Totta se on

En ihmettele että miehetkin kiinnostuvat vielä nuoremmista naisista vaikka ikäeroa olis paljonkin. Minä tapasin puolisoni nuorena, nainen oli juuri täyttänyt 19 eli parhaassa iässä monessakin mielessä. Kyllä se niin on kun seksistä puhutaan niin nuori, hyvä runkoinen ja tiukka alapäinen nainen on kuin lotto voitto. Ja tuota naista sain ja saan edelleen vaikka on jo ihan toisissa mitoissa nykypäivänä. Kun katselee välillä nuoria naisia tulee muistot mieleen. Vois verrata yhteen naiseen jonka tunnen, on naimisissa mutta myöntää että nuoret miehet kun vokottelee esim. yökerhossa niin oishan se kiva päästä vielä kokemaan sitä nuortakin oria sänkyyn. Enkä ihmettele että munkin puolisoani on yritetty vielä muutamia vuosia sitten iskeä kun yhdessä istumassa iltaa. Vaikka vartalo on jo parhaat hetkensä nähnyt niin on vielä kasvoistaan aika viehättävä ja sopivan isot tissit vetää miehiä. Puolisollani on myös eronnut naisystävä, oli iskenyt kesän alussa itseään 17 vuotta nuoremman miehen ja kehaissut että jaksaa kyllä painaa sängyssä melko pitkään ja muutenkin haluaa olla parisuhteessa ei vain seksi mielessä.Nainen on 47v.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

47v naistakin vanhempana miehenä ei ole homma eikä mikään painaa parikin tuntia sängyssä yhteen menoon, ei tietenkään pelkkää jyystämistä kokoajan mutta parin tunnin sessiot on usein koettu.
Hoikkuus ja hyväkuntoisuus on se juttu millä jaksaa painaa pitkää...

Äänestä
  • Kyllä sitä hieman pulskanakin jaksaa noita tunnin parin painamisia ihan hyvin. Tai sessioita ne ovat kuten itsekin sanoit. Ikää kylläkin vasta 40v mutta silti. Hyvässä kunnossa kuitenkin koostani huolimatta.
    Ja eihän noin pitkät "kontaktit" olekaan pelkkää jyystämistä koko aika ,sanoohan se järkikin.
    Tietty asentoja vaihdetaan mutta välillä hyväillään käsin, suudellaan, annetan suuseksiä jne. Välillä jyystäminen keskeytetään, mutta olen silti naisessa sisällä ja siinä sitten suudellaan, hyväillään ja katsotaan toista silmiin. Puhutaan ehkä jotain jos siltä tuntuu, itse ainakin haluan aina sanoa, kuinka ihana on olla toista lähellä näin ja kuinka tärkeä hän on..

    Äänestä

Totuutta ei ole olemassakaan, on vain mieltymyksiä ja mielipiteitä. Mutta kukin oman käsityskykynsä mukaisesti....

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

En ihmettele että miehetkin kiinnostuvat vielä nuoremmista naisista vaikka ikäeroa olis paljonkin. Minä tapasin puolisoni nuorena, nainen oli juuri täyttänyt 19 eli parhaassa iässä monessakin mielessä. Kyllä se niin on kun seksistä puhutaan niin nuori, hyvä runkoinen ja tiukka alapäinen nainen on kuin lotto voitto. Ja tuota naista sain ja saan edelleen vaikka on jo ihan toisissa mitoissa nykypäivänä. Kun katselee välillä nuoria naisia tulee muistot mieleen. Vois verrata yhteen naiseen jonka tunnen, on naimisissa mutta myöntää että nuoret miehet kun vokottelee esim. yökerhossa niin oishan se kiva päästä vielä kokemaan sitä nuortakin oria sänkyyn. Enkä ihmettele että munkin puolisoani on yritetty vielä muutamia vuosia sitten iskeä kun yhdessä istumassa iltaa. Vaikka vartalo on jo parhaat hetkensä nähnyt niin on vielä kasvoistaan aika viehättävä ja sopivan isot tissit vetää miehiä. Puolisollani on myös eronnut naisystävä, oli iskenyt kesän alussa itseään 17 vuotta nuoremman miehen ja kehaissut että jaksaa kyllä painaa sängyssä melko pitkään ja muutenkin haluaa olla parisuhteessa ei vain seksi mielessä.Nainen on 47v.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu