Pääasiassa samoja naamoja eri sivustoilla siis mitä??? Mikä on pointtinne olla siellä? maksetaanko siitä vai? Osa voi toki harjoittaa sitä maailman vanhinta ammattia mutta tuskin kaikki. On vaan hankala uskoa että ei löydy sopivaa tuhansien joukosta.
Nainen vuosia deittisivustoilla miksi?
53
219
Vastaukset
- Anonyymi
Kysymyksiä vaille oikeita järkeen käypiä vastauksia. Kohtalaisen hyvin säilynyt keskiikää vanhempi nainen laittaa huutoon toistuvasti miksi kelpaa kenellekään. Jos myöskin ajatteluttaa mitä tekee deiteillä nainen millä pieni lapsi sekä mies ja ilmeisesti vain vedättää nuoria miehiä. Ei kai sellaista voi kyläillessä panemassa noin vain käydä. Ihmettä tämäkin kun sukupuolitautinen jakaa nuorille kosseille nannaa. Kehityksen suunta toivottavasti vain deiteillä onkin et nykyisin jo tositarkoituksella yhtä haeskelevalle nauretaan vain ivallisesti perään muutoin ihminen on rappeutumassa.
- Anonyymi
Kotoakäsin nettiin on helppo lähteä liikekannalle, siksikin likainen välinpitämätön aines keräytyy deiteille, toivottavasti jäädäkseen mutta sääli tositarkoituksella kaveria haeskelevia.
- Anonyymi
En vaan näköjään kelpaa miehille.
2 vuotta roikkunut tuolla ja vasta 4 tyypin kanssa treffeille olen päässyt. Miehistä ei niiden jälkeen ole kuulunut.- Anonyymi
Hah! Minä vasta puolitoista vuotta roikkunut palstalla enkä yksillekään treffeille päässyt. En edes viestinvaihtoon naisen kanssa.
- Anonyymi
Mistä sä tiedät että ne samat naiset on ollu vuosia eri sivustoilla? Aivan, olet voinut havaita sen vain olemalla itsekin vuosia niillä samoilla sivustoilla.
Mikäs sun motiivi on siellä roikkua? Eikö löydy sopivaa tuhansien joukosta? Vai ootko maksullinen mies (jolle kukaan ei vaan mitään maksa)?- Anonyymi
Suomi24 näkee profiilin id:stä, mitä pienempi sitä vanhempi.
- Anonyymi
Tottakai ovat olleet useilla sivustoilla tai kuulleet kavereiltaan. Kannattaako siitä edes mainita. Ei niitä naisia vaan löydy kaikille. Jokaisella miehellä on muutamia toiveita, useimmat pyrkimyksiä hakea samankaltaisia henkisiä ja ruumiillisia ominaisuuksia. Eli ei mitenkään ylimitoitettuja vaatimuksia. Kun tuollaisen naisen löytää, hänen omia vaatimuksiaan on lähes mahdoton toteuttaa. Naisen saaminen olisi suorastaan helppoa, jos olisi vain yksi vaatimus molemmilla, esiim. miehen vaatimuksena miljoonan varallisuus asunnon ja muun tavanomaisen lisäksi, ja naisen vaatimuksena pelkkä MIES. Omaisuus ei kuulu minun vaatimuksiini.
- Anonyymi
Olen roikkunut nyt puolitoista vuotta treffipalstalla. Joskus 10 v sitten jonkin aikaa myös.
Näitä jatkuvasti palstalla roikkuvia naisia lienee kahta sorttia: Niin pahannäköisiä ruppanoita, ettei ketään kiinnosta ja sitten niitä paremman näköisiä, joille kukaan ei ole riittävän hyvä.
Joitakin hyvännäköisiä on poistunut pysyvästi; nähtävästi löytänyt etsimänsä; harmi ettei minua... Sitten jotkut ovat eripituisia aikoja poissa palstoilta; nähtävästi testaavat löytöään perusteellisesti ja sitten kun toteavat ettei kelpaa, tulevat uudestaan samalla tai uudella nimimerkillä pyydystämään uutta.
Eiköhän se noin mene?- Anonyymi
se menee juuri noin. toivottavasti ei jää pelkkä luu valkkaajan käteen. tunsin semmoisen naisen. tavattiinkin. viesteissään sekoitti välillä johonkin toiseen, olisi edes pitänyt kirjanpitoa, kuka kolli harrastaa mitäkin. kyllästyin pelleilyyn ja toivotin hyvät jatkot, sitten se vasta innostuikin, valitettavasti juna meni jo.
- Anonyymi
Aika iso, ellei jopa suurin, osa on varmasti juurikin noita mainitsemasi tasoisa naisia.
Ja loput ovat ainakin omien kokemusteni perusteella mielisairaita(vai onko se mt-ongelmainen se "päivän termi" heistä..?) tai muuten todella hankalia luonteita ja muutenkin katkeria/katkeroituneita tapauksia. Sitoutumiskyvyttömiä..? Kyllä niitä naisissakin on.
Kukapa sitä sellaista huolii riesoikseen, joka ei osaa muuta kuin rähjätä ym negatiivista toiselle tai on ja elää muuten ihan omissa maailmoissaan, millä ei ole oikean todellisuuden kanssa mitään tekemistä.
Tai luulee, että toista voi juoksuttaa ja pomottaa mielinmäärin oman päänsä mukaan.
Ja kyllähän noissa varmasti on näitä maksullisiakin ilmoittelemassa. Eli vanhan kansan kielellä rehellisesti sanottuna huoria kaupan.
- Anonyymi
Taitaa ne harvat kohtalaisen hyvännäköset naiset olla luonteeltaan niin vaikeita, ettei oikein mitään pysyvää pääse syntymään kenenkään kanssa. Sitten sitä ollaan deittisivuilla vuodesta toiseen ja asetetaan usein kovat kriteerit miehelle, vaikkei itsekään ole mikään kovin kummoinen. Aika sairasta touhua, josta harvoin syntyy mitään positiivista mihinkään suuntaan.
- Anonyymi
Miksi sama naama nainen ottaa yhteyttä mieheen vaikka kerran torunut tämän haistatellen kelvottomaksi. Onko lyhyt muistisuus syynä siihen joka johtuu siintä kun naiset tähtiä tavoitellessa tapojensa mukaan deiteillä siirtyvät loputtomasti miehestä mieheen menee jo viimein allakat sekaisin. Hörräillään tositarkoituksella deiteillä vuosi tolkulla.
- Anonyymi
On mulla ainakin miehiä joita muistan kyllä naamasta, että tuttu on, mutta ei sen tarkemmin mitä siinä oli ongelmaa, vai oliko (voi olla muualtakin tuttu). Jo työn puolesta tulee niin paljon uusia naamoja vastaan, että kyllä siinä sekaisin välillä menee, mutta tositarkoituksella se on ihan oikeus siltikin etsiä seuraa, ja ilman, että kelpuuttaa ketä vaan. Kovin negatiivinen on viestisi sävy. Hyvin harvalle olen lopulta joutunut sanomaan tiukempaan sävyyn, kun kevyempi (En tiedä, tutustutaan ensin, yms, mikä on oikeasti sitä tarkoittanut, että en vaan ole vielä saanut riittävää käsitystä miehestä) ei ole tehonnut. Ehkä jos sulla noita on paljon niin kannattaa miettiä mistä johtuu. Jotenkin tuokin lyhyt mielipiteesi tässä antoi aika aggressiivista kuvaa.
- Anonyymi
Taitaa olla aika moni profiili ylläpidon luoma...
- Anonyymi
Olenpa minäkin tehnyt omat havaintoni tuolla deitti palstalla. Minulla on ollut muutaman kerran profiili vähän aikaa noin kahden vuoden aikana. Siellä miesten profiileja selatessa samat naamat näkyvät vuodesta toiseen. Eipä ole oikein valinnan varaa ehkä olen väärän ikäinen yms. En ole viitsinyt roikkua siellä kuin muutaman viikon kerrallaan. Tyhjän saa pyytämättäkin.
- Anonyymi
Ikä ei voi olla se pääongelma ellei ole niitä kaikkein nuorimpia tai vanhimpia.
- Anonyymi
Naiset on todella nirsoja ja vain jotain 5 % miehistä kelpaa niille tavis naisille. Naisille tärkeintä on miehen ulkonäkö joten menee vuosia ennen kun löytävät sellaisen miehen jonka naama kelpaa.
- Anonyymi
Yhen naisen profiili ollut jo pitkän aikaa s.24,s. On seurustellutkin välillä mutta profiilit pysyy eri palstoilla siltikin. Saattaa poistaa sen profiilin mistä miehen löytänyt.
Hakee vakikumppaniakin mutta pääasiassa seksiseuraa, siitä hänet tunnen ja itse kertoili vakisuhteistaan ja lukuisista profiileistaan eri saiteilla.
S24 profiili on edelleen aktiivinen ja jos vaan ymmärtää pyytää niin sänkyyn pääsee varmasti. Itse pääsin muistaakseni jo seuraavana päivänä ekasta viestistä. - Anonyymi
Varmaan jahtaavat juuri kuitenkin seksiä ja treffailua, vaikka aika monella on se parisuhdekin ainakin ilmoiutksen mukaan haussa.
Ja toinen, mistä olen lähestulkoon satavarma ihan omien kokemuksieni perusteella, iso osa heistä vaan on todella vaikeita ihmisiä, joiden kanssa ei vaan yksinkertaisesti seurustelu onnistu. Eli parhaassa tapauksessakin suhteet kestää heidän(laistensa) ehkä noin vuoden.
Eivät itse kuitenkaan ehkä tajua antaa periksi, eivätkä viitsi/saa aikaiseksi edes sitä vähää, että poistaisivat profiilinsa edes seurusteluyirtystensä ajaksi.
Mieli- ja luonnesairaita tuntuu olevan todella paljon heissä, kuka milläkin tavalla.
Salaavat sen kuitenkin, kuten pari viimeisintä kumppaniani tekivät, kunnes tilanne "räjähtää" käsiin ja erohan siitä tietysti tulee ihan tuollaisen valehtelun takia. Kun eihän kukaan sellaista huoli, johon ei voi luottaa edes sellaisissa asioissa, missä se rehellisyys täytyisi olla oikeasti mukana.
Yllättävän paljon muuten sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia hakee siellä seuraa ja heidän keskuudessaan on yllätäävänkin ja todella suuri määrä eri ongelmaisia. Päihteet ja mt-jutut.- Anonyymi
"Yllättävän paljon muuten sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia hakee siellä seuraa"
Kolmeen oon tutustunut s.24,sta. Yhen kanssa seurustelua, oli ok. Toisen kanssa pari kertaa nähtiin, haki seuraa tositarkoituksella mutta siltikin sänkyyn mentiin heti.
Kolmatta, psykoterapeuttia en nähnyt, lukuisten viestien jälkeen katosi yhtäkkiä jälkiä jättämättä. Hienoa toimintaa juurikin psykoterapeutilta.
Pistää epäilemään ammattitaitoa mutta humpuukiahan se onkin.
Tänä vuonna kevääseen mennessä kuusi keski-ikäistä naista tuli tavattua s24 treffien kautta, ei kiinnostanut kukaan joten lopetin etsinnän ja nykyään ajankuluksi vain selailen profiileja sillointällöin, viestejä en laita enää kenellekään.
On se ihme vaikka lähes jokainen nainen sanoo harrastavansa liikuntaa niin miksi se ei näy päällepäin. Miksi näyttävät siltä että sohvanpohja on se tärkein paikka. - Anonyymi
Kiitos vastauksesta.
Mulla oli kolme putkeen tuollaisia, ekan kanssa muutama kerta tavattiin.
Oli ollut useamman vuoden saikulla mt-juttujen takia ja nykyään on jo eläkkeelläkin sen vuoksi(kuulin jälkeenpäin sattumalta). Puhui kyl sitä jo tuolloin et on tapetilla.
Ei kyllä menty sänkyyn, vaikka tarjosikin itseänsä aika pian. Kadutti kyl hetken aikaa, mutta toisaalta sitten ei, puhui kuitenkin et tykkää helkkaristi seksistä ja yhden yönjuttuja riitti. Eikä siinä mitään, mutta sanoi ettei todellakaan tarvittaisi kortsua, koska hänet on steriloitu. Joten jäi siihen, kun ei ollut ehkäisyjä enkä paljaalla uskaltanut..
Pointsit kyllä hänelle, että oli avoin ja rehellinen noista jutuista heti alussa jo.
Tokan kanssa seurusteltiin 8-9kk, sekosi ihan totaalisesti suhteen puolilla välin ja jätinkin hänet kertaalleen, mutta mutta..Väksiin takaisin ja sama saatanan sirkus pystyyn. Sain onneksi sitten hänet lähtemään, valehtelin mm plakkani olemattomaksi jne, niin loppui kiinnostus häneltäkin koko hommaan. Häntä pelkäsinkin hieman, oli kuitenkin henkisesti väkivaltainen ja olisi kyllä varmasti yksi kaunis kerta käynyt fyysisestikin kiinni, jos suhde olisi jatkunut.
Viimeisen kanssa reilu 3kk, ihan pihalla. Pyöritteli paria ukkelia lisäkseni siinä sivussa, narsistinen, masentunut ja ties mitä. Nekin selvisi vasta hyvän aikaa seukattuamme. Olin kyllä aaivstanut muuten, ettei ole oikein kunnossa. Juuri tuon narsistisuuden. Patologinen valehtelija, ei logiikkaa valheissa eikä itse edes huomannut kärähtämisiään valheistaan. Ja kun otin ne puheeksi,s ekosi täysin ja väänsi sen minun syyksi, että mä olen jotenkin tehnyt väärin ja pahaa hänelle.
Jatkoin tuossa jonkun aikaa seuran etsimistä S24:sta, mutta sosiaali-, terveys- ja hoiva-alan naiset skippasin samantien, niin profiileja selatessani kuin minuun yhteyttä ottaneet. Ihan varmuuden vuoksi, kolmas kerta se kuitenkin sen toden sanoo.
Vaikka eipä sieltä muitakaan ainakaan paljoa täysipäisempiä tullut vastaan, joten lopetin koko homman. Jos taas muutaman vuoden ainakin keskittyisi pelkästään itseensä. Tai siihen asti ainakin, jos jostain muuta kautta löytyisi joku normaali nainen. - Anonyymi
Sitten on näitä vanhoja jalkapalloilijoita, eletään 80-luvun starat meininkiä, ei oo peiliin tullut vilkastua 30 vuoteen, monta saittia käytössä ja monta naista kierroksessa samaan aikaan.
- Anonyymi
Hoitoalan naiset ei käy baareissa, raskas vuorotyö, vapaa-aika on kortilla, ehkä siksi paljon saiteilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos vastauksesta.
Mulla oli kolme putkeen tuollaisia, ekan kanssa muutama kerta tavattiin.
Oli ollut useamman vuoden saikulla mt-juttujen takia ja nykyään on jo eläkkeelläkin sen vuoksi(kuulin jälkeenpäin sattumalta). Puhui kyl sitä jo tuolloin et on tapetilla.
Ei kyllä menty sänkyyn, vaikka tarjosikin itseänsä aika pian. Kadutti kyl hetken aikaa, mutta toisaalta sitten ei, puhui kuitenkin et tykkää helkkaristi seksistä ja yhden yönjuttuja riitti. Eikä siinä mitään, mutta sanoi ettei todellakaan tarvittaisi kortsua, koska hänet on steriloitu. Joten jäi siihen, kun ei ollut ehkäisyjä enkä paljaalla uskaltanut..
Pointsit kyllä hänelle, että oli avoin ja rehellinen noista jutuista heti alussa jo.
Tokan kanssa seurusteltiin 8-9kk, sekosi ihan totaalisesti suhteen puolilla välin ja jätinkin hänet kertaalleen, mutta mutta..Väksiin takaisin ja sama saatanan sirkus pystyyn. Sain onneksi sitten hänet lähtemään, valehtelin mm plakkani olemattomaksi jne, niin loppui kiinnostus häneltäkin koko hommaan. Häntä pelkäsinkin hieman, oli kuitenkin henkisesti väkivaltainen ja olisi kyllä varmasti yksi kaunis kerta käynyt fyysisestikin kiinni, jos suhde olisi jatkunut.
Viimeisen kanssa reilu 3kk, ihan pihalla. Pyöritteli paria ukkelia lisäkseni siinä sivussa, narsistinen, masentunut ja ties mitä. Nekin selvisi vasta hyvän aikaa seukattuamme. Olin kyllä aaivstanut muuten, ettei ole oikein kunnossa. Juuri tuon narsistisuuden. Patologinen valehtelija, ei logiikkaa valheissa eikä itse edes huomannut kärähtämisiään valheistaan. Ja kun otin ne puheeksi,s ekosi täysin ja väänsi sen minun syyksi, että mä olen jotenkin tehnyt väärin ja pahaa hänelle.
Jatkoin tuossa jonkun aikaa seuran etsimistä S24:sta, mutta sosiaali-, terveys- ja hoiva-alan naiset skippasin samantien, niin profiileja selatessani kuin minuun yhteyttä ottaneet. Ihan varmuuden vuoksi, kolmas kerta se kuitenkin sen toden sanoo.
Vaikka eipä sieltä muitakaan ainakaan paljoa täysipäisempiä tullut vastaan, joten lopetin koko homman. Jos taas muutaman vuoden ainakin keskittyisi pelkästään itseensä. Tai siihen asti ainakin, jos jostain muuta kautta löytyisi joku normaali nainen.Jatkan vielä, eli tämä viimeisin exä on vielä sosiologi sosiaalityöntekijä, opiskellutkin aikanaan vuosia yliopistossa. Eli ei olisi kyllä uskonut, että on tuollainen huurupää kuin mitä hän sitten on. Vielä kun ajattelee, että on kuitenkin vastuullisessa ammatissa ja tekee myös todella isoja päätöksiä ammatissaan muiden ihmisten elämään liittyen. Eli täytyisi olla kyllä hyvinkin terve ja tasapainoinen ihminen tuonkin puolesta.
Ja tuohon kirjoitukseen, nämä exäni ainakin tekivät pelkkää päivätyötä.
Tämä autohäirikkö(vammaishoitopuolella) teki ja tekee kuulemma vieläkin pelkkää päivävuoroa, joskus vkl myös. Suhteemme aikaan ei vissiin juonut ollenkaan saati että olisi käyttänyt alkoholia muutenkaan ainakaan puheidensa mukaan. Mutta nykyään kuulemma juoksee baareissa vapaillansa. Eli ei ole syy siihen, että "joutuisi" tuon ajanpuutteen ja työn raskauden takia turvautumaan
saitteihin.
Ja tämä viimeisin exä taas tekee satunnaista osa-aikatyötä, maks 25t/vko. Eli ei se ainakaan vapaa-ajasta ole hänelläkään kiinni tuo saiteilla pyöriminen.
Varmaan vaan sitä, kun on sekaisin oleva vosuhoro, niin hakee ne pyöriteltävät kiimapippelinsä mistä nyt sitten saakin. Saiteilta, live-elämästä ja ties mistä. Kavereidensa velipojatkin kelpaavat jne.
Tietysti jokainen tyylillään, mutta vituttaa vaan kun tuollaiset haaskaavat vaan terveiden aikaa ja elämää.
Itse ainakin olen aina ollut noissa asioissa rehellinen ja odotan sitä toiseltakin täysin. Katson myös peiliinkin, ymmärrän näkemäni ja kerronkin sen rehellisesti jo profiilissani silloin, kun olen sellaista netissä pitänyt.
Eli sanon kyllä suoraan jo ennen ekaa tapaamista, että olen plösähtänyt pullukka ja jos se on toiselle ongelma, niin ei kannata sitten edes harkitakaan minua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hoitoalan naiset ei käy baareissa, raskas vuorotyö, vapaa-aika on kortilla, ehkä siksi paljon saiteilla.
Hoitoalan naisilla on välillä koko viikonloppu vapaata, ei ole raskas työ esteenä mihinkään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos vastauksesta.
Mulla oli kolme putkeen tuollaisia, ekan kanssa muutama kerta tavattiin.
Oli ollut useamman vuoden saikulla mt-juttujen takia ja nykyään on jo eläkkeelläkin sen vuoksi(kuulin jälkeenpäin sattumalta). Puhui kyl sitä jo tuolloin et on tapetilla.
Ei kyllä menty sänkyyn, vaikka tarjosikin itseänsä aika pian. Kadutti kyl hetken aikaa, mutta toisaalta sitten ei, puhui kuitenkin et tykkää helkkaristi seksistä ja yhden yönjuttuja riitti. Eikä siinä mitään, mutta sanoi ettei todellakaan tarvittaisi kortsua, koska hänet on steriloitu. Joten jäi siihen, kun ei ollut ehkäisyjä enkä paljaalla uskaltanut..
Pointsit kyllä hänelle, että oli avoin ja rehellinen noista jutuista heti alussa jo.
Tokan kanssa seurusteltiin 8-9kk, sekosi ihan totaalisesti suhteen puolilla välin ja jätinkin hänet kertaalleen, mutta mutta..Väksiin takaisin ja sama saatanan sirkus pystyyn. Sain onneksi sitten hänet lähtemään, valehtelin mm plakkani olemattomaksi jne, niin loppui kiinnostus häneltäkin koko hommaan. Häntä pelkäsinkin hieman, oli kuitenkin henkisesti väkivaltainen ja olisi kyllä varmasti yksi kaunis kerta käynyt fyysisestikin kiinni, jos suhde olisi jatkunut.
Viimeisen kanssa reilu 3kk, ihan pihalla. Pyöritteli paria ukkelia lisäkseni siinä sivussa, narsistinen, masentunut ja ties mitä. Nekin selvisi vasta hyvän aikaa seukattuamme. Olin kyllä aaivstanut muuten, ettei ole oikein kunnossa. Juuri tuon narsistisuuden. Patologinen valehtelija, ei logiikkaa valheissa eikä itse edes huomannut kärähtämisiään valheistaan. Ja kun otin ne puheeksi,s ekosi täysin ja väänsi sen minun syyksi, että mä olen jotenkin tehnyt väärin ja pahaa hänelle.
Jatkoin tuossa jonkun aikaa seuran etsimistä S24:sta, mutta sosiaali-, terveys- ja hoiva-alan naiset skippasin samantien, niin profiileja selatessani kuin minuun yhteyttä ottaneet. Ihan varmuuden vuoksi, kolmas kerta se kuitenkin sen toden sanoo.
Vaikka eipä sieltä muitakaan ainakaan paljoa täysipäisempiä tullut vastaan, joten lopetin koko homman. Jos taas muutaman vuoden ainakin keskittyisi pelkästään itseensä. Tai siihen asti ainakin, jos jostain muuta kautta löytyisi joku normaali nainen.Sama havainto, eronneet hoitoalan naiset ovat kauhistus ja kannattaa skipata saman tien. Heidän duuninsa on niin rankkaa, ettei siihen miestä mahdu muuta kuin satunnaiseen on-off suhteeseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sama havainto, eronneet hoitoalan naiset ovat kauhistus ja kannattaa skipata saman tien. Heidän duuninsa on niin rankkaa, ettei siihen miestä mahdu muuta kuin satunnaiseen on-off suhteeseen.
Niin totta.
En tosiaan ainakaan itse enää ikinä sekaannu ko alan naisiin,
Tullut jo tässä reilu 2,5 vuoden aikana selväksi, ettei heistä ole mihinkään. Paitsi korkeintaan juurikin tuollaiseen vähän aikaa kestävään on-off suhteeseen.
T: Vastauksesta kiittäjä:)
- Anonyymi
Palvelin heittelee miehen jässiköille vähän sekaan nakkimakkaraa tätä mielenkiintoa ylläpitämään. Vastailla urahtelevat luotettavasti kuin microsoftin Cortanakin tai block.
- Anonyymi
Moni on aspergeroireinen ja siksi samat naamat ovat deittipalveluissa vuodesta toiseen. Hakevat sielunkumppania ja itsensä kopiota jolloin kukaan ei kelpaaa. Surkea ihmisuhde takana niin sitten ollaan mielummin yksin vuosikausia.
- Anonyymi
Eikö aspergerit saisi etsiä kumppania?
Jos meitä on paljon niin silloin vakat löytää joskus sen kuuluisan kantensa..
Jos ei saisi löytää niin miksi ei?
Eipä juuri ole "ei-taviksille" omia seuranhakukanavia..
Ei ole taviksilta pois jos joku as-mies löytää kumppanin assinaisesta. :)
Moni lievästi, kuten itse, assi kun on hyvinkin sosiaalinen & seurallinen, mukavien ja tärkeiden ihmisten kanssa.
Ei kaikki ns normaalitkaan viihdy isossa porukassa vaan läheistensä kanssa. ;)
Minulla, tarkasti kun on tullut katsottua ihmiset elämäänsä, ei ole surkeita ihmissuhteita takana. Epäonnistua kun voi rakkaudessa vaik olisi kuinka mielestään ollut tarkka.. :/
Liian hyviä miehiä vain. Normaaleja, jotka paremmin sopivat ns rotunaisille.. olen liian köyhä ollut. :P
Nutturapää-täti - Anonyymi
Niinpä. minä normaali erehdyin pariutumaan parikymppisenä assin kanssa ja tekemään kolme assilastakin. Elämäni suurin moka kun naureskelin psykologialle ja pidin koko tiedettä itsestään selvänä. 23 vuotta naimisissa ja assi erosi yhden lauseen takia kun raivokohtaukseensa sanoin käytöksen olevan aspergeroireista. Empatiakyvyttömiä, keskustelutaidottomia ja pilaavat oman ja läheisten elämän.
Julkinen sektori on aspergroireinen myös. Verotus ja ddrpykälistö aiheuttaa köyhyttä ja kurjuutta.
t. Anonyymi
20.7.2019 3:42
- Anonyymi
🤓 lol mun naamaa käytetään luvatta deitti sivustolla . Ihan perseestä on.
- Anonyymi
Terveisiä täältä sohvanpohjalta! ;)
Toki itse en väitäkään ns liikkuvani.
Pysyn sutjakkana terveyssyistä, hahaa & maalla kun asuu niin.. Ikä alkaa vähän jo silmäkulmista näkymään enkä aikonut tuhlata rahaa kasvojen kohotukseen jonkun ihmehyypiön häiriintymisen vuoksi.. hihihi.
Niin kun ikävä, pahoitteluni ukkoparat, kyl me kaikki ei voida olla naamasta niitä klassisen kauniita. Tai tosiaan etsitään sitä yhteiset arvot & mielenkiinnon kohteet jakavaa kumppania. :)
Hauskaa kun moni mies jauhaa "naisten pinnallisuudesta" ja samalla haukutaan mm hurtinnäkösiks muita? Joo..
Ehkäpä joku hurtinnäköne mies mulleki jossain on. Ei ole teiltä ns komistuksilta pois.
Pituusrajankin pistin maks.180cm. Joskus oli vähemmän mutta haloo, jos on jo käynyt kaikki 155-175cm profiilit läpi eikä vain hengenheimolaista näy.. Täytyy laajentaa verkkoja. Sori.. lapsettomia pätkiä nyt ei ainakaa näy montaa olevan. Pidemmät ukot rähisee sitten "korkeista kriteereistä", no kaikkia ei voi miellyttää..
Ei luulisi teitä haittaavan jonkun saman naaman läsnäolo? Blokkaa pois! :D
Välil jaksaa pyöriä, selailla ja sitten keskityn muihin juttuihin. Jos joku kerta näkyiskin just se mun kuuluisa kaksoisolentoni, suht samoin sairauksin yms.
Mitään ei löydä jos ei etsi.. ja baareissa kiertäminen on kallista hupia & enkä uskomun arvoilla ketään juuri kuppilois pyörivän.. ainakaan seuranhaku mielessä.
Pikkukylän ruokakaupat on jo kyylätty läpi, kirjastoa myöten..
Terv nutturapää-täti- Anonyymi
Haluatko 40 vee assin puhelinumeron. Nainen haluaa tavata 27.7 vaikka kirjoitin että annetaan olla. Kuullosti puhelimessa niin assilta kuin olla voi. On noin 155-160cm pitkä.
Aspergeroireiset naiset ovat erittäin aktiivisiä nyt, joten kannattaa miesten olla tarkkana. - Anonyymi
Olenpa koettanut olla tarkkana kuin porkkana, mutta yksikään aspergernainen ei ole yrittänyt ottaa yhteyttä. Ei tosin kukaan muukaan nainen.
Saa usuttaa kimppuun kuin sikaa limppuun! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olenpa koettanut olla tarkkana kuin porkkana, mutta yksikään aspergernainen ei ole yrittänyt ottaa yhteyttä. Ei tosin kukaan muukaan nainen.
Saa usuttaa kimppuun kuin sikaa limppuun!Et halua assia kumppaniksi, on todella kurjaa olla empatiakyvytömän, kapeakatseisen ja kommunikointitaidottoman kanssa. Assin kanssa eläminen on kuin pohjoiskoreassa, ilmaisua tulee voimaakaasti rajoittaa jotta assi saa olla rauhassa kuplassaan. Jos olet assin kanssa erimieltä, niin assi pahoittaa mielensä ja lopulta tulee ero.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et halua assia kumppaniksi, on todella kurjaa olla empatiakyvytömän, kapeakatseisen ja kommunikointitaidottoman kanssa. Assin kanssa eläminen on kuin pohjoiskoreassa, ilmaisua tulee voimaakaasti rajoittaa jotta assi saa olla rauhassa kuplassaan. Jos olet assin kanssa erimieltä, niin assi pahoittaa mielensä ja lopulta tulee ero.
Sinulla taitaa nyt olla mennyt ne kuuluisat puurot ja vellit sekaisin! :P
Yleensä meikäläiset kyllä jätetään.. Kun joku normaalimpi nainen ilmestyy vikittelemään ja vakuuttaa nyk.kumppanin olevan liian outo. ;)
Tok olen pahoillani et sinut urputtaja on lempattu mutta ikävä kyllä se ei minun tai kenenkään muun vika, että just sulla meni ex-puolisosi kanssa sukset ristiin.
Eroja tapahtuu.
Ihanko itse olet diagnoosit heittänyt lapsillesi ja exällesi? Älä kehtoo netissä riehua silti ventovieraille..
Ulise sille exällesi? Olisi hyödyllisempää. :)
En minäkään nyt leimaa ja hauku vieraita miehiä vaikka muutama ex onkin pettänyt ja jättänyt. Tulivat vain järkiinsä, avustettuina tosin.. (jokainen takaisin yritti kun lopahti se uus jännittävä romanssi mutten harrasta ihmisten kierrätyst.. )
Ainiin.. En ole kiinnostunut naisista. :D
Kiitos kuitenkin tuolle toiselle.. tapananiei ole kenellekään itseäni tyrkyttää, ne on niitä ns normaali-aivoisten hommia..
Terv Nutturapää - Anonyymi
Assi kirjoitti: "Älä kehtoo netissä riehua silti ventovieraille..
"
Just niin, faktan kertominen aspergerista on riehumista ja hiljaa tulisi olla ettei assin kupla säry. Aspergerit sitten riehuvat livenä. Assi ex-vaimo raivosi kuin pikkulapsi pikkujutuista minulle ja lapsille. Nyt 1.5 vuotta eron jälkeen se hommasi itselleen kaksi rikosilmoitusta varkaudesta kun vei kodistani omaisuuttani noin vain. - Anonyymi
jatkoa. Aspergeroireinen julkinen sektori on riehunut suomessa vuodesta 1000 jaa veroineen ja ddrpykälineen. Empatia oli nollassa kun piispa vei Lallin ruuan. Nykykommunistien ei kannata ihmetellä miksi heidän yhteiskuntansa menee perseelleen.
Tässä on ihan perustarpeet taustalla, kyllähän jokainen tarvii toisia ihmisiä. Mutta about kaikki ihmiset on myös rikkinäisiä, myös ne joiden vanhemmat oli hyviä aina, paitsi sen kerran kun joutu rajottaan lapsen luonnollista käytöstä ymmärtämättä mistä se kumpusi. Melkein kaikille on käynyt niin jossain vaiheessa koska meidän yhteiskunta opettaa kasvattamaan ihmisiä rajoituksilla ja rangaistuksilla yhteyden muodostamisen sijaan. Siitä jää traumaksi kutsuttava jälki josta kumpuaa ne vialliset ihmissuhdemallit missä me pyöritään uudelleen ja uudelleen. Pikkuhiljaa kuka tahansa oppii poispäin näistä malleista, mutta siinä menee helposti elinikä pari, toisin kuin jos kumppanin hakemisen sijaan keskittyisi omien haavojen laastarointiin. Tämä on ongelma molemmille, naisille koska heidän on helppo löytää kumppani ja pysyä aikansa yhdessä vaikkei toimiskaan kunnolla koska miehet on epätoivoisia, ja miehille koska miehet tekee mitä muuta tahansa kuin näiden asioiden setvimistä, tietokonepelit päihteet sali younameit. Tottakai, koska nämä on kipeitä juttuja ja meidät on opetettu välttämään kipeitä juttuja ja olemaan jotain muuta kuin omat itsemme. Vanhempi voi hokea että oo oma ittes sulle koko ajan, mutta kun hän rankaisee sua omana ittenäs olemisesta tai antaa ymmärtää ettei se ole hyvä, viestistä tulee erilainen. Sanat on heikompia kuin teot.
Katkastaan tää kierre.- Anonyymi
Jos miesaines kyseisellä sivustolla on tätä luokkaa kuin tässä keskustelussa, en yhtään tippaa ihmettele ettei naista löydy! Itse en koskaan deittisivustoja avannut enkä käyttänyt, en kaivele roskiksiakaan saadakseni ruokani.
Kunnollisia henkisesti ja psyykkisesti terveitä elämässä pärjääviä miehiä löytyy ihan elävästä elämästä. Ongelmavyyhtien kanssa ei jaksa taistella. Kun ei mihin tahansa tyydy, ei tarvitse katua eikä pettyä. Ja ongelmiahan nämä nettisivustoilla epätoivoisesti mestästävät miehenkuvatukset merkitsevät. Pysyn kaukana.- Anonyymi
Itse en ainakaan kaipaa yhtäkään ongelmaa elämääni, päinvastoin.
Ja se taas tarkoittaa sitä, että ongelmanainen ei kelpaa minulle.
Loppui minultakin aika pian nämä nettisivustoilta etsimiset, kun huomasin, kuinka helvetin pahasti pakkansa sekoittaneita tuollaiset järkeviltä ja tasapainoisilta vaikuttaneet naiset oikeasti ovat.
Ja järkytys olikin sitten heille aina kova, kun huomasivat etten tyydy ongelmavyyhteihin.
Vaikka on sitä itsekin saanut juurikin kuvailemasi kaltaiset syytökset niskaan, vielä kun on puhunut asioista suoraan niin kuin ne ovat.
Se mulla kyllä on, että paskamaiselle mä olen paskamainen ja hyvälle taas hyvä. Oikeasti.
Olkoonkin että toisen paskamaisuus johtuisikin esim mielisairaudesta tai vanhoista vääryyksistä johtuvasta katkeruudesta, uutta ihmistä elämässään ei silti kohdella huonosti. ja jos kohdellaan, niin onhan se ihan normaalia, että toinen heittää siinä tapauksessa sitä saamaansa paskaa takaisin. Tai sitten vain nostaa kytkintä ja lähtee sillä pidä tunkkisi-asenteella.
Et turha sinänsä väittää ja vääntää asiaa niin, että naiset on aina niitä uhreja ja miehet huonoja. Sekopäät on sekopäitä, on siellä jalkovälissä sitten se pillu tai kulli. Ja tosiaan itsestäänselvä asia, jos paskaa kylvät niin paskaa niität.
Ca va? - Anonyymi
"Kunnollisia henkisesti ja psyykkisesti terveitä elämässä pärjääviä miehiä löytyy ihan elävästä elämästä. "
Näetkö jostain ettei miehellä ole deittisivuilla ilmoituksia. - Anonyymi
Eiköhän nämä keskustelijat tule tänne juuri siksi, kun homma ei edisty. Toisensa löytäneet onnelliset tuskin täällä esiintyvät. Minusta on tietyllä tavalla ihan lohduttavaa kuulla, jos muilla ilmenee samoja kokemuksia.
Liian helposti moititaan kaikki, jos etsimäänsä ei saa kiinni. Turhan kovaa tekstiä silloin voi päästä käsistä. Minua tämä ei erityisemmin, vaan löydän rumistakin kirjoituksista usein selvää asiaa. Sama koskee asiattomia yhteydenottoja, ne on niin helppo skipata sivuun.
Naisilla tuntuu olevan varsin yleistä luetella miehistä niitä vastenmielisimpiä piirteitä, ja ne väitetään olevan lähes kaikilla. Ainakin itse olen ihan jotain muuta, mitä näissä vikalistoissa luetellaan. Silti saan yhtä vähän tai jopa vähemmän viestejä naisilta kuin monet muut heikosti "pärjäävät" miehet. Miehillä suurin ongelma tuntuu olevan, kun naiset eivät vastaa tai kirjoita. Luettelo naisten yleisimmistä puutteita ei ehkä ole kovin pitkä, mutta aika yhtenäinen.
Hiukan ihmetyttää lukuisat jutut mielenterveysongelmaisista. Vain yhden selvästi henkisesti häiriintyneen naisen kanssa olen joutunut hetken kirjoittamaan ja lopettamaan järeimmillä keinoilla. Vai onko mielenterveyongelmaisia oikeasti nuorempien joukossa, kun en enää heidän kanssa ole tekemisissä? Mielestäni suurin osa kohtaamistani naisista on ihan kunnollisia, mutta on vain äärettömän vaikeaa naisia, joilla olisivat ne muutamat samankaltaiset ominaisuudet ja kiinnostukset.
- Anonyymi
Ite oon ihmetelly ihan samaa. Rekisteröidyin huvikseni 3 vuoden jälkeen Happypancakeen ja siellähän ne suunnilleen samat naamat oli online.
Vaikka mies olisi komea, kaikki asiat hyvin jne, niin harva nainen vastaa mitään viestiin.
En ymmärrä, että mikä idea koko hommassa on.
Ehkä ne tosiaan myyvät itseään tai jotain.- Anonyymi
Kaikki naiset myyvät itseään deittipalstoilla. Rikas pitää olla, muuten nainen ei vastaa mitään.
- Anonyymi
Samoja naisia ja vieläpä useissa eri deittipalveluissa.
Ei mikään poikkeus ainakaan pääkaupunkiseudulla että nainen on 2-3 deittisaitissa ja siihen vielä Tinder päälle.
Jotenkin käsittämätöntä touhua. - Anonyymi
Ei tavallinen normaali nainen tule deiteille tehdäkseen tätä, pidä profiilia useamman vuoden, kirjoittelee sinne tänne katkaisten väärästä sanasta yhteyden pidon, luurailee profiileilla tehden tilastoja tyttöporukassa. Helppo ynnäillä tuo sillä ihmisen aktiivinen aika on rajallinen :)
- Anonyymi
Jos tsiikailette jotain likkaa deiteillä, on helppoa päätellä koko paketin laatu kun ajattelee miten ihmisen aktiivinen aika on rajallinen :) Hölmöttää kauniit sekä rumat.. Voi soveltaa asioihin, toimii kuin höyryveturin vessa ja pääsee mukavasti elämän toverinhaeskelussa eteen päin.
- Anonyymi
Taidatte miehet itse olla vuosia samoilla 2-3 sivustolla kun kerta tiedätte keitä naisia siellä pyörii. Yhtä surkeitako siis sekä miehet, että naiset? En ihan ymmärrä tuota jatkuvaa toisen sukupuolen mollaamista, en miehiltä enkä naisilta, Jospa jokainen opettelis ihan ensin arvostamaan itseään ja toisiansa niin saattais niitä suhteitakin sitten syntyä. Siellä deittimaailmassa on ihan hyviä tyyppejä sekä miehiä ja naisia. Ikävää ettei kaikille hyvillekään tyypeille löydy kumppania. Kaikkien kanssa ei ole pakollista treffeille lähteä. Voi alkuun vähän haastella eli kirjoitella ja kuulostella millanen ihminen on. Helposti jo siinä karsiutuu jyvät akanoista. Ja hei miehet, jos ette vielä tienneet niin eihän teidän tarvitse kaikkien tyrkkyjen kanssa sänkyyn suunnata, vaikka tilaisuus on tarjolla, osaatte kai sanoa ei tekin :) Itse olen onnellisesti parisuhteessa suomi24:lla tapaamani perusduunarin kanssa ja satun olemaan jokseenkin normaali ja terve sairaanhoitaja :D Onnea ja pitkää pinnaa deittailuun kaikille, jotka eivät ole sopivaa kumppania löytäneet.
- Anonyymi
Kaveri asetti naisvaatimukseensa että naisella pitää löytyä SUURI autotalli. Löysi naisen mutta joutui maaseudulle.
Itse asetin että naisella pitää olla kokonainen maatila, ja korkeakoulututkinto. Sellainen löytyi ja yhdessä ollaan oltu jo yli 10 vuotta. Itsellä ei ole korkeakoulututkintoa eikä maatilaa, mutta sitä markkina-arvoa piisaa... - Anonyymi
Hei toi viimeinen juttu että oli asettanut toiselle omaisuus vaatimukset jotka oli lopulta toteutuneet. Mäkin voisin laittaa vaatimuksen että haluan vastakkaiselta sukupuolelta vähintään puoli miljoonaa pätäkkää tilillä olevan niin sitten vasta voi olla pitempiaikaista suhdetta.. Odotan sitten vaan toteutuvan tässä..
- Anonyymi
Olen ollut n. 4 vuotta sitten suomi24:ssä pari kuukautta ja nyt laitoin uuden profiilin. Samoja miehiä on liikkeellä edelleen kuin silloinkin. Olen 60 nainen Hämeestä, normaalipainoinen ja -näköinen. Yhtäkään järkevää yhteydenottoa en saanut nytkään ja poistuin taas kuvioista.
Nuoret miehet pommittaa, mutta ymmärrän toki, että ne on vaan vitsillä kirjoitettuja. Oman ikäisiäni ei kiinnosta, kovin vanhat taas ei kiinnosta minua.
Kyllä live-tapaamiset olis helpompi juttu, mutta missähän vapaita ihmisiä näkisi ja tietäisi heidät vapaiksi? Tanssilavat ja ravintolat, ei kiitos.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä712388Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721782Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on711460Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461447Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2551425- 831252
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3801222Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421215- 1281185
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3441156