Kuolemanpelko iski!

Helpottaisiko jos ajattelet illalla nukkumaan mennessä : Tänäänkään en kuollut, ehkä huomisesta tulee samanlainen.

Toisaalta sekin on yhtä pelottavaa, että elää ikuisesti. Jos olemmekin vain yksiksemme laajassa universumissa ja kaikki muu maailma on ajavietettä, simulaatiota, koska muutakaan ei ole. Sellaisessa todellisuudessa suurin armo on siinä, että silmät peitetään iänkaikkisuudelta. Toisaalta aikakin on vain käsite. Emme koskaan itse koe kuolemaa, koska mitä tahansa koemmekin, se on elämää. Paremminkin kannattaisi miettiä että miksi maailman katoavien asioiden takia on niin suuri taistelu ja kärsimys... Eikö siinä ole aivan selvästi jotain vinksallaan? Annamme hirmuiso merkityksen aivan väärille asioille, kuten vaikka iso ja hieno talo tai hieno auto. Entäpä kedon kukat ja niiden haistelu? Jälleensyntymisestäkin on paljon todisteita jos niitä kiinnostaa etsiä, mutta en tarkoita sen puolesta puhua.

On totta että joskus se tietoisuus vain iskee oikein syvästi ja näkee kaiken eri tavalla ja surullisesti. Tietoisuus ja avaruus, niitä ei voi mitata, eikä niiden alkua ja loppua tiedetä. Kaikella muulla on kestoaika. Lapsellinen iloitseminen jostain asiasta on itseasiassa aika hienoa.

Joku kirjoitti "kuolemanpelon olevan elämänpelkoa" tai ehkä elämättömän elämän pelkoa. Minulla on varmasti kyse paljolti elämättömän elämän pelosta. Olen ollut koko elämäni yksin lukuunottamatta yhtä pari viikkoa kestänyttä suhdetta. En haluaisi olla yksin ja tunnen olevani kuin vankilassa minkä tyrmän ikkunasta katselen kun elämäni valuu hukkaan. Osaan toki iloita elämästäni muutekin mutta kun se jokin puuttuu.

"Kuvittelen olevani uskossa"

Oletko uskossa Jeesukseen sovittajanasi, Vapahtajanasi, Herranasi? Minkä perusteella uskot pääseväsi Taivaaseen: omien hyvien tekojesi perusteella vai Jeesuksen hyvyyden perusteella? Oletko tunnustanut syntisi? Oletko vastaanottanut uskossa Jumalan anteeksiannon Jeesuksen ristinsovituksen kautta?

"Olen sitä mieltä että tämä pelko ei ole uskonasia vaan ihmisen luontoon kuuluva."

Olen samaa mieltä. Kuolemanpelko voi kertoa jostain muusta kuin uskon heikkoudesta. Onhan ruumiillinen kuolema yhden jakson loppu, vaikka sen jälkeen onkin uskovaisella ikuinen elämä Taivaassa. Aika usein vielä kuolemiseen johtavat vuodet ja hetket ovat epämukavia, saattaa olla kipua, sairautta. Kaikkia läheisiäänkään uskovainen ei välttämättä tule kohtaamaan Taivaassa; kaikkihan eivät usko.

"Jos olisi mahdollista ja olisin upporikas ostaisin empimättä ikuisenterveyden ja elämän turvaavaa lääkettä jos sellainen olisi kehitetty:D"

Itse en kyllä tuota haluaisi, vaikka olisin upporikas ja moinen lääke olisi olemassa. Haluan Taivaaseen.

Ajattelen, että ihminen voi vaikuttaa juuri siihen hetkeen missä elää eikä niinkään surra mennyttä tai masentua siitä että joskus elämä loppuu. Siihen voi vaikuttaa, että juuri nyt tajuaa miten ainutlaatuista elämä on ja on tyytyväinen siihen. Siis tekee parhaansa juuri nyt. Kun se on se ainoa asia mitä meillä on. Että tajuaa ohikiitävän hetken ajattomuuden ja elää siinä. Ja koittaa muutenkin panostaa kaikkeen siihen mikä tekee tavallisesta arjesta hyvää elämää. Kokee elämäniloa tässä ja nyt. Kun muuta ei ole eikä muuta tule. Se riittää. Silti itsekin eläisin mielelläni monta sataa vuotta. Mutta en oikein viitsi masentua siitä että se on mahdotonta. Harmittaa etten ehdi ymmärtää kaikkea mitä haluaisin osata ja opiskella ja tehdä. Etten koskaan tule tajuamaan maailmankaikkeuden merkitystä . Koitan silti pysyä uteliaana ja tyytyväisenä. En haluaisi myöskään kuolla. Mutta en vaivu masennuksen suohon se olisi hukkaan heitettyä elämää.

Yksin elävä sinkkumies kuolee 20v nuorempana kuin onnellinen perheellinen mies.

Suuri osa keski-ikäisistä murehtii lähestyvää kuolemaa, mutta siitä ei huudella toreilla, koska jonkin sellaisen murehtimista, mikä kohtaa kaikkia eikä ole kenenkään syy pidetään hölmönä.

Kuolemassa on monta pelottavaa asiaa. Fyysiset kärsimykset ennen sitä, oman olemassaolon päättyminen sekä epävarmuus siitä, voiko kuoleman jälkeen sittenkin olla jokin loputon kamala olotila. Isäni oli ollut sodassa, mutta oli silti kauhuissaan, kun kuolema lopulta vanhana oli lähellä.

Ja kuten täällä jo joku totesi, niin elämättä jäänyt tylsä elämäkin rassaa .

Woody Allen on kertonut vihaavansa kuolemaa yli kaiken ja kehottanut perustamaan kuolemanvastaisen liikkeen. Liitytään siihen

Ihan turhaan pelkäät kuule!

Vasta kuoli yksi tuttava syöpään. Ehti sairastaa vain vuoden erittäin äkäistä melanoomaa. Ei sillä ollut juurikaan kipuja ennenkuin aivan loppuvaiheessa kun tauti levisi aivoihin. Sitten olikin tolkku enimmäkseen poissa viimeiset pari viikkoa ja sitten kuoli.

Kun taudit voi iskeä keneen vain ja milloin vain niin mitäpä sitä huolehtimaan.

Kuolemassa kuolemanpelko häviää joten kuolemaa ei siinä suhteessa tarvitse pelätä mutta jos rakastaa elämää niin kurjaahan se on kun elämä loppuu. Kuollut ei enää pelkää mitään, ei tunne mitään.

Olen vanhoillislestadiolainen uskovainen ja uskon Jeesuksen sanoihin, joiden mukaan Jeesuksen oma voi antaa synnit anteeksi!

Itselläni oli joskus jonkun aikaa kuolemanpelko. Sen muistan selkeästi, en muista onko sen jälkeen ollut ainakaan niin voimakkaana. Olin ollut auto-onnettomuudessa ja minulla oli päänsärkyä. Pelkäsin, että minulle tulee yht´äkkiä lukinkalvonalainen verenvuoto ja kuolen. Sain ajatuksen, että Jumala tietää tarkalleen joka hetki minun tilanteeni ja kuolemanpelko lähti! Kun on Jeesuksen uskossa, niin varmasti Jumala pitää omistaan huolen.

Historiallisesti katsottuna tällä maapallolla olo aika kunkin kohdalla on lyhyt. Historiallisesti sekin aika, mikä on sulla jo takana päin, tuntuu sinusta erikoiselta. Vuosikymmenet ovat vaipuneet pois. Muistatko niitä samaan tapaan kuin unia?

Aika jännää miten erilailla ihmiset voi ajatella..Sanoit että jos olisit upporikas ja se mahdollista niin ostaisit ikuisen elossapysymisen täällä maan päällä.
Itse en haluaisi sellaista missään nimessä, en jaksaisi katsella tätä mielestäni kokoajan pahemmaksi menevää maailmaa niin pitkään, jos tämä maailma pysyy vielä vaikka 100 vuotta.
En usko että armonaika on enää kovin pitkään ja viimeiset ajat täällä eivät ole helppoja etenkään kristityille.
Sitten kun Jeesus tulee meidät hakemaan , hakee hän kuolemassa nukkuvat omansakin , eli helpommalla pääsee jos ei enää vaikeimpina aikoina ole täällä elossa.
Minusta olisi ihanaa jos Jeesus tulisi vaikka heti! Mitään en jäisi täältä kaipaamaan, ottaisin niin mielelläni heti uuden ruumiinkin jonka sitten saamme.
Tämä nykyinen keho on kivulias ja hankala, ei anna minun tehdä mitä haluan .
Lahjahan se on mutta risa ja risammaksi muuttuu.
Tää liha on raskas myös koska se on syntinen, siinä asuu mun itsekkyyteni ja kaikenlaisia huonoja juttuja joista haluan tehdä parannusta.

Kyllä kuoleminen silti pelottava asia on koska se on vieras.
Pelkään mahdollista kipua ja ahdistaa mitä ruumiille tehdään. Hullu ajatus että jos olisikin elossa ja pidettäisiin ruumiina myös kammottaa.
Jännää että olet nelikymppisenä vasta ensimmäistä kertaa oikein miettimässä kuolemaa...mulla tuli parikymppisenä vaihe jolloin työstin kuolemaa .
Näyttää vahvasti siltä että olet aika onnellinen ja tyytyväinen, kun et kerran millään tahdo kuolla, hienoa!
Hyvää jatkoa!

Olen tehnyt benzihypyn 150m. Pelkäsin enemmän kuin koskaan ja se tiputtautuminen nosturin korista oli jäätävää pelkoa. No en kuitenkaan pelännyt enää kun pompin köyden päässä. Vaan se oli vain hauskaa. Tuo hyppy on kuulemma sama kuin pakottaisi itsensä tekemään itsemurhan. No ei ole. Vaikka se on hullulta tuntuva temppu. Niin ei se ole samaa pelkoa kuin kuolemanpelko. Ahdistus siitä kun aika on rajallinen.

Jeesus Kristus on vastaus.Anna elämäsi Jeesukselle 100 prosenttisesti.Asian on niin että jokaisella ihmisellä on määräaika täällä maan päällä ,ainoastaan Jumala tietää kauanko elät täällä .Elä päivä kerrallaan sillai saat elämästä enemmän irti.Toki joitakin tulevaisuuden suunitelmia kannattaa tehdä (on jotain mistä unelmoida mm.)
Elämä maapallolla on ok, mutta elämä taivaassa on huippua.Älä pelkää kuolemaa sillä siitä voi tulla "mörkö" mielessä.Elikkä hae joku mieluinen kristillinen seurakunta ja liity siihen. Aseta Jumala elämässäsi ykköseksi niin tulet kokemaan paljon onnen tunteita ja kuoleman pelko häipyy sun elämästä.

Jonain päivän me kuolemme,
mutta kaikkina muina päivinä me elämme.

Kymmeniä vuosia on jo mennyt, mutta en ole valitettavasti kuollut. Muutaman kerran jo korkeassa kuumeessa ja aivoverenvuodossa olen luullut, että nyt se tulee. Helpotuksentunne on ollut jo suunnaton, mutta sittenkin olen joutunut pettymään.

Kuitenkin yksi on varma: mitä enemmän aika on kulunut, sen vähemmän on jäljellä. Joskus tämä kuitenkin loppuu, ja lopullisesti.

No sitten vain rupeat priorisoimaan asioita ja teet sitä mikä tuntuu kaikkein tärkeimmältä. Turhat asiat jätät pois.

Minun infantiilinen kuolemanpelko iski 12 vuotiaana pojan oskarina. Luin sanomalehdestä että maaimanloppu tulee 24 vuoden päästä. Lapsen infantiiliaivot eivät pystyneet käsittämään että siinähän menisimme vanhat ja nuoret kuin Vesivehmaan lyriiikassa.
Jätin koulunkäynnin ja työhakemisen, mitä välii tyyliin. Yritin puhua tulevasta maailmanlopuista isoveljeni kanssa mutta hän piti sitä hölynpölynä.

Odotin jännittyneenä "viimeistä päivää". Heräsin eloon taas marraskuussa 1997 kun mitään ei tapahtunutkaan. Aloitin aikuisopiskelun vaikka olin jo työelämässä, aloin säästämään omaa asuntoa varten löysin ensimmäisen naiseni. Tämä aspergermiehen tarina on tosi.
hiski b

minä en juurikaan pelkää kuolemaa.. vaan ajattelen sitä mitä olen eläessäni saanut aikaan ja millaisena ihmisenä minut tullaan muistamaan... päivä kerrallaan... kuolema voi tulla koska tahansa... älä jää tuleen makaamaan vaan nimenomaan elä elämääsi!!

Minäkin aina välillä olen pelännyt kuolemaa. Nuorena pelkäsin kun en tiennyt mihin sieluni joutuu kuoleman jälkeen. Tiesin, että on olemassa taivas ja kadotus. Jumala veti mua puoleensa. Aloin tutkia Raamattua ja mulle selvisi että täytyisi tehdä parannus että pääsisin sovintoon Jeesuksen kanssa. Niin tein ja pyysin syntini anteeksi. Sain rauhan ja Pyhän Hengen sisimpääni. Tuli turvallinen olo ja saan aina, kun nykyisinkin pelottaa, turvautua Jeesukseen ja pyytää, että Hän jälleen mun mieleni rauhottaisi. Siitä voi olla luottavaisin mielin, että Jeesuksen omana ei tarvitse pelätä kuolemaa, koska elämä Herran luona on täydellistä, paljon parempaa kuin täällä ajassa. Siitä kertoo kirja nimeltä "Taivaan rajalla" Kannattaa tutustua. Eli Jeesus voi karkoittaa pelkomme. Kannattaa turvautua Häneen.

Se viimeinen henkäys voi tulla koska vain. Voit kuolla vaikka nukkuessasi ja seuraavaa päivää ei enää tule.

Kuolema on synnin palkka, näin sanotaan Raamatussa. Jumala on herättänyt omantuntosi huomaamaan, että et ole valmis kuolemaan. Ihminen tietää sisimmässään, että jonain päivänä oikeus tapahtuu ja tulemme tekemään tilin elämästämme. Jos vertaamme itsemme muihin, niin voimme kenties ajatella olevamme hyviä ihmisiä. Jumala kuitenkin näkee sydämemme ja tietää salaisimmatkin syntimme, ja eräänä päivänä ne tulevat valkeuteen. Hänen läsnäolossaan emme kestä synneissämme. Ihminen voi kuitenkin valmistautua kuolemaan kääntymällä synneistään ja uskomalla Jeesukseen, Hänen sovitusuhriinsa. Hän maksoi sen rangaistuksen, joka olisi meille kuulunut. Aivan kuin joku maksaisi saamasi rikesakon tai vahingonkorvauksen, niin lain edessä asia on kunnossa ja sinä olet syyllisyydestä vapaa. Kuolema on pelottava, aivan kuin hyppäisi lentokoneesta. Jos hyppäät ilman laskuvarjoa, hyppäät varmaan tuhoon. Mutta jos otat laskuvarjon ja puet sen päällesi ja laitat luottamuksesi siihen niin selviät turvallisesti maahan. Apu kuolemassa tulee sinun ukopuoleltasi, se tulee lahjana Jumalalta Jeesuksen Kristuksen kautta. Tämä on todellinen turva, sen ovat monet edeltä menneet kokeneet. Elämä todella jatkuu kuoleman jälkeen, emme ole täällä sattumalta, vailla tarkoitusta. Jatkuuko elämä Jumalan yhteydessä vai erossa Hänestä, siihen on varmuus saatava tämän elämän aikana. Kiitä Jumalaa siitä, että Hän on herättänyt sinut ajattelemaan elämän tärkeintä kysymystä. Hänellä on siihen myös vastaus. Ota Raamattu esille ja pyydä Herraa ohjaamaan sinut yhteyteensä. Etsivä löytää ja anovaa saa.. Kyllä kaikki vielä hyvin päättyy kohdallasi. Siunausta sinulle!

Hyvin kirjoitettu ja pystyn samaistumaan täysin. Itse olen 42 vuotias mies eli vielä vähän lähempänä hautaa kuin sinä. Olen viime aikoina miettinyt myös äkillistä kuolemaa sydänkohtaukseen. (Jonkinlaisia sydänoireita on ollut) Päällimmäisenä tällaisesta tapahtumasta tulee mieleen se miten epäreilua kuolemani nyt olisi pojalleni, joka on vasta 6 vuotias.

Kylmä tosiasia on että parhaimmat nuoruusvuodet on takanapäin. Olen matalasti koulutettu tehdastyöläinen. Nuorena olin varsin hyvännäköinen joten matalasta sosioekonomisesta taustasta huolimatta naisien saanti ei ollut vaikeaa. Tänä päivänä se on :) Vaikka hyvässä kunnossa olen vieläkin. Jotenkin tuntuu jo että elämä on eletty, mitään uutta ei ole näköpiirissä ja tulevat vuodet on vain valmistautumista lähestyvään kuolemaan. Hetkittäin olen haaveillut että lähtisin opiskelemaan vielä jotakin,mutta koen olevani siihenkin liian vanha. Tällä hetkellä mietin vakavasti irtisanoutumista työstäni. Näköalattomuus vaivaa elämääni, uskon että se on tänä päivänä melko yleistä varsinkin miesten keskuudessa. Huomisen jälkeen mulla on pari viikkoa kesälomaa ja ajattelin että sen jälkeen irtisanon itseni. Siitä tulee seuraamaan elämässä ainakin jonkinlainen pakotettu muutos. Mutta, ihmisen elämä on todella lyhyt, ja usein kuulee että ihmiset ovat tyytyväisiä juuri siihen minkä ikäisiä ovat. Minä en ole, haluaisin olla n. 32 vuotias.

Ei kannata pelätä sellaista mistä ei mitään tiedä. Kun kuolee ei tajua että kuolee, eikä ainakaan tajua eläneensä. Menee hukkaan koko pelkääminen, ei kannata. Eikä me oikeastaan tiedetä elämästäkään tarpeeksi. Sitä että onko tämä vaan jonkun otuksen unta vai mitä tämä on. Kannattaa ainakin matkustaa ja nähdä kaikkea uutta. Ihmiset pelkää kaikenlaista ihan turhaan. Usein se on tekosyy olla tekemättä jotain tärkeää. Eli turha pelko pois. Se estää elämästä.

Heroes never die!

Olen itse myös yli 40, ja näitä asioita on tullut pohdittua kun veriarvoissa ilmeni omituisuuksia. Jatkotutkimusten toisella kierroksella selvisi että syöpähän se siellä ja nyt on tulossa sitten kolmas kierros.
Lääkärien mukaan tilanne voi olla vakava, vaikka en ole omasta mielestäni huomannut mitään muuta kuin voimistuvaa väsymystä. Ei kipuja, ei mitään.

Kävin mielessäni läpi jo elettyä elämääni ja totesin että suurin osa niistä asioista, mitä olen halunnut kokea tai tehdä, on jo tehty. Matkustelut, rellestysvuodet ja vanhemmuus.
Olen siis valmis kuolemaan omasta puolestani, mutta läheisten takia aion luonnollisesti taistella loppuun saakka, mikäli pahin mahdollinen ennustus tulee.

Kuolema ei pelota minua, mutta enemmän se että jos kuolema on tuskallinen ja pitkittyy, tai jos makaan sairaalan sängyssä letkuissa ja aineissa. Tuollaista kuolemaa en aio kokea, ja vaikka taistelenkin loppuun saakka niin jossain vaiheessa suoritan eettisen itsemurhan.

Melko hienoa, jos vasta 4-kymppisenä tiedostit olevasi kuolevainen, niinkuin me kaikki muutkin. Kaikki eliöt kuolevat joskus, tosin joillain viruksilla, bakteereilla, sienillä, kasveilla mahdollisuus nukkua muutama vuosi(sata) ja herätä sitten uudestaan.
Ihmisellä valitettavasti on vain tämä yksi elämä, vaikka moni uskonto yrittää muita vaihtoehtoja selittää.
Se ainoa elämä, mikä sinulla on, kannattaisi käyttää hyvin.
Ei kuolemassa ole mitään ahdistavaa tai pelettävää.

Olen yli 50 vuotias ja omat vanhempani lähes 80 ja hieman yli. Kun oma isoisäni kuoli, ajattelin että voi voi, isää varmaan mietityttää nyt, että hän on seuraava joka lähtee. Nyt ajattelin itse, että kun isäni nukkuu pois, olen minä se seuraava, mutta en enää ajattele ollenkaan niinkuin esim 40 vuotiaana.

Minulla itselläni on lapsia ja yksi lapsenlapsi. Kun katselen lasteni kasvamista ja heidän elämänsä kehittymistä, näen itseni, isäni ja isoisäni siinä jatkamassa elämää.

En pelkää kuolemaa, tottakai toivon, että pääsen elämään mahdollisimman pitkään terveenä ja hyväkuntoisena. Pääasiallisin toiveeni on että lapset ja lapsen lapseni tulevan pärjäämään ja elämään onnelista elämää.

Erosin kirkosta noin 10 vuotta sitten. Tänä päivänä minulla on melko vahva tunne siitä, että kun jonain päivänä kuolen, siirryn jonnekkin mistä sitten joskus lähden elämään uutta elämää, jossa en tule tästä nykyisestä tietämään yhtään mitään. Kuitenkin luulen, että tämä elämäni on opettava minulle jotain mitä minun tulee oppia ja seuraava elämä tulee opettamaan taas jotain uutta. Tuo ajattelu ja "usko" on helpottanut todella paljon enemmän kuin se Suomalaisen valtionkirkon usko, jonka mukaan kun kuolemme, siirrymme jonnekkin odottamaan että tulee viimeinen päivä ja silloin tuomionpäivän pasuunat soi ja kaikki kuolleet herätetään tuomiolle.

Tuo ei oikein toimi nykypäivän elämisen kanssa. Ihmiset menevät naimisiin ja erovat, avioituvat uudelleen jne. Jos kuoleman jälkeen kaikki jäsivät jonnekkin odottamaan viimeistä päivää ja herättämistä, niin mikä hässäkkä syntyisi kun joku mummo heräisi ja lähtisi etsimään miestään, joka hänen kuolemansa jälkeen olisikin mennyt uusiin naimisiin ja herättyään etsisi uutta vaimoaan....

No joo, nää on näitä ja jokaisella on oikeus uskoa mihin huvittaa jos niin haluaa. Kuitenkin voin sanoa, että elämä alkaa uudelleen 20 vuotiaana, kuten varmaan muistat, samoin 30 vuotiaana ja 40 ja 50 ja 60 ja 70 jne.

Nauti jokaisesta päivästä ja unohda typerä kuoleman pelko. Silloin kun kuolet, niin ei enää ole mitään hätää, tai stressiä. Yhteiskunnassa on vakiintunut systeemi sen varalle että me kaikki joskus kuollaan. Muilla elämä jatkuu, surun kanssa tullaan pärjäämään ja loppujen lopuksi tulet aina elämään sinut tunteneiden muistoissa.

En minä omaa kuolemaa pelkää (53v)....pelkään rakkaitten läheisten kuolemaa. Omalla kuolemalla ei ole mitään väliä. Pelkään millaista elämäni on kun joku todella rakas kuolee.

Hei. Mie ymmärrän täysin sinua. Koen samaa pelkoa. Ei sitä sairautta eikä muita elämän kolhuja vaan sen elämän ehdotonta loppua. Herään joskus öisin paniikkikohtaukseen ja ainoa asia mikä ajatuksena/unena on ollu että kuolen enkä ole enää täällä ikinä.

Tee joka päivä jotain sellaista mistä tykkäät. Kokeile uusia asioita. Opiskele jotain uutta. Silloin menet tyytyväisenä nukkumaan ja kuolemanpelkokin todennäköisesti unohtuu.

Taapero puhui siansaksaa. Jos toimittajat ei tieda, mista sana siansaksa juontaa, kun sita noin huolettomasti kayttavat, ei voi muuta sanoa, kuin etta on sivistystaso alhainen toimittajilla. No kyllahan sen nakee uutisistakin. Kaiken maailman lehman poikimiset ilmoitetaan, mut ei tosi tarkeita juttuja, mita maailmalla tapahtuu.

Kyse on hallinnan tunteen menettämisestä. Ihminen haluaa hallita elämäänsä. Kuolema riistää elämäsi hallinnan äärimmäisimmällä mahdollisella tavalla. Eläessäkin se on asia jota ei voi hallita koska se tulee kaikille joskus. Elit sitten miten tervellisesti vain. Olet hyvä, paha tai muuten vain huono.

Suurin osa maapallolla eläneistä ihmisistä on jo kuollut. Eli asiassa ei ole mitään uutta ja pelättävää. Elämä on kuitenkin hyvä elää ihmisiksi muita kunnioittaen, koska muutoin koko elämällä ei ole mitään merkitystä. Raha omaisuus ja ura eivät ole se merkitys.

Parempi, kun ei mieti koko asiaa. Elää päivän kerrallaan ja yrittää olla stressaamasta liikaa asioista. Kiittää joka päivästä Jumalaa iltaisin pienellä rukouksella. Antaa rauhallisen tunteen sen jälkeen.

Unohda nuo jeesustelut ja turhat rukoilut tai synnin pelot. Ei ole syntiä se on vain uskontojen keino hallita ihmisiä, Ei ole jumalia, Ne on ihminen luonut/keksinyt. Samoin Helvetin. Kuolema on osa elämää. Kaikki loppuu aikanaan, Aikakin. Siis elä sillä elämän ainoa tarkoitus on tarkoituksellinen elämä.

Rukoile hyvä mies Jeesus on voittanut kuoleman joka uskoo Jeesukseen ei ikinä kuole ota selvää etsi joku uskova ihminen joka voi ohjata sinut oikealle tielle etsikää niin te löydätte kolkuttakaa niin teille avataan se on niin yksinkertaista löytää.

Tuttu tilanne kun olin 40v. Tajusin että elämä on elettävä miten itsestä mukavalta tuntuu. Nyt 70v ajattelen, olisi kauhistus, jos kuolemaa ei olisi. 42v lä
Lähtivät lapset maailmalle. Jäin töistä pois, lähdin maailmalle. Nyt Euroopassa asuneena, USA:ssa käynyt, Siperian junan kokeneena, lastenlasten nähnyt aikuisena, on tunne, kiva on elää, mutta kuolemakaan ei pelota. Kirsti Kärki Vampula

Rukoile hyvä mies Jeesus sanoo joka minuun uskoo ei ikinä kuole etsi joku uskovainen joka voisi neuvoa ja ohjata sinut oikealle tielle etsikää niin te löydätte kolkuttakaa niin teille avataan kun löydät tien niin saat sisäisen rauhan ei voi helppoa elämää luvata mutta muuta tietä ei ole vaikka mitä tekisit muualta et todellista rauhaa löydä

Ohi menee! Olen kohta 48-v mies ja kuolemasta ajattelen, että "ihan sama, joko mennään?".

"Kuolemanpelko iski!

Olen nelikymppinen mies joka on kokenut ensimmäistä kertaa kuolemanpelkoa. "

Hei!
Ihan kuin olisin lukenut omia ajatuksiani, paitsi että minä olen nyt 73v ja olen miettinyt nyt noita juttuja noin 5 vuotta.

Minä pelkään kuolemaa , koska se on niin tuntematon tapahtuma, enkä tiedä mitä tapahtuu kun kuolee, millaista se on ja mitä sen jälkeen. Olenko jossain kummassa tilassa kuoleman jälkeen, näen ja kuulen kaiken, mutta olen kuollut.

Pelkään siis kuolemaa aina vaan enemmän, mitä vanhemmaksi tulen. En halua kuolla! En, vaikka elämäni onkin melko kurjaa ja tapahtumaköyhää.

Tsemppiä sinulle, ymmärrän hyvin sinua.

olen 55v. ja kun on laaja suku niin myötäänsä joku kuolee tai tekee sairaalassa loppuaan, täytyy myöntää että vaikuttaa mielialaan. kun oma lähtö koittaa niin toivon vaan että ei tarvitse kitua pitkiä aikoja. nyt täytyy vaihtaa valoisammat ajatukset päähän! :D, aurinkoista syksyä!

Kuolemanpelko voi johtua siitä että elät haureudessa ym synnissä. Haureelliset eivät peri jumalan valtakuntaa. Jos harrastat esiaviollisia seksiä niin sinulla on kuolemanpelko koska et ole menossa taivaaseen vaan kadotukseen olitpa uskossa tai et

Olen käynyt läheisen kuoleman läpi 3 kertaa. Kuolemaan ei totu. Mitä läheisempi, sen syvemmin riipaisee ikävä. Itsellä ei ole kuolemanpelkoa. Usko on ja luottamus tulevaan ja sen mukana luottamus kaiken tarkoitukseen. Uskon, että minun elinpäiväni on ollut tiedossa jo ennen syntymääni. Jokainen päivä on suuri lahja minkä saa elää, terveys on myös. Itse uskon, että Jumala antaa ihmiselle etsikon ajan, jolloin kutsuu luokseen. Usko tuo turvan ja kuolema on uskovalld voitto. Oman äidin kuolinvuoteella sain vahvistusta siitä, että usko muuttuu näkemiseksi. Vaikka usko ei perustu näkyvään, vaan näkymättömään. Toivon, että kirjoittaja löytäisi sellaisen rauhan, minkä turvin on hyvä ottaa elinpäivät vastaan sellaisina kuin ne tulevat. Kerran on luvassa parempaa, sille, joka sydämenuskossa jaksaa vaeltaa.

Kokeile taikasieniä, ne auttaa kuulemma mm. kuolemanpelkoon. Tämän kertoi joku vakavsti sairas henkilö, joka kaverin kehoituksesta otti pienen sieni tripin ja tämän jälkeen hän ei enään ahdistunut tulevasta kuolemastaan, vaan hyväksyi sen arkisena ja vääjäämättömänä asiana.

Olen itse ollut samanlaisessa tilanteessa, kuin sinä, mutta 30v ja ajatus heräsi, kun opiskelin hoitajaksi ja siinä käsiteltiin saattohoitoa. Sain paniikkikohtauksia ja minun oli koko ajan käveltävä ulkona, kun pelkäsin sydänkohtausta. Arvelin, että jos luhistun maahan, niin ympärillä olevat ihmiset soittavat minulle apua.

Sain kuitenkin rohkeutta ja apua siitä, että uskottelen lääketeollisuuden keksivän lääkkeen, joka lisää elinaikaa vuosisadoiksi ja ajattelin urheilijoita ja muita kuuluisuuksia, jotka ovat ikäisiäni. Haluan olla, kuin he. Lääkkeilläkin oli osuutensa, kuten sillä, että keskityn työhöni ja uskon Jumalan ja Jeesuksen olevan olemassa. Kuoleman jälkeen on elämää.

Rupeen veteleen ranteita auki, kun sain syytteen pikku poikiin sekaantumisesta äskön. Arkkuuni haluun matka eväiks purkin akselivaseliinii, jos sattuis käymään flaksi "silläkin puolella".

Kuolemaankin turtuu jollain tavalla. Kun on läheltä kuollut ihmisiä jo yli 30:n vuoden ajan niin sitä ei pidä enää niin kauheana asiana. Vaikka ikävää se kyllä on. Etenkin silloin kun kyseessä on nuorempia ihmisiä, joilla olisi elämä vielä edessä. Omasta joskus tulevasta kuolemasta olen ajatellut että ei ole kiva kun sitten jää kaikki kesken. Paitsi mikä siinä loppujen lopuksi jää kesken, en ole sitä vielä keksinyt. Kun juttelee ihmisten kanssa kuolemasta niin on aika yllättävää miten samantyylisiä ajatuksia ihmiset pohtivat. Monille se on vaikea aihe puhua, mikä on täysin ymmärrettävää.

Sinä olet kristinuskoa tunnustava pöhlö. Voisitko miettiä asiaa vaikka niin, että ihan ne kaikki olemme vaikka universumin (vaikkapa kuustakin tarkasteltuna) mittakaavassa satunnaisia eliöitä jossain planeetalla. Mikä tekee sinusta niin erityisen, että et hyväksy sitä, että kaikki me kuolemme. Ja juu, hakeudu ammattiauttajalla. Siis jos et oo trolli.

Jos olet uskova eikä ajatus taivaasta auta ja lohduta tilanne on sama kuin jos et haluaisi syntyä, vaan jäädä ahtaaseen kohtuun, koska olet niin tottunut siihen. Tai jos eläisit elämäsi kuumassa saunassa mutta et millään halua jättää saunaa ja lähteä virkistävään, ihanaan mereen.
Niiden jotka eivät ole uskossa on vaikea nähdä elämässä mielekkyyttä, koska he eivät usko kuoleman jälkeiseen elämään. Meille, jotka uskomme totuus on kuten C. S. Lewis sen ilmaisi: elämä täällä on vain kirjan prologi. Ikuisuudessa vasta alkaa ensimmäinen luku.
Toiset sanovat etteivät halua elää ikuisesti. He voivatkin valita: joko elää ikuisesti uskomalla Jeesukseen tai kuolla ikuisesti ylpeydessä ja epäuskossa ja uskon halveksimisessa.

Olen nyt 60 vuotta, joten aikaa on korkeintaan 20 vuotta vielä, en ole koskaan pelännyt kuolemaa, enkä oikein ymmärrä miksi pitäisikään, sehän kuuluu osana tätä luonnonkiertokulkua, en ole myöskään kovinkaan uskovainen, en ateistikaan, joten noista asioista ei ole minulle mitään apua, luulempa että olemme vain osa suurta kokonaisuutta, jostain mikä ylittää käsityskykemme, vähän sama kuin kala-altaassa uiskenteleva kala, joka näkee lasin ja veden läpi vääristyneen maailmansa.

Pitää varmistaa että ei ole luulouskossa, kuten tässä linkissä teologian ylioppilas ja paljon on tämän kaltaisia pappejakin. https://www.youtube.com/watch?v=3SGhaIqDufA

Paras lääke kuolemanpelkoon on toteuttaa Raamatun mukaista elämän tarkoitusta: ETSIÄ JUMALAA. Jeesus nasaretilainen on Jumalan Poika ja Kristus, joka on sovittanut sinun syntisi ja koko syntisen olemuksesi ristin puulla. Ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka uskovat Jumalan oman todistuksen Pojastaan. Ja tämä on se todistus: JUMALA ON ANTANUT MEILLE IANKAIKKISEEN ELÄMÄN, JA TÄMÄ ELÄMÄ ON HÄNEN POJASSANSA. Usko on siis pähkinänkuoressa sen uskomista, mitä Jumala on sanonut Pojastaan. Ei sinun siis itse tarvitse kehittää uskoa jostakin, vaan uskoa Jmalaa.

Miksi te boikotoitte minun tekstejäni? On tässä ketjussa toisetkin saaneet puhua Jeesuksesta. Ei kai ole toimittajan huoneentaulun mukaista tuomita kaikki tekstit, jos yksi on sattunut olemaan poliittisesti epäkorrekti.

Viimeistään 65 vuotiaana alat kyllä toivoo ettet paljon yli 80 halua elääkkään koska sairastat enemmän ja enemmän ja loppu päässä häämöttää myös dementia. Kaikki ei sitä tietenkään mutta yhä useempi kuitenkin, lisääntyvä kansansairaus. Syynä liian helppo elämä, kaikki mietitty valmiiksi, omia aivoja ei tarvi mihinkään. Itse en sinakaan halua elää 80 vanhemmaksi. Yhden dementikon kokeneena ja sitä en halua itselleni saada.

On hyvä että kerrot kuolemanpelostasi, useat ihmiset jossain elämänvaiheessa joutuvat miettimään elämän arvoja. Pienet lapsetkin ja esim kotielämet joutuvat kohtaamaan maapallolla kuolemaa päivittäin ilman pelkoa. Pelkäät tai et kuolema on ainoa johon voit varmasti luottaa. Kertomustasi ja herkkyytäsi voi helposti joku uskonlahko käyttää keppihevosena ja laittaa sinut muuliksi tekemään itselleen töitä ja maksattaa vielä siitä. Luonnosssa vaeltaminen on paras lääke tässä tapauksessa. Näet myös kuoleman luonnollisena tätä kautta. Alkoholin liika juominen aiheuttaa myös tälläistä henkistä yliherkkyyttä, sen läträäminen kannattaa lopettaa kokonaan. Uskonnot sekottavat pääsi , karta niitä niin vältyt myös hourulalta.

Ihan normii, ei tänne oo kukaan jäänyt ikuisesti elämään. Ihmisen elämä loppupelissä aika lyhyt.

Ilmeisesti valtion turvallisuuspalvelu narkkareineen päässy iskeen? Vintti pimeenä ja muisti menny ravintolassa ... ne on vaan niitä vieroitusoireita. Menee ohi.

Ei niitä ole kuin muutama MILJOONA. Ne on niitä "rikollisia". Otan osaa.

CIA = Al-Qaida, MOSSAD = Venäjän oligargia, EU = Kuolema ...
TOTTA SE VAAN ON!

Uskontoon on tyhmää aina vedota. Miks muka uskovat on parempia,? Kaikki kerää vaan omaisuutta ja rahaa mitään muuta ei ajatella. Sitten kun on multaa 2m päällä sillä omaisuudella ei tee mitään. Perilliset vaan tappelee et kuka saa kuinka paljon

Hävittää KOKO SUOMEN VALTION POIS? Ongelma ratkaistu.
Ja maailmassa on RAUHA.

Suomessa nimittäin sairastuu IHAN KAIKKI! Valtion tapa hävittää ihmisiä pois.

Sitä ei itseasiassa voi oikein YMMÄRTÄÄ, että miksi SUOMI on yleensä YK:ssa????
Huumekauppaa, paritusta, murhia ... ihan VALTION VOIMIN.
Ne vaan näyttää "onnettomuuksilta" .... kuka hukkuu huumattuna, kuka saa sydärin, kuka palaa kotiinsa... ihan poliisi asialla.

Hei. Tämä pompsahti eteen kun katsoin uutis-sivuja. Ainoa keino on vain luottaa Jumalan sanaan, jossa Hän lupaa meille iankaikkisen elämän. Kun tulin uskoon toivoin kuolevani ja pääseväni heti Jeesuksen luo. Pyydä rukousta puolestasi, että Jumala itse hälventää pelkosi ja auttaa Sinua olemaan valmiina, kun on kuoleman hetki. Sinua siunata tahdon.

Oon itse 18-vuotias ja mulla on jo nyt ihan sama ongelma. Pelottaa se ajatus, että vaikka mitä voi tässä elämässä jättää tekemättä tai siirtää myöhemmäksi, niin kuolemaa ei voi skipata. Sitä on yksin omassa kehossaan kun se tapahtuu. Ja se tapahtuu jokaselle meistä. Yritän opetella käsittelemään asiaa, mutta voin kertoa, etten ole vieläkään päässyt eroon pelostani. Joten tiedä vaan että meitä on muitakin täällä! <3

Uskon, että kuolemassa "minä" lakkaa olemasta. Joka yö nukkuessa tuo tarkkailija/kokija/puhuja häviää vähäksi aikaa, joten kai meillä on aavistus siitä, millaista on ollut kuollut. Se ei tunnu miltään, koska ei ole enää ketään, joka tuntisi, mutta se onkin juuri se pelottava asia. Meillä ei ole kokemusta muusta. Minä perustuu siihen, että on olemassa muistikuva "taustahöpöttäjästä", joka on ollut pääsi sisällä niin kauan kuin kokemuspohjaa löytyy. Olen päättynyt siihen, että kuoleman ajatusta on mahdoton käsittää. Se on samaa sarjaa avaruuden mittasuhteiden kanssa. Elämästä jää jotain pois, jos sitä ei ota ollenkaan huomioon, mutta niin käy myös siinä tapauksessa jos kuolemanpelko lamaannuttaa täysin. Omat keinoni kuolemanpelkoa vastaan ovat itselle tärkeiden ihmisten kanssa elämän jakaminen ja ...puiden istutus!:)

Tilastotieteellisesti on täysin mahdotonta että maailmankaikkeus olisi syntynyt sattumalta. Tilastollisen todennäköisyyden mukaan on täysin mahdotonta sellainen triljoonien saumattomasti yhteensopivien "sattumien" joukko, mikä edellyttää nykyisenkaltaista elämää maapallollamme ja koko kosmoksessa.
Mitä enemmän tiede paljastaa uusia asioita luonnontieteessä ja fysiikassa, biologiassa, sitä enemmän paljastuu huikasevan monimutkaisia rakenteita ja vaikutussuhteita yksinomaan pienessä pahaisessa bakteerissakin, saati ihmisessä. Olen täysin vakuuttunut siitä että on olemassa korkeampi voima, Luoja, Kaikkeiden Kuningas, jonka kädestä on elämä lähtenyt.

Henki palaa kuolemassa lähettäjälleen, ei ihmisen sielu mihinkään katoa, eihän energiakaan maailmasta minnekään häviä.

Tilastollisen todennäköisyyden mukaan evoluutiossa olisi pitänyt syntyä toisiinsa yhteensopivien systeemeiden lisäksi triljoonittain "maanantaikappaleita", eli ominaisuuksia jotka eivät sopisi toisten eliöiden ja elämänmuotojen kanssa millään lailla yksiin, vaan torppaisivat kehityksen.

On biljoona kertaa todennäköisempää että maapallo olisi jäänyt elottomaksi möhkäleeksi kuin että täällä kuhisee niin monimuotoista elämää, ettei tiedemiehet ole saaneet siitä vielä puoliakaan selvitettyä.

Koko huimaisevasta äärettömästä kosmoksesta puhumattakaan!

Raamatun luomiskertomusta ei ole luettava kirjaimellisesti, vaan kuvaannollisesti, kuitenkin järjestys: meriltä maalle, on sama kuin evoluutioteoriassa, ja aikamäärät ovat tietenkin kuvaannollisia.

En siis kiistä evoluutioteoriaa, vaan uskon että evuluution takana on ohjaaja, Luoja.

Kuolemanpelko on Jumalan kutsu, toki muitakin tapoja Hänellä on. Jumala ei ole kaukana kenestäkään meistä, Hän kutsuu kaksi tai kolme kertaa ja jos ihminen hylkää Hänet, niin Hän lähtee pois, eikä palaa milloinkaan. Sellainen ihminen on kovettanut itsensä, eli paatunut ja on matkalla alas Tuonelaan, jossa hän odottaa Tuomiopäivää.

Jeesus sanoi asiasta näin:

Lukas 16 luku ja 19 - 31 Wärssyt.

19. Oli yksi rikas mies, joka waatetti itsensä purpuralla ja kalliilla liina waatteella, ja eli joka päiwä ilossa herkullisesti.
20. Oli myös kerjääjä, nimeltä Latsarus, joka makasi hänen owensa edessä täynnänsä paisumia,
21. ja pyysi rawittaa niistä muruista, jotka rikkaan pöydältä putosiwat; mutta koirat myös tuliwat ja nuoliwat hänen paisumansa.
22. Niin tapahtui, että kerjääjä kuoli ja wietiin enkeleiltä Abrahamin helmaan: niin kuoli myös rikas ja haudattiin.
23. Ja kuin hän Helwetissä waiwassa oli, nosti hän silmänsä ja näki Abrahamin taampana ja Latsaruksen hänen helmassansa.
24. Ja hän huusi, sanoen: isä Abraham, armahda minun päälleni ja lähetä Latsarus kastamaan sormensa pää weteen, että hän jäähdyttäis minun kieleni; sillä minä kowin waiwataan tässä liekissä.
25. Niin sanoi Abraham: poikani, muista, että sinä sait sinun hywääs elämässäs, niin myös Latsarus pahaa. Mutta nyt hän lohdutetaan, ja sinä waiwataan.
26. Ja paitsi kaikkea näitä on meidän ja teidän wälillä suuri juopa kiinnitetty, että ne jotka tahtowat täältä sinne teidän tykönne mennä, ei he woi, eikä sieltä tännekään tulla.
27. Niin hän sanoi: minä rukoilen siis sinua, isä, ettäs lähetät hänen minun isäni kotoon:
28. Sillä minulla on wiisi weljeä, todistamaan heille, ettei hekin tulisi tähän waiwan sijaan.
29. Sanoi hänelle Abraham: HEILLÄ ON MOSES JA PROFEETAT: KUULKOOT NIITÄ.
30 Mutta hän sanoi: ei, isä Abraham: waan jos joku kuolleista menis heidän tykönsä, niin he parannuksen tekisiwät.
31. Hän sanoi hänelle: ellei he Mosesta ja prophetaita kuule, niin ei he myös usko, jos joku kuolleista nousis ylös.

Ja

Luukas 12 luku ja 16 - 21.

16. Niin Hän sanoi heille wertauksen, sanoen: yhden rikkaan miehen maa kaswoi hyWin.
17. Ja hän ajatteli itsellänsä ja sanoi: mitä minä teen, ettei minulla ole, kuhunka minä kokoon eloni?
18. Ja sanoi: sen minä teen: minä maahan jaotan aittani, ja rakennan suuremmat, ja kokoon sinne kaiken tuloni ja hywyyteni.
19. Ja sanon sielulleni: sielu, sinulla on pantu paljon hywyyttä moneksi wuodeksi: lepää, syö, juo, riemuitse.
20. Mutta Jumala sanoi hänelle: sinä tyhmä! tänä yönä sinun sielus sinulta pois otetaan: kuka ne sitte saa, joita sinä walmistanut olet?
21. Niin myös se, joka itsellensä tawaraa kokoo, ja ei ole rikas Jumalassa.

Herramme Jeesus Kristuksen tulemus on hyvin lähellä, Hän tulee silloin kuin Häntä vähiten odotetaan.

Luukas 17 Luku 23 - 24 wärssy.

23. Ja he sanowat teille: katso tässä, katso siellä: älkää menkö ulos, älkääkä seuratko.
24. Sillä niinkuin pitkäisen tuli taiwaan alla leimahtaa ja paistaa kaikkein päälle, mitkä taiwaan alla owat, niin on myös Ihmisen Poika päiwänänsä olewa.

ja

34. Minä sanon teille: sinä yönä owat kaksi yhdellä wuoteella, yksi otetaan ylös, ja toinen jätetään.
35. Kaksi ynnä jauhawat: yksi otetaan ylös, ja toinen jätetään.
36. Kaksi owat kedolla: yksi otetaan ylös, ja toinen jätetään.

Planeettamme on pallo 34. on yö, 35. on aamu ja 36. on päivä samalla sekunnilla, kun tapahtuu ylöstempaus, ja se on lähellä ja syvä järkytys monelle, monille se tulee täytenä yllätyksenä. Voi niitä kristittyjä jotka jäävät tänne, silloin koko maailma on kaaoksessa, kirkot, rukoushuoneet täyttyvät itkevistä ihmisistä. Ilmestyskirjan ennustukset alkavat täyttyä, silloin on oleva vain 7 vuotta, kun kaikki tapahtuvat sinä aikana.

Silloin ilmestyvät Antikristus ja väärä profeetta, nämä jakavat ihmiskunnan kahtia. Kaikki ne jotka ottavat hänen lukunsa 666 ja hänen merkkinsä käteen tai otsaan saavat ostaa ja myydä, mutta sairastuvat hyvin pahaan paisetautiin ja joutuvat Antikristuksen ja Väärän profeetan mukana Helvettiin. Kaikki ne jotka eivät ota sen lukua tai sen merkkiä teloitetaan.

Jumalan armo ja rauha olkoon teidän kanssanne Jeesuksessa Kristuksessa joka maksoi syntimme Hengellään ja Pyhällä Verellään, että meillä rauha olisi. Tule sellaisena kuin olet rukouksessa Jeesuksen tykö, Hän ei heitä sinua pois. Tee parannus, tunnusta kaikki syntisi ja hylkää ne, niin saat armon ja sinun syntisi Jeesuksen Kristuksen mittaamattoman kallis Veri pesee pois niin sinä uudesti synnyt Jumalan lapseksi Hänen Kuningaskuntaan ja Taivaan Isä pitää sinusta huolen, Hän antaa sinulle kaiken mitä tarvitset elääksesi, sinun ei tarvi huolehtia siitä mitä syöt, mitä juot, missä asut etc.

Pyhä Biblia on sinun henkesi, sielusi ruoka ja juoma, kun luet sitä ja ole siinä toimessa sitten ahkera. Anna siis elämäsi Jeesukselle Kristukselle, älä missään tapauksessa jätä sitä huomiseen, mistä tiedät huomisen, pahimmassa tapauksessa alat kovettumaan, Jumalan sanalle olet kuuro ja olet pelastuksen ulkopuolella.

Kuoleman pelko johtuu siita, etta ihminen tunnistaa sen, ettei hanen asiansa ole ylospain kunnossa, eika ole valmis kohtaamaan kuolemaa. Raamattu, niin halveksittu kirja kuin se onkin, on vastaus. Sielta loytyy syntiemme sovittaja Jeesus. Kun vain Hanen sovitustyonsa otamme kohdallemme, meilla ei ole pelattavaa elamassa eika kuolemassa.

Haluan kertoa sinulle, että tuo kuoleman pelko iski minuunkin kesken työpäivän.
Tiedän, että joskus kuolen, mutta myös tiesin, että on olemassa elämää kuoleman jälkeen. Sekin tieto, että joutuisin kadotukseen syntielämäni vuoksi, joten päätin kesken työpäivän, että haluan saada syntini anteeksi, joten soitin seurakuntaan ja oma rippipappini otti minut vastaan. Sain synnit anteeksi Jeesuksen Kristuksen nimessä ja veressä. Voi sitä iloa ja keveyttä kun lähdin sieltä. Olen myös kasvanut uskon elämässäni ja Raamatun sana on minulle elävä ja nyt tiedän, että jokainen päivä saan jättää syntini Jeesuksen ristin juurelle, eikä ole enää kuoleman pelkoa, sillä tiedän että iäisyys taivaassa odottaa. Tätä toivon sinullekin🙏

Satuin eksymään tänne vaikka nuori olenkin. Vasta 29-vuotias, mutta minulla on ollut kuolemanpelko jo 10-vuotta. Kärsin voimakkaista kivuista ja väsymyksestä, alkuun kun ongelmat alkoivat olin varma, että noutaja tulee nopeasti ja pelkäsin aivan hemmetisti, jossain kohtaa sitten jo toivoin että se noutaja tulisi. Nyt olen todennut että ei täältä säällisessä ajassa pääse vaikka millä vaivoilla on siunattu.

Meidän on kuoltava. Mutta jos omistamme uskolla Kristuksen sovitustyön, saamme siirtyä parempaan:

http://www.suviseurat.fi/2013/media/saarnat/20130630_1845_Tapani_Tolli_fi.mp3

Sanoit, ettet usko kuolemanrajakokemuksiin. Itse kävin rajan takana vähän yli kolmikymppisenä. Sain olla hetken Jeesuksen kanssa ja se rakkaus, mikä Hänestä säteili, oli niin vahva, että se vei pois kaiken kuolemanpelon. Olo oli kuin Paavalilla, muistaakseni Filippiläiskirjeessä, missä hän sanoi, että haluaisi jo lähteä tältä parempaan, mutta muiden ihmisten takia on parempi, että hän on vielä täällä. Erään ystävän hautakivessä on teksti "Olen Jeesuksen luona". Ymmärrän hyvin nuo hänen valitsemansa sanat. Eli Jeesuksen sovitustyöhön uskovalla ihmisellä, joka haluaa seurata Häntä jo täällä maan päällä, ei totisesti ole mitään pelättävää taivaassa. Rakkaimpamme luoksehan silloin pääsemme.

Miksi uskonto sotketaan joka paikkaan. Ihan outoa. Ihan hyvä elää elämänsä ja olla osa suurta evoluutioketjua. Ei sille mitään selitystä tarvita. Kauheaa olisi kuitenkin kuolla ja herätä jossain uskovaisten taivaassa. Missä joutuisi talsimaan just leikattua nurmea hamaan tappiin asti. Ei hemskutti. Jo se ajatus saa elämän halun hetkessä takaisin, jos se meinaa olla hukassa. Niin karsea on uskonnon lupaama ikuinen elämä harppua soitellen ja pitkässä kauhtanassa istuskellen jossain imelässä puutarhassa. Huh, huh.

Itse ajattelen että jos elää faktojen mukaan, voi tehdä parempia päätöksiä elämässään oman ja muiden (todellisen) hyvinvoinnin kannalta.

Minusta on ihmeellistä että jollakin iskee tajuntaan vasta 40 vuotiaana kuolevaisuus.
Ei siinä toki mitään väärää ole, en yritä mollata. Kaikilla on parasta ennen päiväys ja se on hyvin todellinen. Yhtä todellinen kuin syntymä. Toki se kuolema on niin suuri asia että meillä on mielessä puskurikerroksia, ettei se kovin iske tajuntaan. Joskus se pääsee kuitenkin iskemään voimalla. Kuolemaa pelottavampi ajatus, jos sen osaa kuvitella, on (en tiedä pitäisikö tätä sanoa) ikuisuus. Ikuisuus ajallisella mielellä ajateltuna, eli loputon loputtomuus joka kertautuu loputtomiin, eikä siis IKINÄ lopu. Ajattelin tätä joskus 4 vuotiaana suihkussa ja nyt olen palauttanut mieleen että mikä tunne siitä tulee, ja se on pelottavampi kuin kuolema. Nimittäin jos olemmekin olemassa ikuisesti, ja elämä on vain harhautusta siitä kauheasta todellisuudesta, että emme koskaan lakkaa, IKINÄ olemasta... Mutta tämä on vain mielen temppuja ja mieli on täysi kummitusluola. Astuvaa vain ulos mielestänne auringonpaisteeseen :)

En ole pelännyt kuolemaa lainkaan enää sen jälkeen kun menetin nopeassa ajassa rakkaani silmieni edessä. Se oli ihan rauhallinen tapahtuma. Sanoin hänelle hiljaa että "kulta nuku pois, me nähdään vielä, Hyvää Yötä" niinkuin aina toisillemme sanoimme kun menimme nukkumaan. "Hyvää Yötä kulta". Hän vain hiljaa henkäisi pari kertaa ja kolmatta ei tullutkaan.
Näin sen jälkeen toisen läheiseni, isän tekemässä kuolemaa. Myös sekin nopea asia. Syöpä joka oli aggressiivinen. Sanoin hänelle edellisenä iltana "Iskä kulta, älä pelkää". Jotenkin tiesin että isä kuolee pian, ellei seuraavana yönä. Minulle soitettiin aamulla että rakas isä oli nukkunut pois. Onneksi sai kipulääkkeitä ettei tarvinnut kärsiä, siitä olen varma.
Olen töissä vanhusten kanssa ja nähnyt kuolemaa. Tietysti vanhat ihmiset ja tiedossa oleva sairaus tavallaan valmistavat itseään kohtaamaan että se tuttu ja ihana mummu tai pappa voi olla huomenna toisessa maailmassa. Mutta itselleni kuolema ei ole ikinä ns. läpihuutojuttu. Olen viettänyt aikaa heidän kanssaan esim. kotona ja sitten vanhainkodissa, tuttu mummu tai pappa. Olen itkenyt töissä itsekseni.
Mutta kuolema ei ole pelottava. Ihminen vain...nukkuu ja se, että sanotaan, että rypyt ja kaikki huoli katoaa kasvoilta, voi hyvinkin pitää paikkansa. Minusta se rauha, mitä juuri kuollut elää kasvoillaan on todella kaunista. Ei voi verrata ns. elävän ihmisen nukkuessa.

Kuolemaa ei tarvitse pelätä.

Minulla ei ole aikaa ajatella kuolemaa. Sain lapseni vasta reilusti yli kolmekymppisenä, viimeisen nelikymppisenä. Se on ollut tehokas keino irrottautua kuoleman ajatuksista. Kodin, työn, harrastusten, ystävien ja mökkeilyn lisäksi muuhun ei enää aika riitä. Kun täyttää elämän itselleen tärkeillä asioilla, voi olla tyytyväinen jo elettyyn elämään ja ajatella rauhassa myös toivottavasti myöhään tapahtuvaa luonnollista poistumaa.

Raamattuhan kuolemanpelkoasiankin selittää täydellisesti. Mistä sai alkunsa pelko, häpeä, valehtelu jne? Alussahan oli kaikki hyvin, mutta syntiinlankeemus toi ihmiselle mm. pelon ja häpeän ja kuoleman. Ihmiset ja muu luomakunta kärsii nyt tästä väärästä valinnasta pahemman kerran. Jokaiseen ihmiseen on synti periytynyt. Kukaan ei ole täydellinen. Inhimillisesti voi uskovakin kuolemaa pelätä, mutta ei todellakaan sen lopullisuutta. Kuolema on Jeesuksen toimesta voitettu ja näiden muutamien täällä elettyjen vuosikymmenten jälkeen alkaa Jeesuksen sovitustyöhön turvaaville ikuinen autuus ja onni. Ihminen on ikuisuusolento ja ruumiin kuoleman jälkeen henki irtaantuu ruumiista ja ikuisuus vietetään joko helvetissä tulissa kärvistellen tai taivaan riemuissa iloiten sen mukaan miten Jumalan valmistamaan pelastustiehen suhtautuu. Hän ei pakota ketään yhteyteensä. Ihminen saa tehdä oman valinnan: taivas vai helvetti. Luulisi olevan helppo valinta, mutta sitähän se ei ylpeälle ihmiselle ole.

Tämä varmaan saa alasnuolia, mutta itsellä paniikkihäiriö ja masennus ilmenee lamaannuttavalla kuolemanpelolla. Se estää normaalin elämän, kun aina havahtuu siihen että "voi ei, mä kuolen ja jää vaan tyhjyys". Itsellä masennuslääkkeet vievät ajatukset pois viikoissa ja kykenen sitten taas normaaliin elämään. Suosittelen terapiaa ja yhteydenottoa terveydenhuoltoon, jos asia pääsee vaikuttamaan jo päivittäiseen elämään. Usko pois, asia on hoidettavissa ja pystyy sitten taas elämään normaalisti ja nauttimaan. Joku joskus sanoi: hyvänkin elämän voi pilata kuolemanpelko.

Elämä on, kun jännitys on sitä suurempaa. Että tällanen tapaus.

En ajatellut tulevaa kuolemaani koskaan ennen kuin nelikymppisenä. Sen jälkeen joka päivä.

Mulla alkoi kuolemanpelko 20 vuotiaana. Aloin saamaan ahdistuskohtauksia ja huusin. Sitten nukkumaanmennessä joka yö tajusin että kuolen joku päivä ja aloin huutamaan ja hakkaamaan tuoleja ja muita kalusteita.
Nyt päälle 30 vuotiaana en enää hakkaa mitään mutta saan melkein joka yö ahdistuskohtauksen. Nousen sängystä ylös ja vaeltelen sinne tänne hetken talossa ja tuntuu ettei saa happea ja sydän hakkaa miljoonaa. Se on kauhea hetki.
Apua en ole kehdannut hakea. Pitäisikö? Onko tähän mitään apua edes?

Katso haastattelu iankaikkisen elämän todellisuudesta:
https://www.tv7.fi/arkki/heratysliikehdinta/aki-ja-niina-liimatainen-osa-1-2_p76749/

https://www.tv7.fi/arkki/heratysliikehdinta/aki-ja-niina-liimatainen-osa-2-2_p76750/

-Sinua varten

mä oon 14 ja mua on kauheesti alkanu ahistaa kuolema:( pelkään kuolemaa ihan hirveesti

Kuolemaa ei pidä pelätä se pitää ottaa vastaan ku se tulee sillon se on pakko pääte pysäkki tuli ei voi tehä mitään asialle ajatus on tietenki pelottava mutta mitä vähemmän sitä ajattelee sitä vähemmän se pelottavalta tuntuu

Kannattaa muistaa, että kaikista meidän uskonnollisista opetuksista on poistettu uudelleensyntämä. Miksihän? Haluaako jokin taho, että ihmiset pelkäävät? En kuulu kirkkoon. Isäni kuoli vuonna -96 ja tuli kuukauden päästä siitä uneeni kertomaan. että kaikki mitä meille on opetettu on valhetta. En kiinnittänyt sen suurempaa huomiota, vaikka hän näyttikin jotain elämän jatkumisesta. Vasta 2017-18 sarja tapahtumia selvensi minulle, mitä oikeasti maailmassa oli tapahtumassa. Onneksi niistä mahdollisista linjoista putosi vähitellen kauheimmat pois ja olemme tällä hetkellä hyvinkin positiivisessa aikajanassa. Vaikka valtavia mullistuksia tulee tapahtumaan tässäkin kuussa.
Huomasitteko, että Kiinan Tiaman-aukiolle laskeutui Musta Joutsen äskettäin?
Tuo tapahtumasarja jonka koin, sisälsi myös tiedon, mitä kuolema oikeastaan merkitsee: paluuta lähteelle ja mahdollista "kulkuneuvon" vaihtoa, jos haluaa palata takaisin tähän maailmaan. Mitä siinä on pelättävää? Sehän merkitseen vain positiivista muutosta ja uutta alkua.

Me olemme tietoisia tietoisuudesta ja se voi aiheuttaa ongelmia tai epämiellyttäviä ajatuksia kuten kuolemanpelkoa, muun muuassa.

Otetaas matematiikka jälleen avuksi. V.2019 kirjoittaja kertoo olevansa 40 vuotias. Väitän, että viestiketjun aloittaja on syntynyt 1940 luvun alkupuolella.
Hän on täyttänyt 40v. 1980 luvulla.

Matematiikka ei siis ole ihan hallussa!

Kuolemanpelkoa hän voi silti kokea. Toisaalta 80 vuotta on riittävän pitkä aika sopeutua siihen faktaan, että elämänkaari on jo ohittanut kirjoittajalla alkuillan.

Olen nyt 50:n korvilla katsellut tulevaisuuteni lyhyyttä jo jokusen vuoden, ja huomaan että tunnen, miten kuolema kolkuttelee ovella, kun tunnen vanhuuden jo iskeneen.

Kyseinen vanhuuden tunne yhdessä näköalattomuuden kanssa saa luovuttamaan, ja hyväksymään, ja jäljellä on vain loppuelämä, ja sen tuomat keholliset ja mielelliset ongelmat.

Vanhempani ovat jo kuolleet melko kauan sitten, ja kun näin sen matkan siihen, jossa he olivat vielä elossa, huomasin ja tiedostin, miten kauan he ovat olleet olemattomuudessa, ja miten sillä mitä he ovat ajatelleet, tehneet, ja miten mun suhde jne. on ollut heihin, niin niillä ei ole enää mitään merkitystä; vain kaikkien elossa ollessa, sillä oli merkitystä.

Suhtellisuudella katsottuna, kaikella sellaisella on vähän merkitystä. Oikeastaan kukaan ei heitä enää muista, että se elämänsä merkityksettömyys näyttäytyy täytenä tyhjyytenä; kun vertaa heidän elämäänsä, ajatuksiaan, tekemisiään, ja nyt se on kaikki ollut kadonneena jo pitkään.

Sitä on elämä ja kuolema, ja oma elämäni vetelee loppumatkaa, kuin hidastetussa filmissä, ja matelen sen matkan, tehden asioita, joita enemmän tai vähemmän täytyy tehdä elämänsä laadun vuoksi, ja nautin jonkin verran useammasta asiasta sinä ohessa, ja sitä tää elämä nyt on, ja vaikeuksia edessä enenevässä määrin tässä jatkuvasti heikentyvässä kehossa ja mielessä; edessä ollen kaikkea ikävää, enemmän tai vähemmän tuskallista ja kivuliastakin, tuuristansa riippuen.

Ja se on se lopputie, jota kuljetaan näköalattomuuden maisemissa, ja sitten kun on kuolema jo melko lähellä, niin se elämä oli siinä, ja on tyytyväinen, että tämä kuolemanprosessi, huonommassa ja huonommassa kehossa viimein pättyy, ja sitten on vain olemattomuus, kuin ei olisi koskaan ollutkaan olemassa; vain tässä pienessä pätkässä olemassaoloa, jonka sisällön näkee, jossa itse on kuin rupuinen kasvi, joka elää pienen aikansa ja sitten kuolee. Eläminen, vanhentuminen, olemattomuus.

Sinulla on aivan samanlaisia mietteitä, kuin minulla. Olen miettinyt paljon juuri sitä mitä tapahtuu, kun kuolen ja se tuo suurta ahdistusta, joka välillä jopa haittaa arkea.

Sanoit uskovasi. Taivaassa elämäsi jatkuu silloin kirkastetussa ruumiissa,tunnet rakkaasi ja synti on poissa. Siellä on kaikki se,mistä Raamattu kertoo.Ja se syntiin lankeemuksen luonto,josta täällä kärsimme.on poissa. Jaksa siis kilvoitella,anoa Ylhäältä voimaa,lue Raamattua.

Älä stressaa. Kuuntele tämä:

https://open.spotify.com/track/77Q6l3Riwgq8RtXlcZnnkJ?si=ABUtli0xR42UF__nptKKhw&utm_source=copy-link

On heittäydyttävä vain Jeesuksen hankkiman sovituksen turvaan. Itse ei voi muuta kuin tunnustaa Jumalalle syntinsä ja Raamatun Sanasta Hän vastaa ,tai rukouksessa. Veri riittää sinun syntiesi sovitukseksi. Jos olet kylmennyt, ano Häneltä apua,muuta et voi. Ei kenenkään ihmisen elämä olehelppoa täällä,mutta sama mahdollisuus on pelastukseen silläkin,joka ensimmäisen kerran uskaltautuu Herran luo.
. Ota 1930- luvun tai vanhempi Raamattu käteesi ja lue. Ei matkanteko tässä maailmassa kenelläkään uskovallakaan ole mahtavaa,mutta Kutsuja on uskollinen. Samoin myös vastaanottaa sen "syntisen pakanan", joka haluaa tulla luokseen,kutsuttuna.

Ei kuolemaa kannata pelätä. Lyhyesti tämä elämä täällä maapallolla. Sielu on tehnyt sopimuksen tästä elämästä jossa kaikki tärkeät tapahtumat on etukäteen kerrottu ja sinä olet hyväksynyt ne. Sinun tarkoitus tässä elämässä on rikastaa omaa sielua opeilla ja kokemuksilla, rakastaa ihmisiä, auttaa ihmisiä ja ns sielun kumppaneita joiden kanssa olet sopimuksen tehnyt. Ja paljon muuta mutta pidetään tämä nyt lyhyenä. Läheisin kuolemat ja muut tapahtumat ovat samalla tavalla sovittuja.

Kaikella on siis tarkoituksensa ja siitä on opittava. Kun sitten sinun aika koittaa, tuli se sitten nopeasti tai vaikka pitkän sairauden päätteeksi, kuolet ja sielusi palaa taivaaseen. Pidetään se nk. life review, mitä kaikkea olet tehnyt tai jättänyt tekemättä, miltä muista tuntui ne ratkaisut ja teot mitä heille teit.

Kaikki teidän edesmenneet sukulaiset tuttavat ovat teidän lähellä täällä maan päällä.

Tapaat taivaassa edesmenneet vanhempasi jopa rakkaat lemmikkisi. Siellä sinulla on monenlaisia mahdollisuuksia, auttaa ja olla myös läsnä täällä maan päällä.

Eli älkää pelätkö kuolemaa. Se on yhtä luonnollista kuin syntymä. Epäilen että moni pelkää kuolemaa jos siihen liittyy sairauksia tms. Kuitenkin tästäkin elämästä selvitään!

Mitä pelkäät kuolemassa?
Kipua vai mitä tapahtuu kun kuolema tulee?
Olen työni puolesta nähnyt kuolemaa ja voin vakuuttaa, että kaikki ovat rauhallisesti nukkuneet pois.
En pelkää kuolemaa, se on vain ihminen, joka nukkuu pois ja se rauha, joka heidän kasvoillaan on..

koodilla 3SNMXD5 4,00 € Wolt-krediittejä jokaista 3 ensimmäistä tilaustasi kohden kannattaa hyödyntää

Tämä juttu, tuttu juttu. Itselleni elämän rajallisuuden käsittäminen iski about 46 vuotiaana, silloin kävin todella itseni kanssa nämä 'joskus myöhemmin' keskustelut mm. jumalan olemassaolosta ja kuoleman jälkeisestä elämästä, ahdistuen siitä että eihän siellä ylhäällä ketään kotona ollutkaan.

No, siinähän heitti fundamentaalit häränpyllyä, ja kunnon masennus, jossa merkitykset katosivat elämästä. Nousu alkoi kun ymmärsin että itse sieltä suosta on noustava, ja asioille on itse annettava merkitys.

Ihmisarvo = 1, siitä minä sen merkityksen lähdin rakentamaan, merkityksettömään maailmaan, siitä johtaen tasa-arvon, oikeudenmukaisuuden jne.. Ja merkitykselliseksi koin myös sen, että jos - ja kun - elämä on meille kaikille ainutkertaista ja rajallista, toisen maanpäällisen matkan rajoittaminen, haittaaminen, kiusaaminen, estäminen ilman painavaa perustetta on oikeudetonta. Eli älä loukkaa ehdoin tahdoin, älä kiusaa jne.

Yritä elää hyvä elämä. Sellainen että aamuisin vessan peilistä vastaan katsoo kaveri, jolle voit nyökätä hyväksyvästi.

Kieltäminen, viha, kaupankäynti, masennus ja hyväksyminen. Surun vaiheet. Suret nyt sitä että kuolet.. Tuttu juttu, sanoo nimim. vaiheessa 'hyväksyminen' elävä.

"vitutus on otettava kokonaan
silloin kun vituttaa" - Ismo Alanko, Vittu kun vituttaa.

Hei tätä ketjua tuskin enää tsekataan, niin kirjoitan tämän enemmän vain itselleni; asia pitää surra ja vaikka se tuntuu ihan tyhmältä niin aika parantaa tämänkin. Itse kärsin tästä samaisesta vaivasta jo kolmatta vuotta, ja välillä koko asiaa ei edes muista ja joskus se hiipii takaisin. Mahaa kouristaa, oksettaa, ajatukset eivät kulje. Eniten ehkä pelottaa ajatus että pitää haudata joskus joku omista. Mutta surra pitää ja voi ! Itse koitan ajatella, että jos minäkin menen, niin kaikkien muidenkin on pakko : Dd suosittelen myös lukemaan asiasta, the worm at the core tulee ensimmäisenä mieleen..
tsemppiä kaikille tästä asiasta kärsiville !

Kiitä siitä itseäsi.

Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta.
Minä olin nuorena laivakokki, ja joskus kuolema tuli mieleeni, kun oli palohälytys' Laiva oli tankkeri, moderni. Hälytyksessä ovien mangeetit tippuivat kilisten ja ovet menivät kiinni. Se lisäsi aavemaisuutta, kun kaikki näytti erilaiselta. Tiesi, että jos nyt on tosi kyseessä, pelastuminen ei ole varmaa, vaikka on pelastusveneet.
Toisen kerran ajoin pyörällä Jämijärvellä ,ja auto ajoi tosi lujaa. Luulin ehtiväni tien toiselle puolelle, mutta en ehtinyt. Viime hetkessä sain pyöräni käännettyä takaisin. Silloin kouraisi kuoleman pelko. Ehkä se pelko oli siksi voimakas, kun ajattelee jäävänsä auton alle.
Tällä toisella kerralla olin jo uskossa. Se on kyllä perustavaa laatua oleva asia kuolemanpelkoon. En koe kuoleman pelkoa, mutta sitä kylläkin, jos olisi joku kamala , mihin kuolisi. Olin äitini kuolinvuoteen vieressä. Hänet oli laitettu letkuihin. Suuri kasvi oli leikattu, mutta ei hän siitä toipunut. Ajattelin, onko hänellä vaikea hengittää.
Ala rukoilla Jeesusta Kristusta. Jos olet tosissasi, ja haluat luovuttaa elämäsi Hänelle, Hän kuulee ja ottaa kaikki vastaan, jotka tulevat.

En minä hyväksy ajatusta että elämä loppuu joskus. En vain pysty.

Elämä loppuu kehossa ihan varmasti,kun se on rajallinen.Mutta sinua on kaksi,keho ja sanotaan sitä sieluksi,energiaksi.
Ei tää siihe lopu,sen kehollisen kuoleman jälkeen näet paljon..
Tämä matka on vain oppimatka sinulle kuin meille.