Ayaan Hirsi Alin mukaan islam on maailman uskonnoista joustamattomin. Jokainen kokee oikeudekseen avoimen keskustelun estämisen. Muslimeille opetetaan, että Koraani on täydellinen ja lopullinen jumalallinen ilmoitus, jota ei voi muuttaa. Se on Jumalan viimeinen sana. Koraani ja siihen liittyvät tekstit ovat islamissa perimmäinen syy tuonpuoleisen kunnioittamiselle ja pyhään sotaan kehottamiselle. Näiden pysyvän voiman takaa usko ajattomasta, kaikkivoivasta ja muuttumattomasta Allahin sanasta ja Muhammedin teoista.
Uskonnon uudistaminen ja uskosta luopuminen ovat islamin vakavampia syntejä, samaa luokkaa kuin murha. Tämän vuoksi on ymmärrettävää, miksi islamilaiset uskonoppineet ovat yhtä mieltä siitä, että islam ei ole vain uskonto, vaan suuri, kaikenkattava järjestelmä, joka käsittää, selittää, yhdistää ja ohjaa kaikkia ihmiselämän alueita, niin henkilökohtaisia, poliittisia, kulttuurisia kuin uskonnollisiakin.
Islam määrää kaikesta.
Länsimaissa elävät muslimit ovat ansassa kahden uskomus- ja kokemusmaailman välissä. He käyvät päivittäistä taistelua noudattaakseen islamia, vaikka maallinen yhteiskunta haastaa heidän arvojaan ja uskomuksiaan joka käänteessä. Monet muslimit ratkaisevat tämän ristiriidan vetäytymällä itse luomiinsa (ja usein itsehallinnollisiin) saarekkeisiin. He yrittävät pysäyttää muurilla ulkopuoliset vaikutteet, sallivat lapsilleen vain islamilaisen kasvatuksen ja irrottautuvat ympäröivästä epäislamilaisesta yhteiskunnasta. Muslimimaahanmuuttajat koteloituvat, ja muodostuu rinnakkaisyhteiskuntia.
Länsimaiden nykyasenne islamia ja muslimimaailmaa kohtaan on katastrofaalinen. Lännessä monesti uskotaan islamilaisten maiden tapahtumien olevan johdannaista pelkästään suurvalta- ja geopolitiikasta. Länsimaailma sivuuttaa reformistiset toisinajattelijat ja huijaa itsensä uskomaan, että sen vaarallisimpia vihollisia ei ajakaan eteenpäin se ideologia, jota nämä viholliset avoimesti julistavat. Länsi panee toivonsa muslimienemmistöön, joka itse asiassa osoittaa enemmän merkkejä sitä, että he myötäilevät ennemminkin fanaatikkojen kuin toisinajattelijoiden argumentteja.
Jotta reformi olisi mahdollinen, keskustelua ei saa tukahduttaa. On luovuttava käsityksestä, että vain muslimit voivat puhua islamista. Sen sijaan että länsimaissa varotaan muslimien tunteiden loukkaamista, siellä on puolustettava toisinajattelijoita, reformisteja, jotka panevat henkensä alttiiksi puolustaakseen itsestään selvinä pitämiämme ihmisoikeuksia – naisten tasa-arvoa, eri uskontojen suvaitsemista sekä sanan- ja mielipiteenvapautta. Jos länsimaissa todella arvostetaan edellä mainittuja periaatteita, islamiakaan ei voi asettaa eriarvoiseen asemaan ja ”päästää pälkähästä”.
https://www.kansalainen.fi/kirja-harhaoppinen-miksi-islam-tarvitsee-nyt-uskonpuhdistusta/
Voiko islamia uudistaa, koska sen perusperiaatteita pitäisi muuttaa?

Vastaukset 6
Vanhimmat
Keskiajalla muslimit oli niitä "suvakkeja" ja sivistyneitä. Vielä 80 luvulla lähi- itä varsinkin Egypti ja Libanon oli hyvinkin vapaamielisiä. Mikä radikalisoi ihmiset muutamassa vuosikymmenessä?
Olisiko sama kuin nyt persuilla,viha median luomaa harhaa " hyvästä" ja rikkaasta elämästä johon ei ole mahdollisuuksia? Silloin ihminen tulee vihaiseksi ja katkeraksi ja kääntyy radikaalien puoleen.
Mikäs neljästätoista koraanista otettaisiin uudistamisen pohjaksi?
https://www.avainmedia.org/koraanista-onkin-useita-versioita/
Kelauskontohan suomalaisia arvopohjia kyntää takaperoisestikin jo.
Tosissaan uskominen on vaarallista oli uskonto mikä tahansa. Muslimeissa näitä tosissaan uskojia on enemmän, kristityissä vähemmän.
Mutta oli meilläkin kiihkokristitty sisäministeri (joka vastaa mm poliisista) joka sanoi että jos Raamattu (eli uskovan oma tulkinta Raamatusta) ja Suomen laki on ristiriidassa, niin pitää noudattaa Raamattua. Hulluja piisaa joka lahkoon.
Ainoa tietämäni fiksu somali tuo Ayaan Hirsi Ali. Miksi meillä ei täällä Suomessa asu ketään vastaavaa? Täällä on vain joku Husu ja se toinen Ylen kiintiösomali jälkiviisaissa.
Ja sitten on se Wali Hassi vai mikä Hussi?