Löytyskö tukee

Tulee ero ja tunnen itseni ainoaksi tämmösessä tilanteessa. Mies on löytänyt toisen ja haluu eron ja minäkin olen sen jo ymmärtänyt välttämättömäksi. Kuitenkin tunnen rakastavani miestä vielä. Meillä on monta lasta ,joiden takia asumme vielä yhdessä kesään asti,sitten hän lähtee.Jotenkin tunnen itseni erikoiseksi ,kun kukaan ei oikein ymmärrä tätä yhdessä asumista.Kuitenkin se tuntuu nyt ainoolta oikealta ratkaisulta. Onko kukaan ollu samassa tilanteessa. Mistä voimia !
454061
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

kokeilin itse vähän aikaa samaa, mut nopeesti se käppänä rupes ärsyttämään, se kun soitteli sille uudelle, jne, uusi tietty mustasukkanen jne.
Pistä vaan ulkoruokintaan, lapsillekkin parempi, kun eivät näe tuota omituista asumisjärjestelyä ja että isällä on uusi eukko. Nyt jälkeenpäin tajuan tein oikein kun pistin pihalle lässyttämään joutavia.

Äänestä

jätä toisten mielipiteet omaan aarvoonsa.sinun lapset ja sinun mies.teet niinkuin sydän sanoo.olet varmaan hieno ihminen.

Äänestä

"Meillä on monta lasta ,joiden takia asumme vielä yhdessä kesään asti..."

Ovatko lapsenne teidän kesään asti vai vielä sen jälkeenkin? Tuo perustelu jotenkin ontuu. Jos lasten takia asuisitte yhdessä, näin tapahtuisi varmasti myös kesän jälkeenkin.

Olen hyvin pahoillani miehesi anteeksiantamattomasta käytöksestä. Osoittaa äärimmäistä itsekkyyttä ja välinpitämättömyyttä hylätä puoliso ja lapset toisen naisen takia.

Jos pystyt sietämään miestäsi kesään saakka, niin oma on asiasi. Sinuna kuitenkin lähettäisin mokoman pukin lopullisesti pikkuhuoransa luokse mahdollisimman pian ja pitäisin huolta siitä, että jokainen lapsi ymmärtää ja muistaa lopun ikäänsä, kuinka itsekäs ja huono isä heillä on.

Muista, että sinulla ei ole mitään velvollisuuksia petturimiestäsi kohtaan eikä sinun tarvitse edes kohdella häntä asiallisesti. Tuollainen mies ansaitsee huonoimman mahdollisen kohtelun. Tee avioero hänelle mahdollisimman kalliiksi!

Äänestä
  • Isä on lapsilleen isä, oli sitten millainen ketku tahansa. Aikuisten asiat ovat aikuisten asioita ja lapsille tulee suoda oikeus lapsuuteen - toisen vanhemman panetteleminen tai "totuuden kertominen" hänestä ei kuulu vastuuntuntoisen aikuisen toimintaan. Katkeruus on ymmärrettävää kyllä (aika aikansa kutakin, siitäkin pitää päästä yli ja lopulta hankkia se "oma elämä"), mutta omien lasten elämän myrkyttäminen katkeruudella on anteeksiantamatonta. Yhhyh...

    Ja vielä... pukittelu ja huorittelu osoittaa niin brutaalia mielenlaatua ja huonoa käytöstä, etten oikeasti tiedä kumpi on pahempi lapselle; petollinen isä vai vulgääri äiti?

    Äänestä

  • Herttinen kirjoitti:

    Isä on lapsilleen isä, oli sitten millainen ketku tahansa. Aikuisten asiat ovat aikuisten asioita ja lapsille tulee suoda oikeus lapsuuteen - toisen vanhemman panetteleminen tai "totuuden kertominen" hänestä ei kuulu vastuuntuntoisen aikuisen toimintaan. Katkeruus on ymmärrettävää kyllä (aika aikansa kutakin, siitäkin pitää päästä yli ja lopulta hankkia se "oma elämä"), mutta omien lasten elämän myrkyttäminen katkeruudella on anteeksiantamatonta. Yhhyh...

    Mikä isä tuollainen on, joka hylkää vaimonsa ja lapsensa saadakseen paremman panon? Miten tämä "isä" toteuttaa lastensa oikeutta lapsuuteen? Näyttikö hän vastuuntuntoisen miehen mallia?

    Pitäisikö tosiaan "isän" vain vähän aikaa odotella, että katkeruus menee ohi ja saada sen jälkeen tulla hyväksytyksi "isänä" niin kuin mitään ei olisi tapahtunut? Tämän "isän" ei olisi todellakaan tarvinnut myrkyttää lastensa elämää. Hänen käytöksensä on anteeksiantamatonta.

    Petollinen "isä" on luonnollisesti lapsille pahempi kuin totuuden kertova äiti.

    Tuen täysin alkuperäistä kirjoittajaa ja toivon, että hän pitää puolensa petturimiestään vastaan, kiskoo siltä joka sentin mikä irti lähtee ja pitää huolen, että lapset tietävät totuuden "isästään" ja tämän pikkuhuorasta.

    Tuota pikkuhuoraakin ihmettelen, että miten joku kehtaa myötävaikuttaa toisen perheen särkemiseen. Taitaa olla niitä naisia, jotka ajattelevat pillullaan, joten yhteensopivuus "isän" kanssa on sikälikin kunnossa.

    Äänestä

  • sentään kirjoitti:

    Olen samaa mieltä siitä, että isä ei ole ollut tässä tapauksessa vastuuntuntoinen eikä ole toteuttanut osaansa antamalla lapsilleen turvattua lapsuutta. Toivon kuitenkin, että tässä tapauksessa lasten äiti on se "parempi ihminen". Tai ei ainakaan tälläinen primitiivireaktioihin taipuva rääväsuu. Huh,huh.
    Pahoittelen; en pysty keskustelemaan asioista tällä tasolla, jo pelkkä kielenkäyttö on niin vastenmielisen alatyylistä. Toivon vaan, ettei kirjoittajalla ole omia lapsia jotka joutuvat kuuntelemaan moista. Yhhyh.

    Äänestä

  • Lapsia ei pidä missään nimessä sotkea aikuisten parisuhdeasioihin. Hän on kuitenkin lasten Isä. Pahinta, mitä voit lapsillenne tehdä on käyttää heitä välikappaleena. Vaikka tapahtuisikin näin katkera parisuhteen päätös, on aikuisen ymmärrettävä pitää lapset erossa siitä ja vain tukea heitä. Ero on heille varmasti vaikeampaa, kuin ehkä ulospäin näyttää. Heidän taakkaansa ei pidä lisätä mollaamalla toista vanhempaa!!!

    Äänestä

  • Herttinen kirjoitti:

    Isä on lapsilleen isä, oli sitten millainen ketku tahansa. Aikuisten asiat ovat aikuisten asioita ja lapsille tulee suoda oikeus lapsuuteen - toisen vanhemman panetteleminen tai "totuuden kertominen" hänestä ei kuulu vastuuntuntoisen aikuisen toimintaan. Katkeruus on ymmärrettävää kyllä (aika aikansa kutakin, siitäkin pitää päästä yli ja lopulta hankkia se "oma elämä"), mutta omien lasten elämän myrkyttäminen katkeruudella on anteeksiantamatonta. Yhhyh...

    Ja vielä... pukittelu ja huorittelu osoittaa niin brutaalia mielenlaatua ja huonoa käytöstä, etten oikeasti tiedä kumpi on pahempi lapselle; petollinen isä vai vulgääri äiti?

    En halua, että lapseni joutuvat kärsimään yhtään enempää kuin on pakko,ja me pystytään paremmin turvaamaan jatko, kun selvitämme asiat ennen mieheni lähtöä.Hän menee useiden satojen kilometrien päähän ja jo käytännön asioiden hoito vaatii hänen paikalla oloa,esim. omaisuuden myynti.Lisäksi hän remontoi taloa ja se on mun ja lasten etu. Ja tuskin mun tuska olis paljon pienempi, vaikka hän lähtis heti.

    Äänestä

  • Herttinen kirjoitti:

    Olen samaa mieltä siitä, että isä ei ole ollut tässä tapauksessa vastuuntuntoinen eikä ole toteuttanut osaansa antamalla lapsilleen turvattua lapsuutta. Toivon kuitenkin, että tässä tapauksessa lasten äiti on se "parempi ihminen". Tai ei ainakaan tälläinen primitiivireaktioihin taipuva rääväsuu. Huh,huh.
    Pahoittelen; en pysty keskustelemaan asioista tällä tasolla, jo pelkkä kielenkäyttö on niin vastenmielisen alatyylistä. Toivon vaan, ettei kirjoittajalla ole omia lapsia jotka joutuvat kuuntelemaan moista. Yhhyh.

    Olen samaa mieltä kanssasi!
    Uskomatonta paatosta nuo kannanotot. Tuohan on todella kaukana terveestä ajattelutavasta ja pelottavaa jo ajatellakin kuinka paljon noin katkera ja raiteiltaan oleva äiti "istuttaa" omaa katkeruuttaan lapsiinsa.

    Suorastaan ajattelematonta kypsymättömyyttä! Uskon noiden kommenttien tulevan hyvin nuorelta äidiltä. Elämä vasta opettaa!

