Palkanlaskennassa kesätöissä

Anonyymi

Työskentelen kesätöissä yrityksessä, jossa on noin 2600 työntekijää. Kokemusta minulta ei ole alalta ollenkaan, aloitin tuolla maaliskuun alussa. Minut pyydettiin tuonne töihin oltuani samassa yrityksessä toisella osastolla opintoihini liittyvässä harjoittelussa. En ole ikinä halunnut palkkikseen töihin, mutta tottakai reipas työntekijä ottaa paikan vastaan, kun sitä tarjotaan. Onneksi työkaverit ovat ihan mukavia, muuten olisin varmaan lopettanut jo ennen määräajan päättymistä.

Pääsääntöisesti olen ollut muiden apuna, mutta kesäkuussa jouduin tuuraamaan kolme viikkoa yhtä työntekijää pahimpaan palkkojentekoaikaan. Kaikki hänen puhelut, sähköpostit ja muut postit olivat vastuullani. Toki sain apua kun pyysin, mutta oli aika ahdistavaa olla vastuussa ja varsinkin ne puhelut olivat erittäin vaikeita, kun en tiennyt mistään mitään ja käytännössä olisi helpointa, jos joku muu vastaisi. Jouduin kuitenkin kysymään kokoajan tai antamaan puhelimen muille. Yksi työkavereistanikin ihmetteli työkuormaani.

Nyt on tulossa jälleen kolmen viikon tuuraus, kun eräs toinen työkaverini lomailee. Nyt ei ole pahin kiireaika, mutta se puhelin tulee kyllä pirisemään kokoajan. En voi ymmärtää, miten oletetaan kesätyöntekijän suoriutuvan näistä puheluista, kun kokemusta ei ole kuin muutama kuukausi. Tekisi mieli sanoa, että työkaverini hoitaisivat nuo puhelut, kun ei minusta kuitenkaan paljoa apua ole. Ahdistaa ihan hirveästi jo huominen, kun tietää mitä on tulossa.. Tällä työkaverilla, jota tuuraan, on eniten toimipaikkoja, joista soitellaan, joten.. huoh!

Ajattelisinko kerrankin itseäni ja ottaisin asian puheeksi.. yleensä aina vaan sopeuden ja sopeudun, yritän olla mieliksi..

2

78

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jatkoa vielä.. mietin vaan, että kun täällä pohjoisessa Suomessa on aika pienet piirit työmarkkinoilla, niin sotkenko kuvioni vaan, jos rupean "hankalaksi".. Toisaalta, oma alani on aivan toinen, opiskelen sosionomiksi.

      • Anonyymi

        Etkö voi sanoa soittajille, että olet kesäapulainen, etkä osaa heti vastata, mutta otat asiasta selvää ja soitat vastauksen myöhemmin, jos asia ei voi odottaa siihen, kun vakituinen palkanlaskija tulee lomalta.
        Monesti soittajien ongelmat eivät ole sellaisia, että ne vaatisivat pikaratkaisuja. Ne eivät yleensä pahene, vaikka soittaja odottaisi asiantuntijan loman loppumista.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      83
      7111
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7063
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      109
      6168
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5414
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5238
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5205
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5108
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4595
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      17
      3477
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3400
    Aihe