Sinkkuna erilaisen mieltymyksen takia

Hei hyvät ihmiset!
Kirjoitan koska minusta tuntuu että olen mieltymykseni kanssa ainoa laatuaan. Toisaalta tiedän että niin ei ole, sillä olen kuullut kaltaisiani naisiakin olevan (ainakin ulkomailla ja elokuvissa), mutta en koskaan ole heidän mielipiteitään nähnyt missään ja nyt tahtoisinkin tietää löytyykö Suomesta saman mieltymyksen kanssani jakavia. Mieltymykseni kohteena ovat erittäin lihavat miehet. Tiedän että monelle mielikuva erittäin lihavasta miehestä tuo mieleen epäsiistin, epähygieenisen ja verkkareissa kulkevan, kaljaa kittaavan ”sohvaperunan” sillä heitäkin riittää (myös naisissa). Tämän mielikuvan miehet eivät kuitenkaan ole niitä, jotka miellyttävät minua, vaan siististi pukeutuneet, mukavat, eläväiset, aivan tavalliset, miellyttävän näköiset, mutta erittäin lihavat miehet. Tiedän kyllä melko moniakin, jotka pitävät pyöreästä mahasta, mutta minulle pieni maha ei riitä. Seurustelin taannoin erään melko tukevan miehen kanssa. Miehellä oli iso, ihan mukava massu, mutta seksin aikana kaipasin enemmän ja jouduin turvautumaan mielikuvien rajattomaan maailmaan. En ole koskaan keskustellut mieltymyksestäni kenenkään kanssa, sillä luulen että moni pitää mieltymystäni jopa sairaana ja koko ystävä/tuttavapiirini miesihanne on suht. normaalivartaloisen rajoissa. En kuitenkaan koe olevani millään tavalla sairas tai kummallinen tms. vaan aivan tavallinen, terveen ajattelutavan omaava, mukava nuori nainen. Olen kyllä usein miettinyt mikä määrää ihmisen mieltymyksiä. Tämä minun hieman erilainen mieltymykseni on auttanut minua kuitenkin ymmärtämään myös muiden ihmisten erilaisia mieltymyksiä. Ensisijainen ja tärkein asia minulle ihmissuhteissa on tietenkin rakkaus. Olenkin usein ajatellut että on oikeastaan hyvä että minunlaisianikin ihmisiä on, sillä jokainen ihminen on kuitenkin rakkauden arvoinen, oli hän kuinka lihava tai laiha hyvänsä. Lihavien kun on tässä laihuutta ihannoivan kansan keskellä usein vaikea löytää rakkautta ja hyväksyntää, saati sitten kumppania seksuaaliseen nautintoon ja mielestäni kaikilla on oikeus niihin. Liian usein saa lukea tekstejä, jotka julistavat että ”seksi on vain laihojen ja kauniiden yksinoikeus”, mutta siinä olen eri mieltä. Itse näen lihavuuden ja rehevyyden hyvinkin aistillisena ja seksuaalisena, rauhallisena ja hellänä nautintona vailla minkäänlaista suorittamisen tarvetta, joka niin monilla tuntuu nykyään olevan. Monissa muissa kulttuureissa mieltymykseni olisi täysin normaalia, vaikka niissäkin yleensä taitaa miehen mieltymyksen kohteena olla lihava nainen eikä toisinpäin. En kuitenkaan koskaan voisi asettaa omaa mieltymystäni kumppanini terveyden edelle. Itse omaan varsin terveelliset elämäntavat, enkä voisi kuvitellakaan syöttäväni toista vain pitääkseni häntä mieltymykseni täyttävänä. Niin kuin jo mainitsin, rakkaus on tärkeintä ja se sisältää myös toisen hyvinvoinnista välittämisen. Televisiossa tuli taannoin dokumentti miehestä, jonka mieltymyksen kohteena olivat lihavat naiset. En nähnyt ohjemaa kokonaan, mutta sinä mies kantoi lihavalle vaimolleen jatkuvasti herkkuruokia, jotta vaimo lihoisi vielä enemmän, niin kuin tämä tietysti lihoikin ja joutui luonnollisesti kärsimään hyvin pahoista fyysisistä (varmasti myös henkisistä) ongelmista. Eihän syy pelkästään miehen ollut, olisi kai vaimo voinut kieltäytyäkin, mutta luultavasti tämä omasi niin heikon itsetunnon ettei hänellä ollut voimia kieltäytyä tarjotuista herkuista.

