Mistäköhän aloittaisin...No vaikka ensiksi siitä että tapasin tulevien lasteni isän viime syksynä.Minulla on edellisestä avoliitosta 2-vuotias tytär,jonka isästä erosin viime kesänä.Eli ei mennyt aikaakaan kun aloitin uuden suhteen.Kaikki tuntui niin ihanalta ja kumppani niin täydelliseltä,rakkaus suorastaan teki sokeaksi.Kuukauden päästä menimme jo kihloihin ja siitä noin kuukausi eteenpäin,niin olimme valmiita yrittämään lasta.Tulinki raskaaksi heti,ja oltiin todella onnellisia.Suhteemme oli vielä siinä vaiheessa niin,että asuimme eri paikkakunnilla.Suunnitelmat oli sellaiset että avopuolisoni muuttaisi vuoden vaihteessa minun sekä tyttäreni luokse,kun työsopimus päättyisi.Niin hän myös teki,mutta kun pian ensimmäiset ongelmat alkoivat saman katon alla,oltiin siinä pisteessä että avopuolisoni pakkasi kamat ja häipyi takas kotikaupunkiinsa.Suhdetta veivattiin ja veivattiin,välillä meni paremmin,välillä huonommin.Sit tultiin tilanteeseen,että hän jää sinne missä onki,puretaan kihlaus,mutta että hän haluaa olla isä lapselle,joten tapaamiset olisi sitten tulevaisuudessa järjestely kysymys.No kun ensimmäinen ultra lähestyi,hän todella halusi mukaan ja niin suostuin.Siellä selvisikin että saammekin kaksoset!Olimme aivan onnessamme,ja hän lupasi muuttaa käytöstään ja ehdottomasti muuttaa meidän lähelle omaan asuntoon ainakin toistaiseksi.Ja myöhemmin ennen lasten syntymää ehkä muutettaisiin saman katon alle.Kaikki teki suorastaan täyskäännöksen.Parin päivän päästä hän tuli uudestaan luokseni,ja lupasi näyttää tunteensa ja halunsa olla tulevan perheensä kanssa...lupauksia lupauksia.Yks yö meni,aamulla alkoi syyttely että itse olen häntä kohtaan niin kylmä...tottakai olen.Kuka ei olis jos olis jätetty jo aiemmin tulevan vauvan kanssa yksin,ja vielä olisi uhkaillut kieltää isyyden...tämän hän kyllä myöhemmin perui,mutta ei tollasia edes huvin vuoksi mun mielestä sovi puhua.Joka tapauksessa yritin sanoa että hänen tässä nyt täytyy minut vakuutella ja antaa kaikkensa,ansaita luottamuksensa ettei mun tarvitsisi taas pelätä milloin meidät uhataan jättää...mutta ei.Oli ihan sama mitä sanoin.Puol tuntia meni niin hän häipys,viimeiset sanat:unohda sit mut.
Nyt on pää pyörällä...tekis mieli itkeä mut en pysty.Mitä ihmettä mun pitäis nyt tehdä?Todellakin toivoisin nyt neuvoja jos jollain on niitä antaa..
Kiitos etukäteen!
Nyt on pää pyörällä...tekis mieli itkeä mut en pysty.Mitä ihmettä mun pitäis nyt tehdä?Todellakin toivoisin nyt neuvoja jos jollain on niitä antaa..
Kiitos etukäteen!
Vastaukset 12
Vanhimmat
Vieläkö ehdit tehdä abortin?
Oikeasti, oletko 17-vee? Kuka täysipäinen ryhtyy lasta tekemään KAHDEN KUUKAUDEN TUNTEMISEN JÄLKEEN!? Eipä sillä miehelläkään kyllä järki päätä pakota, eli yhtä syyllisiä olette molemmat. Onneksi Suomessa tuetaan jos millä avustuksilla yh-äitejä, joten ette te nälkään kuole.
kyllä tässä nyt hieman vanhempia ollaan ku 17.Sitä paitsi raskaus on edennyt 5 kuukaudelle,ja vaikka olisi mahdollisuus aborttiin vielä niin missään nimessä sitä en tekisi!Kyse ei nyt ole niinkään siitä ettenkö lapsien kanssa yksin voi elää,vaan siitä että mitä teen tämän miehen suhteen.Heitänkö suoranaisesti hänet meidän elämästä kokonaan pois?
älä heitä miestä pihalle, kaksosissa riittää hommia molemmille vanhemmille. koittakaa ratkaisua,ettette asu yhdessä, mutta lähekkäin kuitenkin. kyllä ne asiat selvenee, saat nähdä. aurinkoisia kevätpäiviä :)
ps. itsekin tulin raskaaksi 2:n kuukauden seurustelun jälkeen, ja hyvin on mennyt. Tytär on nyt 6v :)
"taasko yksin" ei ole ainoa tapaus. Minäkin olen perustanut perheen kahden seurustelukuukauden jälkeen. Tottakai on ollut vaikeuksia ja riitoja, mutta perhe me olemme edelleen, lapset ovat ihanat ja elämä vie eteenpäin. Ei se nyt niin helvetin helppoa ole 10 vuoden seurustelun jälkeenkään! Joten Don´t.
itselläni aika samankaltainen tilanne.seurustelua kylläkin 2vuotta ja lapsi oli toivottu mutta testin näyttäessä plussaa alkoi kaikki vaikeudet parisuhteessa.etäännyimme ja lopulta mies sanoi ettei rakasta,muutti pois.kun sitten oli ensimmäinen ultra mies tuli mukaan omasta halustaan.ihastui ja rakastui kuulemma minuun ja lapseen uudestaan.kyllähän se epäilytti että millonkas se taas lähtee..alku olikin vaikeaa ja olin myös viileä häntä kohtaan.mies suunnitteli meidän yhteistä elämää mä katsoin vierestä et millonkas lähtee.sit vaan oli pakko alkaa luottaan siihen et se on tosissaan ei mua pystynyt sanoin eikä teoin vakuuttaan kyllä se usko lähtee sinusta itsestäsi.yrittäkää puhua peloista se yleensä tekee "mörön" pienemmäksi.me olemme edelleen yhdessä ja pieni poika on nyt 3kk.suhteen eteen on kovasti työskenneltävä jotta se toimii mutta sittenhän sitä osaa enemmän arvostaa =) voimia ja onnea teille molemmille kaksosten odotukseen =)
En halua sanoa tätä minkäänlaisena arvosteluna, mutta ihmettelen yhtä asiaa suuresti....
Miksi kummassa naiset kuuntelevat miesten lapsitoiveita? Mies sanoo seurustelun alkuhuumassa, että on valmis perustamaan perheen ja nainen uskoo tätä. Mielestäni perheen perustaminen on kuitenkin niin iso juttu, että se kyllä vaatii pidemmän suunnitteluajan kuin muutaman kuukauden. Miehelle lapsen saaminen ei ole niin konkreettinen juttu kuin naiselle.
Seurustelun alkuhuumassa molemmat osapuolet tuppaavat tekemään kaikkensa miellyttääkseen toista osapuolta. Monesti myös nainen kuulee mitä itse haluaa, joten voi olla mahdollista, ettei mies olekaan sanonut suoraan haluavansa lapsia heti. Asiasta ei siis ollakaan keskusteltu tosissaan, mutta nainen olettaa, että tottakai mies haluaa lapsia heti, kun ei ole suoraan kieltäytynytkään.
Itse en ainakaan tekisi heti seurustelun alkuun lapsia. En muutamaan vuoteen. Kun toiseen osapuoleenkaan ei ole ehtinyt tutustua kunnolla, niin mennä nyt siihen sitten vielä lapsia tekemään. Juuri tällä tavoin saadaan aina vaan lisää ja lisää yksinhuoltajia.
Miehessä ei siis aina ole vika ja myös naisilta kaivattaisiin jäitä hattuun sekä jonkinlaista arviointikykyä. Ja miehet: jos ette halua lapsia uuden naisystävänne kanssa, niin sanokaa se suoraan. Jos nainen haluaa suhteelta muutakin, hän sen kyllä hyväksyy. Miksi miehet eivät voi sanoa, että: "ei nyt, mutta EHKÄ myöhemmin"??? Painottaen siis sanoja "ei nyt" ja "ehkä".
Nyt laitat sen äijän kuriin. Kaikki on sallittua sodassa ja rakkaudessa. Sulla on helvetilliset ajat tiedossa jos jäät kaksosvauvojen kanssa yksin. Hän on yhtä vastuussa pienistä kuin sinäkin ja sulla on oikeus pistää vastuuseen! Ennen vanhaan oli selvää että mies ottaa vastuun tollasessa tilanteessa ja vihille mennään. Siinä asiassa arvostan perinteitä, ettei ennen tullut mieleenkään jättää naista tollaseen tilanteeseen. Yhteisö ei vaan yksinkertaisesti hyväksynyt miehiltä sellasta. Oon varma et jossain vaiheessa ihmiset tajuu taas ettei nykyarvoissa (erot,uskottomuus ym.) oo mitään järkee.
Ota selvää kaikki miehestä, kaveripiirit ym. Tule kolostasi esiin. Näytä kaikille että odotat tälle miehelle kaksosia. Jos hän meinaa jättää, tee se hänelle mahdollisimman vaikeeksi. Kerro hänelle että haluat olla yhdessä, ja että hän aiheuttaa kärsimystä käytöksellään. Rukoile Yläkertaa. Sen minkä Yläkerta on tarkottanut yhteen on tosi vaikee ihmisten erottaa. Jos miehellä on yhtään kunniaa ei kehtaa jättää sua yksin.
aivan siltä kuin miehesi kärsisi narsistisesta persoonallisuushäiriöstä. Jos näin todella on, ongelma on vakava ja tarvitsette ammattiauttajan apua. Et jaksa pienten kaksosten lisäksi huolehtia tuollaisen erikoisia tarpeta vaativan miehen tarpeista. Hae apua! Katsopa vain, miten hän singahtelee synnytyksessä, jos sinne tulee. Ja kun kotiudutte, luuletko että HÄNESTÄ on sinulle mitää apua?
Puhu asiasta neuvolassa jotta sinulle voidaan järjestää kotiapua vauvojen synnyttyä. Tulevaisuudessa joudut ehkä hankkimaan lähestymiskiellon lasten isälle, joten varaudu ongelmiin. Älä ajattele sitä oletko yksin. Opettele olemaan yksin. Olethan sentään pienten lasten äiti! Muista että kaikki eivät saa sellaista mahdollisuutta.
Tuohon minäkin voisin yhtyä. Ja noin kannattaa tehdä. Sinun rinnallasi kulkee nyt suuri tuki pysyä vahvana, äläkä anna itsesi olla uhri. Vaan nimenomaan jos joku pystyy, niin se olet sinä. Ota ohjat käteen ja suunta kohti parempaa tulevaisuutta.
on kuule ihan pakko sanoa että oliskohan kannattanu miettiä vähän pitempään??
elämässä tietysti sattuu aina kaikenlaista ja ainahan joku pamahtaa paksuksi yhenki yön jälkeen ja pitää lapsen ja kaikki menee hyvin..
mutta että ihmisellä on ennestään lapsi edellisestä suhteesta ja sit päättää tehä toisen miehen kans vielä yhen ilman että päivääkään on asuttu yhessä!!!!Mun mielestä sä otit kyllä melkosen riskin.
Mä olin kans yh, ja vaikka suhde lasten isään päättyi melko kivuttomasti niin yritin kyllä oppia siitä jotain.Sinkkuna pysyttelin niin kauan että tosissaan kolahti ja silloinki pitkän aikaa katteltiin että tuleeko hommasta mitään.Nyt sitten ollaan kihloissa ja eka yhteinen lapsi tekee tuloaan.
Tosiasiahan tietty on ettei elämästä koskaan tiedä miten käy.Pitkäkin suhde voi kaatua(sukulaispari erosi juuri kolmenkymmenen avioliittovuoden jälkeen) mutta ehkä juuri siksi kannattais vaikka vähän miettiä mitä tekee ja panostaa siihen että asiat tosiaan toimii???
Anyway,toivon että tilantees ratkeaa jotenki päin.Ja vielä pieneksi vinkiksi:vaikka tulevan isän reaktiot johtuiski pelosta,niin ihan mitä vaan ei tarvi sietää.Aikuisen ihmisen pitäis osata käsitellä pelkojaan vähän toisella tavalla...
Noinhan se on, fiksut oppii toisten virheistä, normaali-ihmiset omistaan ja tyhmät ei opi millään.
Ap:lla oli siis edellinen suhde kaatunut kahdessa vuodessa lapsenteon jälkeen, ja heti ollaan uutta pukkaamassa seuraavan kaksilahkeisen kanssa?
Ei hyvää päivää, tulispa sikiäminen luvanvaraiseksi...
"Noinhan se on, fiksut oppii toisten virheistä, normaali-ihmiset omistaan ja tyhmät ei opi millään..."
Olipa harvinaisen osuvasti sanottu.