Miksi ihminen on niin hidas oppimaan?

Edes jonkinlaisen ylemmän akateemisen tutkinnon saavuttaminen vaatii ainakin 16-18 vuotta koulunpenkillä istumista. Sittenkään se paperi ei ole vielä suora tie mihinkään ammattiin, vaan ammatin (jos onnistuu saamaan töitä) salat on opeteltava vielä itse työnteon kautta. Miksi suuri osa nuoren elämästä ja kyvyistä uhrataan koulunkäyntiin. Uskallan väittää, että ainakin ne 12 ensimmäistä vuotta on pitkälti myös tyhjäkäyntiä ja turhan opettelua, aikaa voitaisiin lyhentää ainakin 2-3 vuotta. Oppilaiden motivaatiokin säilyisi ja mikä pakko on koulussa mennä aina niiden hitaiden mukaan. Tunnustetaan pois, että kaikista ei ole maistereiksi eikä tohtoreiksi vaikka tehtäisiin mitä.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Monet luovien alojen oppilaitokset vievät opiskelijalta kaiken halun luoda uutta ja olla luova. Väärät opetusmetodit ja ahtaalla ajatusmaailmalla varustetut opettajat tekevät kaikkensa että antaisit periksi. Ensin kehuvat sinua, sitten käyttävät koko loppuajan sinun kiusaamiseen. Säälittävät 0-tason reppanat, itse eivät osaa opettaa ja ovat kateellisia sinun lahjakkuudestasi.

Äänestä

Suomen peruskoulu ei elä vuotta 2019. Opetusmetodit ja suunnitelmat sekä opetuksen tavoitteet ovat enemmän vuodelta 1999 tai 1989. Peruskoulun aloittavien tiedot ja taidot sekä sosiaalinen yhteistyökyky on ihan eri tasolla kuin opetusministeriön ja kouluhallituksen isojen johtajien lapsuudessa mutta miten se hyödynnetään. Kuntien rahat käytetään kyllä homekoulujen korjaamiseen ja epäpätevien opettajien palkkaamiseen muttei opetuksen tason korjaamiseen. Digitalisaatio antaisi paljon uusia tapoja hoitaa opetusta mutta kun ei ole muka rahaa ja taitaa puuttua opettajilta halu ja taitokin. Opetus voisi olla enemmän yhteistä ongelmanratkaisua, ideointia, luovuutta, vuorovaikutteista kielenopetusta. Miksi joka koulussa pitää olla monta saman aineen ns aineopettajaa, kun nettiopetus hyvillä opettajilla voitaisiin toteuttaa jopa maan laajuisesti paljon tehokkaammin. Ahkerimmat voisivat kerrata asiat vielä kotona. Katselevat youtubesta kaikenlaista muutenkin. Pojat oppivat nettipeleistä ja pihan kavereilta englantia paremmin kuin koulussa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Edes jonkinlaisen ylemmän akateemisen tutkinnon saavuttaminen vaatii ainakin 16-18 vuotta koulunpenkillä istumista. Sittenkään se paperi ei ole vielä suora tie mihinkään ammattiin, vaan ammatin (jos onnistuu saamaan töitä) salat on opeteltava vielä itse työnteon kautta. Miksi suuri osa nuoren elämästä ja kyvyistä uhrataan koulunkäyntiin. Uskallan väittää, että ainakin ne 12 ensimmäistä vuotta on pitkälti myös tyhjäkäyntiä ja turhan opettelua, aikaa voitaisiin lyhentää ainakin 2-3 vuotta. Oppilaiden motivaatiokin säilyisi ja mikä pakko on koulussa mennä aina niiden hitaiden mukaan. Tunnustetaan pois, että kaikista ei ole maistereiksi eikä tohtoreiksi vaikka tehtäisiin mitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu