Huono kokemus Seikosta ja maahantuojasta Perkko Oy:stä

Anonyymi

Tokiosta toissa talvena ostettu Seiko Alpinist automaatti ei ole oikein laadukkaalla tavalla toiminut missään vaiheessa. Tämän yksilön kanssa olen ensin saanut ihmetellä sen hurjaa edistämisvauhtia (viikossa yli viisikin minuuttia), ja tuhrata pitkiä toveja sen päivyrin siirrossa tarvittavan oikean nupinasennon löytämiseen.
Noin vuoden päästä kellon ostamisesta edistäminen vaihtuikin omia aikojaan (sic!) jätättämiseksi – ilman mitään erityistä ulkoista syytä, esim. kellon käsittelyyn liittyen. Mikään aikaisempi kelloni, joista osa ollut selvästi tätä halvempia ei ole toiminut näin kehnosti. Minulle kävi tässä vaiheessa ilmi että Euroopan ulkopuolelta hankitulla Seikolla on vain vuoden takuu, kun Euroopasta hankituilla on kahden.
Maahantuoja Perkko Oy otti kellon tutkittavaksi, totesi vian niin suureksi että koneiston vaihto on välttämätön. He kuitenkin kieltäytyivät kustannuksiin liittyvästä korvausvastuusta, vaikka valmistajan edustajana maahantuojan vastuu toki jatkuu takuun jälkeenkin, ja tuon yhden vuoden takuun umpeutumisestakin oli vasta kulunut vajaa kolme kuukautta (väittivät vieläpä ensin kiven kovaa että siitä oli kulunut jo puoli vuotta). Heidän ilmoituksensa mukaan kellon epäkuntoisuus ei voi olla valmistusvika. Vastuu he jättävät asiakkaalle kärsittäväksi omissa nahoissa. Vain nimellisenä myönnytyksenä luvattiin työn osuudessa tulla vastaan. Huoltopäällikön mukaan he eivät kuitenkaan edes takuuajan sisällä mitenkään itsestään selvästi kanna tuotteista korvausvastuuta. He eivät myöskään ole ilmoituksensa mukaan mitenkään huolissaan kyseisen tuotteen tai heidän pitkään toimineen yrityksensä mahdollisesta imago- tai mainehaitasta tällaisten asiakaskokemusten valossa.
Voinee arvata että tätä kelloa en aio ryhtyä omalla kustannuksellani korjauttamaan, ja että seuraavan kelloni merkki on jokin toinen.

1

573

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Koneistosta yleensä näkee onko vika tullut iskusta tai onko vika ollut tehtaalta asti, tosin jos vika on ollut olemassa yli vuoden, niin silloin asiakas on laiminlyönyt omat velvollisuutensa, eli kello heti huoltoon kun se ei käy oikein.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      151
      10964
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      52
      5240
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      45
      2453
    4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      30
      2143
    5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1711
    6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      42
      1564
    7. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      30
      1251
    8. Känniläiset veneessä?

      Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v
      Nurmes
      35
      1186
    9. Daniel Nummelan linjapuhe 2025

      Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo
      Luterilaisuus
      92
      935
    10. TÄSTÄ TAITAA TULLA SUOMEN HISTORIAN SUURIN USKONNONVAPAUDEN OIKEUDENKÄYNTI.

      Sinun täytyy hyväksyä se että jos sinä vetoat uskonnonvapauteen, silloin sinun tulee antaa myös muille vastaava vapaus o
      Hindulaisuus
      317
      892
    Aihe