Todennäköisyyden mahdollisuus

Anonyymi

Laivaristeily jossa mukana puoliso, lapsi ja kaksi lapsen kaveria. Kaikki kunossa illalla ja muutaman lasillisen ja tanssin jälkeen kun muija sanoo et mennääks jo hyttiin, silmistä nään aina sen minkä jos seurustelun aikana näin, tietty katse kun nainen haluu seksii. Hyttiin ja pesasu, muija odotti jo sängyssä valmiina. Pieni lämmittely, päälle ja hommiin. Ehdin muutaman nautinnollisen työnnön kun oveen koputettiin. Muija vaan sano et mee avaa, no pakko nousta housua jalkaan ja ovelle, poikahan se siellä, kaikki kunnos ollaan menos hyttiin kohta. Ovi kii ja muija sano tuus jatkaa. Ehdittiin vähän aikaa niin taas koputus, sama homma housut päälle ja ovelle, nyt oli joku kämmi käynyt otti aikansa kun pääsin hyttiin ja ajettelin et nyt naidaan kyllä loppuun ja ei piru vie muija sano et väsyttää, käydään jo nukkuu ja otetaan huomenna uusiks. Puolisolla vähemmän tyytyväinen ilme aamulla tulessaan veskistä, sanoi et nyt jää nainnit välliin alko kuukautiset, se siitä siiten ja kotona kun ei juuri hetkiä aukene. On varmaan sekii vuodessa sen verran mitä nuorempana viikossa. Viimeksi kun oltiin ryhtymässä hommiin kotona, alkulämmittelut käyty ja onhan se kuin kohtalon oikku kun nainen sohvalla reidet levällään ja puhelin soi ja kun en vastannut soi uudestaan, pasmathan siinä sekoo ja ei kun taas muuta. Silloin kun ei naida ei kyllä tapahdu mitään muutakaan, sama koskee ruoka aikaa, aina joku keksii silloin soittaa. Mikäs se on se sanonta, murphyn laki vai mikä se oli.

12

78

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "jää nainnit välliin alko kuukautiset" Miksi? Ei ole ollenkaan hyväksyttävä syy. Ei ole koskaan ...tahtia haitannut. Jotkin neidot ovat haluneet itse poistaa tamponin, jotkin ovat antanet minun tehtäväksi, olen antanut mennä tuon toimenpiteen sen mukaan kuin neito on toivonut.

      Sinun ehkä kannattaisi ottaa vähän ...aloitteellisempi ote. Sanot vaan aina kun ...siltä tuntuu että: Seljällesi siitä (tms asento).

      • Yök. Itse en ainakaan halua verilöylyä seksistä.


      • Anonyymi
        Yogamies kirjoitti:

        Yök. Itse en ainakaan halua verilöylyä seksistä.

        Joo ei houkuta kyllä seksi kuukautisten aikana, on sitäkin tehty muutamaan kertaan mutta nainen pisti stopin sille touhulle eikä kyllä itseekään himota kun veri valuu.


      • Anonyymi

        Toinen ihminen ei määrittele mikä on toiselle ”hyväksyttävä syy” kieltäytyä seksistä. Opettele se ja siihen saakka kunnes tämän osaat, niin suosittelen pitäytymään runkkaamisessa.


      • Anonyymi
        Yogamies kirjoitti:

        Yök. Itse en ainakaan halua verilöylyä seksistä.

        Arvoisa kokematon,

        Normaali vuodon kesto on 2 ... 8 vrk ja keskimäärin 5 vrk. Kokonaisvuodon määrä on 20–80 millilitraa (1 ld on 100 ml). Jos 5 vrk vuoto niin keskimäärä on 4ml ... 16 ml vuorkaudessa eli 0.17 ml ... 0.67 ml tunnissa, (esin yksi paukku on 40 ml).

        Muutama tippa siis saattaa värjää lakanaa rakastelun aikana, jos ne häiritsevät niin sen voi estää peuhaamalla muualla kuin punkassa, tai asettamalla pyyhe tuheron alle.

        Koko totuuden vuoksi on tuotava esiin se, että vuodon lisäksi tavallisesti esiintyy hieman viskositeetiltaan selvästi vahvempaakin satsia, mutta senkin määrä on hyvin hyvin pieni. Alkeita: https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00158


      • Anonyymi

        No hyi helvetti ... ei todellakaan. Olis muuten sellanen verilöyly, että alkais oksettaa.

        Jos nyt haluut vähän graafisempaa tietoa, niin harvemmalla kuukautisvuoto on samanlaista jos saisit sormeen haava. Siinä tulee se limakalvo samalla. Siinä on päivästä riippuen mukana kaikenlaista venyvää ja paukuvaa limaa ja riekaletta. Itellä tulee parina ekana päivän 25millin kuukuppi täyteen parissa tunnissa. Ei siis tosiaan oo pari tippaa :D

        Lisäksi se karmee kipu, niin on kyllä tupla ei. Alavatsa ei kestä painetta yhtään ja kohdunkaulan alue on niin arka että pelkkä tamppooni sattus liikaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No hyi helvetti ... ei todellakaan. Olis muuten sellanen verilöyly, että alkais oksettaa.

        Jos nyt haluut vähän graafisempaa tietoa, niin harvemmalla kuukautisvuoto on samanlaista jos saisit sormeen haava. Siinä tulee se limakalvo samalla. Siinä on päivästä riippuen mukana kaikenlaista venyvää ja paukuvaa limaa ja riekaletta. Itellä tulee parina ekana päivän 25millin kuukuppi täyteen parissa tunnissa. Ei siis tosiaan oo pari tippaa :D

        Lisäksi se karmee kipu, niin on kyllä tupla ei. Alavatsa ei kestä painetta yhtään ja kohdunkaulan alue on niin arka että pelkkä tamppooni sattus liikaa.

        Rakastelun aikainen saanto on muutama tippa verta ja vahän enemmän sitä visositeetiltaan jäykempää satsia.

        Miehen on tietenkin toimittava normaalia hellemmin, sillä kaikein pyhin on normaalia herkempänä.

        Kaikki minun kumppanit ovat sanoneet, että tuntemukset ovat paremmat tai vahvemmat tai syvemmät tai valtavammat tai laajemmat tai tayteläisemmät, kuin muulloin. Yksikään ei ole sanonut, että kamalaa, tai mitään siihen suuntaan.


      • Anonyymi

        Sulla ei toimitus sitte kauaa kestä ja sulla on selkeesti ollu naisia jotka ei kuukautisia juuri huomaa. Sellasiakin todella on. Aina ärsyttäny kun muutamalle tutulle kuukautisten ainoo harmi on ku ei voi naida pariin päivään.

        No itelläni ei todellakaan oo noin. Jo pelkkä seisomaan nousu tai kyljen kääntäminen aiheuttaa sellasen purskahduksen tunteen. Siinä ku joku vähän pumppais niin ai luoja paratkoon.

        Eikä siinä pieni normaalia hellemmin auta yhtään mitään, kun ei kestä edes sipasta. Ite tiedän paria päivään ennen, et kohta alkaa. Sillon voi jopa tuntua ihan hyvältä. Mutta ku vuoto alkaa, niin ei todellakaan ... ei yhtään, eikä mitään. Sitä kipua on ihan mahoton selittää sellaselle, joka ei tiedä ja sellanen, joka tietää, tajuu heti mistä puhun. Mä en ite ymmärtäny ees synnytyksen alkaneen, ku sen pitäis muka sattua niin pirusti ja menkkakivut on aina ollu karmeempia ku mitä se :D

        Mutta joo, ei kannata puhua asioista joista ei tiedä ... vaikka niistähän yleensä eniten puhutaan.


    • Lapsiperheen arkea, vittu kun tekee mieli tehdä lapsia kun kuulee näistä :D

      Puhelin vaan kiinni jne, kyllä sitä omaa aikaa pitää olla.

      • Anonyymi

        Ei ole lapsiperheen normaalia arkea. Perusongelma AP:lla tuntuu olevan se ettei ole ottanut sitä asemaa mikä miehelle kuuluu, vaan odottaa naisen aloitetta ja naisen "tiettyä katsetta".

        Penskat hyppäävät yökylissä vastavuoroisesti sekä mummiloissa, sukulaisilla y.m. juuri siksi että vanhemmile järjestyy ...laatuaikaa.


    • Anonyymi

      1. Puhelin äänettömällä aina
      2. Älä avaa ovea kakaroille. Huuda "mitä asiaa?" ja kakara vastaa, sano siihen jotain ja jatka hommia.
      3. Älä ole nössö. Paneminen pitää hoitaa Heti silloin kun siihen on mahdollista. Ei kukaan nainenkaan tykkää, kun homma keskeytyy koko ajan.
      Kyllä se kakara tai soittaja elossa pysyy sen pienen hetken ilman sinuakin.

      • Anonyymi

        Kaikkea käy eikä niin hupaisaa. Kerrankin kun aikaa ja mahdollisuus vaimon kanssa muhinointi käynnissä niin ovikellohan se alkoi pimputtaa, meinas saada laakin. Raota verhoo ja kato kuka sanoo vaimo, pitihän sitä kurkata ja piru vieköön jälkikasvun kaveri oven takana. Pieni supliikki ovella ja takaisin jatkamaan mihin jäätiin vaan ei anna huono tuuri armoa. Nyt oli sitten mun äitin vuoro tulla ja tiesin jollen avaa soittaa luuriin, joten vaatteet päälle molemmat ja äiskä sisään, puoli tuntia meni asiassa ja vaimo sanoo ei enää meni halut ehkä illal sit. Otettiin kyllä korkojen kera myöhemmin takaisin.


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      98
      3437
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      307
      1870
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      247
      1697
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      96
      1557
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      411
      1516
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      430
      1417
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1390
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      39
      1166
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      349
      1003
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      277
      992
    Aihe