Julkinen sektori vie ihmisoikeudet

Julkine sektori pelkää kaikkea mahdollista ja vie sen takia ihmisoikeudet. Lapset ja vanhukset säilötään laitoksiin jotta kadut pysysivät puhtaana heistä. Laitoksissa kiusataan ja taudit leviävät. Kaikilta julkinen sektori vie ihmisoikeudet verottamalla kaikkea mahdollista ja ajamalla ihmiset köyhyyteen ja kurjuuteen. Monelle ainoa selvitymisen mahdollisuus on ottaa velkaa ja on velkavankeudessa lopun ikäänsä. Kylmää, pimeää kommunistivaltiota paetaan mm. käyttämällä päihteitä. Kaikenlainen verotus on julmaa, etenkin ruuan, vaatteiden ja energian ja rikkoo suomen perustulain 6 pykälää ja jalon 8 osaisen polun vaatimusta harjoittaa elinkeinoa, joka ei vahingoita ketään.
7160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Siellähän on pätevät politikot päättämässä asioista ja kaikki menen päin p tä tekijöitä ei löydy kohta millekkään sorretulle alalle ei ammattikoulun opettajia ei sairaanhoitajia ei hitsareita ei koneistajia eläkkeet laskee ja verot nousee olen tämän nähnyt kun tein hullunlailla töitä 14v -64v välisen ajan

Äänestä

oikeassa olet

Äänestä

puolitoista vuotta ollut aurorassa siksi kun epäpätevä lääkäri diagnosoi fobian, siis lievän ahdistuneisuushäiriön, joka ei tarvitse laitoshoitoa, paranoidiseksi skitsofreniaksi ja nyt yli vuoden kuntoutusyksikössä tukiasuntoa odottamassa. tällaista on vapaudenriisto suomessa kun ei sallita asua omassa asunnossa vapaana vaan yhteiskunta holhoaa.

Äänestä

Suhmurit veivät rahasi.

Äänestä

Toivottavasti kaikki tuet lopetetaan heti.Ihminen joka ei elätä itseään töillä ei ole oikeutettu elämään ollenkaan vaan kuolemaan.

Äänestä

Sossu tuet lopetettava j ahautausmaa vain ilmaiseksi.Ne jotka ei yhteiskuntaa hyödytä voidaan siivota pois minun mielestä ja minähän alan siivoamaa teidät pohjasakka....

Äänestä

Ei ihmisillä ole oikeuksia, vain eläimillä on.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Julkine sektori pelkää kaikkea mahdollista ja vie sen takia ihmisoikeudet. Lapset ja vanhukset säilötään laitoksiin jotta kadut pysysivät puhtaana heistä. Laitoksissa kiusataan ja taudit leviävät. Kaikilta julkinen sektori vie ihmisoikeudet verottamalla kaikkea mahdollista ja ajamalla ihmiset köyhyyteen ja kurjuuteen. Monelle ainoa selvitymisen mahdollisuus on ottaa velkaa ja on velkavankeudessa lopun ikäänsä. Kylmää, pimeää kommunistivaltiota paetaan mm. käyttämällä päihteitä. Kaikenlainen verotus on julmaa, etenkin ruuan, vaatteiden ja energian ja rikkoo suomen perustulain 6 pykälää ja jalon 8 osaisen polun vaatimusta harjoittaa elinkeinoa, joka ei vahingoita ketään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu