkyttävää, Tämä se on, rokotetta ei voi ottaa. Itkettää, tulispa Jeesus pian!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Järkyttävää, Tämä se on, rokotetta ei voi ottaa. Itkettää, tulispa Jeesus pian!

        Toivotaan että se tulee seuraavan 2000 vuoden aikana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivotaan että se tulee seuraavan 2000 vuoden aikana.

        Saahan sitä toivoa, toiveeksi se tosin jääkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saahan sitä toivoa, toiveeksi se tosin jääkin.

        Täytätte taas Raamatun Profetiaa, hauskaa sinällään ettette itse sitä tiedä.
        Raamatussa kerrotaan että juuri tuonkaltaisia puheita tulee kun Herran tulo vielä viipyy.
        Olen täysin varma että Jeesus tulee, siitä ei ole pienintäkään epäilystä.
        Nimittäin mikään, ei mikään voi sitä estää ja Jeesus pitää lupauksensa, aina.
        Tytti, aloittaja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saahan sitä toivoa, toiveeksi se tosin jääkin.

        paitse kun ei uskovaisilla toiveeksi jää.

    • Anonyymi
    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Pedonmerkki on sunnuntai, ihmiskäsky pyhäksi. . . Jumalanmerkki on sapatti.

        1234567---

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pedonmerkki on sunnuntai, ihmiskäsky pyhäksi. . . Jumalanmerkki on sapatti.

        1234567---

        Tuo on keksitty ennen kuin oli tullut realistisempi vaihtoehto pedon merkiksi.
        Uskomalla tuohon kaukaa haettuun sapattiin (,joka ei sovi profetiaan oston ja myynnin kohdalta), ajaudut harhaan.
        Todellakin kehoitan sinua perehtymään rokote/merkintä asiaan:
        Kanavasuosituksia: Flowsadepisaroita, 7 grains of salt ja the call for a upprising you tubessa.
        Lisäksi thepukki sivusto suomeksi.
        Siunausta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pedonmerkki on sunnuntai, ihmiskäsky pyhäksi. . . Jumalanmerkki on sapatti.

        1234567---

        Tuo on keksitty ennen kuin profetia tuli lähelle täyttymistään.
        Adventistejen kannattaisi korjata oppinsa tuossa kohtaa.
        Siru/rokotteessa tai ilman on selvä pedon merkki.
        Sunnuntai ei liity ostoon ja myyntiin.

    • Anonyymi

      Heitte sitä pedonmerkkiä ja luettelet mahdollisuuksia todistaen kuinka uskot uskomuksineen ovat ihmiskunnalla ilman todellista FAKTAA tarpeetonta!
      Paljon hyödyllisempää on etsiä ensin ihmiskunnalle säädettyjen Lakien tukimisen lähteet ja sitten seurata ja katsoa mistä se pedon laittomuudet maailmaan leviävät ja pajastaa pedon ja periaatteessa niitä voi olla useita, ainakin jos ihmisyyden sielun vihollisuudet otetaan huomioon, tätä herraa palvelevien tuolla....
      https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.html

    • Anonyymi

      WWW=666. Raamattu kertoo tulevista uskovien vainoista. Marttyyrejä tulee, mutta he pääsevät suoraan taivaaseen Jumalan luo, joten he olevat onnellisessa asemassa suhteessa vaivan aikaan jääviin verrattuna, koska heillä on vaara langeta. Vaivan aika kysyy kestävyyttä,sanoo Raamattu. Kun vihdoin Jeesus tulee,niin nämä Jeesuksen omat tulevat ylösnousuruumiissaan hallitsemaan maailmaa mestarinsa johdolla tuhat vuotta.

      • Anonyymi

        "Tulevista vainoista" olet hiukan ymmärtämätön jos asia katsotaan raamatun valossa.
        Ne "tulevat vainot" ovat olleet näistä tapahtumista lähtien:
        1.Korinttolaiskirje:
        15:9 Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa."

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Pyhä_Stefanos
        2 Korinttolaiskirje 12:
        7 Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.
        8 Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta."
        Paavalinne ei eroa saanut raamatun mukaan ja kristittyjen herrat eivät ole näistä vaihtuneet:
        https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.html
        "Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus."
        Kristillisten Kaikkivaltias Jeesus kielsi uskomasta Barjeesukseen; Matt 24:23

      • Anonyymi

        Satunakin, pohjanoteeraus.😁

      • Anonyymi

        No se laittomuuden raamattu kertoo sitä sun tätä ja eksyttää kristittyjen uskoon jonka Kaikkivaltias Jeesus on kieltänyt!
        Ymmärrän uskovaisten ongelmat kristityiksi aivopestyinä asetettu paavalilais-luterilaisuusen todellisten laittomuuden herroja palvelevien linjalle ESIINTYMÄÄN KRISTILLISINÄ vaikka ovat kristittyjä!
        Oman järjen käyttö ilmeisesti rajoittuu vain ja ainoastaan laittomuuden oppeihin herroineen:
        https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.html
        -
        "Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus."

    • Anonyymi

      Juu, käteinen pitää luovuttaa lahkon johtajalle mahdollisimman pian.

      • Anonyymi

        Kurjaa ettet ole yhtään perillä, nämä ovat todellisia asioita ja kaikki tulee tapahtumaan juuri kuten Raamatussa on kerrottu, en ymmärrä miten ihminen voi olla ymmärtämättä asian vakavuutta.
        Toivon että luet tuota pukki sivustoa, täyttä asiaa.
        Ylpeyden takia ei kannata antaa itseään orjaksi merkata, ja tulla ikuisesti helvetin omaksi.
        Itse mielummin kuolen kuin otan rokotteen jossa on siru.

    • Anonyymi

      On teillä hörhöillä jutut :D

    • Raamatun teksti sanoo selvästi ,että kristityt ovat samaan aikaan antikristuksen kanssa maailmassa.Tämä pitäisi olla jo perusasia ymmärryksessä jokaiselle meistä.

      Pedonmerkki tulee ja kuka kristityistä sen ottaa juo saman maljan kuin saatana enkeleineen eli kadotus.
      Mitä se voi merkitä muuta kuin se saatanan järjestelmä on niin selvä pahuuden osoitus ,että jokainen uskova sen tajuaa paitsi ehkä se ns Laodikea ,jolle kelpaa muotomenot ja kaste vain riittää.

      Todelliset uskovat ei ota sitä merkkijärjestelmää ja paholaisen kumarrus järjestelmää samalla vaan kärsii kärsii ja kärsii sen lyhyen ajan.
      Osa kristityistä kirkastaa Kristusta kuolemallaan ja osa selviää siihen saakka kunnes tulee se pimeyden päivä ja silloin nostakaamme katseemme kun Kuningas ilmestyy ja hakee omansa pois ja maanpäälle jää kristittyjä ne tyhmät ja tietty ateistit ja sitten Jumala heittää vihan maljojen osan vielä ihmisten niskaan.

      Pyhyyden Henki on maailmassa tehty hiljaiseksi noina päivinä kun pahuus on pahuutta noina päivinä ja myös kristityt tekevät muuta kuin pitäisi.
      Siinä myös syy ,että pahuus saa vallan.Uskosta luopuminen ja riivaajien oppien seuraaminen...haaleus..penseys.....leiviskän piilottaminen....pahan tekeminen hyvän sijaan....rukoilemattomuus...... ei elävää suhdetta Jumalaan vaan muotomenot saatanan kanssa ja jo nyt kirkoissa.
      Listaa voisi jatkaa raamatun profetioilla ,mutta jokainen voi lukea ja tutkia itse raamatusta.
      Kirjoitukset alkaa olla jo hyvin hyvin hyvin pitkällä.
      Tehkäämme kaikki parannus turhuuden teoista ja puhdistakaamme vaatteemme sillä Kristus on taas yhtä päivää lähempänä ilmestymistään.
      MrHyvis.

    • Anonyymi

      En usko että siru sinänsä on joku antikristuksen merkki!
      Toisekseen en usko että sirua voi panna rokotteen kanssa huomaamatta!
      Se mitä on suunniteltu, on että rokotteeseen sekoitettaisiin jotain ainetta, joka pysyisi ihon alla, ja jonka voisi skannerilla havaita, jotta tietäisi joko joku on rokoitettu, koska ei kaikki osaa itse kertoa mitä rokotteita ovat saaneet.
      Kun koiraan pannaan siru, neula on aika tukevaa tekoa. Sirussa on vain koodi, jotta koiran voi tunnistaa, siis keino identiteetin toteamiseen. Ei sitä voi kontrolloida kuin joidenkin senttien etäisyydeltä! Ei voi seurata satelliiteista! Eikä identiteetin vahvistaminen ole syntiä!

      Ajatellaanpa vähän: Kiinassa on yli miljardi ihmistä jotka eivät edes ole kuulleet kristinuskosta. Jos valtio haluaa varmistaa heidän henkilöllisyytensä ja laitattaa jokaiseen mikrosirun, onko heidän tilansa silloin toivoton? Onko silloin sama evankelioiko siellä tai ei, koska he kaikki ovat menossa kadotukseen?
      Ajatelkaa järkevästi!

      Sen sijaan voi tulla ongelmia, jos identiteetti pitää tarkistaa joka ostoksen yhteydessä, ja tietokone (ei siis siru) ilmoittaa, että numero 75643265423 ei saa ostaa eikä myydä, koska hän ei tunnusta valtion oikeutta määrätä mihin uskoo, eikä siis saa nostaa rahaa pankista, eikä edes myydä mitään omia tuotteitaan!
      Pedon merkki ei ole henkilöllisyyden vahvistaminen mikrosirulla, vaan että on jossain asiassa toiminut omantuntonsa mukaan eikä hyväksynyt mitään uskonsa vastaista toimintaa.

      Joten mikrosiru on vain keino tarkastaa identiteetti. Eri asia on pedon merkin ottaminen, mikä on jonkun Raamatun totuuden vastaista toimintaa, siis Jeesuksen tietoista kieltämistä.

      Teemme väärin kun pelottelemme pedon merkillä ennenkuin on tullut vaatimus totella Jumalaa vai ihmistä! Mikrosirua ei kielletä raamatussa, joten myös kiinalaiselle kannattaa kertoa pelastuksesta, vaikka hänet olisikin merkitty sirun avulla.

      • Anonyymi

        "Pedon merkki ei ole henkilöllisyyden vahvistaminen mikrosirulla, vaan että on jossain asiassa toiminut omantuntonsa mukaan eikä hyväksynyt mitään uskonsa vastaista toimintaa."

        Tietysti tarkoitin: "Pedon merkki ... on että on toiminut vastoin omaatuntoaan ja uskoaan"

        Ainakin minun omatuntoni ja uskoni kieltää sirun ottamisen, rokotteen ja sirun sen mukana ottamalla kumarrat tätä petojärjestelmää. Luciferace aine jota rokotteessa on on pedon nimi, patentissa pedon luku.
        Minusta tuntuu että osa uskovista pelkonsa takia kieltää asian, siirtää sen tulevaisuuteen, tai sitten ei oikeasti uskokaan.
        Sirun kanssa on kadotukseen menossa, ei tämä ole hengellistettävä asia.
        Luuletteko mailman toimivan tällaisenaan vielä kauankin?
        Ajan kello lyö jo viittä vaille tuhatvuotista valtakuntaa.
        Nyt ollaan kohta vuodessa 6000 jaseuraava vuosituhat on Jeesuksen.

    • Anonyymi

      Eikö kristittyjen laittomuuden uskontunnustus ole yksi selvä näyttö kenelle se on annettu?
      Eihän kristilliset anna uskontunnustuksia vaan pyrkivät elämään Kaikkivaltiaiden Lain ja oppien mukaan mikä ei ole helppoa väärennetyn raamatun kanssa!
      Tosin, Kaikkivaltiaan Jeesuksen lupaama "avun" lähetys antaa monille toivoa laittomuutta vastaan.:
      --
      mm tällaisiksi ei kristilliset tunnusta itsestään kuten kristityt tekee:
      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
      'Meillä ei ole järkeä'
      'Meillä ei ole ymmärrystä'
      'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
      'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
      'Olemme syntisiä'
      ///oppinne mukaan "rikollisia" 1 Johanneksen kirje 3:4-10 ///

      (Jumalan Valtakunnan kaltaisuudesta luopuminen)
      'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'

      (Saatanaan ja Barjeesuksen orjaksi)
      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
      'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'

      (Synti=Rikos)
      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
      'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'

      Kaikkivaltias Jeesus on laittomuuden profeettoihin uskomisen kieltänyt ja kiellon hylänneet tuominnut "ikuiseen tulee..."
      -
      Kuka kristittyjen synnit=rikoset sovittaa, Barjeesusko?
      Jeesus ei rikoksia sovittanut ja synti on sama kuin Lain vastainen rikos:
      1 Johanneksen kirje 3:4-10

      • Anonyymi

        Joten, jos kristittyjen omassa raamatussa oleva todellinen herranne on selvyydellä esillä, niin miksi uskoa siihen 666 tai muuna kuin sen nimi on saatana?
        https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.html
        -
        kristittyjen Barjeesus ei ole eikä kelpaa syntien eikä rikoksien sovittajaksi raamatun Kaikkivaltiaan Jumalan Kaikkivaltiaan Pyhän Pojan korvaavana jo tuomittujen uskovien osalta.
        "Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joten, jos kristittyjen omassa raamatussa oleva todellinen herranne on selvyydellä esillä, niin miksi uskoa siihen 666 tai muuna kuin sen nimi on saatana?
        https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.html
        -
        kristittyjen Barjeesus ei ole eikä kelpaa syntien eikä rikoksien sovittajaksi raamatun Kaikkivaltiaan Jumalan Kaikkivaltiaan Pyhän Pojan korvaavana jo tuomittujen uskovien osalta.
        "Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus."

        Jeesus on suomennos Yeshua:sta, mitä sinä selität?
        Väärennetty Raamattu?
        Lakkaa postaamasta linkkiä ja kerro selvin sanoin mitä sinä ajat takaa?
        Ei tässä kukaan mihinkään noita barjeesukseen usko vaan Jeesukseen.
        Niin ja Hän sovitti syntimme.

    • Anonyymi

      Opetelkaan kristittyinä tuntemään tarkemmin se peto!
      Eikö sen tunteminen ole tärkeämpi jos järkeä käyttää?

    • Anonyymi

      Luciferas on enzyymi, eikä siinä ole mitään numeroita! Se voi saada esimerkiksi tulikärpäsen loistamaan, mutta ihmisen kehossa se häviäisi pian verenkiertoon, eikä siten ole hyödyllinen mitenkään, ellei sitä saada jo ensimmäiseen soluun, jolloin koko vauvalla se olisi kaikissa geeneissä, ja iho kenties valmistaisi valoa! Science fiction!

      • Anonyymi

        Voi kullat! Ottakaa selvää, aine annostellaan mikroneulauksella ja jättää ihoon kuvion.
        Neulat ovat jotain polymeeri ainetta joka liukenee ja kasvaa kiinni sinuun, eli sinusta tulee näin osa tietokonetta tavallaan.
        Tämä on Jumalan luomistyön pahinta ronkkimista.
        Hiirikokeissa merkki näkyy hiirten iholla vielä 9kk asetuksesta, mutta aine pysyy ja vaikuttaa elimistössä.
        Katsokaa funvax asia, eiköhän tässä ole tarkoitus tuhota ihmisten usko .
        Rokote on väylä päästä käsiksi ihmiskehoon, sitä ne haluavat ja se on koko plandemian tarkoitus.
        Tuhkasta nousee uusi mailmanjärjestys, order from chaos.
        Ja kaaoksen he ovat luoneet.
        Tämähän on pedon agenda.

    • Anonyymi

      JOs huolestuttaa käteisestä luopuminen niin aloita vastarinta NYT! Maksa käteisellä kaikki mahdollinen. Niin näytät että käteinen on yhä tarpeellista.

    • Anonyymi

      Maksan käteisellä kaiken., AIVAN kaiken. koska tuo on todella perverssiä ja sairasta tuo maailma johon meitä johdatellaan.

    • Anonyymi

      Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on.
      YMMÄRTÄVÄINEN Martti Lutheri tunnisti pedon, antikristuksen paavin, josta 1700-luvun Luterilaiset virretkin kertovat: Jumalan käskyi wastaan räyskyi.
      YMMÄRTÄVÄINEN Saksalainen professori Andreas Helwig (1572-1643) selvitti pedon luvun viisaast. Hänen mukaansa se tulee sanasta VICARIVS FILII DEI=666

      YMMÄRTÄVÄISEN Adventisti ylifariseus_1:sen hyvin ymmärrettävää hänen kirjoituksensa: Sunnuntai pedonmerkki. Pedon muuttama lepopäivä on ollut pedonmerkkinä siitä alkaen, kuin se on ollut katolisen vallan tunnusmerkki, eli alusta asti. Tuomioiden julistaminen on eri asia, kuin merkin aikaansaaminen paavin toimesta keskiajoista lähtien, mutta merkki säilyy muuttumattomana ajan loppuun saakka.

      1234567---

      • Anonyymi

        Pedonmerkki selkiintyi !

    • Pedonmerkki on saatanan hallintajärjestelmän maksulaite ja varmaan jokaisella henkilökohtainen.
      Ilman sitä on täysin ulkona kaiken maallisen ostamisesta.
      Huomatkaa tämä .Nyt ajetaan jo järjestelmää ja yrityksiä sisään.

    • Käteinen häviää muutaman vuoden päästä.
      Pienet yritykset maanviljelijät kaikki pientuottajat ajetaan nyt ahtaalle.
      Maailmanjärjestys ja kaikki heidän hallinnassaan.
      Huomaatteko eu tasolla päötökset.
      Että PUU EI OLE UUSIUTUVA LUONNON TUOTE ja mitä tuo tarkoittaa ? Kohta yrittävät estää puun käytön sakkomaksuilla joskus vielä kovemmin.
      Vesiä yritetään yksityistää.
      Huomatkaa kuin antikristuksen henki toimii jo täysillä.
      Tämä on vain pinta raapaisu.
      Pedonmerkkiin liittyen miettikää miksi rokotteisiin on laitettu grafeiinia.
      Sitä voi jokainen pohtia ja koko rokote valhetta joka alkoi juuri eussa paljastua.

    • Sanon kristityt että ....Olemme hyvin pitkällä lopunajassa.
      Se tempaus on kristityillä tapahtumien puolivälissä noin.
      Tarkoittaa että kristityt ovat mukana siinä vaikeassa ajassa ja ilman rahaa ja ostovoimaa kun tietää ,että saatana on sinun herrasi kun otat tuon merkin ja olen varma siitä että siinä on muutakin mikä yhdistää ihmisen saatanaan sillä siksi Jumalan varoitus on niin selvä kristityille.
      Siinä merkissä täytyy olla jotain mitä emme vielä ymmärrä mutta lupaan että tulemme Kristuksen omina tajuamaan ,että ....tämä se saatanan järjestelmä on emmekä ota vaikka kuolisimme.
      Jotkut tulevat kuolemaankin.
      Toki kristittyjä tapetaan uskon takia eniten parasta aikaa mutta saatana ei niitä juttuja päästä normi lehdistöön ja siksi kun lehdistö on sen otteessa.

      • Anonyymi

        Sirut voivat olla hallintavälineitä, mutta varsinainen pedonmerkki on sunnuntai.

        1234567---

    • Anonyymi

      Ehtoolliseen tulee valmistautua Jeesuksen muistoksi kuten pyhien on.

    • Anonyymi

      Todellakin, mitään siruja ei tule ottaa, uskovaisena kristittynä.
      Olen valmis vaikka nääntymään kuoliaaksi, ja mitä tahansa. Minun ihoni alle ei laiteta sirua.

      • Anonyymi

        pedonmerkki ei ole joku ulkonainen, vaan HENGELLINEN.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        pedonmerkki ei ole joku ulkonainen, vaan HENGELLINEN.

        Kyllä minä uskon että juuri tuo mikrosiruraha voi olla pedon merkki. Ilman sitä ei voi ostaa mitään. Se täyttää muutenkin pitkälti Raamatun kuvausta pedon merkistä.
        Raamattu kieltää ottamasta pedon merkin.
        Jos ihminen ei välitä siitä, silloin hän on valinnut seurata Saatanaa eikä Jumalaa.
        Eli tottahan se on että Pedon merkki on paitsi konkreettinen myös HENGELLINEN.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1585
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1147
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1076
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1027
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      582
      1015
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      920
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      912
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      10
      784
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      700
    Aihe