Hakkarainen kiisti ilmastonmuutoksen!

Perussuomalaisten europarlamentaarikko Teuvo Hakkarainen nostatti kulmakarvoja parlamentin ympäristövaliokunnassa vähättelemällä ihmisen vaikutusta ilmastonmuutokseen.

Hakkarainen kiisti valiokunnassa vahvan tieteellisen näytön siitä, että ihminen on toimillaan aiheuttanut ilmaston lämpenemistä.

– Emme elä mitenkään poikkeuksellista aikaa, vaikka aiheesta on tehty uusi uskonto, jonka arvostelu on melkein pyhäinhäväistys, Hakkarainen sanoi suomeksi.

Hän lähetti sanomisistaan myöhemmin myös tiedotteen medialle. Valiokunnan kokouksessa avustaja Maria Sainio istui hänen takanaan.

Valiokunnassa oli käynnissä ympäristöministeri Krista Mikkosen (vihr.) kuuleminen, koska hän esitteli Suomen puheenjohtajakauden ohjelmaa. Lukuisat ministerit vierailevat tällä viikolla parlamentin valiokunnissa samasta syystä.

Mikkonen sanoi tilaisuuden jälkeen toimittajille, että Hakkarainen oli näkemyksensä kanssa aika yksin.

– Meillä on vahva tieteellinen konsensus siitä, että ihmisen toiminta on aiheuttanut ilmastonmuutosta ja tiedetään, että hiilidioksidin määrä ilmakehässä on lisääntynyt nopeasti hyvin nopealla aikavälillä ihmisen toiminnan takia.

Hakkarainen on ympäristövaliokunnan jäsen. Valiokunnan toimialaan kuuluu ympäristöpolitiikka, ympäristönsuojelu, kansanterveys ja elintarvikkeiden turvallisuus. Ympäristöpolitiikan alla juuri ilmastonmuutos on yksi keskeisistä valiokunnan vastuualueista.

Suomalaisista mepeistä valiokunnassa istuvat myös Silvia Modig (vas.) ja Nils Torvalds (r.) sekä varalla Ville Niinistö (vihr.) ja Sirpa Pietikäinen (kok.).
STT
24<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Hakkarainen pilaa mölinöillään Suomen mainetta. Jos Belgiassa viljellään nauriita, miehelle nauravat naurismaan aidatkin.

Äänestä

Teuvo Hakkarainen oli täysin oikeassa,sillä mitään ilmastonmuutosta ei ole tapahtunut ihmisen toimesta vaan tutkimusten mukaan ilmasto on kautta aikain muuttunut vähitellen,mutta viherpiiperöt ovat täälä Suomessa saaneet vaarallisen paljon ääntään kuuluville samoin koko euroopan unionissa vaikka toistavat samaa viherpuppuaan vuodesta toiseen eivät he koskaan osaa perustella väitteitään,Se yhdistääkin vihreitä ja eu mielisiä kummatkin yhtä tyhjän kanssa.

1Äänestä
  • Hakkarainen väittää tyhmyydessään tutkimuksia vastaan.

    Ympäristön saastuminen ja ilmastonmuutos ovat myös tosiasioita, jotka jokainen täysjärkinen voi todeta joka päivä.
    Umpiossaan elävät persut ja muut aivopestyt idiootit tolkuttavat omia valeitaan, kunnes uskovat niihin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hakkarainen väittää tyhmyydessään tutkimuksia vastaan.

    Sitten varmaan osaat myös perustella,miksi esimerkiksi viherpiiperöt ennustivat tämän kesän olevan kylmän ja sateisen? mutta toisin kävi nyt ollut oikein miellyttävän lämmintä eli viherpiiperö ilmastotutkijat olivat taas täysin väärässä ihan kuten myös EU tyhjäpäät hahaa nämä molemmat ovat sellaista paskasakkia jotka jaksavat samaa asiaansa pauhata ilman perusteita

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hakkarainen väittää tyhmyydessään tutkimuksia vastaan.

    Ympäristön saastuminen ja ilmastonmuutos ovat myös tosiasioita, jotka jokainen täysjärkinen voi todeta joka päivä.
    Umpiossaan elävät persut ja muut aivopestyt idiootit tolkuttavat omia valeitaan, kunnes uskovat niihin.

    Tiedemiesten+mittausten+mukaan+Aurinko+lähettäämaapallolle+lämpöenergiaa+8760+tuntia+vuodessa.Yhdessä+(1)+tunnissa+Aurinko+lähettää+niin+paljon+energiaamaapasllolle+kuin+maapallo+käyttää+omia+enegia+varojaanvuodessa.Tästä+yhden+(1)+Auringon+lähettämän+tunnin++energiamäärästäeli+maapoallon+oman+vuotuinen+energia+käyttö+jostatapellaan+yritetäänkö+säästää+1.5%+tai+2%+tästä+maapallonomasta+enegia+varastosta+joka+2%+on:0.00023%+Auringon+lähettämästä+energiasta+samalla+aikamäärällä.En+näe+mitään+syytä+huolehtia+maapallon+lämpenemisestäkoska+emme+pysty+vaikuttanaan+auringon+lähettämään+lämpöön.Maailman+saastuttaminen+on+vakava+asia+ja+olen+senkannalla+että+ihmiset+jotka+harrastavat+tälläistä+toimintaaviedään+oikeuteen+ja+heidät+laitetaan+telkien+taakse+jaomaisuudet+takavarikoitaan.Ehdotan+että+laitetaan+maailman+laajuinen+organisationjohon+kaikki+maailman+maat+liittyvät+tiivistääkseen+valvonnan.

    Äänestä

Minä en lähe tuohon ilmastovouhotukseen, VAIKKA se on todellinen ongelma. Miksikö?

No siksi, että länsimaiden valtaeliitit eivät MITENKÄÄN halua puuttua maailman kaikkien suurten ongelmien perussyyhyn eli LIIKAKANSOITUKSEEN!

Koska liikakansoitus koskee muita kuin valkoisia kansoja. Ei kait tarvitse selittää vasurieliittien logiikkaa?

Ihan sama kuin lääkäri keskittyisi hoitamaan vain sairauden oireita ja jättäisi itse sairauden hoitamatta???

1Äänestä
  • Persusosialistit haluavat puuttua liikakansoitukseen, kuten aikoinaan kansallissosialistit. Ei tullut tämä asia yllätyksenä.

    Persusosialisti halusi jo Eduskunnassakin keskustelussa vieraslajien hävittämisen yhteydessä kääntää asian koskemaan "oikeata" vieraslajia eli afrikkalaisten pakkokäänytyksiä ( vieraslajina ). Persusosialisti ei ymmärtänyt kyseessä olevan suomen luontoon soveltumattomien kasvikunnan hävittämisen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persusosialistit haluavat puuttua liikakansoitukseen, kuten aikoinaan kansallissosialistit. Ei tullut tämä asia yllätyksenä.

    Wau! Eunukki osasi ihan itse taas heiluttaa tuota iänikuista ja kulunutta natsi-korttia? ;-)

    Kuvaa hyvin teikäläisten logiikkaa ja moraalia, kun ette halua aatteellisista syistänne puuttua maailman kaikkien ongelmien perussyyhyn...

    Wau ! Putinisti-Persusosialisti löysi yhteneväisyyden persuismin ja natsismin väliltä.

    Kuvaa hyvin teikäläisten logiikkaa ja moraalia, kun ette halua aatteellisista syistänne puuttua maailman kaikkien ongelmien perussyyhyn...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persusosialistit haluavat puuttua liikakansoitukseen, kuten aikoinaan kansallissosialistit. Ei tullut tämä asia yllätyksenä.

    Persusosialisti halusi jo Eduskunnassakin keskustelussa vieraslajien hävittämisen yhteydessä kääntää asian koskemaan "oikeata" vieraslajia eli afrikkalaisten pakkokäänytyksiä ( vieraslajina ). Persusosialisti ei ymmärtänyt kyseessä olevan suomen luontoon soveltumattomien kasvikunnan hävittämisen.

    Kansallisosialistit yllyttivät saksalaisen väestön kasvuun!

    Äänestä

Ilmastonmuutos ON ihmiskunnan historian suurin PETOS !!!!
Edes säätä ei osata ennustaa muutamaan päivää pidemmälle joten ei ole uskottavaa että pystyttäisi "ennustamaan" mitään ilmastonmuutostakaan!!
Sitäpaitsi maapallolla on ollut jääkausia ja lämpimämpiä kausia jo ennen ihmisiäkin joten silläkin perusteella kyseessä on vain tarkoitushakuinen huijaus, vallanpitäjien mielipuolinen vimma saada varastaa ihmisten rahat tällaisellakin tekosyyllä, lisäksi hallita ja alistaa ihmisiä!
VALHE ei muutu totuudeksi vain sillä että sitä tuputetaan joka tuutista kuin uskontoa ja vaikka heikkolahjaisemmat ovat jopa nieleet tuon paskapuheen kokkareineen päivineen...

1Äänestä
  • Ilmaston muutos on vihertutkijoien pirullinen juoni saada ihmiset uskomaan,että on menossa jokin valtava ilmastonmuutos ja nyt muka kaikki jäävuoret sulaa ja pitää vähentää autoilua pitää vähentää syömistä pieremistä sitä ja tätä myöskään vettä ei saa juoda sehän pilaantuu! näiden ituhippin mukaan pitäisi syöä vain polttaraisenlehtiä ja juoda sadevettä sekä syödä ainoastaan kasviksia,kyllä he ovatkin tyhmiä juuri kasviksia syömällähän päästöt lisääntyvät

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ilmaston muutos on vihertutkijoien pirullinen juoni saada ihmiset uskomaan,että on menossa jokin valtava ilmastonmuutos ja nyt muka kaikki jäävuoret sulaa ja pitää vähentää autoilua pitää vähentää syömistä pieremistä sitä ja tätä myöskään vettä ei saa juoda sehän pilaantuu! näiden ituhippin mukaan pitäisi syöä vain polttaraisenlehtiä ja juoda sadevettä sekä syödä ainoastaan kasviksia,kyllä he ovatkin tyhmiä juuri kasviksia syömällähän päästöt lisääntyvät

    Cesiumilla ja ties millä maustettua sadevettä, sieniä, kaloja ja marjoja metsästä... jopa alkaa polla säteillä...

    Äänestä

  • Tyhmä persu luulee säänmuutoksen tarkoittavan samaa kuin ilmastonmuutos. Eikö persu ole koskaan huomannut mitä eroa on suomentalvella ja suomenkesällä.

    Äänestä

  • Suurin petos on evoluutio-oppi. Sitten tulee mahdollisesti tämä ilmastopetos.

    Äänestä

  • Kasvihuoneilmiö+tunnistettiin+1820-luvulla.+1950-luvulla+havaittiin,+että+kasvihuonekaasut+voimistavat+kasvihuoneilmiötä.+Kokeellisesti+on+osoitettu+tuhansia+ja+tuhansia+kertoja+säteilyttämällä+eri+kaasuja,+että+kaasujen+lämpötila+kasvaa+eri+tavoin.+Hiilidioksidin+lämpötila+kasvaa+viisitoistakertaa+enemmän+kuin+vesihöyryn+lämpö.+Tämä+on+koe,+joka+voidaan+toteuttaa+vaikka+peruskoussa.+Maapallon+keskilämpötilan+huolestuttavasta+kasvusta+on+puhuttu+1980-luvulta+alkaen,+mutta+poliittista+tahtoa+lämpenemisen+hillitsemiseksi+ei+ole+löytynyt.+Suurimmat+kasvihuonekaasujen+tuottajat+ovat+Yhdysvallat,+Kiina+ja+Venäjä.+Ilmasto+on+muuttunut+ja+muuttuu+koko+ajan+esimerkiksi+auringon+aktiivisuuden+ja+maapallon+pienten+kiertoratapoikkeamien+myötä.+Auringon+aktiivisuus+on+kuitenkin+viimeiset+100+vuotta+ollut+laskusuuntainen,+mutta+samalla+lämpötila+on+kasvanut.+100+viimeisen+vuoden+aikana+ilmakehän+hiilidioksidipitoisuus+on+lisääntynyt+40+%.+Jos+aurinko+vaikuttaisi+nykyiseen+lämpenemistendenssiin,+silloin+koko+ilmakehä+lämpenisi.+Jos+lämpeneminen+johtuu+kasvihuoneilmiöstä,+vain+alailmakehä+lämpenee,+koska+kasvihuonekaasut+absorboivat+lämpöä;+samaan+aikaan+yläilmakehä+jäähtyy.+Tämä+on+todistettu+kokein.+Ilmasto+lämpenee+ja+lämpötilan+kasvu+on+95+prosentin+todennäköisyydellä+seurausta+fossiilisten+polttoaineiden+käytön+päästöistä.+Nämä+faktat+eivät+muutu+miksikään,+vaikket+sinä+tai+Hakkarainen+haluaisi+niihin+uskoa.+Maapallon+keskilämpötila+on+kasvanut+100+vuoden+aikana+0,9+astetta.+1,5+asteen+rajan+uskotaan+paukkuvan+2050+mennessä.+Vuoteen+2100+mennessä+lämpötila+kasvaa+1,5-6+astetta+riippuen+siitä,+kuinka+hyvin+fossiilisten+polttoaineiden+käyttörajoitukset+toteutuvat.

    Äänestä

Hakkarainen munasi itsensä ja persut sekä samalla ID:n.

Ei siis mitään uutta.

Äänestä
  • Miten muka Teuvo Hakkarainen on itsensä munannut? Koska uskaltaa sanoa niille eu byrokraateille tosiasiat niinkuin ne ovat onko se väärin? pitäisi varmaan valhdella niinkuin eussa on aina ollut tapana

    1Äänestä

Hienosti Herra Hakkarainen kaivaa maata uusnatsiryhmänsä jalkojen alta. Tarvitaan juuri tuollainen tarpeeksi torvelo näyttämään ryhmän todellinen taso.

Äänestä
  • Minäkin uskon että maapallo tekee mitä huvittaa eikä paljon välitä ihmisen tai muidenkaan elukoiden mielipiteestä. Jos ihminen asettuu kovin poikkiteloin, maapallo saattaa vaikka pyyhkäistä koko ihmislajin pois maapallolta, kyllä se keksii jonkin luonnonmullistuksen tms.
    Koko ihmiskunnan historian luonto on ollut niin väkevä vastustaja että sitä on pidetty ihmisen pahimpana vihollisena että on selviydytty lajina hengissä.
    Nyt nämä saatanan kukkahousutytöt leikkivät että luonto onkin kiva ja söpö leikkikaveri jota pitää kohdella silkkihanskoin. Siitä ei hyvä seuraa...

    1Äänestä

Teukassa tyhmyys tiivistyy. Näköjään myös muissa persuissa.

Äänestä
  • Joo. Viitasaaren vahinko ja ajatusten aallonpohja.

    Äänestä

Onko perussuomalaisuus syy vai seuraus. Joko on valmiiksi ääliö tai sitten järki katoaa siinä porukassa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Perussuomalaisten europarlamentaarikko Teuvo Hakkarainen nostatti kulmakarvoja parlamentin ympäristövaliokunnassa vähättelemällä ihmisen vaikutusta ilmastonmuutokseen.

Hakkarainen kiisti valiokunnassa vahvan tieteellisen näytön siitä, että ihminen on toimillaan aiheuttanut ilmaston lämpenemistä.

– Emme elä mitenkään poikkeuksellista aikaa, vaikka aiheesta on tehty uusi uskonto, jonka arvostelu on melkein pyhäinhäväistys, Hakkarainen sanoi suomeksi.

Hän lähetti sanomisistaan myöhemmin myös tiedotteen medialle. Valiokunnan kokouksessa avustaja Maria Sainio istui hänen takanaan.

Valiokunnassa oli käynnissä ympäristöministeri Krista Mikkosen (vihr.) kuuleminen, koska hän esitteli Suomen puheenjohtajakauden ohjelmaa. Lukuisat ministerit vierailevat tällä viikolla parlamentin valiokunnissa samasta syystä.

Mikkonen sanoi tilaisuuden jälkeen toimittajille, että Hakkarainen oli näkemyksensä kanssa aika yksin.

– Meillä on vahva tieteellinen konsensus siitä, että ihmisen toiminta on aiheuttanut ilmastonmuutosta ja tiedetään, että hiilidioksidin määrä ilmakehässä on lisääntynyt nopeasti hyvin nopealla aikavälillä ihmisen toiminnan takia.

Hakkarainen on ympäristövaliokunnan jäsen. Valiokunnan toimialaan kuuluu ympäristöpolitiikka, ympäristönsuojelu, kansanterveys ja elintarvikkeiden turvallisuus. Ympäristöpolitiikan alla juuri ilmastonmuutos on yksi keskeisistä valiokunnan vastuualueista.

Suomalaisista mepeistä valiokunnassa istuvat myös Silvia Modig (vas.) ja Nils Torvalds (r.) sekä varalla Ville Niinistö (vihr.) ja Sirpa Pietikäinen (kok.).
STT

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu