Pitkävihaisuus

Kaksi vuotta mieheni kuoleman jälkeen tapasin mukavan miehen, tai niin luulin. Molempien arjen kiireiden takia tapailemme lähinnä viikonloppuisin. Tämä järjestely on sopinut minulle hyvin. Nyt kun lapseni ovat muuttamassa pois kotoa otin puheeksi meidän suhteen tulevaisuuden. Olemme tapailleet noin kolme vuotta ja varovasti tiedustelin josko hän jossain kohtaa elämää olisi halukas muuttamaan yhteen. Olen jo alun alkaen kertonut hänelle suoraan, että haluan jossain vaiheessa kunnon suhteen. Vastaus kysymykseeni oli kaikkea muuta kuin mitä odotin. Lähinnä suurin pelkoni. Hän hyvin ilmeettömästi kertoi minulle, että erään riidan jälkeen, jossa myönnettäkön minulla paloi totaalisesti pinna, hän ei pysty ajattelemaan tulevasuutta kanssani. Tämä tieto mursi minut täysin, koska olen onnettoman rakastunut tähän mieheen. Tästä äityi uusi konflikti jonka lopuksi kerroin, että on kaksi vaihtoehtoa, joko erotaan nyt heti tai sitten unodetaan riita ja aloitetaan alusta. Hän ei halunnut erota, mutta ottaa edelleen puheeksi aina tarpeen tullen tämän tilanteen, eli että ei ole varma pystyykö unohtamaan häneen kohdistuneen purkaukseni. Lupaa kyllä yrittää, mutta itselläni on tunne että haaskaan aikaani ja turhaan yritän rakentaa hänen kanssaan suhdetta, jota en ikinä saa sellaisena kuin haluan. Mitä tehdä. Onko kellään kokemusta vastaavasta.Minä olen se osapuoli joka kertoon avoimesti tunteistaan. Miksi hän haluaa tapailla, jos kerran ei pysty antamaan anteeksi.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kaksi vuotta mieheni kuoleman jälkeen tapasin mukavan miehen, tai niin luulin. Molempien arjen kiireiden takia tapailemme lähinnä viikonloppuisin. Tämä järjestely on sopinut minulle hyvin. Nyt kun lapseni ovat muuttamassa pois kotoa otin puheeksi meidän suhteen tulevaisuuden. Olemme tapailleet noin kolme vuotta ja varovasti tiedustelin josko hän jossain kohtaa elämää olisi halukas muuttamaan yhteen. Olen jo alun alkaen kertonut hänelle suoraan, että haluan jossain vaiheessa kunnon suhteen. Vastaus kysymykseeni oli kaikkea muuta kuin mitä odotin. Lähinnä suurin pelkoni. Hän hyvin ilmeettömästi kertoi minulle, että erään riidan jälkeen, jossa myönnettäkön minulla paloi totaalisesti pinna, hän ei pysty ajattelemaan tulevasuutta kanssani. Tämä tieto mursi minut täysin, koska olen onnettoman rakastunut tähän mieheen. Tästä äityi uusi konflikti jonka lopuksi kerroin, että on kaksi vaihtoehtoa, joko erotaan nyt heti tai sitten unodetaan riita ja aloitetaan alusta. Hän ei halunnut erota, mutta ottaa edelleen puheeksi aina tarpeen tullen tämän tilanteen, eli että ei ole varma pystyykö unohtamaan häneen kohdistuneen purkaukseni. Lupaa kyllä yrittää, mutta itselläni on tunne että haaskaan aikaani ja turhaan yritän rakentaa hänen kanssaan suhdetta, jota en ikinä saa sellaisena kuin haluan. Mitä tehdä. Onko kellään kokemusta vastaavasta.Minä olen se osapuoli joka kertoon avoimesti tunteistaan. Miksi hän haluaa tapailla, jos kerran ei pysty antamaan anteeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu