Göring ja Mannerheim keskustelivat tulevasta liitosta jo 1935

Kolmannen valtakunnan vieraat on valinnut synteesin tien. Mukana on jonkinlaista historian taloustiedettä, jossa pohditaan valitun aseveljeyden kustannuksia, sekä kuviteltua historiaa, ajatuksia niistä toimintalinjoista, jotka jätettiin valitsematta.

POHJOISEN
ASIALLA
Teoksen mukaan sotilaallinen suhde alkoi jo vuonna 1934, jolloin Hermann Göring ja Mannerheim tapasivat. Kohtaamisessa hahmoteltiin ajatusta Neuvostoliitosta yhteisenä vihollisena, ja siitä alkoi katkeamaton sotilaallisten tapaamisten, keskustelujen ja yhteydenottojen ketju.

Jatkosota ei siis ollut vain talvisodan jatkoa, vaan pidemmän kehityksen seuraus. Sotilassuhteet Saksaan olivat lopulta suorempia ja selvempiä kuin viralliset poliittiset kannat antoivat myöden. Toisaalta huomionarvoinen on kulttuuripiirien 1930-luvulla osoittama Saksan ihannointi.

Kulttuuriselle ja sotilaalliselle linjalle voisi vaikka antaa nimet Maila Talvion linja ja C. G. E. Mannerheimin linja. Talviosta kehittyi 1930- ja 40-luvuilla saksalaisen kulttuurityön mesenaatti. Hän jatkoi suomalaisen sivistyksen ja kulttuurin pitkää saksalaisperinnettä.

Porvarillisen eliitin kantaan vaikuttivat tietysti myös vuoden 1918 sota ja idän kommunismin pelko. V. A. Koskenniemen ja Edwin Linkomiehen tapaiset hahmot osoittivat, että kulttuurisen ja poliittisen eliitin välin raja oli häilyvä.

Natsi-ideologi Alfred Rosenbergin ohella Heinrich Himmler ja Göring osoittivat jonkinmoista kiinnostusta Suomeen ”Pohjoisen asian” tiimoilta. Natsit osasivat vedellä oikeista naruista sekä nationalismin mytologiassa että kulttuurielämäämme kohdistuneissa kutsuissa. Myös oikeistolainen papisto tunsi vetoa Saksaan.

SAKSASTA
SELKÄNOJAA
Kulttuuriväki on eliittiä. Sen kannat eivät ole kansan mielialoja. Eikä myöskään 1930-luvun Kivimäen, Kallion ja Cajanderin hallitusten ulkopoliittinen linja vastannut sitä. Kirjan mukaan sotilaat oikein vaalivat Saksa-suhteita.

1930-luvulla armeijan johtopaikoille nousseiden jääkärien kontaktien pohja oli sekä koulutuksessa että vuoden 1918 aseveljeydessä. Nykyajassa sotilaita yhdisti Saksaan kurin ja järjestyksen hyveen arvostaminen, bolshevismi- ja neuvostovastaisuus, näkemys Saksasta Euroopan johtotähtenä sekä tietty epäluulo parlamentarismia ja demokratiaa kohtaan.

Mannerheim nousee esiin Suomen historian toisena suurena realistina ja pragmaatikkona Urho Kekkosen ohella. Hän oli kyyninen pessimisti, joka tajusi hyvin pienen, resursseiltaan rajallisen ja geopoliittisesti hankalassa paikassa olevan maan olemattomat toimintamahdollisuudet.