Ystäväni ihmettelevät kun esim. baarissa suhtaudun välinpitämättömästi minusta kiinnostuneisiin miehiin, jotka ystävieni mielestä ovat varsin ”hyvännäköisiä”. Aikaisemmin saatoin joskus lähteäkin sellaisen miehen matkaan, sillä olin imarreltu huomiosta ja hain vielä omaa itsetuntoani, mutta enää en ole pitkään aikaan tehnyt niin. Lähes kaikki seurustelukumppanini ovat olleet normaalivartaloisia, sillä mieltymykseni ei kuitenkaan ole estänyt minua ihastumasta myös heihin. Koska kuitenkin olen niin usein kokenut pettäväni kumppaniani ajatellessani ja jatkuvasti ”etsiessäni” mieltymykseni kaikin puolin täyttävää kumppania, olen päättänyt olla ennemmin ilman toista kuin toisen kanssa, jota ajatuksissani ”petän” kokeakseni seksuaalista nautintoa.

Jos siis olet kaltaiseni nainen tai edes tunnet jonkun kaltaiseni naisen ja ymmärrät erilaisia mieltymyksiä, tahtoisin tietää että en ole ainoa ja saisin jakaa mieltymykseni samoin tuntevan kanssa. Ja miehet, kirjoittakaa tekin. Haluaisin lukea etenkin hyvin lihavien kokemuksia naisten suhtautumisesta. Oletteko te tavanneet kaltaistani naista, joka nauttii lihavuudestasi?
2514
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Erikoinen mieltymys kyllä:) itse olen lievästi ylipainoinen nainen ja minulla on erittäin hoikka ja komea mies. Olin kyllä miehen tavatessa paljon hoikempi ja suunnitelmiin kuuluu kesäksi laihduttaa vanhaan mittaan about 15kg pois:D. Kuulostaa kaiketi pinnalliselta mutta en ole tottunut kulkemaan ylipainossa(rakastuminenko lihottaa?). Mulla ei ole koskaan ollut mieltymystä lihaviin miehiin vaan päinvastoin todella äklöä. Se vain on niin ja varmaan pysyykin mielipiteenäni. On seksikkäämpää toisessa nähdä että kumppani pitää itsestään huolta kaikinpuolin myös ravinnon suhteen. En näe mitään hyvää ihmisessä joka pitää "tosi" lihavana itseään koska se on jo terveydellekin huonoksi.

Äänestä

ymmärrän mieltymyksesi jostain syystä. Itselläni ei ole juuri mitään erityistä mieltymystä, paitsi että kovin laiha mies on todellinen turn-off.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eräs erilainen(ko) sinkku kirjoitti:

Hei hyvät ihmiset!
Kirjoitan koska minusta tuntuu että olen mieltymykseni kanssa ainoa laatuaan. Toisaalta tiedän että niin ei ole, sillä olen kuullut kaltaisiani naisiakin olevan (ainakin ulkomailla ja elokuvissa), mutta en koskaan ole heidän mielipiteitään nähnyt missään ja nyt tahtoisinkin tietää löytyykö Suomesta saman mieltymyksen kanssani jakavia. Mieltymykseni kohteena ovat erittäin lihavat miehet. Tiedän että monelle mielikuva erittäin lihavasta miehestä tuo mieleen epäsiistin, epähygieenisen ja verkkareissa kulkevan, kaljaa kittaavan ”sohvaperunan” sillä heitäkin riittää (myös naisissa). Tämän mielikuvan miehet eivät kuitenkaan ole niitä, jotka miellyttävät minua, vaan siististi pukeutuneet, mukavat, eläväiset, aivan tavalliset, miellyttävän näköiset, mutta erittäin lihavat miehet. Tiedän kyllä melko moniakin, jotka pitävät pyöreästä mahasta, mutta minulle pieni maha ei riitä. Seurustelin taannoin erään melko tukevan miehen kanssa. Miehellä oli iso, ihan mukava massu, mutta seksin aikana kaipasin enemmän ja jouduin turvautumaan mielikuvien rajattomaan maailmaan. En ole koskaan keskustellut mieltymyksestäni kenenkään kanssa, sillä luulen että moni pitää mieltymystäni jopa sairaana ja koko ystävä/tuttavapiirini miesihanne on suht. normaalivartaloisen rajoissa. En kuitenkaan koe olevani millään tavalla sairas tai kummallinen tms. vaan aivan tavallinen, terveen ajattelutavan omaava, mukava nuori nainen. Olen kyllä usein miettinyt mikä määrää ihmisen mieltymyksiä. Tämä minun hieman erilainen mieltymykseni on auttanut minua kuitenkin ymmärtämään myös muiden ihmisten erilaisia mieltymyksiä. Ensisijainen ja tärkein asia minulle ihmissuhteissa on tietenkin rakkaus. Olenkin usein ajatellut että on oikeastaan hyvä että minunlaisianikin ihmisiä on, sillä jokainen ihminen on kuitenkin rakkauden arvoinen, oli hän kuinka lihava tai laiha hyvänsä. Lihavien kun on tässä laihuutta ihannoivan kansan keskellä usein vaikea löytää rakkautta ja hyväksyntää, saati sitten kumppania seksuaaliseen nautintoon ja mielestäni kaikilla on oikeus niihin. Liian usein saa lukea tekstejä, jotka julistavat että ”seksi on vain laihojen ja kauniiden yksinoikeus”, mutta siinä olen eri mieltä. Itse näen lihavuuden ja rehevyyden hyvinkin aistillisena ja seksuaalisena, rauhallisena ja hellänä nautintona vailla minkäänlaista suorittamisen tarvetta, joka niin monilla tuntuu nykyään olevan. Monissa muissa kulttuureissa mieltymykseni olisi täysin normaalia, vaikka niissäkin yleensä taitaa miehen mieltymyksen kohteena olla lihava nainen eikä toisinpäin. En kuitenkaan koskaan voisi asettaa omaa mieltymystäni kumppanini terveyden edelle. Itse omaan varsin terveelliset elämäntavat, enkä voisi kuvitellakaan syöttäväni toista vain pitääkseni häntä mieltymykseni täyttävänä. Niin kuin jo mainitsin, rakkaus on tärkeintä ja se sisältää myös toisen hyvinvoinnista välittämisen. Televisiossa tuli taannoin dokumentti miehestä, jonka mieltymyksen kohteena olivat lihavat naiset. En nähnyt ohjemaa kokonaan, mutta sinä mies kantoi lihavalle vaimolleen jatkuvasti herkkuruokia, jotta vaimo lihoisi vielä enemmän, niin kuin tämä tietysti lihoikin ja joutui luonnollisesti kärsimään hyvin pahoista fyysisistä (varmasti myös henkisistä) ongelmista. Eihän syy pelkästään miehen ollut, olisi kai vaimo voinut kieltäytyäkin, mutta luultavasti tämä omasi niin heikon itsetunnon ettei hänellä ollut voimia kieltäytyä tarjotuista herkuista.

Ystäväni ihmettelevät kun esim. baarissa suhtaudun välinpitämättömästi minusta kiinnostuneisiin miehiin, jotka ystävieni mielestä ovat varsin ”hyvännäköisiä”. Aikaisemmin saatoin joskus lähteäkin sellaisen miehen matkaan, sillä olin imarreltu huomiosta ja hain vielä omaa itsetuntoani, mutta enää en ole pitkään aikaan tehnyt niin. Lähes kaikki seurustelukumppanini ovat olleet normaalivartaloisia, sillä mieltymykseni ei kuitenkaan ole estänyt minua ihastumasta myös heihin. Koska kuitenkin olen niin usein kokenut pettäväni kumppaniani ajatellessani ja jatkuvasti ”etsiessäni” mieltymykseni kaikin puolin täyttävää kumppania, olen päättänyt olla ennemmin ilman toista kuin toisen kanssa, jota ajatuksissani ”petän” kokeakseni seksuaalista nautintoa.

Jos siis olet kaltaiseni nainen tai edes tunnet jonkun kaltaiseni naisen ja ymmärrät erilaisia mieltymyksiä, tahtoisin tietää että en ole ainoa ja saisin jakaa mieltymykseni samoin tuntevan kanssa. Ja miehet, kirjoittakaa tekin. Haluaisin lukea etenkin hyvin lihavien kokemuksia naisten suhtautumisesta. Oletteko te tavanneet kaltaistani naista, joka nauttii lihavuudestasi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu