Elikkä.. olen yhden leikki-ikäisen lapsen äiti (24v), avoliitossa kohta 3v ja seurustelua takana kohta yht. 4.5v. Aloitin vasta uuden työn ja pahaksi onnekseni pidän työstäni, ja uudesta pomostani vähän liiankin paljon.. Avoliitto rakoilee jo ennestään minun osaltani, mies ei enää kiihota, ei intohimoa ei tunteita enää.. Mies tuntuu olevan kovastikki suhteemme kannalla. En ole puhunut mitään omista tunteistani miehelleni.. en tiedä miten alottaisin, miten ottaisin asian puheeksi. Nyt tämä uusi pomoni on alkanut minua kiinnostamaan, onhan hän erittäin komea, mukava ihminen yms, vaikken häntä ole tuntenutkaan kuin viikon!!! Pidän asiaa luonnollisena.. siis ihastumista, varsiskin kun omassa suhteessa en enää viihdy. Jotenkin tuntuu siltä että jos jään tähän suhteeseen, tulen olemaan onneton koko loppuelämäni, olenhan vielä nuori ja elämää paljon edessä, enkä tahtoisi sitä viettää sitä enää saman miehen kanssa. En tarkoita että uusi pomoni hyppäisi sänkyyn kanssani vaan yleensäkkin sitä että toiset miehet ovat alkaneet taas kiinnostaa. Meneekö tämä tunne ohi vai jatkuuko? Onko omakohtaisia kokemuksia ja miten kävi? Miten miehenne ovat ottaneet asian vastaan kun olette kertoneet että tunteet häntä kohtaan ovat sammuneet? Onko intohimon liekki syttynyt enää? Kiitos kaikille vastaajille, olivat vastaukset sitten minkälaisia tahansa..
kun toinen mies alkaa kiinnostaa..
ihastunutko?
72876
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Etkö tunne avomiestäsi kohtaan enää mitään?! Vai onko rakastuminen kenties muuttumassa rakastamiseksi...? Siis se onnenhuuma joka oli niin ihanaa silloin alussa alkaa hiipua... Ei missään suhteessa intohimo ja huuma jatku samanlaisena... Välillä tulee seesteisempiä aikoja. Mihin avomiehessäsi ihastuit? Jotain hänessä täytyy olla, kun olet muuttanut hänen kanssaan saman katon alle ja olette lapsenkin saaneet! Muuttuivatko tunteesi avomiestäsi kohtaan siinävaiheessa, kun tutustuit uuteen pomoosi, vai jo aijemmin?
Joka suhteessa tulee arki vastaan -ennemmin tai myöhemmin. Mikä tekisi arjesta ja lopahtaneesta ensihuumasta uuden pomosi kanssa ihanampaa, kuin nykyisessä suhteessasi?
Se on mielestäni aivan normaalia, että ihastuu johonkin toiseen henkilöön. Varsinkin jos oma suhde on sitä tasapaksua arkea. Mutta oletko valmis menettämään sen kaiken mitä sinulla on nykyisessä parisuhteessasi ja aloittamaan kaikki alusta?
Pomosi ei välttämättä pysty rakastamaan/hyväksymään lastasi. Ja jokatapauksessa oma isä on aina oma isä. Sinun tilanteessasi pitää miettiä myös lapsen etua.
Itse olen ollut aviomieheni kanssa 7vuotta, joista saman katon alla 6vuotta. Elämä ei todellakaan ole sitä samaa, kuin 6v sitten!!! Esim. meillä on nyt kaksi lasta ja asuntolaina :) Illat kuluu enimmäkseen lasten jälkiä siivoillen ja verkkarit päällä, kirja kädessä (intohimosta ei tietoakaan)-linjaa... Mutta tämäkin kuuluu mielestäni hyvään parisuhteeseen. Vaikka välillä tuntuu, että TÄTÄKÖ TÄMÄ NYT SITTEN ON?! Niin vielä tulee aika kun lapset ovat vähän kasvaneet ja aikaa jää enemmän myös aviomiehelle ja intohimolle :). Kaikesta huolimatta en osaisi kuvitella elämääni ilman häntä. Eikä sekään ole mikään pieni asia, että hän on paras isä lapsillemme!
Yritän tutkiskella itseäni enkä löydä enää tunteiden rippeitäkään.. Olen jo jonkin aikaa miettynyt meidän suhdetta, tämä uusi pomoni vain sai enemmän silmäni auki.. Kun olen ollut aika kauan aikaa pojan kanssa kotosalla vain.. nyt kun pääsin ulos neljän seinän sisältä näen mitä minulla voisi olla.. mitä minä voisin vielä saada.
En todellakaan näe itseäni viettävän saman miehen kanssa loppuelämää... Joskus ajattelin kyllä että tämä mieheni voisi olla se jonka kanssa viettää loppuelämä, mutta enää en sitä näe.. Vaikka tämä uusi ihastukseni ei vastaisikaan millään lailla tunteisiini niin omaa miestä kohtaan tunteet eivät sillä palaa..
Suhteessamme on muitakin asioita mitkä laittavat minut ajattelemaan kumppanin vaihtoa.. lähinnä makkarin puolella tapahtuvat jutut.. Mieheni ei osaa tyydyttää minua ja hänen käytöksensä petihommissa on sitä laatua että huomaa hänen ajattelevan vain omien tarpeiden tyydyttämistä. Minulle rakastelu on muuttunut mekaaniseksi toiminnaksi mistä ei mitään irti saa.. jonka takia ei petihommat kiinnosta.. miksi kiinnostaisi?? Ennen keksimme kaikkea uutta.. nyt jos ehdottaisin joidenkin esim.lelujen mukaan ottoa niin "ei" kuuluu heti.. hän ei selvästikkään ajattele minun tarpeita ollenkaan..
ymmärrän sinua täysin!samassa jamassa olen itsekkin.anna palaa jos siltä tuntuu,kerran täällä vaan eletään.ole rohkeampi kuin minä,olethan vielä nuori.ei kannata jumiutua paikoilleen jos tuntuu että ei siitä mitään tule.....
JOllakin tavalla viestisi kuulostaa tutulta. Oma aviomies on lähinnä kämppis ja kahden ihanan lapseni isä. Kuitenkin minulla on lapset aina etusijalla ja nehän aina eroasioissa kärsivät. Kuitenkin olen miettinyt voiko nykyajan trendit tehokkaaasta menestyvästä ihmisestä jollakin tapaa luoda paineita millainen pitäisi olla. Myös lehdet ym. media pursuaa neuvoja parisuhteesta, tyyliin jos teillä menee näin tai niin teillä menee huonosti tai hyvän parisuhteen kuuluu olla tälläinen ja tälläinen. Milestäni kaiken kaikkiaan mm.petipuuhat ovat aivan liian yliarvostettua. itse en ole ihastunut kehenkään ja mieheni on reissuhommissa jonka koen erityisen suurena riskinä avioliitollemme, mutta rahaakin pitäisi tienata, kuitenkin välillä tulee mieleen että tälläistä elämäni ei voi olla loppuun asti. Yritä selvittää ajatuksesi parhain päin ja sanon sinulle saman minkä ystävättäreni sanoi minulle erotessaan ja ottaessaan uuden miehen. että " ei se mies vahtamalla parane." Tätä minäkin hoen vaikeina hetkinä ja heikkona hetkenä saatan jopa siihen uskoa. ;)
Eikö teilä kellään tai varsinkaan ketjun aloittajalla käy mielessä se pieni ihminen jonka te olette keskenään saaneet??? mitenkäs se reagoi tälläiseen tilanteeseen että äiti sanoo ettei todellakaan kuvittele elävänsä saman miehen kanssa loppu elämää? Miten kuvittelet että hän reagoi alati vaihtuviin miehiin??? Lapsen mieli on niin kovin herkkä ja siinähän sitä sitten ollaankin kun tämä pieni mieli järkkyy äidin mielihalujen takia!!! kokoajan vaahdotaan lapsen pahoinvoinnin lisääntymisestä ja tässähän on hyvä esimerkki siitä miksi se pahoinvointi vaan lasten keskuudessa kasvaa! eihän se lapsi ole mikään leikkikalu jonka voi omien mielihalujen takia sysätä syrjään, olla ajattelematta sitä asiaa myös sen lapsen kannalta!!!
jos teillä ei kerta väkivaltaa, alholismia yms. esiinny niin tuskin se sinun elämä muuksi jonku uuden miehen kanssa muuttuu! uutuundenviehätys siitäkin aivan varmasti katoaa, ja arki astuu siinäkin suhteessa kuvioihin!!
ja entäs jos tämä uusi mies ei sitten olekkaan se onni ja autuus? ero tulee ja hupsis, oletkin yksinhuoltaja! alatko sitten ruikuttamaan että kyllä mun elämä on kurjaa ja surkeeta...vaikka itse olet vapaaehtoisesti "hylännyt" turvallisen perhe-elämän jonkun hetken mieljohteen takia...
Olen itsekin nuori ja vastaavantapaisen ihastumisen kokenut. 3v seurustelun jälkeen ent. kesäromanssi hurmuri tupsahti sattumalta baarissa vastaan ja pyyhkäisi jalat alta. En pettänyt, mutta pää ja maha ja kaikki oli ihastuksesta sekaisin. Kunnon rakastuminen. Oma suhde oli takunnut jo pidemmän aikaa, tunteet vaimentuneet, seksi harventunut huonontunut... kaikki lähinnä jatkuvan turhan kinailun ja molemminpuolisen nälvimisen seurauksena. Päädyin tuolloin monen tuskaisen mietiskelyviikon jälkeen jättämään silloisen poikaystäväni. Tuota exkesäromanssianikin tapailin sen jälkeen muutamaan otteeseen.
Sitten n. 2kk erosta alkoi kunnon mietiskely. Mitä oikein tuli tehtyä? Mieleen muistuivat suhteen ensimmäiset 2.5v, eikä vaan se viimeinen tuskainen 6kk. Mietin omaakin käytostäni kriittisesti, siihen asti olin osannut miettiä vain avokin puutteita. Pohdin objektiivisesti todennäkoisiä syitä ongelmiemme takana. Tuo ihastuskin, vaikkakin ihana, karismaattinen hurmuri joka olisi hemmotellut minut piloille, ei yht-äkkiä vetänytkään vertoja tutulle turvalliselle hyväksi havaitulle. Mieleen muistuivat alkuperäiset syyt, miksi avokkiin rakastuin ja se, miten hyvin toisiamme kuitenkin ymmärsimme. Luojan kiitos tuon parin kkn jälkeen olimme silloisen ex-avokin kanssa puheväleissä. Avokki oli kokoajan ollut sitä mieltä että olen elämänsä nainen eikä ketään muuta enää koskaan samalla tavalla rakasta.. että ongelmamme johtuivat lapsellisuudesta, itsekyydestä, laiskuudesta ym ym.. ja aikast oikeassa taisi olla. Syksyllä päätimme parin kkn ihanan uudelleentutustumisen jälkeen olla virallinen pari. nyt puolenvuoden yhdessäasumisen jälkeen voin sanoa, että oli oikea päätos. Elämä ei aina ole ruusuista, riitoja on yhä ja aika-ajoin paljonkin.... seksiä välillä enempi välillä vähempi jne. Arki on sitä tuttua samaa kaikkea muuta kuin hohdokasta. Taustalla kuitenkin nyt se tieto, että molemmille toinen on se kaikkein rakkain, tärkein asia. Ja luottamus, että toinen pohjimmiltaan välittää, rakastaa, tarvitsee ja tukee.
On myytti, että tunteet pauhaisivat aina voimakkaina. On myytti sekin, että parisuhde tapahtuisi itsestään ja olisi helppoa. Suhteeseen täytyy panostaa, se ei hoida itse itseään. Joku joskus vertasi puutarhaan, välinpitämättomyys ei näy sen voinnissa heti, mutta auttamatta parin vuoden sisään. Ihastuksia tulee ja menee. Parisuhde on lopunkaiken yksi iso kompromissi. Se on tietoinen päätos ja valinta... välillä se ei ole se houkuttelevin vaihtoehto, mutta sen hyvät puolet painavat vaakakupissa enemmän kuin hetken huuma. Toisen arvostus ja huoli hänen tunteistaan estävät pettämiset ym, vaikka itseä huvittaisi kuinka.
Se joka sanoi ettei vaihtamalla parane puhui järkeä... paraskin suhde latistuu viimeistään 5v jälkeen. Vaikka toinen olisi kuinka komea ja fantastinen, vaikka seksi olisi alkuun ollut yhtä ilotulitusta, niin 5v jälkeen ei enää paljoa sukat pyori jalassa. (Muutama harva maaninen poikkeuspariskuntakin loytyy, mutta eivät varmastikaan ole se normi ja ihanne jota kaikkien tulisi tavoitella).
Jos väliltänne kertakaikkiaan puuttuu yhteisymmärrys, kommunikaatio, välittäminen. Jos se puuttuu, niin missä syy? Oletteko yrittäneetkään puhua siitä, mitä haluatte ja tarvitsette suhteelta/seksiltä ym? Selvitätteko erimielisyyksiä tai sen miksi toinen käyttäytyy kuten käyttäytyy, vai vedätteko omat johtopäätokset? Miestä ainakin tuntuu vielä kiinnostavan... mielestäni toivoa on vaikka kuinka, on sitoumuksesta ja päätoksestä kiinni.
Intohimo ei varmastikaan samalla tapaa enää syty. Ei 4v vanha mekkokaan tunnu yhtä fantastiselta kuin upouusi, vaikka olisi elämäsi paras ostos. Ja takuuvarmasti kiinnostavat muut miehet. Se on NORMAALIA! ei tod. merkki siitä, että omassa suhteessa jotakin pielessä. Sitä vaan pitää antaa noiden mielitekojen ja ihastusten olla ihan omassa arvossaan. Ne tulevat ja menevät, kauan rakennettu, aito rakkaus on ja pysyy. Jos haluat pelastaa suhteesi, panosta siihen. Mieti mihen hyviä puolia, keskustele asioista, jotka hänessä ärsyttävät eniten.. josko niihin saisi jotain muutosta parempaan. YRITä harrastaa hänen kanssaan fantastista seksiä.. itse ainakin syyllistyin siihen, etten edes yrittänyt.. kirosin vaan kun ei tapahtunut itsestään. Se miten kohtelee toista heijastuu aika suoraan itseen.. kuinka paljon osoitat miehellesi huomiota? Yritätko olla hellä? Mietitko koskaan oikeasti, miltä hänestä tuntuu?
Se on nyt omista valinnoista kiinni. Itse yrittäisin etenkin lapsenkin takia miettiä mieluummin ensin keinoja, millä sitä omanpuolen ruohoa saisi viherrettyä, kuin hyppelisin muille laitumille, jotka eivät välttämättä 4v laiduntamisen jälkeen sen kummempia olisi kuin alkuperäinenkään.
sehän on selvää ettet löydä rippeitä tunteista miestäsi kohtaan kun olet kerran ihastunut toiseen. ihastuminen on hyvin kokonaisvaltainen kokemus kohteessa ei ole mitään vikaa sen sijaan miehessäsi näet vain huonot puolet ja se ettet tunne häneen intohimoa korostuu ja tuntuu etäännyttävän entisestään.
Jos odotat että useamman vuoden yhdessäolon jälkeen kokisit samanlaista ihastumista ja kiintymystä kuin suhteen alussa niin kuvittelet turhia. Nyt on aika opetella tuntemaan puoliso ja otettava vastuu omasta ja lapsen kasvamisesta eikä haihatella omissa intohimon kaipuussa.
Opettelemalla tuntemaan itsesi, löydät ehkä korostuneen intohimon kaipuusi syyksi isän sylin kaipuun lapsuudesta. Kaivele vähän sisintäsi ja ota miehesi siihen mukaan, opitte tuntemaan toisianne ja saatatte rakastua uudelleen ja löydätte syvemmän rakkaussuhteen/intohimon.
Tämä vaatii tietysti tahtoa ja itsekuria. Panostamalla korjaat kuitenkin hedelmää jota pääset nauttimaan paljon kauemmin kuin että käyt suhteesta toiseen ja toteat että intohimo sammuu uudestaan ja uudestaan.
hyvä alku on että pohdit asiaa ja mahdollisia seurauksia.