Laihdutus on helppoa

Anonyymi

Kesäkuun alussa päätin että nyt tuo maha saa lähteä. Selailin laihdutuskuureja netistä ja lopulta päätin kokeilla laihdutussovellusta jonka sitten latasin kännykkään.

Asetin tavoitteeksi 10 kg pois 20 viikossa. Sovellus laski kalorit mitä saan päivässä syödä että tavoite toteutuu. Kävin ostamassa tokmannilta pienen talousvaa'an ja aloin punnitsemaan ja merkkaamaan syömiseni. Ensimmäisten päivien aikana jo alkoi selviämään että mistä niitä kaloreita kertyy liikaa ja mitä voi syödä reilummin.

Okei, oon aina tiennyt että esim. pastaa kannattaisi vältellä. 2. päivänä kävi niin että lounaalla söin pastaa ja jauhelihakastiketta, kasviksia raejuustoa, punnitsin ja söin. Sitten aloin merkkaamaan niitä sovellukseen niin loppu päivä piti olla syömättä koska olin ladannut hirveän määrän pastaa(vaikka otin vähemmän kuin norm.)

Nyt on paino pudonnut jo 7 kg eli olen todella paljon tavoitetta edellä koska olen syönyt monina päivinä satoja jopa tuhat kaloria vähemmän kuin tavoite jos ei vaan ole ollut nälkä..

Alussa ruokien kirjaaminen oli työlästä mutta kun älysin tehdä niistä aterioita niin homma alkoi helpottua huomattavasti.

Otan varmaan sen 15 kg pois koska tää on näin helppoa. Enkä kyllä palaa vanhoihin ruoka tottumuksiin takaisin.
Olo on ollut myös paljon energisempi kuin aikoihin.

Vettä tässä "dieetissä" juodaan paljon eikä syödä päivällistä vaan, aamupala, lounas ja iltapala, sekä välipaloja terveellisesti, tarvittaessa. Välillä, esim juhannuksena pidin sellaisen "syö mitä vaan päivän" eikä dieetti siitä kärsinyt, sovellus jopa suosittelee välillä tekemään niin.

Mökillä kun oltiin viikko niin silloin tuli vähän takapakkia koska join joka ilta kaljaa, hupss. Silloinkin laskin kaloreita ja välillä ne meni ylikin. En siitä luovuttanut vaan kotiin tultua jatkoin kahta innokkaammin, äkkiä lähti mökki turvotus pois..

26

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Et kertonut ikääsi ja lähtöpainoasi?

      Ihminen ei jaksa tarkkailla syömistään kovin pitkään. Siksi olisi hyvä löytää joku liikunta kaveriksi. Voi kuulostaa kliseeltä, mutta liikunta auttaa syömisen vähentämisessä ja tuottaa pysyvää elintaparemonttia. Keho oppii hitaasti vähemmälle kalorimäärälle, mutta sen kehon voi opettaa kun näkee vaivaa.

      Oppinut vatsa ei kaipaa ruokaa heti aamustakaan. Pitkään harjoitelleena voin lähteä aamulenkille pelkällä vesilasilla. Ei tule mitään romahdusta, vaan päinvastoin nälkäisyys katoaa. Itse juoksen ja juoksemalla pienenee myös vatsalaukku, joka tyytyy vähempään ravintoon. Jos jalat ei kestä juoksemista, on muita liikuntamuotoja kuten pyöräily.

      Ajattelen tämän niin, että en jaksa olla tietoinen syömisistäni koko ajan, mutta minun tarvitsee vain tehdä 1-2 tuntia liikuntaa päivässä (mielellään rasittavaa). Silloin voin syödä miettimättä kiloja. On siis helpompaa olla "tietoinen" vain 2 tuntia päivässä kuin koko ajan.

      Ruoka yleensä jää taka-alalle kun sitä ei mieti koko ajan. Ruuan määrä myös pienenee liikunnan lisääntyessä. Keho oppii pikkuhiljaa pärjäämään vähemmällä ja olo kevenee.

      Mutta kuria tämä kaipaa.

    • Anonyymi

      Olen keski-ikäinen mies, lähtöpaino 94, pituus 176. Tuollaisen ruhon saa aikaan kun ei ole koskaan miettinyt ruokaa, syönyt mitä mieli tekee, mitä vaan milloin vaan. Olisin varmaan lihavampikin mutta teen raskasta tai keskiraskasta työtä.

      Ymmärrän pointtisi liikunnasta, mutta en ole koskaan tykännyt hikiliikunnasta. Tykkään esim liikkua luonnossa ja kesällä uida mutta ei tule tehtyä päivittäin eikä syke nouse riittävästi että voisi vapaasti syödä lihoomatta.

      Kunhan paino on normalisoitunut niin tarkoitus on että olen oppinut syömään järkevästi niin ettei kilot lähde nousuun vaikka en enää kaloreita laske enkä mieti syömisiäni 24/7

    • Anonyymi

      No nyt ollaan Joulukuussa. En ole moneen kuukauteen enää kirjannut syömisiäni. Opin syömään oikein, paino liikkuu välillä 78-79,5 kg Vyötäröltä lähti n. 18 cm

      Huomenna lähden salille 20v jälkeen. Niin ja se elämäni muuttanut sovellus oli Yazio. Voin suositella, mutta ole tarkkana äläkä luota sokeasti sovelluksen antamiin kaloreihin eri tuotteille koska niitä voi käyttäjät sinne latailla ja osa ei pidä paikkaansa. Tee kirjauksistasi mahd paljon aterioita jolloin kirjaaminen helpottuu ajan kanssa.

      • Anonyymi

        Muista se että laihduttaminen alkaa vasta sitten kun on laihduttanut.Laihduttaneista ainakin 75% lihoo takaisin entiseen painoonsa.

        Ei kannata iloita liian aikaisin,suosittelen että jatkat kalorien laskemista kuten laihdutuksen aikana,MUUTEN LIHOT hyvin todennäköisesti takaisin entiseen painoosi.

        Lasken itsekin kalorit paperille joka päivä.Painoni pysyy samassa kun kalorit on keskimäärin päivässä 2850 kal

      • Anonyymi

        Haloo! Olet laihtunut n. -16kg ja vatsasta -18cm! Ja siihen meni 4kk 10pvä.
        -4kg/kk ja -4,5cm/kk. Tosi hyvä juttu, kun olet varmasti voinut paremmin kuin ennen!
        Taisi olla ensimmäisiä kertoja, kun laihdutat. Silloin lähtee helpommin.
        Hyvä, kun sinulla on keskiraskas työ ja nyt alat käymään vielä salilla!
        Ja olet luonut itsellesi sopivan ravinto valikoiman.
        Kyllä neljässä kuukaudessa oppii, mitä oma keho tarvitsee.
        Minun on helpompi laihduttaa syksystä kesään kuin kesällä helteessä.
        Minulta ei karise kuin -2kg/kk, mutta -cm häviää kaikkialta kehosta.
        Sekin liikunnan ansiosta, kun syön tarvitseman kcal ja liikun 2tuntia pvä.
        Nyt ollaan normaalipainon keskivälistä alarajaa kohti, joten siinä syy.

        Sanonpa vain, että olet tuhti ja järkevä poju!
        Toivottavasti kaverisi seuraavat esimerkkiäsi.

      • Anonyymi

        Laske ennemmin paperilla,minullakin menee aamusta siihen vain 2 minuttia.
        Ei ole mitään järkeä laskea samoja ruokia aina erikseen monia kertoja päivässä.

        1 Tekee ruokasuunnitelman kalorit 2000 kal
        2 laskee joka päivä vain ylimääräiset kalorit esim karkki 200g 800 kal makkara 400g 1000 kal

        -laske aamulla ylimääräiset herkuista tulleet kalorit
        -vähennä ne kalorit mitä et ole syönyt ruokasuunnitemasta esim kaksi siivua leipää . Saat tarkkan päivän aikana syödyn kalorimäärän kahdessa minutissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanotaan, että valtamerialusta ei rakenneta jäätelöhilloveneistä.
        Mitä rakennetaan sen mukaan 400g makkarasta ja 200g karkista?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laske ennemmin paperilla,minullakin menee aamusta siihen vain 2 minuttia.
        Ei ole mitään järkeä laskea samoja ruokia aina erikseen monia kertoja päivässä.

        1 Tekee ruokasuunnitelman kalorit 2000 kal
        2 laskee joka päivä vain ylimääräiset kalorit esim karkki 200g 800 kal makkara 400g 1000 kal

        -laske aamulla ylimääräiset herkuista tulleet kalorit
        -vähennä ne kalorit mitä et ole syönyt ruokasuunnitemasta esim kaksi siivua leipää . Saat tarkkan päivän aikana syödyn kalorimäärän kahdessa minutissa.

        Sitten vasta voi sanoa että on laihtunut,kun saa näkyvät vatsalihakset ,niittenkin ylläpito vaatii kalorien tarkkaa seurantaa,ja kuntoilua.

        Itsellä on nyt meneillän neljän viimeisen kilon laihdutus.paino tällä hetkellä 66kg vyötärön ympärysmitta 82,5 cm pihtimittaustulos paksuimmasta kohdasta 14 mm
        Tavoite on saada pihtimittaustulos johonkin 5:teen milliin,käyn vasta sitten mittauttamassa rasvaposentin.

        Miten sinun pyöräilysi vai hiihtosi on sujunut tänään?
        Oletko saanut mansikkakakkuasi kahvin kanssa?

    • Anonyymi

      Joulusatuja satuihin uskoville.

    • Anonyymi

      Oot oikeessa, että laihdutus on helppoo:
      Aamiainen; Pari lasii vettä
      Lounas: kolme lasii vettä
      Päivällinen: neljä lasii vettä
      Välipalaksi silloin kun haluaa, niin lasillinen vettä.

      Kokeilin ja toimii hyvin.
      Parissa kuukaudessa laihduin yli 40 kiloo!

      • Anonyymi

        Laskitko sen paperilla? Paljonko meni aikaa?

    • Anonyymi

      Hienoa että appi on auttanut. Se näyttäisi olevan "ilmainen" käynnistää, ja sitten sovelluksen sisäiset "tuotteet" maksavat 6,99 ... 54,99 dollaria per "tuote" eli per jokin toiminto, en löydä onko kertamaksut, kk-maksut vain vuosimaksut. Aika paljon käyttöoikeuksia se vaatii. Voisitko kertoa paljonko maksaa ja päätoiminteet lyhyesti?

      Itse olen käyttänyt taulukkolaskentaa laihdutuksen ja nyt edelleen painonhallinnan tukena. Minusta on kätevää että samaa tiedostoa (jossa on lisäksi suuria elintarviketietokantoja) voi käsitellä Droidin lisäksi Winukalla ja Linnukalla. Puhelimessa käyttöä hankaloittaa puhelimen yleinen kömpelyys ja taulukon käyttö on siinä rajoitetumpaa kuin tietokoneessa (ei taida olla sellaista taulukko-appia joka olisi käskyineen ja makroineen hyvin yhteensopiva calc/excel taulukoiden kanssa).

      Tuota otsikkoa kommentoisin niin että: Täysin riippumatta mitä apuneuvoja tai viisausta onkaan käytössä/saatavilla, laihduttaminen on vain aniharvoille helppoa. Kirjanpito ja sen perusteella tehtävä säätö auttaa valtavasti (on ensisijaisen tärkeä tekijä) aivan minkä tahansa tavoitteen saavuttamisessa. Kunhan ensin on motiivi saavuttaa se tavoite, motiivia ei mikään työkalu tarjoa.

      Minä aloitin laihduksen viimevuoden kesä/syksy vaihteessa, tänään rasvakato on noin 41 kg, BMI on noin 17.93, vyötärönympäryskato on noin seitsemän ja risat tuumaa. Paino on pysynyt osapuilleen paikoillaan kymmenen viimeisen vuorokauden ajan, jonka yli energiankulutukseni keskiarvo on 1466 kCal/vrk.

      Olen jo kaksi tai kolme kertaa päättänyt siirtyä laihdutusprosessista painonhallintaan, BMI käväisi alimmillaan arvossa 17.56 (joka on minulle hieman liian vähän), tänään tein lopullisen pitävän päätöksen jälkeisen lopullisemman pitävän päätöksen siitä, että kiinnitän asetusarvoksi BMI = 18.00 ja olen siis painonhallintamoodissa.

      Siinä missä laihdutus mielestäni oli todella vaikeaa/rankaa, painonhallinta (syömisenhallinta) tuntuu hämmästyttävänkin helpolta. Tarvitsee vain kirjata ylös aamupaino, sen perusteella voin hyvin täsmällisesti säätää niin että paino pysyy tiukasti asetusarvon tuntumassa. Kun paino on noussut (seitsemän vuorokauden juoksevan keskiarvon perusteella arvioiden) 100 g, niin päätän vähentää seuraavien päivien energian saantia hieman tai jonkin verran (tilanteiden mukaan) kunnes tuo 800 kCal on kulunut pois. Ja kun paino on 100 g asetuarvon alapuolella niin olen ajatellut sellaistakin että saattaisin kimmahtaa alakerran kaupaan ostamaan namia, tai sitten vaan herkuttelen vaikka juustolautasen tms äärellä.

      • Anonyymi

        Huh-huh! Ihailen sisukkuuttasi! BMI alle 18 on kyllä alipainon puolella.
        1400kcal on vähän. Kehon tarve jopa levätessä - noin normaalisti.

        Itse käytän lehtiöitä, joihin kirjoitan käytetyn kcal ja ajan liikuntaan/pvä.
        Lisäksi merkkaan niitä hyviä päiviä, jolloin olen kylläinen vähällä kcal.
        Meillä kaikilla tuntuu olevan ne omat mieliravinnot, joita ei saa kritisoida.
        Vaihtelevat tietysti painon ja liikunnan mukaan.

        Et maininnut mitään liikunnasta. Minkälaista työtä teet?
        Minulla on kevyt arkipäivän kulutus ja 2h liikuntaa/pvä.
        Tammikuu 2019 58kg ja jäi liikunta eri syistä.
        Heräsin 66kg syyskuussa ja olo on tosi huono.
        Vei aikansa aloittaa liikunta ja vain -1kg sulaa kuussa.
        Söin aiemmin n.3000kcal. En halunnut pudottaa alle 2000kcal.
        Nyt pysyn 1600-2000kcal vaihdellen joka päivä.
        Liikunnan kanssa se peittää tuon 1400kcal eli kehon tarpeen.

        Liikun paljon, autolla. Olen koko elämäni ajan optimoinnut liikuntaa siten että jää mahdollisimman paljon aikaa kaikkeen muuhun. Työni on pääsääntöisesti säännöllistä, kevyttä mutta vaihtelevaa, käsi- ja jalkatyötä, normaalisti tapana on työskennellä istualtaan.

        BMR laskurien antamat arvot ovat keskimääräisiä (kaavat on laadittu tarkastelemalla suuren ihmisjoukon keskiarvoja), arvelen että niiden tarkkuus lienee luokkaa /- 50% tai kehnompi.

        Lisätty liikunta kuluttaa kaloreita hieman enemmän verrattuna siihen että vain levyttäisi sohvalla sen ajan jonka lisäliikkuisi. Siis, todellinen BMR on jossain noin 70% tienolla todellisesta kokonaiskulutuksesta eli se mitä tapahtuu sen lisäksi että elimistömme pitää meidät tasalämpöisenä hengissä edustaa varsin pientä kalormäärää (paitsi huippu-murheilijoilla).

        Kuten mainitsit, lisätyn liikunnan vaikutus laihduttajan kannalta on ainoastaan energiavaje, jonka voi myös saavuttaa siten ettei syö niitä kaloreita joita lisätyllä liikunnalla pitää kuluttaa. Elki nollasummapeliä laihduttajalle.

        Kuntomurheilu (ei rehkiminen) on tietenkin muulla tavoin hyväksi, se pitää yllä fyysistä kuntoa. Terveyttä se ylläpitää levyttäjään verrattuna paremmin siten että lisätty kuntomurheilu aiheuttaa mainitsemasi hieman suuremman energiantarpeen. Suuurempi energiantarve ei ole sitä että että aineenvaihdunta kiihtyy (joka on jokellusta), vaan sitä että samassa tarkasteluaikavälissä vaihtuvan aineen määrä on suurempi. Suuurempi energiantarve aiheuttaa m.m sen että lisättyä kuntomurheilua harrastava saa suuremman enegiansaantinsa ohessa suojaravinenaineita enemmän kuin levyttäjä joka syö sen verran vähemmän energiaa kuin kuntomurheilija kuluttaa lisäkuntomurheilulla.

        Kuntomurheilun merkittävä pulma laihduttajalle ja painonhallitsijalle on se että he helposti taipuvat yliarvioimaan lisäkuntomurheilun aiheuttaman energiankulutuksen määrän. Samoin tekevät kaikki vempeleet jotka "mittaavat" energiankulutuksen määrää, ne eivät ota huomioon BRR kulutusta tai jos ottavat niin se on vain äärimäisen epätarkka arvio. Ja sitten, kun laihduttaja/painonhallitsija-kuntomurheilija menee vaa'alle ja huomaa että X kilogrammaa on tullut lisää, niin hän motivoituu siitä että onpas lihakset taas kasvaneet lisäkuntomurheilun ansiosta. Siitä huolimatta että fläpit heiluu kaikissa raajoissa niin että lätinä kuuluu ja alas katsoessa näkyy vatsa eikä ööö nilkat.

        Jätät huomioimatta liikkumisen muut hyödylliset arvot.

        Jos liikut vain autolla, sulle käy niin, että 63 vuotiaana tarttet rollaattorin ja viisi vuotta myöhemmin et kävele enää jääkaappia pidemmälle.

        En tuota vitsinä kertonut enkä aiheuttaakseni pahaa mieltä, olen nähnyt tuon tapahtuvan ihmiselle, joka halusi liikkua vain autolla.

        No, itku silmässä sitten lopulta viettää vanhuuspäiviään pienessä kopissa telkkaria katsellen kun muutaman vuoden häntä vanhempi ihminen liikkuu reippaasti ja pirteästi, hän kun on ollut aktiivinen liikunnan harrastaja koko elämänsä.

        Juu, minullakin on laatikot täynnä kaikenlaista mittaria ja vempelettä,
        jota myydään - öh, epätoivoisille pulliaisille. Eivät ole luotettavia.
        En usko itsekään noihinBMI:n - mutta antavat hiukan hummia.
        Kiva vaihdella kotona eri liikuntamuotojen välillä.
        Varsinkin nyt kun sataa vettä ja kohta on liukasta.
        Silloin heitän ulos portaille stepperin, jota käytän TV:n edessä.
        Uutiset ovat nykyisin aika hiostavaa.
        Suomi taitaa menettää Anttinsa.
        Kuka tarttuu nyt kuokkaan?

        Hankin myös Power Platen talvea varten, kun tapaan murtaa käteni ja jalkani.
        Ei Tarvitse mennä ulos kompuroimaan.
        Tosin se on luonto, joka saa minut onnelliseksi ja sanotaan
        rasvan häviävän hapen ja hengityksen kautta. Tiedä tuota.
        Rasva muuttuu kuulema höyryksi ja poistuu siten kehosta.
        Reippaat kävelyt antavat minulle mielihyvää, jota etsin muuten perunasta,
        suklaasta, joten tunnen olevani kuin välipalan saanut lenkin jälkeen.
        Sinulle on varmasti työsi saman asian ajavaa.

        Radiosta tuli tänään kuntourheilijasta, joka hankki itselleen
        jo 20-vuotiaana 80-vuotiaan kuluneen kehon!
        Siksi en halua edes henkilökohtaista treenaajaa hönkimään niskaan.
        Haluan keskittyä rauhassa omaan lihastoni kuntoon j tehdä kykyni mukaan.
        Nykyisin saa montaa tietä neuvoja liikuntaan ja ravintoon.
        Biggest Loserit ovat se vaarallisin tapa laihduttaa ja se on tiedetty kauan.
        Kun osallistujat lopettavat rääkin, niin he saavat syödä 800kcal
        vähemmän kuin saman painoinen, joka ei ole ollut niukalla ravinnolla.
        Lääkärit olivat hämmästyneitä, että aineenvaihdunta ei palaudu korkeammaksi
        edes vuosien jälkeen! Siksi he lihovat nopeasti jälleen.
        Mutta mitä muutaman ihmisen terveyden menetyksestä, jos
        kansa nauttii siitä nöyryytyksestä ja karsimisesta.
        Eivät ota huomioon edes lihasten kasvua, vaan ainoastaan painon.

        Tämä mutina nyt tästä.
        C.D.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jätät huomioimatta liikkumisen muut hyödylliset arvot.

        Jos liikut vain autolla, sulle käy niin, että 63 vuotiaana tarttet rollaattorin ja viisi vuotta myöhemmin et kävele enää jääkaappia pidemmälle.

        En tuota vitsinä kertonut enkä aiheuttaakseni pahaa mieltä, olen nähnyt tuon tapahtuvan ihmiselle, joka halusi liikkua vain autolla.

        No, itku silmässä sitten lopulta viettää vanhuuspäiviään pienessä kopissa telkkaria katsellen kun muutaman vuoden häntä vanhempi ihminen liikkuu reippaasti ja pirteästi, hän kun on ollut aktiivinen liikunnan harrastaja koko elämänsä.

        Istumisen sanotaan olevan yhtä vaarallista kuin ylipainon.
        TV sinänsä ei ole hyväksi, vaan se tulisi rajata pariin tuntiin päivä.
        Minulla menee tunteja TV:tä katsoessani ja netillä.
        Ikääntyneiden tulisi alkaa nostaa painoja lihaskadon tähden.
        Jopa 90-vuotiaan nostavat kuntosalilla rautaa ja voivat hyvin.
        Minulla on täytettynä eri suuruisia kahvapulloja, joita täyttelen.
        Vesi on vielä riittänyt, mutta ehkä lisään hiekkaa kesällä.

        "Jätät huomioimatta liikkumisen muut hyödylliset arvot"

        Muotoilisin mielummin että: Jätän huomoimatta kuntomurheilun vaikutuksen, se vaikutus voi olla negatiivinen tai positiivinen. Keskitie riittää minulle, siis en kuntomurheile niin sen vaikutus on nolla.

        Tavallista liikkumista, päivittäistä puhaa, tietetenkin harjoitan. Kävelen autosta duuniin, kävelen duunissa paikasta toiseen, joskus osallistun kotona jopa siivoukseen, vien roskat, laahustan ostareilla ostoksia kanniskellen, ja sitä rataa. Tämä päivittäinen puuhastelu riittää terveyden _ylläpitämiseen_.

        Jos haluaa saada jotain vaikutuksia (positiivisia tai negatiivisa) "liikunnalla" niin sen liikunnan pitää olla intensiivista/raskasta kuntomurheilua tai hikiliikuntaa, niin että se aiheuttaa kehossa sellaisia reaktioita jotka voi selvästi havaita, siis hikoileminen, huohotus, sydemen tahdin merkittävä nousu, verenpaineen nousu y.m, ja sitten myöhemmin m.m kipeytyneet lihakset t.m.s. Ja edellä olevaa pitää toistaa säännöllisesti. Maisemapyöräily tai ostoskskuslaahustaminen eivät vaikuta millään tavoin mihinkään vaikka tekisi niitä 24/7, ne ovat verrattavissa jokapäiväiseen puuhasteluun.

        Erityisesti: Laihduttajan ja siis laihdutusprosessin kannalta, lisätty liikunta, lisätty hikiliikunta, lisätty kuntomurheilu, on täydellisesti nollasummapeliä. Laihduttamisessa on aivan riitävästi ketutusta joten ei siihen kannata mitään sellasista lisäketutusta ottaa niskoilleen joka ei lainkaan edistele laihtumista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Istumisen sanotaan olevan yhtä vaarallista kuin ylipainon.
        TV sinänsä ei ole hyväksi, vaan se tulisi rajata pariin tuntiin päivä.
        Minulla menee tunteja TV:tä katsoessani ja netillä.
        Ikääntyneiden tulisi alkaa nostaa painoja lihaskadon tähden.
        Jopa 90-vuotiaan nostavat kuntosalilla rautaa ja voivat hyvin.
        Minulla on täytettynä eri suuruisia kahvapulloja, joita täyttelen.
        Vesi on vielä riittänyt, mutta ehkä lisään hiekkaa kesällä.
        C.D.

        "Jopa 90-vuotiaan nostavat kuntosalilla rautaa ja voivat hyvin."

        Noilla seikoilla , siis ikä sekä kuntomurheilusalit, ei ole yhtään mitään tekemistä tämän palstan (Painonhallinta / Laihdutus) aihepiirin kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Jopa 90-vuotiaan nostavat kuntosalilla rautaa ja voivat hyvin."

        Noilla seikoilla , siis ikä sekä kuntomurheilusalit, ei ole yhtään mitään tekemistä tämän palstan (Painonhallinta / Laihdutus) aihepiirin kanssa.

        Keskustelu siitä, onko keskustelu palstan aihepiiriin kuuluvaa, ei kuulu palstan aihepiiriin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Jopa 90-vuotiaan nostavat kuntosalilla rautaa ja voivat hyvin."

        Noilla seikoilla , siis ikä sekä kuntomurheilusalit, ei ole yhtään mitään tekemistä tämän palstan (Painonhallinta / Laihdutus) aihepiirin kanssa.

        90-vuotiaat, jotka käyvät kuntosalilla ovat terveen ja vahvan näköistä porukkaa.
        Verrattuna moniin vanhempiin, jotka istuvat selleissään kahvipullalla lohduttaen.
        Kyllä minusta kuntosalilla käynti liittyy sekälaihdutukseen, että painonhallintaan.
        Hoikkaa vyötäröä ei taida saada ilman painojen nostoa.

        "minusta kuntosalilla käynti liittyy sekälaihdutukseen, että painonhallintaan. Hoikkaa vyötäröä ei taida saada ilman painojen nostoa."

        Höpötystä. Rautojako ne hyvin hoikat nälkää näkevät ihmiset Afrikassa ovatkin heiluttaneet? Sekä WWII keskitysleirivangit?

        Murheilusalibisnes ja murheiluvälinebisnes eivät auta laihduttajaa laihdutuksessa millään tavoin. Laihduttaa ainastan lompsaa ja aikaa kuluu turhan tähden.

        Lisätyn energian kulutuksen laihduttaja joko korvaa lisättynä energian saantina tai kärsii kovempana nälkänä. Nollasummapeliä, koska samaa kovempaa nälkää voi nautiskella pälkästään siten että syö sen verran vähemmän energiaa jota murheilemalla ei kuluta.

        Siinä tapauksessa että laihduttaja laihduttaa 0 kCal dietillä, lisätty energian kulutus edistelee laihtumista. Mutta tuo kombinaatio edistelee rajusti myös ketutusta.

        Kehonrakentajilla ja personlig tränare tapaavat asua kuntosaleilla ja
        heillä on yleensä ihailtava vyötärö.
        Tosin he elävät kitudieetillä, johon minä en suostu.
        Itse saan vetää kotitekoisia painojani olohuoneessa.
        Saa nähdä, jos vyötärö lähenee aiempaa cm.

        Eivät he kuntosaleilla asu. Kehonrakentajat käyvät kohentamassa sitä kehoaan ja trainerit ohjaamassa kuntoilijoita oikeanlaiseen treenaukseen. Syövät tosi tarkoin valittua sapuskaa ja ei missään nimessä elä "kitudieeteillä". Sinähän voit nostella painojasi ihan missä haluat. Älä vaan satuta selkääsi.

    • Anonyymi

      Miksi pitäisi edelleen laskea kaloreita. Jos puoli vuotta joka päivä laskee kaloreita eikä opi kuinka syödään järkevästi lihoomatta niin tyhmä pitää olla..?!

      Vertauksena: soittaisi puoli vuotta joka päivä monta kertaa yhtä samaa biisiä pianolla nuoteista, sitten puolen vuoden jälkeen laittaisi nuotit pois eikä osaisi soittaa sitä biisiä..

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1515
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1154
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      84
      1074
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      986
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      573
      942
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      897
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      872
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      832
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      664
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      630
    Aihe