Kiitos!

Eilen sitten oli jeen ja JOu JOun vetämä tilaisuus ujoille ja aloittelijoille. Täytyy sanoa, että sain aivan uuden näkemyksen sekä omaan laulamiseeni että karaokevetäjän hommaan. Jos ko. tapahtuma järjestetään vielä uudelleen, kehotan kaikkia kiinnostuneita ottamaan osaa, kannattaa ehdottomasti.

Ei haittaa vaikka olisi miten epävarma, vaikka menisi välillä ihan pieleen tai vaikka omasta mielestä kuulostaisi miltä. Vetäjiltä sai kannustavaa mutta silti rehellistä palautetta ja vinkkejä siitä, miten pystyy pienilläkin asioilla saamaan laulamisen kuulostamaan paremmalta. Ja loppujen lopuksi, harjoitus tekee mestarin ja parempaa tilaisuutta harjoitella ei ole.

Kiitos vielä kerran pyytettömästä ja ammattitaitoisesta työstä järjestäjille!

Ana

P.S. Tulipa vielä mieleeni, voisikohan idealla olla kaupallista arvoa, miltä kuulostaisi "Karaokelaulukoulu"?
4369
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kiitos teile osallistuneille.
mietimme varmasti jeen kanssa miten jatko tulee toimimaan. on olemassa myös samaa koulutusta rahaa vastaan. minulla ei kuitenkaan ole suurta ideaa muuttaa tätä kaupalliseksi. lähinnä tuo on omaa kivaa =)
kiitos kaikille peikelle olleille =)

Äänestä

Olen samoilla linjoilla JOu JOu:n kanssa. Niin kauan kuin homma ei ole kaupallista, se on kivaa :-) Kaupalliset versiot ovat suunnattu lähinnä tuleville karaokejuontajille, kun taas sunnuntain tilaisuus oli enemmän yhdessäoloa, keskustelua ja totuttelua laulamiseen julkisesti. Meillä ei JOu JOu:n kanssa ole sen kummempia koulutuksia musiikillisesti, mutta jaamme mielellämme kiinnostuneille sitä kokemusta, mikä meille karaoken parissa on kertynyt. Tilaisuuksien järjestäminen jatkossakin on täysin mahdollista jos vain kiinnostusta edelleen riittää. Seuraava mahdollisuus voisi olla esimerkiksi 27.3. Voimme yrittää saada paikalle myös sellaisia ihmisiä, jotka pystyvät opastamaan halukkaita alkuun laulutekniikassa.

Terv. jee

Äänestä
  • missä tällasia tilaisuuksia pidetään. Onks tää sisäpiiriasiaa vai pääseekö mukaan ulkopuoliset ja miten. Paljo maksaa? Järjestättekö vielä lisää tämmöstä

    Äänestä

  • velkua kirjoitti:

    missä tällasia tilaisuuksia pidetään. Onks tää sisäpiiriasiaa vai pääseekö mukaan ulkopuoliset ja miten. Paljo maksaa? Järjestättekö vielä lisää tämmöstä

    Tällä hetkellä en tiedä onko toista tilaisuutta tulossa. tilaisuus oli ilmainen kaikille. toteutettu talkoo voimin. Jos kiinnostusta riittää niin uskon että toteutetaan vielä uusi tilaisuus.

    Paikka jossa tilaisuus pidettiin oli helsingissä. ja jos uusi tilaisuus tulee tulee se olemaan PK-seudulla.

    kysytään ensin jeen mielipidettä?

    JOu JOu

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

Eilen sitten oli jeen ja JOu JOun vetämä tilaisuus ujoille ja aloittelijoille. Täytyy sanoa, että sain aivan uuden näkemyksen sekä omaan laulamiseeni että karaokevetäjän hommaan. Jos ko. tapahtuma järjestetään vielä uudelleen, kehotan kaikkia kiinnostuneita ottamaan osaa, kannattaa ehdottomasti.

Ei haittaa vaikka olisi miten epävarma, vaikka menisi välillä ihan pieleen tai vaikka omasta mielestä kuulostaisi miltä. Vetäjiltä sai kannustavaa mutta silti rehellistä palautetta ja vinkkejä siitä, miten pystyy pienilläkin asioilla saamaan laulamisen kuulostamaan paremmalta. Ja loppujen lopuksi, harjoitus tekee mestarin ja parempaa tilaisuutta harjoitella ei ole.

Kiitos vielä kerran pyytettömästä ja ammattitaitoisesta työstä järjestäjille!

Ana

P.S. Tulipa vielä mieleeni, voisikohan idealla olla kaupallista arvoa, miltä kuulostaisi "Karaokelaulukoulu"?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu