Jospa lähtettäisiin siitä että ei ole

rikkaita eikä köyhiä, on vain ihmisiä. Ajatellaan sillä asenteella että ihminen on aina ihminen, eikä mitään muuta oli sitten varakas tai köyhä. Oikeastihan se niin onkin. Jos rikkailta otettaisiin rahat ja tavarat pois, olisivat he silloin täysin saman arvoisia. On kumma juttu että ihmisarvo mitataan sillä, mitä ihmisellä on.

Eihän nytkään voi tietää kestään vastaantulijasta onko hän rikas vai köyhä, ulko olemuskaan ei aina sitä kerro.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

"On vain ihmisiä".

Juuri tuosta lähdetäänkin. Noin ajattelee suurin osa ihmistä, niin minäkin. Ystävät valitsen sen mukaan millainen ihminen on persoonaltaan, millainen asenne heillä on elämään, millaiset arvot jne.

Suvussani, lähipiirissäni jne ei ole kukaan koskaan mitannut ihmisarvoa sillä, mitä ihmisellä on. Jos ihminen kokee arvottomuutta siitä, ettei omista tarpeeksi tms. niin kyse on sosiaalisesta ongelmasta, joka johtuu ihmisen itsearvostuksen puutteesta. Voi johtua myös suvussa/lähiympäristössään vallitsevista toisenlaisista arvoista, jotka ovat ristiriidassa omien arvojen kanssa.

Äänestä

Nyky-Suomessa+köyhät+ovat+keskimäärin+tyhmempiä+kuin+koko+populaatio+saatikka+varakkain+20%+populaatiosta.+Väitetään,+että+koko+länsimaisen+hyvinvointivaltion+populaatio+tyhmistyy+keskimäärin,+koska+hyvinvointivaltio+mahdollistaa+tyhmempienkin+yksilöiden+lisääntymisen.100+vuota+sitten+köyhyys+ja+kouluttamattomuus+ei+välttämättä+johtunut+järjen+köyhyydestä,+vaan+syntyperästä.+Ihmisarvoa+ei+tietenkään+mitata+älykkyysosamäärän+mukaan.

Äänestä
  • Eipä niitä viisaita rikkaitakaan tunnu liian montaa olevan. Enemmistö rikkaista on hyvin yksioikoista väkeä, joilla on vain käynyt ns. munkki. Sitten nouseekin heti neste päähän ja vattuilu alkaa, kun ollaan olevinaan parempaa väkeä. Kun tulee esim. konkurssi, niin ei ollakaan sitten yhtään muita köyhiä viisaampia.

    Äänestä

Ostin juuri 2 pussia makaroonia. jouduin miettimään että ostanko toisen...

käytännössä en koskaan syntynyt perheeseen joka voi laittaa pienen seedin "milli".

on se kiva.

en ole valittanut ja teen töitä kun niitä tulee.

en perkele muuta muualle niiden perässä.

minä olen köyhä ilmeisesti aivoistani kun tajuan semmoisiakin pieniä asioita kuten
inflaation vaikutuksen.

mutta kukapa noita matematiikkoja jaksaa laskea...
kyse on vain materiasta.

kävin erityis koulun. morkattiin... pahasti. olisi myös varmaan lyöty mutta olen sentään isohko.

Ihmisarvoa perkele älyllä mitattuna?
se olisi päättynyt aika perhanan lyhyeen.

meitä on erillaisia ja tiedättekö sille on syy.

koko ihmiskunta olisi romahtanut jo aikoja sitten jos täällä olisi pelkkiä alfa uroksia sanomassa että "näin".

vitut ne mitään tiedä. siellä on taustalla beetta ja omega jotka sanoo että nyt teit väärin... tee näin.

ja tuo perkeleen älyykkys osamäärä vaihtelee suoraan sen mukaan mistä olet... eli kulttuuri korrelaatio.

välillä tuntuu siltä että pitäisi ihan oikeasti perustaa uusi puolue tähän maahan....
heitetään kaikki vihervassarit ja kaikki natsit ja papat ja mummot pois...

vedetään semmonen oikea keskilinja sieltä eikä mitään perkeleen lautakasoja.

Äänestä
  • Miksi välittää muista ja heidän tekemisistään? Elä itsellesi ja läheisillesi, ei heille jotka tätä maata pyörittää väärään suuntaan. he tekvät sen rahasta, me muut teemme sen itsemme tähden. On yksi lysti mitä joku tekee ja mitä ei, ei ne poliitikot ajattele meitä joident akia he eduskunnassa ovat, ei, he ajattelevat itseään.

    itse elän niinkuin haluan, en kuuntele muita, ja hyvin mulla . En kuuntele, vaikka kuinka mollataan ja mistä mollataan. Se on mun elämää eikä kuulu kelleen miten sen elän. En rasita päätäni niillä ajatuksilla.
    Jos olen työtön, olen työtön enkä juokse tunnin töiden perässä jotta ei leikkuri leikkaa, jos leikkaa mitä sitten? Se on keksitty siksi että olisi niitä ilmaistyöntekijöitä. Haen rahaa sieltä mistä saan, jos tarvin tt tukea haen. En kouluttaudu sen vuoksi että pitää kouluttuautua, sekin on pelkkää paskapuhetta että saat parempaa työtä. Politiikka on pelkkää toisten haukkumista, ei sitä kannata ottaa tosissaan.

    Äänestä

no voi monni sehän on SDP ilman noita eläkelläisiä jotka eivät enää tajua mistään mitään.

Äänestä

Siitähän juuri lähdetään. Miksi ihmeessä Suomessa pitäisi amerikan malliin miettiä toisten ihmisten varakkuustasoa? Hyi, pois sellainen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

rikkaita eikä köyhiä, on vain ihmisiä. Ajatellaan sillä asenteella että ihminen on aina ihminen, eikä mitään muuta oli sitten varakas tai köyhä. Oikeastihan se niin onkin. Jos rikkailta otettaisiin rahat ja tavarat pois, olisivat he silloin täysin saman arvoisia. On kumma juttu että ihmisarvo mitataan sillä, mitä ihmisellä on.

Eihän nytkään voi tietää kestään vastaantulijasta onko hän rikas vai köyhä, ulko olemuskaan ei aina sitä kerro.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu