Persut rypeää äärioikeistolaisuudessa!

Persuista on tullut täysin äärioikeistolainen puolue, jonka perusajatuksiin kuuluu rasismi. Husukin sanoi tämän ääneen, eikä poliisi tai syyttäjät edes korvaansa lotkauta. Ei ole tulossa Husulle vihapuhesyytettä, koska Husu vain sanoi ääneen kaikkien tietämän totuuden. Jopa Halla-aho itsekin sanoi, että tuskin mitään syytettä nostetaan, samalla siis tunnustaen persujen rasistisuuden.
23<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

tuolla persuteella muidenkin puolueiden jäseniä voi kutsua miksi marjanpoimijoiksi huvittaa

Äänestä

Aloittaja on oikeassa. Persut siirtyi äärioikealle kun Halla-aho valittiin johtoon. Samoin rasismi hyväksyttiin yksimielisesti puoluejohdon taholta. Se vanhan SMP n ajama pienen ihmisen asialla olo unohdettiin.

Äänestä
  • vasemmisto on taas unohtanut suomalaiset ja ajavat ulkomaalaistena siaa vaikka suomalaiset maksavat kaiken.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    vasemmisto on taas unohtanut suomalaiset ja ajavat ulkomaalaistena siaa vaikka suomalaiset maksavat kaiken.

    Persut olivat kepu Sipilän porvarihallituksessa päästämässä Suomeen kesällä 2015 noin 35 000 paperitonta ulkomaalaista.

    Äänestä

  • Minä ännesti Perusuomalaista ehdokasta vaaleissa ja aion äänestää vastakin.
    Paras puolue , joka pitää hiolta siitä miten me täällä pärjäämme.
    Muille puolueille on rahan syytäminen vieraille tärkeänpää kuin omilleen.

    Rasismista. Tätä kirjoittaessa , meillä on vieraita Brasiliasta. Osa heistä on kaksoiskansalaisua, osa vain käymässä.
    He ovat tummanruskeita , melkeinpä mustia väriltään. Olen tuntenut heidät kauan.
    Kysyin heiltä, että olenko heidän mielestään rasisti, he purskahtivat nauruun.

    Koskus ajattelen kun katson tätä nykymenoa, että hitot. Kohta Suomikin on mennyttä Ruotsin tyyliin.
    Sitten tulee vain ajatus. Tulkoon saatana vaikka koko muu maailma tänne, niin eiköhän ala silmät aueta, että rahat loppuu ja ihmiset alkaa syödä toisiaan.
    Huolet, sodat , köyhyys, nälänhätä , rikollisuus, orjuus, väkivalta sen kun jatkuu, sitten täälläkin.
    Kukaan ei pysty auttamaan ketään.
    On vain pysyttävä hengissä tai kuoltava. Mitä väliä.

    Äänestä

Ei se ole mitään rasismia, jos ei halua maksaa toisten elatusmaksuja. Tämä rasismiksetus on nykyajan Troijan hevonen - kai tajuatte.

Äänestä

On mielenkiintoista nähdä, onko laki kaikille sama. Tuomiota odotellessa.

Äänestä
  • Husu itse totesi, että kaikkinainen eriarvoisuuden tukeminen on rasismia.

    Äänestä

Jos ei tue perverssejä arvoja ja suoranaista hulluutta, on äärioikeistolainen. Sellaista se on nykyään.

Äänestä
  • Enpä usko että on

    Äänestä

Kokoomus ajaa oikealta ohi. PS on maltillisempi. Maahantunkeutumisasioissa tosin kokoomus on yllättäen sallivalla kannalla. Syy on bisnes ja toivo halpatyövoimasta.

Äänestä
  • Kokoomusrotaryt tekevät fyrkkaa mamutuksella. Yksi huostaanottokodin "asiakas" maksaa 100 000 e vuodessa. Se raha otetaan veronmaksajilta. Usein nettoveronmaksaja on toinen kokooomusleijona.

    Äänestä

Ei ole mitään rasismia, on vain kriittisesti ajattelevia kansalaisia. Rasismisana on vain niin helppo liittää toisinajattelijoihin, aivan samoin kuin populistisana.

Äänestä
  • Kummallista kun se kriittisyys osoittaa AINA samaan suuntaan, eli yhteen kansanryhmään. Ihmettelen sitä vaan suuresti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kummallista kun se kriittisyys osoittaa AINA samaan suuntaan, eli yhteen kansanryhmään. Ihmettelen sitä vaan suuresti.

    Ei tosiaankaan osoita aina samaan suuntaan. Jos itse ajattelet noin, niin et osaa asettua toisten asemaan lainkaan. Kriittisyys suomalaisia arvoja ja asenteita kohtaan on käsinkosketeltavaa tulijoiden suunnalta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei tosiaankaan osoita aina samaan suuntaan. Jos itse ajattelet noin, niin et osaa asettua toisten asemaan lainkaan. Kriittisyys suomalaisia arvoja ja asenteita kohtaan on käsinkosketeltavaa tulijoiden suunnalta.

    Suomalaisten arvoja? Mitä selität. Olen suomalainen js sinulla ja minulla eivät ole samat arvot. Mustä hek..tistä olette keksineet, että kaikilka suomalaisilka olidi samat "arvot". Näköjään et arvo-sanaskasn ymmärrä syvemmin. Aloittaisitte jonkin suomalaisen ryhmän vainoamisen joka tapauksessa vaikka yhtään ulkomaalaista maassa ei olisi. Ydin on se, että tyhmä pää kyllä keksii syyllisiä muista. Näin on käynyt monessa maassa ja te lietsotte väkivaltaa keskuudessanne. Heikkoja kun olette...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomalaisten arvoja? Mitä selität. Olen suomalainen js sinulla ja minulla eivät ole samat arvot. Mustä hek..tistä olette keksineet, että kaikilka suomalaisilka olidi samat "arvot". Näköjään et arvo-sanaskasn ymmärrä syvemmin. Aloittaisitte jonkin suomalaisen ryhmän vainoamisen joka tapauksessa vaikka yhtään ulkomaalaista maassa ei olisi. Ydin on se, että tyhmä pää kyllä keksii syyllisiä muista. Näin on käynyt monessa maassa ja te lietsotte väkivaltaa keskuudessanne. Heikkoja kun olette...

    Jos et edes ymmärrä mitä suomalaisten perinteet ja arvot ovat, niin et tietenkään voi ymmärtää asiaa. Antin ja muiden viherkuplassa eläjien arvot ovat muuttuneet ulkomaisiksi arvoiksi, jotka eivät hyväksy suomalaisuutta lainkaan. Pitää olla maailmakansalainen, eikä saa erottua ainakaan suomalaiseksi millään tavoin.

    Äänestä

Lopettakaa jonninjoutavat puheet että persut olisi jotain ääriporukkaa sinänsä. Heillä on tietenkin konkreettisia toimia joilla asiat saataisiin kuntoon. Muut kun eivät halua konkretiaa käyttää, niin sitten persut tuntuvat joltain hiton ääriporukalta.

Jo puhutaan ääri-ihmisistä, niin kyllä koko suvaitsevaisto haittamaahanmuuttoasiassa, sekä ilmastovouhkaajat ovat ääri-ihmisiä asiassaan. Koko vihervasemmisto edustaa näissä asioissa ääri-ajattelua. Vastustajat halutaan runnoa maan rakoon näiden ääri-ihmisten toimesta. Toisinajattelua ei sallita ja siitä vihapuhelainsäädäntö.

Laajemmin eu-liittovaltion ajajat, nämä eurostoliiton mädän eliitin edustajat, ja kaikki sen kannattajat ovat ääri-ihmisiä. Heillä takoo päässä vain yksi asia ja se on liittovaltio. He eivät muuta näkemystä salli. Ajavat liittovatiota ennennäkemättömällä kiihkolla ja kiimalla. Nämä ovat oikeita ääriryhmiä jos siitä puhutaan.

Äänestä
  • Ei tässä ole enää muuta järkevää vaihtoehtoa kuin äänestää persuja?

    Äänestä

Mitä äärioikeistossa on pahempaa kuin äärivasemmistossa eli komukoissa?

Äänestä

"Persut rypeää"

haaah haah haaah LOL :D

Äänestä

Husuhan saa vihervasemmiston mielestä haukkua suomalaisia niin paljon kun haluaa. Ei tule syytteitä vihapuheesta.
Kaikkihan varmaan muistamme kuinka Fatim Diarra haukkui kaikkia maalla asuvia tyyliin: "ainut syy muuttaa metsään on insesti ja se, että kukaan ei kuule, kun vaimo huutaa apua".
Tämänkin kaikki vihervasemmiston edustajat tietysti hyväksyivät kun agenda niin vaatii.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Persuista on tullut täysin äärioikeistolainen puolue, jonka perusajatuksiin kuuluu rasismi. Husukin sanoi tämän ääneen, eikä poliisi tai syyttäjät edes korvaansa lotkauta. Ei ole tulossa Husulle vihapuhesyytettä, koska Husu vain sanoi ääneen kaikkien tietämän totuuden. Jopa Halla-aho itsekin sanoi, että tuskin mitään syytettä nostetaan, samalla siis tunnustaen persujen rasistisuuden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu