Miksi Bachin musiikkia ylistetään jatkuvasti vain sen teknisen etevyyden vuoksi, ikään kuin teknisestä taidonnäytteestä tulisi korkealuokkaista taidetta ilman musiikin sisällöllistä, pinnanalaista panosta ja elementtiä joka ei ole täysin määriteltävissä?
Puhtaasti teknisessä katsannossa Bachin musiiki kieltämättä on mestarillista polyfonisen sävelystyylin huilpentumana, kuin sen apoteoosi, mutta on syytä muistaa, että musiikillinen substanssi ei suinkaan aina välttämättä korreloi korkeata teknistä taitoa, kuten esim. Mussorgskyn tapauksssa on asian laita.
Onko teknisesti komplisoitu, tiukkoihin sääntöihin ja määräyksiin sidottu musiikki ala Bach aina ja väistämättä myös korkean taiteellisen laadun tae, pitipä sen surullisen ja harmaan atmosfäärin luomasta mekaanisesta motoriduudesta, tai ei?
Pikemminkin se on kontrapunktia kontrapunktin eikä taiteen vuoksi.
joku älypää lisäksi keksi väittää, että Schubertin musiikki on muka tylsää ja toisteista. Ja vaikka näin joskus olisikin, se ei ole suinkaan aina Schubertin itsensä vika, vaan syy on musiikillisissa muodoissa, joita Schubert työstää ja käsittelee, niinkuin mestari konsanaan ja puhaltaa pitkäveteisiin kertosäkeisiin uutta elämää tyrehtymättömän sävelvyuonsa voimalla, joka pulppuaa näkymättömistä lähteistä, ja kuljettaa kuulijaansa kuin unelma kohti kaukaisia ja tutkimattomia seutuja, tajunnan tuolle puolelle,
Toisteisuudesta on kiittäminen ja syyttäminen ainoastaan säkeistömuotoista laulua, joka keksittiin jo kauan ennen Schubertin syntymää,
Onneksi en ole ammatiltani muusikko, niin en joudu jodlaamaan kirkkokuorossa vanhoilta sukilta haisevia virsiä tai lastenlauluja koulussa.
Bachin musiikki sen sijaan hienosti sanottuna on oikein toisteisuuden demonstraatiota ja sen perikuva, lukemattoman monta kertaa ikävystymiseen saaka ja puuduttavasti yksinvaltaisen fuugateeman toistuessa eri äänissä, esim. Bachin ikävystyttävän h-molimessun kyriessä.
Tämä klaikki saattaa kestää monta minuuttia, ennen kuin sävellyksessä päästään tippaakaan eteenpäin, musiikillisen logiikan tukahtuessa omaan kiduttavaan mekanismiinsa tässä kotrapunktin absoluuttisessa muodossa.
Ei mikään ihme, että rokokoo hylkäsi barokin jäykät ja toisteiset muotorakenteet ja arkkitehtonisen kontrapunktin ikävystyttävän stereotyyppisine sekvensseineen, joita myöhäisromantiikka sitten taas runsaasti viljeli Wagneriin ja Bruckneriin inkarnoituneena.
Puhtaasti teknisessä katsannossa Bachin musiiki kieltämättä on mestarillista polyfonisen sävelystyylin huilpentumana, kuin sen apoteoosi, mutta on syytä muistaa, että musiikillinen substanssi ei suinkaan aina välttämättä korreloi korkeata teknistä taitoa, kuten esim. Mussorgskyn tapauksssa on asian laita.
Onko teknisesti komplisoitu, tiukkoihin sääntöihin ja määräyksiin sidottu musiikki ala Bach aina ja väistämättä myös korkean taiteellisen laadun tae, pitipä sen surullisen ja harmaan atmosfäärin luomasta mekaanisesta motoriduudesta, tai ei?
Pikemminkin se on kontrapunktia kontrapunktin eikä taiteen vuoksi.
joku älypää lisäksi keksi väittää, että Schubertin musiikki on muka tylsää ja toisteista. Ja vaikka näin joskus olisikin, se ei ole suinkaan aina Schubertin itsensä vika, vaan syy on musiikillisissa muodoissa, joita Schubert työstää ja käsittelee, niinkuin mestari konsanaan ja puhaltaa pitkäveteisiin kertosäkeisiin uutta elämää tyrehtymättömän sävelvyuonsa voimalla, joka pulppuaa näkymättömistä lähteistä, ja kuljettaa kuulijaansa kuin unelma kohti kaukaisia ja tutkimattomia seutuja, tajunnan tuolle puolelle,
Toisteisuudesta on kiittäminen ja syyttäminen ainoastaan säkeistömuotoista laulua, joka keksittiin jo kauan ennen Schubertin syntymää,
Onneksi en ole ammatiltani muusikko, niin en joudu jodlaamaan kirkkokuorossa vanhoilta sukilta haisevia virsiä tai lastenlauluja koulussa.
Bachin musiikki sen sijaan hienosti sanottuna on oikein toisteisuuden demonstraatiota ja sen perikuva, lukemattoman monta kertaa ikävystymiseen saaka ja puuduttavasti yksinvaltaisen fuugateeman toistuessa eri äänissä, esim. Bachin ikävystyttävän h-molimessun kyriessä.
Tämä klaikki saattaa kestää monta minuuttia, ennen kuin sävellyksessä päästään tippaakaan eteenpäin, musiikillisen logiikan tukahtuessa omaan kiduttavaan mekanismiinsa tässä kotrapunktin absoluuttisessa muodossa.
Ei mikään ihme, että rokokoo hylkäsi barokin jäykät ja toisteiset muotorakenteet ja arkkitehtonisen kontrapunktin ikävystyttävän stereotyyppisine sekvensseineen, joita myöhäisromantiikka sitten taas runsaasti viljeli Wagneriin ja Bruckneriin inkarnoituneena.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Uudestaan: ..kun et keksi enää muuta kirjoitettavaa niin täytyy se sitten laittaa prikulleen sama teksti kuin eräällä toisella keskustelualueella on. Nimittäin muusikoiden.net-sivulla.. Ollaanpa sitä kekseliäitä..
Vaikka Schubert ei futaa minua lainkaan, paitsi negatiivisessa mielessä, en viitsisi ryhtyä palstan kutsumattomaksi sensuurisheriffiksi vaan purkaisin ahdistustani muualle. Oletko kokeillut kuntosaleja? Keppanaa? Jungilaista terapiaa?
Joo, kaikkea ollaan, mutta en viitsi sanoa mitä ei olla.
Paitsi uskonnollista hölynpölyä.
Mikä sua riivaa? schubertschubertschubertschubert.... ( ripet. ad lib. senza fine )
maaninen vaihe.
(Olettaisin, tänne ilmestyneiden sökellysten perusteella)