KR 1933/-38 Luukkaan evankeliumi 23: 23:41-56
Me tosin kärsimme oikeuden mukaan,
sillä me saamme,
mitä meidän tekomme ansaitsevat;
mutta tämä ei ole mitään pahaa tehnyt."
Ja hän sanoi:
"Jeesus,
muista minua,
kun tulet valtakuntaasi."
Niin Jeesus sanoi hänelle:
"Totisesti minä sanon sinulle:
tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa."
Ja oli jo noin kuudes hetki.
Niin yli kaiken maan tuli pimeys,
jota kesti hamaan yhdeksänteen hetkeen,
sillä aurinko oli pimentynyt.
Ja temppelin esirippu repesi keskeltä kahtia.
Ja Jeesus huusi suurella äänellä ja sanoi:
"Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni."
Ja sen sanottuaan hän antoi henkensä.
Mutta kun sadanpäämies näki,
mitä tapahtui,
kunnioitti hän Jumalaa ja sanoi:
"Totisesti, tämä oli vanhurskas mies."
Ja kun kaikki kansa, ne,
jotka olivat kokoontuneet tätä katselemaan,
näkivät,
mitä tapahtui,
löivät he rintoihinsa
ja palasivat kukin kotiinsa.
Mutta kaikki hänen tuttavansa seisoivat taampana,
myöskin naiset,
jotka olivat seuranneet häntä Galileasta,
ja katselivat tätä.
Ja katso,
oli neuvoston jäsen,
nimeltä Joosef,
hyvä ja hurskas mies,
joka ei ollut suostunut heidän neuvoonsa ja tekoonsa.
Tämä oli kotoisin juutalaisten kaupungista Arimatiasta,
ja hän odotti Jumalan valtakuntaa.
Hän meni Pilatuksen luo
ja pyysi Jeesuksen ruumista.
Ja otettuaan sen alas hän kääri sen liinavaatteeseen.
Ja hän pani hänet hautaan,
joka oli hakattu kallioon
ja johon ei oltu vielä ketään pantu.
Ja silloin oli valmistuspäivä,
ja sapatti oli alkamaisillaan.
Ja naiset,
jotka olivat tulleet hänen kanssaan Galileasta,
seurasivat jäljessä
ja katselivat hautaa
ja kuinka hänen ruumiinsa sinne pantiin.
Ja palattuaan kotiinsa he valmistivat hyvänhajuisia yrttejä
ja voiteita;
mutta sapatin he viettivät hiljaisuudessa lain käskyn mukaan.
Luukkaan evankeliumi: 24:1-18
Mutta viikon ensimmäisenä päivänä ani varhain he tulivat haudalle, tuoden mukanaan valmistamansa hyvänhajuiset yrtit.
Ja he havaitsivat kiven vieritetyksi pois haudalta.
Niin he menivät sisään,
mutta eivät löytäneet Herran Jeesuksen ruumista.
Ja kun he olivat tästä ymmällä,
niin katso,
kaksi miestä seisoi heidän edessään säteilevissä vaatteissa.
Ja he peljästyivät
ja kumartuivat kasvoillensa maahan.
Niin miehet sanoivat heille:
"Miksi te etsitte elävää kuolleitten joukosta?
Ei hän ole täällä,
hän on noussut ylös.
Muistakaa,
kuinka hän puhui teille vielä ollessaan Galileassa,
sanoen:
'Ihmisen Poika pitää annettaman syntisten ihmisten käsiin
ja ristiinnaulittaman,
ja hänen pitää kolmantena päivänä nouseman ylös.'"
Niin he muistivat hänen sanansa.
Ja he palasivat haudalta
ja veivät sanan tästä kaikesta niille yhdelletoista
ja kaikille muille.
Ja ne,
jotka kertoivat tämän apostoleille,
olivat Maria Magdaleena
ja Johanna
ja Maria,
Jaakobin äiti,
ja muut naiset heidän kanssansa.
Mutta näiden puheet näyttivät heistä turhilta,
eivätkä he uskoneet heitä.
Mutta Pietari nousi
ja juoksi haudalle;
ja kun hän kurkisti sisään,
näki hän siellä ainoastaan käärinliinat.
Ja hän meni pois ihmetellen itsekseen sitä,
mikä oli tapahtunut.
Ja katso,
kaksi heistä kulki sinä päivänä Emmaus nimiseen kylään,
joka on kuudenkymmenen vakomitan päässä Jerusalemista.
Ja he puhelivat keskenään kaikesta tästä,
mikä oli tapahtunut.
Ja heidän keskustellessaan ja tutkistellessaan tapahtui,
että Jeesus itse lähestyi heitä
ja kulki heidän kanssansa.
Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt,
niin etteivät he tunteneet häntä.
Ja hän sanoi heille:
"Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?"
Niin he seisahtuivat murheellisina muodoltansa.
Ja toinen heistä,
nimeltä Kleopas,
vastasi ja sanoi hänelle:
"Oletko sinä ainoa muukalainen Jerusalemissa,
joka et tiedä, mitä siellä näinä päivinä on tapahtunut?"

Vastaukset 3
Vanhimmat
https://www.youtube.com/watch?v=pd6YdnO3SZo
Jeesus on myös Israelin turva ja suojelija aina kun he Häntä etsivät apua taistelussa hamasia vastaan.
saatanan valta on murskattu Jumala ei sallinut kirouksen kohdata meedion välityksellä langeta uskovan päälle vaan se sanoi ettei hän voi sitä langettaa koska siinä on veren suojelus.
Tässä jo vuosia sitten täällä Suomessa vieraili "Saals Nimbrot" niminen "parantaja" evankelista ja tilaisuuden alussa hän sanoi:
Jos nyt teette samoin kuin tuon ajan kuulijat, niin te paranette.
Jos kuulette mitä sanon jollekin eteen tulevalle, niin tehkää tekin samoin niin te paranette; Ja eteen rukoiltavaksi tuli sydäninfarktia sairastava mies ja hän sanoi tälle lähde juoksemaan.
Lähdin ulos pakkaseen ja juoksin auto rampin ympäri ja sen jälkeen olen vähentänyt sydänlääkkeiden käytön määriä yks/kolmasosaan.
Ja lapioin suojat auki ilman yhtään pikanitroa.
Mutta nyt sitten kävi niin että, otin kunnian paranemisesta itselleni
kun sanoin lääkärille, että olen itseäni tarkkaillen vähentänyt lääkitystä. Ja noinhan se ei mennyt.
Johanneksen evankeliumi: 7:18
Joka omiaan puhuu,
se pyytää omaa kunniaansa,
mutta joka pyytää lähettäjänsä kunniaa,
se on totinen,
eikä hänessä ole vääryyttä.
Ja Kunniaansa Jumala ei muille anna missään asiassa.
Ja tuon vuoksi tuntuu, kuin sydän oireet olisivat tulossa takaisin.
Joh.5:41. 5:44 Kuinka te voisitte uskoa, te, jotka otatte vastaan kunniaa toinen toisiltanne, ettekä etsi sitä kunniaa, mikä tulee häneltä, joka yksin on Jumala? Matt.23:5-7. Joh.12:43.