Asiantuntijat puhuvat vain ongelmien hoidosta ja vaikutusten lieventämisistä hoidoilla ja lääkkeillä. Mutta eivät puhu mitään ongelmia aiheuttavien perimmäisten syiden selvittämisestä ja poistamista ettei enää tulisi muitakaan vastaavia, = kaikkia samoista syistä syntyviä ja aiheutuvia ongelmia. Kaikki ongelmat syntyvät yhdetä ja samasta syystä. Elämän lakien, eli kaikkien oikeiden ja hyvien asioiden laiminlyönneistä = laittomuudesta luojan lakeja, (täydellisyyden lakeja) elämän ja luomakunnan käyttöohjeita kohtaan.
Oletettavaa kuitenkin on, ettei kaikki halua luopua asioista jotka synnyttävät ongelmia, ottavat mieluummin sen riskin ettei se nyt omalle kohdalle satu, tuo pahan seuraamus. Uskoo olevansa niin ovela ja viisas. Eli, ei viitsi vaivautua lukemaan niitä elämän käyttö ohjeita! Käyttää sitten ylimielisyydessään elämäänsä väärin, tuottaen muillekin ongelmia. Monenlaisia vaikeuksia ja onnettomuutta, aina sotia ja kansanmurhia ym. suuria vitsauksia myöden, kaikkien muiden lisäksi. Joita on lukemattomasti erilaisia.
Se ei ole ihmeellistä: Kun ihmisiä miellyttää ja kiinnostaa enimmäkseen kaikki tyhmät ja hyödyttömät, enimmäkseen väärät asiat ja harrastukset. Miksi kaikki väärä ja paha on niin kivaa ja kiinnostavaa johtuu siitä, kun ihmisen lihallinen ja sielullinen puoli on liitossa saatanan kanssa. On sitä Aatamin ja Eevan syntiinlankeemuksen perintönä, synti / saatana on elänyt ja voinut hyvin ihmisen mielissä ja sielussa aina siitä asti. Ja vointinsa on sen kun vahvistunut näihin päiviin ast, suurimman osan ihmiskunnasta sitä saatana nimistä virusta kantaen ja ruokkien.
Jeesus Kristus tuli vastalääkkeeksi tälle, saatana virukselle (pahalle hengelle) jonka jokainen voi tunnista ihan selkeästi Raamatun sanan valossa. Se on se joka tuhoaa, turmelee, tappaa ja saastuttaa ihmisen sielua / koko ihmistä, villiten ja synnyttäen riitaisuuksia, petomaisuutta, uskottomuutta, sekä henkistä että fyysistä toisiaan vastaan sotimista. Kaikkea mahdollista sekasortoa aiheuttaen. Kuljettaen yhä pahenevaan suuntaa / ihan kadotukseen asti niitä vieden, jotka EI HALUA, vapautua tuosta pahasta viruksesta. Ja hyvin vähän vieläkään on niitä, jotka ovat halunneet vapautua tuon, saatana viruksen kantamisesta ja orjuudesta.
Monille vaikeaa, kun on sen orjaksi syntynyt (perisynti) ja kasvanut että kasvatettu ihan yhteiskunnan tuella ja toimesta, kantamaan, palvelemaan ja ylistämään sitä saatanaa ja perkelettä ihan oikeilla nimilläänkin. Eli olemaan uskollinen opetukselle ja kasvatukselle joka on sen vastalääkkeen, Jeesuksen Kristuksen opetusten ja ohjeiden sekä tervehtymisen ehtojen vastaista.
Silloin lainvastaista, silloin rikollisuutta Luomakunnan ja kaiken siinä olevan luojaa ja omistajaa kohtaan. silloin myös lähimmäisiään, sekä itseäänkin kohtaan. On totuus !
Kaikkivaltiaan totuuden ja oikeuden ruhtinaan Kristuksen Jeesuksen nimessä / Esko H.
Muistuttaen, valistukseksi ja tiedoksi kaikille. Sekä tutkittavaksi että keskusteltavaksi, jos jollakin on oikeampia näkökulmia ja niille totuuden ja oikeuden sanan ja lain, mukaisia perusteluja.

Vastaukset 3
Vanhimmat
..että kuka se siellä kirjoittaa tuollaisia.
Lopussa ei ollut nimimerkkiä vaan ovelasti sijoitettu tuonne loppupuolelle:)
Kyllä olen samaa mieltä kanssasi useimmista sairauksistakin.
Ihmiselle juotetaan "myrkkyä" eli syntiä ja sitten kun ihminen oirehtii , häntä hoidetaan erilaisilla lääkkeillä ,joilla saadaan aikaan turtumusta, jottei ihminen vaan vahingossa tajuaisi totuutta.
Kyllä lääkityksillä on varmasti puoltavatkin puolensa , sillä nämä asiat sisäisestä myrkystä ovat sen verran vakavia , ettei ihminen kestäisi ehkä niitä ilman lamaannuttavia lääkkeitä.
Ehkä sitä sitten "tokkurassa" voi varovasti lähestyä tulenpolttavaa asiaa= totuus.
Alan tekijöillä on siis aikamoinen vastuu tekemisistään.
Suurin syy varmaan "myrkytykseen" on se että ihminen sokeutetaan yhteiskunnan ,yhteisöjen tms. toimesta siten että hän ei pystyisi näkemään totuutta.
Uskovainen ihminen etenkin herätyksen kynnyksellä usein todetaan "seonneeksi".
Niin sekasin on asiat että tervehtyminen on ihmisen mielessä sekoaminen :)
Onhan se tietenkin kummallinen tapahtuma normaalissa arkipäivässämme.
Olet sinä Esko aikamoinen poika ..tai tyttö? puhtaiden ajatustesi kanssa.
Tuskin sukupuolella on edes väliä,kun vain keskustelemme asioista keskustelupalstoilla, kun tämä ei kuitenkaan ole mikään kirkko missä julistetaan Jumalan sanaa.
Voimia sinulle !
Älä kuitenkaan unohda tarpeellista lepoa ja hiljentymistä.Vähitellen kyllä heräämistä tapahtuu.
Uusi herääminen näyttää vain nyt tapahtuvan yksityisissä "kammioissa" kaikessa hiljaisuudessa ja vaatimattomuudessa.Rukoilkaamme Hengen raittiutta
näihin "kammioihin".
Kiitos kiitos ! Lisää vain valoa. Mitä useampi lamppu, sitä kirkkaampi valaistus. Siis rinta rinnan eteenpäin kohti pimeydessä eläviä, että heräisivär valhe unestaan ja alkaisivat näkeemään missä ovat ja mihin ovat menossa.
Siunausta sinullekin, ja rohkeutta taisteluun ja touuden julkituomiseen joka kaikki pimeyden kätköt ja paljastaa. Esko H.