Koen että vaimo on etäinen. Omasta mielestään hän on itsenäinen. Itse haluaisin tiiviin yhteyden. Kotikeskeisyyttä. Ei hän mitenkään poissaoleva ole vaan hyvin läsnä mutta jotenkin sellainen spontaani ja omiin juttuihin omistautuva ja suuntautuva.
etäinen vaimo
Anonyymi
12478
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Rautalangasta väännettynä;
Vaimollasi on elämää myös kodin ulkopuolella, on harrastuksia ja ystäviä, on muitakin ihmisiä ja mielenkiintoista tekemistä elämässään kuin vain sinä.
Sinun maailmasi on pieni, yksi asunto, yksi ihminen, kaikki tekemisesi arvottuu toisen ihmisen, vaimosi, kautta.
Kysymys on, että jos vaimosi on muuttunut yhtäkkiä, niin miksi niin on tapahtunut?
Jos taas tämä on ollut vaimosi käytösmalli aina, niin miksi siitä on tullut sinulle juuri nyt ongelma?
Ei hän ole sinun vaimo muuta kuin paperilla. Vielä tulet huomaamaan, että olet ulkopuolinen omassa avioliitossa.
Siitä voi sitten tehdä johtopäätelmät, meillä se oli ero.
Miehet harvemmin eroavat, mutta sen voin sanoa, että löydät helpolla paremman vaimon, on ns. hyvien miesten markkinat. Kannattaa pitää se mielessä, sinullekin löytyy monta ottajaa.
t. vanhempi onnellinen mies
Välittääkö se sinusta? Auttaako se sinua hädässä? Tekeekö ruokaa ja huolehtii yhteisistä asioista?
ruokaa tekee ja pyykit pesee, kuulemma se on rakkautta. itse en niitä nyt liekin elossa pitämiseksi kyllä luettelisi kyllä se on kosketus ja läsnäolo ylitsemuiden. vaan kun olet heti outo takertuja jos haluat kuten seurusteluaikana...
Voi itku! Olet aivan oikeassa!!
Nimenomaan liekin elossapitoon tarvitaan n. 8 halausta päivässä. Se on ihan tutkittu juttu.
Mikä siinä on ettei voi olla läheisyyttä? Olen itse nainen ja mietin kun mies sanoi että luulin että olisit itsenäinen nainen. Antoi tuon kommentin kun kaipasin halausta ja lähelläpitoa. Ja kun olen hyvinkin itsenäinen kuitenkin, ja hyvässä ammatissa ja jämäkkäkin, mutta silti ei se ole joko tai. Kaipaan silti kosketusta, rakastelua ja lämpöä mieheltäni, itse asiassa vielä enemmän kun työkin on vaativa. Hän on mielestäni hyvin etäinen taas... Huoh. Taidan lopettaa suhteet ja alkaa vaan olemaan yksin. Sydän tässä särkyy...
Heti kun yksi mies on etäinen niin lopettaisit suhteet kokonaan. Nainen ajattelee aina noin?
Mitenkäs sinä sitten korjaisit asian? Jos nätisti sanominen ei auta ... eikä pyytäminen auta ... pidempi keskusteleminenkaan ei auta ... eikä se omien tarpeiden ja toiveiden esilletuominenkaan auta. Mitä pitäisi kokeilla seuraavaksi? Jos suhteen lopettaminen ei kerta ole mielestäsi vaihtoehto.
Tuntemuksilleen ei mahda mitään mutta on syytä ajatella myös kumppanin kannnalta asiaa.
Kun luonteet ovat tuossa suhteessa erialset niin enää ei asiaa pysty muuttamaan.
Kaikissa asioissa on myös myönteiset puolensa. Vaimoni on spontaani ja valmis uusiin asioihin ja niiltä osin mieltymyksemme ovat saman suuntaiset.
Vaimoni on välillä ollut noin 3500km "etäinen" ja silloin "etäisyys" kesti 3 viikkoa.
Muut "etäisuudet" ovat olleet matkaltaan ja kestoltaan lyhyempiä.
"Etäisyyksien" myönteisenä puolena pidän sitä, että ne muistuttavat miten kokkoa on yksin asuminen. Varsinkin aamuiset heräämiset täysin äänettömässä makuuhuoneessa ja unkin läpi olen ilmeisesti aistinut, ettei kukaan ole nykinyt yöllä tuplatäkin kulmaa.
Eiköhän tuossa teidän "etäisyydessäkin" ole jotain myönteistä kun asiaa tarkastelee!
Ihan vain varmistukseksi, oletko nuo kaikki (suoraan) puhunut vaimon kanssa; että kaipaat läheisyyttä ja yhteistä aikaa? Onko hän sanonut sinua takertujaksi, onko sinun tulkintaa vai viittausta joihinkin suomi24 anonyymien kirjotteluihin? Voitko jotenkin onnistua petaamaan sitä yhteistä aikaa? Vienyt treffeille tai muuta sellaista?
Teillä menee vielä hyvin. Itselläni tällä hetkellä muijan kanssa ollaan henkisesti tuhansien kilometrien päässä. Pihtaa, ei anna läheisyyttä, olen parisuhteessa yksin. Kaikista asioista alkaa tulla tabu, jopa puhumisesta.
Kaikki alkoi noin kolme vuotta sitten, kun jouduin taistelemaan vanhemman tyttäreni puolesta oikeudessa. Minut poljettiin henkisesti maahan, samalla sairastuin bi-polarihäiriöön. Helvettiä kesti 2 vuotta. Oli väärä lääkitys, jonka vuoksi en jaksanut kuin käydä töissä. Kotona vain nukuin. Nyt olen noin vuoden yrittänyt kasata parisuhdetta entiseen loistoonsa, mutta yksin. Sain paremmat lääkkeet ja jaksan taas. Valitettavasti parisuhde otti tuona aikana takapakkia. Jouduin helvetistä toiseen. Pitäisi vain yrittää olla positiivinen ja jaksaa tämäkin läpi. Jos muija taas jaksaisi alkaa hymyilemään.
Olen kysynyt halauksia ja edes pientä poskipusua töihin lähtiessä ja sieltä palatessa, mutta kun ei. Kuulema hän on toipumassa siittä kahdesta vuodesta. On totta, että siinä on toipumista itse kullakin, mutta nyt kun asiat alkavat taas sujumaan hyvin, edessä päin on hyviä asioita, niin ei helvettiä kannattaisi enää jatkaa. Aivan helvetin järjetöntä. En odota puolisoltani juuri nyt paljoa. Toivoisin kuitenkin sitä, että kaikesta siitä positiivisista asioista alkaisi tapahtumaan edes vähän positiivista hänen suunnaltaan. Tietäisi, että toivoa on vielä jäljellä. Vittu kun ei. Tällä hetkellä on helvetin hankala olla positiivinen, kun asiat eivät tunnu paranevan.
Itse olen vannonut, että itse en enää uppoa siihen kahden vuoden kuoleman kusiloukkuun. Jos muijan kanssa menee asiat siihen pisteeseen, että hän yrittää vetää minut sinne, niin muija lentää samalla saatanan sekunnilla ulos hankeen tavaroidensa kanssa. Hän kesti minua kaksi vuotta, joten kyllä itsekin täytyy yrittää siihen samaan.
Toivon todella, että tämä helvetti päättyisi.
T. Olli
Halausta ja voimia. Kaikki kääntyy paremmaksi, älä luovuta, Olli.
Tiedostat jo yhden avautuvan oven, älä jätä tuota tietoa käyttämättä jos tarve vaatii.