Eristämispolitiikasta Uutisointi On Jo Sensuroitu

Eristämisestä kertovat uutiset ovat sensuroitu.

HS:stä ei enää löydy yhtäkään eristämiseen liittyvää uutista, vaikka niistä on kulunut vain päivä.

Näyttö on vahvaa, sillä media on myös alistettu eristämispolitiikan kätyreiksi.
Vaikeneminen on kysi työkalu diktatuurin käytössä.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Suomenkansan mielipiteet ja niiden julkaiseminen torpataan.

Euvostoliittoituminen vaatii kansalaisten mielipiteen ja tahdon ohittamista.

Pienipiiri pyörii ja kerää rahaa liittoistumisesta. Suomesta ne ei välitä tippaakaan.

Äänestä

HS ja YLE ovat demaridiktatuurin välineitä.

Äänestä

Eurostoliitto on demokratian irvikuva?

Äänestä

Voi, voi! Isot pojat eivät ottaneet leikkiin mukaan. Kyllä nyt harmittaa.
Kyllä meidän pitäisi saada tehdä niinkuin haluamme. Miks ei saaha!

Äänestä
  • Ehkä ymmärrät idean joskus...

    Äänestä

  • NE mielettömät, jotka ovat sotkeneet koko euroopan, ovat edelleenkin vallassa, ja sen valtansa säilyttääkseen, eivät tietenkään hyväksy, että jotkut tulee, ja alkaa keikuttaa heidän hillotolppiaan, puhumalla totta. Siksihän just neuvostoliitossakin, jonka johto oli täysin riivaajien naruissa, toden puhujat hävisi yön aikana siperiaan ja vankileireille, ettei kukaan enää tiennyt, mihin he joutuivat, vain siksi, että puhuivat totta. Aivan sama toimintamalli on nykyisin EUssa, vain sillä erotuksella, etteivät uskalla ihan piikkilankaleireihin laittaa, estetään ja häpäistään muullatavoin, jopa keksittyjä epäluuloja viljelemällä !
    Onhan se jokaiselle järkevälle ihmiselle päivänselvää, että Huhtasaari ja Hakkarainen puhuvat täysin selkeää fiksua TOTTA ja JÄRKEÄ. NE, jotka sellaista vastustavat, ovat automaattisesti valheiden ja petoksien harrastajia !

    Äänestä

Yleisen petoksen aikoina totuuden kertomisesta tulee vallankumouksellinen teko

Äänestä
  • "Vallankumoukselliset" ja totuus joutuvat kyyditetyiksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Eristämisestä kertovat uutiset ovat sensuroitu.

HS:stä ei enää löydy yhtäkään eristämiseen liittyvää uutista, vaikka niistä on kulunut vain päivä.

Näyttö on vahvaa, sillä media on myös alistettu eristämispolitiikan kätyreiksi.
Vaikeneminen on kysi työkalu diktatuurin käytössä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu