Oikeusoppineet kääntyneet ääri-islamiin?

Onko näintodellakin käynyt? Niin moni oikeuslaitoksen henkilö toimii ääri-islamististen arvojen mukaan että täytyy kysyä :"onko monikin kääntynyt islaminuskon äärikannattajiin?"
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kyllä me osaamme arvata että oikeusoppineita uhkaillaan vaikka sensuroitte totuuden täältä. Onhan siitä ollut uutisissakin. Te olette tosi säälittäviä sensuurinne kanssa.
Jokainen terroristi on kuitenkin matkalla helvettiin ja voi saapua sinne jo seuraavassa kolarissa joten sensuurinne on ihan turhaa.

Nehän jo tappavat toisiaan Ruotsin ostareilla. Ei he vältä tuomiota kuitenkaan.

Äänestä
  • Ne maksaa velkaansa rahoittajilleen svenska skulans vännereille

    Ruotsalainen raha pitää valtaa oikeuslaitoksessa

    Äänestä

Tuhooja usein onkin exraiskaaja varkauden perään. Hajota ja hallitse.

Äänestä

ns,oikeuslaitokset näyttää pelkäävän posauspommeja, kun keksivät mitä tahansa verukkeita, etteivät joutuisi antamaan matuille tuomioita, kun kuulemma asiaankuuluva lakikirjan mukainen tuomio haittaisi rikollisen kotoutumista.
Onkohan lakirjassa muuten sellaista pykälää ollenkaan, vai keksikö tuomari sen vihreitten hyyssääjien neuvomana.

Äänestä
  • Todennäköisesti keksi koska eihän nuo lakia noudata muutenhan laki olisi SAMA KAIKILLE. Mutta koska se EI OLE SAMA KAIKILLE niin tuomarit tuomitsee mielipiteensä mukaan ja saavat siitä ikuisen tuomion itselleen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Onko näintodellakin käynyt? Niin moni oikeuslaitoksen henkilö toimii ääri-islamististen arvojen mukaan että täytyy kysyä :"onko monikin kääntynyt islaminuskon äärikannattajiin?"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu