Isovarpaan kynnen poisto

Anonyymi

Onko kellään kokemusta isovarpaan kynnen poistosta tapaturmaisesta syystä? Itseltäni poistettiin molempien isovarpaiden kynnet kokonaan 5 päivää sitten. Syynä oli huonot kengät kaksipäiväisillä festareilla, minkä johdosta molempien isovarpaiden kynnet mustuivat ja kipeytyivät niin, että pari päivää festarien jälkeen pystyin lopulta enää vaivoin kävelemään siltä kivulta. Paine kynsien alla oli valtava. Lopulta menin lääkäriin ja hänen mukaansa ainoa vaihtoehto oli poistaa kynnet välittömästi kokonaan. Itse operaatio ei sinäänsä ollut paha (vaikka hirvitti ja pelottikin ihan hemmetisti), mutta toipuminen on ollut pahinta mitä olen tähän mennessä kokenut. Lääkäri määräsi ensin vain leikkauspäivän seuraavan päivän sairaslomaa (ti-ke). Varmistelin moneen kertaan että riittääkö se varmasti ja hän vakuutteli että riittää. No eihän se todellakaan riittänyt. Saikkua jatkettiin sitten vielä loppuviikon ja maanantaina pitäisi yrittää mennä töihin. Jokapäiväiset siteiden vaihdot ja suihkuttelut ovat päivän hirvein osuus. Kynsipedit ovat todella arat. Välillä iskee epätoivo että tuleeko näistä hyvät enää ollenkaan. Olen terve, urheilullinen nuori nainen ja normaalisti treenaan 4-6 kertaa viikossa. Suurin huolenaihe onkin tässä että koska pystyn taas treenaamaan kunnolla? Tällä hetkellä en saa vielä edes sukkia tai umpinaisia kenkiä jalkaan, sandaaleilla pystyn kävelemaan jotenkuten. Kuinka kauan teillä on mennyt toipumiseen kyseisestä operaatiosta? Pysyykö varvas arkana siihen asti että siihen kasvaa uusi kynsi vai tottuuko varvas kynnettömyyteen? Kasvoiko uusi kynsi takaisin normaalina ja kauanko siihen meni? Kuinka pian pystyi palaamaan takaisin treenien pariin? Olen viimeiset 5 päivää yrittänyt googletella kokemuksia, mutta kaikki keskustelut koskee lähinnä sisäänkasvaneen kynnen takia tehtyjä kavennusleikkauksia. Haluaisin kuulla siis kokemuksia nimenomaan koko kynnen poistosta ja siitä toipumisesta. Kiitos jos jaksoit lukea!

9

17668

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Isovarpaan kynttä ei mielellään poisteta, koska uuden kynnen kasvaminen on hidasta. Sinun kohdallasi kynsien vammautuminen vaati niin tekemään.
      Jatkossa varmaan annat arvoa omaan jalkaan sopiville, riittävän tilaville kengille. Luonnottomilla jalkineilla huonosti kohdellut jalat alkavat keski-iässä todella vaivata. Itse kadun kovasti turhamaisia valintojani. Vaikeita jalkaongelmia korjailtu leikkauksin, ei kovin hyvin tuloksin.

    • Anonyymi

      Kerrottakoon, että mulla oli siis jalassa kumisaappaat,
      sadekeli kun oli, ja varmasti aivan oikeaa kokoa ja villasukatkin mahtui vielä hyvin. Eli kyllä tässä järkeviä yritettiin kovasti olla festaripukeutumisessa, kumisaappaiden kanssa vaan ei ollutkaan sit mikään kauhean hyvä kävellä monia kilometrejä kerralla. Arvostelut sikseen siis sen suhteen.

      Terv. Aloittaja

    • Anonyymi

      Jos nyt oikein muistan, niin äidilläni meni melkein vuosi kun iso varpaan kynsi kasvoi takaisin. Kipu on alussa kovimmillaan muuta senkin jälkeen on arka pitkään. Joten löysät kengät ja rasitusta sitten pikkuhiljaa voisi olla hyvä keino. Jotain suokaa aina varpaaseen, varsinkin treenatessa.

      Alussa uusi kynsi voi näyttää rumalta, mutta kaunistuu kunhan kasvaa enemmän. Tai siis alkaa näyttämään normaalilta.

    • Anonyymi

      Mulla poistettu torstaina molemmat ukkovarpaiden kynnet ja fenyylihapotettiin ettei kasva takas. Toipuminen mennyt hyvin ja pystyn nyt kävelemään lähes normisti. Eli olen ollut hyvinkin tyytyväinen. Ei tosin ollut tulehdusta tai muuta operaation aikaan.

    • Anonyymi

      Minulla nuorena poistettiin molemmat isonvarpaan kynnet. Kun makasin siinä hoitopöydällä, joku apulainen toi jonkun rätin varpaiden päälle, että muka " jo puutuu." Aavistin pahaa. Niin se oli, että ei puutunut , vaan ihotautilääkäri veti puukolla molemmat kynnet irti. Meinasin pyörtyä kivusta. " Jalat ylös ja ikkuna auki ."Sitten tapasin lääkärin vielä käytävällä. " Vieläkös tyttöä huippaa? , " hän kysyi
      Kynnet poistettiin kynsisienen vuoksi.
      Toipumisesta muistan, että minulla oli molemmat jalkaterät paketissa, kun kävin kokouksessa.Ei niistä kasvanut kunnon kynsiä, mutta se johtui siitä sienestä. Se kun on kuulemma jotenkin veressä.

    • Anonyymi

      Onko tietoa tuosta paljon tulisi maksamaan poistaa molemmista pottuvarpaista kynnet?

      • Anonyymi

        Terveyskeskuksessa hoituu hyvin, juuri parantelen tässä pottuvarvastani. Käy ostamassa apteekista Mepitel One- silikonirasvalappuja ja ota varmuuden vuoksi mukaan toimenpiteeseen. Tk laittaa yleensä kuiturasvalapun päälle, ja sen liottelu ja vaihtaminen oli hirveää! Silikoni ei tartu eli ei turhaa kipua 👍👍👍 Privaatti maksaa varmasti kahden lääkärikäynnin ja toimenpiteen kanssa muutaman satasen........


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Terveyskeskuksessa hoituu hyvin, juuri parantelen tässä pottuvarvastani. Käy ostamassa apteekista Mepitel One- silikonirasvalappuja ja ota varmuuden vuoksi mukaan toimenpiteeseen. Tk laittaa yleensä kuiturasvalapun päälle, ja sen liottelu ja vaihtaminen oli hirveää! Silikoni ei tartu eli ei turhaa kipua 👍👍👍 Privaatti maksaa varmasti kahden lääkärikäynnin ja toimenpiteen kanssa muutaman satasen........

        Äläkä anna laittaa sideharsosidosta rasvalapun päälle. Se imee itseensä kaiken rasvan ja kudodnesteet joita tihkuu. Osta apteekista Mepilex Border Flex Lite-haavalappuja koko 7.5 x 7.5. Sen päälle voivat sitten laittaa sen harsosidoksen painamaan niin ei vuoda. Tosin minulla ei vuotanut edes. Ota se sidos sitten illalla tai seuraavana aamuna pois. Kipuun Burana 400mg + Panadol 1g yhtäaikaa niin taittaa pahinta kipua.
        Kynsipatja on sitten arka muutaman viikon. Minä ostin 20e lenkkarit ja leikkasin ison aukon ukkelivarpaan päälle että pääsee kivuttomasti ulos. Kipua ei ole muualla kuin siinä patjassa. No, joka päivä tuuman parempi 👍👍👍


      • Anonyymi00011

        Mulla tehtiin yhden isovarpaan kynnen poisto pari viikkoa sitten yksityisellä eli terveystalolla, ja maksoi noin 360 e. Tmp sujui erinomaisesti, ei sattunut, kun hyvä lääk ja puudutti hyvin. Ei juurikaan oo särkenyt, vähällä panadolilla hyvin pärjännyt. Nyt jo tolmin ns normaalisti, kunhan on väljät kengät mitkä ei kiristä. Särkylääkettä otin vain noin viikon, sitäkin vain 500 mg - 1500 mg / pv


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      319
      3762
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      32
      2068
    3. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      100
      1713
    4. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      46
      1685
    5. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      110
      1440
    6. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      145
      1225
    7. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      104
      1176
    8. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      82
      1133
    9. Ootko A-nainen vielä vihainen?

      Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja
      Ikävä
      104
      984
    10. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      74
      914
    Aihe