Onko miehen ja omillanne lapsilla

Anonyymi

samat oikeudet, kun ovat kotonanne? Minusta on outoa että miehen lasten ei tarvi tehdä mitään meillä, kun mun lapset melkein raataa. Ne hoitavat aina pienempiä lapsia ja siivoo ja tiskaa. Miehen lapset sotkee ja mellastaa. Onko järkee? Eihän ne osaa, se tiedetään muttei osaa ellei edes opettele.
Olen täystyöllistetty muutenkin etten haluu enää hoitaa ylimääräistä.
Eilen ostin mansikoita ja mustikoita, niin pulet meni suden suuhun vaikka meinasin tehdä kakun ja laittaa pakastimeen. Me mutu vaan maistelimme. Jotenkin tuntuu että ollaan vaan siivojia.

7

124

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Me ollaan aloitteleva uusperhe ja haetaan rajoja. Meillä suht samanikäiset lapset, joten se vähän helpottaa. Kyllä ollaan ajateltu että samat säännöt koskevat kaikkia silloin kun ollaan yhdessä. Minun poika on vanhin ja saa silloin vähän eri vapauksia esim. Nukkumaanmenon suhteen kun miehen lapset ei ole. On vaikea muuten rajata esim. Pelaamista jos yksi saa pelata vielä silloin kun toisten pitäisi mennä nukkumaan.
      Kotityöt kuuluu yhtälailla kaikille. Tosin vielä sen ikäisiä ettei muuta joudu tekemään kyin siivoamaan omat sotkunsa.
      Varmaan vaikeuksia tulee, alkutaipaleella kun ollaan.

      • Anonyymi

        Meillä vieraat on vieraat ja omat on omat. Mun lapset ja yhteiset ovat eritysiasemassa koska tämä on heidän koti.
        Miehen lapset ovat vieraita ja heille on sitten sääntöjä paljon. Kaappeja ei tongita, ja ruokaa pydyetään, itse ei oteta, muuten he syövät kaiken. Yöksi tullaan kun ilmitetaan kuukautta aiemmin.
        Mies sanookin että hyvä systeemi niin ei exä voi junailla meidän elämää, olen täysin samaa mieltä. Exä ei meille tule, kun minäkään en pääse hänen kotiansa tarkkaamaan ja arvostelemaan niin turha hänen on luulla tulevansa tänne vikka kuinka pyytää ja anoo. ei tule.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juurikin näin ,meillä asuu minun lapset ja yksi yhteinen, muijan lapset asuu isällään , ovat minulle vieraita, käyvät kaksi kertaa kuukaudessa , muija saa sillon hyysätä niitä, me muut yleensä häivytään jonnekin sillä aikaa, ne harvoin jää yöksi, koska ovat jo teini- ikäisiä.
        Muijan exän kanssa en ole puhunut mitään ,ainoastaan tervehditään.

    • Anonyymi

      Asuvatko miehen lapset pysyvästi teidän yhteisessä kodissa?

      Jos asuvat, miehesi on puututtava asiaan ja aloitettava opettaa lapsilleen minimaalisia käytostapoja.
      Ellei se häneltä onnistu, silloin hänen, lasten ollessa paikalla , on ilmoitettava lapsilleen että Maija (tai mikä tahaanhsa nimesi onkaan) on tästä lähtien vastuussa teidän kasvatuksesta. Teidän on toteltava häntä. On asioita joita meidän taloudessa ei tehdä. jne jne.

      Ellei viesti mene perille, otatte pois kännykät, tv.n tietokoneen käyton ja kaiken muun mikä kuluttaa lasten aikaa estäen heitä osallistumasta yhteisen talouden pyorittämiseen.
      Arkisanastoon kuuluu kiitos, ole hyvä, anteeksi, voisinko, saisinko.

      Eihän tuon pitäisi olla aivokirurgiaa. Vain tervettä maalaisjärjen käyttoä.

      Jostain teidän on aloitettava ennenkuin kaikki on liian myohäistä.

      • Anonyymi

        Ei mies sitä tekisi, hän on niin exän tossun alla, että tekee kuin se ämmä sanoo. olen yrittänyt viestiä sille eukolle että olen nyt hänen lastensa äiti ja minä määrään myös tätä ämmää, muttei mene perille. Minä olen kaunis ja osaava joten mun vastuulla on lasten tulevaisuuskin, jos eivät osaa, vastuu on sitten sen ämmän.
        Mun lapset on todella fiksuja mutta miehen ei osaa yhtään mitään, en paljoa halua että lapseni olisivat tekemisissä heidän kanssaan, fiskut tarvii fiksua seuraa.
        Kotimme on kaunis ja siitä ne ovatkin katkria.
        Mutta minä määrään kaikkea, mitä tehdään ja mitä ei jos ei mene perille meillä on ovi josta voi poistua, minä en jousta kersat joustaa. Olen pomo.

        Älä lissu trollaa, aloitus on sinun ja melkeen kaikki vastaukset myös sinun ,yhtä lukuunottamatta, samat kirjoitusvirheet toistuu ja toistuu.
        Sinut on taas tunnistettu.

    • Anonyymi

      Mulla ei oo miestä, jolla olis lapsia. Oon kuitenki joskus miettiny tätä juttua. Tässä iässä todennäkösyys, että miehellä olis muksuja on kuitenki jo aika suuri. Itelläni on yks.

      Kyllä musta lapsilla pitää olla samat säännöt. Omallani on monessa asiassa aika tiukka kuri ja säännöt, mutta ei meidän yleensä tarvii asioista vääntää. Sillon ku hommat on hoidettu, niin sitte taas en paljon pingota lapsen tekemisistä. Oon aatellu, että isoin ongelma tollasessa suhteessa on varmaan monesti se lasten toinen vanhempi. Jos hän vaatii, että lasten kans ollaan jotenki tietyllä tavalla. Lapsethan kyllä oppii talossa talon tavoille. Aikusille se voi olla isompi ongelma. En varmaan pystyis elään lasten kanssa jotenki kaksilla säännöillä. Enkä kyllä jaksais sitäkään, jos mulla ei olis jotenki kasvattajan oikeuksia ja velvollisuuksia suhteessa toisenki lapsiin. Tietenki riippuu myös muksujen iästä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1093
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      539
    6. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      295
      533
    7. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      531
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      479
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      477
    10. Kalle irtisanoutui

      Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin
      Orimattila
      53
      464
    Aihe