Tämä maailman meno alkaa olla sitä luokkaa,

, että haluan pysyä siitä mahdollisimman kaukana.

Kun oman äitinsä kuoliaaksi kuristaja ja pedofiiliaan syyllistynyt " sarja-syömäri " tuomitaan vain 4 kk ja 20 pvn ehdottomaan vankeuteen.

Henkilöhistorian mukaan ukkohan joutaisi asettamaan vapaaehtoisesti pään pölkylle.

t: Tyrnävän tylsäkirves Klubi
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Suomenkielestä ei enää löydy tarpeeksi kamalia sanoja kuvaamaan Suomen oikeuslaitosta. Joten joudumme vain odottamaan että Kaikkivaltias tuhoaa ei heidät.

Äänestä

Wanhaan Hyvään Aikaan ( 1800-luvulla ), tuo kurahaara ahmatti olisi jo kasvamassa horsmaa hautausmaan aidan vieressä ( ulkopuolella )

Äänestä

Suursyömäri muuttaa pois suomesta koska käräjä-salissa sallittiin hänen naamavärkkinsä ikuistaminen fotografisin menetelmin ja hänet tunnistaa nyt kaikki tarjoilijat niin ,että ammatinharjoittaminen suomessa käy mahdottomaksi,, Sen lisäksi juoksupuuron , äidin murhan ja pedofilian takia tuomittu on hermostunut oloonsa ja vaatii korvauksia valokuvaajilta ja oikeuden tuomareilta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

, että haluan pysyä siitä mahdollisimman kaukana.

Kun oman äitinsä kuoliaaksi kuristaja ja pedofiiliaan syyllistynyt " sarja-syömäri " tuomitaan vain 4 kk ja 20 pvn ehdottomaan vankeuteen.

Henkilöhistorian mukaan ukkohan joutaisi asettamaan vapaaehtoisesti pään pölkylle.

t: Tyrnävän tylsäkirves Klubi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu