Suomi rikkoi aluevesirajaa tahallisesti.

Suomi rikkoi alevesirajaa tahallisesti Venäjän puolelle,heidän laivasto harjoitusten aikaan. Entä jos Venäjä olisi rikkonut rajaa nato harjoitus aikaan,voi sitä itkua ja hammasten kiristelyä mikä siitä olisi seurannut,olisi ykkösuutinen ollut monta päivää kaikenmaailman asiantuntijoineen. Venäjällä asiaa ei ole noteerattu mediassa eikä muuallakaan mitenkään.
46126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

Miksi tiltun aina pitää valehdella? Mikä siinä totuuden puhumisessa on teille niin vaikeaa? Kun luet uutisen, niin lainaat sitä, etkä keksi siihen omiasi, näin helppoa se on:

"Merivoimien esikuntapäällikkö Tuomas Tiilikainen kertoo STT:lle, että ylityspaikka oli Suursaaren länsipuolella. Laiva kulki lyhyen matkaa, syvimmillään noin 600 metriä, Venäjän aluemeren puolella.

Merivoimien mukaan alus poistui heti virheen huomattuaan takaisin kansainväliselle merialueelle ja ilmoitti asiasta operatiivisten johtosuhteiden mukaisesti."

2Äänestä

Huolimatonta on navigointi ollut, jos aluevesirajaa ei puolustusvoimissa ole havaittu edes nykyaikaisilla navigaattoreilla.
Todennäköisesti kyse on tahallisesta aluevesirajojen loukkauksesta.

Äänestä
  • "Huolimatonta on navigointi ollut, jos aluevesirajaa ei puolustusvoimissa ole havaittu edes nykyaikaisilla navigaattoreilla.
    Todennäköisesti kyse on tahallisesta aluevesirajojen loukkauksesta."

    No ei varmasti ole. Kuten uutisessa sanottiin, kyse on virheestä. Älä viitsi aina valehdella.

    1Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    "Huolimatonta on navigointi ollut, jos aluevesirajaa ei puolustusvoimissa ole havaittu edes nykyaikaisilla navigaattoreilla.
    Todennäköisesti kyse on tahallisesta aluevesirajojen loukkauksesta."

    No ei varmasti ole. Kuten uutisessa sanottiin, kyse on virheestä. Älä viitsi aina valehdella.

    Uutisetko ne totuuden kertoo?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uutisetko ne totuuden kertoo?

    "Uutisetko ne totuuden kertoo? "

    Sinä luulet tietysti, että se on Putin, joka kertoo totuuden. Mutta se on turha luulo.

    1Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    "Uutisetko ne totuuden kertoo? "

    Sinä luulet tietysti, että se on Putin, joka kertoo totuuden. Mutta se on turha luulo.

    Suomessa on uutisoitu esim airiston-helmestä vaikka mitä kauhutarinoita,Poroshenkoa ylistetty ja verrattu lähes uudesti syntyneeksi Jeesukseksi. Nyt kun totuus on paljastunut kaikki ovat olleet höpö höpö juttuja valeuutisia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomessa on uutisoitu esim airiston-helmestä vaikka mitä kauhutarinoita,Poroshenkoa ylistetty ja verrattu lähes uudesti syntyneeksi Jeesukseksi. Nyt kun totuus on paljastunut kaikki ovat olleet höpö höpö juttuja valeuutisia.

    "Suomessa on uutisoitu esim airiston-helmestä vaikka mitä kauhutarinoita,"

    Suomessa on uutisoitu Airiston helmestä sekä viranomaisten kertomat asiat, kuten, että keskusrikospoliisi kutsui Supon tutkimaan sieltä löydetty ädata-aineistoa ja eri ihmisten käsityksiä.

    "Poroshenkoa ylistetty ja verrattu lähes uudesti syntyneeksi Jeesukseksi. Nyt kun totuus on paljastunut kaikki ovat olleet höpö höpö juttuja valeuutisia."

    Poroshenkosta valemediasi kertoi paljon perusteetonta roskaa. Vasta jos hänet tuomitaan, saamme tietää mitä hän on tehnyt.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    "Huolimatonta on navigointi ollut, jos aluevesirajaa ei puolustusvoimissa ole havaittu edes nykyaikaisilla navigaattoreilla.
    Todennäköisesti kyse on tahallisesta aluevesirajojen loukkauksesta."

    No ei varmasti ole. Kuten uutisessa sanottiin, kyse on virheestä. Älä viitsi aina valehdella.

    Todellista disinformaatiota Moolokilta!

    Kyllä minä ainakin pystyn seilaamaan pelkällä ilmaisella kännykkäsovelluksella 600 metrin tarkkuudella milloin tahansa missä tahansa Suomen aluevesillä. . Ei ole kerta kaikkiaan minkäänlaista ongelmaa.

    On todella outoa uskotella suomalaisille, ettei merivoimilla ole sellaisia navigaattoreita, joilla aluksen sijaintia voisi seurata. Ja vielä kun maata puolustavat, luusisi aluevesirajojen olevan tarkasti tiedossa.

    600 metrin virhe navigoinnissa on suuruusluokkaa, jossa voidaan saman tien olla karilla. "Alushan" näkyy navigaattorin näytössä reaaliajassa, missä seilataan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Todellista disinformaatiota Moolokilta!

    Kyllä minä ainakin pystyn seilaamaan pelkällä ilmaisella kännykkäsovelluksella 600 metrin tarkkuudella milloin tahansa missä tahansa Suomen aluevesillä. . Ei ole kerta kaikkiaan minkäänlaista ongelmaa.

    On todella outoa uskotella suomalaisille, ettei merivoimilla ole sellaisia navigaattoreita, joilla aluksen sijaintia voisi seurata. Ja vielä kun maata puolustavat, luusisi aluevesirajojen olevan tarkasti tiedossa.

    600 metrin virhe navigoinnissa on suuruusluokkaa, jossa voidaan saman tien olla karilla. "Alushan" näkyy navigaattorin näytössä reaaliajassa, missä seilataan.

    "Todellista disinformaatiota Moolokilta!"

    Minäkö tiedotan Suomen puolustusvoimien puolesta?

    "Kyllä minä ainakin pystyn seilaamaan pelkällä ilmaisella kännykkäsovelluksella 600 metrin tarkkuudella milloin tahansa missä tahansa Suomen aluevesillä. . Ei ole kerta kaikkiaan minkäänlaista ongelmaa.

    On todella outoa uskotella suomalaisille, ettei merivoimilla ole sellaisia navigaattoreita, joilla aluksen sijaintia voisi seurata. Ja vielä kun maata puolustavat, luusisi aluevesirajojen olevan tarkasti tiedossa.

    600 metrin virhe navigoinnissa on suuruusluokkaa, jossa voidaan saman tien olla karilla. "Alushan" näkyy navigaattorin näytössä reaaliajassa, missä seilataan."

    On aivan varmaa, että kyseessä oli tahaton virhe. Suomi ei tee tahallisia aluvesien tai ilmatilojen loukkauksia. Aluksella ei ilmeisesti ole juuri tuolla hetkellä käytettä navigaatiolaitteita ennen kuin oli myöhäistä.

    1Äänestä

  • Moolokki:"On aivan varmaa, että kyseessä oli tahaton virhe. Suomi ei tee tahallisia aluvesien tai ilmatilojen loukkauksia. Aluksella ei ilmeisesti ole juuri tuolla hetkellä käytettä navigaatiolaitteita ennen kuin oli myöhäistä!"

    Täydellistä disinformaatiota Moolokilta. Moolokki ei näköjään tiedä, että navigaatiolaitteella seurataan reaaliajassa, missä mennään. Kun lapsikin osaa navigoida nykyisillä paikannuslaitteilla, niin on ihme, ellei merivoimissa osata.

    Olisi todella kiva kuulla selitys, miksi ihmeessä kukaan ei seurannut navigaattoria, kun lapsikin olisi tiennyt, että ollaan lähellä naapurin aluevesirajoja. Ja tällöin jos milloin pitäisi seurata tarkasti aluksen kulkua.

    On päivänselvää, että kyse on tahallisesta provokaatiosta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Moolokki:"On aivan varmaa, että kyseessä oli tahaton virhe. Suomi ei tee tahallisia aluvesien tai ilmatilojen loukkauksia. Aluksella ei ilmeisesti ole juuri tuolla hetkellä käytettä navigaatiolaitteita ennen kuin oli myöhäistä!"

    Täydellistä disinformaatiota Moolokilta. Moolokki ei näköjään tiedä, että navigaatiolaitteella seurataan reaaliajassa, missä mennään. Kun lapsikin osaa navigoida nykyisillä paikannuslaitteilla, niin on ihme, ellei merivoimissa osata.

    Olisi todella kiva kuulla selitys, miksi ihmeessä kukaan ei seurannut navigaattoria, kun lapsikin olisi tiennyt, että ollaan lähellä naapurin aluevesirajoja. Ja tällöin jos milloin pitäisi seurata tarkasti aluksen kulkua.

    On päivänselvää, että kyse on tahallisesta provokaatiosta.

    "Täydellistä disinformaatiota Moolokilta. Moolokki ei näköjään tiedä, että navigaatiolaitteella seurataan reaaliajassa, missä mennään. Kun lapsikin osaa navigoida nykyisillä paikannuslaitteilla, niin on ihme, ellei merivoimissa osata."

    Varmasti osataan. Mutta nyt on tapahtunut joko virhe tai navigointilaitteistoa ei ole seurattu. Saamme ehkä myöhemmin tietää, mitä taphtui.

    Olisi todella kiva kuulla selitys, miksi ihmeessä kukaan ei seurannut "navigaattoria, kun lapsikin olisi tiennyt, että ollaan lähellä naapurin aluevesirajoja. Ja tällöin jos milloin pitäisi seurata tarkasti aluksen kulkua."

    Toivottavasti asia kerrotaan julkisuuteen ja miksei kerrottaisi.

    "On päivänselvää, että kyse on tahallisesta provokaatiosta."

    Haha. Täytyy olla pahasti pihalla maailman menosta, jos sellaista luulee.

    Äänestä

Venäjällä ei metelöidä pikkuasioista, nato loukkaa jatkuvasti venäjän ilmatilaa ja transbonderit ovat poissa käytöstä.
Kun meillä uutisoidaan, se tehdään hengessä, Venäjä, Venäjä....ei kukaan muu mikä on naurettavaa.

Äänestä
  • "Venäjällä ei metelöidä pikkuasioista, nato loukkaa jatkuvasti venäjän ilmatilaa ja transbonderit ovat poissa käytöstä."

    NATO ei ole loukannut Venäjän ilmatilaa.

    1Äänestä

Provokaatio seurausta liehittelypolitiikasta USA:n ja Naton kanssa.Onneksemme Venäjä ei provosoidu pienestä.

Äänestä
  • "Provokaatio seurausta liehittelypolitiikasta USA:n ja Naton kanssa.Onneksemme Venäjä ei provosoidu pienestä."

    Tiltu yrittää vastustaa Suomen NATO-jäsenyyttä valehtelemalla lisää.

    1Äänestä

No nyt on rommelilla taas henki päällä, mahtaako olla bostikit loppu vai eikö se kenkälaatikon kokoinen ydinvoimala toimikaan?
Tai ehkä se kiduttava kaipuu vauvapalstalle rassaa?

1Äänestä

Odotamme kiihkeästi Johan Bäckmanin kommentteja tapahtuneesta venäläismediassa. Täällähän ne jo saatiin.

1Äänestä

Airiston helmelässä on todettu vain ja ainoastaan törkeä rahanpesu, joten hirvittävä propaganda juuri sopivasti vaalien alla kybersodasta, Turun valloituksesta, punavalkoisten porauslauttojen kaappauksista, merikaapeleiden sabotaaseista etc. etc. on yhä perää vailla, kuten propaganda yleensä aina.
Vieläkin joku media yrittää pelotella luxus-kohteiden "tukevilla laitureilla" ymmärtämättä, että mm. Monacosta tutut luxus-cruiserit vaativat tukevat laiturit.

On ollut todella huolimatonta navigointia silakoiltamme. "Erehdyksen" voi joku ymmärtää, mutta EI hyväksyä.

Äänestä
  • Mutta jos puhutaan ilmatilanloukkauksista niin sellaisen ''erehdyksen'' ryssänasse kyllä hyväksyy, ei reppana edes näe siinä mitään väärää.

    1Äänestä

  • Todettu törkeä rahanpesu? Ei ole todettu.

    Äänestä

Laivasto ei voi sanoa julkisesti, että venäläisten GPS-häirintä ohjasi heidät entisen Suomen aluevesille.

1Äänestä
  • Ja siellä oli meriviitta: Airiston Helmi 2km.

    Äänestä

Aloittajalta unohtui mainita yksi ja kenties tärkein pointti! Suomi huomasi itse kuitenkin että venäjän vesillä ollaan JA ilmoitti siitä itse venäjälle!!

1Äänestä

Koko juttu niin huomaa kuinka trolli aina vääristelee.

Suomalainen miinalaiva loukkasi Venäjän alueellista koskemattomuutta – esikuntapäällikkö STT:lle: Ei mitään provosoivaa
Miinalaiva Hämeenmaa rikkoi Venäjän alueellista koskemattomuutta eilen maan aluemerellä, Merivoimat tiedottaa. Suomen viranomaiset ovat pahoitelleet tapahtunutta Venäjälle.

Merivoimien mukaan miinalaiva oli suorittamassa alueellisen koskemattomuuden valvontatehtävää itäisellä Suomenlahdella.
Merivoimien esikuntapäällikkö Tuomas Tiilikainen kertoo STT:lle, että ylityspaikka oli Suursaaren länsipuolella. Laiva kulki lyhyen matkaa Venäjän aluemeren puolella, syvimmillään noin 600 metriä.
Merivoimien mukaan alus poistui heti virheen huomattuaan takaisin kansainväliselle merialueelle ja ilmoitti asiasta operatiivisten johtosuhteiden mukaisesti.
Tiilikainen ei ota kantaa siihen, keneltä tieto alueloukkauksesta tuli.
– Tärkeintä on Merivoimien kannalta se, että virhe on havaittu ja siitä on asianmukaisesti ilmoitettu eteenpäin, Tiilikainen sanoo.
Tiilikainen ei myöskään ota kantaa siihen, oliko laivan lähellä venäläisiä aluksia.

Aluksella ainakin tykistöaseistus

Valvontatehtävään ei Tiilikaisen mukaan liity ”mitään provosoivaa”.
– Alueellisen koskemattomuuden valvontatehtävä on meidän perustehtävä. Sen mukaan alukset ovat toimineet siellä, Tiilikainen toteaa.
– Alukset seuraavat meriliikennettä omilla sensoreillaan.
Tiilikaisen mukaan aluksella on aina omasuoja-aseistus päällä, jota alueellisen koskemattomuuden valvontatehtäviin tarvitaan. Käytännössä tämä tarkoittaa tykistöaseistusta. Muuta aseistusta Tiilikainen ei kommentoi.
Hämeenmaa-luokan miinalaivat kykenevät kulkemaan sekä avomerellä että jäissä. Niitä käytetään miinoitustehtävien lisäksi meriliikenteen suojaamiseen, merialueen valvontaan ja johtoaluksina. Merivoimilla on kaksi kyseisen luokan alusta.

”Ei yhteyttä Venäjän sotaharjoitukseen”

Venäjä aloitti eilen Itämerellä sotaharjoituksen. Yhteyttä tapauksen ja sotaharjoitusten välille ei Tiilikaisen mukaan tule vetää.
– Harjoitukset ovat eteläisellä Itämerellä ja tämä tapahtui eteläisellä Suomenlahdella, Tiilikainen sanoo.
Tiilikainen ei osaa kommentoida sitä, milloin viimeksi vastaavanlaista olisi tapahtunut. Vastaavat tapaukset ovat joka tapauksessa harvinaisia.
– Pyritään omassa koulutuksessa ja toiminnassa minimoimaan tällaiset mahdollisuudet, ettei näitä pääse käymään, Tiilikainen kertoo.
Merivoimat on käynnistänyt tapauksesta tutkinnan.

STT

1Äänestä

Onneksi Venäjä ei provoisoitunut ja ottanut paattia tarkempaan syyniin.

Äänestä

Röyhkeitä on suomalaiset,tahallaan rikkovat aluevesirajoja. No aloittihan suomalaiset jatkosodankin joten ei mitään uutta.

Äänestä

Pyysimme kohteliaasti anteeksi niin rysäpöksyt eivät tajunneet mitä laskimme pohjaan.

Äänestä

Tuurillaanhan ne laivatkin seilaa... Navigare necesse est...!

1Äänestä

Jos omien aluevesirajojen sisällä ei pysytä eli ei tiedetä, missä alus on, niin herää kysymys, millä ihmeen navigaattorilla on paikallistettu venäläiset lentokoneet Suomen ilmatilassa. Taitaa olla disinformaatiota venäläisten ilmatilaloukkaukset.

Ei ole kerta kaikkiaan luotettavaa informaatiota Suomen Armeijalta!

Äänestä
  • No mä olen kyllä katsellut kiikarilla, kun ne lentelevät Suomen ilmatilassa. Merellä tuo on helppo havaita, kun ei ole maastoesteitä. Ja vielä, noista ihan pikkuisista hipaisuista ei edes julkisesti kerrota.

    Äänestä

Niin, totuutta ei kerrota missään. Suomen rajavartiosto seurasi ydinaseilla varustettua sukellusvenettä varmistaen, että se oli Venäläinen. Rajan ylitys kuului operatiiviseen rajavalvontaan. Oli tarpeellista todeta, oliko kyseessä varmasti Venäläinen sukellusvene ja ajaa sen perässä Venäläisen vedenalaisen rajakuuntelulinjan ylitse. Nato ei vie pommeilla varustettuja sukellusveneitään Pietariin.

1Äänestä

Kyllä on TILTUILLA nyt vaikeaa selittää Suomen aluevesiloukkauksia. Minkähänlainen möykkä olisi syntynyt jos venäläinen sotilasalus olisi tunkeutunut 600 metriä syvälle Suomen aluevesille?

Äänestä

Aika noloa, että Venäjä ei edes huomannut vieraan sota-aluksen tunkeutumista alueelleen, ennen kuin Merivoimat pyysi anteeksi. ; )

1Äänestä
  • Ja tietolähde?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja tietolähde?

    Syvä hiljaisuus. ; )

    1Äänestä

Natosuomalaiset haluavat sotaa.

Äänestä

Ja niin minä mieleni pahoitin taas siitä, kun Suomi meni taas kerran kiirehtien ilmoittamaan heti naapurille, että "Pikkusen veneen airo kävi teidän puolella. Haittaakse?" Siinä sitä paloi rahaa taas tulkkeihin yms. puolustusministeriöltä :)

En ole kuullut, että Venäläiset ois pahemmin ilmoitelleet vastaavista, jotka eivät ole ikinä "vahinkoja", toisin kuin meillä. Mutta ei kai ne Venäläiset nyt niin tyhmiä ole, että ne kuvittelisivat että me nyt tietoisesti niitä haluttaisiin loukata ja koukata tahallaan heidän puolelta. Kannattaako tunnustaa, jos pettää. Kannattaako heti kertoa, lauloi Zen Cafe.

Kohta meillä ilmoitetaan varmaan jo siitäkin, jos kalastaja pieraisee veneessä Suomenlahdella, ja samalla sattuu tuulemaan voimakkaasti Venäjälle päin. :)

1Äänestä

Keskustelussa esitettyjen aihetodistusten perusteella ainoa oikea johtopäätös on, että aluevesiloukkaus tehtiin tahallisesti.

Äänestä
  • Tottakai tehtiin tahallisesti. Pantiin ryssä trolleineen vinkuleluiksi ihan harjoituksen vuoksi.

    Ja se paljastus: Ei rikottu aluevesirajaa mutta kerrottiin rysäpöksyille että rikottiin.
    Nyt naureskellen katsotaan rysäpöksyjen heiluntaa ja trollien perseilyjä.

    Äänestä

No kun Venäjä juuri osoitti voimaansa suuressa soharjoituksessa Itä-Merellä, niin täytyihän Suomen vähän vastata tuohon isotteluun. Kun miinalaiva Hämeenmaa ajaa Venäjän puolelle, niin johan jo ryssä juoksee karkuun häntä koipien välissä.

Äänestä

Kuheaksi mennyt Suomen touhu,no niinpä se on ollut aina. On suur-suomea rakennelltu yms,miten kävi jäi vain pikkuinen rääpäle tynkä suomi.

Äänestä
  • No tiedä häntä, eikös se neuvostoliitto hajonnut ja kutistunut paljon pahemmin, niin ja siitähän jäi vaan yksinkertainen venäjä joka ei osaa yhtään mitään......

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No tiedä häntä, eikös se neuvostoliitto hajonnut ja kutistunut paljon pahemmin, niin ja siitähän jäi vaan yksinkertainen venäjä joka ei osaa yhtään mitään......

    Kun katselee Putinin touhuja, niin vakuuttuu, että Neuvostoliitossa kaikki asiat hoidettiin paremmin. Itse asiassa Putin ja Venäjä ei ole kyennyt edes uusimaan neuvostoaikaisia öljynpumppauslaitteita, koska kaikki vähä osaaminen maassa on keskitetty aseteollisuuden tarpeisiin.

    Äänestä

Minkälainen tunari on ollut navigoimassa suomalaiskipon brygällä ja minkälainen esimies valvoi touhua?? Ymmärtäisin, jos eksytään peräprutkulla, mutta että tuollaisella kalustolla mennään peräti 0,3 mpk harhaan. Naurattaa!!! (1 mpk = 1852 m)

Äänestä
  • Ai kun sä oot viisas, sulla on varmaan sellain lakki, jossa on ruorinkuva ? Ja tiesit vielä tuon merimailin pituudenkin :D

    Äänestä

Tunnen toki vielä kaapelinkin, mutta se on laiha lohtu, kun tuo meidän suuri sotalaivamme oli eksyksissä yli kolme kaapelia.
Se on (liian) paljon brygällä olleelta moninkertaiselta viisaudeltamme.
Ennen vanhaan (hyvään aikaan) esim. suomalaisveneilijä miehistöineen olisi viettänyt aika monta kaalisoppaviikkoa Leningradin turvallisissa selleissä ja sitten viikkojen ellei kuukausien (ehkä) kuluttua olisi tuotu hiljaista ukkoo Vaalimaalle tai Vainikkalaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Suomi rikkoi alevesirajaa tahallisesti Venäjän puolelle,heidän laivasto harjoitusten aikaan. Entä jos Venäjä olisi rikkonut rajaa nato harjoitus aikaan,voi sitä itkua ja hammasten kiristelyä mikä siitä olisi seurannut,olisi ykkösuutinen ollut monta päivää kaikenmaailman asiantuntijoineen. Venäjällä asiaa ei ole noteerattu mediassa eikä muuallakaan mitenkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu