Lähetyshiippakunta on itsenäinen luterilainen kirkko

Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta (lhpk) on seurakuntiensa muodostama itsenäinen luterilainen kirkko Suomessa. Se on perustettu toteuttamaan kirkon Herran antamaa lähetystehtävää tukemalla seurakuntia, niiden pastoreita ja seurakuntalaisia kristillisen uskon ja elämän säilymiseksi, uudistumiseksi ja leviämiseksi.

Lähetyshiippakuntaa johtaa seurakuntien edustajien ja papiston valitsema piispa yhdessä hiippakunnan toimielimien kanssa. Sen toimintaa ohjaa hiippakuntakokouksen vahvistama hiippakuntajärjestys eli säännöt. Sen seurakuntien palveluksessa olevien pastorien työnantajavastuusta huolehtivat taustayhteisöt. Ne vastaavat seurakuntien taloudenhoidosta. Taustayhteisöt ovat myös tukijäseninä lähetyshiippakunnassa. Lähetyshiippakunta on osa pohjoismaista ja maailmanlaajaa tunnustuksellisten luterilaisten yhteisöä. Se on yhteistyössä monien luterilaisten kirkkojen, hiippakuntien ja järjestöjen kanssa.

http://www.lhpk.fi/hiippakunta/
54954
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

Joko on mennyt 2000 hippakuntalaista rikki?

Äänestä
  • On ja koko ajan nousee. Katso kohta tilastot.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On ja koko ajan nousee. Katso kohta tilastot.

    Joo. Jäsenistö näyttää kasvavan parilla sadalla vuosittain. Vuonna 2100 olisi siis saman verran jäseniä kuin nyt jehovissa.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    E l.kirkon laskee kymmenillä tuhansilla joka vuosi. Kumpi on parempi ennuste?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    E l.kirkon laskee kymmenillä tuhansilla joka vuosi. Kumpi on parempi ennuste?

    Eivätpä näytä lähetyshiippareihin liittyvän kirkosta eroavat kuin hyvin pieneltä osin. He eivät siis ole fundisuskovia, vaan pääosin kyllästyneitä liberaaleja.

    Hiippareitten ja kirkon jäsenkäyrät kohtaavat kun Aurinko sammuu, jos silloinkaan.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Eivätpä näytä lähetyshiippareihin liittyvän kirkosta eroavat kuin hyvin pieneltä osin. He eivät siis ole fundisuskovia, vaan pääosin kyllästyneitä liberaaleja.

    Hiippareitten ja kirkon jäsenkäyrät kohtaavat kun Aurinko sammuu, jos silloinkaan.

    Lähetyshiippakunta on tulevaisuuden kirkko, evl. menneisyyden.

    2Äänestä

  • Meillä on varmaan sitten eri matematiikat. Omani oli lukiossa pitkää mallia. 😁

    Lähetyshiippakunnan edustama änkyräluterilaisuus ei koskaan tule kiinnostamaan enempää kuin enintään joitakin kymmeniä tuhansia suomalaisia. Ja sellaiseenkin jäsenmäärään on matkaa 150 vuotta, ellei liittymistahti olennaisesti parane.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Meillä on varmaan sitten eri matematiikat. Omani oli lukiossa pitkää mallia. 😁

    Jokainen joka osaa edes matematiikan alkeet ymmärtää, että miinusmerkki vähentää niin kauan kun vähennetävää on ja plusmerkki lisää niin kauan kun lisättävää on.
    Et millään saa tätä yhtälöä muutettua.

    Kirkon historiassa 150 vuotta on lyhyt aika.

    Voi tosiaan olla, että lähetyshiipparit eivät koskaan saavuta edes 10 000 jäsenen rajaa.

    Se on vain sinun mielipiteesi.

    Se on vain sinun mielipiteesi joka ei perustu mihinkään.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se on vain sinun mielipiteesi.

    Niin tietysti. Ja perustuu sekä hiipparien jäsenistön havaittuun kasvuun että fundisluterilaisuuden ilmeisen heikkoon kaikupohjaan yhteiskunnassa muutenkin.

    Saatte herättää minut heti kun jäsenmääränne kasvu alkaa kiihtyä.

    1Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Eivätpä näytä lähetyshiippareihin liittyvän kirkosta eroavat kuin hyvin pieneltä osin. He eivät siis ole fundisuskovia, vaan pääosin kyllästyneitä liberaaleja.

    Hiippareitten ja kirkon jäsenkäyrät kohtaavat kun Aurinko sammuu, jos silloinkaan.

    Lähetyshiippakuntaa kannattavia on Suomessa sadoittain, jotka eivät ole liittyneet jäseniksi.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lähetyshiippakuntaa kannattavia on Suomessa sadoittain, jotka eivät ole liittyneet jäseniksi.

    Epäilemättä. Jäsenten ja kannattajien määrä yhteensä voi siis olla lähemmäs 3000.

    Se että hiippakunta julkistaa kaikki henkilönumeronsa on arvostettavaa. Aito avioliitto -yhdistykselstä on turha odottaa samaa. Siihen verrattuna Soramiehen sakki onkin jättimäinen.

    1Äänestä

  • 'Sinä Ano taidat olla niitä jotka ymmärtävät lihan muutenkin lähinnä syötäväksi tai pantavaksi.'

    Unohdit lyömisen.

    'homoliitot_pakollisiksi_kaikille'

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kirkon historiassa 150 vuotta on lyhyt aika.

    Paljon lyhyemmässäkin ajassa kirkko ehti 500 vuotta sitten jakautua pahan kerran ja moneen osaan.

    1Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Meillä on varmaan sitten eri matematiikat. Omani oli lukiossa pitkää mallia. 😁

    Lähetyshiippakunnan edustama änkyräluterilaisuus ei koskaan tule kiinnostamaan enempää kuin enintään joitakin kymmeniä tuhansia suomalaisia. Ja sellaiseenkin jäsenmäärään on matkaa 150 vuotta, ellei liittymistahti olennaisesti parane.

    Jos+jäsenmäätä+kasvaa+nyt+parilla+sadalla+jäsenellä+vuodessa,+on+kasvuvauhti+10+%+vuodessa.++Tuolla+vauhdilla+150+vuoden+kuluttua+olisi+jäseniä+n.+3,2+miljardia.+Ei+nyt+mikään+niin+kovin+huono+kasvu.+Näin+siis+peruskoulumatikalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos+jäsenmäätä+kasvaa+nyt+parilla+sadalla+jäsenellä+vuodessa,+on+kasvuvauhti+10+%+vuodessa.++Tuolla+vauhdilla+150+vuoden+kuluttua+olisi+jäseniä+n.+3,2+miljardia.+Ei+nyt+mikään+niin+kovin+huono+kasvu.+Näin+siis+peruskoulumatikalla.

    Juu, oikein laskit. 😃

    Ongelma on vain siinä, että homma toimii toisinpäin: altteimmat kannattajat liittyvät ensin, ja jossain kohtaa, ehkä melko piankin, kasvun jatkaminen vaikeutuu samaan tapaan kuin hallituksella työllisyysasteen nostaminen. Siis ellei kovia todisteita opin tueksi ala löytyä, kuten pahoin pelkään.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    'Sinä Ano taidat olla niitä jotka ymmärtävät lihan muutenkin lähinnä syötäväksi tai pantavaksi.'

    Unohdit lyömisen.

    'homoliitot_pakollisiksi_kaikille'

    >Unohdit lyömisen.

    Niin tein. Sehän täydentää kolmiyhteyden.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lähetyshiippakuntaa kannattavia on Suomessa sadoittain, jotka eivät ole liittyneet jäseniksi.

    ”Lähetyshiippakuntaa kannattavia on Suomessa sadoittain, jotka eivät ole liittyneet jäseniksi.”

    Aivan. Voi vain liittyä jonkun paikallisen yhdistyksen kautta. Moni kannattaja on sellainen ”satelliitti”, joka ei halua sitoutua.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Meillä on varmaan sitten eri matematiikat. Omani oli lukiossa pitkää mallia. 😁

    Lähetyshiippakunnan edustama änkyräluterilaisuus ei koskaan tule kiinnostamaan enempää kuin enintään joitakin kymmeniä tuhansia suomalaisia. Ja sellaiseenkin jäsenmäärään on matkaa 150 vuotta, ellei liittymistahti olennaisesti parane.

    Milloin Lähetyshiippakunta mahtaa sulkea ovensa?
    Menisikö siihen 10-20 vuotta?

    Äänestä

Lähetyshiippakunta tulee olemaan ev.lutin seuraaja kun ev.lutista tulee homokirkko.

1Äänestä
  • Jostain pitää siunaantua sitten valtavasti fundisluterilaisia, eikä sellaista massaa nyt vain missään ole eikä tule.

    Äänestä

  • Kyllä, käyrät kohtaavat jossain vaiheessa ja jatkavat kulkuaan eri suuntiin.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Jostain pitää siunaantua sitten valtavasti fundisluterilaisia, eikä sellaista massaa nyt vain missään ole eikä tule.

    Ei fundisten määrän tarvitse lisääntyä tällä vauhdilla mikä kirkosta eroilla nyt jo on.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei fundisten määrän tarvitse lisääntyä tällä vauhdilla mikä kirkosta eroilla nyt jo on.

    Ei se lisäänny millään vauhdilla, vaan vähenee.

    Äänestä

  • Lähetyshiippakunta on aina ollut tosi lutherilainen ja apostolinen opissaan. Ulkopuolella ulvoo sudet ja koirat räksyttävät ja sioillakin on omat paimenet.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lähetyshiippakunta on aina ollut tosi lutherilainen ja apostolinen opissaan. Ulkopuolella ulvoo sudet ja koirat räksyttävät ja sioillakin on omat paimenet.

    Niin eikös tämä ole yksi noita köörejä joka saa rahaa kirkolta mutta äänekkäästi kirkkoa arvostelevat.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Ei se lisäänny millään vauhdilla, vaan vähenee.

    Kirkon väkimäärä vähenee!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kirkon väkimäärä vähenee!

    Homokirkon väki vähenee, ateistit ja muut jumalattomat lisääntyvät kuin rotat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lähetyshiippakunta on aina ollut tosi lutherilainen ja apostolinen opissaan. Ulkopuolella ulvoo sudet ja koirat räksyttävät ja sioillakin on omat paimenet.

    Sudet, koirat ja siat ovat tosin fiksumpia kuin eräät ääriuskovaiset. Kuten esimerkiksi...

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin eikös tämä ole yksi noita köörejä joka saa rahaa kirkolta mutta äänekkäästi kirkkoa arvostelevat.

    Ei saa kirkolta centtiäkään rahaa.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Homokirkon väki vähenee, ateistit ja muut jumalattomat lisääntyvät kuin rotat.

    Kirjoitit:+>>Homokirkon+väki+vähenee,+ateistit+ja+muut+jumalattomat+lisääntyvät+kuin+rotat.+<<Homokirkosta+itselläni+ei+ole+havaintoa,+ehkä+kerrot+miten+olet+määritellyt+sellaisen+ja+mihin+tutkimukseen+määrittelysi+perustuu.Kerrotko+vielä+miten+olet+todennut+joidenkin+mainitsemiesi+ihmisten+lisääntyvän+kuin+rotat?Wikipedian+mukaan+esimerkiksi+isorotan+poikueessa+on+poikasia+yhden+ja+viidentoista+välillä.+Tähän+kuitenkin+vaikuttaa+populaation+tiheys+ja+ravinnonsaanti+sen+elinympäristössä:+ravinnon+väheneminen+ja+rottakannan+koon+kasvaminen+tietyllä+alueella+pienentävät+poikueita.+Sukukypsyyden+isorotta+saavuttaa+3–4+kuukauden+iässä.+Isorottanaaras+on+kiimassa+noin+3–4+päivän+välein.+Kantoaika+on+noin+24+päivää.+Lisääntymistehokkuutta+lisää+se,+että+naaras+voi+paritella+heti+synnytyksen+jälkeen.+Pohjolassa+isorotta+ei+yleensä+lisäänny+talvella,+jolloin+kannasta+saattaa+tuhoutua+jopa+90+%.lähde?+Sisätiloissa+rotat+voivat+kuitenkin+lisääntyä+ympäri+vuoden.

    Jumalattomuus lisääntyy maailman lopulla ja uskoa tuskin löytyy maan päältä. Jumalattomat, ateistit ja lahkolaiset lisääntyvät paholaisen synnyttäessä heitä heidän ollessa entistä pahempia.

    Äänestä

"Lähetyshiippakunta on itsenäinen luterilainen kirkko "

Ei pidä paikkaansa.

Se toimii Luther-säätiön ja Vakka-Suomen luterilaisen jumalanpalvelusyhdistyksen alaisuudessa.

Se on myös ihan kääpiö-kokoinen kun jäseniäkin on vain alle 2000.

1Äänestä
  • Ja eikös noikkin saa kirkonulkomaan lähetystyöstä jotain hilloa? Muistaakseni , en jaksa enää kaivaa tilinpäätöstä.

    Äänestä

  • No oikease ihmeessä jos olen väärässä.

    Äänestä

  • Tuota jäin minäkin miettimään, mutta kyllä se voi kutsua itseään kirkoksi. Kirkoksi sen tekee oma hallinnollinen organisaatio.

    Oikeastaan Lähetyshiippakunta on monen eri yhdistyksen muodostama kirkko. tTaustayhteisöjä ovat Suomen Luther-säätiö ja Vakka-Suomen luterilainen jumalanpalvelusyhdistys ja Luther säätiö rahoittaa toimintaan. Sitten eri paikkakunnilla on omat yhdistyksensä.

    Se ei ole kuitenkaan rekisteröitynyt uskonnolliseksi yhteisöksi, sillä muuten se menettäisi ne, jotka kuuluvat ev. lut kirkkoon – kun ei voi kuulua kahteen eri uskonnolliseen yhteisöön samaan aikaan. Samalla tavoitteena lienee pitää ovea raollaan:

    ”Järjestäytymismuoto voidaan ottaa uudelleen harkittavaksi, jos Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa palataan takaisin kirkon uskoon ja oppiin…”
    Perustamisasiakirja Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta

    Näin ollen heillä ei taida olla oikeutta vihkiä avioliittoon?

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Tuota jäin minäkin miettimään, mutta kyllä se voi kutsua itseään kirkoksi. Kirkoksi sen tekee oma hallinnollinen organisaatio.

    >Näin ollen heillä ei taida olla oikeutta vihkiä avioliittoon?

    Eikös niillä pastoreilla ole, jotka ovat saaneet sen kirkon virassa ollessaan? Kai siellä sellaisiakin on.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja eikös noikkin saa kirkonulkomaan lähetystyöstä jotain hilloa? Muistaakseni , en jaksa enää kaivaa tilinpäätöstä.

    Eivät saa verokirkon rahaa lainkaan.

    1Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Tuota jäin minäkin miettimään, mutta kyllä se voi kutsua itseään kirkoksi. Kirkoksi sen tekee oma hallinnollinen organisaatio.

    Oikeastaan Lähetyshiippakunta on monen eri yhdistyksen muodostama kirkko. tTaustayhteisöjä ovat Suomen Luther-säätiö ja Vakka-Suomen luterilainen jumalanpalvelusyhdistys ja Luther säätiö rahoittaa toimintaan. Sitten eri paikkakunnilla on omat yhdistyksensä.

    Se ei ole kuitenkaan rekisteröitynyt uskonnolliseksi yhteisöksi, sillä muuten se menettäisi ne, jotka kuuluvat ev. lut kirkkoon – kun ei voi kuulua kahteen eri uskonnolliseen yhteisöön samaan aikaan. Samalla tavoitteena lienee pitää ovea raollaan:

    ”Järjestäytymismuoto voidaan ottaa uudelleen harkittavaksi, jos Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa palataan takaisin kirkon uskoon ja oppiin…”
    Perustamisasiakirja Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta

    Näin ollen heillä ei taida olla oikeutta vihkiä avioliittoon?

    "Tuota jäin minäkin miettimään, mutta kyllä se voi kutsua itseään kirkoksi. Kirkoksi sen tekee oma hallinnollinen organisaatio. "

    Kirkko se voi olla mutta ei itsenäinen, koska sen yläpuolella on kaksikin eri toimijaa.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    >Näin ollen heillä ei taida olla oikeutta vihkiä avioliittoon?

    Eikös niillä pastoreilla ole, jotka ovat saaneet sen kirkon virassa ollessaan? Kai siellä sellaisiakin on.

    Sillä laitoin ehkä, koska en tiedä miten asia on.

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    "Tuota jäin minäkin miettimään, mutta kyllä se voi kutsua itseään kirkoksi. Kirkoksi sen tekee oma hallinnollinen organisaatio. "

    Kirkko se voi olla mutta ei itsenäinen, koska sen yläpuolella on kaksikin eri toimijaa.

    No, tavallaan on, sillä samoja henkilöitä noissa järjestöissä on.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    No, tavallaan on, sillä samoja henkilöitä noissa järjestöissä on.

    Wikipedian mukaan Lähetyshiippakunnan yläpuolella on Suomen Luther-säätiö ja Vakka-Suomen luterilainen jumalanpalvelusyhdistys.

    Ei siis voi olla itsenäinen toimija.

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    Wikipedian mukaan Lähetyshiippakunnan yläpuolella on Suomen Luther-säätiö ja Vakka-Suomen luterilainen jumalanpalvelusyhdistys.

    Ei siis voi olla itsenäinen toimija.

    Ja voidaanko yleensäkään suomessa toimivia uskonnollisia yhteisöjä (vast), mitenkään rinnastaa edes alkuseurakuntiin (vast) joille Raamatun Kirjoitukset on annettu.

    Aika tekopyhää touhua minusta suomalaisen nykyihmisen tehdä itsestään Raamatullinen ihminen Raamatullisessa yhteisössä keskellä suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa.

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    Wikipedian mukaan Lähetyshiippakunnan yläpuolella on Suomen Luther-säätiö ja Vakka-Suomen luterilainen jumalanpalvelusyhdistys.

    Ei siis voi olla itsenäinen toimija.

    Riippuu siitä, miten asiaa tarkastelee. Itsenäinen se on siinä mielessä, ettei se kuulu mihinkään muuhun kirkkoon tai kirkkokuntaan. Koska se ei ole edes rekisteröitynyt uskonnollinen yhteisö, ei sillä myöskään voi olla omaa taloudellista hallintoa.

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    Wikipedian mukaan Lähetyshiippakunnan yläpuolella on Suomen Luther-säätiö ja Vakka-Suomen luterilainen jumalanpalvelusyhdistys.

    Ei siis voi olla itsenäinen toimija.

    Tottakai se on itsenäinen toimija 🤓 mikä sitä rajoittaisi❓

    Äänestä

Mitä lähetyshiippakunta opettaa avioerosta?

2Äänestä
  • Avioliito on yhden miehen ja yhden naisen elinikäinen liitto.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Avioliito on yhden miehen ja yhden naisen elinikäinen liitto.

    Entäs avioliitto? Yhden miehen ja yhden naisen elinikäinen liito?

    2Äänestä

Onko Lähetyshiippakunta Raamatullinen uskonnollinen yhteisö, siis kirjaintakaan muuttamatta? Vai onko kyseessä taas kerran pelkästään yritys markkinoida totuutta paketissa joka ei todellisuudessa muutu pelkkää raadollista pyrkimystä kummemmaksi?

>>Se on perustettu toteuttamaan kirkon Herran antamaa lähetystehtävää tukemalla seurakuntia, niiden pastoreita ja seurakuntalaisia kristillisen uskon ja elämän säilymiseksi, uudistumiseksi ja leviämiseksi.<<

Äänestä
  • Miksi pelkästään Kirkosta? Miksei kaikesta uskonnollisuudesta samalla kertaa?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta (lhpk) on seurakuntiensa muodostama itsenäinen luterilainen kirkko Suomessa. Se on perustettu toteuttamaan kirkon Herran antamaa lähetystehtävää tukemalla seurakuntia, niiden pastoreita ja seurakuntalaisia kristillisen uskon ja elämän säilymiseksi, uudistumiseksi ja leviämiseksi.

Lähetyshiippakuntaa johtaa seurakuntien edustajien ja papiston valitsema piispa yhdessä hiippakunnan toimielimien kanssa. Sen toimintaa ohjaa hiippakuntakokouksen vahvistama hiippakuntajärjestys eli säännöt. Sen seurakuntien palveluksessa olevien pastorien työnantajavastuusta huolehtivat taustayhteisöt. Ne vastaavat seurakuntien taloudenhoidosta. Taustayhteisöt ovat myös tukijäseninä lähetyshiippakunnassa. Lähetyshiippakunta on osa pohjoismaista ja maailmanlaajaa tunnustuksellisten luterilaisten yhteisöä. Se on yhteistyössä monien luterilaisten kirkkojen, hiippakuntien ja järjestöjen kanssa.

http://www.lhpk.fi/hiippakunta/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu