Mieheni jätti perheensä ystävänsä lapsen takia.( Ihastui ystävänsä 19v tyttöön). Asuvat nyt yhdessä. Minulla yksinäiset illat on ikäviä, pienet lapset nukkuu, en voi poistua kotoa. Oisko ideoita miten täyttää yksinäiset illat??
Uuteen suhteeseen en ole vielä valmis.
Uuteen suhteeseen en ole vielä valmis.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Hei ! Tuo kosketti. Yksinäisyys muakin pelottaa... Tänään päätettiin erota. Lapsille ei ole kerrottu. Ja päätös oli lähinnä miehen. Nyt ahdistaa ja pelottaa... juuri tuo sinun tuomasi yksinäisyys. Olen muutanut niin monta kertaa, ettei enää ole oikein ketään ystävää. Olen pohdiskellut, jospa jollekin voisi kertoa asiasta. Mutta kelle. Tuntuu niin vaikealta ylittää se kynnys.
...että ystävän tyttären kanssa ! Tuntuu tosi pahalta! Ja anteeksi vaan myös epäluotettavalta tyypiltä - minusta!
Mun mies ainakin väittää ettei ketään uutta ole - kuin virtuaali-uusi. ...niin... mitä pitäisi ajatella.
tsemppiä, sabriina
vielä yksinäisempää on huonossa parisuhteessa!
Alussa oli hankalaa, mutta vähitellen näkee uusia asioita, eikä ihannoi entisiä yhteisiä aikoja. Toisen muuttuminen, ja katkeroituminen eron myötä auttoi minut vihdoin repäisemään itseni irti hänestä. Vähitellen se lähtee luistamaan. Sitten ei enää itketäkään.Unelmat ovat murusina, mutta pitää lähteä tekemään uusia. Etsi elämästäsi hyvät asiat, äläkä keskity huonoihin. Jos joku olisi minulla sanonut nämä asiat 2 kk sitten, olisin sanonut, että tästä ei voi selvitä. Mutta tiedätkös, kyllä siitä selviää!!!!Mutta kovasti se satuttaa.....Ps. älä tee sitä virhettä, että anelisit toista....Tuntuu nimittäin todella alaarvoiselta jälkeenpäin.
...siitä kuitenkin selviää... pelottaa eniten miten lapset siihen reagoivat. Ei siis olla vielä heille kerrottu... Kiitos kannustuksesta... vaikka nyt ei niin kyllä oikeesti siltä tunnu... eikä edes vielä oikein itketä - ahdistaa vain ja rintaa puristaa...
Kuulostaako yhtään tutulta?
Hei!
pari viikkoa sitten mieheni ilmoitti, että on pettänyt, haluaa avioeron ja ei välitä minusta tarpeeksi paljon. Menin aivan lukkoon jouduin sairaslomalle jne. Raivosin ja itkin.
Mutta asioita keskustellen asioita on selvinnytkin. Mutta nyt mies ei saa sanotuksi minulle onko hän kodistamme muuttamassa pois vai mikä on tilanne. On tämän viikon poissa kotoa työmatkalla. Ja puhelimessa olen asiaa tiedustellut. Ilmoitti, että jutellaan sit kun tulee. Miksi tälläistä viivytystä? Hänelle yllätyksenä on tullut, kun olenkin ruvennut järjestelemään asioitani ja käytännön seikkoja ottanut hänelle esille. Mikä tässä mättää????
Itse olisin valmis jatkamaan. Mutta kannattakoo tämä ruikutus jääkö vai ei? Meillä on kaksi lasta.
Hei, olen jo uudelleen tässä tilanteessa. Kaikki alkoi n 2v sitten, kun tämä eroasia nousi esille. Silloin kaikki tuli kuin kirkkaalta taivaalta - reagoin kuten kerrot - huusin, itkin, puhuin ja kyselin... Alkuun ei mies oikein alkanut puhumaan, mutta vaadin ja pakotin, provosoin ja väänsin ja käänsin asioita että olisin saanut jotain tolkkua itsekin. Silloin ei erottu - vielä. Se tuntui voitolta.
Nyt olen toistamiseen tässä tilanteessa. Silloin mies sanoi, ettei rakasta enää, mutta ihan mukavasti on pari vuotta mennyt.
Nyt en enää yritä... mutta silti olen "vaatinut" puhumaan. Ainakin saanut itse puhua. - ja silti ahdistaa niin p...sti...
Kiitos viestistäsi.
Lohdutit. Mutta mies on jättänyt asuntohakemuksen ja ei kuitenkaan anna pakata tavaroitaan eikä mitään muutakaan. Mikä helvetti siihen on mennyt? Auttaisikohan kun ilmoittaisin, että voi lähteä tästä, se voisi auttaa kohtaamaan asiaa todellisuudessa. uskoin kuitenkin, että hänellä on toinen nainen, jonka takia tarvitsee asuntoa. Koskapa sanoi, että pitäähän hänellä olla joku minne takaisin tulla jos ei olekkaan sitä yksinasuminen mitä hän on kuvitellut. Voi pyhä jysäys.
voisi auttaakin, kun joutuu ottamaan sen todellisuuden vastaan ja huomaa että ei yksin hän teidän asioistanne päätä. Vaan sullakin on tahto. Säkin haluat jotain. Tietty ...voi olla riski etä se sit oikeesti kokee että säkin haluat sen lähtevän... ja sit lähtee... Huomasin et konkretia auttoi silloin... se tyssäsi siihen, kun olisi pitänyt kertoa lapsille ja muuttaa pois... silloin tosi miehellä ei ollu vielä uutta kierroksessa. Nyt sillä on joku "nettiystävä", mistä ei tiedä mitä se tarkottaa...
Onpa sattuma! Mieheni istui illat tietokoneella, kun nukutin lapsia. Ja sieltä löytyi sopiva jonka kanssa pettää. Luulen että tämä nettituttava on kuvioissa mukana muutenkin tässä. Kertoi olevan tuon vain sattumien summa. Mutta mielestäni meidän muiden elämä ei saa olla kiinni sattumien summasta. Välillä nousee vihan tunteet kovastikin esille. Kyllä se on outoa kun omalta vaimolta vaaditaan mahdottomia. Täytyy harkita millä asenteella tässä lähtisi eteenpäin. Jospa mies odottaa asuntopäätöstä ja sen jälkeen hän on valmis sanomaan asiasta, kun taas itsellään on asuntoasia kunnossa. Jymäytetäänköhän minua tässä viivyttelytaistossa.
Mitäs, jos todellakin lasket irti, et anele ja tarraudu. Nuo asiat vain pahentavat tilannetta, eikä teillä jatkossa ainakaan ole mitään mahdollisuuksia, jos kynsin hampain kiinni pidät; alennat vain itsesi. Ja muista ihmeessä, että lapsia ei missään nimessä käytetä kiristysvälineenä saati heidän kuullen arvostella toista; se on pahinta mitä voit tehdä.
Jos miehesi on asuntohakemuksen jättänyt, luulen että hän on tosissaan, mutta yleensä asunnon saaminen kestää jonkun aikaa. Onko miehesi muuten kertonut, että hänellä on toinen vai haluaako esim. ehkä tilaa itselleen? Millainen liittonne on ollut?
No meillä on ollut tasapainoinen liitto. Itse olen ajatellut aina muut perheessä itseni edelle ja elänyt tavallaan perheelle. Ja sen vuoksi tämä kiitos tuntuu pahalta. Olemme välittäneet toisistamme mutta tuntuu että itse olen välittänyt enemmän ja ehkä en aina ole saanut vastakaikua niin paljon kuin haluan. Mutta 19 vuotta yhdessä siihen mahtuu paljon eikä asiat rakkaudensuhteen voi olla sitä mitä se on ollut. Olen kokenut olevani perheen koossa pitävänä olevana ihmisenä. Mutta vaikka asuntohakemus on hän kuitenkaan kestä sitä että rupesin järjestelemään muita asioita kuten henkivakuutuksia erilleen jne. Mitään arkiasioita en kuitenkaan saisi tehdä eteenpäin. Siksi tuntuu että mies ei ole miettinyt asiaa tarkemmin. Kun halu entisestä kiinni pitämiseen on kova. Lisäksi lasten kohdalta haluan niin että vuoroviikon hän hoitaa, koska sydämmessäni on rytmihäiriöitä ja ne voi koitua tuhoksi itselleni. en yksinkertaisesti jaksa hoitaa heitä viikko viikon jälkeen. Ja tällöin mies saisi vastuun myös arjesta, jota ei ole liiemmin kantanut. Vastaile.
Voiko lapset olla kovin pieniä, jos olette jo 19v. yhdessä olleet?
Tarvitsevatko hoitoa?
Anna miehesi muuttaa ja suosittele oikein sitä hänelle. Hetken yksin mietittyään tilanne voi muuttua. Onhan avioerossa juuri harkinta-aika siksi. Eihän heti tarvitse edes eroa hakea, jos muuttaa erilleen. Antaa kaikkien asioiden olla edelleenkin ennallaan. Sitten on helpompi rakentaa uudestaan suhdetta jos siltä alkaa tuntumaan.
Lapsilla ei saa kiristää, eikä käyttää taisteluissanne aseina! Se on hävytöntä, itsekästä ja ajattelematonta aikuisilta.
Ehkäpä sinun kannattaisi välillä asettaa itsesi muiden edelle, en tarkoita, että lapset jättäisit "heitteille", vaan itsesi huomioimista ja tietynlaista itsenäistymistä. Tasapainoisten, itsestään välittävien vanhempien kanssa lapsetkin ovat tasapainoisempia ja jaksavat paremmin maailman myrskyt.
Mitä miehesi sanoo syyksi, ettei asioita voi vielä eteenpäin, vaikka itse laittoi asian vireille? Yksi syy tietysti on huoli lapsista, näin luulisin. Mutta onko muita syitä? Olisko teillä sinun mielestä realistisia mahdollisuuksia jatkaa pariskuntana mm. sen jälkeen, kun kuulit, että sinua on petetty? Ja tiedätkö vieläkö se suhde jatkuu? Pystyisitkö anteeksi antamaan ja unohtamaan? Jos et, niin ei kovin hyvältä tulevaisuus ehkä vaikuta. Luuletko, että miehelläsi olisi jotain sitä vastaan, että huolehtisi lapsistanne vuoroviikoin?
Kyllä kuusi vuotinen ja kymmenen on vielä sen ikäisiä, että tarvitsevat vanhempiaan. Miten voit suositella oikein. Jos olen hoitanut lapset arjen pyörityksessä oman terveydenkin nojalla. en suinkaan ole ollut enkä ole itsekäs vaan ongelmani lienee että olen liikaa ollut läsnä ja hoitanut toisten tarpeita. Unohtanut itseni. Olen liikunnallinen ja hyvän ulkomuodon omaava nainen, en kuitenkaan mikään nössö.
Anteeksi voi antaa. Millekkään ei saa vastausta eikä järkevää syytä mihinkään. Kyllä se näin on että ajatteli luonnollisesti saavansa poikamiesvuodet, ja minä hoitaisin lapset arjen pyörityksineen. hän tosin viikonloppuna voisi olla lastensa kanssa/joka toinen viikonloppu. Olen hoitanut viikkoja aivan yksin lapsia hänen ollessa työreissuilla. Tiedän miten raskasta se on. tässä projektissa ymmärisin, että minun ei tarvitse aina olla uhrautuva osapuoli. ei helkutissa. Lisäksi taloudellisesti en ole riippuvainen hänestä taitaa olla päinvastoin.
Hienoa kuulla, että sanot ettet oel mikään nössö ! Näin naistenpäivän kunniaksi ! Ihanaa !
Mitenköhän on ollut... onkohan sinun miehellesi jäänyt oikein tilaa hoitaa kodin asioita, jos niin uskollisesti olet sen itse tehnyt ? Joskus käy niin - varsinkin niille ei nössöille... jotka itse pystyvät vaikka mihin.
Onkohan se miehesi oikeastaan epävarma omastakin päätöksestään?
Sama tuli mieleen; onkohan miehellä ollut tilaa lainkaan ajatella itse vai onko elämä sujunut rouvan johdolla...Ehkäpä mies nyt haluaa itsenäistyä, päästä irti talutusnuorasta ja siinä ei edes hyvä ulkomuoto auta. Toivottavasti hänestä löytyy mies tekemään päätöksensä ihan yksin.
Kyllä miehellä on tilaa ollut. Hän on ohjeistuksiaan jakanut mm. mitä täytettä käytetään joulutortuissa mitä merkkiä ym. kovasti on ohjaillu. Mutta paperiasiat muut sellaiset virastoissa asioimiset eivät ole luonnistaneet. Näin on ollut. Mies on halunnu näin. Viime kädessä hän on tehnyt päätökset joista minulta on ohimennen kysytty. Että silleen emme ole mitään nuorisopari.
Anteeksi voi antaa, mutta entäs unohtaa? Jos päätyisitte jatkamaan yhdessä, voisitko olla varma, ettet tiukan paikan tullen palaisi menneisiin?
Tiedän neljän lapsen äitinä ja myös paljon lasten kanssa kotona olleena, että työstä se käy. Mutta oikealla asenteella pärjää ja turha marttyyriys on kyllä unohdettava. Sinun ei tarvitse olla uhrautuva osapuoli, vaan asiat voidaan järjestää asiallisesti, luulen, että sekin onnistuu, kun molemmilla tahtoa nähdä katkeruuden ylitse. Tuo taloudellinen riippuvuus jäi mietyttämään, kun kuitenkin kerrot miehesi usein olevan työmatkoilla...
Kyllä näin on. en ole huomannu jonkun maksanvan enemmän kuin itse. Mielummin itse aina enemmän. En katkera ole mutta kyllä miehenkin täytyy vastata tekemisistään. en ole mikään pyhä ihminen joka kaitsee lampaita kun muut menee menojaan. Kyllä elämä on luopumista vaikka tuskallista. Mutta eihän mies voi olla yhtä aikaa perheenisä ja yhtäaikaa poikamies. en usko kenenkään hyväksyvän tällaista pointtia elämäänsä.
Entä jos ei ajatellut poikamiesvuosia, vaan on oikeasti rakastunut?
Hei, tuli vain mieleen... oletkohan nyt ihan varma siitä, että mies haluaa sinusta tai perheen arjesta pois, vai onko kysymyksessä oikeastaan se rooli missä hän ollut - hän haluaa siitä pois ? Silloin voisi olla jotain tehtävissä... jos tahdotte tietty. En minä tiedä, tuli vain mieleen...
Joskus miehellä ei ole keinoja, eikä sanoja tilanteessa uudessa, ehkä hän ei itsekään tiedä.
No sinä sen sanoit!
Tuo sopisi tähän meidän tilanteeseen. Muutoksen haku on varmaankin kiltistä miehestä kovaksi mieheksi. Sanoin joskus tuon ääneen itsekkin, mutta nyt kun heitit ajatuksen sen tuntuikin justiinsa siltä, että kyse on ihmisenä kasvamisena molemmin puolin ja ehkä mies hakee paikkaansa vielä. Tuhannet kiitokset. Kirjoittelen miten tää jatkossa onnistuu. Kiitos.
ettet vain kehittelisi turhia toiveita...ja sitten taas pettyisi..