Olen ollut naimisissa reilut pari vuotta ja elämä on hyvinkin tavallista. Tosin, olen aina mennyt tavallaan virran mukana, samaa voi sanoa avioliitostammekin. Kyllähän meillä rakkautta on, mutta se ei ole ehkä kuitenkaan sellaista mitä elämältä haluan. Suhteemme on ollut monta vuotta liian tavallinen. Tarkoitan, että olemme eläneet yhdessä, mutta suhteen syvällisin olemus tuntuu enemmän kaveruudelta kuin suurelta rakkaudelta.
Nyt olen tavannut todella mahtavan naisen, joka on ajatusmaailmaltaan ja huumorintajultaan aivan kuin luotu minulle. Olemme tavanneet muutaman kerran ja viettäneet yhden (seksittömän) yönkin yhdessä.
En pysty ajattelemaan enää ketään muuta kuin häntä. Vaimoni taas ei tiedä asiasta mitään ja luulee, että suhteemme on yhtä 'vahvalla' pohjalla kuin aina ennenkin.
Mitä ihmettä voin tehdä? Jos päätän erota, mikä on syyni, puolustukseni? Olenhan vain yksi kusipää, joka rikkoo toisen maailman ...
Nyt olen tavannut todella mahtavan naisen, joka on ajatusmaailmaltaan ja huumorintajultaan aivan kuin luotu minulle. Olemme tavanneet muutaman kerran ja viettäneet yhden (seksittömän) yönkin yhdessä.
En pysty ajattelemaan enää ketään muuta kuin häntä. Vaimoni taas ei tiedä asiasta mitään ja luulee, että suhteemme on yhtä 'vahvalla' pohjalla kuin aina ennenkin.
Mitä ihmettä voin tehdä? Jos päätän erota, mikä on syyni, puolustukseni? Olenhan vain yksi kusipää, joka rikkoo toisen maailman ...
Vastaukset 34
Vanhimmat
Sinulla on velvollisuus jättää vaimosi, ellet rakasta häntä. Ja piste!
Avioliitossa osapuolten velvollisuus on rakastaa toisiaan niin myötä- kuin vastamäessä.
Miten kehtaat antaa täysin väärän neuvon näin tärkeässä asiassa?
Ellet rakasta vaimoasi, ala heti rakastaa. Puolisolle kuuluu OSOITTAA uskollisuutta ja rakkautta aina kuolemaan asti.
Olet todellakin skorpiooni ja neuvosi sen mukainen, myrkyllinen ja täysin edesvastuuton. Suksi täältä V.....n ja Piste!
Tämä ei ole kehoitus eikä neuvo, mutta melkein 20 v. naimisissa olleena naisena voin sanoa, että niitä ihastuksia tulee ja menee.Silti olen nykyään sitä mieltä, että meillä on vain tämä elämä ja nämä tunteet.Jossain vaiheessa avioliiton alussa sitä kuvitteli,että tämä liitto kestää kuolemaan asti.Mutta, kun toisen kanssa elää ja oppii tuntemaan tämän paremmin, huomaakin ajattelevansa monesta asiasta erilailla. Myös ne tunteet voivat muuttua kaveruudeksi. Kaveruus ja puoliso ovat kuitenkin eri asia, vaikka toki ne voi yhdistääkin onnistuneesti.Miksi pilata molempien elämä roikkumalla huonossa suhteessa ? Sinun on vain hiljaa itsksesi mietittävä mahdollista arkea tämän uuden ihastumisen kanssa ja, jos se vielä tuntuisi antavan silloinkin enemmän kuin nykyinen, niin rakkaudelle on annetteva tilaa.Jos teillä ei ole lapsia, niin se helpottaa varmaankin omalta osaltaan asiaa. Minusta voit asiallisesti keskustella vaimosi kanssa ja tunnustella tilannetta hänenkin näkökulmastaan.Ja vielä.Rehellisyyskin voi joskus loukata toista syvästi.Eli ajattele omaa oloasi ja tunteitasi nykyisessä liitossa ja sitä, onko sillä mahdollisuuksia tulevaisuuteen. Tunteitaan ei minusta kuitenkaan pidä lukita sydämeensä.
Miksi roikkua huonossa suhteessa? Miksei kehittäisi siitä paremman? Vai oletteko kaikki niin avuttomia avioliittojenne suhteen??
"Mitä ihmettä voin tehdä?"
Unohda uusi ihastuksesi, niin vaikealta kuin se voi tuntuakin. Todennäköistä on, että hänenkin kanssaan elämäsi muuttuisi pian tavalliseksi. Ole siis uskollinen vaimollesi. Hän ei ole tilanteeseen syyllinen.
"Jos päätän erota, mikä on syyni, puolustukseni?"
Vaikea tuollaista on puolustella, kun kerran vaimossasi ei ole ollut mitään vikaa.
"Olenhan vain yksi kusipää, joka rikkoo toisen maailman ..."
Onneksi et ainakaan vielä ole kusipää. Haluatko edes olla? Teepä niin, että et tapaa uutta ihastustasi viikkoon. Vietä sen sijaan enemmän aikaa vaimosi kanssa. Mieti, tuletko todella onnelliseksi hylkäämällä vaimosi ja yrittämällä yhteiselämää uuden ihastuksesi kanssa.
ainakin tekisin.
Koskaan ei tietty voi sanoa varmasti mitä jonkun toisen pitäisi tehdä, mutta antamasi toimintamalli on sellainen jonka minä voin allekirjoittaa sataprosenttisesti. Arki tulee vastaan suhteessa kuin suhteessa, ja vaikka ruoho voi näyttää vihreämmältä aidan toisella puolen, niin kyllä totuus kuitenkin on se että miehen ja naisen välinen avioliitto yleensä kuitenkin sisältää sekä ala- että ylämäkiä. Kenen kanssa tahansa.
eli tässäkin tulee taas eteen se tavallinen kuvio: on rakkautta, mutta epäröidään ihastumisen tultua kuvioihin, että onko se sittenkään oikeaa. Kun maailma on pullollaan tarjontaa ja idealistisia esimerkkejä, niin voiko siinä koskaan olla tyytyväinen?? Kaikkihan me haluaisimme täynnä rakkautta olevan ja onnellisen elämän ilman epävarmuutta ja vaikeuksia. Mutta ei sellaista olekaan! Eikä onni jakaudu tasaisesti. Sitten vihjaillaan vielä, että elämä menee pilalle jos et tavoittele samaa kuin muut.
Alkuperäiselle sanoisin, että otat aina riskin kun astut tuntemattomalle maaperälle. Pahimmassa tapauksessa jäät yksin, kun vaimosi jätät ja sitten uusi suhde ei onnistukaan. Arki tulee aina vastaan. En usko että elämä menee nykyisen vaimosi kanssa pilalle vaikka yhteen jäisittekin. Jos olet mennyt valtavirran mukana aiemmin, niin voin sanoa, että nyt sitä vasta olet tekemässäkin.
Suuri rakkaus, hah. Ihastumisen huuma ja seksi tekee aina uudet temput itseään ja elämää tuntemattomille untuvikoille (ikä ei tässä ratkaise mitään)
Niin, mikähän ihme siinä on, ettei sitä mahdollisesti parempaa suhdetta saisi etsiä tai vastaanottaa jos kohdalle osuu.
Itse aikoinani elin mielestäni suht onnellisessa avioliitossa, kunnes harrastuksen parissa tapasin"elämäni miehen" erosin ja seurustelin tämän uuden kanssa muutaman vuoden. Ja kun hänen kanssaan tuli ero niin sen jälkeen kohtasin ihan oikean sielunkumppanini ja nyt olemme olleet yhdessä jo yli kymmenen vuotta ja koko ajan vaan paranee. Eli, kaikella on tarkoituksensa :))
"Niin, mikähän ihme siinä on, ettei sitä mahdollisesti parempaa suhdetta saisi etsiä tai vastaanottaa jos kohdalle osuu."
Etkö todella tiedä tuohon vastausta? Avioliitto on tarkoitettu elinikäiseksi. Ymmärrätkö? Kunnes kuolema erottaa. Ei tarkoitus ole, että koko ajan etsitään parempaa ja parempaa kumppania. Avioliiton pitäisi tarjota puolisoille ja lapsille turvaa. Mitä turvaa se on, että on koko ajan valmis hylkäämään toisen ja rikkomaan perheen, jos "parempi" osuu kohdalle?
"Itse aikoinani elin mielestäni suht onnellisessa avioliitossa, kunnes harrastuksen parissa tapasin"elämäni miehen" erosin..."
Tapauksesi on tyypillinen, mutta hämmästyttävää on itsekkyytesi ja röyhkeytesi. Outoa, että et edes kadu tekojasi.
Et varmaan ymmärrä, miltä ero tuntuu siitä osapuolesta, joka hylätään. Miltä tuntuu lapsista, kun oma perhe menee pirstaleiksi? Olet ehkä itsekin avioeroperheestä ja siksi noin tunnevammainen.
Onneksi alat varmaan jo olla sen ikäinen, ettei lasten teko onnistu. Eipähän ainakaan lasten tarvitse enää kärsiä enempää. Rilluttele sinä vaikka hautaan asti miten haluat.
vastauksestasi ettet juurikaan elämää ymmärrä. Minulla on ihan onnelliset ja terveet lapset ;)
Ex-miehenikin on löytänyt elämänkumppanin jota rakastaa ja tulemme hyvin toimeen ihan perhetuttuina. Ei avioliiton tarvitse olla mikään elinkautinen.., joskus on molemmille osapuolille parempi erota. Ihmiset muuttuvat ja kasvavat vuosien mittaan.
Haluaisitko sinä elää ihmisen kanssa joka ei sinua rakasta ja luuletko että lapset ovat onnellisempia kodissa jossa vanhemmat tulevat toimeen mutta eivät rakasta toisiaan, äläpäs aliarvioi lasten tunneälyä. Ei eroaminen ole koskaan helppoa kummallekkaan osapuolelle mutta kuitenkin meillä jokaisella on vain tämä yksi elämä. Eläkäämme se onnellisina, se heijastuu kaikkiin ympärillämme oleviin ihmisiin, sekä lapsiin että aikuisiin.
Arvoja on monia. itse ja uskoisin että vielä suurin osa on vielä sitä mieltä, että avioliiton on tarkoitus kestää. Ainahan näin ei tapahdu, monista syistä. Hyvistä ja vähemmän hyvistä, joskus jopa täysin typeristä syistä. Mutta siitä huolimatta uskon edelleen, että avioliitto on tarkoitettu pysyväksi ja siihen tulisi pyrkiä mahdollisuuksien mukaan.
ja tuosta rakkaudesta/rakkaudettomuudesta. Monille tuntuu rakkautta olevan se ihana hullaantumisen ja rakastumisen tunne. Se kun haihtuu, niin ei ole enää rakkautta.
Alkaa jotenkin jo oksettaa tuo hokema "meillä on vain yksi ainoa elämä". Sillä kun voi puolustella ihan mitä vaan, ihan silkkaa itsekkyyttäkin. eikö sillä toisellakin osapuolella ole se "yksi ainoa elämä" ja oikeus siihen, että avioliitto yritetään pelastaa jos voidaan. Miksi tuottaa toisille tarpeetonta kärsimystä, jos se voidaan välttää.
Niinkö sen pitäisi sitten mennä että mietitään vain ja ainoastaan sen puolison onnellisuutta ja oma onnellisuus vaan unohdetaan?
Eiköhän avioliitossa ole ideana molempien osapuolien onni ja toimiva yhteiselämä.
kylläpä sinulla on ihmeelinen ajatusmaailma,onnellísuusko on kaikista tärkeintä elämässä.yllä lapset varmasti on onnnellisempia
oikean isän ja äitin kanssa kun jossain uusperheessä.Täytyy olla todella erikoinen tapaus jos näin ei ole.
Kyllä lapset sopeutuu,sopeutuu kai kun on pakka.Aikuisena he ovat vieläkin sinulle katkeria kun rikoit heiltä perheen.
Orgasmirikasta kevättä sinulle
Olen aina ihmetellyt ihmisiä jotka käyttävät lapsia tekosyynä milloin mihinkin asiaan.
Omat vanhempani erosivat noin vuosi sitten mikä oli molemmille ainoa ja oikea ratkaisu, tuntuu kauhealta ajatella että olivat meidän lasten takia naimisissa vaikka kumpikaan heistä ei ollut tyytyväinen puolisoonsa. Ei meillä kotona riidelty eivätkä he (tietääkseni) pettäneet toisiaan. Mutta ilmapiiri oli aina jotenkin laimea, ja hyvin harvoin näin heidän koskettavan toisiaan. Olen kyllä sitä mieltä että onnelliset vanhemmat----> onnelliset lapset.
Voiko ketään pakottaa rakastamaan jos rakkaus loppuu, jos mieheni ilmoittaisi minulle ettei hän enää halua olla kanssani, niin varmasti parkuisin ja surisin kauan mutten siltikään edes yrittäisi kiristää tai pakottaa häntä jäämään luokseni.
Olen onnellinen että en ole tavannut sinua.
En käytä kertakäyttötuotteita, en edes vaimoina.
Käytän vain laatumerkkejä joihin voi luottaa.
Ja suhde ei toimi, niin lupaus on se joka ratkaisee.
Sen takia en ole mennyt avioon heppoisin perustein, vaikka heiloja on olltu pilvin pimein. Ja monta monivuotisitakin.
Olisit pitänyt vaan heiloina nämä ihastuksesi menemättä naimisiin jos lupauksiisi ei voi luottaa.
vaan lähinnä sitä, että milloin on kyse pelkästä itsekkyydestä. Etsitään sitä suurinta mahdollista onnea ja unohdetaan muut osapuolet. sitä että lähdetään havittelemaan onnea jostain sieltä, mistä sitä ei sitten välttämättä löydykään, sitä ettei osata olla tyytyväisiä siihen hyvään mitä jo on vaan hamutaan koko ajan suurempaa ja suurempaa onnea. Sillä asenteella ei koskaan tule onnelliseksi, sillä mikään ei lopulta tunnu missään.
saattaa olla tähän aikaan jo vähän sekavaa, varsinkin muutaman olusen jälkeen...
todellakin...
Avioliitot solmitaan nuorina ja aika heppoisin perustein. "RAkkaus" on silloin useammalle meistä aika tuntematon käsite - eli juuri sitä mitä sanoit, ihastusta, hullaantumista tai intohimoa.
Olin itse avioliitossa 15 vuotta, enkä varsinaissti rakastanut miestäni koskaan. Hän oli hyvä isä, luotettava mies ja kaveri. Kunnioitin häntä ja arvostin ihmisenä. Ajattelin että se riittää. Ei riittänyt.
Kohtasin ihmisen jota rakastan aivan toisella tapaa. En eronnut hänen vuokseen, sillä oli eronnut jo sitä ennen.
On ihmisiä jotka eivät koskaan kohtaa rakkautta sen syvemmässä merkityksessä. Uskon itse että niitä mahtuu korkeintaan kaksi ihmiselämään. Vasta nyt olen valmis antamaan oikean avioliittolupauksen. Rakkaus ei ole velvollisuus vaan oikeus. Lahja joka annetaan pyytämättä. Jos alat esittää vaatimuksia ja omia lakeja, saat syvimmänkin rakkauden näivettymään ja tekosi tulevat pelkäksi pelleilyksi. Todellinen rakkaus kasvaa ja viihtyy luonasi vain jos annat vapauden sille, etkä pakota häkkiin....
voihan asua yhdessä ja olla onnellinen,vaikkei rakastakkaan.No sinä olitkin aikuinen kun vanhempasi erosivat,olisit toista mieltä joa olisit ollut esim. 10v
"ettet juurikaan elämää ymmärrä"
Olen varma, että ymmärrän elämästä enemmän kuin sinä. Otan huomioon toisetkin ihmiset enkä tuijota vain omaa napaani.
"Minulla on ihan onnelliset ja terveet lapset ;)"
Sitä ei kukaan ole epäillyt...vielä.
"Ex-miehenikin on löytänyt elämänkumppanin jota rakastaa"
Sepä mukavaa. Tästä voisi päätellä, että sinä petit ja hylkäsit miehesi, ja käytät nyt jälkikäteen tekosi yhtenä oikeutuksena sitä, että hylkäämäsi mies löysi myöhemmin uuden kumppanin.
"tulemme hyvin toimeen ihan perhetuttuina"
Onko hylkäämästäsi miehestäkin mukava olla tekemisissä petturin kanssa? Oletko varma?
"Ei avioliiton tarvitse olla mikään elinkautinen"
Olet varmaan blondi, joka on keksinyt tuon ihan itse. Vertaapa tuota huvin vuoksi lauseisiin "ei lapsi tarvitse joka päivä ruokaa", "ei veroja ole pakko maksaa" ja "ei auton tarvitse lähteä käyntiin". Huomaat, että kaikki lauseet ovat virheellisiä. Pelkästään sanoja peräkkäin laittamalla et saa aikaan järkevää lausetta, joka myös pitäisi paikkansa.
Sinun olisi pitänyt elää kivikaudella, niin olisit saanut mitä haluat jokaiselta ohikulkevalta mieheltä. Ei tarvitsisi sitoutua.
"Ihmiset muuttuvat ja kasvavat vuosien mittaan."
Molempia toivoisin myös sinulle.
"Haluaisitko sinä elää ihmisen kanssa joka ei sinua rakasta ja luuletko että lapset ovat onnellisempia kodissa jossa vanhemmat tulevat toimeen mutta eivät rakasta toisiaan"
Avioliitto on elinikäinen. Rakkauden oletettu tai todellinen puuttuminen ei ole hyväksyttävä eron syy. Lapset ovat onnellisimpia kodissa, jossa asuvat oma isä ja oma äiti.
"äläpäs aliarvioi lasten tunneälyä"
En todellakaan. Olen itsekin ollut lapsi ja niin tunnut sinäkin olevan.
"Ei eroaminen ole koskaan helppoa kummallekkaan osapuolelle"
Ei niin. Petetty saa kärsiä, lapset ajautuvat jopa mielenterveydellisiin ongelmiin, ja petturi saa keksiä erilaisia selityksiä puolustellakseen tekoaan.
"kuitenkin meillä jokaisella on vain tämä yksi elämä"
Onko lapsillasi ja miehelläsi sitten kaksi elämää? Epäilemättä he ansaitsisivat toisen elämän ilman sinun kaltaistasi petturia.
"Eläkäämme se onnellisina"
Saattaa tietysti olla, että sinä olet niitä, jotka muutenkin aiheuttavat iloa lähinnä lähtiessään.
"se heijastuu kaikkiin ympärillämme oleviin ihmisiin, sekä lapsiin että aikuisiin."
Tämä on tavallaan totta. Sinun onnesi on varastettu muilta.
niin olisit ennenkaikkea REHELLINEN, tuo, että pikkuhiljaa antaa vaan asioiden tapahtua on vähän pelkuruutta ja pelaamistakin - katotaan katotaan, ja jos tästä tulee nyt jotain, niin sitten vasta kerrotaan..., mutta olet nyt jo todella kaukana vaimostasi kun olet jo antanut tulla näitä asioita teidän väliinne. Rakkaushan on maailman suurin asia, mutta et sinäkään sitä hallitse, se hallitsee sinua !Eli et tiedä, mitä tulee...
Miten täällä on näin kauhean suvaitsemattomia ja ahdasmielisiä ihmisiä. Jos avioliitto on joku pakkotila niin kyllä siitä on koko perheen hyvinvointi kaukana!!!
verisesti kun puolisoni löysi uuden ja koska hän ei voinut lopettaa suhdetta,erohan siitä tuli.Harmittaa kun olisin halunnut elää hänen kanssa,mutta minkäs teet.Ketään ei voi väkisin pitää.
Kysyin mieheltäni, haluaako hän jatkaa avioliittoa vaikka en kykenekkään niihin tunteisiin joita hän odotti minulta. Kolme vuotta kuulosteltiin, ja hän sanoi ettei siitä tule mitään. Yritin toki pakottaa itseäni tuntemaan enemmän.
Häntä loukkasi se etten kyennyt. En käynyt vieraissa, eikä minulla ollut ketään toista eron aikana - eikä pitkään aikaan sen jälkeekään. Päätin että vain sellaiseen suhteeseen jään kun molemmat voivat aidosti sanoa rakastavansa. Riski oli suuri, uskoin jo että elän yksin tämän elämän.
Veit jalat suustani.
Oma tilanteeni meni juuri samalla tavalla. Olin yhdessä ja menin naimisiin, kun kaikki tuntui olevan ihan ok. Asiat olivat hyvin. Miksei se riittäisi.
Nyt sen huomaan, ei se riitä. Olen tavannut naisen, joka on oikeasti sellainen mitä tarvitsen. Voihan olla, että juttu ei kestä, mutta en voi olla suhteessa, jossa en ainakaan elä täysillä mukana.
..perheestä, jossa vanhemmat erosivat kun olin 6-vuotias. Mitään katkeruutta vanhempiani kohtaan ei ole jäänyt, päinvastoin suhteet molempiin ovat hyvät, vaikka ero olikin varsin riitaisa ja jouduin osaksi sitä. Älkää hyvät ihmiset puhuko paskaa, että lapset aina siitä kärsivät. Kyllä huono suhde on lapsellekin suurempi kärsimys. Jos jotain siitä on tullut, niin varmasti olen ihmisenä vahvempi ja avarakatseisempi. Hyvää kevättä kaikille!
Nuo tuontyyliset viestit kannattaa jättää omaan arvoonsa. Täällä kirjoittelee muutamia jätettyjä ja erittäin katkeria ihmisiä, joiden täytyy saada mustavalkoinen kommenttinsa jokaiseen viestiin. Onhan heillä siihen oikeus. Ehkä se helpottaa heidän oloaan. Ymmärrän kyllä heitäkin: jos kirjoittaa tänne kitkeriä vastauksia eroa harkitseville, voi ehkä jotenkin tuntea kostavansa jätetyksitulemisensa omalle ex-puolisolleen siinä samalla.
Tälle palstalle pitäisi saada jako: Jätetyt - Jättäneet - Yhteisellä päätöksellä eronneet. :D
Minä tein aikoinaan väärän valinnan samanlaisessa tilanteessa. Valitsin sen uuden ihastuksen. Aluksi oli hauskaa koska meillä oli aikaa toisillemme, kun taas vaimoni aika meni pienen alle kaksi vuotiaan lapsen hoitamiseen. Ja onhan se ihastumisen alkuhuuma aina ihanaa, mutta huomatuksi tuli että se loppui todella nopeasti. Sitten kun todella aukaisin silmäni huomasin kuinka ihana ja kaunis vaimoni oli. Miten hyvin ja tunnolisesti hän oli pitänyt huolta perheestä. Halusin takaisin, mutta vaimoni ei ottanut enää siipiensä suojaan, koska oli menettänyt luottamuksen minuun. Joten tällä hetkellä kaksi vuotta tapahtuneen jälkeen olen yksin ja kadun tekemääni valintaani. Kumpa saisin valita uudelleen, en toistasi virhettä.
Olen itse kokenut tuon saman tilanteen, jossa ihastuin toiseen ja kuvittelin sen olevan jotakin. Luulin sen antavan jotain mitä vaimoni ei voisi antaa, näin ei ollut. Kukaan muu ihminen ei pysty antamaan minulle sitä mitä vaimoni antaa. Niin paljon rakkautta, ymmärrystä ja kaikkea mitä mies voi toivoa. Itse kerroin vaimolleni tästä naisesta ja itse kannan vastuuni. Emme ole eronneet, mutta lähellä on käynyt ja liipasimella ollaan vieläkin. Olen ollut hajoamispisteessä oman tyhmyyteni vuoksi. Vaimoni ei ole vielä varma mitä haluaa tehdä ja kärsin joka päivä siitä epävarmuudesta. Rakastan vaimoani enemmän kuin mitään tässä maailmassa, hän on arvokkainta mitä minulla enkä hänestä ikinä haluaisi luopua. Se mitä tein, tuo minulle joka päivä pahan olon tunteen, jossa inhoan itseäni. Olen oksentanut töissä pahaa oloani. Olemme yrittäneet puhua ja olemme päässeet sopuun, että meillä olisi vielä jotain korjattavaa. En halua maailmassa mitään enempää kuin että saisin olla vaimoni vierellä. Jos vaimoni nyt jättää minut, olen kuin auto ilman moottoria. Sydäntäni särkee ja rintaani ahdistaa, koska kaipaan sua niin paljon. Rakas vaimoni, rakastan sua ja haluan elää rinnallasi vielä vanhainkodissa.
Tosin olen se vaimo, joka niin ikään tasaisen tylsäksi muuttuneessa avioliitossa tapasi miehen, joka oli puolisoni vastakohta; niin yyisesti kuin henkisesti. Ikäeroakin huomattavasti vähemmän - mieheni kanssa 10 vuotta.
Ihastusta kesti puoli vuotta. Tai tavallaan pidän tästä toisesta miehestä edelleen, mutta en intohimoisesti ja romanttisesti. Omaa liittoa huolineen ja iloineen, siis sitä arkea, oli kestänyt jo jonkin aikaa. Molemmilla haasteelliset työt, ei lapsia. Oli vain tyhjä olo; mikään ei tuntunut miltään, mutta en oikeastaan tiennyt, mikä loppujen lopuksi puuttui.
Ihastumista katselin tuo puolen vuoden jälkeen "arkisemmasta" vinkkelistä. Kuvittelin meille avioliiton ja arjen.. Aloin pikku hiljaa ymmärtää, että pikemminkin olin ihastunut siihen erilaisuuteen arjessa, minkä tämä toinen oli tuonut. Samalla oivalsin sen, että jos heittäydyn suhteeseen koska olemassa oleva avioliitto ei tuntunut hyvältä, olisi se ollut alkavan suhteen tuho heti. Jos jokin ihmissuhde tulee ikään kuin pakotieksi arjesta pois, ei kohtaaminen ole todellinen; siinä on silloin liikaa toiveita, jotka myöhemmin olisivat pelkkiä pettymyksiä.
Ihastumisestani opin sen, että kun oma elämäntilanne huono, niin on todella helppoa ja lohdullista tuudittautua siihen harhaan, että joku toinen ihminen tai kokonaan uusi suhde voisi olla ratkaisu. Olemassa olevan suhteen päättymiseen ehkä, mutta silloinhan jättäisin itseltäni kasvamisen vastuun pois.. Ja kun kerran ongelmia oppisin sillä tavoin hoitamaan, tekisin niin jatkossakin.
Suhde siis loppui. Avioliitolleni en ole vielä tehnyt mitään. Mieheni taatusti aavisti, että kaikki ei ollut kohdallani kunnossa. Ennen kuin mietin avioliittoani, mietin sitä, mitä itse todella haluan. Ja se pohdinta on tehtävä yksin. Vain siten voin elää myöhemminkin normaalia ja tasapainoista elämää, nykyisen tai muun kumppanin kanssa.
Tämä oli oikein hyvä kirjoitus.
Itse koin samantapaista jonkin aikaa sitten ja samat ajatukset olen käynyt läpi. Toisaalta olen helpottunut, että "uusi" suhde päättyi, koska se sumensi ajatteluani liikaa. Kun olen nyt suurinpiirtein toipunut siitä, olen perinpohjin miettinyt mitä itse haluan ja voinko toteuttaa sitä tässä liitossa. Lopputulokseen en ole vielä päässyt. Mutta siitä olen samaa mieltä myös, että tämä pohdinta on tehtävä itse - eikä saa antaa muiden ihmisten sanella mitä "kuuluisi" tehdä.
.. ensin tarkkaan omia tuntemuksiasi ja mieti onko "liian tavallinen elämä" vain Sinun kokemuksesi ja tuntemuksesi tämänhetkisestä elämäntilanteestasi. Yritä ajatella tilannetta objektiivisesti ja mieti onko teidän parisuhde se mikä "mättää" vai vain Sinun henkilökohtainen hyvinvointi/pahoinvointi, joka aiheuttaa kokemuksen, että ulkopuoliset asiat eivät ole kunnossa. Usein ei tarvitse kuin kurkata sinne omaan sisimpään, niin löytyy vastauksia... "MIKSI en ole tyytyväinen tämän hetkiseen elämääni??".