Sinkkuilua?

Haluaisin tietää, mitä te miehet ajattelette
kun menette ns. viihteelle ravintolaan?
Olin ystävättäreni kanssa iltaa viettämässä (olemme kumpikin sinkkunaisia). Illan mittaan
samaan pöytään tuli pari miestä keskustelemaan,
missään vaiheessa ei keskustelussa käynyt ilmi
olivatko he tai me varattuja (jos ei sitä nyt
päätelty siten, kun ei ole sormuksia?) Kumpikaan
ei mielestään antanut sellaista kuvaa, että olisi
mitenkään muuten kiinnostunut heistä, mutta kai sitä nyt voi keskustella ilman, että olisi jotain
taka-ajatuksia? Illan aikana toinen meistä
siirtyi toiseen seurueeseen ja toinen meni yksin
kotiin. Myöhemmin toinen näistä miehistä tuli
sanomaan, että: "Kyllä me luulimme, että meistä
olisi voinut olla teille jotain hyötyä!?".
Siis mietityttää vaan, että oliko meidän otsassa
leima "Sinkku joka on tosta noin vaan kellistet-
tävissä", onko se itsestään selvyys, jos lähtee
tyttöporukassa juhlimaan, että aina etsii jotain?
Olisin ymmärtänyt, jos olisimme edes vähänkään
siihen suuntaan antaneet ymmärtää, että olisimme
olleet kiinnostuneita. Parempi kai sitten on
vain tylysti sanoa heti kättelyssä, että ei
kiinnosta, jotenkin se kuullostaa aika typerältä,
jos vaikka sattuisi ihan vain keskustelutaitoisia/haluisia miehiäkin olevan
olemassa. Vai pitäisikö sinkut jotenkin karsinoi-
da eri ravintoloihin? ja kukahan sitäkin sitten
pystyisi "kontrolloimaan" , kuka on sinkku ja
kuka ei ( ja onko tarpeellistakaan ? ).Eikö
miehet KOSKAAN lähde ulos VAAN esim. tanssimaan
tai muuten vain aikaa viettämään/tapaamaan
tuttuja tai muuten vain sosiaalista kanssa-
käymistä harrastamaan, vai onko aina taka-ajatuk-
sena jatkot teillä/meillä jne, riippumatta siitä
onko itse sinkku tai varattu (se jäi epäselväksi
kumpaa olivat, eikä niin väliksikään)!
4541
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

miehet lähtee välillä ulos myös niin, että ei ole "mitään mielessä", silloin on oma vaimo mukana.

Äänestä

silloin ei ole mitään mielessä, kun on tyttöystävä mukana

Äänestä

Mä käyn ilman taka-ajatuksia baareissa mutta suurin osa naisista todellakin luulee että miehillä ei ole mielessä mitään muuta... ja käytös meitä miehiä kohtaan on sen mukaista.
Suurin osa jutteluyrityksistä tyrmätään heti alkuunsa...
Varmaan todellakin pitäisi olla leima otsassa että "Vain pitämässä hauskaa! Saa tulla tanssimaan/juttelemaan pelkäämättä!"
Pitäisköhän varata aika tatuoijalta...

Äänestä

Itse olen sinkkumies, kyllä täysin vapaa, käyn useinkin baarissa vain pitämässä hauskaa, yksin miesporukassa, tai sekaporukassa ihan miten vaan. Tanssimassa ja juttelemassa, ja muuten vaan hauskaa pitämässä.

Siis täytyy sanoa, ettei minulla mitään sitä vastaan ole jos sieltä baarista silloin tällöin joku mukava naishenkilö mukaan lähtee...en ole homo enkä mitenkään sulkeutunut... Mutta useinkaan ei mitään taka-ajatuksia ole kun vaikka menen heittämään mukavia jollekin ihmisille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Illanviettäjät kirjoitti:

Haluaisin tietää, mitä te miehet ajattelette
kun menette ns. viihteelle ravintolaan?
Olin ystävättäreni kanssa iltaa viettämässä (olemme kumpikin sinkkunaisia). Illan mittaan
samaan pöytään tuli pari miestä keskustelemaan,
missään vaiheessa ei keskustelussa käynyt ilmi
olivatko he tai me varattuja (jos ei sitä nyt
päätelty siten, kun ei ole sormuksia?) Kumpikaan
ei mielestään antanut sellaista kuvaa, että olisi
mitenkään muuten kiinnostunut heistä, mutta kai sitä nyt voi keskustella ilman, että olisi jotain
taka-ajatuksia? Illan aikana toinen meistä
siirtyi toiseen seurueeseen ja toinen meni yksin
kotiin. Myöhemmin toinen näistä miehistä tuli
sanomaan, että: "Kyllä me luulimme, että meistä
olisi voinut olla teille jotain hyötyä!?".
Siis mietityttää vaan, että oliko meidän otsassa
leima "Sinkku joka on tosta noin vaan kellistet-
tävissä", onko se itsestään selvyys, jos lähtee
tyttöporukassa juhlimaan, että aina etsii jotain?
Olisin ymmärtänyt, jos olisimme edes vähänkään
siihen suuntaan antaneet ymmärtää, että olisimme
olleet kiinnostuneita. Parempi kai sitten on
vain tylysti sanoa heti kättelyssä, että ei
kiinnosta, jotenkin se kuullostaa aika typerältä,
jos vaikka sattuisi ihan vain keskustelutaitoisia/haluisia miehiäkin olevan
olemassa. Vai pitäisikö sinkut jotenkin karsinoi-
da eri ravintoloihin? ja kukahan sitäkin sitten
pystyisi "kontrolloimaan" , kuka on sinkku ja
kuka ei ( ja onko tarpeellistakaan ? ).Eikö
miehet KOSKAAN lähde ulos VAAN esim. tanssimaan
tai muuten vain aikaa viettämään/tapaamaan
tuttuja tai muuten vain sosiaalista kanssa-
käymistä harrastamaan, vai onko aina taka-ajatuk-
sena jatkot teillä/meillä jne, riippumatta siitä
onko itse sinkku tai varattu (se jäi epäselväksi
kumpaa olivat, eikä niin väliksikään)!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu