Miten mun pitäis edetä, kun kolmisen viikkoa on ollut juttua erään pojan kanssa.
Olemme tavanneet monta kertaa (enimmäkseen kuitenkin porukassa, ei hirveästi kaksin), hauskaa on ollut, suudeltu ei olla selvinpäin. Nyt tekis mieli edetä suhteessa johonkin suuntaan, mutta mihin?
Pelkään, että olen jo mokannut koko jutun.
Miten puhun, mitä puhun, missä puhun ja koska puhun? En halua menettää!!!!!!!!!
Mitä pitäs tehdä että hurmaisin jätkän totaalisesti?
Hän on määrätietoinen ihminen, ei mikään pillunruinaaja. Pelkään myös että en kelpaa hänelle koska en ole antanut kovin hyvää kuvaa hänen kavereilleen itsestäni.
Miten saan hänet kestämään pienet oikkuni ja hyväksymään virheeni?
Tuntuu että nyt olis pakko vaan olla täydellinen...mut se nyt on mahdotonta.
Kertokaa jotain neuvoja....:'(
Olemme tavanneet monta kertaa (enimmäkseen kuitenkin porukassa, ei hirveästi kaksin), hauskaa on ollut, suudeltu ei olla selvinpäin. Nyt tekis mieli edetä suhteessa johonkin suuntaan, mutta mihin?
Pelkään, että olen jo mokannut koko jutun.
Miten puhun, mitä puhun, missä puhun ja koska puhun? En halua menettää!!!!!!!!!
Mitä pitäs tehdä että hurmaisin jätkän totaalisesti?
Hän on määrätietoinen ihminen, ei mikään pillunruinaaja. Pelkään myös että en kelpaa hänelle koska en ole antanut kovin hyvää kuvaa hänen kavereilleen itsestäni.
Miten saan hänet kestämään pienet oikkuni ja hyväksymään virheeni?
Tuntuu että nyt olis pakko vaan olla täydellinen...mut se nyt on mahdotonta.
Kertokaa jotain neuvoja....:'(
Vastaukset 13
Vanhimmat
no pyydät sitä ulos. et treffeille, vaan ulos. kaksistaan tietenki
Olenpahan itse vähän samankaltaisessa tilanteessa. Tosin siinä virheiden hyväksyjän roolissa.
Ekaks... Älä yritä olla täydellinen ja jotain muuta mitä et ole. Ensinnäkään se ei tuu koskaan onnistumaan pitkässä juoksussa. Valheesta jää aina kiinni tosin joskus sen totuuden ilmitulo voi kestää.
Toiseks Mieti niitä "virheitä" mitä sulla on. KAto pystytkö tekee niille jotain. Esim. Kielenkäyttöä on helppo hallita ja tupakkalakkoakin voi yrittää... sen kaa tosin on vähän niin ja näin. Siis älä yritä olla täydellinen mutta pyri siihen (olenpa minäki taas joku fariseus)
Kolmanneks jos tuntuu että jotain ei voi muuttaa niin anna sen sit olla. Ei se ole kummankaa vika jos toinen polttaa mut toinen ei voi sietää sitä. Ja sillehän ei mitään voi.
Ole oma itses mut jos et hirveesti oikuttelis...
Ja niistä oikuista... Miks naisten pitää oikutella? Onks se joku periaate. Mulla on palanu päreet kymmeniä kertoja naisten oikkuiluun. Voi herranen aika. Sit sanotaan että pitäis näyttää tunteensa. Minä ehkä tahtoisin tasapaksun ja turvallisen parisuhteen. Enkä suinkaan purkaa raivoani, montakohan kertaa on tullu tehtyä jotain typerää ihan vaan sen takia kun joku tyttö on alkanu temppuilla mun kaa. Enhän minä raivoani pura tyttöön vaan päästelen höyryt tien päällä tai sit meen katselemaan tilanteita jossa joku tahtoo haastaa riitaa.