    Äänestä

  • nyt mentiin ihan metsään. Lapsillahan on ja tulee olemaan isä oli se millainen hyvänsä. Aikuiset kinatkoon keskenään, mutta lapsille ei toista vanhempaa panetella...SEHÄN SATUTTAA LASTA!!!! Voi kiesus, kuinka voi ajatellakaan moisesti.

    Äänestä

  • Herttinen kirjoitti:

    Olen samaa mieltä siitä, että isä ei ole ollut tässä tapauksessa vastuuntuntoinen eikä ole toteuttanut osaansa antamalla lapsilleen turvattua lapsuutta. Toivon kuitenkin, että tässä tapauksessa lasten äiti on se "parempi ihminen". Tai ei ainakaan tälläinen primitiivireaktioihin taipuva rääväsuu. Huh,huh.
    Pahoittelen; en pysty keskustelemaan asioista tällä tasolla, jo pelkkä kielenkäyttö on niin vastenmielisen alatyylistä. Toivon vaan, ettei kirjoittajalla ole omia lapsia jotka joutuvat kuuntelemaan moista. Yhhyh.

    En tosiaankaan halua turmella lapsiani puhumalla pahaa heidän isästään,koska olen heidät rakkaudella tehnyt juuri hänen kanssaan. Toivon isän pitävän lapsiinsa yhteyttä mahdollisimman paljon ,että lapset voisivat tuntea isänsä ja toivon jopa ,että tämä uusi nainen voisi hyväksyä lapset. Asia ei ole helppo ,mutta toivoa sopii.

    Äänestä

  • kultakutri kirjoitti:

    nyt mentiin ihan metsään. Lapsillahan on ja tulee olemaan isä oli se millainen hyvänsä. Aikuiset kinatkoon keskenään, mutta lapsille ei toista vanhempaa panetella...SEHÄN SATUTTAA LASTA!!!! Voi kiesus, kuinka voi ajatellakaan moisesti.

    "nyt mentiin ihan metsään"

    Näin todella tapahtui viestisi myötä. Arvaapa vain, kuka kirjoitti tällaisen neronleimauksen:

    "lapsille ei toista vanhempaa panetella...SEHÄN SATUTTAA LASTA!!!!"

    Yritäpä nyt orientoitua tähän foorumiin. Täällä puhutaan AVIOEROSTA! Ymmärrätkö? Siitä, että lasten oma, ainutkertainen, alkuperäinen perhe, johon kuuluvat oma isä ja oma äiti, särkyy peruuttamattomasti pirstaleiksi.

    Ymmärrätkö nyt? Lapset menettävät alkuperäisen perheensä, JOTA HE EIVÄT ENÄÄ KOSKAAN SAA TAKAISIN. Heiltä riistetään pysyvästi - ilman omaa syytään - elämän perusturvallisuus, ja kaiken lisäksi tämä on hyvin epäoikeudenmukaista ja todella väärin. Lapset eivät voi valita vanhempiaan. Jos voisivat, he valitsisivat vanhemmat, jotka eivät eroa.

    Tähän koko elämän pohjan luhistumiseen verrattuna on melko samantekevää, panettelevatko vanhemmat toisiaan. En myöskään ymmärrä, että totuuden kertominen isäpukista ja hänen kiimaisesta pikkulutkastaan olisi mitään panettelua.

    "Voi kiesus, kuinka voi ajatellakaan moisesti."

    Yritä sinäkin ymmärtää, missä suhteessa asiat ovat toisiinsa nähden. Sellaista elämää ei olekaan, missä ihmiset eivät välillä arvostelisi toisiaan. Se kuuluu elämään. Sen sijaan petturuuden ei elämään tarvitsisi kuulua. Varsinkaan sellaisen petturuuden, jossa usean syyttömän ihmisen elämältä viedään pohja lopullisesti pois.

    Äänestä

  • LadyHunaja kirjoitti:

    Olen samaa mieltä kanssasi!
    Uskomatonta paatosta nuo kannanotot. Tuohan on todella kaukana terveestä ajattelutavasta ja pelottavaa jo ajatellakin kuinka paljon noin katkera ja raiteiltaan oleva äiti "istuttaa" omaa katkeruuttaan lapsiinsa.

    Suorastaan ajattelematonta kypsymättömyyttä! Uskon noiden kommenttien tulevan hyvin nuorelta äidiltä. Elämä vasta opettaa!

    Luepas vähän omia ajatuksiasi toiselta foorumilta:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=500000000000010&posting=22000000007137144#22000000007137144

    Kirjoitat omituista potaskaa, ja lopuksi mainitset, että "tämä on totuus" ja että "kokemusta on".

    "Suorastaan ajattelematonta kypsymättömyyttä!"

    Voiko ihminen enää paremmin itseään kuvata?

    "Uskon noiden kommenttien tulevan hyvin nuorelta äidiltä."

    Uskon sinun kommenttiesi tulevan vanhalta, katkeralta naiselta, joka on särkenyt perheensä ehkä useita kertoja, luulee olevansa miesten mielestä haluttava, elää omissa erikoisissa sfääreissään ja jakelee muille mielestään viisaitakin neuvoja. Avainsanat: katkeruus, vasemmistolaisuus, feminismi.

    "Elämä vasta opettaa!"

    Silti ei ole oikein eikä sankarillista toistaa samoja tyhmiä virheitä, jotka muut ovat jo tehneet. Siinä se ero!

    Äänestä

  • olet sanonut kirjoitti:

    Luuletko olevasi vitsikäs? Vai oletko todella ty...?

    Tuo kannanottoni tässä ketjussa oli äidin katkeruuden istuttamista lapsiin. Kait luit tuon naisen (jota joku kai äidiksikin nimittää) kielenkäytön?

    Ja mitä sinä minusta luulet tietäväsi??:)))
    Sorry, ethän vain ole itse todella katkera ja kateellinen nainen, jopa petetty ja jätetty? Lukemisen ymmärtämistä kannattaisi sinunkin treenata tuon kaiken "ilkeilyn ja näsäviisauden" sijaan. Turhaa energian tuhlausta!

    Näillä forumeillahan on jokaisella oikeus sanoa mielipiteensä, vai olenko erehtynyt? Mitähän yhteistä oikeasti löysit näistä kahdesta keskusteluista, sillä aihekin on eri. :) Voi, voi!

    Äänestä

  • sinäkin kirjoitti:

    "nyt mentiin ihan metsään"

    Näin todella tapahtui viestisi myötä. Arvaapa vain, kuka kirjoitti tällaisen neronleimauksen:

    "lapsille ei toista vanhempaa panetella...SEHÄN SATUTTAA LASTA!!!!"

    Yritäpä nyt orientoitua tähän foorumiin. Täällä puhutaan AVIOEROSTA! Ymmärrätkö? Siitä, että lasten oma, ainutkertainen, alkuperäinen perhe, johon kuuluvat oma isä ja oma äiti, särkyy peruuttamattomasti pirstaleiksi.

    Ymmärrätkö nyt? Lapset menettävät alkuperäisen perheensä, JOTA HE EIVÄT ENÄÄ KOSKAAN SAA TAKAISIN. Heiltä riistetään pysyvästi - ilman omaa syytään - elämän perusturvallisuus, ja kaiken lisäksi tämä on hyvin epäoikeudenmukaista ja todella väärin. Lapset eivät voi valita vanhempiaan. Jos voisivat, he valitsisivat vanhemmat, jotka eivät eroa.

    Tähän koko elämän pohjan luhistumiseen verrattuna on melko samantekevää, panettelevatko vanhemmat toisiaan. En myöskään ymmärrä, että totuuden kertominen isäpukista ja hänen kiimaisesta pikkulutkastaan olisi mitään panettelua.

    "Voi kiesus, kuinka voi ajatellakaan moisesti."

    Yritä sinäkin ymmärtää, missä suhteessa asiat ovat toisiinsa nähden. Sellaista elämää ei olekaan, missä ihmiset eivät välillä arvostelisi toisiaan. Se kuuluu elämään. Sen sijaan petturuuden ei elämään tarvitsisi kuulua. Varsinkaan sellaisen petturuuden, jossa usean syyttömän ihmisen elämältä viedään pohja lopullisesti pois.

    Kirpaisee ja ärsyttää mutta ennenkaikkea tulee surku... Avioero on useimmille paha paikka ja puolison petollisuus lienee yksi kaikista kovimmista iskuista. Edes uskottomuus ei kuitenkaan tee ihmiseen niin suurta haavaa kuin katkeruus.

    Katkeruus on suurinta myrkkyä sielulle ja vahingoittaa paitsi ihmistä itseään, myös hänen lähellään eläviä - ennenmuuta lapsia.

    Ymmärrän sen, että kiukku ja viha puskevat pintaan. Moraalinen kannanotto uskottomuutta vastaan saa myös täyden hyväksyntäni sillä periaatteellinen kantani on sama.

    Se, mikä minua riipii, ahdistaa ja sureettaa on se, että ihminen pilaa oman elämänsä katkeruudella ja vihalla kun toinenkin vaihtoehto olisi.

    Tämän kirjoittajan mielestä vertaus varmasti ontuu, mutta perusperiaate tässä on sama...
    Eli; jos heräät aamulla ja havaitset, että sataa voit joko todeta sen tosiasiaksi tai kuluttaa koko päiväsi manaillen mokomaa koiranilmaa. Kumpi on hedelmällisempää?
    Sama koskee petollista aviopuolisoa; ennenpitkää voit todeta tapahtuneen elämän realiteetiksi ja elää sen kanssa - tai vaihtoehtoisesti voit kuluttaa koko loppuelämäsi piehtaroiden itsesäälissä ja katkeruudessa.
    Kumpi on hedelmällisempää?

    On ihmisiä joiden psyyke on rakennettu siten että he saavat suurta tyydytystä marttyyrin kruunusta päänsä päällä - nämä ihmiset saavat myös tyydytystä katkeruudesta. Siinä ei ole mitään vikaa - kukin eläköön tavallaan - muutoin kuin siinä mielessä, että myös syyttömät saattavat tässäkohtaa joutua sijaiskärsijöiksi.

    Ja vielä; jokainen tekee elämässään virheitä. Antamalla itse itselleen anteeksi omat virheensä, on huomattavasti helpompi hengittää. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö vahingosta voisi viisastua. Se, että on tehnyt väärän valinnan ja todennut myöhemmässä vaiheessa aviopuolisonsa olevankin jotain muuta kuin mitä alkuunsa kuvitteli (esimerkiksi juuri petollinen, on elämän suuria tragedioita. Kuitenkin uskon, että tämänkin virhevalinnan voi antaa itselleen anteeksi.

    Siitähän tässä on kysymys vai onko?

    "Edes uskottomuus ei kuitenkaan tee ihmiseen niin suurta haavaa kuin katkeruus."

    Tällä yrität varmaankin sanoa, että avioerot pitäisi hyväksyä, jotta sinun tekosikin hyväksyttäisiin. Katkeruus on avioeron ymmärrettävä seuraus.

    "Katkeruus on suurinta myrkkyä sielulle"

    Eli petturille pitäisi antaa heti paikalla anteeksi ja yrittää ymmärtää häntä jatkossakin. Pitää häntä normaalina ihmisenä aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut? Suksi kuuseen.

    "jos heräät aamulla ja havaitset, että sataa"

    Kuten itsekin huomasit, vertaus ontuu. Sateelle ihmiset eivät voi mitään, mutta avioeroille kyllä voidaan. Avioerossa ei ole kyse mistään kohtalosta tai että "näin vain kävi", vaan kyseessä on aina uskottoman puolison katala ja äärimmäisen röyhkeä teko.

    "vaihtoehtoisesti voit kuluttaa koko loppuelämäsi piehtaroiden itsesäälissä ja katkeruudessa"

    Ei kenenkään kannata pilata loppuelämäänsä murehtimalla eroa. Taakse jääneet asiat kannattaa unohtaa. Avioeroa ei kuitenkaan voi hyvittää anteeksipyynnöllä. Sitä ei voi mitenkään korvata tai hyvittää. Petturiin ei pidä olla missään yhteydessä. Petturin on tiedettävä, että avioeroon syyllistyessään hän ei tule koko loppuelämänsä aikana saamaan osakseen minkäänlaista huomiota tai ymmärtämystä uhreiltaan. Eläköön niin onnellisena kuin kykenee uuden kumppaninsa kanssa.

    Tässä samalla kehotus kaikille lapsille: jos toinen vanhemmistanne löytää uuden kumppanin, älkää olko hänen kanssaan enää missään tekemisissä loppuelämänne aikana. Teillä ei ole siihen mitään velvollisuutta. Hylkäämällä toisen vanhempanne hän on hylännyt myös teidät. Eläkää oma elämänne onnellisena, älkää muistelko menneitä. Olkaa itse uskollisia omalle tulevalle puolisollenne, niin saatte hyvän elämän.

    "saavat suurta tyydytystä marttyyrin kruunusta päänsä päällä"

    Voi olla, että tällaisia ihmisiä on, mutta en ole tavannut.

    "myös syyttömät saattavat tässäkohtaa joutua sijaiskärsijöiksi"

    Siis jos petturi syyllistetään, niin joku joutuu sijaiskärsijäksi? Älä nyt vain unohda sitä, että koko avioero tapahtuu petturin alhaisten tekojen takia. Siitä kärsivät hylätty puoliso ja kaikki lapset elämänsä loppuun saakka. Tämä kärsimys on jättikokoinen verrattuna petturin syyllistämiseen, josta kärsii vain petturi. Ja se on ihan oikein.

    "jokainen tekee elämässään virheitä"

    Avioero on äärimäisen röyhkeästi, vakaassa tarkoituksessa ja harkitusti tehty virhe, jonka uhreiksi joutuvat syyttömät.

    "Antamalla itse itselleen anteeksi omat virheensä, on huomattavasti helpompi hengittää."

    Totta kai petturi voi tunnevammaisessa mielessään yrittää selittää tekonsa parhain päin ainakin itselleen.

    "Se, että on tehnyt väärän valinnan ja todennut myöhemmässä vaiheessa aviopuolisonsa olevankin jotain muuta kuin mitä alkuunsa kuvitteli (esimerkiksi juuri petollinen, on elämän suuria tragedioita."

    On toki tragedia, jos kumppani jättää. Samoin kumppanin vaihtaminen parempaan, koska ensimmäinen ei vastannut odotuksia, on elinikäinen tragedia avioeron uhreille, eli hylätylle puolisolle ja kaikille lapsille.

    "Kuitenkin uskon, että tämänkin virhevalinnan voi antaa itselleen anteeksi."

    Mitä tällä tarkoitat? Jos mies jättää vaimonsa, oliko vaimolta virhe avioitua tämän kanssa? Ei se ainakaan vaimon virhe ollut. Tuskin miehen otsassa tai hääpuvussa luki "TÄSSÄ ITSEKESKEINEN PETTURIPUKKI".

    Avioeron uhreilla ei ole mitään anteeksipyydettävää. Avioeroon syylliselle ei pidä antaa koskaan anteeksi. Lapsiparat, jotka erosta muutenkin eniten kärsivät, ovat lisäksi tilanteeseen täysin syyttömiä. Heillä ei ole ollut eikä ole mitään valinnanvaraa muuta kuin juoda petturin keittämä katkera soppa.

    "Siitähän tässä on kysymys vai onko?"

    Toistan vielä, mistä on kysymys. Avioeron uhreilla ei ole mitään anteeksipyydettävää. Avioeroon syylliselle ei pidä koskaan antaa anteeksi.

    Äänestä

  • LadyHunaja kirjoitti:

    Luuletko olevasi vitsikäs? Vai oletko todella ty...?

    Tuo kannanottoni tässä ketjussa oli äidin katkeruuden istuttamista lapsiin. Kait luit tuon naisen (jota joku kai äidiksikin nimittää) kielenkäytön?

    Ja mitä sinä minusta luulet tietäväsi??:)))
    Sorry, ethän vain ole itse todella katkera ja kateellinen nainen, jopa petetty ja jätetty? Lukemisen ymmärtämistä kannattaisi sinunkin treenata tuon kaiken "ilkeilyn ja näsäviisauden" sijaan. Turhaa energian tuhlausta!

    Näillä forumeillahan on jokaisella oikeus sanoa mielipiteensä, vai olenko erehtynyt? Mitähän yhteistä oikeasti löysit näistä kahdesta keskusteluista, sillä aihekin on eri. :) Voi, voi!

    "Ja mitä sinä minusta luulet tietäväsi?"

    Lukemalla kaksi kirjoittamaasi viestiä selviää, että sinä et ole niitä ihmisiä, jotka saavat avioliiton kestämään. Ei millään pahalla, näin vain on.

    "Lukemisen ymmärtämistä kannattaisi sinunkin treenata tuon kaiken "ilkeilyn ja näsäviisauden" sijaan."

    Ymmärrän kyllä kaiken lukemani. Jos en ymmärtäisi, en kirjoittaisi vastauksiakaan.

    Joskus kyllä toivon, etten ymmärtäisi yhtään niistä ikävistä asioista, joita tällä palstalla käsitellään. Ja ettei yksikään lapsi Suomessa joutuisi niiden kanssa tekemisiin.

    "Turhaa energian tuhlausta!"

    On todella rasittavaa oikoa ihmisten kieroutuneita käsityksiä. En hyödy siitä mitään. Kukaan tuskin muuttaa mielipiteitään kirjoitusteni perusteella.

    Kirjoitan tänne siksi, että avioeroon syylliset eivät pääsisi liian helpolla. Palstasta uhkasi tulla avioeron kehupalsta. Jotta väärät käsitykset eivät leviäisi ja avioeron tuhoisuus ei unohtuisi, muistutan täällä ennen kaikkea avioeron uhrien synkästä kohtalosta. Eikö sinua yhtään liikuta se hirvittävä kärsimys, jonka syyttömät joutuvat kestämään toisten itsekkyyden vuoksi?

    "Näillä forumeillahan on jokaisella oikeus sanoa mielipiteensä, vai olenko erehtynyt?"

    Oikeassa olet. Virheellisetkin ajatukset ja ajattelemattomuudet ovat tervetulleita. Kun ne oikaistaan, syntyy hyvä keskustelu.

    "Mitähän yhteistä oikeasti löysit näistä kahdesta keskusteluista, sillä aihekin on eri."

    Yhteistä kirjoittamillesi viesteille on vastuuton ja pinnallinen suhtautuminen tärkeisiin asioihin ja mahdollisesti (ehkäpä lapsena koetusta) tunnevammasta johtuva kykenemättömyys asettua uhrin asemaan.

    "Olet naurettava..."

    Jos katala luonteesi sallii nauraa avioeron uhreille ja syyttömille lapsipoloille, niin naura vain oikein makeasti.

    Äänestä

  • säälittävä kirjoitti:

    Pieni vihje sinulle! Tällä forumilla kirjoittavat kaikki eivät ole välttämättä eronneita, pettyneitä tai petettyjä. Säästäpä siis se katkeruutesi muihin kohteisiin. Meitä on varmaan monia, jotka luemme kaikkia ketjuja ja ihan mielenkiinnosta osallistumme keskusteluun. Ei aina kaiken tarvitse olla itse koettua, yritä se jo ymmärtää, vaan näkemystä saa myös lähipiiristään sekä mediastakin.

    Olet sairas nainen! Ilkeytesi ja katkeruutesi koituu tuhoksesi, jos et nyt jo ymmärrä hakea ammattiapua. Pahaa ei kannata kostaa pahalla, sillä me täällä olemme syyttömiä tilanteeseesi.

    Äänestä

  • voivoi kirjoitti:

    "Edes uskottomuus ei kuitenkaan tee ihmiseen niin suurta haavaa kuin katkeruus."

    Tällä yrität varmaankin sanoa, että avioerot pitäisi hyväksyä, jotta sinun tekosikin hyväksyttäisiin. Katkeruus on avioeron ymmärrettävä seuraus.

    "Katkeruus on suurinta myrkkyä sielulle"

    Eli petturille pitäisi antaa heti paikalla anteeksi ja yrittää ymmärtää häntä jatkossakin. Pitää häntä normaalina ihmisenä aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut? Suksi kuuseen.

    "jos heräät aamulla ja havaitset, että sataa"

    Kuten itsekin huomasit, vertaus ontuu. Sateelle ihmiset eivät voi mitään, mutta avioeroille kyllä voidaan. Avioerossa ei ole kyse mistään kohtalosta tai että "näin vain kävi", vaan kyseessä on aina uskottoman puolison katala ja äärimmäisen röyhkeä teko.

    "vaihtoehtoisesti voit kuluttaa koko loppuelämäsi piehtaroiden itsesäälissä ja katkeruudessa"

    Ei kenenkään kannata pilata loppuelämäänsä murehtimalla eroa. Taakse jääneet asiat kannattaa unohtaa. Avioeroa ei kuitenkaan voi hyvittää anteeksipyynnöllä. Sitä ei voi mitenkään korvata tai hyvittää. Petturiin ei pidä olla missään yhteydessä. Petturin on tiedettävä, että avioeroon syyllistyessään hän ei tule koko loppuelämänsä aikana saamaan osakseen minkäänlaista huomiota tai ymmärtämystä uhreiltaan. Eläköön niin onnellisena kuin kykenee uuden kumppaninsa kanssa.

    Tässä samalla kehotus kaikille lapsille: jos toinen vanhemmistanne löytää uuden kumppanin, älkää olko hänen kanssaan enää missään tekemisissä loppuelämänne aikana. Teillä ei ole siihen mitään velvollisuutta. Hylkäämällä toisen vanhempanne hän on hylännyt myös teidät. Eläkää oma elämänne onnellisena, älkää muistelko menneitä. Olkaa itse uskollisia omalle tulevalle puolisollenne, niin saatte hyvän elämän.

    "saavat suurta tyydytystä marttyyrin kruunusta päänsä päällä"

    Voi olla, että tällaisia ihmisiä on, mutta en ole tavannut.

    "myös syyttömät saattavat tässäkohtaa joutua sijaiskärsijöiksi"

    Siis jos petturi syyllistetään, niin joku joutuu sijaiskärsijäksi? Älä nyt vain unohda sitä, että koko avioero tapahtuu petturin alhaisten tekojen takia. Siitä kärsivät hylätty puoliso ja kaikki lapset elämänsä loppuun saakka. Tämä kärsimys on jättikokoinen verrattuna petturin syyllistämiseen, josta kärsii vain petturi. Ja se on ihan oikein.

    "jokainen tekee elämässään virheitä"

    Avioero on äärimäisen röyhkeästi, vakaassa tarkoituksessa ja harkitusti tehty virhe, jonka uhreiksi joutuvat syyttömät.

    "Antamalla itse itselleen anteeksi omat virheensä, on huomattavasti helpompi hengittää."

    Totta kai petturi voi tunnevammaisessa mielessään yrittää selittää tekonsa parhain päin ainakin itselleen.

    "Se, että on tehnyt väärän valinnan ja todennut myöhemmässä vaiheessa aviopuolisonsa olevankin jotain muuta kuin mitä alkuunsa kuvitteli (esimerkiksi juuri petollinen, on elämän suuria tragedioita."

    On toki tragedia, jos kumppani jättää. Samoin kumppanin vaihtaminen parempaan, koska ensimmäinen ei vastannut odotuksia, on elinikäinen tragedia avioeron uhreille, eli hylätylle puolisolle ja kaikille lapsille.

    "Kuitenkin uskon, että tämänkin virhevalinnan voi antaa itselleen anteeksi."

    Mitä tällä tarkoitat? Jos mies jättää vaimonsa, oliko vaimolta virhe avioitua tämän kanssa? Ei se ainakaan vaimon virhe ollut. Tuskin miehen otsassa tai hääpuvussa luki "TÄSSÄ ITSEKESKEINEN PETTURIPUKKI".

    Avioeron uhreilla ei ole mitään anteeksipyydettävää. Avioeroon syylliselle ei pidä antaa koskaan anteeksi. Lapsiparat, jotka erosta muutenkin eniten kärsivät, ovat lisäksi tilanteeseen täysin syyttömiä. Heillä ei ole ollut eikä ole mitään valinnanvaraa muuta kuin juoda petturin keittämä katkera soppa.

    "Siitähän tässä on kysymys vai onko?"

    Toistan vielä, mistä on kysymys. Avioeron uhreilla ei ole mitään anteeksipyydettävää. Avioeroon syylliselle ei pidä koskaan antaa anteeksi.

    Ei...
    ...en yritä sanoa, että avioerot pitäisi hyväksyä. Kuulun siihen koulukuntaan jonka ajatukset avioliitosta, se kestävyydestä jne. perustuvat mustakantiseen kirjaan ja kymmeneen käskyyn. Siihen perustuu myös ajatukseni "älä tuomitse, ettei Sinua tuomittaisi" - on vain yksi taho joka pystyy tuomitsemaan ihmisten tekoja. Siksi en pysty hyväksymään koston ja kaunan ristiretkeä. Olen itse eronnut vastentahtoisesti ja taatusti tehnyt kaiken sen jota ihmisvoimin voi asian estämiseksi tehdä, se ei riittänyt - minun on hyväksyttävä se tosiasia voidakseni elää sellaista elämää "joka on oikein".
    Olisi kiva tietää mihin kirjoittaja perustaa moraalifilosofiansa...
    Joo, ei pitäisi provosoitua, mutta tämä on ihan liian mielenkiintoista. Tuntuu kuin katsoisin eläintarhasssa jotain uutta ja erkoista lajia.

    Äänestä

  • voivoi kirjoitti:

    "Edes uskottomuus ei kuitenkaan tee ihmiseen niin suurta haavaa kuin katkeruus."

    Tällä yrität varmaankin sanoa, että avioerot pitäisi hyväksyä, jotta sinun tekosikin hyväksyttäisiin. Katkeruus on avioeron ymmärrettävä seuraus.

    "Katkeruus on suurinta myrkkyä sielulle"

    Eli petturille pitäisi antaa heti paikalla anteeksi ja yrittää ymmärtää häntä jatkossakin. Pitää häntä normaalina ihmisenä aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut? Suksi kuuseen.

    "jos heräät aamulla ja havaitset, että sataa"

    Kuten itsekin huomasit, vertaus ontuu. Sateelle ihmiset eivät voi mitään, mutta avioeroille kyllä voidaan. Avioerossa ei ole kyse mistään kohtalosta tai että "näin vain kävi", vaan kyseessä on aina uskottoman puolison katala ja äärimmäisen röyhkeä teko.

    "vaihtoehtoisesti voit kuluttaa koko loppuelämäsi piehtaroiden itsesäälissä ja katkeruudessa"

    Ei kenenkään kannata pilata loppuelämäänsä murehtimalla eroa. Taakse jääneet asiat kannattaa unohtaa. Avioeroa ei kuitenkaan voi hyvittää anteeksipyynnöllä. Sitä ei voi mitenkään korvata tai hyvittää. Petturiin ei pidä olla missään yhteydessä. Petturin on tiedettävä, että avioeroon syyllistyessään hän ei tule koko loppuelämänsä aikana saamaan osakseen minkäänlaista huomiota tai ymmärtämystä uhreiltaan. Eläköön niin onnellisena kuin kykenee uuden kumppaninsa kanssa.

    Tässä samalla kehotus kaikille lapsille: jos toinen vanhemmistanne löytää uuden kumppanin, älkää olko hänen kanssaan enää missään tekemisissä loppuelämänne aikana. Teillä ei ole siihen mitään velvollisuutta. Hylkäämällä toisen vanhempanne hän on hylännyt myös teidät. Eläkää oma elämänne onnellisena, älkää muistelko menneitä. Olkaa itse uskollisia omalle tulevalle puolisollenne, niin saatte hyvän elämän.

    "saavat suurta tyydytystä marttyyrin kruunusta päänsä päällä"

    Voi olla, että tällaisia ihmisiä on, mutta en ole tavannut.

    "myös syyttömät saattavat tässäkohtaa joutua sijaiskärsijöiksi"

    Siis jos petturi syyllistetään, niin joku joutuu sijaiskärsijäksi? Älä nyt vain unohda sitä, että koko avioero tapahtuu petturin alhaisten tekojen takia. Siitä kärsivät hylätty puoliso ja kaikki lapset elämänsä loppuun saakka. Tämä kärsimys on jättikokoinen verrattuna petturin syyllistämiseen, josta kärsii vain petturi. Ja se on ihan oikein.

    "jokainen tekee elämässään virheitä"

    Avioero on äärimäisen röyhkeästi, vakaassa tarkoituksessa ja harkitusti tehty virhe, jonka uhreiksi joutuvat syyttömät.

    "Antamalla itse itselleen anteeksi omat virheensä, on huomattavasti helpompi hengittää."

    Totta kai petturi voi tunnevammaisessa mielessään yrittää selittää tekonsa parhain päin ainakin itselleen.

    "Se, että on tehnyt väärän valinnan ja todennut myöhemmässä vaiheessa aviopuolisonsa olevankin jotain muuta kuin mitä alkuunsa kuvitteli (esimerkiksi juuri petollinen, on elämän suuria tragedioita."

    On toki tragedia, jos kumppani jättää. Samoin kumppanin vaihtaminen parempaan, koska ensimmäinen ei vastannut odotuksia, on elinikäinen tragedia avioeron uhreille, eli hylätylle puolisolle ja kaikille lapsille.

    "Kuitenkin uskon, että tämänkin virhevalinnan voi antaa itselleen anteeksi."

    Mitä tällä tarkoitat? Jos mies jättää vaimonsa, oliko vaimolta virhe avioitua tämän kanssa? Ei se ainakaan vaimon virhe ollut. Tuskin miehen otsassa tai hääpuvussa luki "TÄSSÄ ITSEKESKEINEN PETTURIPUKKI".

    Avioeron uhreilla ei ole mitään anteeksipyydettävää. Avioeroon syylliselle ei pidä antaa koskaan anteeksi. Lapsiparat, jotka erosta muutenkin eniten kärsivät, ovat lisäksi tilanteeseen täysin syyttömiä. Heillä ei ole ollut eikä ole mitään valinnanvaraa muuta kuin juoda petturin keittämä katkera soppa.

    "Siitähän tässä on kysymys vai onko?"

    Toistan vielä, mistä on kysymys. Avioeron uhreilla ei ole mitään anteeksipyydettävää. Avioeroon syylliselle ei pidä koskaan antaa anteeksi.

    Tuntuu tosiaan että kirjoittaja edustaa jotain aivan uutta alalajia evoluutiossa. Putkiaivoa, jonka aivoituksissa ei löydy muuta kuin mustaa, valkoista ja mieletöntä katkeruutta. En usko että ko. mutaatiosta tulee valtalaji.

    Minun sympatiani ovat kirjoittajan miehen puolella, hänen joka petti ja jätti. Eläminen noin mustavalkoisen ja fanaattisen ihmisen kanssa on varmasti ollut yhtä helvettiä.

    Äänestä

  • sinäkin kirjoitti:

    "nyt mentiin ihan metsään"

    Näin todella tapahtui viestisi myötä. Arvaapa vain, kuka kirjoitti tällaisen neronleimauksen:

    "lapsille ei toista vanhempaa panetella...SEHÄN SATUTTAA LASTA!!!!"

    Yritäpä nyt orientoitua tähän foorumiin. Täällä puhutaan AVIOEROSTA! Ymmärrätkö? Siitä, että lasten oma, ainutkertainen, alkuperäinen perhe, johon kuuluvat oma isä ja oma äiti, särkyy peruuttamattomasti pirstaleiksi.

    Ymmärrätkö nyt? Lapset menettävät alkuperäisen perheensä, JOTA HE EIVÄT ENÄÄ KOSKAAN SAA TAKAISIN. Heiltä riistetään pysyvästi - ilman omaa syytään - elämän perusturvallisuus, ja kaiken lisäksi tämä on hyvin epäoikeudenmukaista ja todella väärin. Lapset eivät voi valita vanhempiaan. Jos voisivat, he valitsisivat vanhemmat, jotka eivät eroa.

    Tähän koko elämän pohjan luhistumiseen verrattuna on melko samantekevää, panettelevatko vanhemmat toisiaan. En myöskään ymmärrä, että totuuden kertominen isäpukista ja hänen kiimaisesta pikkulutkastaan olisi mitään panettelua.

    "Voi kiesus, kuinka voi ajatellakaan moisesti."

    Yritä sinäkin ymmärtää, missä suhteessa asiat ovat toisiinsa nähden. Sellaista elämää ei olekaan, missä ihmiset eivät välillä arvostelisi toisiaan. Se kuuluu elämään. Sen sijaan petturuuden ei elämään tarvitsisi kuulua. Varsinkaan sellaisen petturuuden, jossa usean syyttömän ihmisen elämältä viedään pohja lopullisesti pois.

    ..ihmispolo !!!

    Harvoin näkee, joskus kylläkin, noooooin epäkypsää mielipidettä ja asennetta....aivan sairasta "petturi" ja "kiimainen huora"...
    huh huh !

    Jotkut ihmiset näköjään TODELLA kieltävät itsessään olevat "mustat" puolet (joita kaikilla
    on !) näkemällä asiat hyvin mustavalkoisesti,
    jakamalla jyrkästi ihmiset hyviin ja pahoihin.

    Avioeroon verraten tuollainen asenne ja luonne
    on lapsille paljon, paljon vahingoittavampaa!!!!!!

    Ihmispolo.

    Äänestä

  • Muikkeli59 kirjoitti:

    Harmittaako, kun tällä palstalla käsitellään avioeroon liittyviä ikäviä asioita?

    "Jotkut ihmiset näköjään TODELLA kieltävät itsessään olevat "mustat" puolet"

    Tästä olen myös hyvin pahoillani. Jopa eroon syylliset vähättelevät omaa tekoaan. He haluavat elämäänsä suurimman mahdollisen nautinnon ottamatta mitään vastuuta. Sitten eroratkaisua kehutaan täällä ja valehdellaan, että nyt ne lapsetkin vasta onnellisia ovat.

    "jakamalla jyrkästi ihmiset hyviin ja pahoihin."

    Mitä tähän palstaan ja aihepiiriin tulee, avioeroon syyllistyneet ovat pahoja ihmisiä. Ikävä sanoa, mutta näin on asia. Silti yhteiskunta ei pysty tukemaan perheitä. Punaista valoa päin kävelemisestä saa suuremman rangaistuksen kuin omien lastensa elämän tuhoamisesta.

    Jos ihmisiä tarkasteltaisiin muuten kuin avioeron perusteella, niin toki eroja löytyisi. Uskolliset aviopuolisotkin voivat olla luonteeltaan vaikka kuinka hankalia ja omituisia. Eroon syylliset taas voivat olla monella tavalla mukavia ihmisiä. Tällä palstalla keskityn kuitenkin palstan aihepiirin mukaiseen asioiden käsittelyyn.

    "Avioeroon verraten tuollainen asenne ja luonne
    on lapsille paljon, paljon vahingoittavampaa!!!!!!"

    Niinkö luulet? Huomaan, että et tiedä elämästä mitään. Elämäsi täyttää vain oma napasi. Lapsia käytät häikäilemättömästi hyväksi puolustellaksesi omia tekemisiäsi. Avioero vaurioittaa lasta niin raskaasti, että kaikki muut elämän vastoinkäymiset yhdessä saavat harvoin yhtä suurta vahinkoa aikaan.

    "Ihmispolo."

    Älä viitsi sääliä muita, kun itse olet (ainakin) säälin tarpeessa.

    Äänestä

  • sattuvan sinuun kirjoitti:

    ...ei mua totuus satuta, tekee vain mieli puolustaa ihmisiä joita Sinä niin julmasti tuomitset.

    Et VOI tietää toisten avioliitoista MITÄÄN.
    Kuvitteletko todella että monikaan eroaisi jollei
    se, valitettavasti, ole ollut se kahdesta vaihtoehdoista vähemmän paha. Lapsetkin kärsivät
    kodeissa, joissa on esim. päihderiippuvuutta
    tai väkivaltaa....onko sitä niiiin vaikea käsittää?
    Joskus eroava puoliso, äiti tai isä, on tehnyt
    lasten kannalta nimenomaan parhaan ratkaisun eroamalla.

    Tottakai minäkin olisin laillasi mieluummin pitänyt
    perheen ehjänä, ole iloinen että Sinulla on siihen mahdollisuus.

    Mistähän ihmeestä tietosi avioeron vaikutuksista lapsiin ovat peräisin ? Kokemuksestako ?
    Oletko kenties itse avioerolapsi?

    Hyvä ihminen, kasva aikuiseksi ja lakkaa syyttämästä kaikesta pahasta olostasi ja onnettomuuksistasi vanhempiesi avioeroa.

    ..että avioeron ottajat (lähtijät) ovat
    eroon syyllisiä ?????????????
    entäpä jos syitä kariutumiseen on molemmissa?
    Entä jos puoliso on väkivaltainen, häntä pitää pelätä ? Onko lähtijä silloin syyllinen ????

    Mieti vähän. Edes tämän kerran elämässäsi.

    "tekee vain mieli puolustaa ihmisiä joita Sinä niin julmasti tuomitset"

    Minulla taas tekee mieli puolustaa avioeron uhreja. Miksi? Koska heitä ei puolusta kukaan. Heidän elämänsä tuhotaan, ja sen jälkeen vielä lyötyjä lyödään uudelleen, kun avioeroon syyllinen kehua retostelee tekemällään "viisaalla" ratkaisulla.

    Miltä tuntuu kärsivistä lapsista kuunnella vieressä, kun eron järjestänyt osapuoli pokkana väittää, että lasten on hyvä olla? Lapset eivät uskalla vastustaa vanhempiaan, vaikka haluaisivatkin. Miltä lapsista tuntuu elää jatkuvassa kärsimyksessä ja ahdistuksessa, kun pahasta olosta ei saa edes puhua, vaan tunteet pitää tukahduttaa, jotta petturin olisi hyvä olla?

    "Et VOI tietää toisten avioliitoista MITÄÄN."

    Olisi kieltämättä mukavaa, jos en tietyistä avioliitoista olisi koskaan kuullutkaan. Väitteesi on kuitenkin täysin naurettava. Johan lehdessäkin lukee, ketä ovat menneet naimisiin. Tiedän näistä liitoista aviopuolisoiden nimet.

    Mietipä, mitä kirjoitat. Jos kirjoitat tuollaisia typeriä toteamuksia, niin vaikea on niidenkään ottaa sinua vakavasti, jotka muuten saattaisivat olla kanssasi samaa mieltä. Minä huomaan kirjoituksistasi, että valehtelet koko ajan ja yrität kääntää mustan valkoiseksi. Se, että valheet kohdistuvat aivan epäoleellisiinkin asioihin, osoittaa, että olet elämässäsi tekemiesi virheellisten valintojen peittely-yritysten vuoksi ajautunut myös krooniseksi valehtelijaksi. Säälin sinua, koska olet tällä tavoin moniongelmainen.

    "Joskus eroava puoliso, äiti tai isä, on tehnyt
    lasten kannalta nimenomaan parhaan ratkaisun eroamalla."

    Kyllä varmaan niissä harvoissa tapauksissa, joissa on väkivallasta kyse.

    Mietipä itse, moniko avioliitto kaatuu väkivaltaan ja monessako on kyse uudesta ihastuksesta tai "rakkauden hiipumisesta"?

    Turha perustella tuntemattomien ihmisten väkivallanteoilla omaa vastuutonta käytöstään. Muistathan, että väkivaltaa on myös henkinen väkivalta. Avioero edustaa lapsiin kohdistuvan henkisen väkivallan äärimmäistä muotoa.

    "Hyvä ihminen, kasva aikuiseksi ja lakkaa syyttämästä kaikesta pahasta olostasi ja onnettomuuksistasi vanhempiesi avioeroa."

    En ole missään vaiheessa syyttänyt vanhempiani. En aio edes kertoa, ovatko he eronneet. Oli asia miten tahansa, käännät sen kuitenkin perusteluksi sille, että en saisi osallistua keskusteluun kertomalla asioita, jotka sinä koet kiusallisiksi.

    Avioeroon syyllinen on helppo löytää. Syyllinen on ihminen, joka omalla toiminnallaan olisi välittömästi voinut estää avioeron. Siis jättämällä hakemuksen tekemättä.

    "entäpä jos syitä kariutumiseen on molemmissa?"

    Jos molemmat ovat yhdessä vieneet eropaperit, niin sitten syy on molemmissa.

    Taustalla voi toki olla vaikka mitä, mutta eroa ei voi hyväksyä sillä perusteella, että toinen ei vastannut eroon syyllisen ylimitoitettuja odotuksia tai että eroon syyllinen löysi mielestään paremman kumppanin.

    "Entä jos puoliso on väkivaltainen, häntä pitää pelätä ?"

    Minulla on perheväkivaltaan ja yleensäkin väkivaltaan nollatoleranssi. Tämä koskee myös henkistä väkivaltaa. Kenenkään ei pidä sietää minkäänlaista väkivaltaa. Tosin lapset joutuvat tällä hetkellä sietämään avioeron aiheuttamaa julmaa henkistä kidutusta pahimmillaan koko loppuelämänsä. Koska sinua selvästi kiinnostaa vain aikuisten onni, en enää käsittele lapsiparkojen asioita tässä viestissä.

    Todistettu väkivaltainen käytös on mielestäni riittävä syy eroon ja tällöin eron hakeminen on oikeutettua.

    Sen sijaan pelkät puheet väkivaltaisesta kumppanista ovat varmasti valetta, jos heti eron jälkeen löytyy uusi kumppani. Tällöin on tietenkin kyse vain siitä, että halu vaihtaa kumppania kätketään erilaisten tekaistujen syytösten taakse, joita avioerotilanteissa muutenkin riittää. Tällaisten valheellisten selitysten toistajia riittää tällä palstalla loputtomiin.

    "Mieti vähän. Edes tämän kerran elämässäsi."

    Kommenttisi kyllä antavat miettimisen aihetta monille ihmisille. Toivottavasti huomasit tästä, että tälläkään palstalla mitkä tahansa valheet eivät mene läpi. Luulen nimittäin, että vaikka en tänne kirjoittaisikaan, aina löytyy joku, joka palauttaa eroon syylliset maan pinnalle niistä unelmista, joilla he ovat yrittäneet perustella eroaan.

    Muista sekin, että sitä niittää mitä kylvää. Itsekkäät petturit jättävät jälkeensä katkeran puolison ja katkerat lapset. Joillekin lapsista saattaa kaikesta huolimatta kehittyä vahva itsetunto, ja tällaiselle ihmiselle on turha tulla kehumaan avioeron ihanuutta.

    Tiedoksesi kerron, että minä en ole tällainen ihminen.

    Äänestä

  • ystäväsi kirjoitti:

    ...vastailet minulle niinkuin tietäisit eroni syyn tai ylipäätään elämästäni.
    Mainitset että valehtelen vaikka et edes tiedä
    mikä on tilanteeni ja kuka olen.

    Et tiedä edes eroni syytä.

    Noh, turha enenpää jatkaa kanssasi keskustelua,
    tää on jo niin kornia :)

    Yhä toivotan kaikille laillani eroon päätyneille/joutuneille luottamusta ja iloa elämään !

    Äänestä

  • ei tapahtuisi kirjoitti:

    Avioeroon syyllinen on helppo löytää. Syyllinen on ihminen, joka omalla toiminnallaan olisi välittömästi voinut estää avioeron. Siis jättämällä hakemuksen tekemättä.

    "entäpä jos syitä kariutumiseen on molemmissa?"

    Jos molemmat ovat yhdessä vieneet eropaperit, niin sitten syy on molemmissa.

    Taustalla voi toki olla vaikka mitä, mutta eroa ei voi hyväksyä sillä perusteella, että toinen ei vastannut eroon syyllisen ylimitoitettuja odotuksia tai että eroon syyllinen löysi mielestään paremman kumppanin.

    "Entä jos puoliso on väkivaltainen, häntä pitää pelätä ?"

    Minulla on perheväkivaltaan ja yleensäkin väkivaltaan nollatoleranssi. Tämä koskee myös henkistä väkivaltaa. Kenenkään ei pidä sietää minkäänlaista väkivaltaa. Tosin lapset joutuvat tällä hetkellä sietämään avioeron aiheuttamaa julmaa henkistä kidutusta pahimmillaan koko loppuelämänsä. Koska sinua selvästi kiinnostaa vain aikuisten onni, en enää käsittele lapsiparkojen asioita tässä viestissä.

    Todistettu väkivaltainen käytös on mielestäni riittävä syy eroon ja tällöin eron hakeminen on oikeutettua.

    Sen sijaan pelkät puheet väkivaltaisesta kumppanista ovat varmasti valetta, jos heti eron jälkeen löytyy uusi kumppani. Tällöin on tietenkin kyse vain siitä, että halu vaihtaa kumppania kätketään erilaisten tekaistujen syytösten taakse, joita avioerotilanteissa muutenkin riittää. Tällaisten valheellisten selitysten toistajia riittää tällä palstalla loputtomiin.

    "Mieti vähän. Edes tämän kerran elämässäsi."

    Kommenttisi kyllä antavat miettimisen aihetta monille ihmisille. Toivottavasti huomasit tästä, että tälläkään palstalla mitkä tahansa valheet eivät mene läpi. Luulen nimittäin, että vaikka en tänne kirjoittaisikaan, aina löytyy joku, joka palauttaa eroon syylliset maan pinnalle niistä unelmista, joilla he ovat yrittäneet perustella eroaan.

    Muista sekin, että sitä niittää mitä kylvää. Itsekkäät petturit jättävät jälkeensä katkeran puolison ja katkerat lapset. Joillekin lapsista saattaa kaikesta huolimatta kehittyä vahva itsetunto, ja tällaiselle ihmiselle on turha tulla kehumaan avioeron ihanuutta.

    Tiedoksesi kerron, että minä en ole tällainen ihminen.

    ...sotket mut nyt johonkin toiseen henkilöön.
    Minulla EI ollut uutta suhdetta eron jälkeen, eroni syy oli miehen fyysinen väkivalta.

    Kaiken sen kärsimyksen jälkeen (22v lapseni todella kehoitti ja neuvoi minua vihdoinkin eroamaan) sinun tapasi syyllistää tuntuu..eiku tuntuisi tosi rankalta, jollen olisi tätä asiaa ja terapiassa ja muissa yhteyksissä läpikäynyt.
    Siis vielä kerran: älä yleistä, tuomitse ja
    syyllistä tietämättä syytä eroon.

    Äänestä

.....vain sillä että luopuu entisestä. Kuuleppa nainen siellä!!!!! Sinun pitää miettiä lasten ja sinun ihmisarvoa jää päättää toi asia kuitenkin nyt toisin. Et voi elää noin, että annat ukon asua samassa ja samalla heilastelee uuden kanssa!
Jos ukko lähtee niin lähtee NYT! Ja sitten sovitte jatkot lasten kannalta miten hän tapailee jne.. Miehen on vastattava teoistaan mitä on teille aiheuttanut. Jossakin on pahasti ollut vikaa koska on hakeutunut uuden kainaloon. Älä kuitenkaan syytä itseäsi, ihmissuhteeseen tarvitaan kaksi. Jotta sinä ja lapset pääsette toipumis vaiheeseen--UKKO OITIS ULOS!

Ole ihminen itsellesi ja vaadi myös jotakin itsellesi aloita uusi elämä ...ja kesäkin tulossa. Tsemppiä!

Äänestä

Olin minäkin joskus. Vaimo odotteli asuntoa. OLin hajalla kun uusi mies soitteli. Vasta kun vaimo ja lapset lähti pääsin suruani työstämään ja olin valmiiksi aivan loppu. Tapailen lapsia säännöllisesti ja olen edelleen osa heidän elämää. Miehesi olisi suotavaa lähteä heti. Älä kiduta itseäsi ja lapsiasi.

Äänestä
  • Hei, tuo sinun viestisi oli jotenkin lohdullinen. olethan selvinnyt siitä. Olen kyllä samaa mieltä, ettei kannata kiusata itseään, mutta ei se aina niin yksiselitteistä ole. Eroprosessi kulkee monesti eri aikaan... ja siinä tavallaan pääsee samalle viivalle. Ehdottaisin kuitenkin joitakin tärkeitä pelisääntöjä sellaisessa tilanteessa, jotta itse jaksaa...

    Äänestä

mies, Älä ota kaikkea vastaan. Suora leikkaus on parempi kuin vähitellen tapahtuva. Sinulla on sentään lapsesi joiden vuoksi elämäsi on rikasta ja joskus vaikeaakin. Kerro lapsillsi kylmät tosiasiat mitään kaunistelematta. Tuollainen mies hylkää kyllä samassa lapsensa. Lasten ja ennekaikkea itsesi takia tuollainen ns.yhdessä asuminen on kaikkein pahinta. Sinullakin on ihmisarvo pidä siitä kiinni. Ja vanha sanonta ellei tykätä niin ei tupata.

Äänestä

Välittömästi kenkää. Älä mamoile.

Äänestä

Muutaman asiaan liittymättömän kommentin (alla) jälkeen alkuperäiseen asiaan...

Ensimmäiseksi haluan toivottaa Sinulle voimia! Olet joutunut elämässäsi vaikeiden ratkaisujen eteen ja joutunut myös huomaamaan sen, että muille kuin niille tavanomaisimmille ratkaisuille ei löydy lähimpäristöstä tukea.

Olen itse kokenut hyvin samanlaisen tilanteen.
Mieheni löysi toisen ja jäi "kiinni" sivusuhteestaan. Tunnelmat olivat hyvinkin kaoottiset ja tunteet risteilivät raivosta masennukseen ja epätoivoon. Välillä olisin halunnut heittää hänen tavaransa parvekkeelta alas ja välillä rukoilla häntä polvillani yrittämään vielä.

Meidän perheeseemme kuului miehen aiemmasta avioliitosta syntynyt varhaismurkku joka oli (ja on edelleen) minulle kuin oma lapsi. Tämän meidän luonamme asuvan lapsen lisäksi perheeseemme kuului myös kaksi etälasta (täysisisaruksia tälle vanhimmalle). Tämä teki asian hieman monimutkaiseksi ja jossain vaiheessa sain kokea kohtuullisen kovaa henkistä kiristystä. Olin helppo kohde; "et näe lapsia enää koskaan" oli vahva lyömä-ase - olin elänyt vanhimman lapsen kanssa monia vuosia ja suhteemme oli aivan yhtä vahva kuin biologisella vanhemmalla omaansa. Myös etälapset olivat (ovat) minulle suunnattoman tärkeitä.

Samoin kuin minulle, vanhimmalle lapselle ero-ajatus oli sietämätön. Hän pyysi, ettei hänen tarvitsisi ainakaan kesken lukuvuoden muuttaa mihinkään. Päätimme tavallanne sinnitellä kesään asti.

Joulukuusta maaliskuuhun tämä onnistuikin, mutta tilanne oli sietämätön kaikkien osalta. Maaliskuussa mies sai tilapäisasunnon ja muutti pois. Lapsi jäi hieman epätyypillisesti minun luokseni vielä muutamaksi kuukaudeksi ja muutti kesäloman alettua isänsä luo.

Tästä vaikeasta "lapsitilanteesta" johtuen eromme sujui varsin rauhallisissa merkeissä - minä en voinut ryhtyä hankalaksi, sillä olin altavastaajan asemassa.

Jälkeenpäin tilannetta tarkasteltaessa tämä oli onni onnettomuudessa. Näinä aikoina kasvoin ihmisenä valtavasti ja opin muutaman hyvän "läksyn" elämästä. Muunmuassa sen, että kaikkea ei voi saada ja että pitämällä päämäärän kirkkaana mielessään, on epäkiitollisimmastakin elämantilanteesta mahdollista selvitä kunnialla.

Olen ylpeä itsestäni. Loppupeleissä hoidin hommani hyvin. Säilytin omanarvontuntoni vaikka jouduinkin tilapäisesti "pitämään matalaa profiilia". Ollessani tietyllä tavalla pakotettu toimimaan näin, jouduin myös väistämättä toimimaan siten, että lasten kärsimys tilanteessa jäi mahdollisimman vähäiseksi.
Lapset eivät koskaan joutuneet valitsemaan puoliaan eivätkä muutoinkaan joutuneet ikävään välikäteen. Mies, joka ei koskaan ymmärtänyt kuinka täydellisesti minua onnistuikaan manipuoloimaan(heh, uskomatonta mutta totta), kunnioittaa ja arvostaa minua tänä päivänä enemmän kuin koskaan. Minä säilytin itsekunnioitukseni enkä joudu katumaan mitään sanomaani tai tekemääni vaan voin pystypäin tarkastella kaikkea mennyttä.

Parasta kaikessa; minä loin itselleni elämän.
Olen onnellinen ihminen jolla on elämässään monen muun tärkeän asian lisäksi kolme mahtavaa ja rakastavaa lasta joita tapaan säännöllisesti.
Jä heillä isä, joka arvostaa minua osana lastensa elämää.

Mitä tulee ihmisten "ymmärrykseen"... Sitä oli vaikea saada. Helpoin ratkaisuhan olisi ollut heittää sekä mies, että lapsi ulos ja siihen minulla olisi myös ollut kohtuullisen hyvät mahdollisuudet. Tämä "lapsen heittäminen pesuveden mukana" olisi ollut lähipiirille helppo ymmärtää. Jopa parhaimpien ystävieni kanssa jouduin todellisiin sanallisiin mittelöihin aiheesta. He pelkäsivät, että menetän itseni sopeutumalla hetkellisesti vaikeaan tilanteeseen. Kukaan muu (kuin minä itse) ei uskonut voimiini ja siihen, että tiedän mitä teen. Tämän asian kanssa kamppaileminen vaati vielä lisävoimanponnistuksia. Niitä onneksi löytyi.

Kaikki se, mitä entisessä elämässäni oli hyvää on säilynyt ja vahvistunut. Kaikki se, mikä oli "pahaa", on historiaa. Menneisyyttä ei tarvitse muuttaa, sitä ei tarvitse kieltää eikä siitä tarvitse olla katkera jos sen pystyy hyväksymään - ja pitämään sen tiukasti siellä historia-osastolla... :)

Katkeruudella ja vihalla voi myrkyttää koko elämänsä. Kukin voi vapaasti valita, haluaako olla onnellinen vaiko onneton. Siitä on vastattava itse, kukaan muu ei voi sitä puolestasi tehdä. Voit elää vain oman elämäsi.
Vastuu on Sinun ja Sinun yksin.

Äänestä
  • se oli täyttä asiaa..

    Äänestä

Katsoppa Helsingin NMKY:n avioliittosivuja.
Sieltä löytyy yhteyshenkilöitä.Näillä taas on ihmisiä ympäri suomea, jotka voivat tarjota apua
tilanteeseenne.Ero on huono ratkaisu myös miehellesi.Hän joutuu kohtaamaan samat ongelmat myöhemmin, myös tuon uuden kanssa.
Miestä on ehkä vaikea saada tajuamaan omaa parastaan nyt.Mut yritä.
Olemme vaimon kanssa saaneet valtavasti apua ja tukea omiin kompurointeihin.kyllä sitä teillekkin on tarjolla.

Äänestä
  • Tuosta yhdessä asumisesta kriisissä; mieheni ilmoitti vuosi sitten haluavansa eroon minusta. Saman tien hän muutti eri huoneeseen nukkumaan ja otti sormuksen pois. Lapsia on 2, kouluikäisiä.

    Kävin juttelemassa perheneuvolassa asiasta ja sain ohjeen odotella, jos "kohtaus menisi ohi".
    Sitä olen nyt sitten tehnyt vuoden päivät. Tilanne on piirun verran parempi, mutta takaisin viereen äijä ei ole muuttanut. Seksi on stopissa.

    Toivon kuitenkin, että hän peruisi päätöksensä.
    Rakastan häntä yli kaiken. Tämä voi tuntua nöyristelyltä, mutta perheen eteen yritän sen tehdä. Mies on pikku hiljaa lämmennyt, mutta painostaa ei pidä yhtään, silloin tulee riita.

    Äänestä

  • oona kirjoitti:

    Tuosta yhdessä asumisesta kriisissä; mieheni ilmoitti vuosi sitten haluavansa eroon minusta. Saman tien hän muutti eri huoneeseen nukkumaan ja otti sormuksen pois. Lapsia on 2, kouluikäisiä.

    Erotaan paljon...mene ja tiedä, miksi..avioliitto on kuitenkin tarkoitettu kestämään. Surullisia kertomuksia on täälläkin palstat täynnä..onni ei taida olla enää tänä päivänä kestävää? Vaikka on apua tarjolla paljon enemmän kuin ennen oli, ja silti liitot kestivät?

    Äänestä

  • oona kirjoitti:

    Tuosta yhdessä asumisesta kriisissä; mieheni ilmoitti vuosi sitten haluavansa eroon minusta. Saman tien hän muutti eri huoneeseen nukkumaan ja otti sormuksen pois. Lapsia on 2, kouluikäisiä.

    Kävin juttelemassa perheneuvolassa asiasta ja sain ohjeen odotella, jos "kohtaus menisi ohi".
    Sitä olen nyt sitten tehnyt vuoden päivät. Tilanne on piirun verran parempi, mutta takaisin viereen äijä ei ole muuttanut. Seksi on stopissa.

    Toivon kuitenkin, että hän peruisi päätöksensä.
    Rakastan häntä yli kaiken. Tämä voi tuntua nöyristelyltä, mutta perheen eteen yritän sen tehdä. Mies on pikku hiljaa lämmennyt, mutta painostaa ei pidä yhtään, silloin tulee riita.

    Tuo voi olla kannaltasi hyvä ratkaisu.Kaikki eivät ehkä samaan ryhtyisi. Millaisen mallin toimivasta parisuhteesta lapset saavat siitä, etteivät näe lainkaan vanhempiensa antavan toisilleen lämpöä ja läheisyyttä ja muita asioita, jotka avioliittoon normaalisti kuuluvat. Vuosi on pitkä aika katsella vanhempien etäisyyttä. Syy että "perhe pysyisi koossa" keinolla millä hyvänsä, oli puolisoiden välinen suhde millainen tahansa, tuntuu kyllä mielestäni monessa tapauksessa tekosyyltä (en sinua tällä tarkoita vaan yleensä). Monesti takerrutaan toiseen sekä lapsiin ja pelätään ottaa itse vastuuta omasta elämästä, silloin kulissi pyritään pitämään kasassa vedoten lasten parhaaseen, kun loppujen lopuksi kyse on yksin jäävän puolison omasta riippuvuudesta ja
    pelosta jäädä yksin.

    Äänestä

Asun yhdessä aviomieheni kanssa. Meillä on menossa harkinta-aika, minun hakemuksestani. Minulla on poikaystävä, jonka luona vietän viikonloput. Tarkoitus olisi muuttaa hänen luokseen kesällä. Yhteisasuminen on mieheni idea, hänellä on toinenkin asunto, mutta hän ei suostu asumaan siellä. Kuulemma yhteistä aikaa on enää niin vähän jäljellä, että aikoo "nauttia" viimeisistä kuukausista. Minä en muuta muualle, koska lapseni koulu on lähellä nykyistä asuntoa. Ajattelen, että lapselleni riittää yksi muutto, sitten kesällä. Joskus kotielämä on helvettiä, joskus menee rauhallisemmin...

Äänestä
  • Miten sinulla voi olla poikaystävä, vaikka olet naimisissa?

    Nimimerkki kertoo jo jotakin, mutta kysynpä vielä, että eikö todellakaan yhtään hävetä?

    Ja toinen kysymys vielä, tämä ihan uteliaisuudesta. Oletko sitä mieltä, että sinulla on oikeus tavoitella paremaa elämää lapsesi kustannuksella?

    Äänestä

  • poikaystävä? kirjoitti:

    Miten sinulla voi olla poikaystävä, vaikka olet naimisissa?

    Jaksoitpa peräti kolme kommenttia kirjoittaa tähän samaan ketjuun lähes samalla minuutilla?

    Helppo tunnistaa! Jokaisessa paistaa ilkeys läpi. Säälittävä olet!

    Rakastuin toiseen mieheen, joka kertonee osaltaan myös avioliitostani jotain.

    Kyllä hävettää.

    Lastani suren enemmän kuin miestäni. Lapsen elämä tulee muuttumaan ilman että se on mitenkään hänen syynsä.

    Oikeutuksesta ajattelen, että tämä on minun elämäni. Lapsesta huolehdin niin hyvin kun se minun elämässäni on mahdollista.

    En kuulu siihen koulukuntaan, jonka mielestä lapsi on vanhempiensa elämän absoluuttinen napa, jonka ympärillä ihan kaikki pyörii.

    En myöskään kestä kuunnella uikuttajia, jotka koko aikuisikänsä syyttävät omasta käyttäytymisestään vanhempiaan, ja heidän mahdollisia laiminlyöntejään. Kyllä aikuinen ihminen pystyy tekemään omat ratkaisunsa. Emme ole tahdottomia olentoja, joiden tuleva käytös on lyöty lukkoon ennen kouluikää.

    Uskon siis lapseni tuleviin mahdollisuuksiin elämässä.

    Äänestä

  • KK* kirjoitti:

    Jaksoitpa peräti kolme kommenttia kirjoittaa tähän samaan ketjuun lähes samalla minuutilla?

    Helppo tunnistaa! Jokaisessa paistaa ilkeys läpi. Säälittävä olet!

    Salapoliisityösi viestien kellonaikojen kanssa ei ole mennyt hukkaan. Palstalle kirjoittajat voivat olla iloisia siitä, että täällä on noin tarkkaavaisia lukijoita. Lukemisen lisäksi odottaisi kuitenkin myös ymmärrystä.

    Avioerojen ja niistä lapsille aiheutuvien pysyvien vammojen estämiseksi on aiheellista korostaa avioeron aiheuttajan vastuuta tilanteesta. Tällä palstalla eronneet yrittävät saada läpi käsitystä, että avioero olisi aivan oikein ja normaali juttu.

    Todellisuus on kuitenkin toisenlainen. Avioero on hirvittävä teko lapsille ja tavallisen elämän räikein petollisuuden osoitus puolisolle. Tällaista tekoa harkitsevan on jo etukäteen tiedettävä, että temppua ei tulla varauksetta kiittämään.

    Kommenttini pettureiden toiminnasta ja myötätunnon osoitukseni uhreille edustavat käsitystäni oikeudenmukaisuudesta. Jokaiselle annettakoon ansionsa mukaan. Petturit kuulevat kunniansa. Se ei ole ilkeyttä, vaan yksinkertaisesti oikein.

    Äänestä

  • Paha nainen kirjoitti:

    Rakastuin toiseen mieheen, joka kertonee osaltaan myös avioliitostani jotain.

    Kyllä hävettää.

    Lastani suren enemmän kuin miestäni. Lapsen elämä tulee muuttumaan ilman että se on mitenkään hänen syynsä.

    Oikeutuksesta ajattelen, että tämä on minun elämäni. Lapsesta huolehdin niin hyvin kun se minun elämässäni on mahdollista.

    En kuulu siihen koulukuntaan, jonka mielestä lapsi on vanhempiensa elämän absoluuttinen napa, jonka ympärillä ihan kaikki pyörii.

    En myöskään kestä kuunnella uikuttajia, jotka koko aikuisikänsä syyttävät omasta käyttäytymisestään vanhempiaan, ja heidän mahdollisia laiminlyöntejään. Kyllä aikuinen ihminen pystyy tekemään omat ratkaisunsa. Emme ole tahdottomia olentoja, joiden tuleva käytös on lyöty lukkoon ennen kouluikää.

    Uskon siis lapseni tuleviin mahdollisuuksiin elämässä.

    HOMMAAMATTA,KYLLÄHÄN NE PITÄISI OLLA SINULLE KAIKKIEN TÄRKEIMMÄT,VAI OLETO OIKEASTI ÄITI?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Eräs äiti kirjoitti:

Tulee ero ja tunnen itseni ainoaksi tämmösessä tilanteessa. Mies on löytänyt toisen ja haluu eron ja minäkin olen sen jo ymmärtänyt välttämättömäksi. Kuitenkin tunnen rakastavani miestä vielä. Meillä on monta lasta ,joiden takia asumme vielä yhdessä kesään asti,sitten hän lähtee.Jotenkin tunnen itseni erikoiseksi ,kun kukaan ei oikein ymmärrä tätä yhdessä asumista.Kuitenkin se tuntuu nyt ainoolta oikealta ratkaisulta. Onko kukaan ollu samassa tilanteessa. Mistä voimia !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu