Oikeutta vuokramiehille

Anonyymi

KKO:2019:45

Henkilöstön vuokrausta harjoittava yhtiö oli tehnyt työntekijöiden kanssa useita peräkkäisiä määräaikaisia työsopimuksia. Työsopimusten ehtojen mukaan työsuhde päättyi vuokrayrityksen asiakasyhtiön työntekijää koskevan toimeksiannon päättyessä työsopimuksessa arvioituna päivänä. Kun työsopimuksista ilmenevien syiden perusteella työnantajan työvoiman tarvetta ei voitu arvioida tilapäiseksi ja kun työnantaja ei ollut muuta selvittänyt, työsopimuksia oli pidettävä toistaiseksi voimassa olevina, ja työntekijöillä oli oikeus irtisanomisajan palkkaan ja lomakorvauksiin.

Työntekijöillä ei ollut oikeutta korvaukseen työsopimusten perusteettomasta päättämisestä, koska työnantajalla olisi ollut oikeus irtisanoa työsopimukset tuotannollisilla ja taloudellisilla perusteilla ja koska työsopimusten päättämiseen ei ollut liittynyt työntekijöitä loukkaavia piirteitä.

TSL 1 luku 3 § 2 mom (55/2001)
TSL 1 luku 3 § 2 mom (1224/2010)
TSL 12 luku 2 §

4

385

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onko mitään veemäisempää kuin "määräaikainen sopimus", jonka päättymispäivä onkin vain "arvio", ja työsuhde voidaan päättää myös jos "toimeksiantaja päättää tilauksen". Ja näitä sitten työnhakuportaaleissa mainostetaan xx kuukauden määräaikaisina töinä. Mikä siinä on niin hemmetin vaikeata ihan perinteiseen tapaan arvioida, että työntarve kestää 6 kk, ja sitoutua työntekijään edes sen 6 kk. Tai puhutaan sitten asioista niiden oikeilla nimillä. Tehdään sitten vaikka nollatuntityönä jos on niin vaikeata luvata mitään.

    • Anonyymi

      Vuokratyö on rikos ihmisyyttä kohtaan, se on silkkaa hyväksikäyttöä ja nykyajan orjuuttamista.

    • Anonyymi

      Jokainen voi myös itse itseään vuokrata.
      Oletteko koskaan käyneet ehdottamassa millekään firmalle, että vuokraatte itse itsenne sinne, niin firman ei tarvitse maksaa vuokravälitystä?

      • Anonyymi

        Tai sitten vain kumotaan porvareiden vuonna 1996 aikaansaamat paskalait ja lopetetaan vuokratyöfirmaorjuutus.

        Aivan turha syyttää heikossa asemassa olevia työläisiä, kun valtarakenteet on täysin porvareiden puolella.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2300
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      26
      974
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      902
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      568
      835
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      738
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      30
      627
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      66
      625
    Aihe