Sulla on valta ja mahti, mut onko viisautta käyttää sitä?
voi olla rakkauden testaamista. Nainen voi olla hämmentynyt ja peloissaankin siitä tunteesta, joka jota kuta tyyppiä kohtaan alkaa vallata tajuntaa. Vaatii suurta rohkeutta hypätä tuntemattomaan, etenkin jos on joskus pahasti pettynyt. Ja ennen kaikkea tämä mielestäni koskee miesten kauniiksi luokittelemia naisia (kuten itsekin olen), sillä moni turhautuu siitä jatkuvasta miesten idealisoivasta ohikatselusta. Jos siis on vielä lisäksi tarpeeksi vakavamielinen suhteessa vastakkaiseen sukupuoleen. Ns. "oikuttelemalla" voi yritää testata, onko mies tosissaan, rakastaako hän oikeasti silloinkin, kun tilanne ei ole niin hunajainen.
Pahinta mitä siinä teet, on lähteä ovet paukkuen pois paikalta. Silloin nainen käpertyy kuoreensa ja alkaa jäädyttämään tunteitaan ollakseen taas ennen pitkää valmis syttymään johonkuhun toiseen.
Siis nainen etsii riittävää varmuutta uskaltaakseen heittäytyä tunteidensa mukaisella tavalla.
Ainakin minun kohdallani oli näin. Ihmettelin itsekin monen miehen kohdalla käytöstäni, sitä että mikä minuun aina menee. Mutta sitten tuli mies, joka ei pienistä hätkähtänyt ja seisoi tyynenä vierellä olipa tilanne mikä hyvänsä. Ei hän oikutteluun mukaan mennyt, mutta pysyi rauhallisena ja ennen kaikkea oli lempeä. Siitä syntyi pikku hiljaa aivan mieletön luottamus, joka yhdistettynä siihen silloin aivan tolkuttomaan rakastumiseeni synnytti tunteen, joka nosti minut rakkaudessa aivan uudelle tasolle.
Nykyisin olemme naimisissa ja olen hänen kanssaan hyvin onnellinen. Ei tulisi mieleenkään "oikutella".
Oletko hyväksynyt ne virheet?
Oikuttelevuudesta voi päästä eroon, kun muutaman kerran todistat tytölle mitä tunnet. Ja tämä tarkoittaa siis sitä että todella SANOO mitä tuntee, eikä vain näytä. Naisille rakastamisen näyttäminen ei selviä niin helposti. Itse ainakin olen todella sitkeä, ennen kuin uskon. Ehkä puuttuu itsetuntoa tämän asian suhteen, myönnetään. Voin taata, että jos olen varma jätkän tunteista olen itsekin iloisella tuulella, mikäli tunnen samoin.
Oikutteluun kannattaa suhtautua ennemmin huumorilla, ei saa kuitenkaan antaa periksi. Vaikka itse oikuttelen silloin tällöin, lopetan sen kyllä jos jätkä ilmaisee tunteensa eikä anna liikaa minulle valtaa. Esimerkiksi nyt vaikka riita-tilanne: Jos jätkä myöntelee, antaa periksi heti, ei halua koskaan riidellä tai pyytelee heti anteeksi, on se ainakin minulle turhauttavaa! Täytyy osata riidellä ja sanoa oma mielipiteensä. Puhdistuu ilmapiiri eikä asiat ala kasautumaan.
*raapii päätään* Jos minä todistan rakkauteni tuhat kerta viikossa ja sit yhtä äkkiä alkaa se oikuttelu. Minä en tahdo olla väkisin kenenkään kanssa kyllä minä jaksan kuunnella sen oikuttelun ja kiukkuamisen, pitää sylissä ja halata, mut sen "en tahdo koskaan enää nähdä sinua" tms.
Eikö nainen ymmärrä millainen valta hänellä on loukata minua suutuksissaan? Ja hänen pitäisi olla aikuismainen.
Nimittäin jos tuo on totta, että minun pitäisi olla väkisin jonkin kanssa, vaikka toinen ilmoittaa teoillaan tai sanoillaan että ei kiinnosta. Niin tällä hetkellä harmittaa kyllä tosi kovasti. Kuinkahan kauan sitä oikuttelua pitää vaan kestää. Se nimittäin repii itsetunnon aika kappaleiksi.
Noh eihän ne jutut ole ihan niin yksioikoisia koskaan.
Teen poken hommia, Työskentelen vapaaehtoisesti ongelmanuorten parissa. Siellä joutuu koko ajan vetämään sellaista esikuvan roolia. Pitää olla tyyppi jolle ei ryppyillä ja osattava lyödä nyrkkiä pöytään. Nyt tehdään niinkuin minä sanon tai ei tehdä ollenkaan.
Siviili puolella sitä ei jaksais millään. Mieluummin minä päästän sen naisen oikuttelun toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mut se oikuttelu vaan kovenee. Ei auta vaikka kertois rakastavansa ja todistais sitä miten.
Pari kertaa kun juttu on menny poikki niin vähän aika siitä toinen lähestyy ja kertoo että minun olis pitänyy lyödä nyrkkiä pöytään. Mie en vaan oikein jaksa sellaista.
onpa taas ruusuinen tulevaisuuden kuva odotettavissa..... "200 km/h on the wrong lane"
Tietenkin olemme kaikki erilaisia, kaikki ei päde kaikkeen. Itselleni oli kuitenkin helpottava oivallus tajuta, mistä oma käytökseni johtui.
Ja niin juuri *hymyilee*, minäkin olen sanonut lukuisat kerrat miehelle, että ala painua, vihaan sinua enkä halua enää koskaan sinua nähdä. Ja samalla toivonut yli kaiken, että hän pysyisi siinä. Omituista, kun alkaa ajattelemaan.
Mutta menetin isäni varhain ja hyvin traumaattisesti ja tulin nuoruudessani mielestäni täysin väärinymmärretyksi miesten taholta. Ulkonäköni veti heitä hämmentävän paljon puoleensa, mutta harvaa kiinnosti millainen olen ihmisenä. Ihmeen paljon piti yrittää niillä keinoilla, mitä käytettävissä oli, testata miehen tunteita. Kait pohjimmiltaan siksi, ettei tulisi hyljätyksi paljastuttuaan "omana itsenään", vaikken hankalaa minääni mitenkään ominaisimpana koskaan pitänytkään, päinvastoin, olin itsellenikin vieras.
Oikuttelun logiikka (jos niin voi sanoa) meni jotenkin siten, että jos mies kestää kauheat puoleni, hän kiinnostunut muustakin kuin kuoresta. Ja että voin sitten alkaa pikkuhiljaa häneen luottaa, jos hän rakastaa minua niin paljon, että pysyy siinä vaikka käsken hänen painua muualle.
Minun tapauksessani tuo kehotus häipyä kauas ikinä enää palaamatta ei siis missään tapauksessa koskaan oikeasti tarkoittanut sitä, että olisin halunnut miehen lähtevän. Se, että mies meni, oli paha tappio ja osoitti, että olin pelkojeni mukaisesti erehtynyt eikä hän ollutkaan minua varten.
Olin tuolloin pohjimmiltani kai aika rikkinäinen ja turvatonkin tyttö. Ja lisäksi, sanotaan, että rakastumiskokemuksessa ihminen taantuu lapsuutensa tunnemaailmaan. Minun päällimmäinen kokemukseni sieltä oli raju hylkäämismuisto. Nykyinen aviomieheni ehkä jotenkin kykeni näkemään käytökseni taakse.
Tosin hänkin on etenkin myöhemmin kertonut käytökseni ottaneen kovasti itsetunnolle ja muutenkin rieponeen hermoja.
Se oikuttelu kyllä koettelee. Mulla kun on sitten vielä paha tapa päästellä ne höyryt tuonne tienpäälle. Moottoripyörä on siihen tarkoitukseen vihonviimeinen vempele, mutta näköjään se kelpaa.
"minäkin olen sanonut lukuisat kerrat miehelle, että ala painua, vihaan sinua enkä halua enää koskaan sinua nähdä. Ja samalla toivonut yli kaiken, että hän pysyisi siinä"
Se kultaseni on sitä naisen logiikkaa parhaillaan...
Tarvitseekohan naisten kestää kauheat puolemme, entä jos mies alkaa oikuttelemaan?
"Teen poken hommia, Työskentelen vapaaehtoisesti ongelmanuorten parissa. Siellä joutuu koko ajan vetämään sellaista esikuvan roolia. Pitää olla tyyppi jolle ei ryppyillä ja osattava lyödä nyrkkiä pöytään. Nyt tehdään niinkuin minä sanon tai ei tehdä ollenkaan.
Siviili puolella sitä ei jaksais millään. Mieluummin minä päästän sen naisen oikuttelun toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mut se oikuttelu vaan kovenee. Ei auta vaikka kertois rakastavansa ja todistais sitä miten.
Pari kertaa kun juttu on menny poikki niin vähän aika siitä toinen lähestyy ja kertoo että minun olis pitänyy lyödä nyrkkiä pöytään. Mie en vaan oikein jaksa sellaista."
ylläolevan kirjoituksesi naisellesi?, luulisi ymmärtävän. Jos ei niin vaihda naiseen, joka ei oikuttele.
"Vaikka itse oikuttelen silloin tällöin, lopetan sen kyllä jos jätkä ilmaisee tunteensa eikä anna liikaa minulle valtaa"
Eli haluat jossain määrin olla miehesi talutushihnassa ja alistettavana. Ei kuulosta kovin tasa-arvoiselta, jos miehen pitää olla se joka säätelee suhteessa molempien vallankäyttöä.
mulle oikuttelematon nainen. Niin minä teen nelikaistaisen moottoritien Teneriffalle.
Sellaistahan minä etsinkin. Ei toista voi pakottaa olemaan jotain muuta mitä hän ei oikeasti ole.
ihmekös tuo jos on vähän epätoivoinen olo. Noh tästä se taas lähtee. "Lets drop the puck and get back to the game"
oikuttelematon tyttöystävä. Ei riidellä koskaan. Välillä keskustellaan kaikista asioista vakavasti, muttei sitä riitelyksi voi sanoa.
Ei mitään turhaa oikuttelua, miksi sitä pitäis olla, kun elämä on niin lyhyt ja murheita saattaa tulla haluamatta, esim. sairaudet ja kuolema.
Osaisipa kaikki nauttia suhteistansa täysillä kun siihen on mahdollisuus. Me nautimme joka hetkestä, esim ihanat yhteiset talvikävelyt ja juoksut metsätiellä. Kesäisin kuutamouinnit metsäjärvessä, mukavaa vaihtelua ainaisiin ravintolabiletyksiin.
Olen 24 ja tyttöystäväni 21, tavattiin netissä kaksi vuotta sitten.
Onneksi löysin samanhenkisen kumppanin. Joillakin naisilla varsinkin on ihmeellinen ajatus, että jos menee "liian" hyvin, niin pitää väkisin saada huononnettua tilannetta.
Netti on mielestäni aivan mielettömän mahtava paikka tutustua ihmisiin.
Edellinen suhteeni loppui siihen, etten oikutellut. Mies siitä sitten "päätteli", etten mitenkään voi hänestä oikeasti ja aidosti pitää. Että seurustelen hänen kanssaan vain rahojen vuoksi. Ei olisi voinut olla kauempana totuudesta. Sen verran olen elämästä oppinut tähän mennessä, että itse ei aina tarvitse olla oikeasa, ja turhalla kiukuttelulla ja oikuttelulla mikään ei parane, päinvastoin. Mies alkoi tietty kokeilemaan rajojaan. No, en antanut senkään häiritä, en ala äidiksi kenellekkään täysi-ikäiselle. Ja aina tullessaan kotiin ryyppyreissuilta, lauloi minulle "Roxanne, you don't have to put on the red light..." Miksi hyvää on niin vaikea hyväksyä??