...uuden johdon myötä.
Ei tarvitse olla Kepun kannattaja omatakseen mielenkiintoa vanhan ja perinteisen Keskustan puheenjohtaja vaaleihin.
Itse toivoisin Kaikkosen ottavan ohjat. Hänellä on sopivasti ikää ja kokemusta politiikan teosta, kompromisseista, mutta jopa elämästä ja ikävästä lööppijulkisuudesta. Rikkeetöntä ei hänenkään elämänsä ole ollut mutta hän on sovittanut kaiken mistä hänet tuomittiin v.2013 5:n kuukauden ehdolliseen vankeuteen.
Olisin myös valmis yhtymään poliittisen historian dosentti Mikko Majanderin toteamukseen Suomen kuvalehdessä jossa hän sanoo, että "Tämän kesän mielipidemittaukset ovat vaalikauden turhimmat". Hän viittaa siihen paniikkiin jota keskustassa tunnetaan viime kuukausien surkeiden kannatusmittausten vuoksi.
Majander myös sanoo: " Ek-vaalit ovat juuri käyty, kuntavaalit ovat vasta parin vuoden kuluttua. Keskusta kaivaa panikoinnillaan omaa kuoppaansa" ja jatkaa vielä: Jos Keskusta ei usko omaan tekemiseensä , miksi äänestäjät uskoisivat".
Usein puolueiden kannatuslukemiin tulee nousua puoluekokousten aikaan, vaikkakin nyt onkin kyseessä kokous uuden puheenjohtajan valitsemiseksi. Se tuo kuitenkin Keskustalle julkisuutta ja sitä myötä kannatus saattaa nousta kun ihmisille tulee tunne, että epäsuositusta Sipilästä päästiin lopullisesti eroon.
Keskusta tulee jälleen nousemaan...
8
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Ulkopuolisena minulla tulee Kaikkosesta mielenn kepulaisuus niissä kielteisissä merkityksissä.
Kulmuni tuntemattomampi ja freesimpi kasvo. - Anonyymi
Ei gallupit nyt SDP:llä ole sen mairittelempia.
Ne muutamat prosentit eroissa ei nyt paljoa tee. Persut nyt niissä pärjänneet, kuvastaa ettei ottaa niitä kovin tosissaan kuitenkaan.
Jos, kuten näyttää SDP ikäteineillä -ministereillä ettei valmista tule, gallup luvut laskee silloin myös entisestään. Nyt SDP ollut 16 % päälle.
Tämä politiikka on laji jota ei edes oikein voi yhden hallituskauden
= eduskunta= mitata, kun paljon asioita aina siirtyy seuraavalle kaudelle mm nyt oleva ns "paskalaki" on 10:nes ympäristöministeri joka on pöydällään yhä levillään, sikäli ettei vihreä Mikkonen saa sitä avattua lokakuuhun mennessä. Hassi sen ministerinä aloitti, ja siitä siirtynyt aina seuraaville kesken eräisenä. Samoin sote ollut pitkään esillä, kuka nyt olikaan sen vastuu ministeri, eikai vain Krista Kiuru ? SDP niin hehkutti kuin se heti kaadetaan ja tehdään uusi. Eikä nyt ainoa hehkutus ollut myös Vr uudistus asiat uhkaa jo tässä vaiheessa siirtyä seuraavalle hallitukselle. - Anonyymi
...uuden johdon myötä.
Ei tarvitse olla SDP,n kannattaja omatakseen mielenkiintoa vanhan ja perinteisen Demarien puheenjohtaja vaaleihin.
Itse toivoisin Al Taeen ottavan ohjat. Hänellä on sopivasti ikää ja kokemusta politiikan teosta, kompromisseista, mutta jopa elämästä ja ikävästä lööppijulkisuudesta. Rikkeetöntä ei hänenkään elämänsä ole ollut eikä tule olemaan mutta sehän kuuluu SDP,n politiikkaan.
Olisin myös valmis yhtymään poliittisen historian dosentti Mikko Majanderin toteamukseen Suomen kuvalehdessä jossa hän sanoo, että "Tämän kesän mielipidemittaukset ovat vaalikauden turhimmat". Hän viittaa siihen paniikkiin jota demareissa tunnetaan viime kuukausien surkeiden kannatusmittausten vuoksi.
Majander myös sanoo: " Ek-vaalit ovat juuri käyty, kuntavaalit ovat vasta parin vuoden kuluttua. SDP kaivaa panikoinnillaan omaa kuoppaansa" ja jatkaa vielä: Jos SDP ei usko omaan tekemiseensä , miksi äänestäjät uskoisivat".
Usein puolueiden kannatuslukemiin tulee nousua puoluekokousten aikaan, vaikkakin nyt onkin kyseessä kokous uuden puheenjohtajan valitsemiseksi. Se tuo kuitenkin SDP.lle julkisuutta ja sitä myötä kannatus saattaa nousta kun ihmisille tulee tunne, että epäsuositusta Rinteestä lopullisesti eroon. Eipä todellakaan tarvitse olla kepun kannattaja omatakseen mielenkiintoa puolueen puheenjohtajavaaleihin. Mielenkiintoon riittävät nuo mainitsemasi perusteetkin. Otin minäkin niihin vaaleihin kantaa jo lähes kuukausi sitten tällä:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15724570/katristako-keskustan-puheenjohtaja
Sinä näyt olevan enemmän Kaikkosen kuin Kulmunin kannalla, minä olin kai jokseenkin puolueeton. Tuossa avauksessani käsittelin asian ”lieveilmiöitäkin; eli totesin mm. näin:
>>Jos Katrista tulisi kepun puheenjohtaja, hän tietysti siirtyisi elinkeinoministerin paikalta valtiovarainministeriksi ja Lintilä siirtyisi elinkeinoministeriksi. Kaikkonen jatkaisi puolustusministerinä. Ei minulla mitään sitä vastaan, sillä onhan Kaikkonen reservin kapteeni, ilmeisesti vain RUK:n ja mahdollisten kertausharjoitusten perusteella. Minulla sen RUK:n lisäksi oli sentään pari vuotta muutakin sotilaskoulutusta, mutta ei kertausharjoituksia, kun Valio - pahus - halusi isännöitsijälleen VAP-aseman.
Jos kepun pj tulisi sittenkin Kaikkosesta, hänestä tietysti tulisi valtiovarainministeri ja Lintilä siirtyisi hänen paikalleen puolustusministeriksi. Ei minulla mitään sitäkään vastaan, sillä onhan Lintilä ”vanha faitteri”, kai ansioitunutkin, kun res.vääpeliksi on ylennyt. Näkyy palvelleen Golanilla, siellä lähes 10 vuotta minua myöhemmin. Ainakin toista vuotta hän on ollut ”faitteri”, minun ”faitteríurani” kesti yli kolme vuotta.<<
Nythän on ilmeisesti kyllä tulossa kolmaskin ehdokas ”K-linjalta”, Kaikkosen ja Kulmunin lisäksi myös Kemppi. Tuosta asiasta tein tänään tämän avauksen:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15784054/keskustan-puheenjohtajakisasta
Avaukseni ei tosin näy suurta mielenkiintoa herättäneen palstan kepulaisissa, sillä heille ilmeisesti eräs muu on ollut paljon mielenkiintoisempi, siitä kertonee tuossa poistetuiksi joutuneiden viestien määrä;-)- Anonyymi
Lopettaisivat ensin sen vinkumisen 'Sakaalit ja muut pedot syö tyhmät elukat, on kylmää, kuumaa, märkää ja kosteeta. Ei meinaa muu kuin rehuvilja ja viinaohra joskus suvun savimaapelloilla kasvaa'. Kansa on kyllästynyt kepun eli maa-aatelin itkuvirsiin. Kulmunin utareet eivät tätä muuta.
- Anonyymi
Arto Merisalo on vahvin ehdokas kepun johtoon
- Anonyymi
Mitä enemmän törkyviestejä, sitä paremmin pääsee "maissinviljelytunnelmaan"! ;)
Keskusta politiikan nousua tai laskua tulisi peilata eri puolueiden yhteiskunnallista tarvetta vasten. Kepuhan on ollut vahvasti aluepoliittisesti orientoitunut maatalouspuolue. Olli Rehnin kopla on ujuttanut Kepun politiikkaan taloudellista liberalismia, mutta puolue sinnittelee edelleen talousliberalismin ja suunnitelmatalouden välimaastossa. Kepu ei ole yrityksistään huolimatta onnistunut rantautumaan suuriin kaupungeihin ja etelän äänestäjien sydämiin. Tämä on täysin loogista, kun kuuntelee Kepun aluepoliittista uhoa.
Itse toivon, että Kepu jatkaisi tällä uhoamislinjalla. Katri Kulmuni vaikuttaa vähemmän talousliberaalilta, mutta enemmän aluepolitiikolta kuin edeltäjänsä. Kaikkonen on taas enemmän edeltäjiensä kaltainen, mutta opportunisti kuin useat kepupoliitikot. Jos haluamme varsmistaa sen, että Kepu pysyy pienpuolueena ja laskutrendillä, suosimme Kulmunia. Kaikkonenkaan ei ole mikään koko kansan villitsijä, mutta voi opprtunistina menestyä, jos Kepu olisi nyt oppositiossa. Hallituksessa opportunismi on paljon hankalampaa. Ei siis ole kovin suurta vaaraa, että Kepun kannatus nousisi tämän hallituskauden aikana valittiinpa kumpi tahansa.
Kepusta on tulossa marginaaliväestön puolue. Se ei ole Kepun vika, vaan johtuu elinkeinorakenteen muutoksesta. Kepulla on rasitteena myös konservatiivisyys, mikä johtuu siitä, että puolueella on hyvin suuri lestadiolaiskannatus. Itse asiassa puolueen kannatuksen vähentyessä lestadiolaisten painoarvo puolueessa vain kasvaa ja voisi sen myötä odottaa, että Kepu muuttuu aikaisempaa konservatiisemmaksi arvokysymyksissä. Se puolestaan karkottaa nuoria ja vapaamielisiä äänestäjiä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2033097- 1202043
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill611682Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1861611- 1721529
Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1831440- 521278
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.751241- 591218
- 1191131