Filosofiassa idealistit sanovat, että objektin olemassaolo edellyttää subjektia. Miksi? Miksi maailman olemassaolo vaatisi mitään subjektia?
Tosiasia, näin meidän kesken, on se, että subjektin olemassaolo vaatii objektin olemassaoloa. Ensinnäkin jos maailmaa eli objektia ei olisi, subjektilla ei olisi olemassa mitään missä olla. Jos ei ole mitään jossa olla, ei voi olla olemassakaan missään, jossa on olemista.
Käytännössä ihminen tarvitsee vain peilin, jossa objekti eli peili kertoo, että subjekti on olemassa. Objekti todistaa siis subjektin olemassaolon. Toki ihminen voi olla myös sokea, jolloin objekti ei kerro subjektin olemassaolosta mitään. Ei hätää, sokea voi ottaa tietynlaisen objektin, vaikkapa vasaran ja iskeä sillä sormeensa – jos kipu on todellinen objekti eli vasara todistaa subjektin olemassaolon. Jos tuntoaistin on ihmiseltä pois, aina voi mennä toisen ihmisen kanssa keskustelemaan, jolloin toinen ihminen – tässä tapauksessa objekti – kertoo subjektille äänenvälityksellä, että subjekti on olemassa.
Jos mikään näistä keinoista ei auta subjektin olemassaolon selvittämissä, subjekti voi syödä vaikka lehmänsontaa, jolloin koko elimistä kertoo, että objekti on todellinen, ja subjektin on syytä siitä pitäytyä pois tästä toiminnasta.
Toisin kuin filosofiassa opetetaan, että objektin olemassaolo vaatii olevaa subjektia, tosiasia reaalimaailmassa on, että subjektin olemassaolo vaatii olevaa objektia.
Filosofiassa kaikki on mennyt pieleen.
Tosiasia, näin meidän kesken, on se, että subjektin olemassaolo vaatii objektin olemassaoloa. Ensinnäkin jos maailmaa eli objektia ei olisi, subjektilla ei olisi olemassa mitään missä olla. Jos ei ole mitään jossa olla, ei voi olla olemassakaan missään, jossa on olemista.
Käytännössä ihminen tarvitsee vain peilin, jossa objekti eli peili kertoo, että subjekti on olemassa. Objekti todistaa siis subjektin olemassaolon. Toki ihminen voi olla myös sokea, jolloin objekti ei kerro subjektin olemassaolosta mitään. Ei hätää, sokea voi ottaa tietynlaisen objektin, vaikkapa vasaran ja iskeä sillä sormeensa – jos kipu on todellinen objekti eli vasara todistaa subjektin olemassaolon. Jos tuntoaistin on ihmiseltä pois, aina voi mennä toisen ihmisen kanssa keskustelemaan, jolloin toinen ihminen – tässä tapauksessa objekti – kertoo subjektille äänenvälityksellä, että subjekti on olemassa.
Jos mikään näistä keinoista ei auta subjektin olemassaolon selvittämissä, subjekti voi syödä vaikka lehmänsontaa, jolloin koko elimistä kertoo, että objekti on todellinen, ja subjektin on syytä siitä pitäytyä pois tästä toiminnasta.
Toisin kuin filosofiassa opetetaan, että objektin olemassaolo vaatii olevaa subjektia, tosiasia reaalimaailmassa on, että subjektin olemassaolo vaatii olevaa objektia.
Filosofiassa kaikki on mennyt pieleen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Sekä subjekti että objekti ovat aivojen luomia erheelllisiä käsitteitä, jotka eivät kerro todellisuudesta. Luonto ei ole järjestynyt näiden käsitteiden mukaan, mutta on olemassa syy ja seuraus.
Samaa mieltä. Objekti voi olla ihan hyvin olemassa, vaikkei sitä kukaan näkisikään. Luulisi idealistienkin ymmärtävän tämän.
Mahdoton tietää koska subjekti/tietoisuus ei voi mennä tietoisuuden ulkopuolelle ja kokea että onko maailmaa olemassa. Tietoisuus on ainoa tapa kokea maailmaa. Idealistien mukaan maailma on tietoisuuden sisällä oleva kokemus.
Joskun on todella nautittavia pohdiskelun aiheita filosofissa, jotain ikuisuuskysymyksiä, oikein vielä jos hyvä viskilasi ilman viskiä siinä ja savuinen kabinetti pohdiskella.
Zenon on oma suosikkini kyllä filosofeista, paradokseja :)
Avaaja on oikeassa. Olen samaa mieltä ja toteankin, ettei mitään subjektia maailmassa tarvita.
Sen sijaan kuten otsikossa; subjektia ei voi olla reaalisesti ilman objektia. Pelkkä harhakuvitelmaa voi teoriassa olla subjektiivisestikin, jolloin koko maailma olisi pelkkää subjektin kuvitelmaa ja olematon, mutta tuollainen idealismi on huvittava.
Minä olen subjekti, ja tuo, vaikkapa tuo oma elämäni tuolla on objekti. Silloin en ole ilman objektia.
Oletpa eksynytkin melkoisiin kehäpäätelmiin. Filosofia ei ole mikään yhtenäinen oppirakennelma, vaan lukematon joukko erilaisia periaatteita ja teorioita, joten siitä on vaikea muodostaa vakuuttavia yleistyksiä. Toki yhteisiä piirteitä siitä voi löytyä. Esimerkiksi idealististen teorioiden yhteinen piirre voisi olla näkökulma, jonka mukaan maailma koostuu yksinomaan mielistä ja niiden sisällöstä. Tosin solipsismi menee vieläkin pitemmälle. Sen mukaan maailma koostuu vain yhdestä mielestä ja sen sisällöstä. Kyseinen suuntaus nousee ongelmasta nimeltään "toiset mielet".
Kysymys objektista, subjektista ja substansseista yleensä, liittyy mielen intentionaaliseen rakenteeseen. Kyse on mielen ja tietoisuuden suuntautuvuudesta. Tietoisuus on aina tietoisuutta jostakin. Subjektiivisuutta ja objektiivisuutta ei voida erottaa toisistaan, sillä ne molemmat nousevat sanoista linjauksista. Ilman toista, ei olisi myöskään toista. Subjekti on samalla myös objekti.
Ei pidä myöskään sekoittaa "olevaa", ja "olemista" keskenään. Ei nimittäin ole olemassa kiinteää ja pysyvää "olevaa". Sen on todennut myös luonnontiede. Puolestaan "oleminen" on "havaituksi tulemista". Toisin kuin oleva, oleminen havaitaan tietoisessa kokemuksessa. Oleva taas on käsitteellisesti tyhjä.