Ankara isäni ei tahdo, että seurustelen. Olen kohta 21-vuotias nainen ja isäni on tähän menessä pyrkinyt tuhoamaan kaikki suhteeni eikä piittaa tunteistani. Olen nyt jo jonkin aikaa seurustellut ihanan miehen kanssa mutten uskalla viedä häntä kotiini sillä itedän ettei isäni puhuisi sanaakaa tälle miehelle ja hän vain haukkuisi ja kiristäisi minua jättämään miehen ja hankaloittaisi elämääni. olen yrittänyt puhua tästä isäni kanssa, mutta häntä ei tunteeni kiinnosta. mitä minä voin tehdä. haluasin esitellä hänet jo kotonani kuten ns. tapoihin kuuluu ja en tahtoisi että suhteeni isääni taas kerran kärsisi. tarvitsen todella neuvojanne.
Ankara isä
tismu
62313
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Antaa ankaralle isälle kenkää. Eli hanki itsellesi asunto tai hanki poikaystäväsi kanssa. Ja jos isäsi ryhtyy todella hankalaksi ja väkivaltaiseksi, voi yksikantaan ilmoittaa, että tulet tekemaan rikosilmoituksen, vaikka insestistä, jonka kirjoituksesta ja suhteesta isääsi kohtaan ovat näemmä tapahtuneet.
Syyttäminen tietoisesti rikoksesta, jota toinen ei ole tehnyt, on rikollista ja rangaistavaa.
pystyisi auttamaan? Oletko taloudellisesti kiinni isässäsi, jos et niin hanki oma asunto. Pistä isäsi tosiasioiden eteen äläkä anna manipuloida itseäsi. Jos hän katkaisee välit niin siitä vaan. Ja vaikka olisitkin taloudellisesti kiinni lapsuudenkodissasi niin ei nyky päivinä ketään heitteille jätetä. Keskustele sosiaali virkailijan kanssa asiasta että saisit fakta tiedot pärjäämisestäsi ilman vanhempia.
että olet neljännellä kuulla raskaana ja keskeytys ei ole enää mahdollista.
Oikeesti jatka seurustelua salaa, niin pitkään, että suhteenne on tosi vaakaa ja yhtenäinen.
Selitä poikakaverille asia ja yrittäkää puolen vuoden päästä kääntää isin pää.
Pois kotoa muuttaminen olisi paras keino.
Sinulla on vain yksi tie, ja tiedät sen, mutta et ole uskaltanut sitä tehdä.
Sinun on irrottauduttava isästäsi.
Kukaan muu ei sitä voi tehdä puolestasi.
Eikä sinun tässä tapauksessa tarvitse noudattaa "hyviä tapoja", koska isälläsi ei ole hyviä tapoja, eli kerro miesystävällesi, mistä kiikastaa.
Saatat joutua isästäsi eroon vuodeksi, kahdeksi, kunnes hänen on pakko sulattaa se asia, ettei pysty sinua alistamaan.
Elämä kutsuu sinua aloittamaan oma itsenäisyystaistelusi.
Vapaus on kallis asia. Ilman vapautta ei ole kehitystä. Jos et kuoriudu toukkakotelostasi, mätänet sinne, eikä sinusta koskaan tule perhosta.
Jätä isäsi!
Tulevaisuutesi on sinun käsissäsi. Ota ohjat itsellesi vaikka pelottavaa se tietysti onkin, koska sinun ei ole koskaan annettu tehdä niin.
Sinä, jos kuka määräät täysin itsenäisesti elämästäsi, ja vaikka isäsi tietysti tahtoisikin toista, on sinun vain kohdattava mörkö elämässäsi ja tehtävä asialle jotain. Älä anna kenenkään alistaa sinua niin kuin annat nyt isäsi sinulle tehdä. Hyvää jatkoa!