Yhä tämä ero mietityttää... Mutta auttakaa oi ihmiset - te joilla jo kokemusta on... Miten ihmeessä kertoa lapsille, että heidän rakastamansa isä muuttaa pois heidän luotaan... että hekin nyt joutuvat kokemaan tämän kriisin, syyttöminä... ettei heidän isänsä enää rakasta heidän äitiään... että isä haluaa uutta elämää... löytää itsensä... En uskalla edes ajatella sitä hetkeä ! ...varmaan pahin asia koko jutussa... tuntuu että muusta jotenkin vielä selviäisi...
Miten kertoa lapsille ?
sabriina
4914848
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 49
Vanhimmat
Älä nyt missään nimessä mene asiaa tuolla tavalla, isää syyttäen, asiaa lapsille esittämään.
Lapset ovat todella fiksuja ja ymmärtävät yllättävänkin paljon.
Kertokaa yhdessä että ette enää jatkossa asu saman katon alla ja että kumpikin rakastaa heitä edelleen yhtä paljon. Syitä ei tarvitse lapsille ruotia, sanokaa jotain yksinkertaista ( riippuu lasten iästä ) vaikka että ette voi olla riitelemättä tai ette pysty enää asumaan samassa kodissa ja mitä se tarkoittaa käytännön järjestelyjen kannalta. Mutta ei saa missään nimessä mennä kumpikaan syyttämään toista lapsille, sellaiset asiat eivät kuulu lapsille.
He haluavat vain tietää että heitä jatkossakin rakastetaan ja vastaatte sitten heidän esittämiin kysymyksiin selvästi ja yksinkertaisesti.
Tässä jotain alkuun...........
Onko se teistä tosiaan niin syyttämistä, jos asian vaikka noinkin jotenkin kertoo? Totuushan on kuitenkin se, että minä en olisi halunnut tätä ja ettei isä anää rakasta... tuntuu toisaalta pahalta, jos joutuu ottamaan omille harteilleen myös miehen ajatukset, joita en ihen loppuun asti ymmärrä...
Lisää pliis!
t Sabrina
Jos menette syyttelemällä asian lapsille kertomaan, niin lapset mieltävät että heissä on vika ja toisaalta, eivät lapset ymmärrä monimutkaisia parisuhde asioita. Heille tärkeintä on tietää että äiti ja isä rakastaa heitä.
Oma kokemukseni vuosien takaa: Kerroimme lapsille miehen vastusteluista huolimatta asian yhdessä. Lapset ottivat kaiken hyvin luonnollisesti ja kyselivät kaikkea muuta kuin parisuhde asioihin liittyvää. Kysymykset olivat hyvin käytännön läheisiä ja lapsenomaisia. Ei tarvitse kertoa kuin sen mitä lapsi haluaa tietää ja vastaajalla täytyy olla kyky olla aikuinen ja antaa lapsen kehitystä vastaava tieto.
Mieti, mitä hyötyä on kertoa lapsille parisuhteenne karikolle menon syitä, mitä lapsi siitä ymmärtää ja eikö käsittämättömät asiat tee lapsen maailmasta epävarman ja sitä juuri nyt tuskin haluatte kumpikaan vanhemmista.
Enhän minä nyt missään nimessä tarkoitakaan sydäntäni avat lapsille... ja vika ei missään tapauksessa ole heidän. Enkä mä itseasiassa ole edes kovin katkera miehelle tästä tilanteesta... toisaalta näen sen logiikan, miten tähän on tultu - vaikkakin itse olisin halunnut ratkaista sen toisin.
Tuossa on hyvä ajatus... olin jo itse unohtanut tuon "nyrkkisäännön": kerro lapselle niin paljon kuin hän haluaa tietää. Kiitos.
Meidän lapsista 2 on jo nuorisoa, joten he varmaan jo haluavatkin joatin tietää...
Lohdullista, että teillä meni niin rauhallisesti. Lasten ja isän välien säilyminen tavalla tai toisella on mielestäni erittäin tärkeää, mutta eihän se ole minun vallassani... siitä joutuu nyt mies itse kantamaan vastuun.
t sabriina
Pitää tunnustaa, että jos isä on juoppo tai muutoiin tasapainoton, niin ei kannata salatakaan.
Liikaa kuulee, että pitäisi vaan tukea, tukea, tukea...
Oli hyvä esimerkki tuolla pohjoisemmassa yhden opettajarouvan poika, joka sitten lopulta ampui ravintolassa tyttöystävänsä ja kaksi muuta ihmistä. Äiti tilitti TV:ssä että "aina on niin lasta rakastettu..." Mutta selvästi näkyi että jotain oli jäänyt puuttumaan.
Ei asioita pidä suurennella, mutta konkreettiset arkiset tosiseikat pitää pitää mielessä. :)
Tiedän tapauksen mihin viittaat ja en hyväksy sitä sun kannanottoa "että jotain oli jäänyt puuttumaan" koska täytyy mennä kuitenkin pintaa syvemmälle asioissa ennenkuin voi tuomita.
Ymmärrän tapahtuneen ja sen miksi niin kävi mutta en hyväksy sitä.
Tosi asia on että hormonit ja kehonrakennus ei sovi yhteen, ei ole ensimmäinen kerta täälläpäin kun kehonrakentaja käy ampumassa entisen tyttöystävänsä.
Ehkä nykyisin rakastetaan liikaakin lapsiaan että unohdetaan sitten laittaa rajat lapsille, sitten saa kuulla kun rajat löytyy vankilan seinistä että olisit edes antanut piiskaa silloin lapsena.
Eroon tarvitaan kaksi osapuolta, turha syytellä toista osapuolta. On hyvin ymmärretävää että mies ei enää halua olla naimisissa naimansa naisen kanssa jos nainen on esimerkiksi lihonut muodottomaksi. Sama pätee tietenkin toisinkin päin. Minä ainakin haluan olla naimisissa sen ihmisen kanssa jonka nain, en halua että hän muuttuu pullataikinaksi. Jos näin kuitenkin käy niin se on moro.
kun lapset tutustuvat isän uuteen rakkauteen, kyllä hekin tulevat onnelliseksi!
Ei ole järkeä asua yhdessä pelkästään lapsien takia.
toisaalta en oikein tiedä ketä varten sitä erotaan. Meillä ei ole ollut edes mitään isoja riitoja tms. Epäonnea periaatteessa, kriisejä ja sairautta... yksi vain oli liikaa...
miten saan takaisin tuon nimimerkkini, ettei jää vain nimetön...
satujako olet lukenut
Kerro lapsille asia niinkuin se on: Isi on täys mulkku. Hevonpaskaa tuollainen lässytys, että lapsille ei voisi isää/ äitiä moittia. Totuus on kuitenkin se, että kun isä häipyy, ei hän kakaroistaankaan välitä tuon taivaallista. Pikkuhiljaa lapset entisestä liitosta muuttuvat riesaksi, jotka voisivat oikeastaan pysyä poiskin. Uusi puoliso takuulla inhoaa miehen mukuloita, vaikka mitä sanoisi ja näyttäisi ainakin ensi alkuun ulospäin. Kohta jo uudesta liitosta syntyy uudet tenavat ja vanhat ovat menneen talven lumia.
Joten miten olisi, jos lapsille todellakin kerrottaisiin totuus, kun he kumminkin sen ainakin myöhemmin tajuavat ja alkavat isäänsä inhoamaan?
Ja isällekin kannattaa asiaa teroittaa siten, että kun hän nyt häipyy, ei tarvitse hänen, eikä hänen sukulaistensa enää lapsia nähdä.
Ero on vittumainen asia, miksi siitä pitäisi tehdä helpompi yhdellekään osalliselle?
Totuus on,ettei isä todella välitä enää lapsistaan ja totuus on parasta sanoa ihan heti. Lapset kyllä ymmärtävät totuuden,viimeistään kun isän uusi nainen vie huomion ja alkaa tapella samoista rahoista! On siis pakko kertoa lapsille totta! Ellet usko tai halua uskoa,kysele ystävä kallis vaikka muilta eronneilta!
katkeruudestasi päätellen, taisit sittenkin liittyä asiaan läheisesti...
Kait sitä sentään sivistyneesti voi käyttäytä, kysehän on kahden aikuisen välirikosta.
En oikeastaan liity asiaan sen läheisemmin. Olen lapsi siitä uudesta liitosta... (Nyt jo aikuinen, tosin)
Eli totta puhuen minkäänlaista syytä katkeruuteen minulla ei ole.
Edellisen liiton lapsilla ehkä olisi.
Aina ei mene noin!
Nimim. kokemusta omaava
mies lähtee yleensä kun ei saa "huomiota" eli naisella voimat loppu lasten hoidosta, ruuan laitosta jne.. toinen(eli mies)jatkaa samaa elämää(melkein), mutta äidillä on aina vastuu lapsista..ikuisesti ja piste
ps. vielä enemmän vie meiltä yh:lta voimia kasvastaa lapsiamme, YKSIN, mut yleensä parempi näin.
johan on kyynistä läppää.
jos sulla lapsia on, niin mitä kuvaa heille jääkään tästä maailmasta.
jos ne 2 ei voi olla yhdessä, niin parempi erota kuin purra hammasta ja luoda 20 vuoden aikana lisää tollasia kuin sä. sori vaan, mutta jotain sivistyksen tasoa pitää olla. provo
mulle on käynyt noin.. tai siis että ukko lähti kotoo tos 7 vuotta sitten... enkä halua pelotella, mut aika sekasin menin siitä, ja sen jälkeen oon kierrelly lastareita sen 7 vuotta kun sekosin aika pahasti.. mut.. sitä ei saa tapahtua niin että, te riitelette ja hän lähtee kauhean metakan keskellä.. vaan ootte yhdessä kaikki ja juttelette.. ja yrität kertoa lapsillesi sen varoen.. tää on aika true tarina.. mut kyllä te selviätte.. kunhan ette toimi noin miten edellä mainitsin.. tai en tiedä minkä ikäisiä lapsesi ovat, niin vaikea neuvoa.. pärjäile !
Hei ja ikävä kuulla teidän tarina.
Mun lapset on jo 17, 15 ja 10. Ne kyllä jotain jo ymmärtää, mutta pelottaa että tämä kaikki rikkoo heidän maailmankuvansa omaa tulevaisuuttaan ajatellen... olen varmaan jotenkin naivi.. tuntuu vain että ne ovat niin herkässä iässä.
Tuokin on hyvä ajatus että kerrotaan se yhdessä. Kiitos. Senkin suhteen olen ollut epävarma. Ehkä sitä jotenkin haluaisi sysätä vastuun tekosistaan miehelle - sen verran kai potuttaa - mut ei varmaan kuitenkaan. Minähän se joudun heidän tukenaan enemmän olemaan.
Jaa-a. Mitenköhän pian se pitäisi kertoa ?
Vasta sitten kun kaikki on selvää vai hyvissä ajoin?
t Sabriina
skidit tajuu lähes kaiken jo 6 vuotiaana, ihan turha yrittää fuulata edes sen ikästä, mä laitoin siinä iässä jo omat safkat ja aikuisten selittelyt oli niin patetttisia että sä et usko että siinä iässä jo voi ymmärtää niin paljon.
Ton ikäsen skidit ku sulla on tajuu koko jutun veikka et sanois mitään, ei kannata edes yrittää fuulata, menetät vaan niiden luottamuksen ittees.
Kannattaa varmaan kertoa erosta hyvissä ajoin, jotta lapset "tottuvat" ajatukseen vielä isän ollessa samassa asunnossa. Heille saattaa vielä herätä kysymyksiä joita haluavat teille molemmille esittää.Tosin niin aikaisin ei kannata kertoa, että rupeavat elättelemään toivoa kun sitä muuttoa ei heti tapahdukkaan.
Hyvä jos yhdessä voitte kertoa. En tiedä olisiko hyvä, että lapset olisivat "mukana muutossa" tai auttamassa tavaroiden pakkaamisessa tai miettimässä vanhempien kanssa mitä isä ottaisi mukaan yms. Lapset voisivat viedä isän mukana tavaroita uuteen paikkaan. Eli asiasta ei tehtäisi mitään hävettävää mörköä josta vaietaan. Ja jos vielä vanhemmatkin pystyisivät tämän "loppuajan" olemaan asiallisissa väleissä, niin parempi vain.
Näin varmaan lapsista tuntuisi turvallisemmalta. Siltä,että ovat vielä mukana isänkin elämässä vaikka isä muuttakin. Ovet paukkuen katoaminen on pahin mahdollinen tapa lähteä.
En tiedä alkup. kirjoittajan ja miehensä välejä, mutta käsitin että "asiallinen" eroaminen olisi mahdollista. Ja silloin kun se on mahdollista, niin siihen kannattaa panostaa....juuri lasten takia
Niinpä. Heidän olisi hyvä tottua siihen isän ollessa vielä kotona... asiallinen eroaminen on mahdollinen... mutta asiallinen yhdessäelo nyt tämän jälkeen tuntuu todella riepovalta... raastaa rintaa... Tiedän ettei toinen puhu kuitenkaan enää asiasta, tunteistansa, eikä ole kyselemässä minun vointianikaan... ei kai halua kuulla ikäviä asioita enää, ihan ymmärrettävää, mutta niin raukkamaista. Nyt olen lomalla ja yksin kotona, tulin mökiltä kotiin hiihtolomalta, kun en kestänyt enää siellä tämän tiedon jälkeen. Nyt porukat ovat huomena palaamassa kotiin... pelottaa suorastaan sikana... miten voin ja jaksan olla niinkuin ei mitään...
Kyllä mäkin uskon, että ei niitä lapsia pysty fuulaamaan, mut sit taas, ei kai niiden pidä kaikkea tietää ja saada omille harteilleen... niinkuin ootte sanonut...
Jos pahin asia on mielestäsi lapsille kertominen, niin tee se sitten mahdollisimman paljon lapsia satuttamatta. Sattuu se tietenkin, mutta jos isä syyllistetään erosta, niin uskoisin sen tuntuvan lapsista vielä pahemmalta.
Jos/kun kerran lapset isäänsä rakastavat, niin uskoisin, että he kokevat ristiriitaisia tunteita kun kerrotaan, että "isä ei enään halua asua meidän kanssa", "isä haluaa uutta elämää" tai "isä ei enään rakasta äitiä".
Lasten mielissä tuollaiset puheet herättävät lukemattomia MIKSI?-kysymyksiä"isä ei myöskään rakasta meitä? isän elämä meidän kanssa ei ole kivaa? miksi isä ei tykkää äidistä, onko isä/äiti tehnyt jotain pahaa? Ollaanko me tehty jotain pahaa?
Tuollaisen selityksen jälkeen lapset luultavasti kokevat ristiriitaisia tunteita. Saavatko he rakastaa isää samoin kuin ennenkin? eihän isäkään enään äitiä rakasta ja miten voi rakastaa isää joka ei haluakkaan asua meidän kanssa? Jne.
Vaikka mieheni halusikin eroa, niin ei tullut edes mieleeni sanoa lapsille, että isä halusi muuttaa. Sanoimme, että isi muuttaa lähemmäs työpaikkaa ja että kuitenkin rakastaa lapsiaan yhtä paljon kuin ennenkin. Olen myös antanut ymmärtää, että olemme hyvissä väleissä = isi ja äiti on kavereita (melkeen/lähes totta :) Kerroimme myös,että heillä tulee olemaan kaksi kotia,jottei heille ei tulisi kuva, että isä haluaa jättää heidät kokonaan.
Tällaisessa tapauksessa valkoiset valheet ja pieni asian muuntelu ovat parempi vaihtoehto kuin ladata kaikki parisuhteen ongelmat pienten kuultavksi. Ne asiat eivät kuulu pienille lapsille, eikä kaikki parisuhdeasiat kuulu edes isoille lapsille.
Tämän sekavan selityksen pointtina on, että kunhan lapset vain ymmärtävät, että vanhemmat rakastavat heitä edelleen erostakin huolimatta yhtä paljon kuin ennenkin. Eikä sekoiteta lasten päätä syyttelemällä toista vanhempaa, lapset kuin usein haluavat erosta huolimatta että vanhemmat ovat hyvissä väleissä.
Ps. minäkin muuten ihmettelen toisinaan sitä, miksi nimimerkkiä ei voi laittaa, joten minäkin nimettömänä joudun tämän lähettämään
Niitä taidan nyt tarvita. Minun ajatukseni eivät taida oikein toimia...
Minä luulen että sinä olet melko lailla oikeassa. On myös tärkeää kuulla miten sinä olit sen hoitanut. Ihan esimerkin vuoksi...
t Sabriina
Kusetuksella on lyhyet jäljet, menetätte kaiken arvostuksen vanhempina kun käry käy. Ja se käry käy varmasti.
Kusetuksesta en puhunutkaan, ymmärsit väärin! Tietysti jos ollaan siinä tilanteessa, että mies hakkaa,dokaa ja vain lähtee lätkimään sanomatta sanaakaan ja todennäköistä että viimeistä kertaa,niin sellaiseen tilanteeseen ei minulla ole reseptiä ja kokemusta.
Kun sanoin, että valkoiset valheet tai pienet asianmuuntelut eivät asiaa pahemmaksi lasten silmissä tee, niin nimenomaan sitä juuri tarkoitin.
Haluan vain kertoa miten itse toimimme mielestämme lasten parhaaksi. Uskoisin, että jos olisimme kertoneet totuuden kaikesta parisuhdepaskasta, olisivat lapseni kyllä olleet kysymysmerkkinä kenties loppuelämänsä. Parisuhteessamme on tapahtunut kaikenlaista,joka ei tosiaankaan lapsieni tietoisuuteen ole tarkoitettu. Ainoastaan minä ja ex-mieheni tiedämme todellisen asian laidan ja sen miksi tiemme erosivat. Jos sanon lapsille, että "isänne on kusipää ja siksi meidät jätti", niin kyllä lapsilla on oikeus silloin tietää syitäkin.Muutoin he jäävät pohtimaan ja ihmettelemään syitä omassa mielessään. Näin säästin/säästimme lapsia.
Mitä puhuit vielä arvostuksen menettämisestä. Niin suuresti emme ole asioita vääristelleet, että tarvitsisi puhua arvostuksen menettämisestä.
Luitko edes juttuani?
Mutta huomasin, että alkuperäisellä kirjottajalla on niinkin vanhat lapset, että he kyllä varmaankin ovat huomanneet että vanhempien suhteessa on jotakin pielessä (usein ainakin jos on riitaisa suhde).He varmaankin ymmärtävät jo jotakin. Ei kuitenkaan kannata ruveta toista mollaamaan, vaan kertoa esim. että OLETTE ajatelleet, että isän olisi parempi asua toisessa osoitteessa, kun tulee riitojakin yms. että ette tule oikein toimeen keskenänne.
Kaikki riippuu tietysti millaisessa suhteessa vanhemmat ovat keskenään. Onko isä yhteistyöhaluinen tämän asian suhteen. Kannattaisi puhua (jos sellaiset välit) miehelle asiasta ja yrittää yhdessä ratkaista asia lasten parhaaksi. Mielestäni en "kusettanut" lapsiamme kun kerroimme yhdessä miten olisi parasta, että isillä olisi oma asunto. Tein sen silloin hammasta kiristellen. Pöly on jo laskeutunut eivät lapsemme tiedä eivätkä tule tietämään miten ikävältä minusta asia todellisuudessa silloin tuntui. Surun saa toki näyttää, mutta kun ero on tietty shokki lapillekkin niin ainakin itse yritin esittää, että näin on parempi. Näin ajan kuluessa ymmärrän, että todellisuudessa niin onkin. Vanhempien surun katsominen varmasti vielä lisää lasten tuskaa, enkä muutenkaan halunnut asettaa lapsia valitsemaan puoltansa...vaikka suuri kiusaus silloin olikin. Myöhemmin olemme olleet todella tyytyväisiä, että ero meni niinkin "pehmeästi" jos tuota sanaa voi tässä yhteydessä käyttää.
totuus lapsille erosta.(otettava kyllä lasten ikä huomioon mitä kertoo)Minun tapauksessa exä ei kertonut murrosikäisille lapsilleni totuutta vaan jotain muuta "paskaa"minusta.Jälkeenpäin lapseni kuulivatkin kavereiltaan,mitä se äiti oikein vieraiden miesten kanssa teki.Nyt tuntuu että lapsillani ei ole äitiä on vaan isä.Ei tämäkään niin mukavaa silti ole.
tuo on juuri sitä katkeruutta, minkä todella haluan välttää. se kyllä saattaa tulla läpi puheissa, vaikka yrittäisikin peittää. siinä saa enemmänkin tehdä itsensä kanssa töitä! Muutoin toinen vanhempi kärsii juuri kuten sinä.
en tiedä lastesi ikää.Elämässä sattuu, nykyään enemmän.Ole rehellinen lapsillesi, kerro isän olevan olemassa.Kerro se, minkä katsot lasten ymmärtävän.Vastaa heidän kysymyksiin.Tärkeintä on kommunikoida oikeasti,ei maalata mielikuvia.Ja ennenkaikkea, selvitä tilanne itsellesi.Olet ihminen ja varustettu uusilla mahdollisuuksilla.Et hylky, vahvistu.
Miehesi sysää vittumaisimman puolen asiasta sinun harteillesi.
Pistä se kertomaan itse lapsille että lähtee ja jättää perheen ja lapset huolehtivat kyllä siitä että isä perustelee lähtönsä.
Tuon ikäiset on jo niin isoja että ymmärtävät aivan hyvin mistä on kyse.Ja se joka lähtee saa ihan itse selvittää sen lapsille että miksi niin tekee.Se osoittaa aikuisuutta ja vanhemmuutta että on munaa kertoa päätöksensä myös lapsille.
Asia olisi ihan toinen jos lapset olisivat pieniä eivätkä ymmärtäisi mutta jos nuorinkin on jo 10 vuotias hänkin ymmärtää mainiosti mistä on kyse.
voi kiitos vaan. tuonkin halusin kyllä kuulla... en enää tiedä itsekään mitä ajattelen... on tosi hienoa, että saa kuulla näin monia ajatuksia.
Luin koko keskustelun läpi eikä voi kun ihmetellä mikä tarve itse piinallisen eron läpi käyneillä tai sitä läheltä seuranneilla on antaa "neuvoja", joilla toisenkin erosta tulee mahdollisimman vaikea. Helpottaako se jollain tavalla omaa pahaa oloa kun saa/yrittää saada muutkin katkerasti kärsimään?
Uskon kuitenkin, että sinulla on riittävästi järkeä päässäsi erottaaksesi nämä katkeroituneet ihmiset ja todella auttamaan pyrkivät toisistaan.
Eihän ensimmäiseen vaikeaan valmistautuva sydänkirurgikaan mene kysymään neuvoa kollegalta, jonka vastaava operaatio päättyi katastrofiin ja potilaan kuolemaan. Mielummin hän kuuntelee onnistuneen operaation tehnyttä kollegaa, kuuntelee mitä hähellä on kerrottavaa ja opiksi annettavaa.
Itse en edes yritä neuvoa, oma eroni oli lähtökohdiltaan niin erilainen ja vielä niin tuore tapaus, että ajan tuoma perspektiivi puuttuu. Silti voin todeta, että hyviäkin neuvoja on annettu ja joillakin on oikein hyvä näkemys kokonaisuudesta nimeltä avioero. Sinun täytyy vain poimia parhaat kommentit ja unohtaa katkeroituneiden ihmisten sotkut!
Kyllähän sanoit hienosti ja kiteytit sen, ettei kenenkään tuskaa tai "riemun" rajoja voi tietää...
Kaikki me kärsimme eri tavalla ja jokaisella on niin eri tarinat. Ja jokaiseen tarinaan liittyy eri vivahteet, joita me muut emme tiedä...Samat vivahteet, joita näissä samantapaisissa keskusteluissa on koko ajan käyty.
Siksipä, ei jakseta tuomita muita, eikä myöskään itseämme!
MT "muutakaan" S
Pitäkää tilaisuus olohuoneessa, jossa ovat sinä, lapset, "isä" ja uusi panopuu. Lapset voivat lähinnä kuunnella, mutta saavat myös kysyä ja keskeyttää milloin vain. Koko tilaisuus kuvataan videokameralla, jotta lapset voivat halutessaan katsoa sitä myöhemmin, kun ovat varttuneet.
Kysy "isältä" seuraavat kysymykset. "Isä" vastaa niihin ja katsoo samalla lapsia silmiin.
1. Miksi et halua asua yhteisessä kodissamme yhdessä minun ja lastemme kanssa?
2. Milloin ja missä tapasit uuden naisesi?
3. Miksi annoit tilanteen kehittyä tähän pisteeseen, jossa aiot hylätä vaimosi ja lapsesi?
4. Oletko tehnyt huorin uuden naisesi kanssa?
Lapset merkitsevät vastauksen muistiin, ja palaavat asiaan, kun koulussa opetetaan, mitä on huorin tekeminen.
5. Mikä sinua estää lähettämästä uutta naistasi matkoihinsa ja jatkamasta elämääsi vaimosi ja lastesi kanssa?
6. Oletko iloinen, kun hylkäät lapsesi?
7. Oletko iloinen, kun hylkäät vaimosi?
8. Miksi joudumme muuttamaan pois tästä kodista ja miksi lapset joutuvat vaihtamaan koulua?
9. Miten aiot hyvittää lapsille heille aiheuttamasi elämänmittaisen kärsimyksen?
10. Miten aiot hyvittää vaimollesi sen, että petit ja hylkäsit hänet?
Kysy uudelta panopuulta seuraavat kysymykset. Panopuu istuu selin lapsiin, jotta lasten ei tarvitse nähdä hänen kasvojaan.
1. Miksi ryhdyit seurustelemaan avioliitossa olevan miehen kanssa?
2. Mikä oikeus sinulla on rikkoa toisten perhe?
3. Mitä pahaa lapsemme ovat tehneet sinulle?
4. Mitä pahaa minä olen tehnyt sinulle?
5. Miten aiot hyvittää tekosi lapsille ja minulle?
6. Miksi et pyydä anteeksi lapsilta ja luovu tavoittelemasta heidän isäänsä?
7. Mitä ajattelet siitä, että viattomat lapset joutuvat kärsimään sinun itsekkyytesi takia?
Tilaisuuden jälkeen panopuun on poistuttava välittömästi paikalta, eikä lapsia saa enää altistaa hänen läheisyydelleen.
sarkastista... oi miten "houkuttelevaa" ja kostonsuloista... mutta tosi on ettei sitä voisi tehdä lapsilleni, enkä voisi olla itsestänikään kovin ylpeä. Kuitenkin sen ole oppinut... varattuihin mieheen en kajoa - ikinä!
älä kerro liian ns. tarkasti asiasta koska pienet lapset eivät ymmärrä vaan menevät sekaisin päästään ja alkaavat vihaamaan isäänsä..käytä tervettä järkeä siinä miten sen asian ésität ja mieti sanojesi ja tekojesi ja eleittesi seurausta..älä puhu heille silloin kun olet esim katkera ettet suinpäin musta maalaa heidän isäänsä koska kaikilla on vain yksi isä joka on paras ja tärkein isä lapsille ja vastoinpäin.
pidä huoli että lapsesi ja isä ovat kuitenkin yhteydessä, ettei käy niinkuin minulle pienenä; en tavannut isääni ja sisarustani n. 5 vuoteen!!minua manipuloitiin ja peloteltiin ja uskoin asiaa lopulta itsekin..asian valjettua minulle olen kokenut asian erittäin negatiivisena ja ollut erittäin katkera.
puhumaan lapsille mitään siitä että "isä ei enää rakasta äitiänne", lapset ymmärtävät sen niin että hän vihaa sinua. ei lapset ymmärrä mitä on rakkaus varsinaisesti. lapset saattavat alata syyttämään isää siitä että "hän ei enää rakasta äitiä"..
Lapsissa ei ole tehneet mitään väärin, ettei isä muuta sen takia pois ja että isä rakastaa heitä vaikka hän muuttaakin muualle. Älä syyllistä isää missään vaiheessa koska silloin lapsista tuntuu että heidänkin pitää vihata isää ja niin ei ole.
Tosiasia on, ettei isää kiinnosta lapset hevon paskan vertaa. Miksi siis lässyttää lapsille, että isä on tärkeä ja isä rakastaa lapsiaan, kun he kumminkin sen tulevat huomaamaan ettei näin ole.
Ja lapset ovat tehneet sen vääryyden, että ovat syntyneet. He tulevat sen kyllä huomaamaan.
Miksi siis lapset eivät saisi vihata isää?
Että isän olisi mukavampi vaihtaa maisemaa hyvällä omallatunnolla?
Hei Sabriina!
Olen lukenut viestejä ja vastaillutkin muutamaan otteeseen. Kommenteistasi päätellen vaikutat fiksulta naiselta ja uskon kyllä että asiallisesti(lue lasten parhaaksi) tuon kertomisen osaat hoitaa. Jos näistä meidän vinkeistä oli jotain hyötyä, niin katso niistä itsellesi parhaaksi sopivat (lasten ikä huomioiden ym.) ja toimi sen mukaan.
Ymmärrän kokemuksesta, että ero on raastava jokaiselle osapuolelle. Itse aikoinaan ajattelin, että jotenkin tästä vielä selviäisi jos ei tarvitsisi koko kylälle asiaa selvittää. Eron kertominen ei ole mikään helppo asia, ainakaan minulle. Ihmiset kuitenkin odottavat jonkinlaista perustelua ja selitystä erilleen muuttamiselle. salassakaan eroa ei voi pitää, näkeehän sen kun toinen raijaa tavaroita eri osoitteeseen.
Katkeruus kalvaa toisinaan vieläkin, mutta siitä lapset ovat autuaan tietämättömiä. Välillä tekisi mieleni sanoa suorat sanat miehelleni joka meidät jätti, mutta olen antanut olla...lasten takia. Meillä on ihan ok välit, mutta tiedän, että olisin helpostikkin saanut välimme poikki jos olisin antanut katkeruudelleni sijan ja se olisi ollut todella ikävää lasten takia.
Lapsenne toivottavasti ymmärtävät. Aluksi saattaa olla kyllä vaikeaa. Heillä kuitenkin on ihan varmasti kavereita joiden vanhemmat ovat eronneet. Itse säälin aluksi lapsiamme, kun tuntui että KAIKKIEN muiden vanhemmat ovat yhdessä, kunnes heräsin todellisuuteen ja totesin, etteivät meidän lapset olekkaan ainoita eroperheen lapsia. Nyt menee ihan hyvin, erosta on kohta kaksi vuotta ja lapset tottuneet hyvin tilanteeseen.
Kiva lukea välillä järkeviä, aikuisen ja kypsän ihmisen kommentteja. Yleensä viestit ovat katkeroituneen ihmisen kirjoittamia, joissa joka tilanteessa vedotaan lapsiin tai perheen koossa pysymiseen keinolla millä hyvänsä. Ei kaikki ole niin mustavalkoista, kun monet katkerat ja karkeaa kieltäkäyttävät eronneet antavat ymmärtää. Fiksulla äidillä on fiksut lapset, joiden mieltä äiti ei ole omalla kostonhalullaan pilannut.
Tässä ollaan jo 50 paremmalla puolella ja nähty yhtä jos toistakin.
Miksi ylipäätänsä mennä naimisiin ja tehdä lapsia,kun ei kyetä yhdessä pysymään kuin muutama vuosi.Sekoilkaa ensin ja eläkää. Sitten vasta lapset ja luotettava kumppani.Molemmilla pitää olla vastuuta perheestään niin paljon ettei lähdetä enää törmäilemään.Toiset naiset pitävät oikein kunnia asianaan rikkoa perheitä.Jos on komea uros niin on ihan sekopää muijia ihan jonoksi asti.
Pienten lasten äidit ovat niin paljon kiinni arki rutiineissaan että saa siinä mieskin ottaa vastuuta.
Kyllä nykyisin lähdetään eri suuntiin hyvinkin mitättömien asioiden takia.
Ne on suuria asioita kun otetaan yhteiset velat ja rakennetaan yhteinen koti jota useasti isovanhemmat ovat sponsoroineet.Sitten pistetään kaikki jakoon.
Kyllä se harmittaa muitakin.
Antakaa huutia sellaiselle joka tulee väliin ja sopikaa asianne.
Miksi ihmeessä tulet tänne tuollaista asiaa jauhamaan!!Ihmetys! Taitaa jo dementia alkaa vaivaamaan 50 paremmalla puolella olevaa kirjoittajaa.
Ole sinä sitten vaan onnellinen että sekoilit ensin ja avioiduit vasta sen jälkeen. Minä esimerkiksi en ole missään vaiheessa sekoillut, mutta eronnut olen.(tämäkään ei tähän viestiketjuun kuulu)
Mikään ei ole niin helppoa kuin muiden neuvominen ja mollaaminen. "saa mieskin ottaa vastuuta.... nykyisin lähdetään eri suuntiin mitättömien asioiden takia... antakaa huutia sellaiselle joka tulee väliin ja sopikaa asianne"!!! Just. Kiitos neuvoista. Enempää en sitten jaksakkaan kommentoida mielipiteitäsi ja "neuvojasi"
"eroja" 1
"Eronnut nainen" 0
selviää. paha olo tulee joka tapauksessa kun erotaan. surkaa sen verran kun jaksatte, sitten uus elämä joko yksin tai uuden kaverin kanssa. tehkää uudesta alusta paras mahdollinen myös lapsille
olen käynyt tuon läpi miehenä vuosia sitten.
liittomme ei yrityksistä huolimatta saanut tuulta purjeisiin ja päädyimme eroon. (ei kolmansia)
elimme perheenä n. vuoden päivät, kertomatta muille, etsiessäni asuntoa.
ulkoillessamme erikseen olimme hakupäällä.
lapset silloin 4 - 10 v.
kun se hetki koitti, että piti kertoa lapsille,
ei kumpikaan aluksi sitä voinut tehdä.
lopulta lähdön hetki oli jo ovella ja piti tehdä
ratkaisu. kerroin kaikille yhdessä, että tilanne on ajautunut sellaiseksi ettei i ja ä voi enää elää samassa kodissa, vaan i on muuttamassa 2. kotiin. lasten syy se ei ole vaan molemmat rakastavat heitä. vieläkin tulee tippa linssiin sitä hetkeä muistellessa. ei ne nuorimmat varmaan tajunneet mitään silloin, eikä sittenkään kun tulivat uuteen kotiin asumaan 1. viikonlopuksi. sittemmin viikko ja viikko.
jokaiselle joka on ajautunut tilanteeseen, jossa mietti eroa lasten kera olen sanonut että jokainen kivi on käännettävä, jotta mahdollisuus jatkolle löytyisi. liitto ja perhe vaatii enemmän päättämistä olla yhdessä vaikka mikä tulisi, kuin pelkän romanttisenrakkauden vaatimista. ja jos liitto on aikoinaan rakennettu kahden aikuisen rakkauden ja ystävyyden varaan on se sieltä sälän seasta vielä löydettävissä.
jos mies on löytänyt uuden, niin anna sen kertoa silmästä silmään.
mutta, ryhtyä toista mustamaalaamaan - ei toimi.
kyllä lapset asiat tajuavat ennemmin tai myöhemmin.
voimia teille kaikille.
tehkää ratkaisuja suoraselkäisesti
No ei ainakaan noin. Näissä tilanteissa on aina suuri houkutus kostaa lasten kautta (kääntämällä lapset sitä pettäjää ja jättäjää vastaan), mutta siitä ei seuraa lopulta mitään hyvää. Tiedän tämän kokemuksesta, olen se lapsi jota on yritetty käännyttää isäänsä vastaan kertomalla yksityiskohtaisesti kaikki isän tekemä paska vanhempien avioliitosta. Onneksi ikää oli silloin jo yli 20 niin osasin suhtautua siihen aikuismaisemmin. Jos äitini olisi kertonut samat asiat kun olin 10, en tiedä miten olisi käynyt. En ole ylpeä siitä mitä isäni on äidilleni tehnyt (ne eivät ole pieniä/kevyitä juttuja), mutta hän on silti isäni. Enkä ole syyllinen siihen mitä isä on tehnyt, miksi minua rangaistaisiin sillä etten saisi olla isäni kanssa väleissä? Miksi minun pitäisi tuntea syyllisyyttä siitä että rakastan isääni? Miksi minun pitäisi yleensä ottaa kummankaan puolta, kun rakastan molempia vanhempiani, huolimatta siitä että he ovat tehneet virheitä niin toisiaan kuin lapsiaankin kohtaan? Tällainen valintatilanne on lapselle täysin mahdoton, lapsi tuntee syyllisyyttä siitä kun ei pysty olemaan "hyvä lapsi" kun ikävöi lähtenyttä (ja sitä "pahaa") vanhempaa samalla kun yrittää esittää lähivanhemmalle että ei ikävöi.
Olen nykyään melkein kolmenkymmenen, enkä vieläkään pystyisi valitsemaan tai ottamaan puolia, en käsitä miksi nuoret lapset pakotetaan siihen vanhempien katkeruuden takia. Kasvakaa ja hoitakaa ero aikuismaisesti ja asiallisesti, sotkematta lapsia keskinäisiin riitoihinne.
Kannattaa asia kertoa yhdessä. Itselleni äiti tuli kertomaan että hän muuttaa pois. Isästä ei siihen yllättäen ollut koska oli syyllinen. Vituttaa niin vitusti. Oisin silloin voinut löydä sitä turpaan heti ja purkaa tunteitani. Nyt en ole pitkään aikaan nähnyt isääni enkä haluakkaan kaiken paskan jälkeen ja paska jatkuu. Ennen kuin hän katuu tekojaan. Muistakaa että lapsi on aina vaikka ikää olisikin tullut.