Tiedän että varatuista ei ole kuin harmia. Vajaan vuoden on varattu tuttu mies tehnyt selväksi minusta tykkäämisen, nyt kaksi viikkoa sitten lähdin leikkiin mukaan, ilmeisesti jo aiemminkin kun mietin omaa elekieltäni. Varattuihin en ole aiemmin koskenut.
Mies on ollut liki 20 vuotta naimisissa, aiemmin ei ole pettänyt (tunnen tapauksen) ei minun tietääkseni ja omien sanojensa mukaan. Sanoo iskeneensä silmänsä minuun kun ensimmäisen kerran nähtiin, sanoo jokapäivä odottaneensa minua, Lämmintä, Hellää Rakastaan. Aamulla ensimmäiseksi ja illalla viimeiseksi vuoden ajan kaivanneensa kosketustani, huuliani, läheisyyttäni. Varattu mies. Ihana varattu mies.
Työn takia näemme melkein päivittäin.. Koskea ei voi kuitenkaan. Ja se tekee vielä kiihottavampaa tästä näin.
Itse olen vapaa, olen oman eroni jälkeen mennyt tarkoituksella suhteisiin, joilla ei ole jatkuvuutta. Pelkään rakkautta, näissä suhteissa minua ei voida loukata, kun tietää kokoajan "ei tästä mitään tuu". En haluaisi olla se joka jättää särkyneitä sydämiä jälkeensä, mutta silti en pysty tätä heti alkuunsa lopettamaan. Toisen läheisyys on sitä huumetta.. Mistä lääke siihen?
Kumma juttu silti, että tiedostan oman tilanteeni (loukkaantumisenpelko) mutta en kuitenkaan pysty siitä paranemaan.. Kuinka kauan aikaa / mitä vaatii ihminen ihminen pystyäkseen 2 vuoden takaisen sydänsurun (lue masennuksen) unohtamaan/jatkamaan elämää, sitä pelkäämättä..
Nyt pyydän anteeksi kaikilta petetyiltä vaimoilta. Pyydän anteeksi heikkouttani ja omia sisäisiä traumojani. Vaikka en ole tai ainakaan haluaisi myöntää olevani muiden väliin menijä, olen sitä silti. Moraaliltani rapistunut, oman onnensa onkija.
Sitä minä olen.
Ja salaa onnellinen.
Mies on ollut liki 20 vuotta naimisissa, aiemmin ei ole pettänyt (tunnen tapauksen) ei minun tietääkseni ja omien sanojensa mukaan. Sanoo iskeneensä silmänsä minuun kun ensimmäisen kerran nähtiin, sanoo jokapäivä odottaneensa minua, Lämmintä, Hellää Rakastaan. Aamulla ensimmäiseksi ja illalla viimeiseksi vuoden ajan kaivanneensa kosketustani, huuliani, läheisyyttäni. Varattu mies. Ihana varattu mies.
Työn takia näemme melkein päivittäin.. Koskea ei voi kuitenkaan. Ja se tekee vielä kiihottavampaa tästä näin.
Itse olen vapaa, olen oman eroni jälkeen mennyt tarkoituksella suhteisiin, joilla ei ole jatkuvuutta. Pelkään rakkautta, näissä suhteissa minua ei voida loukata, kun tietää kokoajan "ei tästä mitään tuu". En haluaisi olla se joka jättää särkyneitä sydämiä jälkeensä, mutta silti en pysty tätä heti alkuunsa lopettamaan. Toisen läheisyys on sitä huumetta.. Mistä lääke siihen?
Kumma juttu silti, että tiedostan oman tilanteeni (loukkaantumisenpelko) mutta en kuitenkaan pysty siitä paranemaan.. Kuinka kauan aikaa / mitä vaatii ihminen ihminen pystyäkseen 2 vuoden takaisen sydänsurun (lue masennuksen) unohtamaan/jatkamaan elämää, sitä pelkäämättä..
Nyt pyydän anteeksi kaikilta petetyiltä vaimoilta. Pyydän anteeksi heikkouttani ja omia sisäisiä traumojani. Vaikka en ole tai ainakaan haluaisi myöntää olevani muiden väliin menijä, olen sitä silti. Moraaliltani rapistunut, oman onnensa onkija.
Sitä minä olen.
Ja salaa onnellinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
se äijä on säälittävä, ja niin olet sinäkin. älä koske varattuihin. sain itse katsoa vierestä ja selvittää kun varattu iski vapaata ja päinvastoin, siitä ei mitään hyvää seurannut. liian monien ystävyys ym suhteet kärsi tai meni poikki. myös minun. älä koske varattuihin, se on vaan säälittävää.
Kysyit, kuinka kauan kestää sydänsurujen unohtaminen, jotta voi elää pelkäämättä. Samalla hakeudut tietoisesti suhteisiin, jotta pelkosi uudelleen satuttamiseksi tulemisesta ei toistuisi.
Olet tehnyt itsellesi oravan pyörän, etkä toivu koskaan. Selittelet itsellesi koko ajan sitä, että taustalla sydänsuru ja siksi hakeudut suhteisiin, joilla ei jatkuvuutta.
Kierteen voi katkaista toteamalla menetetyn suhteen olevan menneisyyttä, joten miks antaa sen hallita nykyisyyttä ja ratkaisujasi.
siis kauan unohtaa seuraukset, ei parisuhdetta. Siinä on vissi ero. Ex-miestä en siis haikaile. Onnellinen olin harvoin, siinä tunnekylmässä suhteessa.
Jos läheisriippuvaisuuteni tekee minut rakkauden loputtua sairaaksi, tyyliin puoleenvuotta nukkumatta kunnolla / 10 kiloa laihtumalla, miten siitä voi työstää itseään? Ettei suhtautuisi rakkauteen niin että se olisi elintärkeää, kuin lapselle äidin/isän rakkaus.
Olen lukenut paljon aiheesta kirjoja, ongelman tiedostan, mutta miten sen ratkaisee, siis todella ratkaisee? Tiedostaminen on ainakin ensimmäinen askel.
Minut on lapsena hylätty. Ennen kouluikää olin asunut jo kolmessa eri kodissa. Elämäni on ollut 16 ikävuoteen asti rakkaudetonta. Sitten aloin seurustelemaan. 1. kertaa minua rakastettiin.
Päällisin puolin koen itseni tervepäiseksi. Mutta nämä on niitä haavoja jotka aika-ajoin pomppaavat pintaan, jollakin tavoin.
Vaan tässähän sitä ollaan ja pohditaan. Vastauksia on vaikea löytää, täältä tuskin kuitenkaan. Kunhan kirjoitin, hetken mielenjohteesta.
Aurinkoista kevätpäivää
en puhunut minäkään ex-puolisosta?!
Sinulla on toimintamalli, joka aiheutta "kipua" tms., mutta jolla torjut toisenlaisen kivun.
Fyysiseen suhteeseen siis kykenet etkä pelkää fyysisyyden loppumista? Uskaltaisitko tai osaisitko olla ilman fyysistä suhdetta ennen kuin koet itsesi vahvaksi elämään "normaalia" parisuhdetta?
Lue myös addiktioista; niitä on monenlaisia. Monet riippuvuudet ovat tapa selvitä jostain ongelmasta, joskus jopa toisesta riippuvuudesta.
Lue myös läheisriippuvuudesta. Sekoitat selvästi käsitteitä.
Suosittelen myös Ben Furmanin kirjaa: "Koskaan ei ole myöhäistä saada onnellinen lapsuus". On helppoa jättää oma kasvaminen puolitiehen ja osoitella lapsuutta tai muita ihmissuhteita. Et voi potkia mummoja kadulla, jos sinua on joskus potkittu jne. Aikuinen jos olet, niin osaat kyllä jo hakea apua ongelmiin.
Tai tavallaan jo haet.. Oletko miettinyt sitä, mitä sinä sitten teet ja miltä sinusta sitten tuntuu, jos/kun varatulla miehelläsi käry käy? Kumpikaan ei kiittele sinua; varattu harvoin jää enää silloin silittelemään kakkosen päätä. Enemmän olet silloin yksin.. Mutta varmaan näistäkin olet jo lukenut etukäteen.
En tied, yritätkö kerät sympatioita luonteenpiirteelläsi ja lapsuudellasi, mutta minusta sinä olet pikemminkin laskelmoiva; kyyninen ihminen lukee ihmissuhteisiin liittyvää kirjallisuutta ja miettii oman psyykkeensä ongelmia, mutta ei sitä, mitä oma toiminta saattaa aiheuttaa toiselle ihmiselle.
No hei että!
Se on totta tuo fyysisen läheisyyden tarve.. Tietääkö joku jonkun ihmisen joka ei kaipaa läheisyyttä!? Läheisyysaddiktio *lähtee ottamaan selvää*.. Lähinnä koen olevani rakkauden kerjäläinen.
Mä juon, puhun, nauran, poltan liikaa. Unelmoin liikaa, nukun liian vähän, liikaa hormonit hyrrää keväällä. Hullu?
En mä pidä tekosyynä itselleni lapsuuttani ja sen varjolla tee asioita, mutta totuus on että ihminen muuttuu vuosien varrella, tapahtumat muokkaa ihmistä. Traumat (selvittämättömät) vielä enemmän.
Mun mielestä "huomasitko että" et tunne mua niin hyvin että voisit luokitella minut kyyniseksi/laskelmoivaksi. Vaikkakin asia on niin että pehmeät ihmiset eivät elämässä (yksin) pärjää. Ja yksin sitä jokainen on omassa elämässään ja yksin täältä lähdetään. Semmoinen joka sitä ei tajua, ei ole koskaan kokenut yhtäkään pimeää loputonta yötä, semmoista josta ei usko selviävänsä hengissä. Ja kun selviää, tajuaa olevansa vahvempi/kovempi kuin ennen sitä.
Toki "etän" sanat saisivat enemmän painoa jos todella olisi psykiatri tms. Pöytälaatikkopsykologi? Arvostan toki kirjoitustasi. Vaan eihän ammattilaisetkaan yhden kirjoituksen perusteella pysty ihmistä johonkin kastiin niputtamaan. "Että" pystyy, wow!
Tottatosiaan en tietäisi mitä ensimmäiselle naiselle sanoisin jos ilmestyisi oven taakse. Nöyräksi pistää jo pelkkä ajatus. Kyyninen/laskelmoiva?
Totuus on että suurin osa ihmisistä on niin tampioita etteivät edes vaivaa päätään tällaisillä asioilla, tallustelevat vaan elämänsä läpi, mitään kyseenalaistamatta, suurinpiirtein verhojen/auton sävyä ainoastaan ikänsä miettien.. *nostaa hattua itselleen*
Ihminen on kieltämättä sosiaalisen perimän tuotos. Jokaisella on taatusti asioita, joita voi tutkailla deterministisesti. Toiset ovat vain päättäneet selvitä omista kivuistaan ja ongelmistaan aiheuttamatta sitä samaa muille.
Sanoit olevasi rakkauden kerjäläinen.. Mutta alkuperäisessä viestissä olit sitä mieltä, että et halua suhteita, joissa voisi altistua normaaleille tunteille ja siten myös kivuille. Fyysisyys on siis sinulle tapa hakea rakkautta? Vai tapa rakastaa? Vai keino saada rakkautta? Voiko fyysisyys olla ihmissuhteessa - siis lähinnä aidossa parisuhteessa - väline jonkin toisen asian saavuttamisessa?
Sanoit, että et ole laskelmoiva ja kyyninen.. Mutta enemmän kuulostaa siltä. Tosin, ehkä vain tyypillinen nainen. Lehdissä on aika paljon ollut asiantuntijoiden tekstejä siitä, kuinka nainen on naiselle todellakin nk. susi.
Pehmeä ihminen et ainakaan ole: pehmeys pitkälti sama kuin empaattisuus. Ja se sinulta tekstiesi perusteella puuttuu.
Tosi asia on myös se, että moni ei koskaan edes aloita suhdetta varatun kanssa, sillä he miettivät asiat ennen tekoja ja monelta kantilta. Vaikka ihmissuhteissa kaikille tulee toisinaan henkisesti turpaan ja rajusti, pysyy jotkut ihmisinä siitä huolimatta.
Asiat eivät ole musta-valkoisia, ainakaan minulle. Jos täydellisesti puuttuu empaattisuus, lähentelee ihminen psykopaattia.. Kahden viikon suhdeko minusta tekee kylmän ja kovan? Epäinhimillisen? Eikös silloin semmoinen ole juuri se, joka niin sanoo? Se joka heittää 1. kiven.
Rehellisesti voin ainakin sanoa että minulla ei ole vastauksia kaikkiin asioihin, omiini siis, joista olen puhunut. Miksi muuten tänne olisin kirjoittanut. Se oman tietämättömyyden ja "tyhmyyden" tajuaminen, sen että minulla ei ole vastauksia näihin foorumin kirjoituksiin, se on myös yksi empatian muoto. Se että en kykene arvostelemaan muita ihmisiä heidän ratkaisuistaan. Se että ymmärtää erilaisia ihmiskohtaloita, yrittää ainakin ymmärtää toisten motiiveja yms. Nyt olen ainakin nähnyt tämän kolmannen pyörän-kuvionkin. Ja nyt minulla on OMAKOHTAISIA kokemuksia siitä.
En juurikaan koskaan vastaa toisten ihmisten kirjoituksiin. Omia mielipiteitäni voisin toki ilmaista, asioista sen enempää loppujen lopuksi tietämättä. Mutta koskaan minusta ei tule fakta-arskaa elämän suhteen, todennäköisesti ei edes silloin kun kasvan koiranputkea.
Luulen että pehmeimpiä ihmisiä ovat todennäköisesti ne ulkoisesti kovimmat. Minä vaikka esimerkiksi.
Eipä se silti oikeuta tähän kuvioon. Väärin tein, mutta vielä pahemmin tekee se, joka aviopuolisoaan pettää. Minä olen "vaan" toinen nainen. Tai siis olin.. Tätä kokemusta en antaisi pois. Muistan tämän päättyneen kaksiviikkoisen aina. Ja opin jotain. Toivottavasti tekin opitte näistä kirjoituksista, edes vähän =o/ Tai ainakin näistä sekavista sepustuksesta saitte selvää.
Keväisiä ilmoja kaikille vastanneille ja muillekin lukijoille.
Kuvailit empaattisuutta, tai oikeammin sen olemusta sinussa hieman oudolla tavalla. Empaattisuus alkaa kehittyä yleensä lapsella parista vuodesta eteen päin.
Luet kirjoitusta niin, että sinua olisi syytetty "kakkosena" olemisesta. Ymmärsin kuitenkin ensimmäisestä viestistä niin, että sinua häiritsee itsessäsi tietyt piirteet ja mietit kuinka niistä voisi kasvaa pois. Nyt kun sinun toimintaa on suppeasti analysoitu ja kritisoitu, niin oletkin syyttämässä sinun tuomitsemisesta.
Kuinka tuo "vain kaksi viikkoa" on sinusta lieventävä tekiä luonteen kovuutta tai kyynisyyttä tarkasteltaessa? Ajatteletko kaikista toista vahingoittavista teoista noin? Ei ole väkivaltainen, jos on hakannut vain yhden ihmisen? Ei ole oikea rattijuoppo, kun ajoi humalassa alle kilometrin..
Olet sitä mieltä, että pahemmin teki pettäjä; onko sillä väliä? Eikö kyse ole siitä, mitä itse kukin pitää oikeana; vai eletäänkö periaatteella, "olen vain hieman parempi kuin tuo toinen"?
Elämässä oikeastaan matemaattiset funktiot ovat yksiselitteisiä; ne voi olla faktoja. Ihmiselo on yritystä ja erehdystä; iloa ja onnea. Ihmiselämän pitäisi olla myös kasvua ja kehittymistä. Yritin aiemmin jo sanoa sinulle, että kun tulkitsee omaan käyttäytymistään menneisyyden perusteella, vie omalta kasvulta ja kehitykseltä pohjan pois.
Mutta ehkä minunkin pitäisi kokea tuo kolmannen osapuolen rooli, jotta "ymmärtäisin" ja "tietäisin" paremmin elämää ja siihen liittyviä ihmissuhdekiemuroita. Mutta vaikka elämä ei aina ole silitellyt silkkihansikkain, en näe mitään syytä käyttää vartaloani aseena satuttaakseni jotain täysin vierasta ihmistä; ja sen tietää kaikki, että puolison uskottomuus sattuu. Ja loppupeleissä "vain toinen nainen" ei ole mikään mainos ja kunniakirja omalle itsetunnolle. Uskon, että jokainen ihminen ansaitsee olla "ykkönen"; niin itselleen kuin mahdolliselle kumppanille.
Tarkoitus ei ollut syytellä vaan herätellä; turhaan siis suutuit.
*Mies on ollut liki 20 vuotta naimisissa, aiemmin ei ole pettänyt (tunnen tapauksen) ei minun tietääkseni ja omien sanojensa mukaan.*
Älä ihmeessä uskoa kaikkea mitä varatut miehet sanoo, et voi todella tietää vaikka tunnet tapuksen mitä hän on puuhastellut muiden kanssa.
Ja sehän on selvä että varattu mies pitää kakkosnaista kuin kukkaa kämmenellä että saa sitä mitä haluaa, nehän lepertelee niin kauniita sanoja ja halailee, suukkottelee ym. jatkuvasti.
Järki hoi missä olet???
Mieti itseäsi neljän-viidenkymmenen vuoden kuluttua tuota menoa. Ja kalpene kauhusta.
Minkä takia uskot tuon potaskan, mitä varattu tyyppi sinulle puhuu. Tuohan on sitä tavanomaista puppua, mitä näille "hoidoille" aina puhutaan. Tottakai olet ihana, ainutlaatuinen ja maailman hellin rakas. Naiset isketään verbaalisilla lahjoilla. Sanat uppoavat otolliseen maaperään kuin kuuma veitsi voihin.
Totuus on, että vaimoaan mies tuskin jättäisi sinun takiasi. Minkä takia luottaisit pettäjään? Kaksi pettäjää yhdessä on jo puolestaan ihan mahdoton yhtälö.
Jo oman itsesi ja itsetuntosi takia sinun kannattaa
"Totuus on, että vaimoaan mies tuskin jättäisi sinun takiasi. Minkä takia luottaisit pettäjään?"
Miksen luottais? En mä mitään kuuta oo koskaan taivaalta halunnutkaan.. Fakta. En mä koe että se mies vaimonsa kanssa peuhatessaan pettäisi mua.
"Tuohan on sitä tavanomaista puppua, mitä näille "hoidoille" aina puhutaan."
Mitenkäs se ny Hombrelle on noin tuttu aihe =) Mistä tiedät noin hyvin? Mitä vikaa sitäpaitsi on kauniissa sanoissa jos niistä tulee hyvä mieli?
Viimeyönä viimeksi sanoin sille miehelle et älä tee mitään tyhmää, etten mä välttämättä sitä ottais vaikka olisi vapaa.
Elämä on itseasiassa helkutin lyhyt.
Missä on muuten ne kaikki muut pettäjät/kolmannet pyörät? Meitä "sai-rai-ta" on kyllä pilvin pimein.
Se on totta että tulella ei kannata leikkiä. No, jäitä poltellessa.
ja kolmannen korvapuusti. Siis tulet tytteli ikuisesti olemaan vain kolmas pyörä, mutta jos tyydyt siihen, niin omapa on asiasi. Itse en tyytyisi. Siksi en harrastakaan varattuja. Vapailta markkinoiltakin löytyy riistaa ja tasokkaampaa sellaista. Joillekin ihmisille rehellisyys ja toisten avioliittojen kunnioittaminen ovat tärkeitä arvoja.
Omaan sen verran laajan elämänkokemuksen, ihmistuntemuksen ja tuttavapiirin, että tiedän, että naiset isketään sanoilla, miehet ulkonäöllä.
Ja jos oikein on makean tortun himo, niin kaipa sen leipurilta mieluummin itselleen ilmaiseksi puhuu, jos puhelahjoja riittä, kuin että siitä jotain maksaisi. Selvähän tuo lienee ;-)