Yle pohjat, yle toimittaja haastatteli ylen toimittajaa

a-studiossa oli aiheena oikeusvaltion periaatteet ja ylen kohteena unkari ja puola.

Ringissä istui ylen haastatteleva toimittaja, ylen toimittaja ja 2 vierasta. Pääosin ylen toimittaja kyseli asioita ylen toimittajalta.

Yle halusi näin varmistaa, että katsojille tulee täysin selväksi oikea kanta asiaan, eli ylen kanta,

Härskiä toimintaa taas verorahoilla, ei mulla muuta.
3051
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Trump, Orban, unkari ja puola, siinä ylen ykkös inhokit.

Äänestä
  • Myös koko Venäjän kansa paitsi muutama vanha kommari siellä. Niitä kommareita Yle ylistää ja kertoo heidän radikaaleista mielenosoituksista ja muista riehumisista. Samanlaisesta, joita vihervasurikommarit Suomessakin järjestää.

    Äänestä

Aika sankareita ovat.

Äänestä

Totuus sattuu pohjasakkaan.

Äänestä
  • Kyllä, vihervasemmiston katkeruus suomen suurinta puoluetta kohtaan on käsin kosketeltavissa.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä, vihervasemmiston katkeruus suomen suurinta puoluetta kohtaan on käsin kosketeltavissa.

    Sekoitat toisiinsa "katkeruuden" ja "inhon".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sekoitat toisiinsa "katkeruuden" ja "inhon".

    Kateus huipentuu yleensä aina inhoon.

    Äänestä

Onneksi en katsonut. Eikö tuota turhaketta saa maksukortin alle. Olisi säätöä joka minuutti.

1Äänestä
  • Säästöä😂

    Äänestä

Jatkuva persujen haukkuminen alkaa tympiä vaikka en mitään puoluetta kannata.
Varsinkin ensimmäisessä osassa oleva mies oli todella ärsyttävä, ivallinen ja kaikkitietävä.
Taitaa olla huonot housussa kun persujen kannatus vain kasvaa, tuollaiset ohjelmat vain lisäävät persujen kannatusta.

1Äänestä
  • Häntä varmasti sattui se, ettei vihreiden ehdokkaana päässyt eduskuntaan.

    1Äänestä

YLE:n toiminta on niin kaavamaista Pohjois-Korean mallin mukaista propagandaa, että se alkaa olla jo melkein parodiaa propagandasta. Sillä erolla, että YLE:n toimittajat ovat totisen vakavia psykoosissaan.

Aina kun luulee, että YLE on saavuttanut sellaisen pohjan, josta ei enää alemmas pääse.. Niin osoittautuu että kyllä he pystyvät lapioimaan itsensä entistäkin syvemmälle. Ehkä siellä syvällä poterossa on rauhallista ja viihtyisää, kun samanmielisten kesken ei tarvitse ottaa huomioon sitä, että muillakin mielipiteillä voi olla perusteet. Siellä YLE:n poterossa voi rauhassa fantasioida Putineista, äärioikeistosta ja kuunatseista.

2Äänestä
  • Jostain kumman syystä kun teiltä valittajilta kysyy että näyttäkään pari YLE:n valhetta yhtään ainutta ette pysty osoittamaan :)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jostain kumman syystä kun teiltä valittajilta kysyy että näyttäkään pari YLE:n valhetta yhtään ainutta ette pysty osoittamaan :)

    Ei tietenkään voi väittää valheeksi kenenkään mielipidettä. Ei edes persun mielipide ole valhe, sehän on _mielipide_. Jostain kumman syystä Yleen on pesiytynyt joukko samanmielisiä toimittelijoita, eikä erilaisia mielipiteitä päästetä esiin.

    1Äänestä

  • Olisihan ohjelmassa voinut ottaa esille EU:n antidemokraattinen luonne ja sen uhka oikeusvaltiolle.

    1Äänestä

Liian moni Ylen toimittaja kärsii aspengerin syndroomasta. Heillä kaikille ei ole tuota sairautta vielä diaknosoitu mutta heissä havaittava persufobiasta johtuva yökastelu sekä seksin harrastamisen haluttomuus ovat selviä oireita kyseisestä sairaudesta.

Äänestä

Lopputulos olisi tasoltaan sama kuin nyt, ja jopa parempi, jos YLE:n kanaville laitettaisiin puhuvä pää jauhamaan YLE-jargoniaa 24/7. Verovarojakin voisi säästyä melkoisesti esim. vanhusten hoitoon.

1Äänestä

Eikös naapurin putellakin ole omat kanavat propagandalleen . nykyisin ihmisiä ohjaillaan mielivaltaisesti.

Äänestä

Ylen toiminta on vain entisestään mennyt ala-arvoisemmaksi tämän komukkahallituksen aikana. Saavat epädemokraattisesti valitulta hallitukselta aploodit varmaan joka lähetyksen jälkeen.

Äänestä

Jos on huolissaan oikeusvaltioperiaatteen murenemisesta Unkarissa, niin mitäs pahaa siitä on keskustella. Mitenpä muuten länsimaiset demokratiat kykenevät puolustautumaan demokratian ja oikeusvaltion murentajia vastaan kuin keskustelemalla? Demokratialla ei ole käytössään diktatuurien jasellaisiksi ajautuvien maiden, kuten esim Unkari, keinoja hiljentää vastustajat ja oppositio tai puuttua mediavapauteen.

Tietysti Suomessakin noita orbaneja, putineja jne ihailevia ärsyttää tällainen keskustelu. Sitä vaan on kestettävä, niin kauan kun länsimainen demokratia mediavapauksineen täällä vallitsee. Edes persujen tämänhetkinen gallupkannatuksen nousu ei vielä alkuunkaan riitä demokraattisten perusoikeuksien karsimiseen. Koittakaa nyt vaan kestää.

Äänestä
  • > Sitä vaan on kestettävä, niin kauan kun länsimainen demokratia mediavapauksineen täällä vallitsee.....

    Mitä tämä läsimainen demokratia ym. ym. sitten käytännössä tarkoittaa?

    Äänestä

Persujen kannatus kyllä nousee joka kerta kun veneestä pudonnut Eno pulpahtaa pintaan.

Äänestä

Yle on suomen Orban

Äänestä

Unkarin presidentti osui näennäisen vahingossa oulasilvennoiseen. Tietenkin liki läpimädässä järjestelmässä osuu väkisinkin.

Äänestä

Tämähän on jatkunut Ylellä jo pitkään.
Eikä tämä rajoitu pelkästään Yleen. Vaan myös v-mediaan. Kun katsoo kuka kirjailija saa uutistilaa, -ylen ex-toimittaja. Ketkä poliitikot,- ylen ex-toimittaja tai hänen puoliso. Entä "koomikot/dokumentaristit/tuottajat", - väh.ex-yleläisiä.
Vihervasemmistolainen hyvävelijärjestö.

Samat uutiset, samat naamat (oli ohjelma mikä tahansa) pyörii jatkuvasti ylellä, mtvllä, v-median lööpeissä....,ja sitten ponnahtavat "arvostetuiksi" kirjailijoiksi, "kaikentietäviksi/ylimielisiksi" asiantuntijoiksi, "seteliselkarankaisiksi"poliitikoiksi.
Kuinka moni nyk. kansanedustaja/ministeri omaa yle/toimittaja taustan?

Äänestä

Voisiko joku kertoa miksi persuista ei saisi kertoa totuutta?

Äänestä
  • MIksi sitten eilen vihreiden ehdokas A-studiossa valehteli perussuomalaisista kun olisi saanut kertoa totuuden?

    Äänestä

Miksi ylellä ei ole omaa kansanedustajaa?

Äänestä

Miksi ylen sonnasta pitää maksaa pakkovero?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

a-studiossa oli aiheena oikeusvaltion periaatteet ja ylen kohteena unkari ja puola.

Ringissä istui ylen haastatteleva toimittaja, ylen toimittaja ja 2 vierasta. Pääosin ylen toimittaja kyseli asioita ylen toimittajalta.

Yle halusi näin varmistaa, että katsojille tulee täysin selväksi oikea kanta asiaan, eli ylen kanta,

Härskiä toimintaa taas verorahoilla, ei mulla muuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu